torstai 25. heinäkuuta 2013

Ja kas, olikin jo keskiviikko

Tota joo. Tänään onkin jo vahingossa keskiviikko (tai no torstai nyt kai jo on? Tai siis on, ilman tota kysymysmerkkiä).

Tässä on nyt ollut vähän kaikennäköistä. Tätä rakasta elekronista päiväkirjaa olen palttiarallaa joka päivä ajatellut, mutta sitten tuli "ai niin nyt on kesä" -ajatus ja vei mennessään. Oon parin päivän aikana ehtinyt saamaan uusia ystäviä, lähtenyt ex tempore -"istumaan iltaa" eli krebaamaan kevyesti, valvonut melkein koko yön, käynyt kotikotona ja huolehtinut pikkusiskon riparille ja kutsunut työkavereita mun luo parantamaan maailmaa eli juomaan viiniä ja nauramaan.

Kiirettä on siis pitänyt.

Nyt meen nukkumaan, koska me mennään huomenna mun rakkaan vaimon kanssa Lintsille. En lupaa nyt mitään, kerta näköjään mä en mitään lupauksiani pidä, mutta viime päivien seikkailuistani palaan takuuvarmasti kertomaan asap eli pikaseen eli piakkoin.

Mä nautin kesästä jokaisella solullani, nauttikaa tekin.

xx,

Anna

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Girls just wanna have fun

Wazaaaap!

Mä palaan tän blågin pariin asiallisemmissa merkeissä huomenna. Mut nyt meil on yhen mun lempparitytön kaa teemailta!

En oo vieläkään ihan varma, onks teemana "ikuinen nuoruus, ikuinen viikonloppu, ikuinen kesä jne." vai "A-team goes tekstiilikaksoset" vai "My Little Pony -fanitus till we die!!".

Ehkä kaikki noista.





Me lähetään nyt paukuttelemaan henkseleita Stadin yöhön!

xx,

Anna

ps. oon aika varma, että muodin jumalat haluais antaa kunniamaininnan noille meidän itsetuunatuille disco-shortseille.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Turku soi ja raikui eli kun Anna kävi Ruisrockissa

Terveisiä valtion rautatien kyydistä eikun isin luota eikun kotiHelsingistä!

Alotin tän postauksen kirjottamisen torstaina kun olin matkalla isin ja sen avovaimon luo Itä-Suomeen, mutta sitten tää jäi kesken ja mulla oli liian kiire maata ja olla hemmoteltavana, että olisin ehtinyt naputtaa tän loppuun. Perhettä ei voi kuitenkaan nähdä liian usein ja niiden kanssa vietetystä ajasta en halunnut ottaa minuuttiakaan pois. Pari päivää Saimaan rannalla teki todella gutaa, mä olin tosiaan vielä aika fyysisesti aika sekaisin Ruissin jäljiltä ja nyt voinen vihdoin sanoa toipuneeni.

Suurin osa varmaan tästä tietääkin jo, mutta koen että munkin on pakko mainita aiheesta. Luin torstaiaamuna Hesarin uutisen Radio Helsingin mahdollisesta lakkauttamisesta ja mikään asia ei oo tehnyt mua aikoihin niin surulliseksi kuin se. Se kanava poikkeaa muista kuitenkin niin monella eri tavalla lähtien siitä, ettei siellä harrasteta soittolistoja ja että sieltä löytyy paljon puheohjelmia. Mulla on paljon hyviä muistoja liittyen kyseiseen kanavaan ja asioihin, joita on tapahtunut kun ollaan frendien kanssa kuunneltu sitä taustamusiikkina.

Mua todella, todella syvästi surettaa (ja jos ollaan rehellisiä niin myös itkettää) ajatus kyseisen kanavan katoamisesta radioaalloilta. Myös siksi, että mä miellän Radio Helsingin isoksi osaksi rakastamaani samannimistä kaupunkia.

Ja sitäpaitsi. Mistä mä nyt kuuntelen maailman parasta etkoilu-radioshöytä (Lauantaidiskoa, tietysti) jos en Radio Helsingistä?

Mutta pidetään kaikki yhdessä peukkuja, että asiat kääntyisi niiltä osin vielä parhain päin. You never know.

