tiistai 27. maaliskuuta 2012

päivän miksi potenssiin aika monta

Suuria kysymyksiä, joita oon tänään pohdiskellut:

Miksi kylläisenä ei ikinä jaksa lähteä ruokaostoksille?

Miksi Twilightin viimeinen osa ilmestyy vasta ensi marraskuussa? (MIKSI VOI MIKSII?!)

Miksi tiskit ei tiskaannu itsestään?

Miksi Justin Bieberin uusi Boyfriend-sinkku ei tehnyt muhun suurta vaikutusta? (Odotan levyltä suuria.)

Miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia?

Miksi itsensä halaaminen ei tunnu samalta kuin toisen halaaminen?

Miksi Gossip Girlin uudet jaksot ei jo tuu telkkarista?

Miksi upouusien reittien kokeileminen on aina yhtä jännittävää?

Miksi Koffin puistossa on niin paljon sorsia? (Joo, siellä oikeesti on! Awwww.)

Miksi linnunlaulun kuuleminen tekee aina yhtä onnelliseksi?

Miksi Helsingin ilta tuoksuu niin kesältä?

Miksi mä en muistanut miten upeelta motivoitunut opiskelu tuntuu?

ja

Miksi toi lätkän MM-kisojen "Leijonaa mä metsästän!" ja Jalosen "Tervetuloa koittamaan" -kisamainos on niin järisyttävä ja kylmiä väreitä tuova? (Mä en malta odottaa. Mä en malta odottaa. MÄ EN MALTA ODOTTAA! Kotikisat voi tsiisus ja MM-kulta puolustettavana! Oon ihan liian innoissani.)






Mä todella uskon, että tästä tulee hyvä kevät. Ihan kaikin puolin.

xoxo,

Anna

ps. nyt siirryin Leijona- ja Suomen MM-kulta 2011 -videoista Britain's Got Talent -videoihin ja ihan pikkusen liikuttuneena katon näitä täällä. Jengi on niin hyviä laulajia ettei mitään järkeä. Suomi-Ruotsi -kultaottelu on edelleen niin koskettava ettei mitään järkeä. (Ja kyllä, olen tosissani.) Alan kyynelehtimään ihan tällä sekunnilla kaikesta tästä liikuttuneisuuden määrästä.

Elämä on parasta parsaa, ihan oikeesti.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

hei handsome, anna mä oon sun Bella Swan

Heippahei!

Oon vihdoinkin koonnut kasaan sen mun Mad Hatter -asun huomisia teemasynttäribileitä varten. Enää puuttuu hattu ja joku iso, vanhanaikainen teekuppi. (Fida ja UFF, täältä tullaan. Taas. Musta tulee kohta joku niiden vakkariasiakas kun näitä teemabileitä tulee koko ajan lisää.)

Meidän perheen vanhaherra Popi. Halailen sen aina
kotona käydessä ihan piloille.

Asun kokoamisen jälkeen lueskelin iloisesti blogeja ja enköhän sitten ajautunut Merin blogin kautta Sokoksen 3+1 -alepäivien tuotteita selailemaan. Ei, mä en tarvitse viittä eri hiuslakkaa. En myöskään tarvitse tarrapapiljotteja. Saati sitten tuplapakkausta valokyniä. Mulla on myös jo hiusharjoja ja en todellakaan tule tarvitsemaan mitään noista värjätyille hiuksille tarkoitetuista shampoista. Joo, onhan ne kivasti tarjouksessa kaikki. Siltikin: EI, Anna, EI. (Että kiitti vaan nettisivuvinkistä.)

Mä olen lähdössä Osloon (no kuinka siistiä!!) ja yritän säästää sitä varten. Eiksniin? (Ja älkää nyt herran tähden päästäkö mua käymään itse Sokoksella. Tai Aleksi13:n shopbailuissa. Sellon sembaloihin en onneksi edes jaksaisi lähteä käymään, ne on hei Espoossa. Luojan lykky muuten, että Hullut Päivät on samaan aikaan kun mä olen Oslossa. Tosin valtuutin jo T:n mun "hakijaksi", jos sieltä löytyy jotain mitä ihan ehdottomasti tarvitsen.)

Me tosiaan varattiin E:n kanssa lennot Osloon ja lähtö on tossa ens kuun puolivälissä. Edessä pidennetty viikonloppu mulle kokonaan uudessa maassa ja kaupungissa ja voi vitsit mä/E/me ollaan innoissamme! Siitä on ikuisuus kun oon käynyt a) E:n kanssa reissussa b) reissussa ylipäätään (ei mitään Tallinnoita sun muita tollasia lasketa). Yöpymiskustannuksiakaan ei tuu kun E:n pikkuserkku majoittaa meidät luokseen Oslon keskustassa. Ollaan vähän jo pohdiskeltu, mitä kaikkea siellä kannattaa tehdä ja nähdä. Ilmeisen kallistahan siellä on. (Suunnittelin jo itseasiassa, että jos ne vaatekauppojen hinnat siellä saa mut itkemään, en osta sieltä paljon mitään vaan shoppailen sit lentokentällä ja ihan pikkuisen Helsingissä. En oo ostanut paljon mitään piiiiitkään aikaan.)

