sunnuntai 26. helmikuuta 2012

kahvia, hesari ja auringonpaistetta: niistä on sunnuntai tehty

Ihanaa sunnuntaipäivää.

Mulla on sunnuntai-Hesarin lukeminen kesken, mutta oli pakko tulla kertomaan, miten tajuttoman hyvä olo mulla on. Ulkona paistaa aurinko ja voi miten mä olen sitä ikävöinyt! Mä en ole niinkään vuodenaikojen lapsi (mutta kyllä kevät ja kesä menee ykkössijalle, jos on pakko valita), mutta mä olen sataviistoistaprosenttinen auringonlapsi. Mikään luonnonilmiö ei vaikuta muhun yhtä voimakkaasti kuin toi ihana valo. Mä en kuitenkaan ole sitä tyyppiä, joka masentuu aina talvisin, koska aurinkoa ei juurikaan näy, tai kun näkyykin, se on vain valju jäänne kunnon auringonpaisteesta. Mä sen sijaan jotenkin tuun vaan extrahyvälle mielelle aina kun aurinko paistaa. Auringonpaisteessa on vaan mahdotonta olla huonotuulinen. Mä en ole edes käynyt vielä tänään ulkona, mutta voi miten onnellinen mä vaan olen kun näen ton maailman kauneimman valon ulkona.

Toki tähän hyvään oloon saattoi vaikuttaa sekin, että nukuin about kellon ympäri viime yönä. Tarkoitus oli ensin lähteä tyttöjen kanssa Ladiin, mutta sitten tuli mutkia matkaan ja mäkin olin niin väsynyt, että olin oikeastaan vaan tyytyväinen, ettei tarvinnut poistua kotoa.

Oltiin perjantaina nimittäin tytsyjen kanssa ensin tossa ihan mun lähellä iltaa aloittamassa. Meinasin tosin silloinkin jäädä kotiin, loppuviikko kun ei ollut siitä parhaimmasta päästä. Ei mitään suurta, pari pikkujuttua vaan, mutta olin jotenkin tosi pahalla mielellä. Pahoitan mieleni tosi harvoin, mutta sitten kun niin käy, mennään ojan kautta oikein kunnolla, vaikka kyseessä olisikin suhteellisen pieni juttu. Just eilen puhuttiin tunti E:n kanssa puhelimessa (ja mä ajattelin soittaa ihan vain pikaisesti), että sitten kun ollaan 24-vuotiaita (tai no E on silloin 23, meillä kun on vuosi ikäeroa), aletaan ajatella järkevästi. Järkeä tämäkin pää todella kaipais, eli sitä odotellessa. Mutta toisaalta mä oon vähän sitä mieltä, etten tarvi järkeä, sitä varten mulla on mun ystävät. Ne on mulle se todellinen järjen ääni.

Anyways. Perjantaina tosiaan istuttiin iltaa täällä Punavuoressa, T patisti mutkin tulemaan, onneksi. Juotiin siideriä (ja mä tyhjensin Pople-pullon jämät). "Anna, juotsä pussi-Poplea?" Jepjep, joinhan mä. Pullo oli tosiaan vähän tahmainen, koska se on toiminut mun kaulimena, siksi kääräisin sen ympärille sellaisen läpinäkyvän pussin, joita saa kaikilta hedelmäosastoilta. Istuttiin nelistään tyttöjen kanssa ja mulla oli hirveen kivaa. Kuunneltiin Spotifyta, puhuttiin ja naurettiin. Päätettiin jatkaa Motelletiin, mikä oli siistiä, koska en ollut ikinä käynyt siellä. Mikä on tavallaan hassua, koska se on tossa tosi lähellä. Motellet oli oikein kiva ja sielläkin oli hauskaa. T näki jonkun vanhan kaveripoikansa ja jutteli sen kanssa. Myöhemmin kuulin, että se oli sanonut T:lle, että mä oon "ihan söpö". Toisaalta T oli sitä ennen kertonut, että muut tytöt on eri syistä "not avalaible" ja mua vähän naurattikin, että kiva kun ainoa periaatteessa mahdollinen iskun kohde on sen mielestä edes "ihan söpö". Käytiin alakerrassa vähän tanssimassa ja törmäsinkin sekä vanhoihin duuni- että yläasteaikaisiin kavereihin. Lisäksi tutustuin yläkerran sohvilla yhteen kundiin ja kävi ilmi, että meillä on aika lailla yhteisiä tuttuja. Helsinki on vaan niin pieni. Lisäksi meille piti seuraa joku ruotsalainen jäbä ja ai että mun ruotsi oli soljuvaa. As if. Pitäis varmaan alkaa deittailla jotain suomenruotsalaista ja puhua vaan ruotsia sen kanssa niin johan alkais ruotsikin sujumaan. Musta tää on hyvä suunnitelma, enää puuttuu se suomenruotsalainen.

Pilkun jälkeen mentiin Stadin Kebabiin ja sieltä suoraan kotiin ja nukkumaan. Neljän tunnin yöunien jälkeen heräsin töihin (ilman huonovointisuutta, mä en harrasta töidentekoa darraisena). Duunipäivän jälkeen kävin kaupassa ja tulin nukkumaan tehopäikkärit kotiin. Lopultahan mä en sitten lähtenytkään ulos, mikä oli siis aika hyvä päätös.

Nukuin tosi hyvin ja heräsin tänään rentoutuneena. Rentoutuneissa fiiliksissä tää alkupäivä onkin mennyt. Tein itselleni kunnon pekoni-kananmuna-aamiksen, keitin paljon kahvia ja nautiskelin hitaasta aamupalasta Hesarin kera. Se, että iskä tilasi mulle viikonloppu-Hesarin, oli ehkä yksi parhaista joululahjoista ikinä.

Jos pitäis valita yks sanomalehti, jota pitäis lukee loppuelämä, valitsisin HS:n.


Tänään ajattelin vielä käydä pyörähtämässä ulkona ennen kuin toi aurinko laskee (juoksulenkillä, jos hyvin käy), paistaa kesäkurpitsaviipaleita (ostin eilen oikein korppujauhoja sitä varten) ja lukea illemmalla vähän pääsykokeisiin. Musta olisi myös mukavaa katsoa Oscar-gaalaa yöllä, mutta voi olla että unirytmin ylläpitäminen vie voiton.

Nyt takaisin Hesarin pariin. Taidanpa myös keittää vähän lisää kahvia.

Ihanaa loppuviikonlopun jatkoa murut.

xoxo,

Anna

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

ahkerointia ja fanikirjeitä

Kvällens på alla!

Olin tänään maailman onnellisin tosta aamuisesta kevätauringosta ja sinisestä taivaasta. Kyllä se kevät sieltä tulee! (Aionkin siksi sivuuttaa iltapäivän lumimyrskyn, jonka seurauksena mä näytin töistä kotiintultuani siltä kuin olisin käynyt suihkussa. Onneksi ei tullut rapussa ketään (hottista) vastaan, se ois ollu niin mun tuuria, otsahiukset märässä klimpissä ja muutenkin hurmaavan näköisenä. Tosin en oo varma asuuko mun rapussa ees ketään hottista, en oo kauheesti nähnyt mun naapureita. Mutta back to track, eiks uusi lumi oo vanhan surma, vai miten se meni?)

