torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen


Vesi kiehuu vedenkeittimessä, joka napsahtaa pois päältä. Nousen keittämään itselleni kupillisen kahvia. Kaadan vastajauhetun kahvin aeropressiin ja veden perään. Sekoitan, silmäilen sekuntikelloa ja tuoksuttelen uuttumassa olevaa kahvia. Touhuamiseen kuluu noin kolme minuuttia, kuten aina ennenkin.

On vuoden 2015 viimeinen päivä.

Joulu ja välipäivät kuluivat rauhallisesti, jopa ne reilut 1000 kilometriä, jotka istuin erinnäisissä kulkuvälineissä noiden seitsemän päivän aikana, jotka olin poissa kotoa.

Vietin joulua välipäivineen rakkaiden huomassa. Maanantaiaamuna palasin Helsinkiin, mutta en viihtynyt kotona paria tuntia kauempaa vaan riensin vielä vuorokaudeksi takaisin Kehä III:n ulkopuolelle, tällä kertaa poikaystävän kainaloon.

Vuodenvaihteeseen liittyvä juhlafiilis on alkanut nostaa päätään, mutta ennen kaikkea olo on edelleen joulun jäljiltä kovin rauhallinen. Tai ehkä rauhallinen on väärä sana.

Seesteinen. Sitä mä olen juuri nyt. Seesteisen onnellinen, to be precise.

Olen menossa ystävien kanssa vanhan koulukunnan kotibileisiin, mutta kuluneen aamu- ja iltapäivän olen viettänyt lähinnä itsekseni. Pohdiskellen kulunutta vuotta ja kaikkea sitä, mitä se on tuonut tullessaan. Ajatuksissa ovat olleet myös huominen ja kaikki sen jälkeiset päivät. Suuntaan kohti alkavaa vuotta odottavaisena, hiukan jännittyneenäkin, mutta ennen kaikkea luottavaisena. Luottavaisena siihen, että onni, vaikka sitä olisikin jo saanut roppakaupalla, ei siltikään lopu maailmasta kesken.

Näin tänään lauseen, joka mielessäni toivotan teille kaikille hauskaa vuodenvaihdetta ja paljon hyviä, kauniita asioita uudelle vuodelle!

"And I've realized that The Beatles got it wrong. Love isn't all we need - love is all there is."

xx,

Anna

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

All is calm, all is bright


Käytiin maanantai-iltana poikaystävän kanssa katsomassa uusin Star Wars. En sano muuta kuin että HERRAMUNJEE, menkää äkkiä katsomaan, se on huikea!

Olen myös huomannut useaan otteeseen, että ajantajuni eli tuttavallisemmin käsitykseni siitä, mikä viikonpäivä on, on jo kadonnut tyystin.

...mistä päästäänkin siihen, että on ihanaa olla lomalla! En ottanut oikeastaan laisinkaan työvuoroja loman ajaksi, koska 1) tahdon oikeasti lomailla 2) pitäisi saada vähän roikkumaan jääneitä kouluhommia pakerrettua. Tosin koulujuttuja ajattelen seuraavan kerran vasta ensi viikolla, kun kotiudun taas kaupunkiin.

Vietämmekin paremman puoliskoni kanssa joulua erillään, hän omansa ja minä oman perheeni kanssa. Saatoin hänet eilen Kamppiin ja kun istuimme bussiterminaalin lattialla vierekkäin seinään nojaten, hetken aikaa kuvittelin, että olemme seikkailemassa. Liekö syynä ollut poikaystävän rinkka vai se, että joimme oudon makuista, mate-uutteesta tehtyä limpparia, joka jostain syystä toi mieleeni Australian vai oliko syynä terminaalin lattialla istuminen (en edes muista milloin olen viimeksi istunut julkisen tilan lattialla!), mutta sillä hetkellä olisimme voineet olla bussiterminaalissa missäpäin maailmaa tahansa. Melbournessa, Bangkokissa tai vaikka Santiagossa. Ajatus kutkuttaa minua edelleen.

