sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tj 5 päivää ja jokunen tunti

Tässä hektisyyden määrässä, joka mun elämässä ja arjessa on viime aikoina vallinnut erittäin voimakkaasti, ei ole mitään järkeä. Mutta ei anneta sen haitata.

Vietin eilen viimeisen lauantai-iltani hetkeen Helsingissä ja etkoiltiin tyttöjen kanssa ensin Iguanassa (ne mansikkamargaritakannut on vaan something to die for!) ja loppuilta kului, tietenkin, Tavastialla. Mä kävin toivomassa enemmän biisejä kuin laki sallii ja biisitoiveiden kohokohtana oli ehdottomasti kun kävin kysymässä pojilta, kuultaisko me ehkä vielä Justinia ja jopa Sexyback.

"Mä soitan sen ihan kohta!"
-Justinia vai Sexybackin?
"Sexybackin."

Ja kun noin neljä minuuttia myöhemmin kuulin vessan ovelta kyseisen biisin alkutahdit, voi sitä riemunkiljahdusten määrää! Mä suorastaan syöksyin tanssilattialle ja hymy ylsi korvasta korvaan, vähintäänkin.

Meitä oli siellä pieni, mutta sitäkin rakkaampi porukka bailaamassa ja mun viimeinen lauantaini Helsingissä oli kovin onnistunut. Kun toiseksi viimeisenä kappaleena soi Pave Maijasen Lähtisitkö, jonkun olisi pitänyt olla kuvaamassa se, kun minä ja AH annettiin taas kerran palaa ja tanssittiin (ja huutolaulettiin, ah-niin-kauniisti) sen tahdissa. Ja viimeinen hidas oli sitten vaan liikaa meille molemmille. Tanssittiin sekin yhdessä (tietysti) ja jossain vaiheessa mua alkoi itkettää ja mä tunsin miten AH:kin nyyhkytti olkapäät täristen ja sitten itkettiin yhdessä. Tanssittiin ja itkettiin mun lähtöä, sitä että seuraavaan yhteiseen lauantaihin on hyvin pitkä aika, sitä ettei pian enää nähdä. Pyyhittiin toistemme kyyneleitä vielä valojenkin sytyttyä ja lopulta onnistuttiin taas hymyilemään. Mä kävin kiittämässä ja moikkaamassa poikia ja yhtä pokea, joka on aina mulle tosi mukava. Se lupasi pitää Tavastian pystyssä, toivotti hyvää reissua ja totesi, että "nähdään sitten tammikuussa".

AH:n lähdettyä jo kohti kotia mä onnistuin löytämään itselleni vahinkojatkopaikan yhden frendin luota. Jatkot sisälsivät mielettömiä keskusteluja mm. seuraavista aiheista: hipstarelli-app, hipsteriharrastukset, vippinä juhliminen ja (omakohtainen) toteamus siitä, ettei se oikeasti ole yhtään niin coolia kuin miltä se vaikuttaa ja mun bailuhistoriani.

Great times, great times.

Loppupäivä onkin kulunut osin ulkona nauttimassa auringosta, osin sisällä salaatin, kahvin ja Mulanin parissa. Kohta me mennään AH:n kanssa powerwalk-lenkille fiilistelemään tota kaunista iltaa.

Päivän kohokohta: mun avonaisesta ikkunastani kantautui äsken Daft Punkin Get Lucky, yksi mun kesän ultimatelempparibiiseistäni. Istuin tässä sohvalla, katselin ulos ja kuuntelin ko. biisiä. Mä rakastan näitä elämän pieniä onnen hetkiä.

Mun ajatukset hyppii vähän sinne sun tänne kun on kuitenkin sunnuntai ja vähän väsymystä päällä, eikä siis kannata ihmetellä jos tässä postauksessa ei ole oikein päätä taikka häntää.

xx,

Anna

perjantai 16. elokuuta 2013

Salaisuus paljastuu (oli jo aikakin)

Nyt on sellanen juttu, että saa jäädä kaikki Flow-päivitykset ja kuvatulvat ja tarinat elämästä viimeisten viikkojen ajalta. Niiden aika olkoon vaikka viikonloppuna.

