tiistai 21. helmikuuta 2017

Kaukosuhteesta, ja vähän rakkaudestakin



Me oltiin poikaystäväni kanssa seurusteltu suunnilleen vuosi, kun lähdin vaihtoon Uppsalaan. Kyllähän se lähteminen ja erossa oleminen jännitti. Itse asiassa paljon enemmän kuin mitä olin valmis myöntämään, edes itselleni.

Poikaystävä onneksi suhtautui mun lähtemiseen tosi kannustavasti, mikä oli erityisen tärkeää niinä hetkinä kun teki itse mieli jänistää ja perua koko homma. Toisen positiivinen suhtautuminen antoi myös luottoa siihen, että lyhyt ajanjakso kaukosuhteessa ei ole maailmanloppu ja että meidän suhteemme ei kaadu siihen. Niin kuin ei se kaatunutkaan.

Syksyn aikana huomasin, että on muutama sellainen (omasta mielestäni) hyvin oleellinen seikka, jotka helpottivat kaukosuhde-arkea ja ajattelinkin nyt jakaa niitä teidän kanssa.

1. Puhu, puhu ja vielä kerran puhu!
Ei sitä turhaan hoeta joka paikassa, että kommunikointi on kaiken a ja o. Koska se on.
Toinen ei voi tietää, millä fiiliksellä olet, etenkään pelkkien whatsapp-viestien perusteella. Jos kaipaat enemmän jotain, oli se sitten mitä tahansa, sano se ääneen.

Ja sitten sellanen juttu, että jos ikinä teet sitä surullisenkuuluisaa, (ikävä kyllä) naismaiseksi miellettyä "Kulta, mikä sulla on?" "EI MIKÄÄN (vaikka oikeasti ärsyttää x, y ja z)", niin lopeta. Lopeta se heti. Miksi pitää teeskennellä, että kaikki on hyvin, jos ei kerran ole? Sano suoraan, jos joku hiertää tai kaivelee, ei kukaan meistä ole ajatustenlukija. Mä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ihmissuhteessa on aina parempi puhua liikaa kuin liian vähän.

Ei myöskään kannata aliarvioida puhelimessa puhumisen/skypeilyn ihanuutta. Mä esimerkiksi huomasin, että mulle oli tosi tärkeää saada kuulla toisen ääni ja olla edes puhelimen kautta läsnä toinen toisillemme. Keskustelu on myös puhuessa aika erilaista verrattuna viestittelyyn, silloin on paljon helpompi uppoutua keskusteluaiheisiin ja puhua vakavammista jutuista, jos niikseen tulee.

2. Näe vaivaa
Me käytiin molemmat puolin ja toisin toistemme luona, vaikka kyseessä olikin melko lyhyt ajanjakso, mutta ymmärrän, että aina se ei toki onnistu. Me myös kirjoitettiin kirjeitä, läheteltiin postikortteja ja tägäiltiin toisiamme hassuihin eläinkuviin (sitä me tosin ollaan aina tehty) tai ihan vaan viestiteltiin päivän mittaan ilman mitään ihmeellistä/varsinaista asiaa. Kaikille ei kaikki edellämainitut jutut tunnu luonnolliselta, mutta kannattaakin miettiä ja pohtia sitä, mikä olisi itselle ominaisin tapa antaa huomiota toiselle arjen keskellä. Ne pienet jutut on usein yllättävän tärkeitä.

3. Luota
Luota teihin, luota häneen, luota siihen että pystytte siihen, että selviätte siitä.

Meidän kohdalla kaukosuhde sujui aika mutkattomasti ja helposti. Suorastaan yllätyin positiivisesti, miten hyvin kaikki meni. Mutta se lienee johtunut osaksi siitä, että tavoistani poiketen ajattelin aika paljon kaikkia niitä kurjia juttuja, joita kaukosuhde voi suhteelle aiheuttaa. Ja jos olen ihan rehellinen, niin kyllä mua myös pelotti. Tai en ainakaan ajatellut, että tulee varmasti suhteen kannalta helppo syksy. Pessimisti ei pety ja en pettynyt kyllä minäkään, päinvastoin.