Ja koska jostain jännittävästä syystä en ole asiaa vielä täällä hehkuttanut, niin hehkutanpas nyt pikaisesti: viimeviikkoisessa videopostauksessa mainitsin odottavani Flow:n ensimmäisiä artistikiinnityksiä. Tulihan sieltä vaikka ja mitä, kuten Jamie xx ja M83 (ja paljon monia, joista en ollut koskaan kuullutkaan), mutta kirsikkana kakun päällä Flow tuo vihdoin Suomeen yhden lempibändeistäni, CHVRCHESin! Olin ja olen edelleen aivan käsittämättömän riemuissani! JEE!



Mukavaa on myöskin se, että alan vihdoin ja viimein olla kokonaisvaltaisen rauhoittunut joulunviettoa varten. Stressiä on pukannut yhdestä jos toisestakin syystä, mutta vihdoin eilen illalla koitti se hetki, kun päätin nakata kaikki ylimääräiset mieltä painavat asiat ikkunasta ulos. Mutta koska minä olen minä, hoidin vielä tänään aamulla viimeiset joululahjahankinnat (tosin kiireettömästi ja ilman stressiä) ja iltapäivällä sanoin moimoit Stadille ja hyppäsin junaan. Nyt istun nuorimman pikkusiskon sängyllä ja joulunvietto on virallisesti alkanut. Ensimmäiset joulusuklaat on syöty ja sana "lautapelit" mainittu.

Ihanaa, rauhallista ja onnen täyttämää joulua teille kaikille!

xx,

Anna


lauantai 19. joulukuuta 2015

It's beginning to feel a lot like Christmas


Aloitetaanpas rehellisesti: kuluneet viime päivät ovat olleet suurimmaksi osaksi melkoisen kamalia.

Tiistaina kävin katsomassa rakkaan ystäväni suloisen pehmeää koiravauvaa, mutta siitä eteenpäin ovat asiat tuntuneet menevän sulavasti alamäkeen. Mitään järisyttävää tai suurta ei ole tapahtunut, mutta olen ollut suruinen ja alakuloisella tuulella.

Ikävöin poikaystävääni, jota en tuolloin ollut nähnyt melkein viikkoon. Stressasin lukukauden viimeistä tenttiä ja paria muuta koulutehtävää. Ulkona tuntui olevan jatkuvasti pimeää (ottakaamme huomioon, että tässä puhutaan kuitenkin vain noin kolmen päivän pituisesta ajanjaksosta) ja yksi työpäiväkin venyi ylitöiksi.

Niin. Pieniä ongelmia, mutta jostain syystä ne tuntuivat niin kovin raskailta.


Ja sitten, tänään aamulla, onni tulvahti taas sydämeen kuin raikas tuulenhenkäys tunkkaiseen huoneeseen. Ei siihen tarvittu paljon. Rakkaan vierestä herääminen, aamukahvin juominen yhdessä. Sininen taivas ulkona, auringon säteiden heijastuminen naapuritalon seinään. Se kun toinen on jo sanonut "moikka", mutta kääntyy kuitenkin vielä takaisin antamaan lähtösuukon.

Kävin Fredrikinkadun ihastuttavassa Papershopissa ja ilahduin, kun huomasin liikkeen lähes kuhisevan asiakkaista. Ostin neljä kauniin värisiä konfetteja sisältävää ilmapalloa, jotka aion viedä yllätyksenä ystäväni huomisiin valmistujaisiin. Tuleva maisterisnainen kielsi ostamasta lahjaa, mutta ilmapallot ja kaunis kortti ovat mielestäni vähintä, mitä voin viedä tuliaisiksi.

Järjestelin eilen kirjahyllyäni ja heivasin hyllyssä nököttäneen television piiloon ja täytin kaksi tyhjäksi jäänyttä hyllyä kirjoilla ja parilla kauniilla esineellä. Nyt harmonisia ovat sekä kirjahylly että oma fiilis.


On ehkä hiukan nurinkurista, että vaikka opiskelen kirjallisuutta, omistan vain kovin vähän kirjoja. Vaalin vähäisiäkin aarteitani ja toteankin yleensä vain vienosti "Ei mulle tuu oikein mitään mieleen. Paitsi no kirjoja", kun joku utelee esimerkiksi joululahjatoiveita. Useat lukemani kirjat ovat kirjaston hyllyistä ja pyrin kuitenkin välttämään sitä sellaista tavaroiden omistamista vain niiden omistamisen takia. Olenkin alkanut karsia omistamaani tavaraa ja välttelen kaikenlaista pikkurojua. Olen vasta viime aikoina sisäistänyt, miten oikeassa lauseen "Yksinkertainen on kaunista" -keksijä oli.

