sunnuntai 30. syyskuuta 2012

tämä postaus kertoo mm. ripsistä, nauramisesta ja väsyneistä jaloista

Aurinkoista sunnuntaita!

Allekirjoittanut kipeilee tällä hetkellä (kroppa sitten meni ja sanoi itsensä irti tästä töihin-kotiin nukkumaan-töihin -ruljanssista) joten ajatukset ja teksti hyppii mahdollisesti vähän minne sattuu.

Mulla on nyt kohta kaksi viikkoa siitä kun otin ripsienpidennykset pois ja mä en kestä enää. Mua nimittäin ketuttaa aivan suunnattomasti ripsivärin laittaminen joka ikinen päivä. Se varisee silmien alle eikä ripset pysy kunnolla taivutettuina. (Se, että käytän vesiliukoista, puolitoista vuotta vanhaa ripsaria joka mulla oli jo ennen ripsipidennyksiä, ei tietenkään liity mitenkään asiaan.)

En vaan millään jaksaisi ostaa uutta ripsaria, koska sen ostaminenkin on aina oma lukunsa. Mä oon sellainen, että haluaisin aina testata tuotteen ennen ostamista, koska sitten jos se ei sovikaan mulle, oon tuhlannut rahaa ihan turhaan hommaan. Ripsari-testereiden kanssa kun pitää tietysti muistaa noi silmätulehdusriskit. Mutta ehkä mä oon huomenna reipas ja haen jonkun vedenkestävän mascaran.

Ajattelin tosin siis laittaa ripset takaisin. Mä oon niin laiska meikkaaja, etenkin mitä tulee silmämeikkiin, että ne vaan pelastaa mun aamun joka päivä. Laitoin just viestiä mun ripsihoitajalle ja kysyin, kuinka pitkä tän tauon kannattaisi olla. Se ei tiedä tästä tauosta, koska päätin ihan extempore vaan ottaa ripset pois. Vanulappuun öljyä ja hyvin lähti (eipä niitä sillon ollutkaan ku ehkä se 10 per silmä jäljellä). Mullahan oli ripset tosiaan about samassa kuosissa kuin ennen pidennyksiä, vaikka irtokarvoja pidin silmissä sen rapiat puolitoista vuotta putkeen. Mutta eipä näkynyt eikä tuntunut missään, onneksi.

Enää puolitoista kuukautta Jenkkeihin, puolikkaan perheen tapaamiseen ja kaikkiin niihin ostoksiin (UGGit, UGGit, UGGit.....). Just tänään faijan kanssa suunniteltiin, että käydään jonkun outlet-reissun yhteydessä myös lähellä olevassa huvipuistossa, jossa on noin miljoonayksi vuoristorataa. Awesome!! Oon tosta melkein yhtä innoissani ku niistä kaikista outlet-myymälöistä. Tulejo marraskuu (toim. huom. Harry Potterin kutsuloitsun käyttö)

Eilen kävin apteekkireissulla moikkaamassa Helsinkiin saapunutta äitiä ja pyörähdettiin pikaisesti Sokoksella. Tsiisus sitä ihmismäärää. Huomasin että niillä oli tarjouksessa Clarinsin kasvovesi jättikoossa (oon kokeillut AH:n omaa ja toi on ehkä parasta ikinä!), joten ostin sen ja kalanmaksaöljytabletteja. Muuhun ei olisi energiat edes riittäneet. Kävin siis tosiaan vaan steissillä, Yliopiston Apteekissa ja tein viiden minuutin pyörähdyksen 3+1 -päivillä ja kun pääsin kotiin, olin ihan kuollut. Ehkä tää parin päivän lepo tekee ihan hyvää.

Vilkaisin Sokoksella ohimennen peiliin ja totesin ääneen, kuinka kauhealta mä näytin (näky vastasi suunnilleen kuolleista noussutta zombia). Äiti siihen: "Et sä kauhealta näytä, vähän kalpealta vaan. Muuten oot musta oikein söpön näkönen."

Ainoastaan äiti voi sanoa noin. Mä en nimittäin ollut söpöä nähnytkään.

