keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Happy times


Mä olen muutaman kuluneena päivänä ollut tosi onnellinen. Mä meinasin kirjoittaa, että en minkään erityisen syyn takia, mutta toisaalta sitten, tarvitseeko onnellisuuteen olla jokin erityinen syy? Kyllä ne pienetkin jutut on ihan riittäviä ja ehkä niiden on myös hyvä olla. Ei kai sitä turhaan sanota, että loppujen lopuksi kukin meistä huomaa, että just ne pienet asiat olivatkin niitä isoja asioita.

Mulle pieniä isoja asioita ovat viime aikoina olleet

*se, että mun rakkaimmat ystävät täällä käyttivät hyvän tovin keskustellakseen Whatsapp-ryhmässämme siitä, pitäisikö kirahvin käyttää kravattia kaulansa ylä- vai alaosassa.

#trulyimportant #eläimetonparasta #jeesaakirahvia

*se, että yksi mun tärkeimmistä ystävistä oli viikonloppuna kylässä täällä ja vaikka me ei olla aikaisemmin vietetty putkeen noin montaa päivää yhdessä, se oli ihanaa. Ja helppoa. Pystyttiin olemaan hiljaa ja pohtimaan omia juttujamme kun siltä tuntui, eivätkä puheenaiheet ottaneet loppuakseen. Helena on ihana, vähän hassu ja niin viisas ystävä. Ja nyt meillä on samanlaiset villapaidatkin! Ensimmäistä twinning-päivää odotellessa!

*tänpäiväinen saksan tunti. Saksa on aina ollut mulle hiukan hankala kieli ja tässä periodissa meillä on ääntämis- ja puheosuus koko syksyn kestävästä kurssistamme. Ensimmäisellä tunnilla joitain viikkoja sitten teki mieli itkeä, kun sekoilin sanoissa ja vahingossa puhuin ruotsia, vaikka yritin miettiä sanomaani saksaksi. Tunsin itseni surkeaksi ja epäonnistuneeksi. Onneksi meillä on kuitenkin tosi kiva pieni ryhmä ja mitä ihanin opettaja. Pidin tänään kurssiin kuuluvan lyhyen, matka-aiheisen esitelmän (kerroin Lontoosta ja host-perheestäni ja kohteliaista ihmisistä) ja se meni tosi hyvin. Muutenkin tunti oli tosi kiva. Vaikka en sitä olisi ensimmäisen tunnin perusteella uskonut, olen lähtenyt kaikilta muilta tunneilta suu korvissa.

*mulla on jonkun verran koulujuttuja jäljellä, mutta just nyt ne ei stressaa mua juurikaan. En mä oikein itsekään tiedä, johtuuko tää kaikki lähenevästä joulusta vai mistä, mutta jotenkin mä en vaan jaksa käyttää aikaani stressaamiseen. Mä saan kaiken tehtyä, kyllähän mä sen tiedän. Ja asiat järjestyy aina, ihan aina.

*Gilmoren tytöt. Olen vasta ensimmäisessä tuotantokaudessa, mutta pikkuhiljaa olen ihastunut tuohon höpsöön tv-sarjaan. Ja niilläkin on kohta joulu Star's Hollowssa.

*perhe ja poikaystävä. Ne ovat mulle niin tärkeitä ja niin hyviä ihmisiä. Ja kovin rakkaita.

*no se joulu. IHANAA, kun tulee joulu. Mä olen totta puhuen vähän huono polttamaan kynttilöitä ja soittamaan joululauluja, mutta mielessäni mä kyllä fiilistelen joulua ja sen odotusta ihan kybällä. Aion myös tänä vuonna etsiä "ugly christmas sweaterin" itselleni. Mieluiten punaisen. Muutama ehdokas löytyi jo. Ne ovat niin kauheita, että ovat jo hauskoja ja tavallaan jopa vähän siistejä.

*uusi kausi-Blossa. Maultaan hieman savuinen ja aavistuksen jopa tujakka, mutta etenkin lämpimänä jotenkin ihanan turvallinen. Ja pullo on niin kaunis. Kuten aina.

Mä olen tosi tosi onnellinen juuri nyt. Mietin tossa aikaisemmin, että olisipa helppoa olla kissa. Kun on hyvä olo, voisi vain kehrätä ja purista kovaan ääneen. Mutta ehkä mä sit vaan jatkan hymyilyä ja onnellista huokailua.

xx,

Anna

P.S. Kirahvin kuva täältä

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kotona taas


Saavuin eilen takaisin Uppsalaan. Vaikka laukku painoi käsivarsia bussista kotipysäkillä jäädessäni, tuntui hyvältä nähdä oma lähikauppani, ICA. Se on saanut koristeekseen kauniit jouluvalot, joista tulin tosi iloiseksi. Lämpimän keltaisen sävyiset jouluvalot ovat yksi kauneimmista asioista, joita tiedän.

Eilen kävellessäni ICAn ohi kohti kotitaloani, havahduin erääseen seikkaan: niin se vaan on, että juuri nyt koti on täällä. On ollut jo hyvän aikaa. Tässä pienessä huoneessa, josta en aluksi tykännyt yhtään.

Ehkä joskus vain tarvitsee lähteä kauas nähdäkseen lähelle.

Koti on täällä vielä seuraavat kolme viikkoa ja sitten suuntaan eteenpäin, väliaikaiseksi avovaimoksi ja vuodenvaihteessa syleilen jälleen Punavuoren kotiani.

Ehkä koko syksyn minussa oirehtineet rauhattomuus ja levottomuus ovat olleetkin kasvukipuja. Puhuin aiheesta hyvän tovin lauantai-iltana rakkaan ystäväni kanssa, joka itse palasi kesällä vaihdosta. Meillä molemmilla on samankaltainen tausta: kumpikin on asunut jo ennen vaihtoa ulkomailla, joten sitä sellaista "ekaa kertaa yksin ulkomailla, wuhuu" -fiilistä ei enää samalla tavalla ole. Me molemmat olemme jo useamman kerran selvinneet ja itsenäistyneet ulkomailla, joten ehkä tämä vaihto oli enemmänkin sellaista "oman paikan ja itsen etsimistä", kuten ystäväni asian ilmaisi.


Helsingissä oli ihanaa. Tapasin ystäviä ja silitin kummikissojani Punavuoressa, join kahvia Krunassa, kävin puolikkaan perheen kanssa katsomassa nuorimman siskon tanssiproggista Kalliossa vanhassa ja niin rakkaassa lukiossani, siemailin värikkäitä drinkkejä keskustassa ja söin pullaa Ullanlinnassa. Olisin myös voinut vain seistä Aleksilla tapittamassa jouluvaloja tunteja putkeen.

Suunnittelin myös pieniä muutoksia Punavuoren asuntooni, mutta ne ovat ajankohtaisia vasta kun olen taas päässyt kotiutumaan sinne. En myöskään malta odottaa, että pääsen taas kampaajan tuoliin.

Juuri nyt olo on kovin rauhallinen ja seesteinen. Tää on ihanaa.

Viimeiset viikot täällä tulevat olemaan melko hektisiä. Dediksiä ja tekemistä on vaikka muille jakaa, saan muutaman ystäväni tänne kylään ja paluulentokin on varaamatta. Mutta juuri nyt luotan entistä vahvemmin siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Stressi tulee jos on tullakseen. Mutta siinähän tulee.

Koska kyllä se aina siitä, jotenkin.

xx,

Anna

maanantai 14. marraskuuta 2016

Joskus riittää että pärjää


Mä en tänä iltana kokenut kykeneväni kuin valitsemaan, otanko falafelit ranskiksilla vai rullana.

Kun iltakahdeksalta saavuin kotiin koulun ja balettitunnin jälkeen, koko päivän tunnevyöryn vallassa velloneena, ei toivoakaan, että olisin kuvitellut käyväni vielä kaupassa ja tekeväni ruokaa.

Tulin falafelrullan kanssa kotiin, laitoin urheiluvaatteet kuivumaan ja vedin äidin kutomat villasukat jalkaan ja poikaystävän hupparin päälle.

Sitten istuin alas, laitoin Ed Sheerania soimaan ja haukkasin ekan haukun ruoastani. Ja annoin koko päivän vastusteluille periksi. Annoin periksi niille kuumille kyyneleille, jotka yrittivät vyöryä esiin iltapäivällä kampuksella, etsiessäni kynttilöitä Clas Ohlsonilta, venytellessämme balettitunnin loppupuolella, mutta jotka joka kerta tiukasti pyyhin pois.

Antauduin kaikelle sille, mikä mun sisällä velloi. Hengitin ja itkin.

Itkin valtavaa, loputtomalta tuntuvaa koti-ikävää. Itkin sitä, etten vielä moneen viikkoon pääse Punavuoren asuntooni, omaan turvapaikkaani, omaan kotiini. Itkin sitä, etten ole osannut hyväksyä omaa kykenemättömyyttäni kotiutua täysillä tähän kolkkoon huoneeseen. Itkin sitä, että olen moittinut itseäni, koska tunnen niin paljon ja vahvasti. Itkin sitä, että rakkaat ihmiset ovat puhelimen päässä, eivätkä luonani. Itkin sitä, miten vaikeaa mun on ollut hyväksyä olevani keskeneräinen.