Ei se toki aina helppoa ja kivaa ollut, mutta suurimmaksi osaksi kaikki meni tosi hyvin, neljä kuukautta kun on loppupeleissä kuitenkin tosi lyhyt aika. Ja kyllähän se oma asennekin ratkaisee paljon.


***

Toisen lähtiessä vaihtoon/pidemmäksi aikaa ulkomaille korostuu mun mielestä nimenomaan se, miten tärkeää on, että molemmilla on oma elämä myös parisuhteen ulkopuolella. Näin se, joka jää kotiin, ei jää tyhjän päälle, vaan voi elää sitä omaa arkeaan, jolloin myös sopeutuminen hetkelliseen erossa olemiseen helpottuu. Meillä on poikaystävän kanssa tosi paljon omia vapaa-ajan harrastuksia ja juttuja, joita tehdään erikseen. Mä olen kuitenkin henkilökohtaisesti kokenut tärkeäksi, että vaikka toinen ei osallistu kaikkeen mitä itse teet, aivan kuten minäkään en osallistu kaikkeen mitä hän tekee, molemmat voivat kuitenkin aina höpötellä omista jutuistaan. Musta on aina kiva kertoa balettitunneista tai ainejärjestön kokouksista tai työpäivistä ja vastavuoroisesti tykkään kuunnella kun poikaystävä kertoo omista menoistaan.

Kun kirjoitin tätä postausta, ajattelin ja pohdiskelin, yllättäen, melko paljon rakkautta. Ammoisina sinkkuvuosinani ajattelin usein, että rakkaus on jotenkin hankalaa ja vaikeaa. Ja ehkä se joskus onkin. Sitten tapasin nykyisen poikaystäväni ja huomasin, että harva asia maailmassa oikeastaan on niin yksinkertaista kuin mitä rakkaus on. Muistan suhteemme alkuaikoina olleeni jopa paniikinomaisessa tilassa, koska poikaystäväni kanssa kaikki oli niin helppoa, niin luontevaa, niin yksinkertaista. Olin aivan varma, että jokin on pielessä, eihän rakkaus voi olla näin simppeliä, ei mitenkään. Kesti aikansa ennen kuin hoksasin, että sitä se nimenomaan parhaimmillaan on. Yksinkertaista.

Ehkä ne olivat ne monet sinkkuvuodet, ehkä osin populaarikulttuuri, joka oli saanut minut ajattelemaan niin kuin ajattelin ennen. Mene ja tiedä. Nyt tiedän (vähän) paremmin.

Sitä sanotaan, että tietyllä tavalla ajatteleva ihminen vetää puoleensa samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Tiedättehän, ilo vetää puoleensa iloa ja negatiivisuus puolestaan negatiivisuutta. Jos uskoo tähän ajatukseen (minusta se on varsin looginen), voi päätellä että rakkaus ja rakastaminen vetävät puoleensa lisää rakkautta.

Joka taas minun korviini kuulostaa siltä, että

rakkaus lisääntyy rakastamalla. Se on ehkä yksinkertaisin, kaunein ja samalla oivaltavin sydämen asioihin liittyvä neuvo, jonka olen koskaan lukenut. Eikä se minusta tarkoita pelkästään toisen ihmisen rakastamista. Minulle se tarkoittaa myös itsensä rakastamista, ympäröivän maailman ja elämän rakastamista. Kaikkien niiden pienten ja suurten asioiden rakastamista.

Mutta mikä tärkeintä, rakkaus tulee ihmisestä itsestään. Tämän ymmärsin aikoja sitten, mutta sen varsinainen sisäistäminen on edelleen käynnissä. Ei ole olemassa kuorma-autoa, joka yhtenä aamuna ilmestyy ja kippaa täyden laidallisen rakkautta sisäpihalle, josta sitä voi sitten käydä poimimassa. Rakkaus ei tule ulkoa, se tulee syvältä sisältä.