Pikaisen keskustavisiitin jälkeen nukuin päikkärit ja muistin, että olin lupautunut drinksuilemaan tyttöjen kanssa. Tiedän, että tytöt olisivat antaneet mun jäädä kotiin, mutta halusin kovasti nähdä mun neitejä, joten ryhdistäydyin ja lähdin (superhitaalla vauhdilla) kohti Kamppia, josta me mentiin istumaan Kiilaan. Ja oli niin kivaa, naurettiin ja jaettiin kaikkia hulluja (mies)tarinoita. Kiila on mahtava paikka, siellä on kiva tunnelma ja pystyy juttelemaan. Ja mestan barista tekee mahtavan makuisia drinkkejä, mojitoissa ja daiquireissa ei ainakaan mulla ole valittamista! Vaikka ilta venyikin vähän pitkäksi, noiden tyttöjen seura paransi mua aivan varmasti.

Ja en oo taas hetkeen nauranut niin paljon kuin a) eilen illalla kun otettiin Photo Booth -kuvia T:n kanssa ja b) äsken, kun selasin noi kyseiset kuvat läpi. Siis ai että mitä helmiä siellä onkaan! Kauheimmat kauneimmat otokset säästän ehkä vaan mun ja T:n silmille nähtäviksi, mutta anyways, aina välillä on vaan maailman parasta muistaa toi Photo Boothin olemassaolo. Ei pääse toi henkinen ikä vahingossakaan nousemaan kun sen kanssa pelleilee.

"Aikuismainen taide-kuva". Tää on ehkä järkevin joka mun koneelta 
eilisen jäljiltä löyty. Loput on sellasia naamanvääntely-tehostekuvia, 
että oksat pois.

Mun tekisi kauheesti mieli käydä kävelemässä, koska ulkona on niiiiiin kiva ilma, mutta mun jalat tuntuis olevan eri mieltä. Raahauduin aiemmin tänään lähikauppaan hakemaan maitoa ja ne huusi väsymyksestä jo sen jälkeen, joten en tiiä kuinka onnellisia ne olisi mun kävelylenkistä. Alan epäilemään, että kaikki tää kipeys ja väsymys on valunut mun jalkoihin, mikä on aika jännittävää. Ne kun on jo useamman päivän ajan tuntunut painavan sen 20 kiloa/jalka.

Ehkä teen kompromissin ja kävelen tohon Roban Makuuniin hakemaan karkkia. Saan ulkoilmaa, mutta matka on lyhyt. Ja karkithan tunnetusti parantaa.

Esittelin myös eilen mun öö kynsilakkaa? Terkkuja tolle
 kalpeanaamaiselle kauriille ajovaloissa. Ja samaten tolle 

ohi vilahtavalle haamulle(?). 

Nyt meen jatkamaan tätä lojumista. Sain eilen jonkun äkillisen reippauskohtauksen ja imuroin, joten nyt voin hyvällä omallatunnolla maata x-asennossa koko tän ja huomisen.

xoxo,

Anna

ps. kyllä taas mielikuvitus pääsi oikein valloilleen otsikoinnissa. Ai ettäkö vähän jähmeästi kulkee ajatus?

tiistai 25. syyskuuta 2012

tapaamisia kesäkavereiden kanssa

Meen ihan just kohta nukkumaan, mutta siis hello!

Ensin puputan vielä yhden palan tota herkullista kauraleipää, jota T mulle tänään kiikutti. Se vaan on niin hyvää. (Ja sitä on enää alle puolet jäljellä, hups).

Oon ollut (taas vaihteeksi) aika paljon duunissa, mutta kohta pitäisi rauhottua.

Viime viikonloppu oli kuitenkin mitä hienoin! Kävin lauantaina juoksemassa Espoon Rantakympin ja se meni aivan tajuttoman hyvin ja oli niin kivaa! Ja sitten illalla me oltiin T:n ja tyttöjen kanssa Lauantaidiskon 3vee synttäreillä. Drinkkilippujen voimin tanssittiin pilkkuun asti ja mä törmäsin tona iltana myös erääseen puoliuuteen tuttavuuteen. Puoliuusi, koska tavattiin kesällä, mutta ei olla sen jälkeen nähty. Juteltiinkin jonkun verran ja pilkun ja viimeisten hitaiden jälkeen se kutsui mut niille kuuntelemaan musiikkia (no joke, se koki selvästi tarvetta sivistää mua) ja aamuyöllä puoli viiden aikaan mä istuin sen sohvalla ja kuuntelin sen valitsemia biisejä ja sen selityksiä bändeistä, joista osasta en ollut koskaan kuullutkaan. Ja mä nauroin paljon.

