perjantai 19. lokakuuta 2012

iisibriizi kotiperjantai ja seikkailua uuden musiikkigenren parissa

Hej på dig!

Tää perjantai-ilta on kulunut mozzarella-pizzan, suklaalevyn ja musiikin parissa. Pääsin lähtemään töistä tavallista myöhemmin ja eihän mulla aivoissa liiku mitään duuniviikon jälkeen, joten kotiin päästyäni vajosin sohvalle ja juorusin hyvän ystävän kanssa puhelimessa. Varttia vaille yksitoista tajusin ja muistin, että eipä muuten oo kahvimaitoa aamuksi. Juoksujalkaa lähi-Alepaan (ihan oikeesti, Luojalle kiitos noista aukioloajoista!), maito ja vähän herkkuja messiin. Oon aamuisin niin laiska, että ei mitään toivoa että kykenisin kauppaan silloin.

Oon siis hemmotellut itseäni pizzalla ja syönyt tota suklaalevyä niin kuin leipää: toisin sanoen pureskellut paloja tosta lähes kokonaisesta levystä. Ah näitä elämän pieniä iloja.

Ja niin. Oon tällä viikolla kuunnellut paljon itselleni uutta musiikkia, genrestä nimeltä "indie". Also known as "THE hipsterimusagenre". Uutta se on siksi, että normaalisti mun musiikin kuuntelu sisältää lähinnä biisejä genrestä nimeltä "ärsyttävät, hyväntuuliset tanssilattialistahittirenkutukset"

Pitäisi selvästi vähentää hengailua sen yhden (tai "musanörtin" niin kuin se itseään leikkisästi nimittää) kanssa.

 

Mutta tykkään tästä kyllä. Sekä biisistä että bändistä.

Ja tää on soinut GossipGirlissä. Ei voi siis olla ihan huono biisi.

Ei musta silti kyllä hipsteriä tule. Ei näin helpolla. Haha.

Huomenna viikon viimeinen duunipäivä, jonka jälkeen minä ja AH suunnataan yhteisten ystävien tupareihin ja sen jälkeen kuka tietää minne ilta johtaa. Ajateltiin tosin ottaa ilta kevyesti ja iisisti, ei siis mitään järkyttäviä övereitä. Kikatusöverit sallittakoon. Sunnuntaina sit ehkä I Love Me -messuilua.

Uu ja sit mulla on kauheat kamerapohdinnat menossa! Päätin nimittäin eilen, että nyt tarvitsen sen uuden kameran. Muutama vaihtoehto mulla on jo kiikarissa, mutta pitää vielä tsekkailla niitä tarkemmin (eli googlata ne ja valita se kaikkein kaunein. Ai mitkä tekniset tiedot ja ominaisuudet?)

xoxo,

Anna


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

meil on piirakkabileet, taikina sileex

Heipsan!

Sen lisäksi, että kävelin maanantaina koko päivän naama typerässä virneessä, me pidettiin T:n kanssa mun luona piirakkabileet vol. 2! Voluumi ykköset pidettiin tossa joskus keväällä ja feilattiin meidän mustikkapiirakka aika tavalla. (Täyte lähenteli enemmänkin mustikkavelliä, koska mä päätin soveltaa ja jättää kananmunan pois. Note to self: sille on syynsä, että ohjeessa käsketään lisäämään täytteeseen yksi kananmuna.)

Nyt päätettiin sitten vähän skarpata ja leivottiin omenapiirakkaa. Olin käymässä kotikotona viikonloppuna ja äiti laittoi mulle mukaan kotimaisia omenoita. Lisäksi kävin ostamassa jauhoja, sitruunaa, vaniljajäätelöä ja piirakkavuoan. Taloushan tollasessa tuhlailussa kaatuu.

Me katsottiin ohje syys- tai lokakuun Oliviasta (en muista kummasta), kyseessä siis "periamerikkalainen" omenapiiras kansineen päivineen. Alkoi naurattaa, kun ohjeessa sanottiin, että taikinan voi sekoittaa joko monitoimikoneella tai käsin. Mähän en tosiaan ensin muistanut, että multa löytyy kotoa sellainen monitoimikone. Sillä me sitten sekoitettiin se taikina murumaiseksi. (Kiitos mummi lahjasta! Tää oli nimittäin koneen eka käyttökerta.)

