maanantai 30. tammikuuta 2017

Sateisen maanantain juttuja


Sitä huomaa laiskistuneensa, kun neljän kuukauden rilluttelun (lue: töissä käymättömyyden) jälkeen kolme työpäivää viikossa tuntuvatkin niin kovin raskailta. No jaa, onhan sitä tässä tullut tehtyä ylitöitä ja sen semmoista. Liekö ehkä sittenkin ainoastaan niin, että työrytmiin tottuminen vie vain oman aikansa. Jalkani ainakin ovat sitä mieltä. "Siis mitä? Ensin lööbailtiin neljä kuukautta Ruattissa ja nyt sitte taas ollaan ja kävellään ja seisotaan ja ryntäillään eessuntaas ja vielä monena päivänä viikossa! Ai kauhia!"

Urhoollisesti eteenpäin, jalkakullat, kyllä se siitä.

Päivä päivältä vahvistuvien jalkojeni lisäksi muita iloisia juttuja taivaanrannassa on ollut muunmuassa se, että keksin ehkä itselleni kandiaiheen! En vielä kerro sitä, koskan tapaan kandiohjaajani loppuviikosta ja tahdon ensin kuulla hänen suustaan, että ollaanko tässä menossa kohti pöpelikköä vai maaliviivaa.

Viime viikko meni suureksi osaksi kandin pauloissa. Jouduin siirtämään edellistä tapaamistani ja tuskailin aiheiden puuttumattomuuden kanssa päivästä toiseen. Ei kauheasti auta, kun sanotaan, että kandin voi kirjoittaa melkein mistä vaan (oman pääaineen raameissa, toki). "Melkein mistä vaan" on kirjallisuustieteessäkin aika helkkarin iso laatikko kahlattavaksi. Viime torstaina lopulta kyllästyin ja päätin lakaista koko pohdinnan maton alle. Ja kappas, kuusi tuntia myöhemmin sain koko kandi-prosessini ensimmäisen orastavan älynväläyksen aiheen valintaan liittyen. Niinhän sitä on kai joku viisas ihminenkin joskus sanonut, että harva (hyvä) asia syntyy pakottamalla.

Tänään Helsingissä satoi melkein koko päivän jotain, jota voisi nimittää lumen ja veden kompromissiksi. Juuri näitä päiviä varten ostin aikoinani Hunterit, viralliset (ja ainoat) citykumpparini, enkä voinut olla hymyilemättä kun kiskoin niitä jalkaan. Töiden jälkeen puhuin äidin kanssa puhelimessa ja tihkuisesta sateesta huolimatta päätin sporan sijaan kävellä kotiin. En osannut päättää reittiä, joten haahuilin menemään. Onneksi ei ollut kiire minnekään. Aivan kuten ei ollut viime lauantainakaan, jolloin myös muistin miten paljon pidänkään isoissa ruokakaupoissa haahuilusta. Haahuiluun sisältyy aina ostoslista, mutta kulutan varmaan puolet ostosreissuistani, no, siihen haahuiluun. Bulevardin S-Market on tähän täydellinen. Kivasti pitkiä ja lyhyitä hyllyjä, joiden tuotteita jaksan edelleen ihmetellä, vaikka olen käynyt siellä ostoksilla jo kuusi vuotta.

Iltaisin katsomme poikaystävän kanssa Westworldia ja ei mene jaksoakaan, ettemmekö pysäyttäisi kuvaa ja spekuloisi hetken mahdollisia tulevia juonenkäänteitä. Samaisen (ja kovin lämpöisen) poikaystävän vieressä nukkuminen on yksi elämäni suuria pieniä ilonaiheita.

