lauantai 30. maaliskuuta 2013

Ootteko koskaan miettineet, että sanan "easter" ns. suora suomennos on "idempänä"?

Melkein unohtui.



Hyvää pääsiäistä lovelies! 

(Jätän suosiolla kaikki ah-niin-hauskat "munarikasta pääsiäistä heh heh"-toivotukset muille. Sen sijaan keskityn tohon pikkupupuseen. Kattokaa nyt miten söpö se on! Pikkupupunen siellä kurkkii, tui tui tui!)

Alan olemaan yhä vakuuttuneempi siitä, että joku maailman söpöin pupuvauva haluaisi aivan varmasti muuttaa mun luo.

Sitten me yhdessä telmittäisiin tossa mun matolla ja kujerreltais toisillemme ja se saisi jonkun maailman söpöimmän nimen (esim. Tupuna. Tai Taavetti) ja kaikki tietäisi, että "joo Annalla on se maailman suloisin pupu". Ja siitä pupusta tulisi vähintään yhtä söpö kuin mitä Sissi oli. Välillä iskee kova ikävä sitäkin pientä puputtajaa mutta onneksi tiiän, että sillä on nyt hyvä olla. Ja mulla on nyt yksi pieni pupuenkeli seurailemassa mun touhuja. 

Puput on vaan maailman söpöimpiä eläimiä, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Mä aion haaveilla pupuista (ja kenelleköhän tääkin tuli ton ylläolevan tekstin jälkeen muka yllätyksenä?), yrittää opiskella edes vähän (oon taas tänään ollut auttamattoman keskittymishäiriöinen) ja syödä. Sekä ruokaa että suklaata. 

Pääsiäisen kunniaksi kehotan teitä samaan.

Aurinkoisin terveisin,

Anna

ps. kuva täältä

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Vapaapäivä, jolloin en tehnyt mitään (järkevää)

Heippa!

Tänään on ollut jännä päivä. Siis ei sellainen "hui miten kertakaikkisen jännittävää", vaan sellainen "tää on mulle ihan uutta" -päivä. Ensinnäkin, tänään mä nukuin puoli yhteen ilman herätyskelloa (okei, huijasin, oli mulla herätyskello soimassa yhdeltätoista, mutta laiskotti enkä jaksanut nousta ja sitten heräsinkin puoli yhdeltä). Mulla on aina, myös vapaapäivinä, herätyskello soimassa, koska jotenkin hölmösti panikoin, että apua jos nukunkin kahteen ja menee koko päivä ohi. No, nyt mulla on edessä viisi kokonaista päivää vapaata töistä (en oo varma oliko mulla edes jouluna näin montaa vapaapäivää) ja mulla on jännä olo, koska kerrankin mun ei tarvitse tehdä mitään.

Tässä mä istun sohvalla tyhjänpanttina ja juon kahvia ja katselen ulos ikkunasta ja ihailen tota auringonpaistetta ja taidan kohta lähteä käymään Kampin K-kaupassa. Vaikka en mä periaatteessa kaupasta mitään tarvi, mutta tekee mieli käydä siellä.

Löysin iltapäivällä mun kirjahyllyn pokkarihyllyltä (kyllä, I has one) yhden pokkarin, jonka sain pari vuotta takaperin E:ltä joululahjaksi ja jota silloin yritin lukea huonolla menetyksellä. Pääsin ehkä sivulle 14 ja sitten en vaan pystynyt enää jatkamaan. Koko pokkari tuntui kertakaikkisen surkealta ja totaaliselta ajantuhlaukselta. Tänään, kun oli sellainen olo, että pakko tehdä jotain (kivasti nää yhteiskunnan normit laiskuutta ja tekemättömyyttä vastaan on iskostunut muhun), huomasin sen mun hyllyssä. Päätin antaa sille uuden mahdollisuuden.

Ja hyvä että annoin, tää pokkarihan on hillitön! Kyseessä on Marian Keysin Hurmaava Mies ja tää kertoo miehestä ja neljästä naisesta, joilla kaikilla on jonkinlainen suhden tohon mieheen. Oon nyt sivulla 102 ja jo ihan rakastunut tohon päähenkilö Lolaan, joka pakenee maalle särkynyttä sydäntään parantelemaan. Samaistun siihen niiiiiiin paljon (vaikken itse enää heart-broken olekaan). Lola on kolmekymppinen, pikkuisen pinnallinen ja hieman ylidramaattinen stylisti, joka tietää enemmän muodista kuin ajankohtaisista uutisista. Mahtava mimmi!


Toi kohta nauratti mua.

Lisäksi fiilailen jotenkin tosi paljon ton pokkarin tyyliä, jolla se on kirjoitettu.

Nyt meen pukemaan päälleni jotain kivaa. En tiiä onko kovin järkevää panostaa vaatteisiin, kun on tosiaan menossa yksin ruokakauppaan ja sinnekin lähinnä hortoilemaan, mutta whadda hell. Mielummin hortoilen kivoissa kuin rumissa vaatteissa. (Ketäköhän yritän huijata? Tv. Anna, joka yleensä hoipparoi lähikauppaan kulahtaneissa leggareissa, Uggeissa ja isossa parkatakissa.)

Huomenna ajattelin mennä kirjastoon vähän opiskelemaan. Tänään se ei ollut auki ja ehkä yksi vapaapäivä kaikista velvollisuuksista on ihan okei.

