lauantai 29. joulukuuta 2012

A very happy christmas

Heipparallaa!

Joulu tosiaan oli ja meni. Ja ihana joulu olikin. Mullahan ei siis ollut "lomaa" kuin neljä päivää, mutta se ei haitannut menoa yhtään. Olin kotikotona äidin ja sisarusten kanssa ja me vaan oltiin, syötiin, lojuttiin, naurettiin ja syötiin vähän lisää. Pienin pikkusiskokin on tosiaan käymässä Suomessa, joten oltiin koko sisarusparvi pitkästä aikaa kasassa. Lisäksi joulupäivänä me tehtiin pikavisiitti Pohjanmaalle sukulaisten luo. Nähtiin isovanhemmat ja serkut ja mun kummit.

Good times.





Ja mä sain niin liikuttavia lahjoja että sekä itkin että nauroin onnesta.




Oon selvästi ollut kauheen kiltti.

Viinilaseja, kaulahuivi, jäätävä määrä suklaata, juustokupu, hampaidenvalkaisuliuskat (toivoin noita tuliaiksiksi mutta isi väitti ettei niitä löytynyt ja mitä kuoriutuikaan paketista? mä en kestä miten ovela se on), keittokirja + kaulin -setti (tää aiheutti hysteerisen naurukohtauksen muissa perheenjäsenissä) ja hiukan rahaa.

Kuva tavallaan huijaa vähän, hiusjutut ja Marcin lompakko on nimittäin lahjoja multa mulle. Toi pinkki puteli on jotain Tigin (mulle uutta) voluumishampoota, Epic Volumea. Lisäksi paketista löytyy kaksi purkkia mun Redkenin luottoshampoota (terkut vaan Suomen 26e hinnalle tv. jenkit ja 13dollarin pullot) ja tietysti vanhaa kunnon Masterpiecea.

Tota Marc by Marc Jacobsin lompakkoa rakastan yli kaiken. Se on kaunis ja nahka pehmeää ja se on ISO. Se on yksinkertaisen tyylikäs ja ajattoman kaunis. Me superloves.






Superlovetan myös pikkusisaruksilta saatua joululahjaa, jota en osannut odottaa villeimmissä unelmissanikaan ja joka nosti onnenkyyneleet mun silmiin. Kyseinen joululahja on kuvassa näkyvä kirjekuori. Tarkemmin ottaen sen sisältä löytyvä


ILMOITUS AJANVARAUKSESTA TATUOINTIIN!!!

Sitä yllätyksen ja liikutuksen (ja kyyneleiden) määrää, kun mä avasin ton kirjekuoren.

Oon haaveillut tatuoinnista jo useamman vuoden. Paikka ja kuvakin ovat olleet jo pitkään mielessä, mutta jotenkin en vain oo saanut aikaiseksi mennä ja ottaa sitä. Ehkä mua on mietityttänyt, että osaanko "sitoutua" siihen. Lisäksi oon välillä ihan järkyttävän aikaansaamaton (tunnetaan myös terminä laiska).

Ja nyt. Nyt vihdoin mä saan ihkaensimmäisen tatuointini. Eikä tarvitse odottaa edes pitkään, koska mulle varattu aika on kahden viikon päästä.

Mä en malta odottaa. Oon niin innoissani vaikka samaan aikaan mua jännittää ihan kamalasti.

Mutta joulun jälkeen oon kuitenkin lähes päivittäin pysähtynyt fiilailemaan mun tulevan tatuointini paikkaa. Peilaillut sitä ja todennut, että se on vaan niin mua kuin mikään voi olla. Ja jo pelkkä sen ajattelu tekee mut onnelliseksi ja jos jokin tekee onnelliseksi, se kannattaa hankkia.

Sitäpaitsi mä oon jahkaillut sen kanssa vaikka kuinka kauan. Ja se on/tulee olemaan kaunis, olin mä sitten 22 tai 72, sen mä tiedän. Eli mitä mä enää odotan?

Nyt mä suuntaan ulos koska mun lempparipojat (since lukion eka and still going strong) tulee hakemaan mua, me nimittäin lähdetään Lahteen! Toinen niistä, L muuttaa kaupungin sisällä asunnosta toiseen (tää on ainakin mun mielikuva) ja me ollaan A:n kanssa lupauduttu muuttoavuksi. Ei olla hengattu kolmistaan pitkään aikaan! Jee!

Paljon sydämmmiä.



Tää lähtee nyt muuttamaan (enkä oo käynyt Lahdessa kuin ehkä kaksi kertaa, joten vallan jännittävää siis tämä lähes uuden kaupungin valloittaminenkin).

Nauttikaa välipäivistä ja vapaista ja valosta (ulkona ei oo pilvistä!!) ja läheisistänne.

Niin mäkin aion tehdä.

Halein,

Anna

torstai 27. joulukuuta 2012

Aleee ale ale aleee

Huomenta!

Allekirjoittanut palasi eilen illalla takaisin Helsinkiin ja kohtapuoliin pitäisi suunnata töihin. Kuten muuallakin, myös meillä käynnistyvät vuoden ehkä odotetuimmat alet. Toisin sanoen, töissä pitää juosta sinne tänne ja tonne pää kolmantena jalkana ja asiakkaat sekoaa ihan täysin.

No ei vaan.

En mä koko ajan töissä juokse, pitää välillä seisoa myös kassalla.

Ai että miten hauskalla ja nokkelalla tuulella mä olen. Anyways. Tää on nyt jo ties-kuinka-mones-kerta kun oon töissä alejen aikaan, ja no. Siitä on seurannut tasan se, että mä itse välttelen alennusmyyntejä hyvin tehokkaasti. Kun ensin työskentelee kahdeksan tuntia sen mylläkän keskellä (kaikki tietää millaista vaatekaupoissa on alennusmyyntien aikana: sotkuista, sekaista ja joka paikka täynnä ihmisiä), ei vaan millään enää jaksa käydä sitä rumbaa läpi muissa vaatekaupoissa. Mä en ainakaan jaksa.

Lisäksi kun ottaa huomioon tän mun luonteenpiirteen nimeltä "olen nirso, ei kelpaa", alejen aikana tulee harvemmin tehtyä mitään superlöytöjä. Tunnustettava kuitenkin on, että kyllä mullakin muutama juttu on, joita vielä kaipaisin vaatekaappiini ja jotka mitä luultavimmin aivan satavarmasti löytyy jostain syys/talvi-mallistosta (eli niistä tuotteista joihin se aleprosenttitarra on lätkäisty). Esimerkiksi hakusessa on valkoinen ja/tai musta löysähkö neule. Eli voi olla että sittenkin pitänee sukeltaa alemylläkän keskelle myös asiakkaan roolissa. Katsotaan.

En oo aikaisemmin innostunut myöskään nettikauppojen aleista (tai nettikaupoista ylipäätään), koska mua ärsyttää ettei mitään pysty sovittamaan etukäteen. No, saatoin tänään hairahtua www:n ihmeellisessä maailmassa ja ehkä löytää jotain. Oi oi.

Mutta mutta, nyt kohti ulkomaailmaa!

Palailen mahdollisesti illalla hehkuttamaan muutamaa saamaani joululahjaa, joita fiilailen ihan mielettömästi. Jee!

Keep calm and avoid panic during sales,

Anna


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

All I want, just for me, underneath my Christmas tree



Mä oon laatinut itselleni kunnollista joululahjalistaa. Kahtakin, jos tarkkoja ollaan. Ja jos vielä tarkempia ollaan, toinen on oikeastaan sellainen "rakastan mua, siis ostan nämä itselleni" -lista. Toisin sanoen, asialliset ja överit toiveet. Aloitetaan jälkimmäisestä. (Lähetän jo etukäteen terveiset joulupukin pankkitilin saldolle.)

If I was a rich girl -lista:

- Chanelin Classic Flap Bag, mustana medium-koossa (tai largena, en oo vielä ihan varma) ja ehdottomasti kultaisilla metalliosilla. Kuvassa oleva on caviar-nahkaa, mutta mä haluaisin ehkä mielummin omani lambskininä. Se on herkempi kuin caviar, mutta myös paljon pehmeämpi ja kauniimpi. Toi rosoinen caviar-nahka ei ihan huimasti sytytä.

- MiuMiun Vitello Bow Bag, mustana ja pehmeänahkaisena myöskin. Mihinkäs tyttö ruseteistaan pääsisi. Ihan ihan pikkuisen tosin epäilyttää noi viimeaikaiset keskustelut ko. laukun laadun heikkenemisestä, etenkin kun oon vakavissani harkinnut kyseistä laukkua seuraavaksi isommaksi hankinnakseni.

- Mustat, klassisen kauniit Louboutinin peruskorkkarit.


me wants



Ja viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä.



Hello lover/perfection/beautiful/syötä tähän haluamasi laukkua hehkuttava adjektiivi.

- Celinen Luggage Tote -laukku. Mä en ehkä vaan kestä, miten kaunis toi laukku on. Se mustana tai punaisena (tai ruskeana tai nudena), niin täällä olisi yksi rajattoman onnellinen riemuidiootti.

Mä tahdon ja haluan ja ennen kaikkea TARVITSEN ton laukun.

Se on niiiiiiin kaunis, että ihan sydämestä ottaa. Pulssi ihan kiihtyy kun sitä katselee.

Unohdun harva se päivä vaan tuijottelemaan tota mun läppärin näytöltä ja haaveilemaan, mihin kaikkiin asuihin sen yhdistäisin. Sehän sopisi siis about kaiken kanssa.

Mua ei kiinnosta pätkän vertaa, onko se tän hetken it-laukku vai ei (koska se nimittäin vähän on). Haluaisin sen vaikka kaikki muut vihaisi sitä.

Tuun aina tosi iloiseksi kun löydän jotain mikä saa mut sekoamaan. Mulla on nimittäin pienehkö ongelma. Tai ei se nyt suoranaisesti ongelma ole. Mä oon vaan nykyään aivan järkyttävän nirso. Siis ihan oikeasti. Mä ostan nykyään tosi vähän mitään (including vaatteet, laukut, kengät, muut asusteet), koska en löydä mitään mikä saisi mut pyörtymään ja rakastumaan. Koska sitä reaktiota mä haen. Joko se on täydellinen tai sitten se jää kauppaan. En oo enää aikoihin kelpuuttanut mitään "ihan kivaa".

Nirsoilen myöskin materiaalien suhteen. Keinonahkaa vältän henkeen ja vereen, samaten muita keinokuituja. Että onhan se tietysti tosi jännä juttu kun ei meinaa noilla kriteereillä löytyä mitään mistään.