Okei, selvitin äsken pienellä googlailulla, että Oslosta löytyy jo pelkästään kolme (3!!) Aldoa. Plus ne perusZarat sun muut. Että se siitä "en osta mitään Oslosta"-asenteesta.

Sarjassamme: "miksi pikkusiskolla on järkkäri ja mulla ei!?"


Kuluttamisesta tulikin mieleen. Voin ihan vaan vinkkinä sanoa, että ei kannata mennä kauppaan nälkäisenä. Mä menin ja poistuin kaupasta mukanani 1,5l jätskiä. Ei mitään ns. kunnon ruokaa, pelkkää jäätelöä. Näin harkitsevasti ostaa nälkäinen Anna kohta 22-vee.

Nyt on suunnilleen puolet jätskistä syöty (Ben&Jerry'sin Half Baked meni kokonaan ja Kolme Suklaata -jätskilitrasta kolmasosa) ja taidan kohta siirtyy höyhensaarille pohtimaan, missä mun oma Edward Cullen oikein piilottelee. Näin pari mainosta, että Twilightin ykkös- ja kakkososat tulee telkkarista ja nyt haaveilen taas pitkästä aikaa omasta syvällisestä (ja jää-tä-vän kuumasta) Edwardista. Ja tietty sellasesta maailmoja mullistavasta rakkaudesta, jota kirjassa Edwardin ja Bellan välilä kuvataan äärettömän kauniisti. Mä oon siis täysin hurahtanut kyseiseen sarjaan. Erityisesti kirjat iskee kovaakin kovempaa, mutta tykkään myös leffoista. Niihin on saatu sellainen kiva fiilis, etenkin Edwardin hahmolle. Sellanen rauhallinen, tyyni tunnelma. Musiikki tekee tietysti paljon. Robert Pattinson Edwardina tekee tietysti paljon. Eiku.

Oon ihan selkeesti ollu vampyyri edellisessä elämässä.
Kattokaa nyt noita kulmahampaita.

Aina kun me keskustellaan AH:n kanssa miehistä ja meidän miesmauista, me päädytään siihen, että AH sanoo mulle "sä se vaan tykkäät noista kauniista pojista". Niinhän mä taidan joo tykätä. Mutta hei kattokaa nyt Edwardia ja kertokaa mulle, voisitteko muka sanoa "ei" tolle?



No sitä minäkin.

Edward-Robertin sävellystaidot on toki plussaa, niin kauan kun se pitäytyy pianossa (munki tuleva puoliso saa sitten säveltää mulle laulun ja soittaa sen pianolla flyygelillä. Joka siltä tietysti löytyy olkkarista). Kitaranrämpytyksellä ei nimittäin mun, toisin kuin tsiljoonan muun tytön, sydäntä osteta. Kolme vuotta lukiossa sain aivan liian usein kuunnella käytävillä kun milloin kukakin kitarapoika (tai tyttö) kokee asiakseen ilmaista itseään ja rämpyttää sitä saakelin kitaraa. Ja kaikki ympärillä on sillee "aah, iih, ihanaa, soita lisää, lauletaan yhteislaulu!". Voi elämän kevät.

Mitä siis tapahtuu kun samaan huoneeseen laitetaan pari drinkkiä nauttinut Anna ja poika kitaran kanssa? Olin kaverin tupareissa syksyllä, kun kyseinen skenaario kävi toteen. Emme toki olleet huoneessa kaksin, mutta you get the point. Jäbä alkoi rämpyttää sitä kitaraansa ja mulla meni hermo sen sileän tien. Menin jäbän luo, hymyilin kauniisti ja sanoin ripsiä räpsytellen: "Oi, onpa upee kitara! Saisinko mä vähän katsoa sitä?" Jäbä antoi soittimensa, jonka mä otin ja vein takavarikkoon. Tyyppi sai sen takaisin kun ilmoitti myöhemmin olevansa lähdössä. True story. Tarinan opetus: Jätä se kitara ja siirry pianoon. Välittömästi.