Aamulla me lojuttiin ja hengattiin ja semidarrailtiin ja käytiin henkeviä keskusteluja teen ja kahvin eroista ja aina välillä mä tuijottelin ulos sateeseen ja kiertelin sen kämppää (joka oli magee).

Myöhemmin sunnuntaina puhuin pitkään Skypessä faijan kanssa, me analysoitiin mun juoksua ja vaihdettiin kuulumisia. Ja mä katsoin monta tuntia Ylpeyttä ja Ennakkoluuloa.

Nyt alkuviikolla oon ollut tehokkaasti töissä mutta tänään illalla koin iloisen yllätyksen kun mun monista lempparipojistani kaksi soitti. Kyseessä eivät olleet mun lukioaikaiset lempparipojat vaan kesäkaveripojat, sanan kaikissa merkityksissä. Tutustuttiin tän kolmikon kanssa kesällä eräänä lauantai-sunnuntai -välisenä yönä ja siitä se ystävyys noiden kanssa sitten lähti. Yhden niiden kanssa jopa pohdittiin, olisko siitä ystävyydestä voinut kehittyä jotain isompaa, mutta monen mutkan kautta päädyttiin siihen että ystävyys sopii meille paljon paremmin. Ne on välillä vähän hulttioita, mutta pohjimmiltaan hyviä poikia.

Kundit kertoivat olevansa keskustassa ja tulisivat kuulemma mielellään moikkaamaan mua. Menin poikia vastaan Iso Roballe ja ne tervehti mua karhunhalauksin ja mä tajusin miten ikävä mulla oli niitä ehtinyt olla, viime tapaamisesta on jo kuitenkin melkein kaksi viikkoa. Kundit kertoivat innoissaan kuulumistensa lisäksi mm. seinienmaalaus-projektistaan ja mä nauroin kippurassa jo pelkälle ajatukselle, mutta lupasin joku päivä tulla tsekkaamaan lopputuloksen. Pojat lupasivat tehdä mulle ruokaa. Tota mä kutsuisin jo hyväksi diiliksi.

Unia ja pusuja,

Anna

ps. näin kauppareissulla TAAS KERRAN maailman söpöimpiä kaninpoikasia hyppelemässä ruohikolla ja olisin ihan anytime valmis ottamaan yhden tai kaksi niistä tänne kotiin mun kanssa. En vaan kestä miten söpöjä (city)kanit on.

tiistai 18. syyskuuta 2012

happiness hit her like a bullet in the back

Hei!

Kuten otsikosta jo arvata saattaa, täällä kirjoittaa yksi järjettömän onnellinen tyttö. Ei, mitään superupeeta isoa jymyjuttua ei ole. Ei, en ole voittanut lotossa tai löytänyt kulman takaa unelmieni puolisoa.

Mä olen vain onnellinen.



Mä olen onnellinen, koska mulla on kaunis A-linjainen, beigenharmahtava, rusettitaskuin varustettu syksy/kevättakki, jonka löysin kesän aleista puoleen hintaan.

Mä olen onnellinen, koska vaikka aamulla en olisi halunnut pukeutua ollenkaan, vaan mennä duunipalikseen kollareissa ja abihupparissa, sain kuitenkin puolivahingossa koottua kauniin simppelin asukokonaisuuden (joka koostuu mustista farkuista, valkoisesta paidasta, leobaltsuista, rusettikaulakorusta ja punaisesta kynsilakasta).

Mä olen onnellinen, koska aurinko paistaa ja Helsinki on kaunis.

Mä olen onnellinen, koska kun eilen poistin öljyllä loputkin ripsipidennykset, mun omat ripset oli täsmälleen samassa kuosissa kuin puolitoista vuotta sitten ennen ripsipidennysten laittoa. Nyt pikkuisen taukoa ripsistä ja sitten laitan ne luultavasti takaisin.



Mä olen onnellinen, koska mikään ei oo parempi fiilis kuin tunne onnellisuudesta.

Mä olen onnellinen, koska enää kaksi kuukautta ja näen faijan, nuorimman pikkusiskon ja faijan mahtavan avokin.

Mä olen onnellinen, koska kävin moikkaamassa aamuvuorossa olevaa T:tä, jonka näkeminen saa mut aina hyvälle tuulelle.

Mulla on aina välillä sellaisia hetkiä, kun mä meinaan suorastaan pakahtua onnellisuudesta, mutta en osaa suoraan sanoa miksi. Ehkä mä sitten vain tuun helposti onnelliseksi. Ehkä ne on vain ne monet pienet jutut, jotka yhdessä tekee mut niin onnelliseksi, että melkein itkettää. Mutta niinhän sitä sanotaan, pienistä puroista syntyy iso joki.