Täytteeksi laitettiin tosiaan omenoita (varmaan tuli ihan kulman takaa että omenapiirakassa on omenoita) ja jotain mauste/siirappihommia, jotka T pyöräytti ohjeen mukaan pannulla, jotta "niihin saadaan karamellinen aromi".

Siinä kun väsättiin meidän piirasta ja aseteltiin taikinaa vuokaan, tuli ihan Lumikki-fiilis. Sehän leipoi kanssa piiraan just ennen kuin Paha Kuningatar tuli kylään. Harmiteltiin tosin T:n kanssa, että eipä meidän leivontatuokiossa näkynyt söpöjä pikkulintuja lentelemässä ja painelemassa taikinaa.

Olin ihan pikkasen huolestunut, miten mun uuni kohtelee meidän leivontatuokion tulosta (se on vähän sellainen vanhempi omalaatuisempi uuni). Mutta piirakka selvisi ehjänä ulos ja tältä se sitten näytti:

No eikö ookin söpö?

On ihan okei katsoa samalla lailla rakastavasti ruokaa
niin kuin jotkut katsoo esim. lapsiaan.



Toivon, että kuvien perusteella olisi tarpeetonta sanoa, että toi oli jymymenestys. Se maistui niin hyvältä. Voin kertoo, että oli melkoinen voittajafiilis!

Kyllä kuulkaa mustakin vielä hyvä vaimo saadaan. Vaikka kaulimiseen pitikin käyttää viinipulloa koska mä en omista kaulinta ja vaikka olin aika varma, että mulla on kanelia kotona. Ei ollut. Kyseessä oli curry.


Aina ei voi voittaa. 

(Ja ei, ei korvattu kanelia currylla. T oli kaukonäköinen ja otti oman kanelinsa mukaan.)




OMG piilomainontaa!!1! Paitsi että sain ton Lexingtonin patakinnas/lappusetin syndelahjaks E:ltä tänä vuonna. "Mä en sitten tarkoita vihjata mitään", se tarkensi kun avasin pakettia. Mutta kuulemma tollasista patakintaista/lapuista ei olisi keittiössä haittaa. Ei varmastikaan, aikasemmin noiden virkaa toimittu vanha keittiön pyyhe (musta tuntuu, että juurikin se saattoi olla painavana syynä siihen, miksi mä sain noi lahjaksi).

Ja olihan E ihan oikeassa! On paljon kivempi käyttää uunia, koska silloin saan aina käyttää noita. Ja onhan noi nyt niin nättejä.

Nyt oonkin sitten pari päivää mussutellut omenapiirakkaa. Ja nukkunut päiväunia. Ja tänään mä vihdoin kävin läpi mun vaatehuoneen sisällön. Se on ollut mulla projektina pitkään ja vihdoin sain hoidettua sen pois alta. Mulla on ihan liikaa vaatteita, joita mä en enää käytä. Löysin mm. paitoja, jotka oon ostanut kun asuttiin Saksassa vuonna 2006. Voi morjens. Kiva pikku vaatehamsteri oon.

Nyt on kuitenkin kaikki vaatteet käyty läpi, käyttämättömät laitettu sivuun ja samalla tuli freesattua vaatehuoneen hyllyjärjestystäkin. Jee!

Nyt meen nukkumaan, huomenna ajattelin hyödyntää SYÖ! Helsinki -kamppiksen vikaa päivää ja hakea sushia. Namnamnam.

xoxo,

Anna

ps. oon vähän hämmentynyt, että tänään on jo keskiviikko. Oon jotenkin elänyt ihan tiistaissa.


maanantai 15. lokakuuta 2012

and here she goes (again)

Voi apua oikeesti.



Mä olen tutustunut yhteen mielettömään ihmiseen. Se on tosi erilainen kuin mä, mutta jotenkin mä silti viihdyn sen kanssa, mulla on vaan yksinkertaisesti kivaa sen kanssa (ja omien sanojensa mukaan silläkin on kivaa mun kanssa).