Onneksi mä päätin, että koska mulla on tiukka pääsykoekevät edessä, ei mulla edes olisi aikaa millekään sutinalle ja ihastumisille. Mun ainoa kiinnostuksen kohteeni on tästedes noi pääsykoematskut. Eli kauheen hyvä, ettei mitään potentiaalisia söppelisankareita oo näkynyt lähimaillakaan. (Paitsi yks. Mutta se nyt on ihan pelkkää viatonta silmäpeliä. Ei se oo edes mun tyyppinen. Eikä me edes nähdä usein. Ja se on vähän sellainen naisia pyörittävä tapaus. Eli ei mitään potentiaalista. Paitsi että se on tosi kiva. Mutta siinä se!)

Vähän ennen kuin tein ton "ei ihastumisia" -päätöksen, puhuttiin siskon kanssa mun (olemattomasta) rakkauselämästä.

minä: "jos kevät on rakkauden aikaa, ei se näy ainakaan mun elämässä"
sisko: "hahah joo nyt on kyllä ne lovebirdit pidennetyllä etelänmatkalla"
minä: "no jep. paluumuuttoa odotellessa"
sisko: "niil on vissiin jääny kalenteri himaan"

Seuraava keskustelunpätkä taas kuuluu sarjaamme "True sisarusrakkautta".

minä: "nukuin viime yönä superhuonosti (esim. heräsin puol kahelta, olin superpirtee ja päätin sit pyyhkii vähän pölyjä. MITÄ?!)"
sisko: "anna. hanki apua :)"
minä: "pistänpä vinkin korvan taakse"
sisko: "hyvä :) thats all what i want"

Perhe on paras. Sydänsydänsydän.

Näihin kuviin ja fiilareihin,

Anna

(Kuvituskuvat otettu joku kuukausi takaperin kun olin käymässä kotikotona ja päätettiin leikkiä nuorimman pikkusiskon kanssa sen järkkärillä. Ja kun maassa oli vielä paljon lunta! Edwardin kuva täältä)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

It's bitter baby and it's very sweet, I'm on a rollercoaster but I'm on my feet

Otsikon biisin sanat uppos muhun ja tän illan fiiliksiin ku veitsi voihin. Biisi on hyvä, bändi erinomainen.  (Ei hätää, en mäkään sitä välttämättä tunnistaisi, joten en tylytä teitä jos tekään ette tunnista.)

Mulla alkoi tosiaan eilen se mun valmennuskurssi kevään pääsykoetta varten. Siellä mulle realisoitui kunnolla, että se pääsykoe on tosiaan jo kahden ja puolen kuukauden päästä, eli siis ihan pian! Iik!

Ikävä kyllä, mulle realisoitui silloin alitajuisesti jotain muutakin, joskin tajusin sen kunnolla vasta tänään. Sain tietää tossa jonkin aikaa sitten, että mun isi lähtee vuodeksi ulkomaille töihin ja lähtöpäivä on kesäkuun alkupuolella. Koko ajan mä olen ajatellut, että sen lähtöön on vielä paljon aikaa, että se lähtee vasta joskus kesällä. Ikuisuuden päästä. Mutta siinä samassa kun mä tajusin kuinka pian mun pääsykoe on, mä tajusin myös kuinka pian isi lähtee. Ja se oli mulle vähän shokeeraava hetki.

Koko sen ajan kun mä olen asunut Helsingissä omillani, isikin on asunut täällä. Me ollaan nähty lähes viikoittain, sillä on mun vara-avain ja mä olen aina tiennyt, että jos jotain sattuu, se on tässä lähellä. Se on ollut ihan vaan maailman parhaan isin lisäksi mun Helsinki-tuki ja turva. Mutta älkää käsittäkö väärin, mä rakastan Helsinkiä, rakastan asua täällä ja valtaosa ystävistäkin asuu Helsingissä. Lisäksi äiti ja sisarukset asuu tossa ihan lyhyen junamatkan päässä, joten kaikki rakkaimmat on ihan lähellä. Mutta isi on aina ollut mulle sellainen horjumaton tukipylväs, johon voin nojata, johon voin aina luottaa ja joka pitää mut pystyssä, tapahtui mitä tapahtui.

Ja nyt se muuttaa vuodeksi pois.

Mä siis todella vasta sisäistin asian tänään illalla ja olin niin upset about it (en ihan totta löytänyt mitään hyvää suomenkielistä termiä mun fiilikselle), että en pystynyt niiskuttamaan kotona yksinäni. Joten ääni väristen soitin isille. Se kuuli heti että joku on vialla ja eipä aikaakaan kun jo nyyhkytin puhelimeen.





Mulle tuli parempi olo jo pelkästään siitä hyvästä, että sain kertoa sille, mikä mieltä painaa. Keskusteltiin asiasta, itkettiin ja naurettiin ja nyt mulla on jo paljon parempi fiilis.