Oon ollut tänään myös tosi ahkera. Päätin opiskella kunnolla töiden jälkeen, joten laitoin puhelimen äänettömälle JA värinähälytyksen pois päältä. Sit kului kaksi tuntia ja kaksi kuppia kahvia ja sivuja jäi taakse aika läjä. Jes.

Sain taas kirjottaa kalenteriin "pääsykoeopiskelua x h" -merkinnän, se on aina hienoa se. Varsinkin kun sain vihdoin mun kalenterin tuunausprojektin loppuun.

Tästä se alkoi. Kalenterin kansi oli siis täysin musta, noi numerot vaan
näkyy tollee "painettuina". Kuvanottovaiheessa tuunaus oli siis jo alkanut. 

Mä siis lakkasin noi numerot ensin vaaleanpunaisella kynsilakalla ja sitten lakkasin vielä päälle kerroksen sellaista hopeista glitterlakkaa. Joka ei tosin näköjään näy tossa alemmassa kuvassa. Kiva. Mutta siis nyt noi numerot kiiltää sillee kivasti. Oon vähä tämmönen harakka, kaiken kiiltävän perässä.


Valmista tuli! Kauheen kiva muuten kun noi glitteritkin näkyy oikein
kilometrien päähän.

Kauhean monimutkainen ja aikaavievä projekti siis kyseessä, kulutinkohan tohon yhteensä jopa sen pari tuntia (sis. kynsilakan kuivumisen odotteluun käytetty aika).

Piti aluksi opiskella huomenaamullakin ennen töitä, mutta me mennäänkin T:n kanssa yhteen näyttöön ihan tähän mun lähelle! Kuinka jännää! Oispa se kiva, koska ei me meidän kaveriasunnoksi mitä tahansa luukkua hyväksytä.

Kuuntelin tänään läpi Florence + the Machinen uuden (tai no uuden ja uuden, kuitenkin niiden uusimman) Ceremonials-levyn ja sen kunniaksi lopetankin tän postauksen vetoavaan fanikirjeeseen.

Rakas Florence + the Machine,

olkaa niin kilttejä ja tulkaa esiintymään tänne Helsinkiin ensi kesän Flow-festareille, pretty pretty PLEASE? Tarvitsen jonkun hyvän syyn ostaa liput kyseisille festareille, koska so far sinne ei oo tulossa ketään mua liikuttavia artisteja (pitäkööt björkinsä), mutta teitä tulisin katsomaan enemmän kuin mielelläni. Teillä on niin kivoja biisejäkin! Voin jo kuvitella miten kauniisti ne kaikuis Suvilahden lämpimässä kesäillassa. Sitäpaitsi olitte täällä viimeksi kaksi vuotta sitten, eli kukaan ei edes muista miltä kuulostatte livenä. Muistinvirkistyksen aika siis! Ja ootte ainoa hipsteribändi, josta oikeesti tykkään. (Paitsi lasketaanks RHCP?) Kaikenlisäksi teidän biisit, joista saan kylmiä väreitä, soi jopa meillä töissä, mikä on musta merkki kohtalolta! Ja sitäpaitsi Flow'hun tulee aina vaan artisteja, jotka on just julkassu uuden levyn ja te ootte! Joten teillähän on melkein velvollisuus tulla esiintymään tänne! Deal? Koska muuten ootte kauheita jengipettureita. Sitäpaitsi esiinnytte Norjassa ja Ruotsissa vaan pari päivää ennen Flow'ta, joten sieltä pääsette hirveen kivasti piipahtamaan täällä. Sitähän minäkin.

Toivovin terveisin,

suureksi osaksi teidän ansiostanne musiikillisesti hipsteröitynyt Anna

ps. jottei nyt jää vahingossakaan mikään epäselväksi, niin teidän on siis PAKKO tulla Flow'hun!!

Ja jos joku on jostain syystä missannut kyseisen bändin, tässä niiden mun tänhetkinen lempparibiisi:



Tätä on niiiiin kiva popittaa ja tanssia ihan kybällä. No missäs muuallakaan ku siellä Ladissa.

maanantai 20. helmikuuta 2012

"If you look for it, I've got a sneaky feeling you'll find that love actually is all around."

Jellou!

Meen ihan sekunnin päästä nukkumaan, ettei mee taas valvomiseks, mutta oli ihan pakko tulla fiilistelemään just loppunutta Love Actuallya! Siis mä en kestä miten ihana se leffa on ja miten hyvällä mielelle siitä tuun. Luonnollisesti myös liikutun kyseistä leffaa katsoessa aina kyyneliin, mutta tän leffan kohdalla ne on enemmän sellaisia onnellisia kyyneleitä.

Mä rakastan onnellisia loppuja ja mua ärsyttää  suuresti kun kaikki tuntuu aina olevan sitä mieltä, että mikään leffa, jossa on onnellinen loppu, ei voi olla esimerkiksi Oscarin arvoinen. Ehei, aina pitää jonkun kuolla tai leffan muuten vaan päättyä dramaattisen surullisesti (lue: täällä itketään täyttä huutoa). Koska jos leffa päättyy onnellisesti, se on höpölöpöä tai muuten vaan epäuskottava. Mutta miksi asia on näin, sitä mä en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi ikävät asiat koetaan paljon uskottavammiksi kuin ne onnelliset?

Koska tosielämässähän ei liikaa niitä surullisia ja ikäviä asioita ole. Telkkarista ja lehdistä voi päivittäin lukea, kuinka sota/taudit/luontoäiti riehuu jossain ja viattomia kuolee. Tai jos puhutaan vähän ns. arkisemmalla tasolla, päivittäin voi kuulla kuinka taas on joku tuomittu taposta tai joku paikka ryöstetty tai jotakuta huijattu. Sunnuntain Hesarissa pelkät kuolinilmoitukset vie sen pari sivua. Elokuvat on viihdettä ja ihmiset pakenee arkea viihteen keskelle. Mä pakenen arkea paljon mielummin onnellisten elokuvien maailmaan kuin sellaisten, joista tuun pahalle mielelle tai surulliseksi tai jotka alkaa ahdistaa. Joku voisi sanoa tähän, että "no siinähän yrität elää tollasessa kuplassa, jossa mitään pahaa ei ikinä tapahdu". Ei, en yritä. Mä vaan keskityn mielummin asioiden aurinkoisiin puoliin. Mä en oo ikinä ymmärtänyt, miksi ikäviä asioita pitäisi jotenkin korostaa, oli kyse mistä tahansa. Joo, tiedän kyllä, että ei ne ikävät asiat mihinkään häviä, jos niitä ei ajattele. Ihmisiä kuolee päivittäin nälkään, uhrasin mä asialle minuutin ajatuksistani tai en. Mutta mä oon sitä mieltä, että maailmaa ei paranneta ainakaan negatiivisilla ajatuksilla. Tiedän, että kuulostan naiivilta, mutta mä uskon, että jos oma asenne elämään on positiivinen, jo sillä voi muuttaa maailmaa. Vaikka vaan sitten ihan vähän, pienen pieni askel kerrallaan. Ilokin nimittäin tarttuu.