Ja lopulta se solmu sisälläni löystyi.

Ja nyt on hyvä näin. Mä oon hyvä just näin.

Aina ei tarvitse loistaa, joskus riittää että pärjää. Se on ihan okei. Silloin kun ei pysty muuhun, se riittää.

xx,

Anna

Jälkihuomio:
Tän postauksen kirjoittaminen oli helppoa, mutta julkaiseminen ei niinkään. Blogimaailma on mun silmissä edelleen sellainen paikka, joissa vaikeampien tunteiden käsittelemiselle ei oikein tunnu olevan sijaa. Ja ymmärränhän mä sen. Jokainen meistä kohtaa haasteita jo omassa elämässään, ei kovin moni välttämättä halua vielä lukeakin sellaisista. Mutta mä en toivoisi tän olevan teille ahdistavaa tai kurjaa, koska ei se ole sitä mulle itsellenikään, vaan enemmänkin voimaannuttavaa. Jotain sellaista, mihin ehkä joku voisi samaistua. "Hei, mustakin on tuntunut tolta."

Vaikka se somen seassa joskus pääseekin unohtumaan, me ollaan kaikki vaan ihmisiä. Vaikka instagram siltä vaikuttaisi, ei kukaan ole täydellinen eikä kenenkään elämä ole täydellistä. Ei pidä eikä todellakaan tarvitse olla. Ja sitä epätäydellisyyttä, inhimillisyyttä mä koitan välillä tuoda itsestäni esiin, en väkisin, vaan silloin kun siltä tuntuu. Tv-sarjasuositusten, auringonsäteistä ja kukista iloitsemisen lomassa. Koska mä olen tuota kaikkea. Iloinen, itkevä, paljon tunteva, keskeneräinen ihmissekamelska.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Sarjasuositus: House of Cards


Meillä oli eilen käytäväbileet täällä meidän corridorissa, joten tämä lauantai on kulunut aika väsyneissä tunnelmissa. Kävin hakemassa pizzaa ja tuli samalla testattua ensimmäistä kertaa toi meidän lähirafla, joka sijaitsee parin talon päässä. Löysin omaa nimeäni kantavan vege-pizzan, joka osoittautui lottovoitoksi. Ah näitä elämän pieniä iloja.

Pienen ulkoilun, i.e. pizzanhakureissun lisäksi olen oikeastaan lähinnä tapittanut Netflixiä.

Ensi alkuun kerrottakoon, että mä olen tuhottoman huono katsomaan yhtään mitään. Mä oon mieleltäni aika levoton, etenkin kun pitäisi pysähtyä esimerkiksi katsomaan jotain sarjaa itsekseen. Tiedä sitten, onko levottomuuteen syynä nykyaika ja kännykällä jatkuvasti vaihtuvat ja ohivilahtavat sivustot, kuvat ja appit, jotka eivät vaadi pitkäjänteisyyttä, en olisi yllättynyt. Mun on vaikea keskittyä, etenkin jos koen, että ko. sarja ei vaadi multa mitään. Yritin aloittaa Frendit alusta ja hädin tuskin sain katsottua edes ensimmäisen jakson. Tuskastuin, koska aivoton hömppä ei vaadi multa mitään, ei keskittymistä, ei siis yhtään mitään. Samasta syystä multa jäi aikoinaan HIMYM katsomatta (toki katsottiin se myöhemmin läpi poikaystävän kanssa ja pidin siitä kyllä lopulta kovasti).

Toki kevyelle hömppäkomedialle on aikansa ja mielentilansa, mutta yleisesti ottaen ne eivät sovi mulle yksin katsottavaksi. Seurassa niiden katsominen on helpompaa, koska silloin seuralainen ikään kuin "pakottaa" pysähtymään, rauhoittumaan ja katsomaan sarjaa.

Musta olisi kuitenkin kiva välillä katsella jotain, joten olen vähän epätoivoisesti etsiskellyt sarjaa itselleni. Game of Throneskin on katsottu (uutta kautta odotellessa, voi morjens miten mieletön sarja, VAHVA SUOSITUS jos ette ole katsoneet). Yksin en pysty katsomaan mitään liian pelottavaa, mikä on tosi harmi, koska esimerkiksi Stranger Things kiinnostaisi. Mä eläydyn tosi vahvasti katsomiini sarjoihin ja leffoihin ja esimerkiksi katsottuani GoT:n "The Red Wedding" -jakson yksin (major mistake), itkin hysteerisesti vielä puoli tuntia jakson päättymisen jälkeen. Se oli ihan kamalaa. Siksi on kivaa, että on vieressä joku, jonka kanssa käsitellä näkemäänsä, olkoonkin fiktiivistä. (Mainitsemani jakson nimi on epävirallinen, joten älkää huoliko spoilausvaarasta. Mutta jakson nähneet tietänevät varmasti, mistä puhun.)

Sitten muistin poikaystävän puhuneen House of Cardsista. Mitä vanhempi olen, sitä kiinnostuneemmin olen alkanut suhtautua politiikkaan. Niinpä annoin sarjalle mahdollisuuden. Pääsin juuri ekan kauden loppuun ja voi veljet! Kokonaisuudessaan mieletön paketti. Sarja kertoo jenkkien politiikan pyörittämisestä kongressissa ja Valkoisessa talossa. Kiinnostavat hahmot, monipuolinen ja ajoittain yllättävä, mutta kuitenkin realistinen juoni ja tietenkin sokerina pohjalla sukellus politiikan sisäpiiriin. Mä tykkään siitä, että sarja vaatii keskittymistä ja omien päätelmien tekemistä, mukana pysymistä.

Lisäksi sarjassa käsitellään mielenkiintoisesti myös ihmissuhteita, ihmisen moraalia ja sen horjumista sekä vallan käyttöä, sen määrittelemistä ja vallan etsimistä. Sarjaa katsottuani en voi olla miettimättä, kuinka paljon tai pikemminkin vähän siinä lopulta on käytetty värikynää. Minulle sarja näyttäytyy realistisena ja siksi kovin jännittävänä. Pintapuolisemmin pidän myös sarjan tyylikkäästä puvustuksesta.

Kahlattuani House of Cardsin loppuun kiinnostuslistan kärkipäästä löytyy esimerkiksi uusi Westworld, josta on kohkattu paljon ja jonka on ennustettu nousevan GoT:n kaltaiseksi huippusarjaksi. Myös Breaking Badista ja The Wiresta olen kuullut paljon hyvää.

Kuten kirjojenkin kanssa, olen huono katsomaan useaa sarjaa yhtä aikaa. Siksi muiden sarjojen on odotettava omaa vuoroaan. Yksi kerrallaan, haha.

Muita hyväksi havaittuja sarjoja, joita olen katsonut:

-Suits
Laki- ja bisnesmaailmaa käsittelevä sarja ripauksella huumoria. Etenkin eka kausi on täyttä kultaa.

-Game of Thrones
Tarviiko tästä edes sanoa mitään? Sarjaan mukaan pääseminen vaatii parin ekan jakson katsomisen, älä tyrmää tai skippaa ekan jakson perusteella! Moniulotteinen ja yksinkertaisesti huikean hyvä sarja.

-The Newsroom
Uutistoimitusta ja mediaa käsittelevä, ajoittain kepeä ja aiheiltaan aina ajankohtainen sarja. Hauskat, kiinnostavat hahmot.

Onko teillä omia lempisarjoja tai löytyykö yhteisiä suosikkeja?

xx,

Anna

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kolme asiaa x 16




 3 asiaa, joista pidän...
eläinvideot, hyvin valmistettu suodatinkahvi, kukat
3 asiaa, joista en pidä...
kylmyys, sotku, levottomuudet maailmalla
3 asiaa, joita tein viikonloppuna...
söin superhyviä vohveleita GH:lla, puhuin pikkusiskon kanssa puhelimessa, tanssin Beyoncen tahtiin
3 asiaa, jotka osaan...
liikkua ja rullata skeittilaudalla, olla hyvä ihminen, syödä kokonaisen sokerimunkin nuolaisematta huulia
3 asiaa, joita en osaa...
kunnollinen kärrynpyörä, puhua sujuvaa saksaa, olla santsaamatta jälkiruokaa
3 asiaa, jotka haluaisin osata...
spagaati, kunnollinen käsilläseisonta, olla kärsivällisempi
3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
juoda enemmän vettä päivässä, mennä aikaisemmin nukkumaan, imuroida
3 asiaa, joista stressaan...
deadlinet, etäisyys, pyöräily lumessa (:D)
3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
venytteleminen, kirjojen lukeminen, ajan viettäminen rakkaiden ihmisten kanssa
3 asiaa, joista puhun useasti
unelmat, söpöt eläimet, asioiden hyvät puolet
3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle
paksu neule, culottes-housut, loafer-malliset kengät
3 asiaa, joita en pue päälleni...
valkoiset saappaat, farkkupaita (näyttää superkivoilta muilla, mutta ei vaan sovi mulle), vajaamittaiset legginssit
3 asiaa, jotka haluaisin hankkia...
kaunis pöytälamppu JA pari taulua Punavuoren kotiini, uusi laukku


