lauantai 14. maaliskuuta 2015

You didn't get under my skin


Voi morjens mikä viikko takana. Mulla on nyt menossa kevään viimeinen avoimeen yliopistoon liittyvä isompi puristus: tenttiviikot. Tähän verrattuna oli kyllä lukion koeviikot ihan lastenleikkiä.

Tänään aamulla oli tokavika tentti (kyllä, istuin tenttisalissa LAUANTAIAAMUNA yhdeksältä. Eikä ollut edes eka kerta. Kaikkea sitä koulun eteen tuleekin tehtyä) ja ensi viikolla on vielä yksi, jonka pitäisi tällä erää olla viimeinen.

13 kirjaa, 2 kirjatenttiä. Toiseen tenttiin luettavia kirjoja: 11. Toisin sanoen aikaa on 
kulunut runsaasti pöydän ääressä kahvikuppi kädessä. 

Mulla meni alkuviikko jotenkin alakuloisissa fiiliksissä, mikä oli suoraan sanottuna aivan todella syvältä. Vaikka aurinko paistoi, mieli oli harmaa, enkä meinannut jaksaa hymyillä ollenkaan. Onneksi oli pakko raahautua töihin: duuni vie nopeasti mennessään ja mun kollegoiden kanssa työskennellessä ei vaan voi olla nauramatta. Alakulo kuitenkin palasi aina takaisin ja aloin lopulta pohdiskella, mistä se mahdollisesti johtuisi.

Kyllähän mä sitten löysin muutamankin eri syyn mielialalleni: mieltä kaihersivat sekä tunneasiat että koulustressi. Eikä koulun suhteen niinkään edes nää tentit, vaan edessä olevat pääsykokeet. Mutta kaikkein suurimpana mörkönä mun mielessä on ensi syksy ja se, mitä ihmettä mä oikein teen, jos en nytkään pääse kouluun. Olen kuitenkin yrittänyt olla ajattelematta sitä, koska on hyödytöntä vatvoa asiaa.

Pääni ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, koska stressijäävuoren huippu koettiinkin sitten keskiviikkoiltana: mulla oli hissan tentti, joka meni, pardon my French, ihan vituilleen. En pystynyt keskittymään tenttikysymyksiin yhtään ja mulla meni yli kolmasosa koeajasta siihen, että keräsin ja skarppasin itseni taas henkisesti kasaan. Ja kun lähin tenttisalista, mua harmitti niin paljon.

Kävelin hitaasti päärakennukselta kotiin ja hengittelin viileää ulkoilmaa. Kotiin päästyäni soitin äidille ja kerroin ääni täristen pieleen menneestä tentistä, pahasta mielestä, syksy-ahdistuksesta, sydäntä kaihertavista asioista joita haluaisin olla ajattelematta mutta joita ajattelen silti.

Onneksi mun äiti on maailman viisain ihminen ja seuraavana aamuna pitkien yöunien jälkeen oli taas vähän helpompi hengittää.

Kyllä mä itseni sen verran hyvin tunnen, että tiesin odottaa ton stressin iskevän, enemmin tai myöhemmin. Ensimmäinen stressiaalto siis tuli, mutta onneksi myös jo meni.

Nyt vaan pidetään leuka ylhäällä ja katse edessäpäin.

#lukutauko #taktistaleediä #sohvanomistajanarkea

Kävin tänään tentin jälkeen ekaa kertaa tällä viikolla salilla ja voi elämä, miten paljon mulla oli energiaa ja miten hyvältä tuntui hikoilla ja rääkätä lihaksia. Treenin jälkeen pyörähdin himassa ja suuntasin Kaartinkaupunkiin extempore-lounastreffeille ystäväni kanssa. Vajaa kaksi tuntia myöhemmin kävelin mieli keveänä kotiin, ihastelin auringonpaistetta ja höpötin faijan kanssa puhelimessa.

Tenttiinlukemispäivissä kivaa on se, ettei tod. tarvi meikata. 

Seuraavaksi aion lakata kynnet, keittää kahvia V60:llä (mulla on aina sellasia vaiheita, jolloin keitän kahvia jatkuvasti vain tietyllä välineellä. Tätä ennen käytin pari viikkoa pelkkää pressopannua) ja katsella mahdollisimman paljon ulos.

Ihanaa lauantaita!

xx,

Anna

ps. mun pitänee varmaan hankkia uusi puhelin, toi iPhonen kuvanlaatu on luonnonvalossakin välillä aika todella huono. Mutta toisaalta se annettakoon anteeksi puhelimelle, joka on palvellut mua uskollisesti jo lähes neljä vuotta.

4 kommenttia:

  1. Voi, tykkään tästä sun blogista ihan kauheesti! :-) Sulla on tosi kivoja ja huolettomia kuvia ja ihana tyyli kirjottaa. Piristää lueskella näitä postauksia. Omassakin tapauksessa koulu stressaa ja kevät tuntuu aina olevan vähän sitä kuolen-hengen-ahdistukseen -aikaa.

    Osaan niin hyvin samaistua tuohon stressi-ja-huojennus -fiilikseen, kun omalta osaltani lähtivät lukiojutut eteenpäin ja pitäisi nyt sitten skarpata yläkoulussa vielä nämä vikat kuukaudet ennen kesää (ja sen jälkeen on toivottavasti lukio sitten edessä). Onhan se ihan toisenlainen juttu kuin sulla siellä, mutta ymmärrän sun stressin! En voi edes kuvitella kuinka stressaavaa tommonen on.. Hui. Sulla on kuitenkin asenne, ystävät ja perhe kohallaan, joten näytät vaan menevän eteenpäin stressistä huolimatta. :-) Mäkin täällä pidän sulle peukkuja (ja odottelen uusia postauksia). Kyllä kaikki paremmaks muuttuu vaikkei heti siltä tuntuis. Tsemppiä, Anna! ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, sulla on siis kohta lukio edessä, huippua! Muistan hyvin sen kevään kun haettiin lukioihin, vaikka siitä onkin jo aikaa, haha. Ja onhan nää meidän stressinaiheet kuitenkin aika samanlaisia, vaikka tietenkin vähän eritasoisia. Enkä eritasoisilla tarkoita nyt sitä, että tää mun pääsykoestressi olisi jotenkin "parempaa" tai "aidompaa" kuin sun stressi, vaan sitä, että kun ollaan kuitenkin eri-ikäisiä ja erilaisissa koulutilanteissa niin tietenkin myös stressi on erilaista. En mä ainakaan olisi sun ikäisenä mitenkään pystynyt käsittelemään näitä pääsykoejuttuja, mutta sen takia niitä ei niin nuorilta vielä vaaditakaan.

      Tottakai on tosi tärkeää viedä koulu loppuun kunnialla, mutta muista nauttia tästä upeesta keväästä myös! Tsemppiä ja jaksamista koulun kanssa sulle myös, kohta se kesäloma alkaa! :)

      Ja hei kiitos ihan hurjasti sulle kauniista kommentistasi, tulin siitä aivan älyttömän iloiseksi! :)

      Poista
  2. En tiedä mikä iPhone sulla on mutta kokeilepa pyyhkäistä etukameraa, se saattaa olla vain likainen! :D Nimim. luulin etukameran rikkoutuneen mutta se olikin vain likainen..... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vitsi, arvaa vaan onko noita molempia kameran linssejä pyyhitty ja hinkattu sormilla ja huiveilla ja kaikilla mahdollisilla mikrokuituliinoilla. No on. :D Miksei munkin oma voinut vaan olla likainen? Mut vähän hyvä ettei sun oma ollutkaan rikki!

      Poista