Pus,

Anna

ps. mun kolme kuukautta vanhasta rahapuustani on kuollut 1,5/4 kasvioksaa ja alan tulla epätoivoiseksi.  Laitoin sen nyt eilen mun ikkunalaudalle, jos se vaikka kaipaa vaan lisää auringonvaloa (I can relate). Puolikuolleet oksat eivät ole ainakaan vielä heränneet uudelleen henkiin (taitaa siis olla tää pääsiäisen uudelleenhenkiinheräämishomma huijausta koko juttu) MUTTA oon aika varma, että noi elossa olevat oksat ovat virkistyneet.

pps. tajusin just, että menihän Jeesukseltakin kolme päivää nousta kuolleista, joten ehkä armollisesti suon saman verran aikaa myös tolle rahapuulle. Eli sunnuntaiaamuna sietäisi sitten olla elossa koko puun oksineen kaikkineen! Toisaalta jos toi rahapuu nyt nukkuisi kuivuisi pois, voisin mennä reklamoimaan siitä Stockan kasviosastolle (josta sen siis ostin), koska sen myi mulle sellanen söpö kundi, joka sanoi ettei sitä tarvi kastella usein. Voisin heittäytyä kamalaksi kusipääasiakkaaksi, mutta lopulta luopuisin kaikista syytteistä jos se myyjäpoika veisi mut korvaukseksi läheiseen skumppa-baariin lasillisille. Sitten me rakastuttais eikä yksikään mun kasvi enää kuolisi, koska se myyjäpoika osaisi hoitaa niitä. Ja me elettäis onnellisina elämämme loppuun asti (ja mä ehkä hyötyisin Stockan henksueduista siinä sivussa). Loppu.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Höpinää

Heippahei!

Huhheijaa. Visiteerasin just Ilmatieteen laitoksen sivuja ja onneksi viikonlopun sääennusteessa ei näy lumirmyrskystä jälkeäkään. Toisin kuin isi tossa Skypessä maanantai-iltana väitti. Oon suunnilleen hypellyt töihin joka päivä kun toi sää on niin aurinkoinen ja pikkuhiljaa lämpeneväkin, niin voitte vaan kuvitella miten suunniltani menin kuullessani sanan "lumimyrsky". Ei enää, please.

Oon tässä taas pari viime päivää kuunnellut paljon tulevan kesän Flow-artisteja. Ja siis no. Jos ei tässä nyt ihmeitä tapahdu, eli jos ei nyt noi parit artistit satu kaikki osumaan yhelle päivälle, niin allekirjoittanut joutuu ostamaan Flow-lipun useammalle päivälle... Olin ihan varma, että niin ei pääse käymään kuin korkeintaan ensi elämässä. Siitä sen saa kun asuu Punavuoressa ja hengailee joseinyttäysniinainakinsemihipsterien kanssa. (Pus vaan kaverit!)

Mutta ehkä mä voin mennä Flow'hun koko viikonlopuksi vaikken hipsteri ookaan. Oon sitä paitsi suunnitellut jo yhden asunkin sinne. Nyt pitää sit vaan kasata muutama lisää. (Eihän tossa oo kuin vajaa 5 kuukautta ja koko kesä ennen sitä. Tosi hyvä että oon ajoissa tän kanssa.)

Ja jos hyvin käy, mä pyöräilen sinne mun ikiomalla uudella pyörälläni! Jota mulla ei siis vielä ole. Mutta jonka haluaisin ihan superpaljon hankkia ensi kesäksi! Haluaisin sellasen ihan simppelin, vaihteettoman, valkoisen "mummo"pyörän.

Ja jos oikein hyvin käy, mä pääsen ottamaan mun Celine-vauvan mukaan Flow'hun. Celine Mini Luggagen, jota mulla ei siis vielä ole. Mutta jonka hankinta on mulla lähes päivittäin mielessä, itse hankintaprosessi vaan on vähän hankalampi. Mutta jahka sen vielä joku kaunis päivä kätösiini saan, meistä kahdesta tulee hyvin onnellisia yhdessä.

Mulla on vielä huomenna duunia ja sitten alkaa hillitön, vallaton, hulvaton, kreisi ajanjakso mun elämässä, jolloin aion laittaa elämän kunnolla risaiseksi ja heittäytyä täysin vastuuttomaksi ja villiksi!

Kyseisen ajanjakson nimi ooooooooon....

DAS viiden päivän vapaaputki!

(Oikeesti ajattelin kyllä vaan opiskella. Ja käydä äidin luona syömässä. Ja nukkua.)

Mutta onhan esim. suklaamunaläjän syöminen nyt aika vastuutonta (jos ajatellaan kunnollisen ruokavalion näkökulmasta). Suklaata aion nimittäin syödä kuin joulusta olisi ikuisuus.

Että niinkin villiä menoa.

Oi ja perjantaina ajattelin ottaa riskin ja kokeilla, venyiskö mun ainoat valkoiset kangastennarit yhtään. Ne on pari vuotta vanhat ja ihan snadisti liian pienet. Menee toki jalkaan, mutta puolen tunnin päästä kävely tuntuu jo hyvin epämukavalta koska ne puristaa varpaista. Ne on niiiiiin kivat, enkä millään haluaisi myydä niitä pois joten ajattelin kokeilla venyiskö ne kotikonstein. Jos ei, sit vien ne suutarille ja anoen kysyn, osaisiko se tehdä taikoja niille. En halua vielä ajatella, mitä teen sitten jos suutarikaan ei osaa mua auttaa.

