maanantai 29. helmikuuta 2016

You go Leonardo!



William: Any favorites among the 22 (films)?
12-year-old actress: Working with Leonardo.
William: Da Vinci?
12-year-old actress: DiCaprio.

Tunnistatteko lainauksen? Se on eräästä kivasta, romanttisesta hömppäkomediasta.

Päivän ilahduttavin uutinen on, tietenkin, Leonardon Oscar-patsas parhaasta miespääosasta The Revenant -leffasta. Musta melkein tuntuu, että koko maailma ja internet olivat pienen kollektiivisen hetken täydellisen onnellisia Leon vihdoin saatua ansaitsemansa pystin, koska kukapa ei olisi sitä Leolle suonut.

Katsottiin Oscarit suorana viime yönä toisen siskon kanssa, joskin kyllä torkuttiin melkein puolet gaalasta. Kun heräsin tänään aamulla yhdeksän jälkeen mennäkseni luennolle, en aluksi tiennyt, mikä päivä on. Luulin, että on lauantai, mutta sitten tuli fiilis, että vastahan lauantai oli. Ja sitten palasin todellisuuteen.

Yhtä kaikki, olen maailman iloisin Leon puolesta. Leo oli mun ensimmäinen ja oikeastaan ainoa todellinen julkkisihastus. Titanic sai ensi-iltansa kun mä olin seitsemän. En saanut tuolloin mennä katsomaan sitä, mutta luin Koululaisesta (!! paras lehti) kaikki elokuvaa käsittelevät jutut ja ripustin leffan julisteen seinälleni. Haaveilin pitkään, että jonain päivänä menisimme naimisiin (nää on just näitä realistisia pikkutyttöjen tulevaisuuden unelmia). Hääunelmista olen luopunut vuosia sitten, mutta Leonardoa ja hänen uraansa olen aina seurannut palavalla mielenkiinnolla.

Leonardo DiCaprio on mielettömän monipuolinen ja lahjakas näyttelijä ja on hienoa, että hän sai myös alan suurimman tunnustuksen asian johdosta. Ei sillä, että hän olisi sitä ammattitaitonsa tiedostaakseen tarvinnut.

Mutta hän jos kuka on todella ansainnut sen.

Ihanaa ja aurinkoista maanantaita!

xx,

Anna

PS. Gif Vanity Fairin sivuilta

PPS. Lainaus on Notting Hill -elokuvasta.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

QUOTES OF THE DAY



Tänään olen ajatellut paljon rakkautta ja sitä, miten hyvältä kupillinen kahvia maistuu. Etenkin kun sen saa jakaa jonkun kanssa.

Nukuin iltapäivällä töiden jälkeen päiväunet. Olimme eilen poikaystävän kanssa ulkona ja vaikka onnekseni en tänään kärsinyt krapulasta, univelat kyllä painoivat. Aloitimme illan kahdestaan eräässä keskustan pienessä baarissa ja tilasimme vuorotellen listan hauskimman kuuloisia drinkkejä, joita sitten maistelimme yhdessä. Drinkki nimeltä "Osta tää!" kohosi sekä nimensä että makunsa puolesta yhteiseksi suosikiksi. Myöhemmin tapasimme mieheni ystäviä ja yöllä karkasimme kahdestaan parin korttelin päähän tanssimaan ja moikkaamaan tutun baarin henkilökuntaa.

Olen ajatellut sitä, että vaikka mikään ei ole täydellistä, niin eikö silti silloin ole menossa oikeaan suuntaan, kun pienistä ja suurista murheista huolimatta pohjimmaisena fiiliksenä on aina se, miten vaivattomalta ja helpolta se jokin tuntuu. Että kun jopa vaikeuksia kohdatessaan kokee, että siltikin tämä tuntuu helpolta ja oikealta. Kun vaikeudet eivät ole raskasta suossa rämpimistä vaan pikemminkin sateessa kastuneet märät jalat: hieman kurjan tuntuista, mutta helposti ratkaistavissa.

Eikö silloin ole oikealla tiellä kun sydämellä on hyvä olla?

xx,

Anna

torstai 18. helmikuuta 2016

Helppo ja herkullinen porkkanapasta


Rakas ystäväni Helena esitteli tän ruokalajin mulle kun päätettiin eräs ilta tehdä ruokaa yhdessä. Whatsappailtiin ainesosista ja pohdiskelin hiukan hämmentyneenä, että itse pääainesosaa, pastaa, ei nyt mainittu ollenkaan, mutta oletin sen automaattisesti kuuluvan listaan. Lisähämmennystä allekirjoittaneessa aiheutti toi porkkana. Ai että porkkanaa pastaan? No jaa, jännältähän se kuulostaa, mutta jos se kerran Helenasta on hyvä idea, niin ei kai siinä sitten mitään. Kaupassa asia tuli puheeksi ja Helena alkoi nauraa, kun kysyin että entäs se pasta.