Mä en tosiaan tiedä, onko tässä(kään) hommassa taas mitään järkeä, mutta oon päättänyt, että fiiliksen mukaan meen ja katotaan mitä sieltä tulee vastaan.

Ja eilen illalla sen yhden luona hengatessa tää kaikki tuntui (yllättäen) tosi hyvältä idealta.

Nyt oon sit vaan hymyillyt vähän idiootin näköisenä.

xoxo,

Anna


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

finally you're mine

Tänään kävin sen vihdoin ostamassa.

Asian, josta olen haaveillut niin kauan, että mun ystävätkin ovat jo parahdelleet "ihan totta Anna, sä oot puhunut siitä yli vuoden, mene ja osta se!"

Ja mikäkö "se" on?







Mulberryn klassinen villahuivi tietenkin.

Se on kaunis. Niin äärettömän kaunis. Ja niin pehmeä, että jos mä saisin valita, mä asuisin sellaisen pehmeyden keskellä. Mutta koska se ei (ainakaan toistaiseksi) ole mahdollista, kaulan ympärille kiedottavalla huivilla on hyvä aloittaa. Ja tiedoksi saatettakoon, että tässä tapauksessa ääretön pehmeys tarkoittaa 90% merinovillaa ja 10% puhdasta cashmerea.

Sanoinko mä jo että mun uusi vauvani on pehmeä?


 



Ja mä olen niin onnellinen, voi niin onnellinen. Näinä hetkinä materialisti-Anna hymyilee ihan riemuidioottina ja haluaisi vaan jatkuvasti käydä silittelemässä uutta hankintaansa eteisen naulakossa.



Tältä näyttää onnellinen riemuidiootti.


Mulla oli tosiaan tänään vapaapäivä, joka alkoi myöhään heräämisellä, venähtäneellä aamukahvilla ja pienellä siivouksella. Koska kerrankin mulla oli oikeasti aikaa, mä kulutin todella kauan mm. meikkaamiseen ja nautin siitä toden teolla. 

Keskustassa käväisin hoitamassa muutamia (mahdollisesti) uusia duunikuvioita, mutta en pukahda niistä vielä mitään, etten jinxaa niitä. Sen jälkeen oli aika suunnata Fabianinkadulle Mulberryn putiikkiin. Nyt loppui pohtiminen ja odottaminen.

Munhan oli siis alunperin tarkoitus käydä ostamassa brittimerkin huiveista se klassisin, vihreä-puna-rusehtava-ruuturaitahuivi. Mutta kuinkas sitten kävikään. 

Astuin sisään liikkeeseen ja pyysin saada nähdä tarjolla olevat villahuivit. Ja siinä se oli, se Mulberryn perusvillahuivi. Mutta mitä mä näinkään sen vieressä? Huivin täynnä ruskean ja beigen eri sävyjä. Värit keskenään niin harmonisessa ja kauniissa liitossa, että menin ihan sanattomaksi. 

Otin molemmat huivit mallailuun ja noin minuutin jälkeen tajusin, että ei hemmetti, en mä pysty päättämään. Olin tullut ostamaan sen klassisen huivin, mä olin jo etukäteen päättänyt poistua liikkeestä sen kanssa. Mutta se toinen huivi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan niin äärettömän, vastustamattoman kaunis. Huokaus. 

Myyjä kertoi sen olevan kausisävy, kuvioinniltaan sama kuin klassinen, mutta sävyt vain tätä mallia varten kehitetty. 

Tässä vaiheessa mun oli pakko soittaa Sofialle. Pikaisen "apua oon nyt täällä mutta löytyikin uusi sävy ja mä en osaa päättää, mitä mä teen?!" -puhelun jälkeen nappasin Sofialle alla olevan kuvan huiveista ja sain vastaukseksi "KAUSIVÄRI! SE ON IHANA, ota se!!!!" -viestin. 



Epäröin silti. Luultavasti vain, koska en ollut valmistautunut ollenkaan siihen, että tolle klassikko-sävylle löytyisi noin varteenotettava kilpailija. Mä mallasin tota kausisävyä mustan ja ruskean ja tummansinisen kanssa, toisin sanoen pohdin, sopiiko se mun vaatekaapista löytyvien takkien kanssa. 