Samoin on myös Toton Africa-biisi. Pitkän tauon jälkeen kollega soitti sen tuossa iltana eräänä töissä ja oli kuulkaa meikäläisen soitettava se heti seuraavana päivänä. On se vaan melkoisen hyvä kappale ja sitä on kiva laulaa mukana, vaikka oma ääniala ei riitä lähellekään. Mutta kuulkaa, ei se oo niin justiinsa. (Tämä sanomisesta ehkä saan ehkä pahoja katseita, mutta jossain syvällä sisimmässäni fiilistelen myös sitä uutta Africa-remix-jumputusta. Joku siinäkin vaan viehättää.)

xx,

Anna

maanantai 23. tammikuuta 2017

Neljä kuukautta Uppsalaa lukuina



Yksi soluasunto.

Yksi 11 ihmisen kanssa jaettu keittiö.

Yksi turhauttava käytävä-kämppis.

Lukematon määrä ruotsinkielisiä keskusteluja, joista alussa noin 40 prosenttia meni ohi.

30 suoritettua opintopistettä.

Kahdeksan reissua lähelle ja kauas.

17 päivän flunssaputki.

14 tuntia balettia.

Viisi kyläilijää Suomesta.

Lukemattomia tunteja puhelimessa.

Monta itkua.

Mutta vielä enemmän naurua ja onnellisia hetkiä.

Yhdet vaalivalvojaiset.

Neljä elokuva-iltaa.

Tolkuton määrä Pekka Töpöhäntä -liikennemerkin ihmettelyä ja ihastelua.

Monituisia fika-hetkiä tyttöjen kesken. 

Lukuisia pyöräiltyjä kilometrejä käytetyllä, mutta uskollisella mummo-pyörällä.

Kaksi lempiklubia. (Snerikesin tiistai- ja Värmlandsin perjantai-illat.)

Kolme lempikahvilaa. (Café Linné Hörnan, Storken ja Café Årummet fikailua ja rentoa olemista varten, Hugo's Kaffe med Flit silloin, kun halusin ostaa kahvipapuja/oikeasti hyvää kahvia kotiin.)

Kourallinen tuosta pikkukaupungista löytyneitä, niitä kaikkein tärkeimpiä lemppari-ihmisiä.

Yksi rakas Uppsala.


xx,

Anna

torstai 19. tammikuuta 2017

Hektistä hommaa



Ei taas mennyt asioiden suunnittelu niin kuin Strömsössä. Mun oli tosiaan tarkoitus palauttaa viimeiset Uppsala-esseet 6.1., jolloin mulle olisi jäänyt kokonainen viikko aikaa lomailuun ja rentoiluun ennen yliopiston ja töiden jatkumista. Kuitenkin maanantaina 9.1. sain mailia mun proffalta, joka huomautti mun lähettäneen väärät vastaukset yhteen korjattuun esseeseen ja muistutti, että ko. esseen retake löytyy Studentportalenista. JAA ETTÄ RETAKE MIKÄ?

Kävi ilmi, että olin korjannut erästä esseetä melko lailla turhan takia. Ei siis muuta kuin uutta esseetä rustaamaan. Voin kertoa, että olin aika valmista kauraa kun torstai-iltana sain mokoman esseen valmiiksi. Onneksi arvosana tuli nopeasti ja vihdoin Uppsalan opintosuoritusotteessani lukee 30 noppaa suoritettuja opintoja. Enää täytyy hoitaa opintojen hyväksiluku ja sen jälkeen Uppsalan-vaihtoni onkin kokonaan taputeltu. Aika hullua, justhan mä vasta sinne lähdin.