Jenkeistäkään en ostanut kuin muutaman mekon, alusvaatteita Victoria's Secretiltä ja Calvin Kleinilta, kauniin valkohopeisen peplum-topin jota ehdinkin jo hehkuttaa, lyhytvartiset kastanjanruskeat Uggit, maailman kauneimmat mintunvihreät korkkarit ja mustan Marc by Marc Jacobsin lompakon (joka saapuu Suomeen pikkusiskon mukana perjantaina, can't wait!!). 

Ja sitten aina käy niin, että ne muutamat jutut, jotka mua todella ja aidosti sytyttää, maksaa lähes poikkeuksetta pienen omaisuuden. 400 euroa yhdestä mekosta, olkoonkin tajuttoman kaunis, on vielä tässä elämäntilanteessa ihan hippasen liikaa. Ai mikä (oikeasti vahingossa) kallis maku? 

No jaa. Siirrytäänpä sitten siihen "oikeaan" joululahjalistaan. Mä en oikeastaan tarvitse mitään, jouluna kaikkein tärkeintä mulle on saada viettää paljon aikaa rakkaiden ihmisten, ystävien ja perheen kanssa. Kilokaupalla turhaa krääsää -vaiheenkin ohitin jo yläasteen alkupuolella. Mutta koska joululahjalistojen laatiminen on aika kivaa ja koska mussakin on se materialistinen puoleni...

Anna toivoo -lista:

-Disney-DVD:t, toivoo Anna henkistä ikää 13 vuotta. Herkules, Prinsessa Ruusunen, Pikku Kananen, Nemoa Etsimässä ja oikeastaan varsinkin kaikki prinsessaversiot (joitain toki löytyy jo.) Hypin riemusta jos paketeista kuoriutuu edes yksi Disney-klassikko! Ah ja myös Gleen tuotantokausia otetaan iloiten vastaan!

-kirjoja. Olisi esimerkiksi kiva omistaa kaikki Twilightit (tällä hetkellä niitä löytyy nolla). Ja lisää muotiaiheisia kirjoja (Nina Garcia on näissä ihan ässä!). Uusia lukuelämyksiäkin otan aina mielelläni vastaan. Ostin just Humisevan Harjunkin pokkarina, en malta odottaa, että pääsen sen kimppuun.

-muotilehdet. Niille en koskaan sano ei.

-tietty joku hajuvesi olisi kiva, mutta mieluiten valitsen sen itse ellei lahjoja oo satavarma valinnastaan. Tarvitsisin edelleen sen talvituoksun. (Ketä mä huijaan? As if mua ikinä haittaisi tuoksua kesältä ja kukilta. Mutta haluaisin kyllä silti sen talvituoksun.)

-pipon tarvitsen, sellaisen neulotun, paksun jossa on iso (karva)tupsu, joka mätsäisi mun karvatupsulliseen kaulahuiviin, ainakin väritykseltään, jos ei muuten. Nää on taas näitä hetkiä kun vaan lyön päätä seinään ja mietin, että miksi ihmeessä en ostanut kaulahuiviin mätsäävää pipoa kun sellainen viime talvena oli tarjolla. Hölmö mikä hölmö.

-keittiöjutuillekin olisi (ehkä) käyttöä. Ehkä. Äidille tosin vinkkasin jo viinilaseista ja uusista veitsistä. Mun pikkuisessa keittiössäni ei tosin ihan huimasti sitä kaappitilaa enää ole, joten astioita ei tarvitse kilokaupalla mulle hankkia. 

-kauniita, hillityn värisiä (ja hillitysti kuvioituja) lakanoita, mieluiten puuvillasatiinia, koska se vaan on niin ihanan tuntuinen materiaali. Jotkut hempeän kultaisen beigen sävyiset lakanat olisi kivat. Tai raikkaan valkoiset.

-you can't go wrong with chocolate. Enough said.

Voi olla että tosta jäi puuttumaan jotain, voi olla että ei. Useana jouluna mulle on käynyt niin, että oon tajunnut halunneeni jotain vasta kun oon saanut sen. Näin kävi esimerkiksi viime jouluna kun sain mm. Justin Bieberin dokkarileffan (One Less Lonely Girl -kohtaus saa mut edelleen kyyneliin) ja jättimäisen Fashion-kirjan (jota kahlaan edelleen läpi).

Mulle itselle joululahjat ja niiden hankkiminen on vähemmän tärkeitä (saako noin edes sanoa?) kuin esimerkiksi synttärilahjat. Joo, molemmat on kerran vuodessa, mutta mä itse koen, että synttärit on se special day, synttärisankarin ikioma päivä ja siksi stressaan synttärilahjoja paljon enemmän kuin joululahjoja. Molempiin toki panostan ja koskaan en ostaisi kellekään jotain vaan siksi että "no tulipa ostettua jotain". Ajatusta lahjan takana pitää olla aina. Mutta jos pitää valita, joululahja < synttärilahja. Ja tääkin on sitten vaan minä ja mun ajatusmaailma.

Nyt mä lähden ajatusmaailmoineni nukkumaan. Huomenna ripsihuolto (jee!!) ja enää kaksi työpäivää ennen vajaan viikon mittaisia jouluvapaita. Ihanaa.

Lämpimiä ajatuksia jouluvalmisteluiden keskelle lähettää

Anna

ps. Celinen laukku täältä


tiistai 18. joulukuuta 2012

"Life gives you lots of chances to screw up which means you have just as many chances to get it right"

Heissansaa ja terveiset saarekkeelta nimeltä "töitä, päänsisäisiä myrskyjä ja lisää töitä eli kuinka et ehdi datailemaan".

Tänään vietin ansaittua vapaapäivää ja vierailin rakkaan A:n luona Tallinnassa. Ostin liput vasta eilen ja onni olikin, että tapani mukaan taas viivyttelin: löysin nimittäin eilen illalla 19 euron hintaisen meno-paluu -äkkilähdön. Ihan kiva toi, etenkin kun meinasin ensin ostaa 54e maksavat liput.

Käytiin vanhassakaupungissa syömässä eräässä pubissa (pennepastaa sinihomejuustolla ja katkaravuilla, NAM) ja sit juotiin yhdessä aika artsy-henkisessä kahvilassa ehkä maailman parhaimmat kaakaot. Kulutettiin se vajaa neljä tuntia, jonka ehdin maissa viettää, vaihtaen kuulumisia ja puhuen. Paljon ja kaikesta mahdollisesta.

Mä oon ollut viime aikoina vähän tuuliajolla. Tai mitä luultavimmin oon ollut sitä jo aika pitkään, mutta vasta viime aikoina oon ajatellut asiaa. Enkä tarkoita, että kun sanon olevani tuuliajolla, se olisi jotenkin pelkästään negatiivinen juttu. Mulla on vaan sellainen fiilis, että mulla on elämässä jonkinlainen "välivaihe" meneillään. Oon siis viime aikoina pohdiskellut elämääni ja sen suuntaa. Tai enemmänkin sitä, kuinka sillä ei oo suuntaa. Tai tottakai on, mutta you know.



Oleellinen kysymys voisi toki olla, tarviiko sitä näin 22-vuotiaana edes olla mitään suuntaa. Mutta jotenkin turhauttaa, ettei oo oikein mitään mihin pyrkiä. En mä jaksa vaan olla ja "no mä katon mitä elämä tuo tullessaan". Niin mä tavallaan oon tehnyt aina ja tuun tekemään vastedeskin. Mutta oon myös sellainen, että mä tarvitsen tavoitteita. Isoja ja pieniä. Ja niin kaukaiset tavoitteet kuin esimerkiksi "oma, onnellinen perhe" ei kelpaa. Ton tavoitteen eteen mä en koe tällä hetkellä pystyväni tekemään oikein mitään. Luotan sokeasti siihen, että se joku special someone tulee kyllä vastaan, mä en voi sitä nopeuttaa, paitsi kuuntelemalla vaistoani ja olemalla avoimin mielin. Ja in the meantime teen sit kaikkea muuta.

Oon todennut, että nyt saa riittää nää välivuodet (niin kivaa kuin kokoaikaisen työntekijän palkalla onkin elää). Haluan ihan kamalasti jatkaa opiskelua eli kyllä se on nyt sellainen homma, että sen jatko-opiskelupaikan olisi lohjettava ensi syksynä. Tiedän jo aikalailla varmasti mitä haluan opiskella, mutta mitäkö haluan tehdä "isona"? Ei mitään aavistusta. Tai no toki aavistus on, mutta ei sen enempää. Mä en tällä hetkellä edes tiedä, missä maassa haluan "isona" elää ja työskennellä.

Mun elämäni tärkein ja suurin tavoite on kuitenkin olla onnellinen nyt ja aina. Olin mä sitten yksin tai yhdessä jonkun kanssa, Suomessa tai ulkomailla. Simple as that. Ja pyrin siihen, että kaikki muut tavoitteet mun elämässä loppupeleissä auttaa mua kohti tota. Tai kohti ja kohti, onnellinenhan mä olen jo nyt. Mutta niin, että se onnellisuus myös säilyisi ja ehkä jopa kasvaisi.



Nyt talvella aion tehdä paljon duunia, koska sitä varallisuutta olisi tosiaan hyvä olla opiskeluvuosien varalle. Ja jos universumi nyt sattuisi päättämään, että mä en opiskeluja vielä ensi syksynä(kään) aloita, mä lähden reissuun (joka sekin nielee jonkin verran omaisuutta). Ja jos pääsen opiskelemaan, reissu vain siirtyy. Mutta jotenkin mulla on sellainen fiilis, että jossain vaiheessa mun pitää lähteä. Kokemaan, näkemään ja oppimaan asioita. Maailmasta ja itsestäni. Määränpääksi oon alustavasti ajatellut Aasiaa ja matkaseuraksi vain itseäni.


Mulla on välillä myös sellainen olo, että mun pitäisi lähteä pidemmäksi aikaa ulkomaille, ei reissaamaan, vaan olemaan. Asumaan. Opiskelemaan. Mä en tiedä mistä tääkin kumpuaa, ehkä se on se sisäinen ääni / vaisto / universumi, joka yrittää kertoa mulle, mitä tehdä.