Siellä ollaan varmaan tosi yllättyneitä, kun kerron, että no sopihan se. 

Viisi minuuttia myöhemmin poistuin liikkeestä harmaaseen paperikassiin ja silkkipaperiin käärityn huivini kanssa. 



Kuten (peili)kuvasta näkyy, poikkesin myös Hullareilla. Ja nimenomaan poikkesin, Hullari-visiiteistä kun on nautinto kaukana. Stockmann on mitä ihanin ostospaikka 355 päivänä vuodessa. Ne loput kymmenen Hullua Päivää on ihan kauheita.

Käväisin tosiaan urheiluosastolla hakemassa aluskerraston odottelemaan kylmempiä juoksuilmoja ja tekniikkavempainosastolta hain muutaman leffalöydön (Piiat, Kuninkaan Puhe ja The Girl With The Dragon Tattoo tekivät löytymisellään mut hyvin iloiseksi, eipä ollut ihan turha reissu). 

Loppuillasta kävin hakemassa T:n töistä ja se huomasi tietysti heti mun uuden huivin (olin ehkä saattanut ohimennen mainita siitä jo aikaisemmin..). Mun teki koko sen kävelymatkan ajan vaan huutaa kaikille vastaantulijoille että, "näättekö te mitä mulla on kaulassa? Eikö ookin kaunis?" mutta tyydyin vain hehkuttamaan upouuden perheenjäsenen ihanuutta T:lle. Ja puhelimessa äidille. Ja äidin jälkeen E:lle. 

Ja nyt mä fiilistelen sitä ihan vaan itsekseni.

Tyytskäri huokaus.

Hauska yksityiskohta paperikassin pohjalla. Laittoi hymyilyttämään.

Bisous bisous (tai "Kisses", niin kuin Englannissa sanottaisiin),

Anna

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

ex tempore sitä ja tätä

Tittidii!

Ajattelin ensin eilen, että oisin ollut ihan rauhaisasti vaan kotosalla, surffailin jo netissä ja katoin liikuttavia X-Factor USA -videoita. Ostin duunista päästyäni oikein briejuustoakin (joka tosin maistui ihan kumilta, siis miten siitä on saatu niin ei-minkään-makuista?) ja jätskipuikkopaketin, josta söin samantien kaksi. Seuraavaksi illan suunnitelmissa oli vaihtaa mun lempparikotihuppari päälle (sellanen maailman pehmein, jota en käytä ku vaan kotona) ja jatkaa sohvalla pötköttelyä.

Mutta sitten puhelin pirahti ja sain yllärikutsun synttäreille tohon melkein naapuriin, joten korjailin vähän meikkiä ja tukkaa ja vaatteiden vaihdon kautta eikun menoks!

Oon ilonen yllätysillasta ulkona, koska
paardit ovat parhaat!

Jatkot oli Lauantaidiskossa (melkein tekis mieli kirjoittaa "luonnollisesti", käydäänkö me tyttöjen kanssa oikeasti enää missään muualla? Ollaan ihan kaavoihin kangistuneita, haha) ja siellä oli kivaa (no luonnollisesti). Naurettiin, juteltiin, tanssittiin ja oltiin nuoria, kauniita ja onnellisia. Törmäsin myös yhteen vanhaan frendiin, jonka kanssa ei olla nähty kuukausiin, mutta siitä huolimatta läppä lensi vanhaan tuttuun tapaan. Noi on aina mahtavia hetkiä. 

Tänään oon vaan hengannut himassa, käynyt nauttimassa ihanasta auringonpaisteesta juoksun merkeissä ja lukenut monta tuntia viikonloppu-Hesaria. Sit nukuin päikkärit, söin jäätelöä ja kuuntelin Matchbox Twentyä. Ja puhuin puolentoista tunnin pituisen puhelun Sofian kanssa.