Itsekkäistä syistä en vieläkään haluaisi että isi seurueineen muuttaa. (Se ei siis lähde yksin, mikä on mun mielestä hyvä.) Mutta tiedän myös, että tää on sille hieno tilaisuus ja hei, vuosi ulkomailla, kenellepä sellanen ei kelpaisi! (Oma Saksa-vuosi in my mind...) En halua vielä edes ajatella, millasta siellä lentokentällä tulee olemaan. Onneksi silloin on kesä ja koko kesä vielä edessä. Ehdin tottua ajatukseen ja ei ehkä ehdi olla niin kauhee ikävä.

Onneksi me ollaan jo Sofian ja broidin kanssa suunniteltu, että mennään käymään sen luona ainakin kerran, ellei jopa kahdesti. Näistä vierailuista oonkin sitten hyvin innoissani! Kaikki ne kaupat, joita Suomesta ei löydy, siis kuinka siistiä! Ja tarviiko tähän nyt edes mainita miten parasta ikinä on kun saa sit nähdä isiä ja muita?



Vuosi menee kuitenkin nopeasti.

Ja onhan Skype keksitty.

Pahoittelen tällästä vähän alakuloista postausta, mutta niin se vaan menee, että elämässä tulee aina välillä eteen noita synkkiä hetkiä. Osaapahan ainakin kunnolla arvostaa sit niitä upeita.

Mä meen nyt nukkumaan ja koitan pitää mielessä elämänohjeen, jonka luin aikoinani yhdestä Helen Fieldingin pokkarista. Siinä päähenkilö Olivia Joules toteaa näin: "Menestyksen salaisuus piilee siinä, miten nopeasti kasaat itsesi epäonnistumisen jälkeen." En siis anna tän lannistaa mua kuin hetkellisesti, koska asiat menee niin kuin niiden pitää mennä. Ja asiat järjestyy kyllä, tavalla tai toisella.

Love,

Anna

ps. jos ette vieläkään tunnistaneet (itehän oon niin malttamaton, että olisin varmaan googlannu jo), otsikon biisi on RHCP:n Soul to Squeeze.

pss. kuvat http://weheartit.com/

tiistai 20. maaliskuuta 2012

77 päivää/auringonsädettä/kahvikupillista

Helou!

Oon ihan sekasin viikonpäivistä, äskenkin piti oikein miettiä että mikäs päivä tänään nyt onkaan. Tiistaihan se.

Viikonloppu ja ultimate, överi Harry Potter -leffamaraton oli parasta ikinä! 19 tuntia, 8 elokuvaa, iso olohuone, mukava sohva/patja/nojatuoli, lemppariystävät ja paljon safkaa. En voi ku suositella, ihan mielentöntä nähdä se koko tarina yhtenä pätkänä. Tuli kauhee hinku lukea ne kirjatkin, koska leffoja katsoessa huomasi miten paljon enemmän kirjoista saa irti. Kirjojen luku jää kuitenkin kesälle, koska se on niin iso "projekti" ja mä oon vielä sellainen lukija, että kerran ku alotan hyvän kirjan niin mua ei saa siitä irti kirveelläkään. Kesään asti en lue pääasiassa muuta kuin noita pääsykoematskuja, sellasen päätöksen oon tehnyt. Lehtiä ei lasketa. Tää rutistus on kuitenkin loppujen lopuksi lyhyt aika mun elämässä, voin uhrata joitain mukavia asioita elämästäni siksi aikaa.

Kävin tänään postissa kesken duunipäivän hoitamassa vähän bisneksiä ja voi elämä sitä auringonpaistetta! Teki mieli kävellä oikein superhitaasti ja imea kaikki se mahdollinen valo. Töissä olinkin sen jälkeen yhtä suurta riemuidioottia. Hymyilin niin käsittämättömän onnellisena koko ajan että ei mitään järkeä. Voi aurinko minkä teit.

Duunin jälkeen oli pääsykoevalmennusasioita ja illalla näin T:n ja mentiin kahville Aleksin La Torrefazioneen, paikkaan jossa kumpikaan meistä ei ollut käynyt aikaisemmin. Tosi kiva, vähän keskieurooppalaishenkinen kahvila, kuten kaikki varmaan tietääkin jo. (Oltiin luultavasti Helsingin ainoat ihmiset, jotka eivät olleet käyneet siellä.)

(Tähän oli tarkoitus laittaa kiva kuva kahvilla täytetyistä kahvikupeista, mutta iPhotolla on nyt selvästi huono ilta kun se temppuilee kuin mikäkin murrosikäinen. Ei siis heru kuvan kuvaa.)

Huomenaamulla olisi tarkoitus suunnata aamupalalle iskän kanssa, luultavasti Ekbergille niin kuin aina, ja sit vähän opiskella ennen töihin menoa. Koitan myös ehtiä pyörähtää kaupoilla ja etsiä vähän asusteita niitä lauantaisia "Liisa Ihmemaassa" -teemabileitä varten!

xoxo,

Anna

perjantai 16. maaliskuuta 2012

last saturday night (i.e. no ne ysäribileet) + pari normipäivää

Helou.