Mä en tosiaan ole aikoihin pohdiskellut näitä asioita näin syvästi. Ehkä mua pelottaa, että entä jos vaisto käskee mun tehdä jotain niin "radikaalia", jotain, joka vie mut kauaksi mukavuusalueeltani. Etenkin ton ulkomaille muuttamisen kanssa mä välillä löydän itseni pohtimasta, että entä jos mä missaan jotain kun en oo täällä Helsingissä mun rakkaiden luona, entä jos joudun kaiken ulkopuolelle. Tiedän, oon välillä tosi hölmö. Fakta on kuitenkin se, että tosiystävyys ei kaadu välimatkaan. Ja ihan yhtä lailla voisin ajatella, että missaanko paraikaa jotain kun oon täällä Helsingissä, enkä sen sijaan paikassa x.

Yksi pahimmista asioista mulle itselle olisi, jos joskus myöhemmin elämässäni kääntyisin katsomaan kuluneita vuosia ja ajattelisin, kuinka vaan tyydyin helppoon ja mukavaan elämään. Kuinka en haastanut itseäni. Kuinka en kuunnellut sisäistä ääntäni.

Muut voi tyytyä, jos niin haluaa, ei se oo multa pois. Mutta tyytyminen ei oo mulle. Kuten mun lempparisarjassakin sanotaan:

"Some people are settling down, some people are settling and some people refuse to settle for anything less than butterflies."


Mä en kuitenkaan aio alkaa stressaamaan tosta(kaan), koska loppupeleissä uskon ja luotan siihen, että asiat menee niin kuin niiden kuuluu mennä. Elämä kuljettaa ja kantaa kyllä, suuntaan tai toiseen.

Mutta niin. Siitä huolimatta mä haluan perhosia vatsassa, oli kyse sitten ihastumisesta, uudesta laukusta tai asuinpaikasta. Oon aina halunnut, tuun aina haluamaan. Mä haluan kaikki tai ei mitään. Koska sellainen mä vaan oon.

xoxo,

Anna

kuvat weheartit

maanantai 10. joulukuuta 2012

The two stories of my life

Löysin Jenkeistä yhdestä kirjakaupasta täydellisen kortin:



Ahmm, YES?

Lisäksi kun oli tänään heikko hetki (sellanen kevyt henkinen meltdown), AH muistutti mua mun todellisesta parisuhdestatuksesta.

Tästä:





Korjaisin vielä että "mentally dating several celebrities". Niitä on niin monta söpöä, etten mitenkään pysty valitsemaan vain yhtä. Näin lähestyvän joulun kunniaksi mun haaremissa kaikille tiiilaaa riiittäää, kaikille paaaikkoja oooon (no ei nyt ihan kaikille).

Hauskaa viikon alkua!

Tv. Anna, possibly-spinster-to-be mutta eipähän tarvii jakaa jätskipakettia kenenkään kanssa (haha)


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sunday state of mind

Huomentapäivää!

Mulla on kauheen ikävä nestehukka. Päätä jomottaa mutta en jaksa juoda enää yhtään tippaa vettä. Oltiin eilen tosiaan Lauantaidiskon pikkujouluissa aika pikkujouluisissa tunnelmissa. Tanssittiin ja rehattiin ihan hulluna AH:n kanssa ja yours truly oli taas yksi iloinen riemuidiootti, koska oli vaan niin kivaa olla taas tanssimassa. Miten niin aikuisen ihmisen tulisi muka käyttäytyä sivistyneesti ja kypsästi?

Kypsän ja sivistyneen aikuisen tavoin join eilen muutaman lasin yhtä uutta valkkaria kotona. Löysin Jenkeistä ihan mielettömän hyvänmakuisen makean valkkarin (inhoan kuivia juomia) mutta sitä ei ollut mun lähi-Alkossa (luonnollisesti selvitin asap saako sitä Suomesta. Saa. JES.) Ensi kerralla meen tohon Erottajan Alkoon, se on nimittäin viinipainoitteinen. Tää selvisi mulle kerran kun menin sinne hakemaan yhtä punkkua ja kysyin myyjältä, löytyyköhän niiltä sitä. "No meidän myymälähän on viineihin erikoistunut, joten eiköhän löydy." No mistä mä olisin voinut sen tietää? Paitsi niistä jäätävistä viinipulloriveistä. Ja siitä, ettei myymälästä löytynyt karpalolonkeroa.

Se valkkari, jota lipittelin eilen, ei ollut niin hyvää (ihan juotavaa sentään), vaikka se oli tehty samasta rypälelajista kuin se mun valkkari. Ensi kerralla kun juon sitä, ostan Spritea ja blandaan ne keskenään.


Tosiaan vierailtiin eilen pitkästä aikaa Lauantaidiskossa, viime kerrasta onkin vierähtänyt melkein kuukausi. Sen lisäksi, että näin eilen paljon ihania tuttuja, me muistettiin taas AH:n kanssa hedelmäsalmarishottien olemassaolo (kannattaa maistaa, ne on tosi hyviä!). Saatiin myös sattumalta loppuillasta drinkkiliput, as if me nyt yhtään lisää nesteytystä oltaisi tarvittu.

Mun silmätulehduksetkin alkaa näyttää paranemisen merkkejä, wuhuu! Näytän enää siltä että olisin itkenyt silmät päästäni entisen "punasilmäinen rapajuoppo" -lookin sijasta. Edistystä siis nähtävissä.

Toivon ihan kamalasti, että olisi jo joulu, koska se tarkoittaa, että nuorin sisko tulee Suomeen ja se taas tarkoittaa, että saan mun maailman ihanimman Marc by Marc Jacobsin lompakon jonka tilasin faijan luo alkuviikosta ja joka saapui sinne eilen! Faija näytti sitä mulle Skypessä ja voi elämä miten kaunis se oli! Oon kuolannut sitä varmaan kaksi vuotta ja nyt ihan kohta se on vihdoin mun. Oi onnea.

Onnea on myös maailman kaunein kevyen hopeinen peplum-toppi, jonka ostin Jenkeistä ja joka oli mulla ensi kertaa päällä eilen. Niin hyvä ostos. Ja se oli vielä alessa, viimeinen kappale ja istui mulle just eikä melkein. Maksoin ilomielin kymmenen dollaria pienestä palasta materialistista taivasta.

Kuvat eivät liity postaukseen..


...mutta rahaa on, jos joku sitä kysyy. 
(Eli mitä kaikkea tarpeellista ostettiin Sofian kanssa Jenkeistä. 
Koska kaikkihan me tarvitaan miljoonan dollarin suklaalevy.)


Nyt hoidan pikaisesti yhden duunijutun pois alta ja sitten voisin lakata kynnet loppuun. Aloitin eilen, mutta sitten tuli kummasti kiire enkä ehtinyt laittaa niihin kuin aluslakan.

Kynsien lakkaamisen jälkeen jatkan Fifty Shades of Greyn kakkososan lukemista. Kyllä, nyt minäkin olen yksi niistä miljoonista kyseiseen kirjasarjaan koukuttuneista. So far kyseinen sarja ei oikeastaan oo mitenkään erikoinen (mitä nyt tosiaan petipuuhilla mässäillään oikein olan takaa) ja kirjan kieli tuntuu välillä jopa vähän kömpelöltä. Se voi tosin johtua suomennoksestakin, mutta aion joka tapauksessa lukea ton sarjan loppuun, pitäähän mun saada tietää kuinka kirjan eeppinen rakkaustarina päättyy.

Perussunnuntai-ilta siis tiedossa. Minä sydän sohva ja niin edelleen.

xoxo,

Anna

ps. hyvää nimpparia minä ja kaikki kaimat!

pps. löysin eilen vihdoin sen suklaajoulukalenterin! Kaisaniemen K-Supermarket pelasti ja nyt oon iloinen M&M's-kalenterin omistaja. Ja se on ihan hervottoman kokoinen, varmaan 50 x 50cm. Oli ihan kiva kävellä se kainalossa kotiin, kun se ei tosiaan sattuneesta syystä mahtunut mihinkään pussiin.

ppps. eka kuva täältä

torstai 6. joulukuuta 2012

"Ollahan ittenäisiä ja rinta rottingilla"

Jee, hyvää synttäriä Suomi 95vee ja hyvää itsenäisyyspäivää me!



Ruudun tällä puolen on vietetty itsenäisyyspäivää hyvin rauhaisissa merkeissä. Nukuin myöhään, koska eilen illalla vietettiin ihanien vanhojen duunityttöjen kanssa pikkujouluja Töölössä ja oli niin kivaa! Istuttiin ruokapöydän ääressä, syötiin, puhuttiin kaikesta mahdollisesta ja punkku virtasi! Kotiuduin puoli neljän aikaan aamuyöstä ja oi miten kaunis aamuöinen Helsinki vaan oli.

Päivällä vaan siivoilin vähän, kävin juoksemassa (tosin termi "rämpimässä" sopisi paremmin tohon, ei oo toi lumi maailman kivoin juoksualusta) ja sitten höpöttelin pitkästä aikaa ihanan Turku-beibeni E:n kanssa puhelimessa. Seiskan aikaan AH saapuikin tänne mun luo piparipaketin kanssa, eikun Linnan juhlat päälle ja pukuraati käyntiin! Me lojuttiin mun sohvalla ja updeitattiin toisemme omista elämistämme, todellista ystäväaikaa siis.

Huomenna duunia ja sitten vapaan viikonlopun viettoon! On nää kaksipäiväiset duuniviikot kyllä rankkoja. Sikäli kiva kyllä tälläinen kevyt aloitus, koska mä alan onneksi olla lähes toipunut jet lagista, joskin oon vähän laginen noin niin kuin ylipäätään.

Viikonlopun ajattelin käyttää suklaajoulukalenterin metsästykseen. Meinasin ostaa omani jo ennen reissua, mutta sinisilmäisesti ajattelin, että "no varmasti niitä on vielä joulukuun alussakin". NO EIPÄ OLE. Me kierrettiin tiistaina T:n kanssa kaikki keskustan isot ja pienet kaupat läpi. Ei mistään löydy (paitsi Mars-kalentereita tai vaihtoehtoisesti niitä superhalpoja joissa on pahaa suklaata). Ottaisin mielelläni sellaisen Kinder-kalenterin, joka mulla oli viime vuonnakin.

Viimevuotisesta puheenollen, taisin myös silloin olla myöhässä suklaakalenterin kanssa. Jotkut ne ei näköjään vaan opi virheistään.

Lisäksi ajattelin viikonloppuna parantua tästä silmätulehduksesta, joka mulla on tosi kivasti molemmissa silmissä. Toisin sanoen näytän aivan siltä kuin olisin dokannut kolme päivää putkeen ja vetänyt välissä ehkä jotain vähän tuhdimpiakin päihteitä. On nimittäin pikkusen punaset silmät tällä neidillä.