Sitten edes vähän iloisempiin aiheisiin: mäkin elän melkoisen jännittäviä aikoja omassa elämässäni ja seuraavan parin viikon aikana (toivottavasti) alkavat muutoksen tuulet puhaltamaan oikein tornadon voimalla. Mä tiedän, ettei mikään ärsytä enempää kuin se, että sanotaan just noin mutta sitten ei kerrota mitään muuta. Mutta se, miksi mä en vielä kerro mitään muuta, johtuu tasan siitä, että mä olen liian nössö. Poskia alkaa helottaa jo pelkästä ajatuksesta, että lähtisin täällä riehumaan, että "nyt kuulkaa tapahtuu sitä tätä ja tota!!" ja sitten homma menisikin puihin. Mutta sitten kun itseä kuitenkin jännittää kaikki asiat mahdollisiin uusiin juttuihin liittyen ja niihin tuhlaa niin paljon ajatuskapasiteettia, että tuntuisi oudolta sivuuttaa asia täällä elektronisessa päiväkirjassa kokonaan. Sen voin jo kyllä kertoa että mihinkään "jee blågiyhteistyö jee" -hommiin nää muutokset ei liity mitenkään, haha.

Kelasin kuitenkin tässä hetkiseksi palata vielä viikon takaiseen viikonloppuun, Turkuun ja Ruissaloon. Mähän en tosiaan oo mitään festarimimmejä. Mua ei sellainen röynäisyys ja telttailu ja mudassa rymyäminen (ai mikä yleistys?) kiinnostele lainkaan. Tää oli kuitenkin jo mun kolmas kesä Ruississa mutta joka vuosi oon yöpynyt sisätiloissa: ekana vuonna kaverin luona ja viime ja tänä kesänä hotlassa. Mihinkäs hotellipelle rakkaudestaan kunnon sänkyihin pääsisi?

Vietin tosiaan Turussa viisi kokonaista päivää ja voi tsiisus, noi viisi päivää tuntuivat ihan kuin olisin ollut jossain toisessa maailmassa. Mä olin tosiaan töissä Ruississa, Louna-lavan bäkkärillä ja vähän itse lavallakin. Päivät oli tautisen pitkiä, mutta kuten sanottu, ei toi homma oikein missään vaiheessa tuntunut sellaiselta työltä sanan ikävässä merkityksessä. Mä hengailin siellä bäkkärillä, jeesasin meidän bäkkäri-hostia eli pidin sen kanssa huolta artisteista ja siitä, että niillä on kaikki hyvin. Ja mikä parasta, pääsin juontamaan meidän lavalle. Mä oon aina ollut vähän tälläinen valokeilassa viihtyjä, joten voitte vaan kelata miten fiilareissa pieni ihminen voi olla kun lavan edessä satoja (/tuhansia?) ihmisiä kuuntelee sun höpinöitä. Ja Ruississa jengi on jotenkin ihan mielettömän hyvin messissä. Parinkin artistin kohdalla huudatettiin vähän yleisöä ennen kuin toivotettiin musisoijat tervetulleiksi lavalle ja ei terve sitä metelin määrää! Jotenkin ihan kreisiä.

Sit aina välillä sai heittää vapaalle ja mennä katsomaan keikkoja. Esimerkiksi PMMP veti (once again) ihan mielettömän keikan. Kylmiä väreitä meni vaan pitkin selkäpiitä. Lisäksi Karri Koira, Notkea Rotta ja SMC Lähiörotat ja Biffy Clyro (tää oli yllätyskortti mulle itselleni, mutta löytyipä yks uus kiva artisti!) olivat tosi hyviä livenä. Ja luonnollisesti lauantaiyönä kun puolet festarikansasta oli kuuntelemassa HIMiä Niityllä, allekirjoittanut bailasi tyttöjen kanssa Minirantalavalla Lauantaidiskon tahtiin.

Lauantaiyönä pidettiin myös pienen (tai no, pienen ja pienen) festarijengin kanssa yllätysjatkot keskustassa, jotka alkoi aamukolmelta ja joiden aikana join ekaa kertaa Coronaa, istuttiin terdellä (vaikka mä oon aika varma että sen sulkemisaika oli jo mennyt), sain lahja-Fisun, palloiltiin joenrannassa ja lopulta päädyttiin hengaamaan erään turkulaisyrityksen veneelle. En halua edes ajatella mitä kello on ollut kun oon jossain vaiheessa päässyt nukkumaan.