Pari viimeistä viikkoa ovatkin olleet pientä härdelliä. Ylimääräisen esseen lisäksi tavaroiden purkaminen muuton jäljiltä on edelleen vähän kesken. Kotona on siistiä ja kodikasta, mutta varastossa lojuu edelleen pari laatikkoa astioita, ja aika monta kenkälaatikkoa. Vaatehuoneessa on tosi paljon tavaroita, joista nyt yritän hankkiutua eroon. En ole edes lukenut Kon Maria (kuulemma pitäisi, on ilmeisesti hauska ja ihan asiapitoinenkin), mutta täällä sitä vaan konmarinoidaan menemään intoa puhkuen. Mä olen laittanut "pois"-pinoon tavaroita, jotka eivät tunnu omilta tai "tuota iloa" kuten Kon Marissa käsittääkseni sanotaan. Tuntuu tosi puhdistavalta päästä kaikesta turhasta ja ylimääräisestä eroon. Vaatteiden kanssa pohdin edelleen, että jaksaisinko kirppistellä niitä vai vienkö suoraan esimerkiksi Forumin Seppälään, josta löytyy Seppälän ja myös kotimaisen Reccin yhteinen vaatekeräyspiste. Sinne saa viedä käytöstä poistuneita vaatteita, kenkiä ja laukkuja ja kaikki ne pyritään saamaan mahdollisimman hyvään uusiokäyttöön. Ihan mieletön idea!

Mulla alkoi eilen kandisemma ja eikä mua sinänsä jännitä saati ahdista itse kandin kirjoittaminen, etenkin kun ne ovat meillä tosi lyhyitä, maksipituus on kuulemma 20 sivua, mutta aiheen valintaa tuskailen. Menen ensi viikon loppupuolella juttelemaan mun kandiohjaajan kanssa ja tein itseni kanssa diilin, että siihen mennessä mulla on oltava yksi tai useampi mahdollinen aihe, joita voin ohjaajalleni esittää. Tämä taas tarkoittaa sitä, että on paneuduttava hommiin viikonlopun aikana.

Koko kevään jatkuvaa kandisemmaa lukuunottamatta mulla on tosi vähän varsinaisia luentokursseja. Joitain akvaario-/tiedekuntatenttejä pitäisi tenttiä ja parista kurssista keskustella luennoitsijoiden kanssa, jos haluan valmistua kandiksi tänä keväänä. Toi yliopiston Iso Pyörä 2017 on kyllä laittanut monta asiaa aika hyrskynmyrskyn. ....ja niin tuota joo, tajusin tässä, että eihän kovin moni ei-yliopistolainen välttämättä edes tiedä mikä homma toi Iso Pyörä on. Kyseessä on siis Helsingin yliopiston iso tutkintouudistus, joka astuu voimaan ensi syksynä, eli tänä vuonna yliopistoon hakevat ja sisäänpäässeet pääsevät ensimmäisinä kokemaan uudet kandi- ja maisteriohjelmat. Allekirjoittanut siinä joukossa, jos ja kun pääsen sisään hakemaani kirjallisuuden tutkimuksen maisteriohjelmaan. Sen haku ei tosin ole vielä edes alkanut, joten katsellaan sitä sitten myöhemmin.

Löysin vihdoin kalenterin itselleni ja taas kerran fb-kirppariryhmät pelastivat. Kiersin palttiarallaa kaikki mahdolliset keskustan ja eteläisen Helsingin paperikaupat, kävin Akateemisessa ja Suomalaisessa. Ihan yhtä tyhjän kanssa. Moni kalenteri oli liian isokokoinen, mutta ollakseni rehellinen, suurin osa oli vaan yksinkertaisesti liian rumia. Mä käytän kalenteriani niin paljon, että tylsä kalenteri ei vaan sovi. Eikä toivoakaan, että oppisin käyttämään puhelimen kalenteria, nope nope nope. Mä tykkään kun voin konkreettisesti selailla viikko kerrallaan, että mitä tuleman pitää.

Mua muuten nauratti, kun törmäsin kalenterinmetsästykseni aikana useamman kerran tähän uudehkoon "bullet journal" -trendiin, jossa siis askarrellaan itse eräänlainen päivyri, joka on sekoitus kalenteria, muistikirjaa ja päiväkirjaa ja jonka tarkoitus olisi saada elämä hallintaan. Luin myös tämän mainion Nyt-liitteen jutun samasta aiheesta.

