Pääsykokeiden ympärillä pyörivä elämä

Olen aloittanut useamman postauksen kirjoittamisen ja parin lauseen jälkeen jättänyt ne roikkumaan luonnoksiin. Tuntuu etten osaa sanoa mitään, etteivät sanat tule ulos päästäni.

Viime viikot ovat olleet vähän outoja. Musta tuntuu, ettei mun päähän mahdu mitään muuta kuin pääsykokeet ja lukeminen. En ole ehtinyt nähdä melkein ketään ystävää enkä oikeastaan tajua, että toukokuun loppu lähestyy.

Tää ei ole ensimmäinen vuosi, kun kevät tuntuu paitsi ihanalta, myös hiton pelottavalta. Joskus mietin, olisiko ollut parempi olla sanomatta täällä mitään aikeistani hakea yliopistoon. Mulla on nyt rauhallisempi ja varmempi olo yliopiston suhteen kuin koskaan aikaisemmin. Kuitenkin samalla tiedostan, että valtaosa siitä varmuudesta johtuu siitä, että pystyin hakemaan myös avoimen väylän kautta, vaikka se ei takaa mulle yhtään mitään. Ei mitään! Välillä mieleen tulee myös, että entä jos olen kironnut tulevaisuuteni puhumalla siitä etukäteen, mikä on tietenkin vähän hupsua. Niinpä sen sijaan, että ajattelisin noin, yritän ajatella, että mitään ei saa, jos ei pyydä.

Mua myös turhauttaa yleisen kirjallisuustieteen pääsykoemateriaalit aivan tajuttomasti. Joo, samoja teoksia kuin ekalla peruskurssilla, mutta vasta nyt ymmärrän, mitä monet yliopistossa opiskelevat kaverit tarkoittivat, kun sanoivat, että opiskelu on ihan erilaista kuin mitä pääsykoe on. Koska sitä se on, ainakin yleisen kirjallisuustieteen kohdalla. Jos mä en tietäisi, mitä se on oikeasti, jos mä en olisi opiskellut sen perusopintoja, mä olisin varmaan heittänyt jo noi pääsykoekirjat ikkunasta. Pääsykoematskujen perusteella voisin aivan rehellisesti sanoa, että toi ainehan on ihan kamalaa kuraa. Onneksi tiedän, että näin ei tosiasiassa ole. Toi pääsykoematsku on vaan jostain ihan toisesta universumista kuin mikään, mitä ollaan opiskeltu kursseilla! Tietenkin sivutaan samoja asioita, mutta ihan eri näkökulmasta. Mua turhauttaa se aika huolella juuri nyt.

Mä luotan itseeni ja samaan aikaan mietin, luotanko liikaa. Entä jos mä en pääsykokeissa osaa kirjoittaa oikein, entä jos olen kuluneen vuoden aikana oppinut kirjoittamaan liian yliopistomaisesti (enkä mä edes tiedä olenko, mutta musta tuntuu siltä) vaikka sitä ei vielä vaadita?

Joo, yritän lopettaa jossittelun ennen kuin edes aloitan.

Mä haluaisin kirjoittaa mun sisustussuunnitelmista, uusista college-paidoista ja sinkkuudesta. Mä haluaisin jakaa ajatuksiani treenaamisesta ja avoimen yliopiston opinnoista. Mä haluaisin pohtia elämää, sen kiemuroita ja taianomaisuutta. Kaikessa painavassa keveydessään.

Mutta en voi. En vielä.

Vielä yksitoista päivää. Sitten on kesäkuun alku; mun kesän alku.

Joten ja kuitenkin, stressistä ja murehtimisesta huolimatta nautin kauniista keväästä ja uskon tulevaisuuteen.

Tulevaisuuteen, joka häämöttää tuolla jossain.

xx,

Anna

ps. allaoleva kuva on ote kaikkien aikojen huikeimmasta WhatsApp-keskustelusta. Tapasin pilkun jälkeen Namun edessä (älkää kysykö miksi olin ollut siellä, I got no decent explanation) erään vanhan ystävän. Seuraavana päivänä puhelimen näytöllä näkyi viesti Slaikka-nimiseltä tyypiltä. Ensimmäinen reaktioni oli kauhistus ja sellainen "voi ei, ei ei ei, kenelle mä nyt oon antanut numeroni, ei ei ei". Kävi ilmi, että kyseessä olikin vain edellisenä iltana tapaamani ystävä (mä en edes tiedä, miten WhatsAppissa voi vaihtaa oman nimensä) ja voitte kuvitella millaiset naurut saatiin, kun kerroin hänelle ensireaktiostani.