Sunnuntaina festaroitiin taas reilusti kellon ympäri, enkä mä voi vieläkään käsittää miten tajuttoman nopeasti se päivä meni. Yhtäkkiä oli jo aika laittaa kamat haikein mielin kasaan ja siirtyä epävirallisille jatkoille keskustaan.

Sunnuntaina valvottiin sillee huomaamattamme tosiaan koko yö ja kun kello koitti puoli kymmenen aamulla, hiivittiin parin uuden tuttavuuden kanssa hotellin alakertaan aamupalalle. Tässä vaiheessa väsymys, vaikkei se silloin vielä tuntunut, näkyi ja kuului. Mä nauroin kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Ei oo varmaan vaikea arvata, että kun lähdettiin puolen päivän jälkeen autolla kohti Helsinkiä, mä tipahdin samantien. Ei haitannut se, että istuin keskipenkillä hyvin vinoutuneessa asennossa, eikä se, että pysähdyttiin jossain vaiheessa johonkin joksikin aikaa syömään (tässä vaiheessa mä avasin silmät, sopersin "ai ei olla perillä? herättäkää kun ollaan" ja jatkoin unta). Oikea pikku prinsessa Ruusunen oon ollut.

Festari-jetlag kesti ainakin sen kolme päivää.

Mulla oli kamera messissä joka päivä mutta sen käyttö jäi aika vähälle. Mutta eiks se mee aina niin että kun on tosi kivaa, ei sitä koskaan muista kuvata. Mutta pari fiilistelykuvaa multakin löytyy.



Eka päivä, peilikuvat rocks nyt ja aina. Tähtikin vilkuttaa.


Mun uskolliset festarikengät, vuonna 2006 Saksasta ostetut Vansit. Käytin näitä joskus lukion ekan alussa kunnes totesin, että ei oo mun juttu. Mutta festarikenkinä toimii täydellisesti, nää on niin hyvät jalassa!




Louna-lava, paras lava.



Mun salainen piilopaikka, jossa ehdin jopa ottaa päikkärit yhtenä päivänä. En voi käsittää miten hyvä riippumatossa oli nukkua! Mäkin tahdon oman!




 Kaiken kaikkiaan Ruississa oli mielettömän hyvät säät, ainoastaan perjantaina tihutti ihan pikkusen. Muuten aurinko helli meitä ja fiilis oli ihan mieletön! Toivottavasti se välittyi edes vähän näiden kuvien kautta.


Ne sunnuntain jatkot ja omat mukit molemmille käsille. Ei muuta lisättävää.

Nyt mä lähden tasottamaan näitä rusketusraitojani (multa tosiaan löytyy molemmista yläreisistä kahdet eri rusketusrajat, charming. Sen siitä saa kun käyttää eripituisia shortseja). 

xx,

Anna




maanantai 8. heinäkuuta 2013

Väsymys maksimus

Hello vaan!

Ruisrockista on palattu takaisin kaupunkiin, mutta mä olen niin jäätävän univelkainen, että pakko mennä nukkumaan. Mun silmät ei vaan pysy enää auki. Tuli tosiaan vähän valvottua (esmes peruskevyesti valvottiin koko viime yö ja mentiin suoraan jatkoilta puoli kymmeneltä aamulla hotelliin aamupalalle. Mun väsymysleveli oli noussut sellaselle tasolle, että kaikki oli hauskaa ja mä nauroin jatkuvalla syötöllä. Terkut vaan kanssasyöjille).

Nukuin toki autossa matkalla Helsinkiin ja vielä kotiin päästyänikin vedin pienet päikkärit, mutta tää olotila vaatii kyllä sitä oikeaa yöunta. Ja se vaatii sitä nyt.

Mutta olipahan melkoisen mahtava Ruisrock, sen mä vaan sanon!