Ja viikonloppuna luvassa myös ehkä ihan pienenpientä biletyksen poikasta. Awesome.

Nyt meen väsäämään jotain safkaa töihin huomiseksi.

Puspus,

Anna

ps. kuva täältä

perjantai 19. lokakuuta 2012

iisibriizi kotiperjantai ja seikkailua uuden musiikkigenren parissa

Hej på dig!

Tää perjantai-ilta on kulunut mozzarella-pizzan, suklaalevyn ja musiikin parissa. Pääsin lähtemään töistä tavallista myöhemmin ja eihän mulla aivoissa liiku mitään duuniviikon jälkeen, joten kotiin päästyäni vajosin sohvalle ja juorusin hyvän ystävän kanssa puhelimessa. Varttia vaille yksitoista tajusin ja muistin, että eipä muuten oo kahvimaitoa aamuksi. Juoksujalkaa lähi-Alepaan (ihan oikeesti, Luojalle kiitos noista aukioloajoista!), maito ja vähän herkkuja messiin. Oon aamuisin niin laiska, että ei mitään toivoa että kykenisin kauppaan silloin.

Oon siis hemmotellut itseäni pizzalla ja syönyt tota suklaalevyä niin kuin leipää: toisin sanoen pureskellut paloja tosta lähes kokonaisesta levystä. Ah näitä elämän pieniä iloja.

Ja niin. Oon tällä viikolla kuunnellut paljon itselleni uutta musiikkia, genrestä nimeltä "indie". Also known as "THE hipsterimusagenre". Uutta se on siksi, että normaalisti mun musiikin kuuntelu sisältää lähinnä biisejä genrestä nimeltä "ärsyttävät, hyväntuuliset tanssilattialistahittirenkutukset"

Pitäisi selvästi vähentää hengailua sen yhden (tai "musanörtin" niin kuin se itseään leikkisästi nimittää) kanssa.

 

Mutta tykkään tästä kyllä. Sekä biisistä että bändistä.

Ja tää on soinut GossipGirlissä. Ei voi siis olla ihan huono biisi.

Ei musta silti kyllä hipsteriä tule. Ei näin helpolla. Haha.

Huomenna viikon viimeinen duunipäivä, jonka jälkeen minä ja AH suunnataan yhteisten ystävien tupareihin ja sen jälkeen kuka tietää minne ilta johtaa. Ajateltiin tosin ottaa ilta kevyesti ja iisisti, ei siis mitään järkyttäviä övereitä. Kikatusöverit sallittakoon. Sunnuntaina sit ehkä I Love Me -messuilua.

Uu ja sit mulla on kauheat kamerapohdinnat menossa! Päätin nimittäin eilen, että nyt tarvitsen sen uuden kameran. Muutama vaihtoehto mulla on jo kiikarissa, mutta pitää vielä tsekkailla niitä tarkemmin (eli googlata ne ja valita se kaikkein kaunein. Ai mitkä tekniset tiedot ja ominaisuudet?)

xoxo,

Anna


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

meil on piirakkabileet, taikina sileex

Heipsan!

Sen lisäksi, että kävelin maanantaina koko päivän naama typerässä virneessä, me pidettiin T:n kanssa mun luona piirakkabileet vol. 2! Voluumi ykköset pidettiin tossa joskus keväällä ja feilattiin meidän mustikkapiirakka aika tavalla. (Täyte lähenteli enemmänkin mustikkavelliä, koska mä päätin soveltaa ja jättää kananmunan pois. Note to self: sille on syynsä, että ohjeessa käsketään lisäämään täytteeseen yksi kananmuna.)

Nyt päätettiin sitten vähän skarpata ja leivottiin omenapiirakkaa. Olin käymässä kotikotona viikonloppuna ja äiti laittoi mulle mukaan kotimaisia omenoita. Lisäksi kävin ostamassa jauhoja, sitruunaa, vaniljajäätelöä ja piirakkavuoan. Taloushan tollasessa tuhlailussa kaatuu.

Me katsottiin ohje syys- tai lokakuun Oliviasta (en muista kummasta), kyseessä siis "periamerikkalainen" omenapiiras kansineen päivineen. Alkoi naurattaa, kun ohjeessa sanottiin, että taikinan voi sekoittaa joko monitoimikoneella tai käsin. Mähän en tosiaan ensin muistanut, että multa löytyy kotoa sellainen monitoimikone. Sillä me sitten sekoitettiin se taikina murumaiseksi. (Kiitos mummi lahjasta! Tää oli nimittäin koneen eka käyttökerta.)

Täytteeksi laitettiin tosiaan omenoita (varmaan tuli ihan kulman takaa että omenapiirakassa on omenoita) ja jotain mauste/siirappihommia, jotka T pyöräytti ohjeen mukaan pannulla, jotta "niihin saadaan karamellinen aromi".

Siinä kun väsättiin meidän piirasta ja aseteltiin taikinaa vuokaan, tuli ihan Lumikki-fiilis. Sehän leipoi kanssa piiraan just ennen kuin Paha Kuningatar tuli kylään. Harmiteltiin tosin T:n kanssa, että eipä meidän leivontatuokiossa näkynyt söpöjä pikkulintuja lentelemässä ja painelemassa taikinaa.

Olin ihan pikkasen huolestunut, miten mun uuni kohtelee meidän leivontatuokion tulosta (se on vähän sellainen vanhempi omalaatuisempi uuni). Mutta piirakka selvisi ehjänä ulos ja tältä se sitten näytti:

No eikö ookin söpö?

On ihan okei katsoa samalla lailla rakastavasti ruokaa
niin kuin jotkut katsoo esim. lapsiaan.



Toivon, että kuvien perusteella olisi tarpeetonta sanoa, että toi oli jymymenestys. Se maistui niin hyvältä. Voin kertoo, että oli melkoinen voittajafiilis!

Kyllä kuulkaa mustakin vielä hyvä vaimo saadaan. Vaikka kaulimiseen pitikin käyttää viinipulloa koska mä en omista kaulinta ja vaikka olin aika varma, että mulla on kanelia kotona. Ei ollut. Kyseessä oli curry.


Aina ei voi voittaa. 

(Ja ei, ei korvattu kanelia currylla. T oli kaukonäköinen ja otti oman kanelinsa mukaan.)




OMG piilomainontaa!!1! Paitsi että sain ton Lexingtonin patakinnas/lappusetin syndelahjaks E:ltä tänä vuonna. "Mä en sitten tarkoita vihjata mitään", se tarkensi kun avasin pakettia. Mutta kuulemma tollasista patakintaista/lapuista ei olisi keittiössä haittaa. Ei varmastikaan, aikasemmin noiden virkaa toimittu vanha keittiön pyyhe (musta tuntuu, että juurikin se saattoi olla painavana syynä siihen, miksi mä sain noi lahjaksi).

Ja olihan E ihan oikeassa! On paljon kivempi käyttää uunia, koska silloin saan aina käyttää noita. Ja onhan noi nyt niin nättejä.

Nyt oonkin sitten pari päivää mussutellut omenapiirakkaa. Ja nukkunut päiväunia. Ja tänään mä vihdoin kävin läpi mun vaatehuoneen sisällön. Se on ollut mulla projektina pitkään ja vihdoin sain hoidettua sen pois alta. Mulla on ihan liikaa vaatteita, joita mä en enää käytä. Löysin mm. paitoja, jotka oon ostanut kun asuttiin Saksassa vuonna 2006. Voi morjens. Kiva pikku vaatehamsteri oon.

Nyt on kuitenkin kaikki vaatteet käyty läpi, käyttämättömät laitettu sivuun ja samalla tuli freesattua vaatehuoneen hyllyjärjestystäkin. Jee!

Nyt meen nukkumaan, huomenna ajattelin hyödyntää SYÖ! Helsinki -kamppiksen vikaa päivää ja hakea sushia. Namnamnam.

xoxo,

Anna

ps. oon vähän hämmentynyt, että tänään on jo keskiviikko. Oon jotenkin elänyt ihan tiistaissa.


maanantai 15. lokakuuta 2012

and here she goes (again)

Voi apua oikeesti.



Mä olen tutustunut yhteen mielettömään ihmiseen. Se on tosi erilainen kuin mä, mutta jotenkin mä silti viihdyn sen kanssa, mulla on vaan yksinkertaisesti kivaa sen kanssa (ja omien sanojensa mukaan silläkin on kivaa mun kanssa).

Mä en tosiaan tiedä, onko tässä(kään) hommassa taas mitään järkeä, mutta oon päättänyt, että fiiliksen mukaan meen ja katotaan mitä sieltä tulee vastaan.

Ja eilen illalla sen yhden luona hengatessa tää kaikki tuntui (yllättäen) tosi hyvältä idealta.

Nyt oon sit vaan hymyillyt vähän idiootin näköisenä.

xoxo,

Anna


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

finally you're mine

Tänään kävin sen vihdoin ostamassa.

Asian, josta olen haaveillut niin kauan, että mun ystävätkin ovat jo parahdelleet "ihan totta Anna, sä oot puhunut siitä yli vuoden, mene ja osta se!"

Ja mikäkö "se" on?







Mulberryn klassinen villahuivi tietenkin.

Se on kaunis. Niin äärettömän kaunis. Ja niin pehmeä, että jos mä saisin valita, mä asuisin sellaisen pehmeyden keskellä. Mutta koska se ei (ainakaan toistaiseksi) ole mahdollista, kaulan ympärille kiedottavalla huivilla on hyvä aloittaa. Ja tiedoksi saatettakoon, että tässä tapauksessa ääretön pehmeys tarkoittaa 90% merinovillaa ja 10% puhdasta cashmerea.

Sanoinko mä jo että mun uusi vauvani on pehmeä?


 



Ja mä olen niin onnellinen, voi niin onnellinen. Näinä hetkinä materialisti-Anna hymyilee ihan riemuidioottina ja haluaisi vaan jatkuvasti käydä silittelemässä uutta hankintaansa eteisen naulakossa.



Tältä näyttää onnellinen riemuidiootti.


Mulla oli tosiaan tänään vapaapäivä, joka alkoi myöhään heräämisellä, venähtäneellä aamukahvilla ja pienellä siivouksella. Koska kerrankin mulla oli oikeasti aikaa, mä kulutin todella kauan mm. meikkaamiseen ja nautin siitä toden teolla. 