En tiedä muistaako kukaan, kun tossa joku aika sitten mainitsin sivulauseessa että nyt on tapahtumassa ns. siidei juttui eli jotain kivaa ja että kohta kerron kaiken ja läpätilää.

No.

Nyt kun mä vihdoin voin paljastaa että

MEITSI LÄHTEE NELJÄKSI KUUKAUDEKSI LONTOOSEEN!!!

!!!

Kyllä. Kyllä. VITTU KYLLÄ.

AAAAAAAAAA.

!!!

Oon niin valtavan innoissani, etten tiedä miten päin olisin. Menolento varattiin tiistaina ja kahden viikon päästä lauantaina koittaa lähtö.

Oon toki itse tiennyt asiasta jo pitkään, mutta nyt vihdoin kaikki on niin sataviisitoista prosenttisen varmaa, että uskallan siitä vihdoin ulkomaailmallekin hehkuttaa. Mä oon jotenkin salaa pelännyt, että entä jos koko juttu jostain käsittämättömästä syystä x kaatuukin, enkä pääsekään lähtemään. No, lähtö on kahden viikon päästä ja mulla pidennetty matkavakuutus että eiköhän tässä nyt aikalailla olla menossa.

Niin siis joo, pitäisi tässä varmaan kertoakin että mitäs mitäs. Mä tosiaan lähden Lontooseen au pairiksi. Mun perheessä on kaksi lasta, 5- ja 6-vuotiaat tyttö ja poika ja koko perhe vaikuttaa ihanilta kun ollaan niiden kanssa skypeilty. Ekalla "tapaamiskerralla" lapset esitteli niiden uusia tennismailoja ja sanoinkin host-vanhemmille että lapset on ihan varmasti parempia tenniksessä kuin mä. Mähän oon siis ihan kädetön, mitä tulee mihinkään pallopeliin. Mun osumatarkkuus on suunnilleen yhtä hyvä kuin Tansanian sijoittuminen jääkiekon MM-kisoissa. (Ja kyllä, tiedostan, ettei ko. maalla ole edes kisajoukkuetta.) Se kertoneekin ehkä tarpeeksi mun motorisista taidoistani.

Oon näillä näkymin Lontoossa vuodenvaihteeseen ja sen jälkeen oon luvannut vuokranantajille tulla takaisin, eli ainakin kääntymään tuun. Suunnitelmia on ja ei ole, mutta mä en jaksa stressaa!

Nyt pakko mennä nukkumaan, huomenna lähtö suoraan töistä isin luo. Luvassa koko sisarusparven voimin vietettyä kultaakin kalliimpaa perheaikaa, ruokaa, viiniä ja lojumista isin ja sen avovaimon lukaalissa. Me vietetään myös samalla kevyesti mun läksiäisiä.

Herranjumala mä lähden Lontooseen!

Vain taivas tietää, mitä kaikkea mulla on edessäni. Mutta yksi asia on varma:

it's gonna be goddamn amazing!

xx,

Anna


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Yhden onnellisen tytön pikaentry

Mä en oikein tiedä mistä aloittaa. Mä olen taas niin onnea täynnä, että pakahdun.

Koko tää viikko on ollut yhtä juoksemista paikasta toiseen. On ollut niin paljon kaikkea, että oon tarkistanut mailitkin puhelimesta, mitä en yleensä ikinä tee koska en vaan tykkää lukea mitään pitkiä juttuja pikkunäytöltä. Mutta kun en oo ehtinyt ees vilkasemaan läppäriin päin, saati sitten avaamaan sitä. Paljon on ollut töitä ja lisää töitä ja sitten on pitänyt tiukalla deadlinella hoitaa pari yhteen megasiistiin juttuun liittyvää asiaa (tästä kerron ensi viikon alussa jahka saan Flow'n "pois alta").