Ja ei, en myöskään väitä, etteivätkö surullisesti loppuvat elokuvat voisi olla hyviä. Harva leffa itkettää mua lopullaan yhtä pitkään ja hartaasti kuin Titanic ja oon siltikin sitä mieltä, että kyseinen leffa on kertakaikkisen uskomaton. Ja on myös hyvä juttu, että tehdään elokuvia, jotka saa ihmiset ajattelemaan. Vaikka ne leffat sitten oliskin surullisia tai ahdistavia. On tervettä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, se on se yksi kasvun paikka jokaisella, kyllä mäkin sen ymmärrän. Ja ehkä noi ns. ikävistä asioista kertovat elokuvat on myös niitä realistisia, omalla tavallaan. Mä en tosin tuu sitä ehkä koskaan täysin ymmärtämään, koska ikuisesta optimistista ei saa realistia tekemälläkään. Mutta sitä varten mulla on mun lähipiiri, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia puolin ja toisin.

Oikeastihan mun piti vain tulla hehkuttamaan tota Love Actuallya ja kertomaan, että viikonloppuna faijan kakkoskämpillä Saimaan rantamilla
-nukuin paljon
-söin paljon hyvää ruokaa
-nauroin paljon
-vietin laatuaikaa sisarusten kanssa
-vietin yleisesti laatuaikaa perheen kanssa
-lauantai-iltana lauloin paikallisessa pikkubaarissa karaokessa Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä (koska siinä ei oo liian korkeita osuuksia) ja voi apua miten kivaa se oli! Mä en todellakaan ole mikään kaksinen laulaja, mutta rakastan tollasta esiintymistä ja laulaminen on niin kivaa! Mulle taputetiin ja jopa hurrattiin, mistä lienee osaksi kiittäminen melko huonoa äänentoistoa ja yleisön snadia humalatilaa. Olin ite ihan adrenaliineissa ja hurmoksessa kun biisi loppui. Olin jo unohtanut miten upeeta esiintyminen on.

Toisin sanoen, oli mitä rentouttavin ja mukavin viikonloppu. Niinkin rentouttava, että sunnuntai-iltana mun silmänaluset oli jopa suunnilleen samaa väriä muun naaman kanssa, mitä ei ole mitenkään arkipäivää. Usein ne tuppaa olemaan hippasen tummemmat, vaikka en mä sentään miltään elävältä kuolleelta näytä.

Tänään näin T:tä töiden jälkeen, käytiin kahvilla Javassa, sit vähän kiertelemässä kaupoissa (iih ne kaikki söpöt mintunvihreät kevätuutuudet!!) ja naurettiin yhdessä raikuvasti kun etsittiin T:lle kaikkein rumimmat mahdolliset kevättakkivaihtoehdot. Sit käytiin haukkaamassa sushia Forumin Itamae Sushissa (nam!), jonka jälkeen suuntasin kotiin ja vietin illan näiden parissa:







Ainiin! Mä voitin viikonloppuna Lotossa! Tosin ihan parikolme kymppiä vaan, mutta voitin kuitenkin. Aika siistiä musta.

Kivaa alkanutta viikkoa,

Anna

ps. otsikon quote kuullaan siis leffassa esiintyneen Hugh Grantin roolihahmon, pääministeri Danielin suusta ja se tulee leffan ihan ensimmäisessä kohtauksessa.

torstai 16. helmikuuta 2012

sisters before.. well, like everything

Hello!

Nyt saatte nauttia harvinaisen terävistä ja hyvälaatuisista kuvista. Luvassa nimittäin järkkärillä otettuja fotoja! (Mihin ne rummunpäristykset jäi?) Jotka siis on ottanut mun nuorin pikkusisko sen omalla järkkärillä. Mä vaan olin kuvattavana. Eli minkäännäköistä kredittiä en voi näistä kuvista ottaa. Höh.

Kuvat siis parin viikonlopun takaa kun vietettiin siskoviikonloppua. Osallistuttiiin mm. Ravintolapäivään, josta pikkusiskolla ei ollut aikaisempaa kokemusta. Käytiin haukkaamassa jättikokoiset sandwichit tossa aika lähellä Paperboy Sandwiches -nimisessä raflassa, joka ilmeisesti toimii normaalisti jonkin sortin skeitti/snoukka-liikkeenä Jääkärinkadulla. Olisko alkuperäinen nimi ollut Boardsport? Anyways, huikeen leppoisa meininki, pojat oli kovin symppiksiä ja 6 euron hintaiset leivät maistui superilta! Tarjolla oli myös ilmaiseksi kuplivaa mehua, kahvia ja teetä, jota ainakin mä arvostin kovasti!

Ei ehtinyt edes takkia riisua kun piti päästä 
jo mutustelemaan.

Leipien jälkeen käytiin hakemassa jälkkäreiksi cupcaket. Mä otin Red Velvetin ja pikkusisko jonkun Caramel-asian. NAM.

Namnamnamnam.


Kattokaa nyt tänkin kuvan laatua. Voisko toi pikkusisko kameroineen esim. 
muuttaa mun luo?

Ruokailun jälkeen lähdettiin käymään parissa vaatekaupassa ja sen jälkeen suunnattiin Helsingin Trooppiseen Eläintaloon eli Tropicarioon, joka siis sijaitsee Sturenkadulla Vallilassa. Sieltä löytyy kaiken maailman matelijoita, pari krokotiilia (vai oliks ne alligaattoreita?), pari kalaa, hämähäkkejä ja yksi leppoisa lintu. Meillä oli tosi hauskaa siellä vaikka allekirjoittanut saikin kylmiä väreitä niistä kaikista käärmeistä. Hyrrrr! Suosittelen kuitenkin visiittiä!

Musta on helsinkiläisenä aina kiva löytää Helsingistä uusia paikkoja, joissa en oo käynyt. Seuraavaksi visiittilistalla ovat ainakin
-Kumpulan ulkouimala (kesä tuu jo!)
-Vuosaaren Aurinkolahti (kesä tuu jo vol. 2! Siellä kun on kuvattu mun ja T:n ikilempparibiisin "Mammat Riivaa" video)
-Seurasaari (siellä kuulemma linnut syö kädestä. En kestä. Kuolen jo pelkästä ajatuksesta!)


Hermostunut hymy. Tää oli nimittäin paikan isoin käärme. Se oli oikeesti 
jäätävän kokonen. Hyi samperi, olin ihan varma, että se hyökkää hetkellä 
minä hyvänsä ja syö mut. Ei paljoo toi lasi lohduttanut.