Keskustassa käväisin hoitamassa muutamia (mahdollisesti) uusia duunikuvioita, mutta en pukahda niistä vielä mitään, etten jinxaa niitä. Sen jälkeen oli aika suunnata Fabianinkadulle Mulberryn putiikkiin. Nyt loppui pohtiminen ja odottaminen.

Munhan oli siis alunperin tarkoitus käydä ostamassa brittimerkin huiveista se klassisin, vihreä-puna-rusehtava-ruuturaitahuivi. Mutta kuinkas sitten kävikään. 

Astuin sisään liikkeeseen ja pyysin saada nähdä tarjolla olevat villahuivit. Ja siinä se oli, se Mulberryn perusvillahuivi. Mutta mitä mä näinkään sen vieressä? Huivin täynnä ruskean ja beigen eri sävyjä. Värit keskenään niin harmonisessa ja kauniissa liitossa, että menin ihan sanattomaksi. 

Otin molemmat huivit mallailuun ja noin minuutin jälkeen tajusin, että ei hemmetti, en mä pysty päättämään. Olin tullut ostamaan sen klassisen huivin, mä olin jo etukäteen päättänyt poistua liikkeestä sen kanssa. Mutta se toinen huivi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan niin äärettömän, vastustamattoman kaunis. Huokaus. 

Myyjä kertoi sen olevan kausisävy, kuvioinniltaan sama kuin klassinen, mutta sävyt vain tätä mallia varten kehitetty. 

Tässä vaiheessa mun oli pakko soittaa Sofialle. Pikaisen "apua oon nyt täällä mutta löytyikin uusi sävy ja mä en osaa päättää, mitä mä teen?!" -puhelun jälkeen nappasin Sofialle alla olevan kuvan huiveista ja sain vastaukseksi "KAUSIVÄRI! SE ON IHANA, ota se!!!!" -viestin. 



Epäröin silti. Luultavasti vain, koska en ollut valmistautunut ollenkaan siihen, että tolle klassikko-sävylle löytyisi noin varteenotettava kilpailija. Mä mallasin tota kausisävyä mustan ja ruskean ja tummansinisen kanssa, toisin sanoen pohdin, sopiiko se mun vaatekaapista löytyvien takkien kanssa. 

Siellä ollaan varmaan tosi yllättyneitä, kun kerron, että no sopihan se. 

Viisi minuuttia myöhemmin poistuin liikkeestä harmaaseen paperikassiin ja silkkipaperiin käärityn huivini kanssa. 



Kuten (peili)kuvasta näkyy, poikkesin myös Hullareilla. Ja nimenomaan poikkesin, Hullari-visiiteistä kun on nautinto kaukana. Stockmann on mitä ihanin ostospaikka 355 päivänä vuodessa. Ne loput kymmenen Hullua Päivää on ihan kauheita.

Käväisin tosiaan urheiluosastolla hakemassa aluskerraston odottelemaan kylmempiä juoksuilmoja ja tekniikkavempainosastolta hain muutaman leffalöydön (Piiat, Kuninkaan Puhe ja The Girl With The Dragon Tattoo tekivät löytymisellään mut hyvin iloiseksi, eipä ollut ihan turha reissu). 

Loppuillasta kävin hakemassa T:n töistä ja se huomasi tietysti heti mun uuden huivin (olin ehkä saattanut ohimennen mainita siitä jo aikaisemmin..). Mun teki koko sen kävelymatkan ajan vaan huutaa kaikille vastaantulijoille että, "näättekö te mitä mulla on kaulassa? Eikö ookin kaunis?" mutta tyydyin vain hehkuttamaan upouuden perheenjäsenen ihanuutta T:lle. Ja puhelimessa äidille. Ja äidin jälkeen E:lle. 

Ja nyt mä fiilistelen sitä ihan vaan itsekseni.

Tyytskäri huokaus.

Hauska yksityiskohta paperikassin pohjalla. Laittoi hymyilyttämään.

Bisous bisous (tai "Kisses", niin kuin Englannissa sanottaisiin),

Anna

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

ex tempore sitä ja tätä

Tittidii!

Ajattelin ensin eilen, että oisin ollut ihan rauhaisasti vaan kotosalla, surffailin jo netissä ja katoin liikuttavia X-Factor USA -videoita. Ostin duunista päästyäni oikein briejuustoakin (joka tosin maistui ihan kumilta, siis miten siitä on saatu niin ei-minkään-makuista?) ja jätskipuikkopaketin, josta söin samantien kaksi. Seuraavaksi illan suunnitelmissa oli vaihtaa mun lempparikotihuppari päälle (sellanen maailman pehmein, jota en käytä ku vaan kotona) ja jatkaa sohvalla pötköttelyä.

Mutta sitten puhelin pirahti ja sain yllärikutsun synttäreille tohon melkein naapuriin, joten korjailin vähän meikkiä ja tukkaa ja vaatteiden vaihdon kautta eikun menoks!

Oon ilonen yllätysillasta ulkona, koska
paardit ovat parhaat!

Jatkot oli Lauantaidiskossa (melkein tekis mieli kirjoittaa "luonnollisesti", käydäänkö me tyttöjen kanssa oikeasti enää missään muualla? Ollaan ihan kaavoihin kangistuneita, haha) ja siellä oli kivaa (no luonnollisesti). Naurettiin, juteltiin, tanssittiin ja oltiin nuoria, kauniita ja onnellisia. Törmäsin myös yhteen vanhaan frendiin, jonka kanssa ei olla nähty kuukausiin, mutta siitä huolimatta läppä lensi vanhaan tuttuun tapaan. Noi on aina mahtavia hetkiä. 

Tänään oon vaan hengannut himassa, käynyt nauttimassa ihanasta auringonpaisteesta juoksun merkeissä ja lukenut monta tuntia viikonloppu-Hesaria. Sit nukuin päikkärit, söin jäätelöä ja kuuntelin Matchbox Twentyä. Ja puhuin puolentoista tunnin pituisen puhelun Sofian kanssa.

Perjantaina me päätettiin AH:n kanssa hetken mielijohteesta viettää glögikauden avajaisiltamia. Mä olin jo melkein unohtanut, miten hyvää glögi on! AMNAMNAM. Meidän yhteinen kaveri ihmetteli näin aikaista ajankohtaa (siis mitä ihmettä, eihän jouluunkaan oo enää ku vähän yli kaks kuukautta) ja mä vastasin, että pakko alottaa ajoissa, koska eihän glögiä juoda sit enää vuodenvaihteen jälkeen. Sitä pitää siis juoda oikein kunnolla, vähän niinkun varastoon. (UU mehän voitaisiin Sofian kanssa viedä glögiä faijalle Jenkkeihin ja pitää muutamatkymmenet pikkujoulut siellä! Eipä tarvi pakkaamistakaan miettiä ku ne litran pönikät vie kauheen kätevästi kaiken tilan. Joudutaan siis ostamaan vaikka mitä paikan päältä. Kuinka ikävää.)

Isi muuten ilmotti tossa yksi päivä, että se on varannut meille hotellihuoneet NYC-vierailun ajaksi. Reissuun enää 44 päivää!! (vaikka enhän mä niitä laske) Ja tajusin just, että kun tullaan takasin Suomeen, jouluun on vajaa kolme viikkoa. Ja sitten on jo uusivuosi ja tammikuu. Tsiisus kun tää aika lentää kun on hauskaa. 

Ja oon kokonaan unohtanut kertoa, että käytiin tossa pari viikkoa sitten katsomassa Magic Mike duunityttöjen kanssa yhtenä sunnuntai-iltana. Oon edelleen sanaton kaikista niistä alastomista miesten ylävartaloista. Siis hello silmänruokaa enemmän kuin ehdin ahmimaan. 

Enkä oo vieläkään ihan varma, oliko leffassa joku juoni. Ellei se ollut mahdollisimman monen hyvin kehittyneen vatsalihaksen esitteleminen (mun mielestä kävis hyvin juonesta?).

Ainiin ja viime viikolla mä ostin vihdoin itselleni tekokukkia. Mulla on keittiön pöydällä sellainen kaunis lasimaljakko, jonka sain E:ltä tuparilahjaksi silloin kun muutin tänne. Musta se on aina tylsän näköinen ilman kukkia, mutta oikeet kukat kuolee niin nopeesti (etenkin tälläisen kasvitappajan käsissä). Ratkaisu: tekokukkakimppu! Nyt siinä on paljon kauniita valkoisia hortensioita ja AH:kin myönsi, että ne on aika aidon näköisiä! Ja vaikka ne on tekokukkia, mä tuun aina iloiseksi kun katson niitä.

Lisäksi oon tässä parina viime päivänä käyttänyt runsaasti aikaa

-mun vaatehuoneen sisällön yhdistelyyn (tunnetaan myös terminä "pukeutuminen")
-erään henkilön ajattelemiseen
-uuden huoneenjärjestyksen suunnitteluun (en oo tosin vielä päässyt paperipiirroksia pidemmälle. Piirrustusten tason perusteella on tosi hyvä etten ikinä halunnut arkkitehdiksi)

Pus,

Anna

maanantai 1. lokakuuta 2012

well hello yllätysviesti

Siis ihan oikeesti.

Tiiättekö sen tunteen kun saa odottamattoman viestin joltain ehkä ihan pikkiriikkisen erityisen tuntuiselta tyypiltä ja sitten tulee kauheet paineet miettiä, mitä ihmettä siihen vastais?

Mä kulutin äsken 20 minuuttia kirjoittaen yhden lauseen pituista vastausta erääseen viestiin. Mietin sanamuotoja, sanavalintoja ja hitsi soikoon, jopa sanajärjestystä! Vastaus ei saanut olla torjuva, muttei liian tyrkkykään. Positiivisen oloinen, muttei itsestäänselvä.

Tää on kuulkaa sitä todellista ydinfysiikkaa, ei ne missään Cernissä tiedä mistään mitään.

Yritin aluksi mennä sellasella "mä kirjotan mitä ekana tulee mieleen, se toimii aina" -flowlla, mutta se osottautu huonoksi ideaksi. Mulle tuli nimittäin ekaksi mieleen lähinnä lauseet "mitä hemmettiä täällä tapahtuu?!" ja "mut mä olin ihan varma, ettei siitä kuulu enää koskaan yhtään mitään". Meen aina tollasissa yllätysviesti-tilanteissa ihan paniikkiin, joten ennen kuin edes harkitsin sille yhdelle vastaamista, laitoin sos-viestiä tytöille. Sellasta perus "WTF LOL ÄKSDEE APUA se yks laitto viestiä", mutta vähän pidemmällä kaavalla.

Että sellanen kypsä ja aikuismainen Anna 22 vuotta.