Huomenna pitää muuten muistaa käydä kaupassa hakemassa vähän herkkuja pääsiäiseksi.

xoxo,

Anna



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ihan vaan onnellinen postaus

Ehkä maailmankaikkeuden onnellisin bloggaaja täällä terve!

Nyt on sunnuntai-ilta, mä olen ollut tänään neljä tuntia kirjastossa opiskelemassa, käynyt juoksemassa ja ihaillut tota valon määrää ulkona! Lenkillä sain myös suureksi riemukseni todeta, että asfalttia näkyy vielä enemmän kuin viime lenkillä. Sieltä se kevät tulee!

Mä olen ihan mielettömän onnellinen tällä hetkellä. Tää olotila on niin euforinen, ettei mitään järkeä.

Eilisilta oli vaan jotain niin mahtavaa, että sydän ihan pakahtuu. Eilen mä siis pääsin töistä kuuden jälkeen, kävelin kotiin (ja oli vielä valoisaa!!) ja pohdin, että mitäköhän aktiviteettiä sitä tänään toteuttaisi. Olo oli vähän laiska ja siinä T:n kanssa viesteillessäni tämä mitä ihanin naisihminen ilmoitti, että koska hänelläkään ei ole suunnitelmia tiedossa, menemme yhdessä kauppaan hakemaan jotain naposteltavaa ja sen jälkeen tullaan mun luo viettämään Earth Houria. Ja katotaan sit mikä fiilis on.

Niinpä kauppareissun jälkeen puoli yhdeksältä sammutettiin valot tunniksi ja hengailtiin kynttilän valossa (ja stalkattiin kuinka tunnollisesti mun sisäpihan naapurit osallistuivat kyseiseen eventtiin, heh). Kuunneltiin Radio Helsingin Lauantaidisko-shöytä, jossa kundit soitti aivan mahtavia biisejä ja fiilisteltiin sitä ja kynttilöitä ja juotiin vähän punkkua. Suunnilleen tokan punkkukulauksen jälkeen vanha yhteinen kaveripoikamme lukioajoilta ilahdutti meitä läsnäolollaan ja alettiin siinä sitten kuulumisten vaihdon jälkeen pohtimaan ääneen, haluttaisko me lähteä vaikkapa Navy Jerry'siin drinkeille (niiden drinkit lähentelee maanpäällistä taivasta). Kaveripoikamme pari ystävääkin oli saapumassa Stadin uumeniin, joita vastaan frendimme sitten lähtikin kun mä jäin seisomaan vaatehuoneen ovelle ja tuskailemaan, minkä paidan haluan laittaa korkeavyötäröisten farkkushortsien kaveriksi. Ennen lähtöään kaveripoikamme yritti kovasti auttaa.

"Mitä sä odotat tältä illalta?" -En mitään? "No höh, ku tän ois pitäny auttaa sua päättämään."

T istui mun sohvalla, kommentoi mun vaatetuskailuja huomautuksella "Anna sä et todellakaan ehdi sitten silittää tota" ja popitti meille etkoilumusaa kun Lauantaidiskon radioversio päättyi. Ja koska T on yksi mun all-time lempparitytöistä, se soitti mulle vikaksi biisiksi Robinin Puuttuvan Palasen, vaikkei itse biisistä juurikaan perusta. Mutta se tietää, että mä sekoan ilosta aina kun se soi ja niin myös tällä kertaa.

Päädyin simppeliin mustaan, istuvaan t-paitaan, niihin shortseihin, mustiin sukkiksiin (mä odotan eniten ikinä niitä aikoja kun saa taas heivata sukkikset mäkeen) ja mun ihaniin, kimaltaviin hopeisiin nahkaisiin kävelykenkiin. (T väittää kivenkovaan, että ne on muka tennarit ja mä kiistän minkä kerkiän. Meidän debatti aiheesta jatkuu yhä.) Kaulaan söpö pieni Swarovski-rusettikoru, blingi timangisormus sormeen ja hopeinen Nomination+helmikorurypäs ranteeseen. Hiukset oli turvallisilla ja tutuilla kiharoilla. Nämä päällä hoilasin kuinka "mun sy-sy-sydämestä puuttuu palanen ja uu-uu, se on sun näköinen", epäilemättä hyvin epävireisesti mutta sitäkin suuremmalla tunteen palolla.

Oltiin kävelemässä Kamppiin kun pojat soitti, että Navy Jerry'siin on kuulemma melkoinen jono. Jonottaminen ei kauheesti kiinnostellut, joten sovittiin treffit Narinkkatorille ja poikien toiveesta päädyttiin etkoilu part. kakkosille viereiseen Vaticaniin. Mä olin puoliksi innoissani ja puoliksi kauhuissani. Innoissani, koska kelasin, että siellä soisi sellainen peruslistahittimusiikki, jonka tahtiin lukio-Anna bailasi kuin kevyesti seonnut 19-vuotias ainakin. Mä käyn nykyään enää tosi vähän sellasissa paikoissa, jossa tollanen kunnon "sheikkaus"musa soisi, joten ajattelin kerrankin käyttää tilaisuuden hyödyksi. No mitä vielä. Paikassa ei soinut mikään muu kuin erilaiset teknoremixit. Tai ainakin musta tuntuu, että ne oli teknoremixejä. Voin olla myös hyvin väärässä. (Swedish House Mafian Greyhound oli anyways niitä harvoja biisejä, joita me tunnistettiin.)