Hieman hukassa ollut joulufiiliskin on siis taas löytynyt. Joulutähti on ikkunassa ja Michael Bublén joululevy on soitettu lähes puhki. Siis jos puhkisoittaminen olisi ylipäätään Spotifyssä mahdollista.

Sisko ystävineen saapuu kohta luokseni ja tänään illalla juhlimmekin pienimuotoisesti siskon syntymäpäiviä. Juuri nyt kaikki on, taas, niin hyvin ja onnellisesti.

"Ei ole suurempaa elämää kuin tämä tänään." -Mikko Kuustonen

Viisain lausahdus, jonka olen kuullut aikoihin.

Ihanaa lauantaita murut!


xx,

Anna

tiistai 15. joulukuuta 2015

First time ever: VIDEOPOSTAUS!



IS IT A BIRD? IS IT A PLANE?

NO, IT'S ANNA ON VIDEO!

Uskomatonta mutta totta: lähes ajankohtainen Anna!

Olen suunnitellut tätä jo tosi pitkään, mutta toteuttaminen onnistui vasta nyt. No jaa, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan? Mutta mutta, pidemmittä puheitta tässä teille tunnelmia ja kuulumisia videon muodossa yhdeltä aika innostuneelta bloggaajalta!


Päivän THE-juttuja ovat näköjään "aaaaa", "oon ihan superinnoissani" ja sit sellainen ylipäätään jännittyneen innoissaan heiluminen. Älkää heitatko vaikka hiukan saattoi olla tahmeaa, yritys hyvä kymmenen, haha!

Ja tosiaan, en sitä videolla tullut maininneeksi, mutta allekirjoittaneen snapchat on annastrawberryy, jos jonkun kiinnostus sattui heräämään.

Ihanaa tiistaita!

xx,

Anna

PS. koska olen tekniikkatumpelo, en saanut videota isommaksi. Sen saa kuitenkin tsekattua myös Youtuben puolelta snadisti isompana videon nimeä napauttammalla.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Tavallista kauniimpi sunnuntaihauska


Ihanaa sunnuntaita ja terveisiä landelta!

Me ollaan melkein koko perheen voimin vietetty vähän etukäteisjoulua täällä faijan luona. Ollaan syöty hyvin, mutta ei jouluruokaa, säästyköön se itse jouluun. Viiniä on kulunut ja myöhemmin tänään olisi tarkoitus leipoa joulutorttuja. Olen nukkunut paljon univelkoja pois.

Ensi viikolla on yksi essee-palautus, jota olen kirjoittanut täällä ja torstaina on vuoden viimeinen tentti. Sitten aloitan joululoman.

Tällä viikolla halusin postata teille videon, joka on kerännyt runsain määrin huomiota ainakin omissa sosiaalisen median piireissäni. Video liikutti minua suuresti ja toi hymyn huulilleni, toivottavasti sillä on sama vaikutus myös teihin.


Aloin videon myötä pohtia omaa suhtautumistani muiden antamiin kehuihin. Silloin pari vuotta sitten kun Aupparit tuli ulos telkkarista ja ihmiset, esimerkiksi meidän asiakkaat, alkoivat tunnistamaan mut ja antoivat positiivista palautetta, mun oli ihan hirmuisen vaikea suhtautua siihen. Menin aina hämilleni, mutta aina, ihan aina, hymyilin myös kirkkaammin kuin Naantalin aurinko. Se, että joku tuntematon ihminen näkee sen verran vaivaa, että tulee puhumaan ja sanomaan jotain kaunista, vaikka ei tunne mua ollenkaan, saa oman olon uskomattoman nöyräksi ja kiitolliseksi.