Se on jo meissä, sussa ja mussa.

xx,

Anna

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Sauna-sunnuntai: ihan 5/5


Mä en tiedä miten mä niin usein ajaudun siihen tilanteeseen, että teen vähän niin kuin puolivahingossa ihan tuhottomasti töitä. Tai siis tuhottoman paljon ottaen huomioon, että mä olen olevinani päätoiminen opiskelija. Tällä viikolla kävi taas niin, mutta no, onneksi alkavalla viikolla olen töissä vain yhtenä päivänä, sehän on melkein kuin lomalla olisi. Mikä on kyllä ihan hyvä juttu, etenkin kun kandin tutkimussuunnitelman palautus on tiistaina ja kyseinen pamfletti on mulla vielä melko lailla alkutekijöissään. Sen parissa olisikin tarkoitus askarrella huominen (ja jos rehellisiä ollaan, niin varmaan myös tiistai-iltapäivä).

Eilen vietin villin lauantain ja pesin illalla töiden jälkeen neljä koneellista pyykkiä, muun muassa kaikki meidän petivaatteet. Ja koneen pyöriessä katsoin Skamia (neljä jaksoa enää jäljellä!!). Nyt on kuulkaa pöyhkeät untuvatyynyt ja mun ihana untuvapeittokin on taas yhtä suurta hattaramerta. Mä olen aina tykännyt kotoilusta ja kodin laittamisesta (ja oman kotini siivoamisesta, SIIS EHKÄ MAAILMAN TERAPEUTTISIN ASIA), mutta Uppsalasta paluun jälkeen se tuntuu siirtyneen ihan uudelle tasolle. Ajattelin kirjoittaa tästä erikseen, niin innostunut mä kotona touhuamisesta olen, haha.

Mulla on hektisen viikon päätteeksi ollut tosi kiva sunnuntai. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon en ollut töissä, mikä mahdollisti sen, että voitiin jäädä balettitunnin jälkeen Helenan kanssa saunomaan UniSportin tiloihin. Me suunniteltiin tätä monta viikkoa ja nyt vihdoin päästiin toteuttamaan meidän sauna-sunnuntai! Ulkona oli harmaata ja kosteaa, joten mikäpä sen antoisampaa kuin sukeltaa lämpimän saunan huomaan aivan huipun balettitunnin päätteeksi. Olin aamulla niin fiiliksissä, että ostin meille saunajuomatkin, sitä sellaista Novellen Sinkki + E Aprikoosi ja jasmiini -kivennäisvettä. Se on niin hyvää! Faija tykkää siitä myös ja niillä on aina kotona tölkkikaupalla sitä jääkaapissa ja jouluna kun oltiin siellä niin mäkin sitten koukutuin. Toki limun hörppiminen on aina joskus paikallaan, mutta tota Novellea litkiessä on sellainen fiilis, että se tekee hyvää paitsi makuhermoille, myös muulle kropalle. En tiedä miten paljon se pitää oikeasti paikkansa, mutta hyvää se on silti.

Kuten vähän ounasteltiinkin, suihkutiloissa oli tosi tyhjää ja saatiin saunoa ja suihkutella oikeastaan lähes kaksistaan. Hitsi miten kivaa oli, päivä-sauna menee ehdottomasti jatkoon! Tuntui, että kireät lihakset ja väsymys ja stressi suorastaan sulivat sinne saunan lauteille.

En ole saunonut aikoihin ja tuntuikin, että naama suorastaan hehkui kun suuntasin myöhemmin iltapäivällä kotiin. Posket rusottivat kuumien löylyjen jäljiltä ja iho näytti niin kivalta, ettei tullut mieleenkään meikata. Äitikin kävi tänään kylässä, hoidettiin yhdessä yksi huonekalu-proggis pois alta ja käytiin sen kunniaksi "remppa"-pizzalla.

Seuraavaksi mä ajattelin laittaa jonkun rauhallisen listan soimaan taustalle ja venytellä hiukan ennen nukkumaanmenoa. Ja ehkä katsoa yhden jakson Skamia.

xx,

Anna

tiistai 14. helmikuuta 2017

Näitä asioita rakastan itsessäni



Ystävänpäivän ajatellaan usein olevan päivä, jolloin juhlistetaan omassa elämässä olevia ystäviä ja rakkaita ihmisiä. Kuitenkin joskus tuntuu, että se tärkein jää kokonaan unholaan: sinä itse. Rakkaiden ihmisten lisäksi tänään on mielestäni hyvä päivä pohdiskella, miksi just mä (ja sä) ollaan loppupeleissä aika kelpoja tyyppejä.

Vaikka joka paikassa usein hehkutetaankin terveen itsetunnon ja itsetuntemuksen puolesta, on omien vahvuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen välillä vaikeaa. Liekö se vaatimattomuus kulttuuriperinnäistä, mutta omien vahvuuksien ääneen sanominen nähdään edelleen aivan liian usein itsekehuna ja itsensä jalustalle nostamisena.

Olen itse saanut kasvaa ympäristössä, jossa minulle on vakuutettu pienestä saakka, että pystyn ihan mihin vain ikinä haluan ja että kukaan ei ole minua parempi, mutta samalla minua on muistutettu, että en myöskään itse ole muita parempi. En koe olevani tulevan Miss Universumin näköinen (tai no helkkari, miksipäs ei?) ja olen teinivuosien epävarmuustaisteluiden jälkeen ollut yleisesti ottaen tyytyväinen ulkonäkööni. Mielestäni näytän kauniilta. 

Ulkonäöllä brassailu on kuitenkin eri asia kuin omien luonteenpiirteiden rakastaminen. Minusta on kuitenkin tärkeää hyväksyä itsensä paitsi sisäisesti, myös ulkoisesti, mutta kuten joku joskus sanoi, ulkonäkö rapistuu, mutta luonne ei vanhene. 

Olen myös vahvasti sitä mieltä, että jokainen, joka on kaunis sisältä, on automaattisesti myös kaunis ulkoa. Kauneus on toki subjektiivinen käsite, mutta minusta kauneimmat ihmiset ovat juurikin niitä, jotka ovat hyviä ihmisiä, jotenkin se luonteen kauneus vaan hohkaa ihmisestä myös ulospäin. Tämän takia sanon usein, ettei minulla ole rumia ystäviä. Ystäväni ovat kaikki hyviä ihmisiä ja pelkästään se riittää tekemään heistä minun silmissäni kauniita.

Mutta mitkä sitten ovat sellaisia omia luonteenpiirteitäni, joista pidän? Mietiskelin asiaa hetken jos toisenkin, mutta lista muodostui lopulta aika helposti. 

* Positiivisuus
Olen perusluonteeltani melko ehtymätön optimisti. Toki pyrin ottamaan elämän realiteetit huomioon, mutta yritän aina nähdä asioiden valoisan puolen ja ajatella, mitä hyvää asioista voi seurata. 

* Usko siihen, että elämä ja maailma kantavat 
Tämä liittynee paitsi edelliseen kohtaan, myös tietynlaiseen itsevarmuuteen. Puhuimme tästä juuri erään opiskelukaverini kanssa. Kun pystyy luottamaan itseensä ja siihen, että lopulta kaikesta selviää, että maailma todella kantaa, pystyy myös katselemaan maailmaa paljon avoimemmin. En koe, että mikään ovi olisi koskaan sulkeutunut sen takia, että olen luottanut itseeni ja maailmaan, päinvastoin. Kun ei tarvitse epäillä ja kyräillä ja huolehtia, että mitä jos, ehtii avata ovia, jota saattaisivat esimerkiksi pelkäämisen takia jäädä avaamatta. 

* Itsenäisyys
Tässä lienee perimmäisenä syynä se, että asuin ja elin useamman vuoden yksin. Noina sinkkuvuosina opin selviytymään arjessa itse. Osaan vaihtaa lamput, puhdistaa ja avata tukkoisen viemärin ja selvittää byrokratia-paperisota-asioita. Olen edelleen hieman huono pyytämään apua ja olen hyvin paljon sellainen "minä ite" -tyyppi. Suurin mustavalkoisuus on tämän(kin) asian suhteen hioutunut vuosien mittaan ja ihan hyvä niin.