Nautittiin parit omenaiset drinkit ja kun kello alkoi lähestyä kahtatoista, me kiitettiin, kuitattiin ja lähdettiin. En oo ihan varma, missä vaiheessa iltaa päätettiin mennä Tavastialle, mutta sinnehän me sitten päädyttiin. "No koska Lauantaidiskossa voi olla kuin kotonaan", totesi T kun käveltiin Simonkatua ylös. Agreed. Jonoakaan ei ollut juuri nimeksikään.

Illan ehdottomasti hauskin juttu sattui, kun oltiin jätetty takit narikkaan ja suunnattiin baaritiskille. Tulin muiden perässä kun yhtäkkiä baarimikko nosti katseensa, heilautti kättään ja moikkasi mulle. Mun oli pakko tarkistaa, ettei mun takana vaan ollut ketään. Ei yhden yhtä henkilöä viiden metrin säteellä. Hihkautin siis iloiset moikat takaisin ja tilasin vanhan tutun karpalolonkeron. Jäillä, tietysti. Mä toki tunnistin kyseisen baarimikon, käyn lähes poikkeuksetta aina sen tiskillä kun Lauantaidiskossa vierailen (se on musta hirveen symppis tyyppi, sellanen iso köriläs, mutta aina tosi ystävällinen), mutta jotenkin uskomatonta, että sekin tunnisti mut!

Ja siitä se loppuillan kestohymyily sitten lähti.

Mentiin tanssimaan ja mä taisin kadottaa ajantajun. Tanssittiin nelistään poikien kanssa, kaksin T:n kanssa ja taas nelistään poikien kanssa. Kuten oltiin uumoiltu (ja salaa toivottu), megahyvien biisien putki jatkui radiosta Tavastian tanssilattialle. Tanssimiseen käytetyn ajanjakson x jälkeen päätettiin hetken mielijohteesta käydä toivomassa. Koska naisenergia on pop, toivottiin Robynia ja Reginaa. Saatiin vastaukseksi hymy ja peukku. Ja eikä aikaakaan, kun Dancing On My Own pamahti ilmoille. Voin kertoa, että tää aiheutti pienimuotoista innosta kiljumista ainakin allekirjoittaneessa.

Tanssittiin koko ilta sydämemme kyllyydestä, biisi toisensa jälkeen. Ilta tuntui loputtomalta, mutta vaan ja ainoastaan hyvällä tavalla. Minä ja T hymyiltiin toisillemme tanssimisen lomassa kuin mitkäkin riemudiootit. Mutta mä en vaan voinut lopettaa hymyilyä, en vaan voinut. Mä olin niin hyvällä tuulella ja iloinen ja onnellinen ja ehkä myös parin alkoholiannoksen kevyesti humalluttama. Törmättiin tuttuihin, naureskeltiin kaveripoikien pokausyritys"kisalle", johon mäkin leikkimielisesti lähdin mukaan ja josta me revittiin ihan mielettömän paljon huumoria.

Loppuillasta mä törmäsin myös erääseen henkilöön, joka aikoinaan aiheutti mulle suuremman luokan sydämentykytyksiä, sekä hyvässä että pahassa. Moikkasin kuitenkin häntä tavallistakin iloisemmin (no koska millä sen riemudioottihymyn muka pyyhkisi pois naamalta?) ja vähän ajan päästä törmättiin uudelleen "Mitä sulle kuuluu?" -fraasin kera. "HYVÄÄ!" ja maailman suurin kestohymy, oli meikäläisen vastaus (vähän pohdin, onko se ehkä pitänyt mua vähän hulluna, haha). Mä hehkutin illan aikana soineita biisejä, se kertoi omista etkoiluistaan ja mä nauroin paljon. Ja siinä se. Se oli just sellasta kevyttä keskustelua, johon mun olisi pitänyt kyetä jo ikuisuus sitten, mutta koska oon hankala noissa sydämen asioissa, en vaan oo kyennyt. En ennen tätä. Tostakin jäi niin hyvä fiilis, ettei ollut taas riemulla rajaa.

Bailattiin viimeiseen biisiin asti ja pilkun jälkeen todettiin, että pojat ovat lähteneet omille teilleen ja sitten me käveltiin T:n kanssa Fredaa pitkin kotiin. Kotona join litran vettä, pesin naaman ja simahdin väsyneenä, mutta onnellisena alta aika yksikön.

Heräsin vähän vaille 11 auringonpaisteeseen ja olin edelleen ihan onneni kukkuloilla. Ilman mitään järkevää syytä, eli varmaan jäänyt onnellisuusvaihde päälle eilisillalta. Nyt oon sitten koko päivän ollut yhtä isoa onnellista hymyä koko tyttö.

Mainitsinko jo, miten valtavan onnistunut koko eilinen ex tempore -ilta oli? Oon aika varma, että osasyy superonnistuneeseen iltaan oli se, ettei mulla tosiaan ollut mitään odotuksia ko. illan suhteen. Olin aivan sairaan onnellinen eilen illalla ja oon vieläkin. Tää on paras tunne ikinä.