Keskiviikkona normitöiden jälkeen juoksin suoraan Flow-duunivuoroon, torstai meni töiden lisäksi hoidellessa kaikenmaailman juttuja ja töistä Flow-töihin -kuvio toistui myös perjantaina. Hain tosiaan kesän alussa ensimmäistä kertaa elämässäni vapaaehtoiseksi Flow-hommiin ja mulla kävi mieletön mäihä kun pääsin ylipäätään vapaaehtoiseksi ja vielä kutsuvieras-/pressi-akkreditointiin. Maailman 1) helpointa 2) kivointa hommaa. Siellä mä istuin akkre-kopissa pääsisäänkäynnin luona, pyysin henkkarit, tarkistin järjestelmästä mikä lippu/ranneke henkilölle kuuluu ja ojensin sen hänelle. Mulla oli superihana multitasking-mimmi esimiehenä ja tosi leppoisat duunikaverit ja festarikansa oli niin hyvällä tuulella, että mikäs siinä töitä tehdessä. Työvuorot (jotka vielä nekin natsasi mulle ihan täydellisesti) suorastaan lensi. Perjantai-loppuilta (Alicia Keys livenä!!), eilinen ja tää päivä meni/menee sit vapaalla kun palkkana sain tosiaan ilmaiset festariliput koko viikonlopuksi.

Flow'ta on vielä tosiaan tää päivä jäljellä ja kasaan varmaan jonkinlaisen yhteenvedon (repslol käytinkö oikeesti just tota sanaa?) jahka tääkin päivä saadaan pakettiin. Mutta so far, so goddamn good!

Tällä hetkellä kun istun tässä mun sohvalla ja juon kahvia (tai siis kahvinmakuista sokerimaitoa) ja katson mun keittiön pöydän vieressä nököttävää Nalle Puh -ilmapalloa (Flown antimia, great times!) ja mietin mennyttä viikonloppua ja eilistä Lauantaidiskoa (puhdasta rakkautta, en mä osaa eilistä muilla sanoilla kuvailla) ja fiilistelen edessä olevaa päivää, mä olen yksinkertaisesti vaan häkeltynyt siitä, kuinka valtavan onnellinen mä saan olla ja kuinka suurella määrällä kaikkea hyvää ja kaunista mun elämää on siunattu.

Jos mä tietäisin ketä tästä kaikesta on kiittäminen, sanoisin nöyrästi kiitos.

xx,

Anna



sunnuntai 4. elokuuta 2013

Aivan kuin kesäloma ei olisi ikinä loppunutkaan

Heissan!

Mulla on ihan järkyttävän pitkä stoori luonnoksissa, joka odottaa loppuunkirjoittamista, jonka teen huomenna, toivottavasti. Mulla on ollut kauhea ikävä blåggailua, etenkin kun tässä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista ja ihan sydäntä raastaa kun en oo päässyt raportoimaan mistään mitään.

Niin naurettavalta ja "siis toi selitys on kuultu tuhat kertaa" -fraasilta kuin seuraava saattaa kuulostaakin, mä ihan totta tarvitsisin lisää tunteja vuorokauteen. Tai vaihtoehtoisesti sihteerin, joka laatisi mulle joka viikko päiväkohtaisen aikataulun, koska siinä jos missä oon välillä aika toivoton: oman elämän aikatauluttamisessa. Kaiken "pakollisen" kuten työt osaan kyllä priorisoida, mutta sitten vapaa-ajalla meen kyllä niin sellasella "joo eihän tässä mikään kiire, onhan tässä aikaa" -asenteella että letkeinä tunnetut espanjalaiset häviäisi ihan kuus-nolla.

En oo myöskään selvästi sisäistänyt vielä(kään), että kesäloma on ohi ja että unirytmi pitäisi ihan oikeasti saada nyt jonkinlaiseen kondikseen. Tänäkin viikonloppuna nukuttujen yöunituntien yhteismäärä kahdelta viime yöltä on noin kuusi plus kahdet eilen nukutut päikkärit. Mutta kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja tapahtumaa etten millään vaan malta mennä nukkumaan!

(Ei tarvinne varmaan erikseen mainita, että täällä nakuttelee tällä hetkellä yksi aika väsähtänyt neiti.)

Nyt mä poikkean tohon lähi-Alepaan hakemaan jotain iltapalaa ja sit otan äkkilähdön höyhensaarille.

Mutta siis sen verran voin kyllä kertoa, että elämä on todella hyvää. Todella arvaamatonta, mutta todella hyvää.

Niinku vanha kunnon Avitsiikin laulaa, I'll be coming back for you one day on Monday.

xx,

Anna