* Herkkyys ja empaattisuus
Mun mielestä nämä ruokkivat toisiaan. Reagoin ja eläydyn vahvasti erilaisiin tilanteisiin ja muiden ihmisten tunteisiin, niin hyvässä kuin pahassa. Liikuttuessani usein myös itken, sillä se on minulle tapa ilmaista tunteitani. 

* Itselleen nauraminen/huumorintaju
Olen oman lähipiirini se tyyppi, joka kertoo aina ne huonoimmat läpät. Kerron mielelläni anekdootteja ja sattumuksia, joita olen kohdannut, enkä pelkää itseni nolaamista (kun on kansallisella tv-kanavalla kertonut kolhineensa host-perheen autoa, on rima aika korkealla). Tykkään hassutella ja höpsöillä sekä kotona että julkisilla paikoilla. Vaikka toki jotkut tilanteet vaativat asiallista ja korrektia käytöstä, suurimmaksi osaksi ajattelen, että elämä on liian lyhyt jotta sen voisi ottaa turhan vakavasti.

* Seikkailunhalu/tietynlainen uskaliaisuus
Pyrin elämään niin ettei tarvitsisi vanhana kiikkustuolissa sitten harmitella, että jäi jotain tekemättä. Olen sanonut kyllä pilkunjälkeiselle yöuinnille Kaivarin rannassa, tv-sarjaan osallistumiselle, Lontoolle ja aupparoinnille sekä ihmissuhteelle, jota pelkäsin, mutta jonka suhteen vielä enemmän pelkäsin mitä saattaisin menettää, jos en uskaltaisi edes yrittää. Eikä ole tarvinnut katua. Myös oma lähipiiri inspiroi tosi paljon uskaltamaan ja yrittämään.

* Ulospäinsuuntautuneisuus
Tämä kuulostaa ehkä vähän asialta, joka kirjoitetaan työhakemuksiin, mutta mä olen niitä ihmisiä, jotka tulevat toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, kaikenlaisessa seurassa. Olen puhelias, tarkkaavainen ja koitan aina kuunnella, mitä toinen oikeasti yrittää sanoa.

* Hetkessä elämisen taito
Osaan nauttia pienistä ja isoista asioista, jotka ovat tässä ja nyt. Sateenropinsta ikkunaa vasten myöhäisenä iltana, kun saa kääriytyä peiton alle rakkaan kainaloon tai aamuisesta auringonpaisteesta päivänä, jolloin piti olla pilvistä. Siitä, että Keskuskadulla on neljä viulistia katusoittamassa. Siitä, että saan ystävältä hauskan viestin.

* Luovuus
Blogin kirjoittaminen ja kauniilla äidinkielellämme leikittely ovat minulle kovin rakkaita tapoja ilmaista itseäni. Toinen, hieman itseäni aikoinaan yllättänyt tapa "olla luova", on baletti. Pidän baletin kurinalaisuudesta, hienostuneisuudesta, sen "säännöistä" ja siroudesta. En ole koskaan kokenut olevani tanssija-luonne, mutta puolitoista vuotta sitten alkanut baletin tanssiminen on tainnut tulla jäädäkseen. Minulla on myös aina ollut vilkas mielikuvitus, jota yritän ylläpitää ja ruokkia muun muassa kirjojen lukemisella. Lisäksi pidän hurjasti taidemuseoista ja etenkin klassinen taide saa sydämeni sykkimään.

* Kiltteys ja hyväsydämisyys
Kiltti-sanalla on usein hieman negatiivinen kaiku. Jostain syystä koetaan, etteivät kiltit ihmiset osaa sanoa vastaan tai pitää puoliaan. Lähipiirini tietää, että ainakaan minun kohdallani tämä ei pidä paikkaansa. Tulistun, jos todistan vääryyttä, oli kohteena sitten joku lähipiiristäni tai minulle täysin tuntematon ihminen. Pyrin kohtelemaan muita niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan. En itse halua kohdata ilkeyttä tai epäystävällisyyttä, tämän takia pyrin välttämään sitä myös muiden ihmisten (ja eläinten) kohdalla. Ei ole kovin suuri vaiva olla kiva toiselle, vaikka aina ei vastakaikua saisikaan ja siitä tulee vähintään itselle hyvä fiilis, ja jos käy hyvin, niin molemmille.