Ton lisäksi oon tänään levännyt, pyörähtänyt töissä kun piti viedä jotain papereita ja ostanut rei'ittimen, koska päätin vihdoin ja viimein laittaa mun paperiasiat järjestykseen. Yritys hyvä kymmenen, etenkin kun huomasin vasta kotona, että olisin näköjään tarvinnut myös nitojaa. Tässä vaiheessa olin tietenkin ehtinyt levittää kaikki mun paperit tohon lattialle. Rei'itin parit paperit ja järjestin ne tohon mun kansioon, jonka jälkeen kasasin loput pinoon tohon sohvan viereen odottamaan huomista ja sitä, että käyn ostamassa myös nitojan.

Ainakin puoli tuntia kestäneen, todella vaativan urakan jälkeen palkitsin itseni jäätelöllä, värityskirjalla ja kahvilla.

Tuun aina iloseksi kun katon tätä. 


Jäätelön ehdin jo syödä, siksi siitä ei ole kuvia.

Ainiin, lisäksi mua huijattiin tänään. Lehtimyyjä soitti ja minuuttia myöhemmin tajusin tilanneeni vahingossa viikonloppu-Hesarin. Hups. Eikä se myyjä edes kuulostanut mitenkään superinnostuneelta. Laitan tän mun kipeilyn piikkiin. Se olisi samantien voinut ehdottaa kestotilausta Savon Sanomille tai käskeä mua tilaamaan kymmenosaisen "Näin opettelet puhumaan sujuvaa namibiaa" -kirjasarjan ja aivan varmasti olisin näissä kipeyshöyryissä tilannut.

Eli ehkä mä oon nyt vaan onnellinen, että se soitti pelkästä Hesarin tilauksesta.

Lisäksi nyt voin taas luokitella itseni joukkoon nimeltä "vakavasti otettavat, katu-uskottavat ja fiksut ihmiset".

Tai sitten en. Ellei vakavasti otettavat, katu-uskottavat, fiksut ihmisetkin saa suunnattomasti nautintoa siitä kun ne kuluttaa kaksi tuntia muotiaiheisen värityskirjan parissa.


Kun olin viisi, väritin Disney-prinsessavärityskirjoja.
Nyt kun oon 22, väritän värityskirjaa, jonka
sivuilta löytyy timanttisormuksia ja
Marc Jacobsin kenkiä.


APUA. Nyt T sanoi, että mun vastaus oli "aika karu". Voi ei voi ei voi ei.

Nyt se ehdottaa, että laittaisin sata ";)" sen viestin perään. En tiiä pitäiskö itkee vai nauraa.

Okei, pikaisen viestittelyn jälkeen tultiin siihen lopputulokseen, ettei mun vastaus ollutkaan niin karu kuin se oli aluksi luullut ja että oikeastaan se oli loppujen lopuksi aika hyvä.

Huh. Nyt voin taas hengittää rauhassa ja jatkaa värittämistä.

Bisous bisous,

Anna

ps. taistelussa minä + tulitikut vs. tulitikkuaskien sytytyskaistat, mä oon tappiolla 4-0. Mutta noissa sytytyskaistoissa (onks niillä joku oikee nimi?) on pakko olla jotain vikaa. Mulla on kolme tulitikkuaskia (that is: kuusi ns. sytytyskaistaa), enkä oo saanut yhtäkään noista neljästä tulitikusta syttymään vaikka kuinka yritän. No en oiskaan halunnu sytyttää mitään kynttilöitä, lamput onkin paljon kivempia.




sunnuntai 30. syyskuuta 2012

tämä postaus kertoo mm. ripsistä, nauramisesta ja väsyneistä jaloista

Aurinkoista sunnuntaita!

Allekirjoittanut kipeilee tällä hetkellä (kroppa sitten meni ja sanoi itsensä irti tästä töihin-kotiin nukkumaan-töihin -ruljanssista) joten ajatukset ja teksti hyppii mahdollisesti vähän minne sattuu.

Mulla on nyt kohta kaksi viikkoa siitä kun otin ripsienpidennykset pois ja mä en kestä enää. Mua nimittäin ketuttaa aivan suunnattomasti ripsivärin laittaminen joka ikinen päivä. Se varisee silmien alle eikä ripset pysy kunnolla taivutettuina. (Se, että käytän vesiliukoista, puolitoista vuotta vanhaa ripsaria joka mulla oli jo ennen ripsipidennyksiä, ei tietenkään liity mitenkään asiaan.)

En vaan millään jaksaisi ostaa uutta ripsaria, koska sen ostaminenkin on aina oma lukunsa. Mä oon sellainen, että haluaisin aina testata tuotteen ennen ostamista, koska sitten jos se ei sovikaan mulle, oon tuhlannut rahaa ihan turhaan hommaan. Ripsari-testereiden kanssa kun pitää tietysti muistaa noi silmätulehdusriskit. Mutta ehkä mä oon huomenna reipas ja haen jonkun vedenkestävän mascaran.

Ajattelin tosin siis laittaa ripset takaisin. Mä oon niin laiska meikkaaja, etenkin mitä tulee silmämeikkiin, että ne vaan pelastaa mun aamun joka päivä. Laitoin just viestiä mun ripsihoitajalle ja kysyin, kuinka pitkä tän tauon kannattaisi olla. Se ei tiedä tästä tauosta, koska päätin ihan extempore vaan ottaa ripset pois. Vanulappuun öljyä ja hyvin lähti (eipä niitä sillon ollutkaan ku ehkä se 10 per silmä jäljellä). Mullahan oli ripset tosiaan about samassa kuosissa kuin ennen pidennyksiä, vaikka irtokarvoja pidin silmissä sen rapiat puolitoista vuotta putkeen. Mutta eipä näkynyt eikä tuntunut missään, onneksi.

Enää puolitoista kuukautta Jenkkeihin, puolikkaan perheen tapaamiseen ja kaikkiin niihin ostoksiin (UGGit, UGGit, UGGit.....). Just tänään faijan kanssa suunniteltiin, että käydään jonkun outlet-reissun yhteydessä myös lähellä olevassa huvipuistossa, jossa on noin miljoonayksi vuoristorataa. Awesome!! Oon tosta melkein yhtä innoissani ku niistä kaikista outlet-myymälöistä. Tulejo marraskuu (toim. huom. Harry Potterin kutsuloitsun käyttö)

Eilen kävin apteekkireissulla moikkaamassa Helsinkiin saapunutta äitiä ja pyörähdettiin pikaisesti Sokoksella. Tsiisus sitä ihmismäärää. Huomasin että niillä oli tarjouksessa Clarinsin kasvovesi jättikoossa (oon kokeillut AH:n omaa ja toi on ehkä parasta ikinä!), joten ostin sen ja kalanmaksaöljytabletteja. Muuhun ei olisi energiat edes riittäneet. Kävin siis tosiaan vaan steissillä, Yliopiston Apteekissa ja tein viiden minuutin pyörähdyksen 3+1 -päivillä ja kun pääsin kotiin, olin ihan kuollut. Ehkä tää parin päivän lepo tekee ihan hyvää.

Vilkaisin Sokoksella ohimennen peiliin ja totesin ääneen, kuinka kauhealta mä näytin (näky vastasi suunnilleen kuolleista noussutta zombia). Äiti siihen: "Et sä kauhealta näytä, vähän kalpealta vaan. Muuten oot musta oikein söpön näkönen."

Ainoastaan äiti voi sanoa noin. Mä en nimittäin ollut söpöä nähnytkään.

Pikaisen keskustavisiitin jälkeen nukuin päikkärit ja muistin, että olin lupautunut drinksuilemaan tyttöjen kanssa. Tiedän, että tytöt olisivat antaneet mun jäädä kotiin, mutta halusin kovasti nähdä mun neitejä, joten ryhdistäydyin ja lähdin (superhitaalla vauhdilla) kohti Kamppia, josta me mentiin istumaan Kiilaan. Ja oli niin kivaa, naurettiin ja jaettiin kaikkia hulluja (mies)tarinoita. Kiila on mahtava paikka, siellä on kiva tunnelma ja pystyy juttelemaan. Ja mestan barista tekee mahtavan makuisia drinkkejä, mojitoissa ja daiquireissa ei ainakaan mulla ole valittamista! Vaikka ilta venyikin vähän pitkäksi, noiden tyttöjen seura paransi mua aivan varmasti.

Ja en oo taas hetkeen nauranut niin paljon kuin a) eilen illalla kun otettiin Photo Booth -kuvia T:n kanssa ja b) äsken, kun selasin noi kyseiset kuvat läpi. Siis ai että mitä helmiä siellä onkaan! Kauheimmat kauneimmat otokset säästän ehkä vaan mun ja T:n silmille nähtäviksi, mutta anyways, aina välillä on vaan maailman parasta muistaa toi Photo Boothin olemassaolo. Ei pääse toi henkinen ikä vahingossakaan nousemaan kun sen kanssa pelleilee.

"Aikuismainen taide-kuva". Tää on ehkä järkevin joka mun koneelta 
eilisen jäljiltä löyty. Loput on sellasia naamanvääntely-tehostekuvia, 
että oksat pois.

Mun tekisi kauheesti mieli käydä kävelemässä, koska ulkona on niiiiiin kiva ilma, mutta mun jalat tuntuis olevan eri mieltä. Raahauduin aiemmin tänään lähikauppaan hakemaan maitoa ja ne huusi väsymyksestä jo sen jälkeen, joten en tiiä kuinka onnellisia ne olisi mun kävelylenkistä. Alan epäilemään, että kaikki tää kipeys ja väsymys on valunut mun jalkoihin, mikä on aika jännittävää. Ne kun on jo useamman päivän ajan tuntunut painavan sen 20 kiloa/jalka.

Ehkä teen kompromissin ja kävelen tohon Roban Makuuniin hakemaan karkkia. Saan ulkoilmaa, mutta matka on lyhyt. Ja karkithan tunnetusti parantaa.

Esittelin myös eilen mun öö kynsilakkaa? Terkkuja tolle
 kalpeanaamaiselle kauriille ajovaloissa. Ja samaten tolle 

ohi vilahtavalle haamulle(?). 

Nyt meen jatkamaan tätä lojumista. Sain eilen jonkun äkillisen reippauskohtauksen ja imuroin, joten nyt voin hyvällä omallatunnolla maata x-asennossa koko tän ja huomisen.

xoxo,

Anna

ps. kyllä taas mielikuvitus pääsi oikein valloilleen otsikoinnissa. Ai ettäkö vähän jähmeästi kulkee ajatus?

tiistai 25. syyskuuta 2012

tapaamisia kesäkavereiden kanssa

Meen ihan just kohta nukkumaan, mutta siis hello!