Eikä hymyilyn määrää ainakaan vähentänyt se, että me varattiin äsken äidin kanssa hotelli viikoksi New Yorkista, koska reilun kuukauden päästä meikämandoliini on siellä viettämässä vappua maman ja nuorimman pikkusiskon kanssa! HURRAA! Helou keväinen (ja lämmin!) New York, helou nähtävyydet, helou shoppailumahdollisuudet, helou kaupunki itself! Äiti ei oo koskaan käynyt siellä ja mullakin oma kokemus rajoittuu siihen viime syksyyn ja pariin siellä vietettyyn päivään, joten ei äidin kanssa meinata pysyä housuissamme. Nyt on lennot hoidettu ja hotla Manhattanilta ja lähtöön 35 päivää!

Oujee oujee oujee!

Nyt meen syömään vähän sipsejä (jäänteitä eiliseltä, nam) ja sit meen kauppaan hakemaan jotain oikeeta ruokaa.

xx,

Anna

torstai 21. maaliskuuta 2013

Tää se päivä on

Rakkaat ystävät, kanssanaiset, toverit.

Tänään on merkittävä ja hieno päivä.

Tänään, torstaina 21. maalistakuuta vuonna 2013, minä, Anna, tein jotain mullistavaa. Jotain suurta ja lähes ennennäkemätöntä.

Jotain, joka josseeinytihanmuutamaapallonkulkusuuntaaniinonkuitenkinsairaanupeejuttu.

Minä vaihdoin tänään puhelimeni eli kapulani eli kännykkäni eli aifounini soittoääntä.

TATTADADAADADAA!

Ja on muuten true story.

Tosiaan.

Mä oon vähän sellanen, että mä en jaksa niitä puhelinten omia linkutuksia ja rinkutuksia, vaan aina on pakko saada joku "oma" soittari. Voi sitä juhlan hetkeä kun kännyköihin aikoinaan ilmestyi polyfoniset soittoäänet (ja vuosi oli 2000 ja jotain?). Nykyiseen kännykkääni oon säveltänyt jo useamman soittoääneen, oisko niitä ehkä kuusi? Ja uuden sävellän aina kun haluan vaihtaa soittaria, mitä ei siis kamalan usein tapahdu. Mun viimeisin soittari, ihastuttava (ja kaikkia muita raivostuttava, hehe) Call Me Maybe, sai nyt väistyä mun tän kevään teemabiisin tieltä.

Tänä keväänä mä oon nimittäin tulessa eli fleimeissä eli ns. liekeissä. Joo ei, Cheekin aiheeseen liittyvää kipaletta en sentään puhelun merkkiääneksi laittanut, mutta Alicia Keysin Girl On Firen kylläkin. Se muistuttaa mua siitä, että pitää puskee eteenpäin ja jaksaa, koska hei "THIS GIRL IS FIREEEEEEEEEEE!" Oon muuten saattanut pariin otteeseen huutolaulaa tota.

Tän viikon kuusipäiväisestä duuniputkestakin on takana jo neljä. Jotenkin ihan taas hujahtanut ohi pari viime päivää. Ja huomenna on jo perjantai.

Ja JESJESJES tajusin just että viikon päästähän on pääsiäinen eli suklaata saa vetää naamaan ihan luvan kanssa about niin paljon kuin napa vetää (tai kunnes tulee paha olo).

Ja mulla on pääsiäisenä kuulkaa kokonaiset viisi päivää "lomaa" töistä. Taidan pistää elämän risaiseksi. (Eli meen käymään äidin luona ja valvon myöhään. Ainakin kahteen.)

Huomenna aamulla ajattelin repäistä ja pestä pyykkiä. Ja siivota. Koska sit kun tuun iltavuorosta kotiin, on kiva tulla puhtaaseen ja mikä parasta, puhtaalta pyykiltä tuoksuvaan kotiin. Siis mikään ei tuoksu paremmalta kuin puhdas pyykki.

Siinä tuoksussa on vaan jotain uskomattoman ihanaa. Snif snif snif. Fiilistelen sitä tuoksua jo tällee etukäteen.

Loimuavin pyykkiterveisin,

Anna

(EDIT// "Loimuavin pyykkiterveisin"? Siis mitä hittoa minä? Eihän tossa ole järjen hiventäkään koko terveisissä. Paitsi jos yritin pyrkiä palkinnoille sarjassa "näin tiivistät postauksesi sisällön kahteen sanaan".)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Vallan iloinen tiistai

Mä oon ihan mielettömällä tuulella.

Mulla on likainen tukka ja pyykkiä pitäisi pestä, mutta arvatkaa mitä? I DONT GIVE A DAMN.

Lallallallaaaaa.

Koska mä oon nyt hyvällä tuulella.

Ilon aiheita tänään: täällä pääkaupungissa paistoi aurinko ja eilen satanut lumi oli sulanut pois kun pääsin töistä. Kyllä se kevät sieltä tulee, odottaakapa vaan!

Oon tänään ollut yhteyksissä mun lempparityttöihin ja siitä(kään) ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle.

Ja tietysti. Tasa-arvon (ja Minna Canthin) päivänä on ehkä maailman huikein juttu, että tänään keskiyöllä aukaistu lakialoite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta on alle vuorokaudessa kerännyt mielettömät 100 000 ja risat allekirjoitusta. Ihan mieletöntä. Mä tuen tota henkeen ja vereen, koska jos mulla on mahdollisuus mennä naimisiin elämäni miehen kanssa, mä haluan, että myös mun rakkaalla ystävällä on mahdollisuus mennä naimisiin oman (samaa sukupuolta olevan) seurustelukumppaninsa kanssa. Ja jos toi tahti jatkuu, niin vielä jonain päivänä onkin! Ja just niin sen kuuluukin mennä.