Mä olen onnellinen, koska elämä on kuitenkin lopulta niin kaunista.

Nyt syön vähän aamupalaa ja suuntaan duuniin.




Suuresti pusuja,

Anna

ps. kuvat weheartit.com

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

to update or not to update?

Jellou!

Mun pitäisi päivittää tälle koneelle se Applen uusin käyttis Mountain Lion, mutta en oo ihan satavarma miksi mä oikeastaan tarvitsisin sitä. Nyt mä sitten samalla googlailen ja katon mitä mieltä applenörät on asiasta.

*Vartti myöhemmin*

Okei, en tajua tosta yhtään mitään. Jollain sivulla sanottiin, että kannattaisi tehdä puhdas asennus eli vetää läppäri ensin ns. tehdasasetuksiin ja sitten asentaa Mountain Lion. Tässä vaiheessa tajusin, että mulla ei oo varmuuskopioita mistään mun tiedostoista. Heh.

Selailin myös Hopeisen Omenan sivuja, mutta enhän mä tajua niiden tyyppien puheista yhtään mitään. Sama ku hepreaa lukisi.

Laitoin viestiä A:lle, mun ikiomalle Apple-support-henkilölle. Katotaan mitä se sanoo.

Mä tarvitsisin sellaisen oman sivuston, jonka nimi voisi olla esimerkiksi "Apple stuff for dummies". Sitä odotellessa.

Oon myös onnistunut hankkimaan itselleni flunssan. Sellasen perus päätäsärkeelihaksiinsattuuväsyttääoonvähänpihalla-flunssan. Haluisin ihan kauheesti parantua koska mulla on viikon päästä yksi urheilutapahtuma ja jos missaan sen tän flunssan takia, tapahtuu kauheita.

Mulla oli jotain ns. oikeaa asiaakin, mutta en muista enää mitä.

Nyt uhmaan flunssaa ja tätä hedaria Buranan voimin ja riennän tapaamaan E:tä, kun ollaan molemmat kerrankin yhtä aikaa täällä Rixbyssä.

Onneksi jo pelkästään äidin luona hengailulla on parantava vaikutus.

Ja ulkonakin on niin kiva ilma!

Aivastelevin terveisin (ihan oikeesti, tässä aivastelun määrässä ei oo mitään järkeä),

Anna

perjantai 14. syyskuuta 2012

ain laulain työtäs tee

Hellou!

Elossa ja hengissä ollaan, joskin mun mielikuva siitä, että se hullu "jatkuvasti töissä" -kausi olisi päättynyt ja voisin palata takaisin ns. normaaliarkeen, oli täysin väärä. Oon yhä edelleen aika paljon töissä (joo ihan vapaaehtoisesti, ei mua sinne kirveen kanssa pakoteta), mutta toki se rajoittaa runsain määrin a) mun sosiaalista elämää b) tätä plokin rustaamista (jota oon kaivannut) ja c) no... ihan sitä elämää yleensä.

Musta alkaa myös pikkuhiljaa tuntua, että oon yhä edelleen jossain kesäloma-moodissa ton ajankäytön kanssa. Perus. Vastahan sitä eletään syyskuuta.

Lisäksi mulla on menossa vaikka mitä pieniä projekteja itseni kanssa ja täällä kotona jajajaja rakas pikkuinen läppäri-vavvanikin käväisi huollossa ja vaikka kuulkaa mitä (palaan näihin asap).

Ja okei, on ton sosiaalisen elämänkin puolella jotain tapahtunut. (Eli oon siis ollut ulkoilemassa, tää ei oo mikään "tittidii meikätyttö se alkoikin seurustelemaan ja nyt ollaan kihloissa" -ilmoituksen alkusoitto. HA HA i wish! Tai no oikeastaan en.)

Oon myös kovasti yrittänyt nauttia syksystä. Josta tulikin mieleeni, että pitäisi varmaan kaivaa noi välikausitakit esille. Tätä menoa ehtii tulla lumet ja pakkaset ennen kuin mä saan puettua trenssin ekaa kertaa tänä syksynä päälleni.

Nyt kauneusunille.

Puspus,

Anna

ps. mikään ei oo kivempaa kuin lauleskella puoliääneen töissä, suosittelen!