Ensin puputan vielä yhden palan tota herkullista kauraleipää, jota T mulle tänään kiikutti. Se vaan on niin hyvää. (Ja sitä on enää alle puolet jäljellä, hups).

Oon ollut (taas vaihteeksi) aika paljon duunissa, mutta kohta pitäisi rauhottua.

Viime viikonloppu oli kuitenkin mitä hienoin! Kävin lauantaina juoksemassa Espoon Rantakympin ja se meni aivan tajuttoman hyvin ja oli niin kivaa! Ja sitten illalla me oltiin T:n ja tyttöjen kanssa Lauantaidiskon 3vee synttäreillä. Drinkkilippujen voimin tanssittiin pilkkuun asti ja mä törmäsin tona iltana myös erääseen puoliuuteen tuttavuuteen. Puoliuusi, koska tavattiin kesällä, mutta ei olla sen jälkeen nähty. Juteltiinkin jonkun verran ja pilkun ja viimeisten hitaiden jälkeen se kutsui mut niille kuuntelemaan musiikkia (no joke, se koki selvästi tarvetta sivistää mua) ja aamuyöllä puoli viiden aikaan mä istuin sen sohvalla ja kuuntelin sen valitsemia biisejä ja sen selityksiä bändeistä, joista osasta en ollut koskaan kuullutkaan. Ja mä nauroin paljon.

Aamulla me lojuttiin ja hengattiin ja semidarrailtiin ja käytiin henkeviä keskusteluja teen ja kahvin eroista ja aina välillä mä tuijottelin ulos sateeseen ja kiertelin sen kämppää (joka oli magee).

Myöhemmin sunnuntaina puhuin pitkään Skypessä faijan kanssa, me analysoitiin mun juoksua ja vaihdettiin kuulumisia. Ja mä katsoin monta tuntia Ylpeyttä ja Ennakkoluuloa.

Nyt alkuviikolla oon ollut tehokkaasti töissä mutta tänään illalla koin iloisen yllätyksen kun mun monista lempparipojistani kaksi soitti. Kyseessä eivät olleet mun lukioaikaiset lempparipojat vaan kesäkaveripojat, sanan kaikissa merkityksissä. Tutustuttiin tän kolmikon kanssa kesällä eräänä lauantai-sunnuntai -välisenä yönä ja siitä se ystävyys noiden kanssa sitten lähti. Yhden niiden kanssa jopa pohdittiin, olisko siitä ystävyydestä voinut kehittyä jotain isompaa, mutta monen mutkan kautta päädyttiin siihen että ystävyys sopii meille paljon paremmin. Ne on välillä vähän hulttioita, mutta pohjimmiltaan hyviä poikia.

Kundit kertoivat olevansa keskustassa ja tulisivat kuulemma mielellään moikkaamaan mua. Menin poikia vastaan Iso Roballe ja ne tervehti mua karhunhalauksin ja mä tajusin miten ikävä mulla oli niitä ehtinyt olla, viime tapaamisesta on jo kuitenkin melkein kaksi viikkoa. Kundit kertoivat innoissaan kuulumistensa lisäksi mm. seinienmaalaus-projektistaan ja mä nauroin kippurassa jo pelkälle ajatukselle, mutta lupasin joku päivä tulla tsekkaamaan lopputuloksen. Pojat lupasivat tehdä mulle ruokaa. Tota mä kutsuisin jo hyväksi diiliksi.

Unia ja pusuja,

Anna

ps. näin kauppareissulla TAAS KERRAN maailman söpöimpiä kaninpoikasia hyppelemässä ruohikolla ja olisin ihan anytime valmis ottamaan yhden tai kaksi niistä tänne kotiin mun kanssa. En vaan kestä miten söpöjä (city)kanit on.

tiistai 18. syyskuuta 2012

happiness hit her like a bullet in the back

Hei!

Kuten otsikosta jo arvata saattaa, täällä kirjoittaa yksi järjettömän onnellinen tyttö. Ei, mitään superupeeta isoa jymyjuttua ei ole. Ei, en ole voittanut lotossa tai löytänyt kulman takaa unelmieni puolisoa.

Mä olen vain onnellinen.



Mä olen onnellinen, koska mulla on kaunis A-linjainen, beigenharmahtava, rusettitaskuin varustettu syksy/kevättakki, jonka löysin kesän aleista puoleen hintaan.

Mä olen onnellinen, koska vaikka aamulla en olisi halunnut pukeutua ollenkaan, vaan mennä duunipalikseen kollareissa ja abihupparissa, sain kuitenkin puolivahingossa koottua kauniin simppelin asukokonaisuuden (joka koostuu mustista farkuista, valkoisesta paidasta, leobaltsuista, rusettikaulakorusta ja punaisesta kynsilakasta).

Mä olen onnellinen, koska aurinko paistaa ja Helsinki on kaunis.

Mä olen onnellinen, koska kun eilen poistin öljyllä loputkin ripsipidennykset, mun omat ripset oli täsmälleen samassa kuosissa kuin puolitoista vuotta sitten ennen ripsipidennysten laittoa. Nyt pikkuisen taukoa ripsistä ja sitten laitan ne luultavasti takaisin.



Mä olen onnellinen, koska mikään ei oo parempi fiilis kuin tunne onnellisuudesta.

Mä olen onnellinen, koska enää kaksi kuukautta ja näen faijan, nuorimman pikkusiskon ja faijan mahtavan avokin.

Mä olen onnellinen, koska kävin moikkaamassa aamuvuorossa olevaa T:tä, jonka näkeminen saa mut aina hyvälle tuulelle.

Mulla on aina välillä sellaisia hetkiä, kun mä meinaan suorastaan pakahtua onnellisuudesta, mutta en osaa suoraan sanoa miksi. Ehkä mä sitten vain tuun helposti onnelliseksi. Ehkä ne on vain ne monet pienet jutut, jotka yhdessä tekee mut niin onnelliseksi, että melkein itkettää. Mutta niinhän sitä sanotaan, pienistä puroista syntyy iso joki.

Mä olen onnellinen, koska elämä on kuitenkin lopulta niin kaunista.

Nyt syön vähän aamupalaa ja suuntaan duuniin.




Suuresti pusuja,

Anna

ps. kuvat weheartit.com

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

to update or not to update?

Jellou!

Mun pitäisi päivittää tälle koneelle se Applen uusin käyttis Mountain Lion, mutta en oo ihan satavarma miksi mä oikeastaan tarvitsisin sitä. Nyt mä sitten samalla googlailen ja katon mitä mieltä applenörät on asiasta.

*Vartti myöhemmin*

Okei, en tajua tosta yhtään mitään. Jollain sivulla sanottiin, että kannattaisi tehdä puhdas asennus eli vetää läppäri ensin ns. tehdasasetuksiin ja sitten asentaa Mountain Lion. Tässä vaiheessa tajusin, että mulla ei oo varmuuskopioita mistään mun tiedostoista. Heh.

Selailin myös Hopeisen Omenan sivuja, mutta enhän mä tajua niiden tyyppien puheista yhtään mitään. Sama ku hepreaa lukisi.

Laitoin viestiä A:lle, mun ikiomalle Apple-support-henkilölle. Katotaan mitä se sanoo.

Mä tarvitsisin sellaisen oman sivuston, jonka nimi voisi olla esimerkiksi "Apple stuff for dummies". Sitä odotellessa.

Oon myös onnistunut hankkimaan itselleni flunssan. Sellasen perus päätäsärkeelihaksiinsattuuväsyttääoonvähänpihalla-flunssan. Haluisin ihan kauheesti parantua koska mulla on viikon päästä yksi urheilutapahtuma ja jos missaan sen tän flunssan takia, tapahtuu kauheita.

Mulla oli jotain ns. oikeaa asiaakin, mutta en muista enää mitä.

Nyt uhmaan flunssaa ja tätä hedaria Buranan voimin ja riennän tapaamaan E:tä, kun ollaan molemmat kerrankin yhtä aikaa täällä Rixbyssä.

Onneksi jo pelkästään äidin luona hengailulla on parantava vaikutus.

Ja ulkonakin on niin kiva ilma!

Aivastelevin terveisin (ihan oikeesti, tässä aivastelun määrässä ei oo mitään järkeä),

Anna

perjantai 14. syyskuuta 2012

ain laulain työtäs tee

Hellou!

Elossa ja hengissä ollaan, joskin mun mielikuva siitä, että se hullu "jatkuvasti töissä" -kausi olisi päättynyt ja voisin palata takaisin ns. normaaliarkeen, oli täysin väärä. Oon yhä edelleen aika paljon töissä (joo ihan vapaaehtoisesti, ei mua sinne kirveen kanssa pakoteta), mutta toki se rajoittaa runsain määrin a) mun sosiaalista elämää b) tätä plokin rustaamista (jota oon kaivannut) ja c) no... ihan sitä elämää yleensä.

Musta alkaa myös pikkuhiljaa tuntua, että oon yhä edelleen jossain kesäloma-moodissa ton ajankäytön kanssa. Perus. Vastahan sitä eletään syyskuuta.

Lisäksi mulla on menossa vaikka mitä pieniä projekteja itseni kanssa ja täällä kotona jajajaja rakas pikkuinen läppäri-vavvanikin käväisi huollossa ja vaikka kuulkaa mitä (palaan näihin asap).

Ja okei, on ton sosiaalisen elämänkin puolella jotain tapahtunut. (Eli oon siis ollut ulkoilemassa, tää ei oo mikään "tittidii meikätyttö se alkoikin seurustelemaan ja nyt ollaan kihloissa" -ilmoituksen alkusoitto. HA HA i wish! Tai no oikeastaan en.)

Oon myös kovasti yrittänyt nauttia syksystä. Josta tulikin mieleeni, että pitäisi varmaan kaivaa noi välikausitakit esille. Tätä menoa ehtii tulla lumet ja pakkaset ennen kuin mä saan puettua trenssin ekaa kertaa tänä syksynä päälleni.

Nyt kauneusunille.

Puspus,

Anna

ps. mikään ei oo kivempaa kuin lauleskella puoliääneen töissä, suosittelen!

perjantai 24. elokuuta 2012

töissä kellon ympäri (kirjaimellisesti)

Tsiisus että voi ihminen olla pihalla.