Kuten eräs frendi hyvin sanoi: "Sama se on ketä rakastaa. Kunhan saa rakastaa."

En sano muuta kuin että kannattaa allekirjoittaa.

Puhuin äsken yli puoli tuntia Skypessä faijan ja pikkusiskon kanssa ja hehkutin löytämääni uutta, superhyvää raejuustoa (Lidlistä, 70snt purkki!) ja sitä, että juoksu kulki aika kivasti viikonloppuna.

Ja sitä, että katoin tänään vikan Iholla-jakson. Voitteko kuvitella, miten övereissä tunnetiloissa olin kun koko vuoden ultimaattisesti paras sarja loppuu siihen, että siinä soi Florence + the Machinesin Shake It Out? Ei ollu kuulkaa liikutuksen kyyneleet kaukana.

Mä tykkään Iholla-sarjasta, koska se on henkilökohtainen olematta kuitenkaan ällöttävän tirkistelevä ja inhottava BB:n tavoin. Se on koskettava, ja mikä parasta, aito. Mä en vaan yksinkertaisesti kestä miten järisyttävän hyvä sarja se on.

Pikkusisko ehdotti, että alkaisin itse kuvaamaan itseäni. Ja mä keksin siitä, että joka sunnuntai voisin sit lähettää niille videokoosteen mun viikosta. Kooste mun viikosta so far sisältäisi mm.:

-aamuisen kreisipirteän tanssikohtauksen samalla kun söin vasemmalla kädellä aamupalaa
-reissun Krunaan ja hammaslääkäriin
-fiilistelykävelyä Aleksilla arskat silmillä
-yleistä riemuidioottihymyilyä
-herätyskellon torkuttamista useaan kertaan koska en vaan kykene eroamaan mun untuvaisista petivaatteista

Kuvakooste mun parista viime päivästä sisältäisi mm:


Maailman kivoimman värinen kynsilakka, AH:lta lainattu.


Opiskelua kirjastossa ja uusi KeepCup! Fredan Caffecentralenista ostin. Se on niin kivan värinenkin. Hyvästi kertakäyttöpahvi-takeawaymukit! (Toim. huom. itse koristeltu eli väsätty eli askarreltu eli duunattu kalenterin kansi)



Lisää opiskelua ja Pupuneidin hedelmärakeita. Noi maistuu aivan Ässämixeiltä eli on tosi hyviä! Vinkin noihin sain mun eräältä ihanalta tyttöihmiseltä, jonka kolmevuotias pikkutyttö rakastaa noita. Ja nyt rakastan minäkin.



Mulla oli tukka hirrrrrveen kivalla nutturalla. Joka näkyy tässä kuvassa ihan hirrrrveen paljon.


Mutta näkyypähän ainakin kaapista löytynyt opiskeluhuppari. Se on kivan korallinen ja mukava päällä eli just hyvä sellaseen pidempään kirjastohengailuun. 

Viikonloppu oli kiva, joskin henkisesti sekava. Olin sekä superhyvällä tuulella että itkeä nyyhkytin kun oli niin paha mieli. Oltiin perjantaina illalla Laajasalossa juhlimassa yhden ihanan tyttöihmisen synttäreitä kevyin elkein (lue: vain kolme lasia boolia). Paikalla oli paljon kavereita ja tutttuja ja tutun tuttuja ja oli hauskaa hengailla ja vaihtaa kuulumisia. Mutta koska kyseessä oli meitsin osalta lyhyt ilta, olin jo yöllä yhden aikaan kotona täydessä unessa. Voitte vaan kuvitella miten hyvältä tuntui herätä freshinä ja virkeänä kellon soidessa lauantaiaamuna varttia vaille ysi.

Ihan ältsin kivaa, suo-sit-te-len.

Aamulla jorasin ja tanssin hullun pirteänä Spotifyn tahdissa ja vilkuilin jatkuvasti ulos auringonpaisteeseen. Kymmentä yli kymmenen olin jo kirjastossa mun ja T:n vakkaripöydän ääressä.

Kirjastourakan jälkeen kävin juoksemassa (pitkästä aikaa) ja lähdin hengailemaan siskon ja sen poikkiksen kanssa siskon luo. Tehtiin ruokaa, lojuttiin sohvilla, kuunneltiin Bruce Springsteenia ja puhuttiin paljon. Olin tosiaan henkisesti tosi herkällä tuulella ja yhdessä vaiheessa iltaa sivuttiin sitten erästä ikävää aihetta, josta puhuminen tuntui paljon kamalammalta kuin olin ajatellutkaan. Pakenin keittiöön ja vasta siellä purskahdin itkuun, (koska mikään ei oo ikävämpää kuin itkuinen ihminen) mutta Sofia tuli samantien mun perään. Siinä sitten itkeä nyyhkytin siskon olkapäätä vasten. Itkin kyyneleitä, joiden kaikkia syitä en osannut edes itse itselleni määritellä. Se oli sekoitus pahaa mieltä, ahdistusta ja luultavasti myös tiedostamatonta pääsykoestressiä. 

Puhuin tästä myöhemmin AH:n kanssa ja se sanoi, että kun on tällänen pääsykoekevät menossa, saattaa olla niin herkillä, että tunteet kuohuaa pienimmästäkin asiasta. Se selittäisi kyllä paljon. 