3 asiaa, joista unelmoin...
onnellinen tulevaisuus, oma asunto, silmien laserleikkaus
3 asiaa, joita pelkään...
kauhuelokuvia, läheisen menettämistä, lentäviä ötököitä
3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
kandiksi valmistuminen, blogin kehittyminen, pieni hiusmuodonmuutos

xx,

Anna

ps. Vaatespeksit ja kuvat sitsietkoilta ja paikallisilta sitseiltä, joihin osallistuttiin ystävien kanssa jokunen tovi sitten
Mekko: Zara
Kengät: Bianco
Laukku: Furla
Sukkahousut: Lindex (näissä on aivan killeri hinta-laatu-suhde! Setti, jossa on kahdet sukkikset, maksaa alle kympin ja nää kestää tosi hyvin käyttöä. TYKKÄÄN)

lauantai 5. marraskuuta 2016

Lauantaiaamupäivän ajatuksia




Huomenta maailma.

Mä olen nyt parina aamuna sallinut itseni nukkua niin pitkään kun nukuttaa, ilman herätyskelloa. Heräämisen jälkeen olen vain loikoillut sängyssä ja ajatellut. Välillä paljonkin, välillä en melkein mitään. Nauttinut siitä, että saa vain olla ja laiskotella.

Suomi on ilmeisesti saanut ensilumensa, meillä täällä se antaa vielä odottaa itseään. Tosin keskiviikkona maa oli hetken valkoinen, mutta aika pian lumi suli pois. Nyt maassa on paikkapaikoin kuuraa. Onneksi harmaus on ehkä vihdoin takanapäin ja aurinko on pilkahdellut monena päivänä.

Vaihto on yli puolessa välissä, ei mulla ole kuin alle 1,5 kuukautta jäljellä täällä. Vaikeimmat kurssit ovat jo ohi, tässä seuraavassa periodissa opiskelen kirjallisuusteoriaa englanniksi ja saksan ääntämistä ja lausumista. Tosin saksan kielioppi-tentin joudun uusimaan, kun jäin muutaman pisteen päähän hyväksymispistemäärästä. Oma mokahan se. Saksan kielioppi on aina ollut mulle haastavaa kaikkien niiden taivutusten takia, enkä ehtinyt opiskella tenttiä varten niin paljon kuin mitä oma taso olisi vaatinut.

Odotan edelleen tuloksia "Den moderna romanen" eli "Moderni romaani" ja "Genusperspektiv vid textanalys eli "Sukupuoliperspektiivi tekstianalyysissa/sen kautta" -kursseista. Uskon pääseväni molemmista läpi, mutta toki odotan mielenkiinnolla kurssien arvosanoja. Ruotsinkieliset kurssit olivat haastavia, mutta kyllä jotain onneksi jäi takataskuunkin. Päällimmäisenä kokemus siitä, että kaikesta selviää ja muistutus itselle siitä, ettei se ole niin haudanvakavaa. Loppupeleissä harva asia elämässä on.

Listattiin eilen kavereiden kanssa, mitä nationeja meillä on vielä vierailematta. Itse olen käynyt seitsemässä, eli kuusi vielä kokeilematta. Aina ei siis lähdetä bailaamaan kun käydään jossain nationissa: me myös lounastetaan tai käydään ihan vaan bissellä. Tai kuten tänään, kun suunnataan illemmalle GH:n belgialaisiltaan. Luvassa on kuulemma belgialaisia oluita, joita asiantuntijana toimiva belgialaisvahvistuksemme on luvannut meillä maistattaa. Itse kyllä odotan hieman enemmän ranskalaisia ja vohveleita, joita pitäisi myös olla tarjolla.

Kokonaisvaltaisesti oma fiilis vaihdosta, elämästä, kuluneesta syksystä ja lähestyvästä talvesta on tosi hyvä.

Ja koska on jo marraskuu, olen pohdiskellut ostavani tänne muutaman kynttilän. Tahtoisin nimittäin vähän aloittaa joulufiilistelyä. Lienee siis pian aika puhaltaa pölyt joululaulusoittolistojen päältä ja laittaa Michael Bublé soimaan.

xx,

Anna