Perjantaina me päätettiin AH:n kanssa hetken mielijohteesta viettää glögikauden avajaisiltamia. Mä olin jo melkein unohtanut, miten hyvää glögi on! AMNAMNAM. Meidän yhteinen kaveri ihmetteli näin aikaista ajankohtaa (siis mitä ihmettä, eihän jouluunkaan oo enää ku vähän yli kaks kuukautta) ja mä vastasin, että pakko alottaa ajoissa, koska eihän glögiä juoda sit enää vuodenvaihteen jälkeen. Sitä pitää siis juoda oikein kunnolla, vähän niinkun varastoon. (UU mehän voitaisiin Sofian kanssa viedä glögiä faijalle Jenkkeihin ja pitää muutamatkymmenet pikkujoulut siellä! Eipä tarvi pakkaamistakaan miettiä ku ne litran pönikät vie kauheen kätevästi kaiken tilan. Joudutaan siis ostamaan vaikka mitä paikan päältä. Kuinka ikävää.)

Isi muuten ilmotti tossa yksi päivä, että se on varannut meille hotellihuoneet NYC-vierailun ajaksi. Reissuun enää 44 päivää!! (vaikka enhän mä niitä laske) Ja tajusin just, että kun tullaan takasin Suomeen, jouluun on vajaa kolme viikkoa. Ja sitten on jo uusivuosi ja tammikuu. Tsiisus kun tää aika lentää kun on hauskaa. 

Ja oon kokonaan unohtanut kertoa, että käytiin tossa pari viikkoa sitten katsomassa Magic Mike duunityttöjen kanssa yhtenä sunnuntai-iltana. Oon edelleen sanaton kaikista niistä alastomista miesten ylävartaloista. Siis hello silmänruokaa enemmän kuin ehdin ahmimaan. 

Enkä oo vieläkään ihan varma, oliko leffassa joku juoni. Ellei se ollut mahdollisimman monen hyvin kehittyneen vatsalihaksen esitteleminen (mun mielestä kävis hyvin juonesta?).

Ainiin ja viime viikolla mä ostin vihdoin itselleni tekokukkia. Mulla on keittiön pöydällä sellainen kaunis lasimaljakko, jonka sain E:ltä tuparilahjaksi silloin kun muutin tänne. Musta se on aina tylsän näköinen ilman kukkia, mutta oikeet kukat kuolee niin nopeesti (etenkin tälläisen kasvitappajan käsissä). Ratkaisu: tekokukkakimppu! Nyt siinä on paljon kauniita valkoisia hortensioita ja AH:kin myönsi, että ne on aika aidon näköisiä! Ja vaikka ne on tekokukkia, mä tuun aina iloiseksi kun katson niitä.

Lisäksi oon tässä parina viime päivänä käyttänyt runsaasti aikaa

-mun vaatehuoneen sisällön yhdistelyyn (tunnetaan myös terminä "pukeutuminen")
-erään henkilön ajattelemiseen
-uuden huoneenjärjestyksen suunnitteluun (en oo tosin vielä päässyt paperipiirroksia pidemmälle. Piirrustusten tason perusteella on tosi hyvä etten ikinä halunnut arkkitehdiksi)

Pus,

Anna

maanantai 1. lokakuuta 2012

well hello yllätysviesti

Siis ihan oikeesti.

Tiiättekö sen tunteen kun saa odottamattoman viestin joltain ehkä ihan pikkiriikkisen erityisen tuntuiselta tyypiltä ja sitten tulee kauheet paineet miettiä, mitä ihmettä siihen vastais?

Mä kulutin äsken 20 minuuttia kirjoittaen yhden lauseen pituista vastausta erääseen viestiin. Mietin sanamuotoja, sanavalintoja ja hitsi soikoon, jopa sanajärjestystä! Vastaus ei saanut olla torjuva, muttei liian tyrkkykään. Positiivisen oloinen, muttei itsestäänselvä.

Tää on kuulkaa sitä todellista ydinfysiikkaa, ei ne missään Cernissä tiedä mistään mitään.