Oon tehnyt viimeisen viikon sellasia semijärjettömiä, kellon ympäri kestäviä duunipäiviä (meillä on töissä sellainen sort of poikkeustilanne päällä). Kaikkein käsittämättömintä on ehkä kuitenkin se, ettei mun väsymys näy töissä millään mulla tavoin kuin hysteeristen naurukohtausten huimasti kasvaneena määränä. "Jos voi nauraa tai itkeä, aina kannattaa mielummin nauraa" on ollut mun mottoni ja sen on duunitytötkin saaneet huomata. Mutta ihanan kärsivällisesti ne on jaksaneet mua, mussukat.

Tää on vähän niin kuin mä viime päivinä töissä.
Mulla tosin ei oo omaa valomiekkaa.

Tietysti aina kun pääsen kotiin, uni maistuu. Joskin mulla on tässä muutamana yönä ollut pari frendiä extempore-yökyläilemässä, mutta kivahan se on kun on seuraa. Yksikin yö katsottiin puolikas jakso Family Guyta kahden yökylään ilmestyneen kaveripojan kanssa. "Mehän ollaan vähän niin kuin pieni perhe", totesi toinen niistä kun mä ahtaudun niiden väliin tähän mun sohvalle. Aika liikkistä.

Oon kuitenkin ihan pihalla about kaikesta muusta. Mulla ei ole juuri mitään käsitystä siitä, mitä maailmalla tapahtuu (mitä nyt luen lööpit kun haen take away -kahvia meidän lähikahvilasta) enkä myöskään tiedä, mitä mun frendeille kuuluu (naamakirjan lisäksi, siis). Tilanne tosin vähän korjaantui parin viestin ja eilisillan Taiteiden Yön avustuksella. En nähnyt taiteita (taaskaan..... hups), mutta toisaalta, mä istuin Pikku-Parlamentin puistossa ystävien ympäröimänä ja kävin todella antoisaa keskustelua mm. Disney-piirretyistä. Oli ihanaa, rentoa ja hyväntuulista. Lisäksi me käytiin yösyömässä Eerikin Pippurissa (vaatimalla vaadin, että mennään sinne koska en ollut koskaan käynyt siellä. True story.) jonka jälkeen AH tuli tänne yöksi. Vaikkei me kauheasti ehditty jutella (tipahdin seminopeesti kun pääsin kosketusetäisyydelle mun sängyn kanssa), oli kiva herätä aamulla kun se nukkui tossa.

Nyt syön parit mozzarella-tikut ja meen nukkumaan, aamulla duuni taas kutsuu. Tässä unen tarpeen määrässä ei oo kyllä mitään järkeä.

Onneksi ensi viikonloppuna voin alkaa taas muistella, millaista on omistaa sosiaalinen elämä. Oo, ja tuleehan tietysti ihana rakas Turkubeibeni I tulee vierailemaan mun luo koska mulla on kuulkaa maanantaina vapaapäivä! Siinähän on jo sosiaalista elämää yllin kyllin yhdelle viikolle.

Ai niin, näkyy tää väsymys myös sellasena viikonpäivä-sekoiluna. Kuvittelin eilen yli puoli tuntia, että on lauantai, kun kaverit puhuivat tulevasta seuraavan illan saunaillasta ja mä jaksoin ihmetellä, kuinka kummallista on pitää saunailta sunnuntaina. Torstai ja lauantai, onhan ne nyt helppo sekottaa.

Mutta onneksi tälle kaikelle väsymykselle ja sekoilulle ei voi kuin nauraa.

Terkkui, pusui ja kivat viikonloput!

toivottaa

työmyyrä-Anna

ps. video täältä

maanantai 20. elokuuta 2012

"mitä muijat, mikä boogie? jaloissa tuntuu niinku kuuluuki" lauloin tota töissä, kollegat arvosti

Ciao!

Meitsi vetelee tässä näpyttämisen ohella makeannälkään Kalinka-jugua (vadelma-mustikka-kerrossellaista) ja siis hello heaven! Tää on ihan mun ultimate-lempparijugu tällä hetkellä. Oon oikeastaan aika tyytskäri että Bulevardin S-Marketista oli kaikki hyvät karkit loppu (niillä alkaa remppa lauantaina), koska en voinut ostaa mitään herkkuja, niitä kun on tullut syötyä (tässä vaiheessa terkkuja siskolle, joka jätti viime keskiviikkona kilon karkkirasian tänne mun syötäväksi......).

Oon ollut viime päivät aika tiukasti duunissa. Sellaset kevyet yhdeksän tunnin duunipäivät, mutta onneksi tää on vaan väliaikaista.

Törmäsin kadulla vanhaan duunikaveriin, joka kertoi
ostaneensa polaroid-kameran ja kysyi, voisiko ottaa
musta sillä kuvan. Luonnollisesti olin täysin pyntätty
(eli en), mutta whatevs. Kuva on siltikin kiva.

Lauantaina olin töiden jälkeen ihan poikki. Siis ihan totaalisen lopussa. Sunnuntaina mulla oli vapaata, joten me oltiin päätetty lähteä tyttöjen kanssa vähän viihteelle lauantai-iltana. Tossa duunin jälkeisessä överiväsymys-olotilassa olisin ollut ihan kamalaa seuraa, mutta onneksi yksi juttu auttaa aina: juokseminen. Niinpä kiskoin treenivaatteet niskaan ja suuntasin ulos kohti Kaivaria. Ja hämmennyin. Kadut oli suljettu ja joka paikassa oli ihmisiä, siis mitä ihmettä täällä tapahtuu. Sitten välähti: Helsinki City Marathon!

Voin kertoa, ettei oo montaa siistimpää juttua, kuin tajuta että oma vakkarilenkki on osa HCM:n reittiä. Siinä mä sitten juoksin jalkakäytävällä (maratoonarit juoksi kadulla) ja voi sitä inspiraation määrää! Sain niin paljon voimaa ja motivaatiota kun sai juosta "yhdessä" niiden satojen muiden kanssa. Siis ihan uskomaton fiilis. Juoksu kulki höyhenenkevyesti ja olin niin fiiliksissä tosta kokemuksesta, että hymyilin ihan riemuidioottina koko lenkin ajan. En malta odottaa omaa ekaa juoksutapahtumaani!

Treenin jälkeen olin kuin uudestisyntynyt: työväsymys oli poispyyhkäisty ja energiaa olisi riittänyt vaikka muille jakaa! Awesome awesome awesome.

Tytöt tuli kahdeksan jälkeen etkoilemaan mun luo, ennen kuin suunnattiin ulos. Pohdittiin mihin voitaisiin mennä, sompailtiin ympäri keskustaa ja päädyttiin loppujen lopuksi etkojatko-drinkeille Shakeriin ja Shakerista Mäkkärin kautta Aussie Clubille. Paikan tanssilattialla meno oli todella hikistä ja ahdasta, mutta meillä oli tyttöjen kanssa hauskaa. Lisäksi paikassa on töissä söpöjä baarimikkoja kivan rento tunnelma. Mä tykkäsin.


Shakerin Cherry Pop. Maistui.

Käytiin uudestaan Mäkkärissä vielä pilkun jälkeen (jonkun sitäkin puljua on pidettävä pystyssä) ja kun oltiin AH:n kanssa kävelemässä mun luo, Simonkadulla meitä vastaan tuli kaksi tuntematonta kundia, jotka kysyi neuvoa "sellaseen hyvään pizzamestaan ihan tässä lähellä". Kyseessä oli tietysti Yrjönkadulla sijaitseva Barbarossa (sieltä saa hyvänmakuisia kuuden euron pizzoja! Mistään muualta en oo löytänyt yhtä hyvää hinta-laatu-suhdetta!) ja kun päästiin sinne, kundit halusivat tarjota meillekin pizzat. Kieltäydyttiin kauniisti (McD-nugetit tuntui vielä vatsassa), mutta jäätiin istumaan niiden seuraksi. Kundit ystävällisesti kuitenkin tarjosi meille yhteisen vesituopin (tää oli meistä suorastaan hysteerisen hauskaa). Tosin siinä vaiheessa kun pizzat saapui pöytään ja meille tarjottiin uutta mahdollisuutta auttaa niiden tuhoamisessa, en mä enää osannut kieltäytyä ruoasta ja onnellisena söin kolme pizzapalaa.

Oltiin puoli kuudelta nukkumassa mun luona.

Sunnuntaina heräämisen ja snadin itsensäkasaamisen jälkeen treffasin T:n Kampissa neljän jälkeen. Käveltiin ympäriinsä, tsiigailtiin Ravintolapäivä-rafloja ja päädyttiin lopulta Albertinkadulla sijaitsevan Kiska-raflan vohveleihin (n-a-m).


Da vohvelit. T:n mansikkamelba-sulatettu valkosuklaa
ja mun vaahtokarkki-kermavaahto.

Nähtiin ISO lokinpoikanen. Musta se oli söpö ja olisin ehkä vähän halunnut sitä 
lemmikiksi. Sen nimeksi olisi tullut Lennart.

En muista enää miksi, mutta vohveleiden jälkeen me otettiin suunnaksi Bulevardin Kahvisalonki (mua niin harmitti, ettei kukaan soittanut paikassa olevaa pianoa! Pianonsoitto on niin kaunista.) Juotiin kahvia kauniin valkoisista kahvikupeista asettilautasineen päivineen ja mä söin täytetyn croissantin (mun nälkä ei lähtenyt sillä yhdellä vohvelilla).


Bulevardin Kahvisalongissa kahvia saa santsata. Vaikka mun kahvinjuonti onkin
enemmän "maitosokeria kahvilla" kuin"kahvia maidolla", mä arvostan.

Loppuilta meni lagaillessa kotona. Luonnollisesti, koska kuka muka saa mitään oikeasti järkevää aikaiseksi sunnuntaisin?

En minä ainakaan.

Paitsi jos brunssilla käyminen ja kynsien lakkaaminen lasketaan.

Puspus,

Anna

ps. Siis miten söpö sana "jugu" voi olla? Asteikolla yhdestä kymmeneen sanoisin viisitoista.

pps. oon edelleen ihan sekaisin viikonpäivistä enkä oikein tiedä mistä se johtuu (epäsäännöllinen työrytmi?). Heräsin lauantai-aamuna duuniin ja jouduin tarkistamaan puhelimesta, mikä päivä on koska en ollut varma. Lisäksi tänä aamuna pohdittiin hämmentyneinä yhden kollegan kanssa, onko tänään maanantai. Päädyttiin siihen, että on (mutta tarkistin varmuuden vuoksi puhelimesta. Se oli samaa mieltä.)