Loppuilta sujui onneksi iloisemmissa merkeissä, sisko ja sen poikkis ne vaan osaa naurattamisen jalon taidon. Piristyminen oli aika helppoa, kun oli ensin saanut purkaa pahaa mieltä pois. Siskon poikkiskaan ei syvästi järkyttynyt mun tunnepurkauksesta, mistä kaikki pisteet sille. Ne kaksi on kyllä maailman suloisin pari. 

Sunnuntai meni iisisti. Käväisin kirjastossa lukemassa ja hengailin kotosalla. Tiskasin ja kuuntelin mun fiilistely-soittolistaa ja pohdiskelin kampaaja-ajan varaamista. 

Loppuviikko menee aika pitkälti töissäja viikonloppua en oo ees ajatellut vielä. Syö Helsinki! -viikot alkoi taas ja niitä pitänee hyödyntää. Hehee, sushimätöt, täältä tullaan! (As if sushi nyt ikinä vaatisi mitään tekosyitä.)

Nyt hyppään suihkuun. Oon niin energisellä tuulella että mitenköhän ikinä kykenen nukkumaan. Ehkä riehun vähän tätä energiaa pois. Teen vaikka x-hyppyjä (ahahhaha katellaan). 


xx,

Anna



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

aPod, voluumi 5432

Mulla olisi jotenkin paljon sanottavaa ja kerrottavaa ja asiaa.

Siitä, miten lähellä omat onnenkyyneleet oli kun onnistuin yllättämään rakkaan ystävän tämän syntymäpäivänä. Viime viikonloppuna läpikäydystä päänsisäisestä vuoristoradasta. Herkkistelystä. Tärisevästä nyyhkytyksestä joka sai alkunsa Gleen vikan jakson lopussa, mutta jonka syyt oli ihan muualla. Sen jälkeen tulleesta seesteisyyden fiiliksestä. Tunteesta, että vaikka mä en varmaan koskaan saa tietää miksi jotkut asiat menee niin kuin ne menee, kaikella tällä on jokin tarkoitus. Tosta auringonpaisteesta. Siitä huumaavasta onnen tunteesta kun kävelen ekaa kertaa reiskat silmillä töihin, popitan mun lempparibiisejä napit korvissa ja imen d-vitamiinia kultaisen valon muodossa. Tyyli-inspiraatiosta. Siitä, kun oon ihan fileissä mun päällä olevista vaatteista.

Mä haluaisin vaan läjäyttää ton kaiken tähän näppäimistölle. Ton ja paljon muuta. Mutta sen on nyt odotettava, joten mä laitan tähän biisin, jota oon kuunnellut paljon. Toi biisi on monesta syystä mulle merkityksellinen. Se soi yhden Iholla-jakson lopussa (lähes poikkeuksetta jakson lopussa soineet biisit on olleet niitä parhaimpia) ja koska toi bändi kaikkine biiseineen tuo mulle sekunnin sadasosassa mieleen yhden mun lempparitytön.

Ja onhan toi biisi nyt hyvä.




Paint my spirit gold.


Ai niin.

Viikon "karma knows best" -momentti:

Jäin viime viikolla liukuoven väliin (mä en edes tiedä miten se on mahdollista?) ja eilen löysin just ne beigekultaiset kimallebaltsut, joita oon ihaillut jo pitkään, alesta. Ja mun kokoa jäljellä tasan yksi pari. Karma surely knows how to make it up to me.

Noi balleriinat on ehkä kauneinta ikinä. Kesä tule jo.

xx,

Anna

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Be a girl with mind, a woman with attitude and a lady with class

Heissansaa!

Mä tulin pari tuntia sitten töistä kotiin ja sain vihdoin asennettua itselleni toimivan laajakaistan! Ihan itse, minä! (Okei, jouduin aamulla soittamaan vika-palveluun, koska luulin että multa puuttuu pakkauksesta yksi johto. Ei puuttunutkaan.)

Mutta tota puhelua lukuunottamatta sain asennettua sen alusta loppuun ihan itse! Se tuntuu erityisen hienolta näin naistenpäivänä.

Rupesin tossa kelailemaan, kuinka hienoa on elää nuorena naisena Suomessa 2000-luvulla. Mä saan opiskella ja tehdä töitä, jos itse niin haluan. Mä saan mennä naimisiin ja hankkia lapsia, jos itse niin haluan. Ja mikä tärkeintä, sitten kun itse haluan.

Mulla on oma, vapaa tahto ja saan itse päättää omista asioistani. Sitä ei kovin usein tuu mietittyä, mutta ihan hemmetin hieno juttuhan se on. Koska kaikki maailman naiset ei oo yhtä onnekkaassa asemassa kuin minä (ja toivottavasti te siellä ruudun toisella puolella).

Tää on mun mielestä aika vaikuttava video, suosittelen katsomaan.



Mut on kasvatettu sellaseen ajatusmaailmaan, jossa kaikki on yhtä tärkeitä ja samanarvoisia. Ajatusmaailmaan, jossa sukupuolella ei oo mitään merkitystä. Mutta koska kaikki ei tota ajatusmaailmaa ole vielä tänä(kään) päivänä kyennyt omaksumaan, mä olin alle 10, kun faija ensimmäisen kerran opetti mulle ja Sofialle itsepuolustusta. "Koska koskaan ei voi tietää, millasia samperin idiootteja tuolla liikkuu." Mä muistan edelleen ne kaksi liikettä, jotka se meille opetti. Ensin polvella jalkojen väliin, sitten sisäkämmenellä (tai tolla sisäkämmenen ja ranteen välisellä "kohdalla", onks sillä joku nimi?) nenään.