Mutta tärkein ja kaunein asia tolla videolla on musta se, mikä uskomaton vaikutus hymyllä on. Ihminen on niin paljon kauniimpi hymyillessään, vaikka aina se oma hymy ei ehkä omasta mielestä tunnukaan kauneimmalta mahdolliselta. 

Hymyillään kun törmätään!

xx,

Anna

PS. Video alunperin täältä

perjantai 11. joulukuuta 2015

Miksi?


Miksi joku syö jäätelöä lautaselta, jos sitä voi syödä suoraan paketista?

Miksi joidenkin on niin vaikea nähdä asioiden hyviä puolia?

Miksi en ole vieläkään ostanut uusia silmälaseja?

Miksi Aino Ihana maitosuklaa -jäätelön suklaakokkareista ei ole vieläkään tehty suklaalevyä?

Miksi en ole aikaisemmin tiennyt, että vanhemmiten näkö voi parantua?

Miksi Antti Holma ei snäppää useammin?

Miksi rakastuneena käyttäytyy aina vähän höpsösti?

Miksi tekemättömien asioiden kohdalla aloittaminen on aina kaikkein vaikein osuus?

Miksi tilaamani uusi puhelin ei ole vieläkään saapunut?

Miksi lukeminen on niin kivaa?

Miksi en vieläkään osaa sijoittaa sohvaani mihinkään hyvältä tuntuvaan paikkaan asunnossani?

Miksi ruoka maistuu paremmalta kun syö jonkun kanssa?

Miksi on niin helppoo olla onnellinen?

xx,

Anna

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Onnellisuutta ilmassa


Ensi alkuun, pahoittelut postaamatta jääneestä sunnuntai-hauskasta, mutta oli poikkeuksellisen täyteen tupattu viikonloppu-ohjelma. Meillä oli tosiaan työpaikan epäviralliset (ja kosteat) pikkujouluetkot lauantai-iltana, jonne menin melkein suoraan töistä ja seuraavana aamuna viralliset pikkujoulut alkoivat jo aamukymmeneltä. Matkattiin vain meille varatulla bussilla Tampereelle, vietettiin päivä siellä muutamassa eri paikassa vieraillen, syötiin hyvin ja tutustuttiin toisiimme. Ja juotiin käsittämättömän paljon skumppaa.

Illalla Stadiin palatessa julistettiin epäviralliset jatkot alkaneiksi ja päädyttiin laulamaan karaokea, joten arvatenkin maanantai kului aika lailla kotona koomatessa, joskin kävin illalla tekemässä lyhyen duunivuoron.

Eilen harjoittelimme muiden fuksien kanssa ainejärjestömme pikkujouluihin laadittua näytelmää ja illan vietin miehen kainalossa.

Tänään oli vuoden toiseksi viimeinen balettitunti ja tuntuu uskomattomalta, miten nopeasti syksy on mennyt. Se sama syksy, joka on ollut ehkä yksi elämäni onnellisimmista.

Syksyt ovat itselleni usein se vuodenaika, joka niitä jälkeenpäin muistellessa jää vähän hämärän peittoon. Se on monesti tuntunut tietynlaiselta välitilalta. Mutta tämä syksy on ollut monin eri tavoin uusien tuulien täyttämä ajanjakso: yliopisto, parisuhde, baletti. Elämässäni on ollut niin paljon onnea tuovia juttuja, että olen hädin tuskin edes huomannut päivien harmautta ja pimentymistä. Saatan ehkä kävellä vaaleanpunaiset kakkulat nenälläni, mutta eikös joku joskus sanonut, että vedämme puoleemme sitä mitä ajattelemme. Lisää vaaleanpunaisia ajatuksia tuovia asioita tänne, kiitos!

Kirjoitan onnellisuudesta tänään siksi, että joimme eilen rakkaan ystäväni ja vaimokkeeni kanssa pitkän linjan aamukahvit yhdessä ja puhuimme pitkään ystävyydestä ja ihmissuhteista.

Lisäksi sain tänään kuulla monen minulle kovin tärkeän ihmisen kertovan heille tapahtuneista hyvistä jutuista. Tai kuten yksi ystävistäni asian tapansa mukaan suorasukaisesti ilmaisi:

"By all means lisää hyvää maailmaan! On ollu sellaset persevuodet tässä takana, että kyllä sais jo kaikkien kiva-laariin alkaa ropista!"