Ihan näin aluksi note to myself: kun olet bileissä, älä hengaa boolikulhon välittömässä läheisyydessä. Etenkin jos booli sattuu olemaan hyvänmakuista sangriaa.

Tai oikeastaan, älä koske siihen booliin ollenkaan.


Neiti ysäri krepattuine hiuksineen. Ja poskipunaa on
muuten sitten tarkoituksella noin paljon. 

Juttuhan menee nyt niin, että kaikesta suunnittelusta huolimatta minä ja mun maailman upein Spaissari-paita ei ikinä päästy sinne Ladiin. Käväisin kyllä ovella, mutta erinnäisistä seikoista johtuen (mm. pientä draamaa, johon en onneksi itse ollut osallisena) en ikinä mennyt sisälle asti (vaikka mulla oli jopa ennakkolippu!!). Sunnuntaina kyllä harmitti ihan pirusti, kuulemma Tavastialla oli ollut "niin kivaa". Me mentiin siis synttärisankarittaren kanssa takaisin Laajikseen, puhuttiin syntyjä syviä ja nukahdettiin.

Itse bileet lauantai-iltana oli parasta ikinä! Parhaat ysärihitit pauhasi stereoista (osasin lähes kaikkien sanat ulkoa, luonnollisesti) ja paikalla oli vain kivoja ihmisiä. Lisäksi jengi oli oikeasti panostanut pukeutumiseen. Tanssittiin ja rehattiin ja istuttiin boolipöydän ruokapöydän ääressä ja käytiin mielettömän hauskoja keskusteluja.

Sunnuntaina lojuttiin sohvalla, kävin kotona kääntymässä ja suuntasin kohti Riksua ja mummin synttärilounasta. Ruoka maistui ravintolassa ja kotikotonakin lojuin sohvalla perheen kanssa. Koko päivä kului enemmän tai vähemmän nestehukkaisena. Illalla palasin takaisin kaupunkiin ja maanantaina opiskelin hurjasti (hyvä minä).

Töissä on ollut sellasta peruskauraa. Kerrottakoon tosin näin aluksi, että meillä käy aina välillä vartijoita kiertelemässä. Tällä hetkellä kaikista niistä tasan yksi on potentiaalinen ja söpö. Se kävi meillä tiistaina kaksi(!!) kertaa ja mitä tapahtui kun se tuli toisen kerran? Ensin mä törmään pöytään ja sen jälkeen roskikseen. Kiva kiitti moi. Ei näin.

Se kävi myös keskiviikkona, jolloin mulla (tietenkin) oli bad hair day. Hiukset ei asettunu kotona yhtään mitenkään ja hermothan siinä meni. Niinpä se söppeli vartija näki hätäponnari-Annan. Charming. Varmasti näillä saavutuksilla saan jo ens kerralla treffikutsun.

Eilen mulla on ollut yllärivapaapäivä (en valita). Tosin ehkä ihan hyväkin, ettei tarvinnut raahautua töihin. Päätin nimittäin keskiviikkoiltana, että nyt loppui taa löllöily ja mässäily ja nyt alkaa uusi (edes ihan pikkusen) energisempi ja urheilullisempi elämä. Päätin siis illalla, että torstaiaamuna lähden lenkille. Suunnittelin itselleni kuuden kilsan lenkin ja latasin jopa phoneen RunKeeper-appin. Jes.

Olotila kymppiplus.


No, yöllä heräsin kaksi kertaa (en tiedä mihin, ihan ihmehommia tollaset heräilyt) ja kun molemmilla kerroilla nousin juomaan vettä, huomasin, että joka paikkaan sattuu. Unenpöpperössä ajattelin, että se lihaskipu, jonka varmasti tulisin tolta lenkiltä saamaan, on tullut mulle jo etukäteen (siis kuinka a.todennäköistä? b. loogista?). No sit heräsin aamulla kellonsoittoon ja tajusin, että lihasten lisäksi myös päätä jomottaa. Ei ei ei ei. Mä en varmasti voi olla tulossa kipeäksi. En vaan voi.

Minä ja mun kaks lempparipoikaa (ja pari muuta ihanaa ystävää) pidetään nimittäin tänä viikonloppuna meidän Harry Potter -leffamaraton, jota me ollaan poikien kanssa suunniteltu lukiosta asti! Mun on pakko päästä mukaan, en mitenkään voi missata sitä olemalla kipeä! En suostu siihen, en en en suostu!


Tuima-Topia ei paljoo naurata.
Mutta hello vaan tolle luonnonvalolle!

Päänsärky onneksi hellitti, mutta lihaksiin sattuu edelleen pikkuisen. Kävin kuitenkin eilen moikkaamassa mun lempparitytsyjä ja hengasin niiden kanssa pari tuntia. Ulkoilma ja niiden seura teki ihmeitä. Pohdittiin asuja parin viikon päästä oleville kahden ystävämme tuplasynttäreille, jossa teemana on "Liisa Ihmemaassa". Oon ehkä Hullu Hatuntekijä, löysin Accessorizesta ihanan pantahatun ja fantsun ison rusettipannan ja mietin, että jos vaan tungen ne molemmat päähän. Katotaan sitä nyt vielä, onneksi tässä on aikaa.

Toi Weekdayn pehmeä löysä villatakki on
mun vastaisku kipeydelle.

Eilen mun piti opiskella ja hoitaa vähän juoksevia asioita, mutta tuli pari mutkaa matkaan. Nojaa, sellasta se elämä joskus on. Tänään on vielä soitettava pari puhelua ja juostava töihin, mutta sitten voin koko viikonlopun vaan relata ystävien keskellä ja nauttia vuorokauden kestävästä HP-maratonista. Ja herkuista. Suurin kynnyskysymyshän maratoniin liittyen on, mitä (ja kuinka paljon) syötävää sinne pitäisi ottaa? Oon miettinyt mm. vihanneksia ja dippiä, jotain pakastesafkaa, irtokarkkeja, Cokis Zeroa. Noin niinkun aluksi.

Mun elämä on niin täynnä näitä suuria ja vaikeita kysymyksiä.

Terkuin,

pohdiskeleva Anna

ps. käytiin eilen tyttöjen kanssa Uffissa ja ai tsiisus. Siis mä en edes käy Uffissa, koska niinä miljoonina (kolmena) kertana kun oon siellä käynyt, en oo ikinä mitään löytänyt. Oon sen takia Uff-vastainen. Musta on väärin, että kaikki tekee sieltä upeita löytöjä pikkurahalla ja mä en löydä ikinä yhtään mitään. Paitsi no ne kauheet korkeevyötäröiset farkut eurolla, joista tuunasin shortsit ysäribileisiin. Ja nyt sieltä löyty 90% villaa(!!!!) oleva valkoinen löysä villapaita. 16e. Jätin sen sinne mutta nyt mietin, pitäiskö mun sittenkin hakee se kotiin. Damn it. Nää on näitä elämän suuria kysymyksiä indeed. Oishan se toisaalta superkatu-uskottava vintage-löytö. Hahahaha.

pps. onneksi mä en tullut kipeäksi *kopkopkop* HURRAA JEE TUPLAJEE!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

naistenpäivä kuvina

Hyvää eilistä naistenpäivää kaikki ihanaiset ladyt!

Mun naistenpäivä alkoi aamupalalla Ekbergillä T:n kanssa. T totesikin hienosti, että "mä en tykkää tästä naistenpäivästä, koska jokaisen päivänhän pitäis olla naistenpäivä!" Indeed. Suomessa näin jo lähes aina onkin, mutta kaikkialla muualla ikävä kyllä ei. (Ja joo, mä oon just sellanen vähän crazy telaketjufeministi, joka puolustaa naisia ja niiden oikeuksia viimeiseen hengenvetoon asti. Mun kaverit joutuu aina välillä kärsimään kuuntelemaan mun paasausta aiheesta, jos oon esimerkiksi provosoitunut jostain.)


Kuvasta puuttuu kaksi lautasta, jotka kävin täyttämässä buffet-pöydän antimilla
vielä myöhemmin. Ei muuten ollut kauhea nälkä koko loppupäivänä.
Mutta aamupala onkin päivän tärkein ateria!



Jälkkärilautanen ansaitsi oman kuvan. Kakkupaloja ja tuoretta ananasta mmmm...

Aamupalan jälkeen pyörittiin T:n kanssa ensin Fredan ja sitten Kampin Uffiin, joista kummastakaan en suureksi surukseni löytänyt Spice Girls tai Backstreet Boys -aiheisia fanipaitoja. Mä tarvitsen sellaisen lauantain ysäribileisiin (ite ootte myöhään liikkeellä tän asian kanssa...)! En fanittanut mitään kultaisella ysärillä niin maanisesti kuin Spassareita! Bäkkärit tuli hyvänä kakkosena. Onneksi vielä on jäljellä toi Iso Roban Uff. Kävispä siellä parempi tuuri! Sormet ristiin siis kaikki!


Töissäkin juhlittiin naistenpäivää. Mikä oli enemmän kuin aiheellista,
koska meillä ei oo yhden yhtä miestä töissä.

Onnistuin töissä jotenkin ylirasittamaan mun oikean jalan nivelsidettä, koska vikan tunnin aikana kävely sattui sillee hirveen kivasti. Niinpä kotiin  päästyäni päätin lohduttaa itseäni mansikkarahkalla. Ei muuta kuin kermavaahdonvatkauspuuhiin!

Tältä sen olisi pitänyt näyttää...



...mutta tältä se todellisuudessa näytti. Ja älkää
please kysykö miten toi on edes mahdollista.
En tiedä. 

Enitenhän mua otti päähän kaikki toi hukkaanmennyt kerma.

Johtopäätös: Musta ei ikinä tuu kotiäitiä (ellei palkata kokkia). Eikä kokkaavaa vaimoa (ellei se palkattu kokki tee ne ruoat mun puolesta). Johtopäätös vol.2: missä ne kaikki huippukokkien jälkeläiset luuraa? Sinä suomenruotsalainen, kokkausta rakastava, hyvännäköinen ja hyvätapainen mun-future-puoliso-to-be, ota yhteyttä!

Soittoasi odottaen,

Anna "miksi mulla edes on keittiö?" TopChef NotChef

tiistai 6. maaliskuuta 2012

etkot, juhlat ja jatkot = the greatest combination ever

Heippa sweeties!

Oon ollut vähän saamaton ja laiska edes aukaisemaan Bloggeria. Yritän selittää sitä itelleni sillä, että oon yrittänyt toipua viikonlopusta. Tai lähinnä lauantaista. Tarkemmin sanottuna lauantai-sunnuntain välisestä yöstä. Ja aamusta. Ja loppupäivästä. Voin myös kertoa, että eilisiltainen extempore "yksille" mun siskon Sofian ja sen kaverin kanssa kahdessa eri baarissa ei edesauttanut univelkojen vähentämistä.

Eli jos jollain nyt meni ohi, että mitä mä oikein oon puuhannut, laitetaan vielä kuvavihje avuksi.

Tää on vuosi sitten uutena vuotena otettu, mutta
kuvastaa hyvin mitä tein myös viime viikonloppuna:
bailasin. Aivan crazynä. Miinus tiara.

Etkot, aina hyvä idea. Ladi, (tähän mennessä lähes) aina hyvä idea. Jatkot, joiden ansiosta et nuku 36 tunnin aikana kuin ehkä kolme tuntia, aina maailman paras idea. 


Siis me sekä etkoiltiin että jatkoiltiin Laajasalossa parin tyttökaverin kimppakämpässä ja voi geez! Ladissa opetin muita nauttimaan mustikkashoteista, tanssin paljon ja näin paljon tuttuja. Jatkoille saavutaan kymmenen hengen porukalla aamuyöllä noin puoli viiden aikaan, lojutaan ja tuskastellaan nälkäisinä miksei pizzeriat oo auki. Selvitetään numeropalvelusta, että lähin pizzeria aukee klo 11. Päätetään valvoa sinne asti ja aletaan katsomaan leffoja: Mitäs me Spartalaiset (tän aikana nukuin sohvalla), Brüno, SATC 1, puolet Karhuveljeni Kodasta, Pullukoiden piina (ysärileffa, jossa Ben Stillerillä on jäätävä takatukka) ja vielä pari muuta, joita en nyt vaan muista. Jossain välissä tilataan niitä pizzoja, lojutaan kasassa sohvalla, maataan toistemme vieressä ja kerrotaan maailman huonoimpia juttuja. Nauretaan vatsat kipeinä kaikelle mahdolliselle.

Valvoin tosiaan lähes koko yön ja lojuin tyttöjen luona vielä sunnuntai-iltaan asti. Katottiin jatko-porukalla vähän lisää leffoja, juteltiin ja heitettiin läppää. Voin kertoa, että parhaat jatkot pitkään aikaan! En tiiä miten osaan tän yön nukkua yksin, kun on kolme yötä nukkunut jonkun kanssa: ekana jatkoilla sen porukan kanssa ja sitten kahdeksi yöksi sain vanhemman pikkusiskon luokseni yökyläilemään. Lähdin tosiaan venähtäneiltä jatkoilta sunnuntai-iltana Sofiaa vastaan keskustaan. Onneksi olin siivonnut jo perjantaina. Hyvä minä.

Maanantaina olin tavalliseen tapaan töissä (siskolla oli pääsykokeet, jännään ihan kauheesti niitä sen tuloksia!) ja illemmalla käytiin Sofian kanssa iskän luona syömässä. Kaikki muu aika me vaan puhuttiin, kun kerrankin ei ollut kiire. Yksityiselämää koskevien päivitysten lisäksi muisteltiin paljon meidän Saksa-vuotta, jolloin lähennyttiin huimasti ja myös hengattiin/bailattiin paljon samassa isossa porukassa. Hitsi se oli hyvä vuosi!

Sofia lähti tänään aamulla. Saateltuani sen junaan kävelin töihin ja joka päivä jaksan vaan rakastaa tota auringonpaistetta entistä enemmän. Sieltä se kevät (ja kesä!) tulee. Mulla oli jopa aurinkolasit tänään päässä!

Huomenna(kin) olisi vähän drinksuttelua kyseessä, nyt synttäreiden (ei mun) kunniaksi. Sitten ois töitä, asioiden hoitoa, opiskelua, siivoamista ja lauantaina ysäriteemaiset synttäribibikset! Vaatekriisi apua mitä mä laitan tonne päälle?! Haluisin sellaset karmaisevat ysärimalliset korkeavyötäröiset farkut ja napapaidan (eli ihoa näkyy noin sentti) ja sit tietysti krepatut hiukset. Mulla oli ysärillä (that is: ala-asteella) aina kaikissa juhlissa krepatut hiukset. Käskin aina äitiä kreppaamaan, koska se oli tosi mageeta. En malta odottaa lopputulosta noihin bileisiin. Ai ettien että. Musta tulee niiiiin kuuma näky.

Mä en oo ikinä ollut ysäribileissä eli on ihan okei olla sillee supadupainnoissaan niistä?

Puspus,

Anna

torstai 1. maaliskuuta 2012

then I saw his face, now I'm a belieber

Hellurei!

Pientä hiljaisuutta oli ilmassa, mulla on ollut vähän kiire. Oon muun muassa leiponut mokkapaloja, joista tuli tosi hyviä (ja syönyt 3/4 pellillistä yksin, ei hyvä), viettänyt kahtena iltana aikaa mun lempparipoikien luona Jakiksessa ja ollut syömässä iskän luona. Ja tietysti ollut töissä.

Ah ja lisäksi maanantaina suihkussa käydessäni huomasin, että mun suihkukaivo ei oikein vedä kunnolla (toisin sanoen KOKO kylppäri lainehti) ja ankarasti pohdiskeltuani päädyin siihen, että mun pitäisi varmaan tyhjentää se suihkukaivoviemäriasia. Eikun tuumasta toimeen. Avasin sen viemärin kannen ja olin kelannut, että varmaan pari hiusta löytyy. Ai että pari?! Suodattimen alta löytynyt iso läjä ties kuinka vanhoja hiuksia oli valtava ja mä jouduin vielä koskemaankin niihin. Iu, hyi ja yäk. Ei mikään ihme, ettei viemäri vetänyt. Luojalle kiitos kumihanskoista. Ja koska yllättäen se suodatin oli hyvin törkyinen, päätin pestä sen ruusuntuoksuisella saippualla. Nyt on kuulkaa puhdasta munkin viemäreissä!

Toi viemärin puhdistus oli ällöttävintä, mitä oon miesmuistiin tehnyt. Siis hyi. Mutta jos muut pystyy siihen, mäkin pystyn. Ja olipahan kasvattava kokemus (lue: opin, että jatkossa kannattaa putsata sitä vähän useammin kuin kerran vuodessa)

Huomenna alkaa taas viikonloppu (miten musta tuntuu, että nää viikot menee koko ajan nopeammin ja nopeammin? geez) ja mä lähden käymään kotikotona, koska sitten tulee taas niin paljon juhlia, bileitä ja kekkereitä, etten varmasti ehdi käydä Riksbyssä edes kääntymässä seuraavaan kolmeen viikkoon.

Palaan takaisin Helsinkiin tosin jo lauantaina kun ollaan ajateltu vähän lähteä ulkoilemaan tyttöjen kanssa. Katsotaan, että mihin päädytään ja missä seurassa. Mutta yleensä parhaimmat illat onkin just niitä kun ei liikaa suunnittele.

Melkein meinasin jo kirjottaa, että nyt meen tekemään pikasiivouksen ja sit meen nukkumaan, mutta olihan mulla jotain oikeeta asiaakin!

Mun lemppareista lemppareimmalla Justin Bieberillä on tänään 18vee synttärit! Eli siis happy birthday Justin! Oon siis megalomaaninen JB-fani ja toivon ihan mielettömästi että Justin tulisi joskus keikalle tänne Suomeenkin. (Tosin ei mua kyllä haittaisi mennä sen keikalle johonkin ulkomaillekin).


Mä en kestä miten söpö se on. Ihanaihanaihana.


Okei tajusin NYT vasta, että hitto vie, mähän olisin voinut kosia Justinia eilen! Nyt me oltais jo onnellisesti kihloissa ja häät sitten vuoden päästä kesällä (19,5v on sille oikein hyvä ikä mennä mun kanssa naikkariin).

Paitsi että oikeesti haluaisin että mua kosittaisiin. (Mut ei vielä! Koska niitä kosijoitahan tosiaan tulvii ihan ovista ja ikkunoista.)

xoxo,

Anna The Belieber

ps. kuva täältä