Tää lisko oli söppeli! Tykättiin tästä molemmat.

Käärme tai kaks. En oo ihan varma.

Kaikkeen noi kamerat pystyykin. Tääkin on otettu lasin läpi 
(no yllättäen).

Noi oli vaikka missä solmussa. Ihme tyyppejä.

Tää veikee kaveri näyttää musta ihan kuin se hymyilis!

Ex-uimarina fiilailin ihan hulluna noita kilppareita!

Tää birdie oli ihan mun lemppari!

En laittanut tähän kaikkia niitä kuvia, mitä sisko nappaili kamerallaan (ja minä puhelimellani), koska jääpä teillekin sitten nähtävää jos meette tuolla käymään. Visiitin jälkeen palattiin mun luo ja saatiinkin pian meidän kolmas sisko Sofia ystävänsä kanssa vierailulle. Tytöt oli menossa meidän yhteisen kaverin synttäreille (jonne mäkin olisin mennyt käymään ellei olis toi siskoviikonloppu osunut samalle ajankohdalle) ja ne tuli alottelemaan ja vaihtamaan vaatteita mun luo. Näin siis mun kumpaakin siskoa, mikä oli ihan superihana juttu, niiden kanssa kun ei voi koskaan viettää liikaa aikaa. 

Neitien lähdettyä humppailemaan me kipaistiin kauppaan, ostettiin jäätelöä ja katottiin Pilvilinna, joka romahti -ykkösosa. Eli lojuttiin sohvalla, juteltiin ja naurettiin.

Sunnuntaina mentiin Tennariin katsomaan Leijonakuningas 3D:nä. Oon edelleen vähän sanaton siitä. En tiedä pystyttekö samaistumaan siihen uskomattomaan fiilikseen, mikä tulee kun sä näät yhden sun lapsuudenajan all time -lempparipiirretyn videon ja tv-ruudun sijaan teatterin suurelta kankaalta. Olin niin nostalgian ja liikutuksen pauloissa, että kyyneleet alkoi valumaan jo sen "aaaatsuwengaaa" -alkubiisin kohdalla. Itkin varmaan koko vuoden edestä ton puolentoista tunnin aikana. Ja Mufasan kuolema sai tietysti putoukset taas virtaamaan. Nauroin leffan aikana kyllä myös paljon enemmän, useammin ja ehkä myös eri kohdissa kuin nuorempana, koska näin isompana ne vitsit tajuaa vähän eri tavalla. 

Noi lasit... En kestä. (Tätä kuvaa ei sitten ole otettu järkkärillä.
Ihan vaan jos vaikka oisitte ihmetelly.)

Toi oli kyllä hieno kokemus. Ja erityisen iloinen oon siitä, että koettiin se yhdessä nuorimman siskon kanssa. Meille Leijonakuningas on erityinen myös siksi, että kun asuttiin Saksassa, äiti ajoi meidät aina aamuisin kouluun kymmenen minuutin päähän ja haki iltapäivällä. Noi ajomatkat kului usein siihen, että käytiin läpi Leijonakuninkaan repliikkejä vuorotellen, me kaikki neljä sisarusta. Saatettiin käydä läpi kokonaisia kohtauksia (äidillä meinas välillä mennä hermo, haha) ja auto raikui naurusta. 

Leffan jälkeen mentiin mun luo, laitoin siskon laskemaan vähän matikkaa (sillä oli koe maanantaina) sillä aikaa kun tein meille kanasalaattia. Sit lojuttiin mun sohvalla ja puhuttiin syntyjä syviä, kunnes illalla kävin saattamassa siskon junaan. 

Mä, minä, meikä ja aurinko.
Sydän.


Loppuilta kului Keskuskadun Iguanassa, johon sain extempore-kutsun T:ltä. Eli kaiken kaikkiaan vallan mukava viikonloppu. Näitä lisää!

Rakkautta,

Anna

tiistai 14. helmikuuta 2012

happy valentine's day!

Hei vain,

ja ihanaa ystävänpäivää!

Ihan ensi alkuun, pakko sanoa että voi Google minkä teit! Googlen etusivulta on tänään löytynyt mitä suloisin videoanimaatio, aiheena luonnollisesti ystävyys ja välittäminen. Se on kerrassaan ihana, toivottavasti moni teistä on sen katsonut.

Mä tykkään kamalasti ystävänpäivästä. Sen kunniaksi lakkasin aamulla kynnet punaisiksi. Löysin nimittäin eilen Emotionista sitä kauan kaivattua O.P.I:n Big Red Applea. Ja tää punaisen sävy on täydellinen, kerrassaan täydellinen.

Mä tunnen paljon ihmisiä, jotka ei tykkää ystävänpäivästä. "Pinnallista huttua, jolla vaan rahastetaan." Mun on vähän vaikea ymmärtää, mitä kamalaa siinä on jos yhtenä päivänä vuodessa kaikki on ruusuista ja vaaleanpunaista ja täynnä sydämiä ja serpentiiniä? Mä tuun ainakin kauheen iloiseksi kun ympärillä on söpöjä juttuja. Ymmärrän toki sen, ettei sit oo enää hyvä meininki jos pääpointtina on vaan ostaa jotain kaikille. Mä en oo ostanut kenellekään mitään, koska en oo kokenut että olisi tarvinnut.

Tää on ihana, varsinkin kun olin pienenä
hullu delfiini-fani. Nappasin tän erään
rakkaan ystävän fb-seinältä.


Vaikka monissa maissa ystävänpäivä on nimenomaan rakastavaisten päivä, miksi meidän sinkkujen pitäisi masentua siitä? Vähän teki mieli kiljua kun taas tänään fb:stä sai lukea niitä "nii eiks tänään ollu se forvever alone -päivä?". Ihan oikeesti, c'moon. Ei ihme, ettei ketään löydy jos on tollasella asenteella liikkeellä.

Mä ainakin keskityn mielummin siihen, että mulla on elämässäni valtavasti ihania ja niin kamalan tärkeitä ihmisiä, joita rakastan äärettömästi, kuin siihen, ettei mulla tällä hetkellä ole sitä parempaa puoliskoa elämässäni. Mutta kyllä se vielä jossain vaiheessa osuu kohdalle. Kaikille on olemassa se joku. Niin mä haluan uskoa. Ja Sitä Oikeaa odotellessa voi vaan nauttia elämästä ja pitää hauskaa. Easy as that.

I love my boss. Kuvanottovaiheessa
donitseja oli tosin ehtinyt kadota parempiin
suihin jo aika monta. 


Olin tosiaan käymässä eilen ja sunnuntaina kotikotona ja lievensin tätä mun hellyydenkipeyttä halailemalla meidän koiran ihan piloille. Näin myös rakasta vanhaa ystävätärtäni ja päivitettiinkin taas kunnolla kuulumisia suuntaan ja toiseen.

Tänään on ollut duunia, kuten tavallista. Toivottelin töissä asiakkaille hyvää ystävänpäivää ja huomasin, että monelle tuli siitä hyvä mieli eli oli hyvä päivä duunissa. Ja huomenna töiden jälkeen T tulee tänne mun luo ja me aiotaan leipoa mustikkapiirakkaa! Idea leipomiseen lähti siitä, että ostin K-kauppojen Superpäiviltä lauantaina kaksi purkkia vaniljakastiketta, ihan vaan koska no, mulla ei ollut vaniljakastiketta ja ne oli aika edullisia. Kerroin T:lle mun ostoksista ja mietiskelin, että mihinköhän sitä vois käyttää (oon tällänen järkevä shoppailija) ja T ehdotti, että voisin leipoa. Ehdotin, että jos leivottais yhdessä ja niinpä me nyt huomenna sitten leivotaan!

Oon todella innoissani. En oo leiponut.. öö, no tosi pitkään aikaan!

Nyt meen lakkaamaan mun varpaankynnet (en ehtinyt aamulla).

Ainiin. Päivän sitaatti:

-A good friend will visit you in hospital, say "get well soon" and leave. But a true friend sits near you and says "the nurse is hot, take your time to get well."-

Mä rakastan mun ystäviä, oli ystävänpäivä tai ei.

Hurjasti rakkautta, ihan vaan ystävänpäivän kunniaksi,

Anna

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

seesteinen sunnuntai

Heee-eeei.

Mulla on vihdoin sellainen päänsisäinen rauhallinen ja seesteinen olo, jota mä olen kaivannut jo pitkään (ja mun kaverit mun puolesta vielä pidempään). Se on se olo kun mä en enää mieti, että mitä se yks musta ajattelee vai ajatteleeko mitään. Mä oon ties kuinka monta kertaa vakuutellut tytöille, että "se on niin menneen talven lumia, i'm so over it" ja sitten myöhemmin tunnustanut itselleni (ja niille), että en oo over it, en vieläkään.

Mutta nyt, ensimmäistä kertaa since ihanfukin'pitkäaika, musta tuntuu että mä oikeesti oon päässyt eteenpäin. Vihdoinkin. Me nähtiin ja juteltiin joku aika sitten (ei sanaakaan musta ja siitä, you know, "meistä" vaikka siis mitään meitä ei oo ees ollu. mut kyllä te tajusitte). Puhuttiin kuitenkin paljon ihmissuhteista ja se oli yks kivoimmista keskusteluista aikoihin. Jännitin vähän meidän tapaamista etukäteen, mutta onneksi turhaan. Kaikki meni hyvin ja tona iltana mä havaitsin itsessäni ton kauan kadoksissa olleen seesteisyyden. Täysin platonista mun ja sen yhden ystävyys tulee tuskin ikinä olemaan, mutta tää on hyvä suunta.

(Aloin tässä pohtia, että tältäköhän kaikista niistä superjoogeista tuntuu kun ne kertoo kuinka "joogasta tulee niin seesteinen olo"? En tiedä mistä toikin ajatus putkahti. Mutta minäpä en tarvinnutkaan joogaa tähän seesteisyyteen, hah! Mikä on ihan hyvä juttu, koska oon ollut yhden kerran joogatunnilla ja se oli ihan kamalaa. Hengitin koko ajan väärässä rytmissä "hengitetään sisään" -fak mä hengitän ulos! ja koska oon notkee ku näkkileipä, ne liikkeetkään ei onnistunu ihan niin sulavasti ku vois kuvitella. Tämmönen off topic tähän väliin.)

Mulla on ollut myös hyvä sunnuntai. Näin ihanaa E:tä, kun se tuli pyörähtämään Helsingissä aamupäivällä ja alkuillasta saavuin tänne Rixbyhyn kotikotiin äidin ja sisarusten luo. Mukavan rauhallinen ja laiska päivä siis ollut, oon muun muassa lieventänyt mun koirakuumetta halimalla ton meidän Popi-koiran piloille.

Leikkasin myös tänään mun kaikki kynnet lyhyiksi, koska katkaisin yhden torstaina töissä. Mä oon niitä tyttöjä, jotka ei vaan pysty elämään eripituisilla kynsillä. Joko kaikki on pitkiä tai sit ykskään ei oo. Tuntuu tosi oudolta nää lyhyet kynnet, en muista milloin nää ois viimeks ollu näin lyhyet. No mutta, nytpä voin käydä ostamassa sen kauan kaipaamani punaisen kynsilakan ja maalata kynnet sillä. Mä oon myös vähän niitä tyttöjä, jotka ei pysty lakkaamaan pitkiä kynsiä punaisiksi, koska ne näyttää silloin ihan vamppi/syöjätär-kynsiltä.

Punaiseksi kynsilakaksi harkitsen O.P.I:n Big Apple Redia, oon kuullut siitä ja sen sävystä (ei liian pinkki, ei liian siniseen vivahtava) sen verran paljon hyvää. Tosin mulla on käynyt huono tuuri noiden lakkojen kanssa. Oon käynyt jo kaksi kertaa Stockalla O.P.I:n osastolla, mutta lauantaina OPI-naiset (eli ne merkin edustajat) eivät olleet siellä (sairastapaus) ja sunnuntaina eivät ilmeisesti ole lainkaan töissä. OPI-naisia tarvitsen neuvoa antamaan, koska kun kävin lauantaina läpi kaikki ne esillä olevat sävyt, en löytänyt tota mun Big Apple Rediä. Sen sijaan löysin sävyn Opi Red ja nyt haluaisinkin tietää, onko noilla sävyillä joku isokin ero. Tää on mulle tärkee kysymys.

Da nailz (short edition)

Huomenna vähän lisää laiskottelua (eikun siis opiskelua päivällä kun noi muut on töissä/koulussa). Ja huomenna myös treffit erään täkäläisen ystävättäreni kanssa kahvittelun merkeissä!

Pus,

Anna

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

just little things that make me happy

Heipsan!

Luovutin. Tekniikka voitti. Mutta tossa ne nyt on, olkoonkin että nöyrryin laittamaan ne allekkain. Ei se onneksi nyt niin pahalta näytä. Eli pointti on se, että satojen pienten asioiden joukosta Just Little Things -sivustolta valitsin kymmenen asiaa, jotka tekee mut onnelliseksi/on mulle tärkeitä tai merkityksellisiä. En osannut järjestää niitä mihinkään lempparijärjestykseen, joten ne on yksinkertaisesti vaan numerojärjestyksessä. 

Noiden kymmenen asian lisäksi mut on tänään tehnyt hyvin onnelliseksi aamiainen Cafe Ekbergillä iskän kanssa. Buffet-aamiaispöydästä löytyi puuroa, kahvia, munakasta, ilmakuivattua lihaa, brie-juustoa, croissantteja (sun muuta leipää), vihanneksia leivän täytteeksi ja tuoreita hedelmiä. Ja jälkkäriksi laskiaispullaa! Tossa siis lueteltuna myös, mitä mä söin. Rakastan buffetteja. Anyways. Syötiinkin hyvin (ja ravitsevasti!) yli tunti, jonka jälkeen oli mukava mennä töihin. Mä voisin aloittaa jokaisen aamun näin.

Lisäksi eilen illalla meillä oli täällä mun luona pienet äänityssessiot erääseen radioprojektiin liittyen. Toivon mukaan tosta tulee todella hauskaa, sen pitäis nimittäin kestää koko loppukevään jos asiat menee hyvin. Katsotaan. Kerron lisää jahka asiat etenee. 

Musta tuntuu ihan siltä, että huomenna olis jo perjantai, mutta ei, torstaihan huomenna vasta on. 

Kiertelin tänään vähän kaupoissa ja bongasin maailman söpöimmän mintunvihreän, löysän sifonkipaitiksen ja paritin sen samantien bikiniyläosan, valkoisten shortsien kanssa ja ruskettuneen ihon kanssa. Uu tai mustan kanssa. Voi kesä tuu jo!

Ehkä mä totean nyt ääneen sen, minkä monet muutkin ovat jo todenneet: Pastellit näköjään jyrää muotirintamalla. Ja kovaa. Mua se ei onneksi haittaa, koska pastellivärit on hirmu söpöjä! Lähinnä mietin, että vieköhän pastellit kirkkaiden värien tittelin tänä kesänä (koska viime kesän THE juttuhan oli ne kirkkaat värit ja niiden yhdistely keskenään eli colorblocking) vai nouseekohan pastellit vaan tohon kirkkaiden rinnalle. Designer-muotinäytösten perusteellakin on aika hankala sanoa, koska lavoilla näkyi molempia. Pasteilleihin toki kiinnitin enemmän huomiota, koska ne on ns. uutta verrattuna viime kesään. Nää on näitä elämän suuria ja vakavia kysymyksiä. No mutta, onpahan jotain jännättävää kesäksi! 

Loppuun looginen muotijohtopäätös: joudun siis ehkä hakemaan sen paidan kotiin. (Ja ehkä myös pari muuta, ihan välttämätöntä ja megaupeaa löytöä.)

Nyt poistun kohti höyhensaaria. Jäi noiden äänitysten myöhään venähtämisen ja aikaisen aamupalan takia yöunet aika lyhyiksi. 

My speacial 10 little things:













Puss och kram,

Anna

maanantai 6. helmikuuta 2012

tekniikka 1 - Anna 0

Heippa.

Mua ottaa nyt vähän päähän.

Käytin äsken kokonaisen tunnin siihen, että yritin tehdä yhtä haastetta. Siinä piti valita kymmenen mieluisinta juttua  Just Little Things -sivulta ja kopioida tänne blogiin. Paitsi että miten pirussa ne saadaan tänne blogin puolelle? Ei onnistu kollaasina, ei onnistu copypastena, ei onnistu Picasan kautta. Tai jos onnistuukin, kuvat on miten sattuu eikä sillee nätisti kaksi vierekkäin viidessä rivissä tossa vähän keskemmällä niin kuin mä olin ajatellut.

En tosiaan tiedä miten se pitäis tehdä, että saisin sen tehtyä oikein. Vittu. Tää on niin tätä ku oon täysi tumpelo kaikkien tällästen teknisten juttujen kanssa. Yritin jopa kattoo pitääkö mun säätää jotain tuolta "muokkaa html-koodia"-kohdasta, mutta en uskaltanu koskee mihinkään tekstiin siellä koska se on mulle ihan hepreaa. Saaks jostain vuokrata söpöjä insinöörejä?

Tänään ei muutenkaan oo ollut maailman paras päivä. Oon ollut tosi herkällä tuulella aamusta asti. En tiedä onko mulla jäänyt joku itkumoodi päälle eilisestä kun oltiin tosiaan eilen pikkusiskon kanssa katsomassa Leijonakuningas 3D:nä. Mä tosiaan itkin noin 3/4-ajan leffasta (alotin reippaasti jo sen aaaaatsuwengaa-alkumusiikin kohdalla). Se oli vaan jotenkin niin nostalgista ja niin liikuttavaa. (Infona tähän väliin, että oon suunnilleen kasvanut Disney-piirrettyjen parissa, rakastan niitä eniten ikinä.) Mua itketti vielä sen leffan jälkeenkin. Älkää kysykö, en osaa selittää.

Mutta oli mitä mahtavin siskoviikonloppu. Siitä lisää myöhemmin (jahka saan kuvat siskolta), nyt on pitää mennä suihkuun ja nukkumaan.

Onneksi huomenna on taas uusi päivä.

Tv: Anna

ps. mulle tuli kyllä niin hyvä mieli kun lueskelin ja valitsin noita juttuja tuolta Just Little Things -sivulta. Ihanaa, että tollanen on olemassa.

perjantai 3. helmikuuta 2012

i'm so glad it's friday

On todella hämmentävää tajuta kuuntelevansa iltaseitsemältä niitä samoja aurausauton ääniä, joita on tottunut kuuntelemaan aamuseitsemältä. Mutta totta se on. Ilmeisesti tuolla on tullut aika pirusti lunta (aurausauton jäljistä päätellen lähemmäs 20 cm). Mä oon ollut koko duunipäivän ajan onnellisen tietämätön mistään 100 auton ketjukolareista ja muista ikävistä, lumen aiheuttamista jutuista. Sit menin facebookkailemaan puhelimella ja todellisuus kutsui.

Todellisuus nimeltä "jäätävä kylmyys" on myös kutsunut viime päivinä. Päätin, että pärjään vielä tän talven ilman UGGeja (vähän muuten jyrsii kun saa lukea joka paikasta "UGGseista". Ei sinne tule mitään s-kirjainta, opetelkaa kirjottamaan!), mutta ens syksynä ostan ne omat pehmotossut. Niinpä mua onkin nyt alkanut houkuttelemaan joku kiva untsikka. Joutsenellahan on vaikka minkälaisia, mutta se hintaluokka ihan pikkasen itkettää.

Oon tässä tehnyt kovemman luokan ajatustyötä ja todennut, että näillä pakkassäillä valtion pitäis kustantaa kunnon untsikka kaikille kansalaisille. Unohdetaan se Guggenheim, takkeja kansalle! Taidan jättää tästä jonkun adressin eduskuntaan.

Toisaalta itse palelin jo huomattavasti vähemmän kun vaihdoin ohuet nahkahanskat karvavuorellisiin nahkarukkasiin. Jännä juttu.

Paleleminen ei myöskään huvittanut keskiviikko-iltana. Meidän oli tosiaan tarkoitus mennä tyttöjen kanssa DTM:n avajaisiin. Mutta kun puoli yhdeltätoista mentiin sporalla mestan ohi ja jono ulottui pelkästään ulkona Lönnrotinkadun kulmaan asti, päätettiin mennä aloittamaan iltaa erääseen toiseen baariin, Herculekseen. Mä en ollut käynyt siellä ikinä aikaisemmin, mutta päätettiin mennä koska meidän kaverit oli siellä (2,5e häppärilonkerollahan ei ollut mitään tekemistä päätöksen kanssa). Loppujen lopuksi oltiinkin sit siellä koko ilta. Jostain kumman syystä ketään ei enää nimittäin huvittanut lähteä ulos pakkaseen, vaikka DTM oliskin meitä kaikkia houkutellut.

Mulla oli kuitenkin tosi kivaa! Tanssittiin ja naurettiin paljon ystävien kanssa. Illan liikkiksin hetki oli, kun ryntäsin kauheeta vauhtia tanssilattialle Robynin alkaessa soimaan ja totesin lattialle päästyäni että ystäviä ei näy missään. Ennen kuin tajuankaan, eräs homopoika tyttöystävänsä kanssa tulee esittäytymään mulle ja alkaa tanssimaan mun kanssa (siis miten liikkistä! ne varmaan luuli että olin yksin). Kohta mut kuitenkin kiskotaan pois heidän luotaan kun mun frendit löysi tiensä mun luo. Hymyilin pahoitellen noille kahdelle ihanalle eikä ne näyttäneet olevan moksiskaan (onneksi, ois ollu kauheeta jos niille olis tullu paha mieli).

About tunti myöhemmin meitä oli enää me tytöt eli minä ja AH (ja AH:n poikkis) tanssimassa. Huomattiin AH:n kanssa, että se suloinen kundi tanssii yksin vähän matkan päässä meistä. Päätettiin oottaa hetki, jos sen kaverit on vaikka tiskillä, mutta kun ketään ei näkynyt, käytiin vinkkaamassa se meidän luo. Ja se tuli tanssimaan meidän kanssa tosi iloisena. Tanssittiin keskenämme pilkkuun asti, jonka jälkeen se halasi mua ja sanoi "kiitos Anna tanssista". Kiitin sitä (ja muistin myös sen nimen!). Olin niin ilonen koko loppuyön, se jäbä oli niin suloinen! Olin (ja oon vähän edelleen) jotenkin tosi liikuttunut siitä.

Kaunis kaunis Espan puisto. 


Ai hitsi, että mä oon poikki (unelmoin jo nukkumaan menemisestä). Pitäis vielä vähän siivoilla koska pikkuisin pikkusiskoni tosiaan saapuu yökyläilemään huomenna.

Väsymyksestä huolimatta jaksoin viimeisillä (tahdon)voiman rippeilläni raahautua sinne kirjastoon töiden jälkeen. Onneksi, koska se meni kuudelta kiinni, vaikka muistelin että se olisi ollut kasiin asti auki.

Voisin koittaa avata ton kirjan, öö, sunnuntaina? Ehkä.

Anyways, nyt meen tiskaamaan.

Ihanaa kun on perjantai.

Tv: Anna

torstai 2. helmikuuta 2012

yksi elämysmatka, kaksi baari-iltaa ja kolme kertaa lakatut kynnet

Päivää (meinasin alottaa tän ilosella "perjantaipäivää!"-tervehdyksellä, kunnes tajusin että tänään onkin ehkä vasta torstai. miten voi olla ihminen näin sekaisin viikonpäivistä? sitäpaitsi nyt taitaa vähän niin kuin olla jo ilta)

Kävin tänään Helmetissä (eli Helsingin kirjastojen sivuilla) tsekkaamassa, josko mun pääsykoekirja olis vihdoin ja viimein saapunut tohon mun lähikirjastoon, jonne sen varasin viime viikolla. Se on nyt ollut "matkalla" kolme (!!) päivää (kävellenkö ne niitä kirjoja kuljettaa kirjastosta toiseen?). Nyt se on onneksi saapunut tonne Rikhardinkadulle niin pääsen aloittamaan viikonloppuna intensiivisen opiskelun. Köh köh. Siis todellakin.

Ei vaan, oikeesti oon aika innoissani että saan vihdoin vaihtaa sen %#/!&"#% nettimatskun tohon kirjaan. Anna sydän pääsykoeopiskelu och så vidare.

Sitten muihin asioihin.

Voisin alottaa vaikka siitä, että kävin vihdoinkin ostamassa ne nahkasaappaat. Mustat, yksinkertaiset ja ah niin kauniit. Kaunis oli kyllä se parinsadan euron hintakin, mutta mä ajattelin, että klassinen kenkäpari kestää kyllä aikaa ja katseita, kunhan vaan niitä huoltaa oikein. "Ihan tavallinen kenkäplankki on noiden paras kaveri", sanoi oikein mukava Biancon myyjäkaksikkokin. Vähän jäykäthän noi vielä on, mutta edellisissäkin nahkakengissä meni ainakin se pari viikkoa ennen kuin ne oli oikeasti mukavat jalassa.

En kykene ymmärtämään, miten mä oon elänyt ilman noita saappaita?! Onneksi ne ajat ovat takanapäin. Oon kyllä ylpee itestäni koska tää mun projekti "jätä tekonahkatuotteet hyllyyn" sujuu tosi hyvin! Lisäksi taas yksi rasti ruutuun mun GOT 2 GET -listassa.

Olin maanantai-iltana töiden jälkeen faijan luona syömässä ja hitsi kun tykkään tollasista isä-tytär -hetkistä. Me puhutaan aina paljon kun nähdään. Viime viikkoina meidän yksi pääpuheenaihe on ollut usein politiikka ja presidentinvaalit, yllätys allatus. Niin myös eilen. Keskustelua syntyy vaikka meillä ei juurikaan oo näkemyseroja, mutta me kuitenkin eri ikäpolvien edustajina katsotaan asioita eri kantilta. Mutta sen oon jo monta kertaa todennut, että on se mun faija vaan maailman inspiroivin ja upein tyyppi. Rakastan mun perhettä, ei mulla muuta. Tollasten "katu-uskottavien" poliittisten aiheiden lisäksi me tietty puhutaan myös paljon ihan arkisista asioista. Kerroin esimerkiksi faijalle kuinka oltiin lauantaina tyttöjen kanssa ulkona ja tapasin illan aikana yhen jäätävän tyypin, johon meinasi mennä hermo ja sitten me yhdessä nauretaan näille mun tempauksille.

Ainiin ja nyt kun ruoasta puhutaan. Viime viikolla vein iskän syömään sushia Kampin Ichiban Sushiin. Iskä söi sushia ensimmäistä kertaa elämässään ja voin kertoa, että se puikoilla syönti ei sujunut ihan smoothisti. Mulla oli niin hauskaa kun näytin miten puikoilla syödään ja lupasin jo viedä iskän sushille uudestaan, että se sisäistää kunnolla ton puikoilla taiteilemisen.

Tältä mä näytän kun opiskelen T:n kanssa.
Lämmintä ja mukavaa. 