Mä olen onnekas, koska mun ei oo vielä koskaan tarvinnut käyttää noita. "Pahinta" mitä mulle on tapahtunut, on ollut jotain epämääräistä takapuoleen tarttumista baarissa.

Mutta on jotain, mitä me naiset voitaisiin miehiltä oppia. Sitä sellasta "hyvä jätkä" -asennetta. Sitä, että toinen nainen ei oo vihollinen ja kilpakumppani. Kun toinen nainen onnistuu jossain, ei tarvitsisi heti ajatella, että se on jotenkin multa itseltäni pois, vaan voisi vaan iloita toisen puolesta. Heittää yläfemmat ja sanoa että "siisti homma, lähetäänkö sen kunniaks bisselle?".

Mutta ehkä se siitä, pikkuhiljaa.

Mä lähden nyt iloitsemaan nopeasta netistä, ei-pätkivästä Spotifysta ja siitä, että voin vihdoin katsoa Iholla-sarjaa omalta läppäriltä.

Ihanaa naistenpäivää ladyt, olkaa ylpeitä naiseudestanne!

xoxo,

Anna



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sormuksen muotoisia unelmia

Iltaa!

Tääkin pikku palsta jäänyt ihan paitsiolle kun on pitänyt juosta sinne ja tänne ja käydä töissä ja opiskella ja auttaa frendin äidin 50vee kekkereissä.

Seliseliseli.

Nyt oli kuitenkin ihan pakko tulla kertomaan mun uudesta löydöstä.

Tiffany&Co.:n ikiomasta iPhone-appista!

Voitteko uskoa, että niillä on appi, jolla pystyy mallailemaan sormuksia sormessa? Miksi mä en oo löytänyt tätä aikaisemmin?! Oon aina niiden sivuilla surfatessa (ja uskokaa pois, niillä sivuilla on surffattu) tuskastellut kun ei noi karaattien koot sano mulle mitään eli ei mulla oo mitään käsitystä, minkä kokoisista sormuksista ja timangeista on kyse.

Houston, we don't have a problem anymore.



Appi omalla paikallaan Fashion-kansiossa.




Toi turkoosin sävy on ehkä maailman kaunein. Haluaisin ton värisen "efekti"seinän joskus mun asuntoon.

Ja sitten ne mun sormuslempparit.



The Tiffany Setting. Se kaikkein klassisin.

En oo ikinä aikaisemmin ymmärtänyt tollaisen yksittäisen timantin päälle, mutta nyt sen sormessa nähdessäni mieli muuttui saman tien. Toi on UPEA. Tolla kivellä on kokoa kahden karaatin verran (se yksi karaatti on ihan mitättömän kokoinen ja kolme karaattia on liian hillitön) ja hintaa niin paljon, että Tiffanyn nettisivuillakin pyydetään mitä ystävällisimmin olemaan yhteydessä lähimpään liikkeeseen, jos hintaa haluaa tiedustella.



Round Brilliant with Pear-shaped Side Stones.

Tää on mun ultimate-lempparimalli. Yksi iso kivi ja kaksi pientä sivukiveä. Tässä tää kolme karaattia ei näytä yhtään liian isolta. Ton hinta lähenteleekin sit jo viittäkymmentä tonnia. Perus.


Sama malli kahdella karaatilla. Ei oo hullumpi tääkään. Tän hinta onkin sit "vaan" vajaa nelkyt tonnia.

Tulevaa sulhasta lohduttanee, että mun lempparivihkisormus (samalta puljulta hankittuna, tietysti) kustantaa vain 4500 euroa. Niitä ei löydy tosta appista, mutta malli on platinaa ja siinä on pieniä timantteja tasaisesti ympäri sormuksen sellaisten "kehysten" sisällä/välissä.

Tässä välissä todellisuus tosin soitti ja muistutti, että kannattaisi varmaan hankkia eka se poikaystävä, jonka kanssa kihlautua. Huoh. Noi on just noita sivuseikkoja, joihin jengi aina jaksaa takertua.

Kaveri kommentoi näitä mun sormushaaveita: "toivottavasti tällä sun tulevaisuuden poikkiksella on jo sormusrahasto pystyssä"

Niin no siis.

Mutta jos mietitään hyviä puolia, oonpahan ainakin suunnittelut nää tärkeimmät osuudet valmiiksi. Itse kosintaa en oo vielä kauheesti jaksanut ajatella. Tai sitä poikaystävää. Katellaan.

Mutta sitä jaksan aina ajatella, kuinka hemmetin hyvännäköiseltä joku noista sormuksista tulee näyttämään mun vasemmassa nimettömässä.

Ai ettien että.

Mun käsi tulee näyttämään niiiiin hyvältä sit joskus kun oon kihloissa. (Voiko sanoa että käsi näyttää hyvältä? Sovitaan että voi.)

Näihin materialistisiin mielikuviin ja unelmiin,

Anna


ps. mites toi "vaatimattomuus kaunistaa" -sananparsi? Voikohan sitä kompensoida esimerkiksi sillä, että oon tosi vaatimaton mun keittiövaatimusten suhteen? Mulle riittää, että siellä on jääkaappi, pakastin, hella, uuni ja pari kaappia. Vähän niin kuin jollekin riittää, että ylipäätään saa kihlasormuksen. Aika fifty-fifty menee mun mielestä.