"Ei tähän tuu makaronia ollenkaan. Porkkana korvaa sen."

-Siis mitä? Mikäs pasta se sellainen muka on..?

Mutta uskokaa tai älkää, tää on kokeilemisen arvoinen!



Porkkanapasta kahdelle

Tarvitset:

6-8 porkkanaa
purkin fetajuustoa
paketillisen kirsikkatomaatteja
pinaattia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
parmesaania (koristeeksi)

Tee näin:

Raasta porkkanat ohuiksi siivuiksi, omenankuorimisveitsi käy tähän hommaan näppärästi. Pilko kirsikkatomaatit, niiden koosta riippuen myös puolittaminen saattaa riittää. Huuhtele pinaatti. Laita pannulle runsas loraus hyvää oliiviöljyä ja paista porkkanasuikaleet. Hetken kuluttua lisää joukkoon tomaatit, pinaatti ja lopuksi feta. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele miedolla lämmöllä niin että juusto sulaa hiukan. Kippaa annos lautaselle, raasta päälle parmesaanijuustoa ja eikun ääntä kohti!



Ja tää on oikeasti tosi hyvää! Oon tehnyt tätä jo useamman kerran ihan vain itsekseni kotona. Maistuu!

xx,

Anna

maanantai 15. helmikuuta 2016

Outfit / By the lake



Kirjoittelen paraikaa sieltä mistä yleensä aina: kotoa keittiönpöydän äärestä. Me vietetään tänään poikaystävän kanssa pitkästä aikaa yhteistä vapaapäivää. Ohjelmassa siis lokoilua, lukemista ja ehkä pian iltapäiväkahvit. Juuri nyt hän lukee mun sängyllä ja itse tosiaan naputtelen tässä pöydän ääressä. Tiedättekö kun on niitä ystäviä, joiden kanssa ollessa kumpikin voi tehdä omia juttujaan ilman että ilmapiiri muuttuu kiusalliseksi ja ikäväksi? Arvostan kyseistä piirrettä paitsi ystävissäni, myös paremmassa puoliskossani. Tää on vaan jotenkin tosi mukavaa. On ihanan rauhallinen olo.

Viime viikko kului tiiviisti koulujuttujen parissa, mutta ehdin käydä sekä Helsingin taidemuseossa että Designmuseossa. Ostin jokin aika sitten museokortin, joka on ehdottomasti paras ostokseni vähään aikaan!

Oltiin viikonloppuna poikaystävän kanssa molemmat tahoillamme töissä, mutta söimme ystävänpäivän iltana (that is: eilen) yhdessä ja katsoimme leffan. Kävin aamulla keskustassa hoitamassa asioita ja hain kotimatkalla naapurustossa sijaitsevasta Brooklyn Cafesta meille aamukahvit. Korttikoneen yhteydessä oli jotain vikaa, eikä se suostunut toimimaan vaikka kokeiltiin useamman kerran, eikä mulla tietenkään ollut käteistä ja lopulta ihana nainen tiskin takana antoi mulle kuitin ja sanoi hymyillen, että tuut sit maksamaan vaikka huomenna. 

"Haluutko sä mun nimen ja numeron vakuudeksi?"

-Jos oltais New Yorkissa, niin sit joo. Mutta me ollaan Helsingissä, joten en tarvitse, mutta kiitos."

Siis kertakaikkisen sydämellistä asiakaspalvelua! 



Hmm, jospa sitten sananen noista itse kuvista. (Miten ihmeessä jengi muuten keksii otsikkoja asukuville? Mulla meni ikuisuus tohon nykyiseenkin ja joku "Sinistä ja mustaa" tuntui tosi pliisulta. Voi näitä ongelmia.) Tässä yksi asu, joka kuvattiin pikkusiskon kanssa jokin aika sitten kun oltiin landella. Melko klassista ja yksinkertaista, kuten pukeutumiseni yleensäkin on. 