Palaan koneen ääreen, jahka tästä festari-jetlagistani selviän.

xx,

Anna

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Rauhaa (oman pään sisällä) ja Ruisrockia (koko viikonloppu)

Rakas, rakas päiväkirja,

olen viime aikoina huomannut, että tää kesä tuntuu jotenkin erilaiselta, mutta ihan hyvällä tavalla. Vaikka onhan kaikki kesät erilaisia keskenään, mutta silti. Ehkä se fiilis johtuu siitä, että mulla on aika paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Sellaisiakin suunnitelmia, joita mulla ei koskaan ennen ole ollut ja joita mä en ole aikaisemmin juurikaan edes ajatellut, saati sitten lähtenyt toteuttamaan.

Oon vahvemmin kuin pitkään aikaan todennut ja tiedostanut, että mä tarvitsen muutosta, mutta eri asia on, millä tavoin se toteutuu. Nyt on vielä kaikki niin alkuvaiheessa, että turha lähteä jinxaamaan mitään. Lupaan tulla riehumaan sitten kun on jotain kerrottavaa.

Mulla on myös henkisesti itsenäisempi ja kokonaisempi olo kuin aikoihin. Ei sillä, että olisin ollut jotenkin tosi hajalla (onneksi en), mutta kun mä oon välillä vähän todella hankala tapaus, mitä tulee ihmissuhteisiin. Kun joku tuntuu niin kivalta ja mielenkiintoiselta tyypiltä, että se onnistuu tunkeutumaan jatkuvasti mun ajatuksiin, se ei sieltä yleensä hevillä lähde. Ei vaikka se olisi parempi mulle itsellenikin. Mutta nyt tuntuu vihdoin siltä, että mulla on mun omat ajatukset vihdoinkin suunnilleen sulassa sovussa keskenään ja pään sisällä jonkinlainen rauha ja se taas tuntuu äärimmäisen kivalta.

Päänsisäistä nirvanaa tuun tuskin koskaan saavuttamaan, mutta verrattuna esimerkiksi keväällä päässä pyörineeseen sekameteliristiaallokkoon, nyt aletaan olla paljon tyynemmillä vesillä.

Helpotuksen huokaus ja tyytyväinen hymy.

Seuraavaksi pitäisi pyrähtää kirjaston kautta kaupungille tekemään viime hetken festarihankintoja (lue: piilarineste loppui eilen illalla). Ja varmaan pakkaamisen aloittaminenkaan ei olisi mikään huono idea. Toisaalta multa löytyy laukusta tällä hetkellä kumpparit ja biksut, tarviinko mä muka jotain muuta?

Me lähdetään tosiaan kohti Turkua aikaisin huomenaamulla ja Ruissin parissa kuluukin sitten seuraavat viisi päivää. Mä en malta odottaa. Ruississa on aina ollut kivaa vaikka mä siellä tavallaan töissä oonkin. Myös tällä kertaa. Louna(s)-lavan (he he) huudeilla hääräilen, minä ja muut mahtavat tyypit. Ja jos nyt töiden takia joudun nukkumaan hotskussa teltan sijaan, niin voidaan yhdessä miettiä miten paljon asteikolla 1-10 se mua harmittaa? Oon kuitenkin varsinainen eräsissi, kröhöm. Ja onhan nyt hotelliaamupalat yksi maanpäällinen taivas. Niille ei koskaan pidä sanoa ei.

Sit mun pitäisi vielä lakata kynnet.

Niin joo ja tosiaan pakata. Onneksi osaan kuitenkin priorisoinnin jalon taidon. Kynnet ennen kaikkea.

Ai niin. Istuin eilen reilun tunnin auringossa meidän so called "kattopartsilla" lukemassa ja tänään aamulla huomasin, että dekoltee helottaa kauniin punertavana. Siihen ei onneksi satu, joten se ei (ehkä) oo palanut, mutta siis terve. Mä istuin ulkona kuitenkin yhden ainoan tunnin. Ei taida tää mun iho olla ihan niin auringonkestävä kuin mä oon aina kuvitellut. Pitää olla jatkossa tarkempi, ei nimittäin paljon mitkään melanooma-hommat kiinnostele. Mielummin oon kalpea ja terveihoinen kuin paahtunut melanoomamimmi. Vaikka koenkin että päivetys sopii mulle.

Nyt meen lotraamaan sen aurinkorasvan kanssa.

Ja bailaan pari biisiä. Ihan vaan koska kesä ja Ruisrock ja aurinko ja yks onnellinen tyttö.

xx,

Anna