Ja muistin jälleen kerran, miten fiksuja ja ihania tyyppejä mun elämässä on. Oli ne sitten fyysisesti kaukana tai lähellä, nähtiin me sitten viikoittain tai kerran puolessa vuodessa.

Jotkut ihmiset vain ovat tulleet toistensa elämään jäädäkseen.

xx,

Anna

perjantai 4. joulukuuta 2015

(ALMOST) ALL WEEK WEEKEND


Ah, perjantai-ilta. Ulkona tulee kaatamalla vettä (tulin nimittäin juuri kotiin ja näytän uitetulta koiralta), vaihdoin rennompaa päälle, sytytin kynttilöitä ja keitin kahvia. Mun pitäisi myös naputtaa yksi koulujuttu loppuun, mutta teen sen sit seuraavaksi.

Mun joulukuu on alkanut todella rennoissa merkeissä. Joo, pari tenttiä, joitain koulujuttuja ja niiden dedikset vähän kummittelee ennen kuin voin ryhtyä täysipäiväiseksi joululomalaiseksi, mutta niitä lukuunottamatta elämä tuntuu jotenkin kovin lokoisalta.

Mulla oli tällä viikolla viimeiset luennot ja illat ovatkin menneet lähinnä hyvän ruoan ja Netflixin parissa. Menossa on How I Met Your Motherin neljäs tuotantokausi. Jälkijunassa tulen taas vaihteeksi tässäkin asiassa, mutta ai vitsi, miten hauska toi sarja on. Mä olen vain mitä ilmeisimmin vähän sitä tyyppiä, joka ei osaa katsoa sarjoja yksin. Aloitin aikoinani juuri HIMYM:n, mutta en jotenkin pystynyt pysymään paikallani edes kahta jaksoa putkeen, joten jätin sarjan sikseen. Yksin ollessani mulla on näköjään liian levottomat jalat, jotta Netflix voisi pitää mua aisoissa.

Löysin myös vihdoin tänään meille joulukalenterit. Alunperin mun tarkoitus oli ostaa itselleni sellainen suuri Kinder-kalenteri ja miehelle Starwars, mutta arvatkaa löytyikö niitä mistään kun maanantaina eli marraskuun viimeisenä päivänä kävin parissa kaupassa. No ei. En kuitenkaan luovuttanut. Neljä päivää myöhemmin ratsattuani kaikki, siis kaikki keskustan isot ja pienet kaupat, jouduin kuitenkin nostamaan valkoisen lipun mielikuvitussalkoon ja ostin kaksi "tavallista" suklaakalenteria. Toisaalta ne on aika söpöjä ja juuri sellaisia, joita vanhemmat osti mulle ja sisaruksille, kun oltiin pieniä. Plus se suklaa oli musta tosi hyvää.

Tän viikon tiistaina ja keskiviikkona vierailin myös Studia-messuilla YLEn Abitreenit-lavalla puhumassa au pairiudesta ja välivuoden viettämisestä. Tapasin myös ensimmäistä kertaa Auppareiden kakkostuotantokauden Judithin, joka osoittautui juuri niin iloiseksi ja kivaksi tyypiksi kuin mitä olin kuvitellutkin.

Olen edelleen todella otettu, että YLEltä soitettiin ja pyydettiin mua mukaan. Paikalle tuli paljon jengiä ja osa uskaltautui meidän höpöttelyiden jälkeen tulla juttelemaankin, mikä oli tosi siistiä. Lähtisin mukaan uudelleen ihan anytime. Olen myös miettinyt rustaavani ajatuksiani nimenomaan koskien välivuotta ihan omaan postaukseen, mutta katsotaan.

Huomisen vietän töissä, jonka jälkeen olisi tarkoitus juoda kaupunkiin saapuneen äidin kanssa lasilliset viiniä tai glögiä (tai punkkuglögiä, molempi parempi!) ja myöhemmin illalla kipitän työpaikan epävirallisille pikkujouluetkoille. Pukukoodi on "fabulous", joten huomisillasta tulee varmasti vähintäänkin oh-so-fabulous!

xx,

Anna