Mähän olen siis ratsastanut trendien aallonharjalla ja bujoillut tietämättäni useamman vuoden. Tosin itsetehtyjä kalentereita en ole harrastanut. Laiska mikä laiska, mutta mulle itselle on helpointa kun kalenteri on jo valmiiksi nätti. Mutta siis mä juurikin teen muistiinpanoja kalenteriin, laadin listoja, isoja ja pieniä, ja siirrän asioita listasta toiseen, jos tarve vaatii. Aivan kuten bullet journalia ohjeistetaan käyttämään. Melkein nauroin ääneen, kun tajusin asian. Ai toiko on joku iso keksintö? Voi hyvänen aika. En mä ole ikinä kokenut tekeväni mitään ihmeellistä, mutta sen olen tiennyt, että onhan toi hirmuisen kätevää. Musta on ihanaa kun kaikki on yhdessä ja samassa paikassa, joskin pienen poikkeaman tähän tekee se, että harrastan listojen ja muistiinpanojen rustaamista myös puhelimeen muistioon. Ihan vaan koska kalenteri ei vaan aina ole mukana.

Upouuden ja ihanan kalenterin kera kelpaakin nyt laittaa arki järjestykseen. Yritän tsempata etenkin nukkumaanmenemisen ja ajoissa heräämisen kanssa. Yhdessä päivässä ehtii tekemään yllättävän paljon, kun vaan suunnittelee ja etenkin omalla kohdallani, kirjoittaa menonsa ylös etukäteen, olen tässä huomannut. Ja kas kummaa, yhtäkkiä sitä ehtiikin taas treenata, hoitaa asioita, nähdä ystäviä, opiskella ja blogata.

xx,

Anna

lauantai 7. tammikuuta 2017

Viime aikoina on hymyilyttänyt


-HSL:n "Aforismeja raiteilla" eli niissä sporien sisällä olevissa näytöissä näkyvät aforismit/riimittelyt/runot (kulkeekohan se vielä tolla nimellä?)

-keskustan jouluvalot JA STOCKAN JOULUIKKUNA (en kestä miten söpö se joka vuosi on! Kaikki ne eläimet ja niiden kotimökit!)

-se, ettei ole enää vuosiin tarvinnut yrittää tehdä vaikutusta kavereihin kulkemalla paukkupakkasessa liian vähissä vaatteissa ja takki auki

-poikaystävän olemassaolo

-se, miten kaunista joka paikassa on kun on lunta

-kun lähijunassa laitapuolen kulkijan näköinen mies alkoi jutella sujuvalla englannilla vastapäätä istuneelle, englantia lapselleen puhuneelle naiselle ja kaksikko keskusteli iloisesti koko matkan

-tulppaanikausi on täällä taas!! #parasta

-omissa lähikaupoissa käyminen. Tekee mieli vaan jutella kaikille kassatyöntekijöille ja kertoa miten ikävä mulla näitä putiikkeja on ollut

-ihan megaonnistuneet, itsetehdyt (!!!! true story) bataattiranet

-Pokemon Gon pelaaminen, nappasin tällä viikolla Gyaradoksen!

-se, kun oltiin poikaystävän kanssa Tennarissa katsomassa Rogue 1 ja voitettiin ennen leffan alkua jostain HTC Plus1:n onnenpyörästä/kymppitonnista/arvonnasta jättipopparit ja korillinen cokista. Me ei edes tiedetty, että tollanen arvontahässäkkä oli ja eikä me ikinä voiteta mitään! Voitto-cokiksia juodaan edelleen.

-se, kun palautin eilen kaksi (toivottavasti) viimeistä Uppsalan vaihtari-opintoihin liittyvää esseetä, joiden parissa olen ahertanut viimeiset kolme päivää

-ylipäätään elämä ja Helsinki

xx,

Anna