Zaran laivastonsinisen villakangastakin ostin pari vuotta sitten Lontoosta ja vaikka siitä, kuten about kaikista ko. ketjun takeista, lähti napit irti alta aikayksikön, olen ollut siihen muuten tyytyväinen. (Nappitilanne korjaantui, kun ompelin ne takaisin kiinni itse. Eivät ole sen koommin irtoilleet.) Acnen huivi, joka multa löytyy myös mustana ja josta haaveilen viininpunaisena, on ihan luottokamaa. Huivi on omaan makuuni ja käyttötarkoitukseeni täydellinen. Mustat, eleettömät nahkasaappaat ovat palvelleet jo, hyvänen aika, varmaan yli viisi vuotta. Kyllähän ne hunajaa aikoinaan maksoivatkin, mutta ovat olleet jokaisen sentin arvoiset. Huollan kenkiäni kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin, kun otan kengät käyttöön tai laitan ne pois. Tällä rutiinilla pääsee mielestäni jo pitkälle, olivat kengät mitkä tahansa. 

En talvisin käytä juuri muita kuin mustia farkkuja, koska en osaa yhdistää tummansinisiä farkkujani nykyisiin talvitakkeihini. Osin tästä johtuen etsiskelen sivusilmällä myös mustaa talvitakkia, mutta etsintöjä vaikeuttaa jo ihan vain se, etten tiedä tahtoisinko villakangastakin vaiko ihan kunnon untsikan. Ginan korkeavyötäröiset stretch-farkut ovat alunperin löytö siskon kaapista ja pidän niiden hinta-laatu-suhteesta. Laukku puolestaan on löytö Kluuvissa sijaitsevasta Björnqvist-liikkeestä. Olin pohtinut Givenchyn tote-laukun ostamista, mutta jokin mallissa (ja sen hinnassa, krhm) ei ihan napannut. Sitten tämä osui silmiini. Kävin mallailemassa sitä, pohdin sen ostamista pari päivää ja totesin, että laukku on saatava. Se on nahkaa ja se on juuri oikean kokoinen arkikäyttöön. Asoksen hempeä paita taas on yksi ikisuosikkejani. Se ei rypisty eikä sähköisty, vaikka on muistaakseni sataprosenttista keinokuitua. Toki onhan keinokuiduissakin eroja. 




Takki: Zara
Huivi: Acne Studios
Saappaat: Bianco
Farkut: Gina Tricot
Paita: Asos
Laukku: Laura Di Maggio

Voihan vitsi, katse harhaili just ulos ikkunasta ja siellähän näkyy auringonpilkahdus ja sinistä taivasta. Jee! Ihanaa alkavaa viikkoa, tyypit!

xx,

Anna

perjantai 12. helmikuuta 2016

Ps. I love lande



Vaikka rakastan Helsinkiä ja kaupunkielämää yli kaiken, sitä tuppaa välillä unohtumaan, minkälaisia helmiä löytyy kaupungin (lue: Kehä III:n, hehe) ulkopuolelta.

On äidin luota löytyvä koti, anoppila ja meidän suvun kesämökki, muutaman mainitakseni. Sitten on tietenkin syvä ihastuksen kohteeni, Turku. Tykästyin myös syksyllä Vaasaan. Lisäksi yksi paikka ylitse muiden on faijan landekoti, joka sijaitsee Saimaan rannalla. Kaupunki on lähellä, automatkan päässä, mutta itse talon ympäriltä löytyy naapuritalojen lisäksi vain vettä ja metsää. Ilma on ihan käsittämättömän raikasta ja ilmapiiri hyvin rauhoittava. Välillä tuntuu siltä kuin aika kuluisi hitaammin.

Landella vietetyt päivät ovat lomaa sanan kaikissa merkityksissä. Hälyinen kaupunki ja työkuviot unohtuvat kokonaan. Jaloissa pyörivä kissakaksikko tulee saapuessamme ovelle vastaan, eivätkä ne ole enää aikoihin säikkyneet meitä. Ne tunnistavat jo meidän äänet, tulevat eteiseen tarkastuskierrokselle "Ai, noi tuli. Oke." ja jatkavat sitten taas kissajuttujaan.

Talossa on järisyttävän paljon tilaa ja kesäisin takapihalla pelataan jännittäviä mölkyn mestaruuskisoja. Talvisin illat kuluvat lautapelin tai elokuvan äärellä. Sauna on lämpimänä ympäri vuoden.

Keittiön termarissa on lähes poikkeuksetta tuoretta kahvia ja villasukkia löytyy aina lainaksi.