Yritin aluksi mennä sellasella "mä kirjotan mitä ekana tulee mieleen, se toimii aina" -flowlla, mutta se osottautu huonoksi ideaksi. Mulle tuli nimittäin ekaksi mieleen lähinnä lauseet "mitä hemmettiä täällä tapahtuu?!" ja "mut mä olin ihan varma, ettei siitä kuulu enää koskaan yhtään mitään". Meen aina tollasissa yllätysviesti-tilanteissa ihan paniikkiin, joten ennen kuin edes harkitsin sille yhdelle vastaamista, laitoin sos-viestiä tytöille. Sellasta perus "WTF LOL ÄKSDEE APUA se yks laitto viestiä", mutta vähän pidemmällä kaavalla.

Että sellanen kypsä ja aikuismainen Anna 22 vuotta.

Ton lisäksi oon tänään levännyt, pyörähtänyt töissä kun piti viedä jotain papereita ja ostanut rei'ittimen, koska päätin vihdoin ja viimein laittaa mun paperiasiat järjestykseen. Yritys hyvä kymmenen, etenkin kun huomasin vasta kotona, että olisin näköjään tarvinnut myös nitojaa. Tässä vaiheessa olin tietenkin ehtinyt levittää kaikki mun paperit tohon lattialle. Rei'itin parit paperit ja järjestin ne tohon mun kansioon, jonka jälkeen kasasin loput pinoon tohon sohvan viereen odottamaan huomista ja sitä, että käyn ostamassa myös nitojan.

Ainakin puoli tuntia kestäneen, todella vaativan urakan jälkeen palkitsin itseni jäätelöllä, värityskirjalla ja kahvilla.

Tuun aina iloseksi kun katon tätä. 


Jäätelön ehdin jo syödä, siksi siitä ei ole kuvia.

Ainiin, lisäksi mua huijattiin tänään. Lehtimyyjä soitti ja minuuttia myöhemmin tajusin tilanneeni vahingossa viikonloppu-Hesarin. Hups. Eikä se myyjä edes kuulostanut mitenkään superinnostuneelta. Laitan tän mun kipeilyn piikkiin. Se olisi samantien voinut ehdottaa kestotilausta Savon Sanomille tai käskeä mua tilaamaan kymmenosaisen "Näin opettelet puhumaan sujuvaa namibiaa" -kirjasarjan ja aivan varmasti olisin näissä kipeyshöyryissä tilannut.

Eli ehkä mä oon nyt vaan onnellinen, että se soitti pelkästä Hesarin tilauksesta.

Lisäksi nyt voin taas luokitella itseni joukkoon nimeltä "vakavasti otettavat, katu-uskottavat ja fiksut ihmiset".

Tai sitten en. Ellei vakavasti otettavat, katu-uskottavat, fiksut ihmisetkin saa suunnattomasti nautintoa siitä kun ne kuluttaa kaksi tuntia muotiaiheisen värityskirjan parissa.


Kun olin viisi, väritin Disney-prinsessavärityskirjoja.
Nyt kun oon 22, väritän värityskirjaa, jonka
sivuilta löytyy timanttisormuksia ja
Marc Jacobsin kenkiä.


APUA. Nyt T sanoi, että mun vastaus oli "aika karu". Voi ei voi ei voi ei.

Nyt se ehdottaa, että laittaisin sata ";)" sen viestin perään. En tiiä pitäiskö itkee vai nauraa.

Okei, pikaisen viestittelyn jälkeen tultiin siihen lopputulokseen, ettei mun vastaus ollutkaan niin karu kuin se oli aluksi luullut ja että oikeastaan se oli loppujen lopuksi aika hyvä.

Huh. Nyt voin taas hengittää rauhassa ja jatkaa värittämistä.

Bisous bisous,

Anna

ps. taistelussa minä + tulitikut vs. tulitikkuaskien sytytyskaistat, mä oon tappiolla 4-0. Mutta noissa sytytyskaistoissa (onks niillä joku oikee nimi?) on pakko olla jotain vikaa. Mulla on kolme tulitikkuaskia (that is: kuusi ns. sytytyskaistaa), enkä oo saanut yhtäkään noista neljästä tulitikusta syttymään vaikka kuinka yritän. No en oiskaan halunnu sytyttää mitään kynttilöitä, lamput onkin paljon kivempia.