sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Sunnuntaihauskaa / eläin-edition


Tänään on naurattanut niin moni eläin-asia (plus eläimet on hauskoja ja muutenkin aika best) JA PLUS että tänään on kansallinen eläintenpäivä, että tästä sunnuntaista tuli nyt eläin-teemainen.

Mulla on ollut tosi kiva viikonloppu. Oltiin landella äidin hoivissa, oli ihanaa ajella vähän autolla pitkästä aikaa ja nukkua ja syödä hyvin. Juteltiin ja vaihdettiin juniori-siskon kanssa kuulumisia kaikessa rauhassa ja paijasin meidän koiraa. Tänään olin aamupäivän duunissa ja vaikka töissä olikin kiire, koko tän päivän yllä on jotenkin leijunut sellainen hyvä, rauhoittunut fiilis. Sellainen, että voi askeltaa hiukan hitaammin, hengitellä raikasta syysilmaa ja ihailla syksyisen kaunista Helsinkiä.

Sellainen hyvä sunnuntai-fiilis.

Ja tosiaan, tässä teille pari eläinkuvaa. Ensimmäinen on mun ja siskojen ultimate-lemppari, jostain syystä se vaan jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Toiselle tirskun usein itsekseni.




Nyt meen väsäämään itselleni pari iltapala-leipää ja jatkan Interstellarin katsomista, joka meiltä jäi kesken. En sano vielä itse leffasta mitään, kun puolet on tosiaan katsomatta (paitsi että en voi olla miettimättä, onko toi tollanen aavistuksen leveä "kuulostan siltä kuin mulla olisi kokoajan purkkaa suussa" Teksas-sound-a-like aksentti joku Matthew McConaugheyn ominaisjuttu? Musta tuntuu, että se kuulostaa joka leffassa samalta, despite roolihahmojen eroavaisuudet), mutta vasta puolet leffasta katsoneena universumi ja avaruus räjäytti nyt jo mun mielen niin kovaa ja korkealta, ettei taas mitään järkeä.

Miten jostain asiasta jota ei kykene edes kunnolla käsittämään, voi tulla niin jäätävät kylmät väreet? Universumi why you so awesome?!

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti