keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Hiuspäivitystä ja kivoja tekemisiä

Huhheijaa!

Aikamoista haipakkaa tää elämä ollut viime päivinä. Töissä on aika hullua, kun on alet ja vähän muutakin (remontti)hässäkkää kaupan päälle, eilenkin tuli vietettyä sellanen kevyt kymmenen tuntia töissä. Mutta eipä siinä mitään, pitää nauttia duunista nyt sillä enää alle viikko ja SIT MULLA ALKAA KESÄLOMA! Elämäni ensimmäinen, täyspitkä, palkallinen(!!) kesäloma. Vou. Oon tainnut lomailla kesällä viimeks vuonna 2007? Oon niin innoissani!

Kamat kyydissä on, etupenkkipaikasta riitaa.
Ollaan matkalla mökille, mä voitin, Popi hävisi.

Etupenkkipaikan siis. 


Töiden jälkeen oon juossut vähän milloin missäkin, ympäri kaupunkia ystävien kanssa. Takana on mm. muutamat extempore-yökyläilyt, sekä täällä mun luona että sitten erään frendin luona. Lisäksi on heitetty hyvästit mun lempparipoikien Jakis-kämpälle asiaankuuluvin juhlamenoin. Ja tänään mä kävin töiden jälkeen kampaajalla, leikkasin vaan kuivat latvat pois ja vähän palautin mallia tähän kuontaloon. Ja voi miten ihanat ja pehmeet ja ihanat nää mun hiukset nyt on! Sydämmiä.

Ja sit tossa oli tietysti toi juhannus, jonka vietin laiskotellen mökillä äidin, nuorimman pikkusiskon ja muiden lähisukulaisten kanssa. Kolme päivää nukkumista, syömistä, järvessä uimista ja auringosta nauttimista teki to-del-la hyvää. Olin ihan uusi tyttö, kun maanantaina palasin töihin.

Pääsin myös vihdoinkin viime viikolla testailemaan mun uusia juoksukamoja ja voi taivas mä suorastaan lensin niillä mun uusilla juoksukengillä! Oon taas tosiaan päässyt juoksemaan kolmen viikon kipeilyn jälkeen ja nyt oon taas draivissa kiinni. Ihanaa. Olikin ollut ikävä urheilua.




Käväisin viikko sitten maanantaina pyörähtämässä Mulberrylla jos olisin vaikka löytänyt jotain kivaa. Nettisivuilla olin nähnyt alessa vilauksen eräästä mustasta superkauniista kirjekuorilaukusta, joka tietysti loppui nopeammin kuin ehdin sanoa "mulle toi!". Niinpä käväisin putiikissa, mutta ei sielläkään ollut kuin enää sellasta vihreen sävyistä jäljellä. Nyyh. Lohdutukseksi ostin itselleni Hennesistä beigen välikausitakin, jossa on rusettitaskut. Se on huiman söpö, istuva (vaikka onkin löysä malli) ja sekin oli alessa.

Loppuviikosta olisi luvassa bileitä, ystäviä, töitä ja toivottavasti jotain extempore-hauskaa. Ja ehkä brunssia sun muuta syöminkiä. Ja viikon päästä the one and only RUISROCK CALLING!



Nyt meen hiplailemaan mun ihania hiuksia (siis mikä tuntuu paremmalta kuin vastaleikatut latvat? Ei mikään.) ja seurailemaan sivusilmällä Espanja-Portugali -peliä. Kannustan Espanjaa ja mun tulevaa aviomiestäni Casillasta, tietysti. Ainakin siihen saakka kun ne pelaa Saksaa vastaan. Sit menee hankalaksi, en mä osaa valita kahden lempparijoukkueen väliltä!

Otettiin kauheesti kuvia juhannuksena pikkusiskon järkkärillä ja siskolla on muutenkin kauheesti kuvia, jotka haluaisin käyttööni. Ensi kerralla kun käyn kotona, pakko muistaa napata ne tähän koneelle. Ja sit pitäisi käydä ostamassa usb-johto tohon mun omaan kameraan (jonka itseasiassa sain "lainaksi" pikkusiskolta kun tosiaan onnistuin hajottamaan oman rakkaan pokkarini). Silläkin saa otettua ihan kivoja kuvia, mutta ne ei kauheesti lohduta kun en saa niitä koneelle.

Ai hitsi ja pakko käydä kaupassa hakemassa maitoa aamukahviin. Onneksi Alepat on olemassa.

No se uus tucca!!


Huimasti kesäpusuja,

Anna


ps. kuvitus juhannukselta mökiltä, jos joku ei vielä arvannut. Mun ikiomalla pikku-iPhonella otettuja.

EDIT// Alepassa käydessäni huomasin iltapäivälehtien lööpeissä sanat "Ensi viikolla lämpenee" JESJESJES juuri sopivasti mun lomaa varten! Nyt on kesäkuun loppu ja oon kalpee ku kilo sokeria. Awesome. Mä tarviin tänii eli brunaa eli arskaa eli aurinkoo. Kyllä ne helteet sieltä vielä tulee!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

you got me with your voice

Nyt mä tiedän kenen kanssa meen naimisiin.


<3


Kuuntelin läpi Justinin uuden albumin. Ja sit päätin, että meen naikkariin sen äänen ja Sam Tsuin äänen kanssa.





Hyvästi vanhapiikuus. Tervetuloa elämä kahden maailman kuumimman äänen ympäröimänä.

Taidan kuunnella ton mashupin repeatilla vielä sen toiset 15 kertaa (tanssien ja laulaen mukana, ofkoors) ja mennä sit nukkumaan.

Hyvin tehdyt mashupit (ja JB) on parasta ikinä,

Anna


perjantai 15. kesäkuuta 2012

tuore empiirinen tutkimus paljastaa shoppailun edistävän paranemista

Heissan!

Mulla on k-a-u-h-e-e nälkä, mutta joudun tässä vielä odottelemaan ennen kuin saan vatsantäytettä. Koska hei, olisihan se ollut aivan liian fiksua ottaa jauheliha pakastimesta sulamaan ennen kuin lähtee kaupungille eikä vasta silloin kuin saapuu kotiin ja haluaisi ruokaa nythetipaikalla.

Ylipäätään oon iloinen tästä näläntunteesta, koska tän kahden viikon (no -ttu kyllä) kipeilyn aikana ei oo oikein ruoka maistunut ja on ollut tosi omituista kun ei oo tehnyt mieli syödä. Mä sentään rakastan ruokaa!

Tosiaan, kipeänä ollaan jo toista viikkoa. On ollut flunssaa, kurkkukipua, alituista päänsärkyä ja lievä poskiontelontulehdus. Äiti lohdutti (not) sanomalla, että kesäflunssat kestää kuulemma aina pitkään. JES. Oon kokeillut kaikkia mahdollisia keinoja paranemiseen ja nyt alkaa ehkä pikkuhiljaa vihdoin helpottaa.

Mutta kiitos tän kipeilyn, multa jäi tän vuoden Provinssi välistä. Mikä harmittaa aika hemmetin paljon. Ei sen takia, että siellä olisi ollut jotain must see -artisteja/bändejä, vaan siksi, että siellä se festarimeininki ja hengailu leirintäalueella on kuulemma parasta ikinä. Mun tosi moni kaveri lähti sinne, mutta mä jouduin jäämään pitämään Helsinkiä pystyssä.

Lohdutukseksi kävin vähän ostoksilla. Ostin urheilutopin, -shortsit ja -rintsikat. Ja, mikä parasta, uudet söpöt juoksukengät! Kävelin Stadiumin ohi ja huomasin, että siellä on ale alkanut. Menin liikeen alakertaan ja pikapuoliin sainkin jo apua eräältä asiantuntevalta miesmyyjältä (mahdoin olla korkkareissani uskottava juoksukenkäshoppailija). Sen lisäksi, että toivoin tietysti omaan jalkaan sopivia ominaisuuksia uusilta kengiltä, pyysin myös miesmyyjää tuomaan nättejä malleja. Ja sehän toi. Lempparit (ulkonäöllisesti) löytyi saman tien, mutta koska pallottelin vielä kahden eri mallin välillä, päätin soittaa konsultointipuhelun faijalle. Laskeskelin, että aikaerosta huolimatta se on varmaan jo hereillä ja niinhän se olikin. Olin ihan äimän käkenä kun se kysyi multa kenkien merkkejä ja mallin numeroita ja ne saatuaan antoi syvällisen analyysin molemmista kengistä. Siis pelkän merkin ja mallin numeron avulla! Amazing.

Tajusin toisaalta just äsken, että sehän on ihan sama asia kuin multa kysyttäisiin esimerkiksi eroja LV:n Alman ja Speedyn välillä. Mä en tajua juoksukengistä mitään ja mun silmään ne kaikki näyttää aika samanlaisilta. Sama juttu varmaan sellaisen henkilön (no esim. just mun isän) kanssa, se ei taas tiedä laukuista tuon taivaallista ja sen silmään varmaan Alma ja Speedy näyttäisi aika samanlaisilta. Molemmat on aika pyöreän mallisia ja niissä on kaksi lyhyttä kantokahvaa. Laukuista jotain tajuava osaisi kertoa, että laukut eroavat esimerkiksi jo pelkästään materiaaliltaan (ja hinnaltaan).

On tää elämä jännittävää.

Uudet kengät (ja niitä urheiluvaatteita) kuitenkin siis löytyi ja oon tosi iloinen! En tosin pääse korkkaamaan niitä vielä, sillä koska en lähtenyt hankkimaan Provinssista itselleni keuhkokuumetta, en myöskään lähde tänään lenkkipolulle hankkimaan itselleni sydämenlihastulehdusta. Vaikka aurinko paistaakin noin hitsin kivasti.

Tosiaan faija avokkeineen lähti Jenkkeihin maanantaina. Kävin kesken työpäivän sanomassa moimoit (en suostu käyttämään sanaa "hyvästit", koska se tarkottaisi että me ei nähtäisi enää ikinä) ja pelkkää itkua ja tuherrusta ja loputonta toisen rutistamista se tietenkin oli. Mä en ole vielä tajunnut, kuinka kauas se on lähtenyt. Kai sekin "valaistumisen" hetki jossain vaiheessa tulee. Me ollaan puhuttu jo kaksi kertaa Skypessä ja tosiaan soitin sille tänään noista kengistä (puhelinlaskut, i dont give a damn).

Onneksi töissä on ollut koko viikon melkoinen hulina, joten en oo ehtinyt miettiä koko asiaa (mikä etenkin maanantaina oli hyvä, kun palasin töihin silmät punaisina).

Tällä viikolla en ookaan sit muuta tehnyt kuin ollut duunissa ja sairastanut. Kerrassaan hienoja tapoja viettää kesäkuun alkua.

Tänään on ollut vapaapäivä (jonka oon käyttänyt paranemiseen ja parantamista tutkitusti edistävään shoppailuun) ja heti kun oon syönyt, pyörähdän käymään Jakiksessa mun lempparipoikien bileissä. Huomenna on kuitenkin töitä ja tää flunssakin syö vielä vähän voimia, joten ilta jäänee suht lyhyeksi.

(Laitoin ton jauhelihan mikroon, en ihan totta jaksa enää odottaa sen sulamista. Toivottavasti se ei kuole sinne.)

Sit alan miettii vaatetusta. Something casual yet chic. Mustat satiinishortsit, rento harmaa t-paita ja helmi-statement-necklace? Maybe.

Oho, kello on jo yli seitsemän. Ja mulla on vielä kynnetkin lakkaamatta. Nyt vauhtia koneeseen!

xoxo,

Anna

ps. saatoin myös aamupäivällä riehaantua vähän lookfantastic.comin aleissa. Hupsan. Mutta onneksi ostin vaan kaikkea tarpeellista. Kuten kaksi shampoota. Mutta molemmat oli tarjouksessa, toinen on mun luottoshampoo ja toista oon aina halunnu kokeilla. Mä suorastaan tunnen jo miten kohisten mä paranen näistä taudeistani. Voisin ehdottaa tän empiirisen tutkimuksen tuloksia julkaistavaksi vaikkapa Tieteen Kuvalehteen. Nobelin tiede-/mitä tahansa palkintoa odotellessa.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

onnellisen Annan synttärikarnevaalit

Väsynyt ja edelleen kipeä Miss Dagen Efter tässä moi!

Tusinan verran mun läheisiä ystäviä oli eilen täällä mun luona juhlimassa mun synttäreitä vähän näin jälkikäteen. Tarjosin vieraille yllärinä alkushotit (vaaleanpunaista Ufoa, jota ostin koska se maistui karkilta ja on niin söpön väristä! Taisin tosin olla ainoa, joka oli tota mieltä. Kuulemma aika makeeta sotkua.) ja sitten oli tietysti naposteltavaa. Sain tokan shotin jälkeen maailman parhaimman idean juoda uuden shotin joka kerta kun uusia vieraita saapui. Ehkä oli ihan hyvä, että vieraita tuli "vain" viidessä erässä. Terveisin nimimerkki "varpusen viinapää".

En tiedä mikä tän kuvan idea oli, mutta siinä ainakin näkyy mun
hopeinen kalansuomupaljettihame, joka ylläni juhlin synttäreitä.
Ja tämä(kin) kuva oli vielä ennen kuin tajuttiin Photo Boothin
tehosteiden hauskuus. Että kelatkaa vaan, millaisia taideteoksia
siitä syntyi.

Oltiin täällä mun luona vähän yli puoleen yöhön ja kivoissa sooseissa pienissä sievissä ja hyvin hilpeinä päätettiin lähteä Ladiin. Ja siellä oli niin hauskaa! Tanssittiin tyttöjen kanssa, join karpalolonkeroa ja näin paljon tuttuja. Kolmen aikaan kävin kysymässä dj-kopista, kuullaanko me vielä Robynia tän illan aikana. Sain vastaukseksi nyökkäyksen, joten odottavana palasin tanssilattialle. Ja kun hetken päästä Hang With Me alkoi soimaan, me riehaannuttiin T:n kanssa ihan täysin ja kreisibailattiin ja hymyiltiin riemuidiootteina ja huutolaulettiin mukana ja loput ihanat ystävät tanssi ympärillä. Silloin mä tunsin itseni niin kokonaisvaltaisen onnelliseksi, että olisin voinut itkeä.

Minä sydän elämä.

Sisko ja sen eräs ihana ystävä tuli mun luo yöksi. Käytiin tietysti ensin syömässä Roballa pizza- ja kebabyömätöt, joita oli ilmeisesti niin paljon, että ne piti raahata mun luo. Aamulla jääkaapista löytynyt perhepizza, josta oli noin 1/5 jäljellä ja vajaa riisikebab naurattivat aika lailla. Olin kuulemma ollut yöllä todella huolissani siitä, säilyykö pizza yön yli jääkaapissa. Menneisyyden Annalle tiedoksi, että säilyyhän se. Yllättäen.

Aamulla herättiin Sofian kanssa erittäin fresheinä ja virkeinä(....). Sofian ystävä jäi autuaasti vielä nukkumaan kun me suunnistettiin Kiilaan perhebrunssille isin, sen avokin ja nuorempien sisarusten kanssa. Perhebrunssin lisäksi se oli tavallaan myös poislähtö-brunssi, koska isi lähtee avokkinsa kanssa huomenna vuodeksi Jenkkeihin. Muut sanoi väliaikaiset ja itkuiset moimoit tänään, mulla ne on edessä huomenna aamulla. Mutta ei siitä sen enempää, nyt keskitytään vielä onnellisiin asioihin.

Saatiin aivan mahtava ikkunanurkassa oleva pöytä, josta oli upeat näkymät Manskulle. Syötiin, istuttiin, juteltiin ja naurettiin monta tuntia. Itse brunssi oli hyvä ja monipuolinen ja jälkkäripöytä suklaaputouksineen saa multa ison kiitoksen! Myös paikalla tarjoiltu kahvi oli superhyvää! Siis aivan mie-let-tö-män makuista. Nam.

Myös ton brunssin aikana mulle tuli sellainen hetki kun mä istuin pöydässä ja katsoin mun seuralaisia kun kaikki nauroivat jollekin vanhalle muistelolle ja vaan mietin, kuinka tajuttoman onnekas mä olen kun mua on siunattu näin upealla ja rakastavalla suurella perheellä. Jotain hyvää karmaa mullekin on kertynyt, kun mulla on ympärilläni niin paljon rakastavia ja välittäviä perheenjäseniä ja ystäviä. Ne on mulle maailman tärkein asia.

Mua vähän jännitti etukäteen toi synttäreiden hostaaminen ja se, miten mun keskenään hyvin erilaiset ystävät saa keskustelua aikaiseksi, mutta ihan turhaan. Juhlat onnistui ihan yli odotusten ja mun ystävillä, joista osa tapasi eilen toisensa ekaa kertaa, riitti juttua yhdessä vaikka mistä. Ja mä olen tosiaan ollut niin valtavan onnellinen, että sydän ihan pakahtuu. Elämä on ihanaa ja maailman parasta parsaa.


Nyt meen nukkumaan ja tiskaan vasta huomenna. Muuta siivoamista juhlien jäljiltä täällä ei oikeastaan oo, koska Sofian ihanaihana ystävä oli ennen lähtöään pedannut pedin, laittanut tiskit tiskialtaaseen ja kerännyt pullot pussiin eli tehnyt pienen yleissiivouksen. Oon niin iloinen, että Sofia tutustutti meidät toisiimme viime kesänä. Myös ylläoleva viesti suklaarasioineen on kyseisen neidin käsialaa.

Sanoinko jo, miten kertakaikkisen upeita tyyppejä mun ympärillä pyörii? Iso sydän.

Kohti unten maita ja sen yli,

Anna


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

yskivä paluu oikeaan elämään ja yksi hämmentävä puhelu



Helou!

No niin, aika hypätä mukaan tähän elämään. Kesä on virallisesti alkanut, sillä pääsykokeet olivat eilen.

Vihdoinkin.

Tosin jonkun stressi-erkin kroppa ja vastustuskyky sitten päättivät pettää 24 tuntia liian aikaisin. Maanantai-iltana tuli fiilis, että nyt oon tulossa kipeäksi ja seuraava ajatus olikin sitten paniikinomainen "EI EI EI ei vielä, vasta huomenna illalla, ei nyt vielä!"

Huuto kaikui aikalailla kuuroille korville. Tiistai-aamuna päätä jomotti (Buranasta huolimatta) ja olo ei ollut superkaksinen. Itse pääsykokeessa noiden lisäksi myös palelin puolihorkassa lähes koko viisituntisen. Mulla ei oo mitään muistikuvaa siitä, mitä oon siellä kirjoittanut. Muistan vaan istuneeni siellä ja muistan ne paperit mun edessä.

En oo liian toiveikas, mutta en myöskään jaksa stressata. En tuloksia tai tulevaa vuotta. Kyllä ne asiat aina jotenkin tosi kivasti järjestyy.


Etin itselleni jotain ton tyyppisiä aurinkolaseja.
Vielä ei oo tärpännyt.


Tää kevät on kyllä ollut jännittävää aikaa seurata, miten mun kroppa reagoi tiedostamattomaan stressiin (oon ilmeisesti niin sellaista "pää pilvissä ja elämä on kivaa" -tyyppiä, etten vaan osaa tietoisesti stressata). Täysin käsittämättömistä asioista (telkkarissa nähdyt kaninpoikaset tai Gleen ekan tuottiksen ekan jakson loppu, jossa ne laulaa "Don't Stop Believin'" ja mä muistan miettineeni miten ne laulaa sen mulle) johtuneet itkukohtaukset on ehkä se hienoin juttu.

Mutta tiedänpähän ainakin, mitä odottaa ensi keväänä (ja mikä tärkeämpää, miten ennaltaehkäistä noita), jos yliopiston ovet eivät tänä syksynä aukea.

Toivon vaan, että tää ilmeisen rutinoitunut "apua miksi en oo opiskelemassa?!" -fiilis haihtuu hiljalleen. Nytkin on hyvin outoa ajatella, että mun ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Voin ihan luvan kanssa vaan olla. Tietysti oon listannut itselleni tässä kevään mittaan vaikka mitä pientä projektia kesäksi, mutta ne on ihan eri juttu.

Eiköhän tää tee ihan hyvää. Enää kaipaan niitä kunnon lämpöasteita.


Siinä vaiheessa kun ulkona paistoi aurinko ja lämpöä
oli +25, päätin etsiä itselleni lukusopen ulkoa.
Päädyin tällaiseen Eiran maailman söpöimpään
pikkupuistoon.



Tässähän oli siis viime viikonloppuna ennen pääsykokeita pikkuveljen ylppärit ja samaan syssyyn mun rakkaan ystävän valmistujaiset.

Lisäksi täytin tosiaan viikko sitten eli viime keskiviikkona 22! Onnea minä!



T:n rakkaudella askartelema synttäripallo.


Ja ikäkriisistä ei tosiaan ole tietoakaan. Miten oon edes ikinä aikaisemmin jaksanut kriiseillä mun iästä? Se on vaan numero. Oon nuori ja kaunis (ja itserakas, heh) ja mulla on koko elämä edessä! Niinku Sofia mun synttäriviestiinkin laittoi "don't tell me our youth is running out when it has only just begun".

Couldn't have said it better myself.

Mun virallinen synttäripäiväni oli vaan kertakaikkisen mahtava. Vietin lähes koko päivän mun lempparityttöjen kanssa. Ensin synttäriaamiaista kuorrutettuna keskustelulla ihmissuhteista, ripsipidennyksistä ja festaritelttailusta. Sitä seurasi tuntikausia kestänyt kauppojen kiertely ja shoppailu kröhöm, eikun siis opiskelu.  Sitten treffasin T:n, mentiin mun Penthouse Punavuoreen juomaan kahvia ja lojumaan ja vaihtamaan gossippeja also known as kuulumisia. Illalla pyrähdin AH:n luo yökyläilemään, juomaan punkkua ja syömään patonkia ja juustoja ja herkkuja.



Hipsteriluomuaamupalaa Sis. Delissä. Kahvi ja pähkinät maistui
extrahyviltä!



Mulla oli niin kivaa ja olin vaan ihan järjettömän onnellinen.

Ja sitten se tapahtui. Mä huomasin, että eräs aikoinaan sydäntäni sekoittanut henkilö oli soittanut. Mulle.

Oh my god.

Oh my god.

Oh my god-damn god.

Saatoin alkaa hyperventiloimaan ja kikattamaan hysteerisesti ja hyppelemään levottomasti ympäriinsä. Oli siinä T:lla kestämistä. En oikein ymmärrä mikä muhun meni.

EI NÄIN ANNA. Täysin väärä reaktio. Ton teinityttömäisen kikatuksen sijaan mun olisi pitänyt olla vaan coolisti sillee "no just, evvk". Koska ei mua enää kiinnosta. Ei oikeesti. Ihan menneen talven lumia koko juttu.

Rauhoituttuani soitin sille takasin, mutta se ei vastannut. Eikä siitä oo kuulunut enää sen jälkeen. Yllätys allatus.

Tää on niin tätä oikeesti. Tyyppi, josta et ole kuullut aikoihin ja jonka olet melkein jo unohtanut, soittaa sun syntymäpäivänä, sekoittaa sun pasmat hetkellisesti ihan täysin, jonka jälkeen se jättää sut langoille soittelemaan eli miettimään että mitä helvettiä täällä taas tapahtuu.

Loogisin (ja luultavasti se ainoa oikea) syy sen soittoon olisi, että se varmaankin halusi vain toivottaa mulle hyvää syntymäpäivää. Kyllähän mä tietysti mietin, että miksei se vain laittanut viestiä (niinkuin mä tein kun sillä oli synttärit) tai onnitellut naamakirjassa. Oon vaan hämmentynyt. Siis ei mitään järkeä taas missään.

Ja sitten myös mietin, miksei se enää soittanut takasin. Tai laittanut edes viestiä "soitin vaan toivottaakseni kivaa synttäriä". Tai yhtään mitään.

Ton jälkeen me päädyttiin tyttöjen kanssa siihen lopputulokseen, että se oli vaan soittanut väärään numeroon. Luojan kiitos en uhrannut ton asian vatvomiselle kuin kaksi päivää kahden viikon tai kuukauden sijaan. Oon selvästi kasvanut ja kypsynyt ihmisenä. Hyvä minä.

Nyt menen purkamaan laukkuni kuin kunnon kuuliainen ihminen ainakin. Vastahan ne on tossa kolme päivää lojuneet. Sen jälkeen jatkan sairastamista.

Rauhaisin terveisin nykyään jo oikein kypsä ja aikuismainen,

Anna

ps. Juhlin tänä lauantaina mun synttäreitä ystävien kanssa ja voin luvata että "it's time to drink champagne and dance on the tables". Ellen yski keuhkojani ulos ennen sitä.


Kävelin tänään töiden jälkeen Fredrikintorin ohi kun joku tuntematon semihipsterijäbä
pysäytti mut: "Ota leivos, meiltä jäi yli kun alkoi sataa ja muuten nää menee roskiin."
Only in Helsinki <3