Joskus me ajetaan kaupunkiin käveleskelemään ja juomaan torikahvit. Viime kerralla ollessamme torilla maistoin paikallista herkkua, omena-lörtsyä. Söisin muuten mielelläni uudelleen.





Lisäksi faijan landelle meno tarkoittaa usein paitsi hyvää ruokaa, myös pikkusisarusten tapaamista. Koitamme ajoittaa reissumme niin, että kaikki neljä pääsisimme paikalle. Ja koska sisarusparvemme on tällä hetkellä melko hajaantunut ympäri Suomea, osaan arvostaa yhdessä vietettyä aikaa entistä enemmän.

xx,

Anna

ps. kissakaksikon kuva on peräisin poikaystävän kuva-arkistoista, muut ovat siskon/omasta kamerasta

tiistai 2. helmikuuta 2016

10 x misheard lyrics


Spotify heitti edellispäivänä randomilla yhden näistä biiseistä ja aloin sen myötä pohtia, mitä kaikkia laulun sanoja sitä onkaan tullut vahingossa väänneltyä. Onhan noita.

Westlife: You Raise Me Up

Todellisuudessa:
You raise me up, so I can stand on mountains

Miten minä sen kuulin:
You raise me up, so why can't stand on mountains

(Ihan looginen ihmettely.)

Leijonakuningas: Hakuna Matata

Todellisuudessa:
Ei huolen häivää, päivä on huoleton, filosofiaa, näin on se vaan

Miten minä sen kuulin:
Ei huolen häivää, päivä on huoleton, piiloon sofiaa, näin on se vaan

(Mun toisen siskon nimi on Sofia ja pieninä ihmettelimme, miksi Sofiaa pitäisi mennä piiloon.)

Freeman: Kaksi lensi yli käenpesän

Todellisuudessa:
Oltiin Bonnie ja Clyde sekä Jekyll ja Hyde

Miten minä sen kuulin:
Oltiin monia kai sekä jekku ja hai

(Olin aika nuori, kröhöm, eivät olleet ihan tuttuja noi hahmot.)

Virsi: Lensi maahan enkeli

Todellisuudessa:
Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta

Miten minä sen kuulin:
Lensi maahan enkeli, joutui sampituulta

(Muistan monesti nuorena miettineeni, että mitäköhän toi "sampituuli" tarkoittaa.)

Pepe Willberg: Aamu

Todellisuudessa:
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin

Miten minä sen kuulin:
Niin lämpimänä vasten otsa minun kylkeäin

(Se oli ihan selvästi vaan jotenkin vinottain kainalossa.)

Lastenlaulu: Sairas karhunpoika

Todellisuudessa:
Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme

Miten minä sen kuulin:
Karhunpoika sairastaa, häntä hellii käärme

(Ei pientä Annaa kuulkaa ihmetyttänyt yhtään, että karhut ja käärmeet ovat ystäviä. Siksi en varmaan koskaan kyseenalaistanut laulun "sanoja".)

Virve Rosti: Kun Chicago kuoli

Todellisuudessa:
Mä vielä kuolevan Chicagon nään

Miten minä sen kuulin:
Mä vielä kuoleman Chicagon nään

(Tää biisi selittää, miksi mä oon aina kelannut Chicagon olevan tosi vaarallinen paikka. Ei kai kuoleman kaupungissa voi kovin turvallista ollakaan.)

Eppu Normaali: Vuonna '85

Todellisuudessa:
Näin poikanne pollella ratsastaa

Miten minä sen kuulin:
Näin poikanne polvella ratsastaa

(Biisissähän lauletaan aikuisesta miehestä, että aika raskas polvella hyppyytettävä kyseessä, mutta ei se oo kuulkaa niin justiinsa.)

Pekka Ruuska: Rafaelin enkeli

Todellisuudessa:
Anna minulle armahduksesi, ole minulle Rafaelin enkeli

Miten minä sen kuulin:
Anna minulle harmaat hiuksesi, ole minulle Rafaelin enkeli

(Totuuden nimissä: suurimmat propsit tästä menee mun veljelle.)

Kasmir: Vadelmavene

Todellisuudessa:
Hankoon Helsinkiä pakoon soudan Hankoon

Miten minä sen kuulin:
Hankoon Helsinkiä pakoon Suomen Hankoon

(Hanko on Suomessa. Makes totally sense.)


Onko teillä ollut vastaavia "ai eiks tää mennytkään tällee?" -hetkiä?

xx,

Anna