Olin viime perjantaina töiden jälkeen vähän väsynyt ja katsoinkin vaan ihan onnessani Justin Bieberin Never Say Never -dokkaria. Justinilta tulee kohta uus levy! Oi kunpa siellä ois hyviä biisejä!

Yhtä paljon kuin ton dokkarin katsominen, mun mielialaa nosti myös vanhalta koulukaverilta saatu viesti:

"bussissa istuu ihan sun näköinen nainen, mutta 15 vuotta vanhempana. älä huoli, tulet näyttämään vanhempanakin erittäin hyvältä! ;)"

Siis. Miten. Liikkistä. En kestä oikeesti. Tulin tosta niin hyvälle tuulelle, ettei mitään rajaa. Tollaset viestit on niin aww.

Perjantaista lauantaihin: mä oon nyt kahtena peräkkäisenä lauantaina ollut Tavastian Lauantaidiskossa (kavereiden kesken Ladi tai Ladise). Ja molempina iltoina mulla on ollut ihan tajuttoman hauskaa, jonosta jatkoille asti. Ei siinä muuten mitään, mutta mä inhoan Ladia! Okei. Inhosin. Mä en ikinä tykännyt siitä, mä en ikinä käynyt siellä. Ihan vaan koska siellä soi biisejä, joita en oo ikinä kuullutkaan. (Ai mikä avarakatseisuus ja uusiin asioihin tutustuminen? En tunne kyseisiä termejä.) Lisäksi mä oon aina vaan nauranut kaikille hipstereille, jotka siellä käy (älkääkä loukkaantuko, tää on tasapeli, koska ne hipsterit on yhtä lailla varmasti nauraneet mulle) No, asiat ovat muuttuneet. Panikoin tätä yhelle mun hipsterimäiselle kaveripojalle. Sain seuraavan vastauksen:

  • "jos naurat hipstereille, ni ja pidät nauramisesta, ni eiks kannata mennä paikkaan jossa on hipstereitä
  • ainaki mun logiikalla näin"


Mä en välillä kestä miten yksinkertaisen fiksuja mun kaverit osaa olla. Tosta tuli mun top 1-tekosyy käydä Ladissa.


Riemuidiootti on innoissaan.

Ladissa soi molempina iltoina tosi monta hyvää biisiä (mä oon se tyttö, jonka kuulette kiljaisevan kovaan ääneen aina kun joku hyvä biisi alkaa soimaan. Viikko sitten näin kävi mm. kun Kelly Clarksonin Since you've been gone pamahti kajareista) ja tanssittiinkin koko ilta. Lukuunottamatta niitä hetkiä kun tilattiin tiskillä mustikkashotteja. Olin jo ihan unohtanut miten hyviä nekin on!

Mä hei kuulkaa oikein panostin. Eli laitoin paidan
(tuubitopin) semikorkeiden farkkujen sisään.
Musta se oli tosi hipsteriä.

Pilkun jälkeen menin jatkoille yhen toisen frendin luo Punavuoreen (melkein mun naapuriin! ihanaa kun joku asuu lähellä!) ja puhuttiin ihan mielettömän syvällisiä puol kasiin asti aamulla. Sit puoliunessa totesin, että en tasan jaksa mennä kotiin ja nukahdin. Heräsin vähän ennen yhtä T:n viestiin, jossa se muistutti meidän elämysmatkasta. Kaksi tuntia myöhemmin olin jo Roban ja Fredan kulmassa odottamassa sitä.

Lady Mozart tositoimissa. Kiinnittäkää erityistä
huomiota sormien hivelevään "pianonsoitto"
-asentoon. Sormenpäillähän sitä pitäis soittaa.
Mutta ei kuulkaa noilla kynsillä.

Sunnuntaina tosiaan tehtiin pikkasen darrasina väsyneinä elämysmatka Jätkäsaaren Verkkokauppa.comiin. T kävi hakemassa sieltä tilaamansa puhelimen, mutta ennen sitä me päätettiin tehdä kierros paikan päällä. Ja geez toi mesta on ISO! Oltiin siellä ihanku lapset, kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä.

Noi oli sellaset lasit, joilla pysty kattomaan 3D-telkkaria.
Ei ollu järin mukavaa. Hauskaa se oli silti.



Ehkä maailman isoin grilli. Päätettiin T:n kanssa,
että hankitaan tollanen meidän partsille sit ku
löydetään joku kiva kimppakämppä.


Siis siellä oli jopa Angry Birds-keinuritsa! How cool is that?!
Toim. huom. Annan uudet nahkasaappaat!

Nyt meen nukkumaan että jaksan huomenna töissä. Duunin jälkeen aion vähän siivoilla (ja käydä siellä kirjastossa), koska mun nuorin pikkusisko saapuu yökyläilemään mun luo lauantaina. Niin kivaa, aiotaan mennää leffaan ja kaikkee!

Oon tällä viikolla lakannut kaksi kertaa kynnet, ensin sormet ja sitten varpaat. Huomenna pitäis lakata taas kynnet. Mua kauheesti tympii kun lakka kuluu kynsien päistä kun töissä pitää näpytellä kynsillä ja tehä kaikkia pikkutarkkoja juttuja. Toisaalta kynsien lakkaaminen on mulle lähes terapiaan verrattava ajankäyttömuoto, joten aika plusmiinusnolla, koska mikään ei oo parempaa kuin lakata kynsiä kaikessa rauhassa.

Tsuiui,

Anna

ps. mä oon nyt jo onnistunut tekemään kolme eri ruokalajia hyvin onnistuneesti: kasvislasagnea (josta nousi kaveripiirissä hirveä haloo, kun jengi luuli että oon alkanut kasvissyöjäksi) ja kanarisottoa. Oon niin ylpee itestäni. Eilen tein herkkusieni-tomaatti-sipuli-pastakastiketta. Tosin unohdin sipulin ja kastikkeesta tuli maailman rumin (onneksi maku vähän kompensoi ulkonäköä) Pohdiskelin tässä vaan, että milloinkas se seuraavan Suomen Top Chefin haku alkaa..?

löysin uuden bff:n

Mulla on taas jäätävän paljon asiaa, mutta koska oon maailman hitain kuvienmuokkaaja/kollaasienkokoja, uutta stooria tulossa ehkä illalla. Ehkä. Jos tappelussa kuvat vs. Anna minä voitan.

Lähen ihan just töihin, mutta halusin tulla jakamaan tän videon. Löysin sen Yummy-Jenniltä ja musta tää video oli vaan aivan mahtava.

Mä oon tosiaan löytänyt uuden parhaan kaverin. Tykkään tosta jäbästä mielettömästi! Toi video naurattaa mua niin paljon! Toi jäbä vetää noi lainit paremmin ku moni tyttö.

MILJOONA sydäntä.



"Megachiiiiiiic!"

Puspuspus ja "I think I'm ready for bangs"

Anna

(ai hitsi. mullahan tosin on jo otsis.)