Kokeilkaa tätä myös itse, pieni itsetutkiskelu tuskin on koskaan haitaksi.

Ja hei, hyvää ystävänpäivää, kaikki te ihanat tyypit siellä!

xx,

Anna

lauantai 4. helmikuuta 2017

Sarjasuositus: Skam




Kyllä.

Kuten palttiarallaa puolet koko maailmasta, myös minä olen täydellisen koukuttunut norjalaiseen nuortensarja Skamiin.

Ja miksipä en olisi. Skam kertoo Oslossa elävistä lukion ekaluokkalaisista eli 16-17-vuotiaista nuorista ja on ehdottomasti realistisin nuorisokuvaus pitkään, pitkään aikaan. Ei siis mikään ihme, että sarja uppoaa paitsi meihin "aikuisiin", myös sen varsinaiseen kohdeyleisöön: teineihin ja nuoriin.

Skam käsittelee kasvukipuja, paineita sopeutua ja kuulua joukkoon, rakastumista, seksuaalisuutta ja ystävyyttä, muutaman teeman mainitakseni. Kaikki edellämainitut ovat asioita, joiden parissa on itsekin tullut painittua, etenkin silloin teini-ikäisenä. Mutta ennen kaikkea sarja tuo teemat esille hienovaraisesti ja ilman sitä sellaista "tässä on nyt aikuiset tehneet sarjan teille teineille, näin teidän kuuluisi kasvaa" -vibaa. Asioita käsitellään hienovaraisesti, mutta suoraan, turhia kiertelemättä.

Hahmoihin on jopa meikäläisen, päähenkilöitä vuosikymmenen verran vanhemman tsirbulan, aika helppo samaistua. Hahmot ovat teinejä, kyllä, mutta yhtä kaikki kovin inhimillisiä ja minusta rakastettavia. Ja ehdottomasti sarjan parasta antia on, kun ymmärrät hahmon sanomatta sanaakaan, mitä hänen päässään juuri sillä hetkellä liikkuu. Usein sarjaa katsoessani ajattelen, kuinka nuorilla pitäisi olla jokin kanava tai paikka, josta nähdä että tätäkin asiaa x voi käsitellä noin ja tosta näkökulmasta ja nyt he näkevät sen Skamista! Hurraa! Tämä aiheuttaa sen, että lähes joka jaksossa tekeekin mieli hihkua ja hurrata sille, että todella moni teini on nähnyt ko. jakson ja siinä käsitellyn aiheen/teeman.

Lähtien siis niinkin pienistä asioista kuin rehellisyys, minä-kuvan rakentuminen ja käyttäytyminen erilaisissa tilanteissa. Jos mulla olisi teini-ikäisiä lapsia lähipiirissä, mä toivoisin, että he katsoisivat Skamia.

Sarjaa on tehty kolme tuotantokautta ja kaikki kaudet löytyvät tekstitettyinä Yle Areenasta. Itse menen tällä hetkellä kakkoskauden puolessa välissä.

Ja toisin kuin lähes kaikki jenkkisarjat, Skam kertoo oikeasta ja ihan tuikitavallisesta elämästä, jota ei ole turhaan siloteltu. Inho-realistinen se ei kuitenkaan ole, eikä synkkä, vaikka pohjoismaalaisilla sarjoilla sellaiseen ehkä taipumusta onkin.

Katso ensimmäiset pari-kolme jaksoa ja muodosta mielipiteesi vasta sitten. Mutta sanon vaan, että ei tästä sarjasta ihan turhaan kohkata.

Ja tossa on vielä ihan killeri soundtrackikin.

xx,

Anna