keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pikamoi kirjakasan keskeltä


Oli pakko ottaa pieni breikki ja antaa aivojen vähän huilata. Mulla on nyt kirjoituksen alla tän kevään viimeinen (!! KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ oleeoleoleolee) avoimen yliopiston opintoihin kuuluva essee. Tausta- ja lähdemateriaalia löytyy yli 2000 sivun ja viiden kirjan verran, joten ihan helpolla en ole päässyt. Olen kuitenkin digannut tästä kirjallisuustieteen kurssista ihan superpaljon, joten vaikka väsymistä onkin ilmassa, niin mitään pakkopullaa tää ei ole ollut. Mä nautin todella paljon kun saan sukeltaa noiden kirjojen sisään ja pohdiskella merkityksiä rivien välissä.

Pitänee varmaan kipaista kauppaan hakemaan jotain suuhunpantavaa (siis ruokaa, vaikka mun tekisikin ihan hurjasti mieli herkutella ja ostaa myös karkkia) ja loppuilta kuluu tiukasti läppärin edessä näpytellessä.

Tapani mukaan olen jättänyt tämän(kin) esseen aika viime tinkaan, sillää deadline häämöttää ihan nurkan takana. On jotenkin tosi hölmöä, miten mä saan aina hurjasti energiaa ja tsemppiä ihan vaan siitä, että palautus on ihan pian. Kyllähän sitä sanotaan, että "deadline on paras motivaatio", mutta kun ei sen tarvitsisi olla.

Oh well, tuleepahan joka tapauksessa tehdyksi.

Kelpoa keskiviikkoa tyypit!

xx,

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti