Takaisin kaupungissa

Heipähei - näpyttelen jälleen Helsinki tukevasti jalkojeni alla (tai oikeammin oon kyllä jokusen metrin maanpinnan yläpuolella, sillä en asu ykköskerroksessa, mutta joka tapauksessa). Sen lisäksi, että olen palannut Helsinkiin, olen myös palannut takaisin töiden pariin eli arki on astunut taas kuvaan. Tosin mulla on vain seitsemän työpäivää (viikon työputki, oi kuinka ahkeraksi itseni tunnenkaan) ennen seuraavan loman alkua. Sitten lomailen taas vajaat kaksi viikkoa. Tähän lyhyeen juhannuslomaani ei oikeastaan sisältynyt mitään muuta kuin sitä kuuluisan mittumaarin viettoa.

Eilen tosin urakoin ja ratsasin vaatehuoneeni mitä mainioin tuloksin. Äiti kävi tänään Helsingissä ja haki multa kaksi jätesäkillistä vaatteita kirppikselle vietäväksi. Voitteko kuvitella, että mulla oli edelleen esimerkiksi mun rippimekko tallessa? Rippimekko! Mä pääsin ripiltä suunnilleen kymmenen vuotta sitten, siis m-i-k-s-i mä olen säilyttänyt kyseistä kolttua?? Etenkin kun kyseessä ei todellakaan ole mikään silmiä hivelevä muotiluomus. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun se mahtui yhä mun päälle (mutta ei todellakaan istunut saati sitten näyttänyt hyvältä). No, se ja aika monta muuta vaatetta päätyivät nyt kirppikselle. Soronoo ja toivottavasti löytyy uusi, rakastava koti!

Juhannus oli mun kalenterissa tosiaan tänä vuonna melkein viisipäiväinen, mutta viiden päivän raikuliputken sijaan voidaan puhua lähinnä viiden päivän "kulahtaneet leggarit" -lookkiputkesta. Mutta olihan se nyt ihan parasta. Ja kun säätkään eivät suosineet, ei tullut yhtään paha mieli kun notkui sohvalla milloin kirja kädessä, milloin telkkaria ja MM-futista tapittaessa. Välillä oli kuitenkin haukattava happea ja nämä ulkoiluhetket käyttivät myös koodinimeä "mölkky-turnaus". Allekirjoittanut ei, ikävä kyllä, voittanut yhtä ainutta ottelua (ja niitä pelattiin kuitenkin AIKA monta), mutta onneksi korjasin potin kotiin lautapelikisailussa.

Tajuttiin torstaina, ettei faija omista mölkkyä JA että me tarvitaan mölkky. Ratsattiin kaikki mahdolliset kaupat ja nyt iskän talous on onnellinen vaaleanpunaisen mölkkysetin omistaja.

 Nuorin pikkusisko sai päähänsä leipoa muffinseja. Osallistuvana perheenjäsenenä ilmoittauduin kansalliseksi makutuomariksi ja vaadin saada sain myös lusikoida kulhon pohjalle jääneet taikinan rippeet. Sisko, lisää näitä päähänpistoja, kiitos.

Mä uitin varpaita tossa rannassa. Tein kaksi huomiota: 1) vesi oli hyytävän kylmää, 2) mun varpaat ovat uineet samassa järvessä saimaannorppien kanssa. Jälkimmäinen oli musta hauska ajatus.

Loppuviikko kulunee paitsi työnteon, toivottavasti myös ystävien seurassa. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.

xx,

Anna

Pako kaupungista landelle, juhannusedition

Istun sohvalla, läppäri edessäni. Taustalla on auki radio, josta soi joku tän hetken hittipoppibiisi. Mulla on viereisellä pöydällä tuore kupillinen kahvia.

Oli ehkä paras päätös aikoihin paeta juhannuksen viettoon tänne faijan luo landelle. Vaikka rakastan Helsinkiä yli kaiken, välillä tekee vaan todella hyvää päästä pois ja saada etäisyyttä kaikkeen. Eilen jätin kaupungin pölyt, huolet ja murheet hetkeksi taakseni ja hyppäsin junaan. Elo täällä Saimaan rannalla on aina melkein kuin toisessa maailmassa olisi. Täällä kaikki ne kaupungin ihmissuhdekiemurat, tulevaisuuden pohtimisesta aiheutuneet harmaat hiukset ja nurkissa juoksevat villakoirat tuntuvat vaan niin kaukaisilta, mikä puolestaan on paitsi todella virkistävää, myös mukavaa vaihtelua.

Mennyt viikko on ollut raskas monella tapaa. Töissä on ollut kiirettä, olen juossut ulkona enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä, joten univelkaa on päässyt kertymään enkä edes muista, milloin olen viimeksi tiskannut. (Okei, rehellisyyden nimissä myönnettäköön että tiskasin eilen, koska musta on kerrassaan ikävää palata reissulta sotkuiseen kotiin, olin mä poissa sitten päivän tai kuukauden.)

Kuitenkin, huolimatta noista asteen verran negatiivissävytteisistä sanoistani, en vaihtaisi päivääkään pois. Olen elänyt kesää tasan päivä (ja ilta) kerrallaan. Viileästä ilmasta huolimatta mulla on kesä state of mind vahvasti päällä.

Ja eilen, voi eilen mä menin kirjastoon. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mä oikeasti menin kirjastoon. Mä en laske kirjastokäynneiksi niitä sellaisia "mulla on kauhee kiire, nyt vaan nopeesti palautan nää kirjat ja äkkiä ulos" -käyntejä. Eilen mulla oli aikaa haaveilla ja haahuilla kirjaston käytävillä ja imeä itseeni sitä mieletöntä tunnetta, joka kirjastossa ollessa usein syntyy. Se tunne kumpuaa ajatuksesta, että on vain pieni ihminen lukemattomien, suurten tarinoiden keskellä. Se on musta kertakaikkisen huikea ajatus.

Mä vaeltelin käytävillä, kaivoin aina välillä puhelimeni muistioon raapustetun "Nämä haluan lukea" -listan esiin ja etsiskelin kirjoja. Osa etsimistäni löytyi ja muutaman lainasin, koska pidin nimestä ja takakannen kuvauksesta. Kävelin kotiin kirjapino kainalossa, koska ne eivät mahtuneet mun laukkuun ja voitte vain kuvitella, kuinka akateeminen ja älykäs olo mulla oli ne kirjat sylissäni kävellessäni. Pitäisi kävellä useammin kirjapino sylissä.

Mä en oikeastaan ikinä käy muualla kuin Rikhardinkadun kirjastossa. Kun aikoinani muutin Helsinkiin, selvitin parhaimpien lähikauppojen lisäksi myös hyvin nopeasti oman lähikirjastoni sijainnin. Se oli eräs alkukevään päivä kun päätin lähteä katsomaan "omaa kirjastoani". Eteläinen kantakaupunki (Rööperi, Eira ja Ullanlinna) eivät olleet mulle vielä silloin yhtä tuttuja kuin ne nyt ovat, joten hieman jännittyneenä taivalsin paikan päälle. Vaikka mulla on ollut älypuhelin jo pitkään, mä tykkään siitä, että katson kotona reitin etukäteen ja koitan sen perusteella osata paikalle. Olo on heti edes hippusen seikkailullisempi kuin jos vain kävelisi naama puhelimen karttaan liimautuneena. Ja kun ensimmäisen kerran käännyin Ludviginkadulta Korkeavuorenkadulle ja siitä Rikhardinkadulle ja näin oman lähikirjastoni, mä olin mennyttä naista. Ujosti menin sisälle ja silloin mä tiesin. Mä tiesin, että näin sen kuuluu mennä, että tää on oikein. Rikhardinkadun kirjasto (in case ette ole siellä käyneet) on valtavan kaunis ja mikä parasta, vanha. Siellä on pieniä käytäviä ja portaikkoja ja kerros toisensa jälkeen hyllyittäin kirjoja. Mulle se on jotenkin todella ajaton paikka. Se on juuri sellainen kuin kirjaston (mun mielestä) pitäisikin olla.

Eilen illalla pakkasin verkkarit, pari villapaitaa ja vastalainaamani kirjat laukkuuni ja hyppäsin junaan. Perille päästyäni vaihdoin kollarit päälle, katsoin jalkapalloa ja nukuin kymmenen tuntia.

Kaapeissa on sen verran ruokaa, että pärjätään juhannuksen yli (eli toisin sanoen voidaan keskittyä siihen olennaiseen: yhdessäoloon, rentoiluun ja syömiseen) ja takapihan terassilla on maljakossa suuri kimppu kauniita lupiineja. (Mulla meni hävettävän kauan muistaa kyseisen kasvin nimi.) Pikkusisaret ovat matkalla tänne, faija heittää läppää vanhaan malliin ja mulla on villasukat jalassa.

Tästä juhannus voi alkaa.

xx,

Anna

ps. Päivän ainoa harmitus: mulla on myös kamera mukana, mutta usb-johtoa ei. Se jäi viettämään juhannusta kaupunkiin. Siksi ei löydy kuvan kuvaa tästä(kään) postauksesta.

Instagram-lempparit top 5

Meinasin laittaa otsikoksi 5 + 2 (koska en malttanut olla lisäämättä postaukseen paria extraa), mutta mulle tuli niin jäätävät matikkavibat tosta, että päätin skipata ton plussakohdan. Mä jätän suosiolla matikat muille, esim. pikkusiskolle ja faijalle. Ei menneet matikkageenit nimittäin tasan tässä perheessä.

Itsehän olin kovin myöhäisherännäinen, mitä tulee tähän yhteen kuumimmista sosiaalisen median muodoista. Tai no miten sen nyt ottaa. Hauskaahan tässä on se, että itseasiassa loin itselleni oman instagram-tilin jo kaksi vuotta sitten, keväällä 2012. En kuitenkaan innostunut ajatuksesta jakaa kuviani muille, mutta ne ah-niin-ihanat filterit! Niinpä räpsin kuvia instani täyteen - mutta ne näkyivät vain itselleni. Sitten jossain vaiheessa innostukseni laantui, unohdin käyttäjätunnukseni, salasanani ja koko tilin olemassaolon. Kunnes koitti alkukesä 2013. Molemmat pikkusiskoni olivat jo tuolloin ahkeria instailijoita ja sitten eräänä päivänä, vain hieman ennen omia synttäreitäni, pikkusiskoista vanhemman luona hänen Eerikinkadun vanhassa kämpässä hengaillessamme hänen kannustuksestaan mäkin taas aktivoin oman tunnukseni.

Mä oon, kavereiden ja kanssabloggaajien seuraamisen lisäksi, löytänyt monta seurattavaa kun olen satunnaisesti stalkkaillut, ketä tämä tai tuo frendi on nyt alkanut seurata tai kenen kuvasta joku on nyt tykännyt. Kyllä te tiedätte, se instan sydän-namiska.

Ja koska kaikissa meissä asuu pieni stalkkeri uteliaisuuden poikanen, tässä omat vinkkini keitä "follata" (mä ihan totta kuolen tolle sanalle, ai ai ai):

5. Sex and the City
@seexandthecity

Mä oon liian vannoutunut hc-fani että olisin voinut sivuuttaa tän. Hauskoja kuvia ja etenkin laineja, jotka olit jo melkein unohtanut. SATC never dies.

4. British Vogue
@britishvogue

Muistan kun joskus junnuna innostuin Voguesta ja voi sitä riemua kun sain ensimmäisen ihan itse ostetun jenkki-Voguen kätösiini. Riemu tosin vaihtui pian ihmetyksen kautta raivoksi, kyseinen lehti oli vaan niin huono. Pettymyksestä huolimatta annoin mahdollisuuden britti-Voguelle ja onneksi annoin: englantilainen versio lehdestä oli ja on edelleen mitä kaunein ja sen varaan olen aikoinani perustanut ajatukseni muotilehden stereotyypistä. Tili seuraa muotitoimituksen elämää (vähän kuin @trendimag:n eli kotimaisen Trendi-lehden käyttis, pidän myös heistä ja heidän huumorintajustaan kovasti!). Brittiläinen tili postailee ajoittain myös loputtoman kauniita vanhoja muotikuvia, joiden pariin voisin jäädä unelmoimaan pidemmäksikin aikaa. Etenkin kun ko. kuvissa on usein aivan jumalaisen upeita mekkoja. Ah ja lääh.

3. Biddy
@biddythehedgehog

Biddy on kääpiösiili, jolla on oma instagram-tili. Biddy on myös loputtoman suloinen ja katselee maailmaa usein turvallisesti omistajansa kämmeneltä. Tarvitseeko mun edes sanoa enempää? (Vieno pyyntö: lisää Biddy-videoita!!)

2. 9GAG
@9gag

Hauskoja ja "hauskoja" kuvia ja oivalluksia elämästä, niin suurista kuin pienistäkin aspekteista. Mä nauran näille usein ääneen ja kaikkihan tietää, että nauraminen on hyväksi ainakin mielelle, sydämelle ja terveydelle ylipäätään.

1. Humans of New York
@humansofny

Ehkä paras insta-löytöni so far. Jokainen kuva on, nimensä mukaisesti, jostakusta Ison Omenan asukkaasta/asukkaista ja kuvateksti kertoo lyhyesti heidän tarinansa, usein joko keskustelu- tai minä-muodossa. Vaikka tarinat ovat hyvin lyhyitä, vain silmänräpäytyksen pituisia hetkiä vuosikymmeniä pitkästä ihmiselämästä, ne on musta usein todella koskettavia ja kauniita. Oon useamman kerran huomannut uponneeni kuvaan ja sen tarinaan arjen kiireiden keskelläkin ja liikuttuneeni melkein kyyneliin. Suosittelen todella lämpimästi.


+ EXTRA:

Justin Timberlake
@justintimberlake

Ikuinen suosikkimieheni, joka vain komistuu komistumistaan. Päivittää instaansa lähinnä keikka- ja fanikuvia, joskin eräs nimeltämainitsematon bloggaaja ja mieskauneuden arvostaja heittäisi kuperkeikkaa, jos kyseiselle tilille päivittyisi esimerkiksi paidattomia selfieitä herra Timberlakesta. A girl can dream.


+ EXTRA 2 (hox etenkin kaltaiseni HKI-loverit!!):

Matti Keski-Kohtamäki
@livelovehelsinki

En tunne herraa henkilökohtaisesti, mutta tyypin on oltava mitä hienoin mies. Tunnus on nimittäin omistettu Helsingille ja sen kauneuden ikuistamiselle. Kuvat on MIELETTÖMÄN UPEITA ja pelkällä iPhonella otettuja. Siis taju lähtee. Tätä Instagram on parhaimmillaan. Jos ikinä koskaan milloinkaan kukaan tulee nillittämään, kuinka ruma tai ällöttävä meidän rakas, kaunis pääkaupunkimme on, niin sen jälkeen kun olette jäätävällä katseellanne painaneet henkilön maanrakoon (tässä blogissa emme kannusta väkivaltaan), näyttäkääpä hänelle tämä insta-tunnus ja kysykää sen jälkeen, vieläkö Stadi on ruma. On varmaan aika hiljaista.

Ja jos jonkun uteliaisuus sattui heräämään (ja joku sitä taisi tuossa kyselläkin), niin meikkishän seikkailee instagramissa tunnuksella @annastrawberryy. Sukunimeni ei silti suinkaan ole "Mansikka", kuten jotkut joskus ovat luulleet, vaan loppuosa tulee vanhasta, kuolemattomasta galtsu-nickistäni. Ah kultainen irc-galleria -nuoruus! Itse instailen kaikkea enemmän ja vähemmän "turhaa" eli arkipäiväisiä sattumuksia ja kauniita asioita. Ja välillä toki omaa naamaani myös, olenhan itseäni rakastava narsisti ihmisolento. (Vaikka pakko myöntää, että se oman naaman kuvaaminen tuntuu edelleen lähes aina tosi hölmöltä.)

Ketkä on teidän ehdottomia "pakko follaa" -kohteita? Kommenttiboksin puolelle saa heittää vinkkejä hauskoista insta-seurattavista! Etenkin eläin/kanisivu-instat on enemmän kuin tervetulleita. Tai no. Kaikki vähänkään söpö/hauska/kaunis(/okei okei, komea myös, ketä mä tässä yritän huijata?) kiinnostaa aina.

xx,

Anna

Kesän alku täynnä hyvää kiirettä (+ yksi huikea video)

Huhheijaa, se on nyt kuulkaa kesäkuun alku!

Tarkoitus oli tänään lähteä töiden jälkeen treenailemaan mutta kun vanha, nykyään ulkomailla asuva ystävä soittaa ja kertoo kotiutuneensa taas kesäksi Stadiin, ei puhettakaan että laittaisin treenamisen ystävän näkemisen edelle. Ei muuta kuin lisää kuivashampoota tukkaan, tsekkaus peiliin ja ovesta ulos. Kesällä on parasta, kun ei tarvitse välittää aikatauluista (duunivuoroja lukuunottamatta) ja ex tempore -mikätahansa onnistuu lähes poikkeuksetta.

Mulla on ollut mitä ihanin kesän alku. Olen viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa ja muun muassa duunipossen kanssa saatiin tossa eräs perjantai-ilta toukokuun loppupuolella idea uintireissusta Espooseen. Niinpä pakattiin itsemme kollegan autoon ja huristeltiin Espoon Kuusijärvelle - keskellä yötä. Vaikka motarilla oli hiljaista, autossa raikuivat vanhat ruotsihitit (yksi mun tän kesän tavoitteista on opetella Sommartiderin sanat ulkoa) ja pikkuruisen järven vesi oli lämmintä kuin linnunmaito. Talviturkin heittäminen ei ole koskaan ollut noin hauskaa. Huudeltiin järvelle ja kuunneltiin kaikua, kelluttiin ja yritettiin ottaa salamakuvia. Kun pukeuduttiin (alusvaatteet ovat ennenkin ajaneet asiansa uima-asuna), olo oli samanlainen kuin pienenä, kun piti pukea vaatteet märän uikkarin päälle. Kesäyö oli onneksi lämmin (ja autossa toimiva lämmitys). Kun me päästiin takaisin Helsinkiin, haettiin hodarit kolmannesta katukärrystä, joka nähtiin. Simppeliä, mutta juuri tuolloin parasta mitä kuvitella saattaa. Kädet edelleen ketsupista tahmaisina päätettiin mennä johonkin katsomaan auringonnousua. Ajeltiin ympäriinsä ja lopulta päädyttiin Tervasaareen. Mä en muista milloin viimeksi olen oikeasti katsonut auringon nousevan puiden takaa, vähä vähältä kasvaen isommaksi. Tuntui hienolta, että yleensä niin puhelias porukkamme hiljentyi nousun katselun ajaksi, aivan kuin yhteisestä päätöksestä. Aamukuudelta kotiin hiipiessäni olin väsynyt, mutta kovin onnellinen.

Alkukesä on ollut töiden lisäksi aikamoista univelkojen keräämistä. Mutta kun koko ajan sattuu ja tapahtuu niin paljon, että mielummin tingin yöunista (etenkin nyt kun niillä ei ole esimerkiksi opiskelujen kannalta oikeastaan mitään väliä) kuin skippaan korttipeli-illan, juoruilumomentin, koko yön kestävän hippailun tai yhteisen kokkailu- ja safkailuhetken ystävien kanssa.

Oon myös ehtinyt käydä siskojen kanssa tsekkaamassa niin Justin Timberlaken kuin Miley Curyksenkin keikat. (Mileyn keikalle en olisi eksynyt, ellei eräs ystävä olisi tarjonnut saamiaan lippuja.) Ensimmäisen arvio kymppi plus plus, kyseessä oli ehkä magein keikka miesmuistiin, JT on ilmiömäinen live-esiintyjä. Mileylle antaisin ehkä kasi puolen. Neiti Curyksellä oli provosoiva, mutta omalla tapaa näyttävä show, mutta koska en itse ole kovin tuttu neidin tuotannon kanssa, mun henkilökohtaisen pankin räjäytti illan viimeinen encore: Party in the U.S.A! Mä toivoin koko illan, että se soisi ja voi sitä riemua kun kappaleen alkutahdit lävähtivät soimaan!

Mulla on tänä kesänä reilut kaksi viikkoa lomaa töistä parissa osassa ja ensimmäinen lomaviikko häämöttää jo. Suunnitelmia ei ole, mutta mieli halajaisi maalle. Myös äkkilähtö jonnekin ulkomaille kiinnostelisi. Mutta stressiä lomasuunnitelmista, tai suunnitelmattomuudesta sen puoleen, en aio ottaa.

Oi ja hei! En tiedä onko konsepti nimeltä ToosaTV teille tuttu, mutta jos ei ole, niin suosittelen tutustumaan! Parodian kuninkaalliset Niko La ja Cristal Snow tehtailevat joka maanantai parodiaa ajankohtaisista tv-ohjelmista, useimmiten tosi-tv-sellaisista. Ja jos ette vielä arvanneet, NIIN KYLLÄ, tällä viikolla ToosaTV esittää:

Au pairit kotiorjina Lontoossa!

Mulla on tota kuvailemaan vain yksi sana: HUIKEE.

Videon pääsee halutessaan katsomaan täältä (yritin upottaa sitä tähän - en onnistunut. Tekniikkatunari kuittaa). Tää pelasti mun kaoottisen maanantain, sitä huutonaurun määrää töissä kun katsoin tän ekan kerran. Mä nauroin ihan vedet silmissä. Ahahahhahaha. Niko ja Cristal on mielettömiä tyyppejä (ja niin lahjakkaita. Ja muuntautumiskykyisiä. Ja komeitakin vielä. Siis ihania miehiä.).

xx,

Anna

ps. Missäpäin Helsinkiä on parhaat mestat auringonnousun tsiigailulle? Jättäriltä on kuulemma mielettömät näköalat auringonlaskua ajatellen, mutta en tiedä toimiiko se myös nousun katseluun. Vinkeille iso arvostus!

Ulkona paistaa aurinko, mä istun sisällä ja ajattelen

Pidän taukoa velvollisuuksista, istun sohvalla ja juon haalennutta kahvia. Kaapissa oli vain jotain pahaa suodatinkahvia, joten lisäsin siihen salaa maitoa ja lusikallisen sokeria, niin kuin tapasin aina tehdä ennen kuin tutustuin kahvien maailmaan ja oikeasti hyviin kahveihin. Vaikka kahvikupposeni on edelleen aika pahaa, siitä tulee tietyllä tapaa turvallinen olo. Tiedän, että jos ystävät näkisivät mun kahvin, he sanoisivat lämpimästi kiusoitellen "Anna juo taas sokerimaitoa kahvilla". Ajatus saa hymyilemään.

Pään sisällä on menossa sanojen taifuuni, niin paljon ajatuksia kaikesta. Keväästä, kesästä, ensi syksystä, jopa talvesta. Haikeita ajatuksia, iloisia ajatuksia, toiveikkaita ajatuksia, epätoivoisia ajatuksia. Viimeisimmille en ole antanut tilaa, vaikka helppoa se ei ole aina ollut. Ei todellakaan. Se on välillä ollut ihan hemmetin vaikeaa.

Mutta sitten mä hengitän ulos. Ja hengitän sisään. Ja ajattelen, että kyllä ne asiat järjestyy, aina jotenkin.

May all your hopes all turn out right, laulaa Ben Howard.

Ja niin tulee vielä tapahtumaan.

xx,

Anna


Kuva täältä

Niitä ihan tavallisia kuulumisia

Toukokuu! Ihana, keltainen toukokuu! ("Oonko turhaan odottanut tuulta lempeää..." Aikakoneen Keltainen Toukokuu oli skidinä yksi mun lempikappaleista. Mulla oli kaksi Aikakoneen kasettiakin, joita kuuntelin mun kannettavalla Walkmanin kasettisoittimella. Great times!)

Toukokuu on siitä hieno kuukausi, että se paitsi aloittaa kesän ja muutenkin on kivaa ja lämmintä (tässäpä vinkkiviitosta yläkerran sää-ukolle, rakeet EI ole kivaa ja lämmintä. Onneksi niitä ei ole enää hetkeen näkynyt), sen loppupuolella juhlitaan myös meikämandariinin synttäreitä! Kyllä! 24 pärähtää mittariin ja vaikka aina en itseäni ton ikäiseksi tunne (siis mä olen välillä ihan pihalla, että kuinkas vanha mä oikein olenkaan. Joskus joudun ihan oikeasti laskemaan "nyt on vuosi 2014 eliiiiiii mä täytän 24" No joke.), niin mitään kriisiä en iästäni ole moneen vuoteen jaksanut kehittää. Se on ihan turhaa se.

Toukokuun alkamisen myötä tuli ja meni myös vanha kunnon vappu eli vappen eli wappendaali. Mulla ei oikeastaan ollut vapuksi mitään suunnitelmia. Moni läheinen ystävä juhli tahollaan opiskelijavappua ja vaikka sainkin useamman kutsun liittyä seuraan, se tuntui jotenkin epäluonnolliselta, koska enhän mä opiskele.

Sen sijaan paremmalta idealta tuolloin edelleen keuhkoputkentulehduksesta toipuvana tuntui pakata laukkuun 1,5 litraa Jaffaa (ja myönnettäköön, pari siideriä, vähän niin kuin varmuuden vuoksi) ja hilpaista siskon luo sisätiloihin. Siellä istuttiin pienellä, tutulla porukalla ja mulla oli mukavaa. Mä olin ihan valmis viettämään illan sisällä, mutta vielä mitä. Parin mutkan kautta päädyttiin baariin, jossa meidän seurueella oli tennarit ja kaikilla muilla (nais)asiakkailla korot ja mahdollisimman pienet mekot. Vaikka ympäristö ei ollut itselle se tutuin, hyvällä porukalla on hauskaa missä tahansa.

Vapun jälkeen olen tehnyt aika helkkaristi duunia ja nauttinut joka hetkestä. Työmuurahaisen roolin lisäksi olen myös mennyt ja aloittanut, ta-ta-taa, salilla käymisen. Kyllä. Niin kävi tässäkin yhden naisen taloudessa, että fatness vaihtuu nyt (ainakin snadisti) fitnessiin. Mä tykkään siis urheilla, olen aina tykännyt, mutta viime vuosina mun treenaaminen on tapahtunut lähinnä juoksulenkkien muodossa.

Asia tuli puheeksi erään ystävän kanssa, jonka taloyhtiöstä löytyy pikkuinen, vapailla painoilla kuorrutettu sali (sama suomeksi: siellä ei siis ole juurikaan niitä "oikeita" kuntosalilaitteita), jonne ystäväni kanssa päädyttiin kun olin kahvittelumme jälkeen lähdössä lenkille ja hän ehdotti yhdessä saleilua. Suostuin ja pakko sanoa, että kyllä mä tykästyin!

Mun suurin "esteeni" salilla käynnin aloittamisen suhteen on jo pitkään ollut se, että yksin sinne mennessäni ei ole ketään kertomassa, teenkö liikkeet oikein ja onko painot edes vähän sinnepäin. Nyt on sekin ongelma ratkaistu, sillä ystäväni vahti mua hyvin tarkasti ja korjasi heti, jos mulla oli selkä notkolla tai huono asento. Mulla oli superpienet painot käytössä, mutta kahden vuoden salitauon jälkeen se lienee ihan fine. Tein jalkatreenin viidellä eri liikkeellä ja toistin sarjan neljä kertaa ja seuraavat kolme päivää kuluivatkin sitten vaappuessa kuin ankka. Mun lihakset oli niin kipeät ettei mitään järkeä, mutta ah ja voi sitä terveen kivun tunnetta!

Sovittiin jo seuraava treenikerta keskiviikoksi. Eli siis täksi päiväksi. Mulla oli maanantaina vapaapäivä, joten elin eilen omaa maanantaitani ja tänään olen ollut muuten vaan vähän pihalla (ja totisesti päiväunien tarpeessa!). Yrittäkää ymmärtää.

(Olen muuten joka päivä yrittänyt tiirata peilistä, että joko ne mun reisilihakset ovat ilmestyneet näkyviin. Toistaiseksi pysyttelevät aika piilossa. Hmph. Oon kuitenkin treenannut niitä jo yhden kerran.)

Mitään fitness-kissaa en siis ole itsestäni vääntämässä, mutta ihan rehellinen ollakseni tietenkin mua kiinnostaa vähän timmiyttää tätä vartta. Katsotaan nyt kuitenkin ensin, kuinka tää sali-projekti lähtee etenemään. Mitään isoja ruokailumuutoksia en aio tehdä, mutta kuulemma mun pitäisi juoda enemmän vettä. Enkä sitäpaitsi usko, että musta olisi koskaan sellaiseen "viikonloppuna herkuttelin ja söin viisi banaanilättyä, joita makeutin agave-siirapilla, kylläpäs tuli mässäiltyä" -tyyppiseen elämään. Joo ei. Toi voi olla kivaa elämää jollekin (mitä mun on kyllä vaikea uskoa, siis KUKA muka oikeasti HERKUTTELEE jollain hemmetin banaanilätyillä?), mutta ei mulle. Kyllä Makuunin irtokarkit ja viini vaan maistuu niin hyviltä, että niistä en hevillä luovu. Elämä on kuitenkin elämistä ja nauttimista varten.

Nyt mä menen päiväunille. Pari lempparityttöä oli eilen täällä mun luona viettämässä extemporesti sovittuja Rööperin maailmanparannuskerhon viini-iltamia, joten nukkumaanmeno venähti ja aamulla töihin herätessä vähän väsytti, mutta minuuttiakaan en vaihtaisi pois. Tyttöjen illat, vietettiin ne sitten kotona tai baanalla, juotiin sitten vettä tai vinkkua, on parasta terapiaa, aivojen nollaamista ja laatuaikaa yhdessä paketissa. Lisäksi pitäisi naputella eräs teksti loppuun. Ja illemmalla sinne salille.

xx,

Anna

On VASTAUSTEN aika, vol. 2

No niin. Odottavan aika on pitkä ja mitä näitä nyt oli, mutta tässä tämä nyt vihdoin on. Vastauspostaus numero kaksi. 

Mitä teet työksesi? 
Vaikka mun duuni ei sinänsä supersalaista olekaan (en esim. vartioi Suomen Pankkia), niin pitäisin silti mielelläni työkuvioni blogin ulkopuolella, mutta sen verran voin kertoa, että työskentelen asiakaspalvelualalla. 

Oletko opiskellut mihin ammattiin/ammatteihin? 
Olen kirjoittanut ylioppilaaksi lukiosta ja sen jälkeen opiskelin vuoden pituisella radiotoimittaja-linjalla Laajasalon Opistossa täällä Staadenissa. Olen siis "valmistunut" myös radiotoimittajaksi. 

Onko Rixby Riihimäki? 
Kyllä vain. Me ollaan pitkään, siis monta, monta vuotta vitsailtu parin kaverin kanssa, että Riihimäen ruotsinkielinen nimi (jota sillä ei siis ole lainkaan) pitäisi olla Rixby ja alunperin läppänä syntynyt lempinimi on jäänyt mulle vakituiseen käyttöön.

Mikä on sun lempihedelmä ja -marja? 
Lempimarja on vadelma ja -hedelmä ehkä appelsiini. 

Tykkäätkö touhuta pienten lasten kanssa? 
Tykkään. Lapset on valloittavia. Ne katsoo maailmaa niin ihanan sinisilmäisesti ja uteliaasti ja on niin rehellisiä. 

Mihin outoon juttuun olet tällä hetkellä koukussa?
Mangokastikkeeseen. Sitä, maustamatonta jogurttia ja pähkinä-karpalo-mysliä ja taivaat aukenee! En vaan kyllästy siihen! 

Lempikarkki?
En mä osaa valita! Apua. Makuunista löytyy lempparit, yksittäisiä lempiherkkuja on jogurtilla päällystetyt lakut ja aakkoskarkit ja sit ne sellaiset vaaleanpuna-valkoiset "pyramidit", joissa on pyöristetyt reunat ja nonparelleja. Jajajajaja. 

Onko sulla serkkuja? 
Kyllä niitä muutama löytyy. 

Mitä kautta löysit oman au pair-perheesi ja mikä heissä kiinnitti huomiosi (perheen valintaa 
tehdessäsi)? 
Tuotantoyhtiö esitteli mut ja perheen toisillemme. Kyseinen perhe oli itse asiassa ensimmäinen, jonka kanssa olin yhteydessä sen jälkeen kun olin lähtenyt mukaan ohjelmaan ja mä tykästyin niiden "jalat maassa" -asenteeseen. Sain niistä positiivisen, järkevän ja kuitenkin rennon mielikuvan, eikä tarvinnut kauan miettiä kun host-vanhemmat ekan Skype-puhelun jälkeen kertoivat, että ottaisivat mut mielellään heille, jos haluaisin itse tulla. Mulla oli perheestä hyvät vibat, enkä edes miettinyt että pitäisikö tsekata jokin muukin perhe vielä ennen päätöksen tekemistä. Enkä missään vaiheessa katunut päätöstäni, mulla oli ihan ykkösperhe!

Voisitko myöhemmin kuvitella muuttavasi takaisin Lontooseen? 
Voisin. 

Unelmien työpaikka?
Tää on hankala, koska en oikeastaan tiedä tarkalleen, mitä haluaisin "isona" tehdä. Tällä hetkellä haluaisin, että se olisin jotain, mihin liittyy lukemista, kirjoittamista, puhumista, johtotehtäviä ja ajoittaista matkustelua ripauksella muotia. Ehkä muotiviikoilla käyvä ulkomaantoimittaja, joka sivutyönä kirjoittaa johonkin lehteen?  

Paras lukemasi kirja?
Nää "valitse lemppari" -kysymykset on mulle aina tosi hankalia, mulla kun on harvoin yhtä ehdotonta suosikkia mistään. Ja kun hyviä kirjoja on niin paljon! Osa on hyviä, koska ne naurattaa ääneen, osa siksi koska ne riipaisee, koskettaa syvältä ja saa mut herkistymään. Mutta esimerkiksi Vihervaaran Anna -sarjasta pidän yli kaiken. 

Lempi kauneudenhoitotuotteesi?

Cliniquen kasvoveteen ja saman merkin geelimäiseen naamarasvaan oon ollut jo pitkään tosi tyytyväinen. (Ja ei, en ole saanut tuotteita blogin kautta. Rakas ystävä aikoinaan kehui ja päätin kokeilla.)

Onko nykyinen hiusvärisi sinun luonnollinen väri? 
Onhan se. En ole värjännyt hiuksia moneen vuoteen. Päätin joskus että mun oma väri on kuitenkin aika kiva, nyt loppu värjäyshommat ja piste (lue: laiska mikä laiska).  

Lempileffa?
Tässä(kään) genressä mulla ei oikeastaan ole lemppareita, mutta Aamiainen Tiffanylla toimii vuodesta toiseen. Hollyn vaatevarasto (ja ne hatut!) ja kaikki se vanhanajan charmi. Ja tietenkin New York.

Lempinäyttelijä? 
Jennifer Lawrence on aivan sairaan tykki mimmi, sekä valkokankaalla että sen ulkopuolella. 

Lempilaulaja tai -yhtye? 
Mulla ei periaatteessa ole lemppareita, mutta jos jotain pitää vastata niin sanon Justin Timberlake. Yksi viime vuoden suurimmista tragedioista oli, kun en kovasta yrityksestä huolimatta saanut lippuja sen toukokuiselle Helsingin-keikalle. Lippujen metsästys on edelleen käynnissä. Mun on saatava ne liput!

Suosikkikappaleesi?
Näitäkin on niin paljon, mutta ehkä yksi tänhetkinen lemppari on CHVRCHESin Gun. 

Paras tapa viettää vapaapäivä?
Nukkua sillee kivan myöhään (mutta ei mihinkään kahteen asti iltapäivällä), mennä jonkun rakkaan kanssa aamiaiselle johonkin ja sen jälkeen ihan luuhata ilman mitään pointtia taikka tarkoitusta kantakaupungissa. Ehkä ottaa päikkärit Koffissa auringon lämmittäessä tai lukea jotain hyvää kirjaa ja alkuillasta voisi hilpaista jollekin terdelle. Lienee sanomattakin selvää, että mulla oli HYVIN vahvat kesäfiilikset kun tätä vapaapäivän konseptia pohdiskelin. Mutta kaikkein tärkeintä onnistuneissa(!) vapaapäivissä on se, oli kesä tai talvi, ettei niille aseta 1) liikaa tekemistä (tulee ihan turha stressi) 2) liikaa suunnitelmia (koska ex tempore -jutut ja hetken mielijohteesta tehdyt asiat on parasta).

Puhutko muita kieliä kuin suomi, englanti, ruotsi? 
Saksaa oon opiskellut aikoinaan monta vuotta (opiskeluvuodet eivät ikävä kyllä kompensoi puhetaidon kanssa, haha) ja ranskaakin alkeiden verran. 

Aluksi, muuttuiko sun suhtautuminen tv-ohjelmiin? Tai uskoisin kun on itse mukana tuotannossa, huomaa ettei se olekaan niin piece of cake kuvata kohtausta X, vaan se pitää jollain tasolla suunnitella ensin. 
Mulla oli Laajasalon opiskeluajoilta tietynlainen käsitys, kuinka homma kulissien takana toimii, oli kyseessä sitten lehti, tv tai radio, eikä mun oma käsitys oikeastaan muuttunut. Tottakai kohtauksia pitää suunnitella jollain tasolla, mutta se oli ohjaajien homma. Mun tehtävä oli vaan ilmestyä paikalle ja olla minä, haha. Mutta siis toki sain itsekin huomata, että kohtauksen kuvaaminen vaatii paljon ennakko- ja taustatyötä, josta katsojalla ei (tietenkään) ole hajuakaan. 

Tästä pääsenkin toiseen kysymykseen eli jouduttiinko joitain kohtauksia ns. näyttelemään? Tai kun esim. ilmoitit host-perheellesi lähteväsi Suomeen, oliko se ensimmäinen kerta kun puhuitte asiasta vai oliko se vain katsojia varten suunniteltu? 
Kuten olen ehkä jo aikaisemmin hehkuttanutkin, mulla oli tosiaan mitä mahtavin host-perhe ja olimme puolin ja toisin hyvin avoimia heidän kanssaan. Puhuin tosi paljon kaikesta perheen vanhempien kanssa ja niin myös mahdollisesta lähdöstäni. Emme siis keskustelleet asiasta ensimmäisen kerran kameroiden edessä, mutta ei meille mitään vuorosanoja kirjoitettu, niin kuin ei missään muussakaan vaiheessa. Pyydettiin vain puhumaan aiheesta. 

Ja viimeiseksi, oletko 100% varma että haluat opiskella Helsingissä, etkö mieluummin tulisi Lontooseen? ;)
Ai ai ai, älä saata mua kiusaukseen! Lontoo opiskelukaupunkina himottaisi AIVAN HULLUNA, mutta se fakta, että Helsingissä(/Suomessa) saan opiskella kandiksi ilmaiseksi verrattuna siihen, että Briteissä maksaisin pelkästään kandi-vaiheesta reilu 30 tuhatta euroa, on vaan aika iso tekijä. Ainakin tällä hetkellä. Sad but true. 

Kaipaatko Lontoota ja jos kaipaat niin mitä sieltä? 
Voi, kaipaan. Ajoittain aivan tajuttomasti. Kaipaan niitä katuja, sitä aksenttia, ihmisiä siellä. Keskustan siltoja, Crystal Palacesta aukeavaa näköalaa Lontoon ylle, niitä pubeja, joissa istua tuntikausia tyttöjen kanssa. Niitä kauniita rakennuksia, sitä junamatkaa kotipysäkiltä Victorialle. Kaipaan Victorian asemaa, josta tuli mulle tutumpi kuin mistään muusta. Kaipaan lentokoneiden katselua, joita näki paljon taivaalla. Kysykää mielummin mitä mä en sieltä kaipaisi.

Oliko jännittävää puhua englantia kameran edessä ja miten kaikki suhtautu suomalaiseen?
Olihan se vähän jännittävää ja toki sitä itsekin ehti noin sekunnin sadasosan miettiä, että entä jos teenkin virheitä ja puhun tyhmällä aksentilla jajaja. Sitten tajusin, että mulla on hei asiat aika hyvin, jos noi on mun suurimmat murheet ja lopetin asian ajattelemisen. Vaikka puhuisin täydellistä englantia täydellisellä brittiaksentilla, aina löytyy joku, joka ei tykkää brittiaksentista.  

Mun suomalaisuuteen suhtauduttiin tosi hyvin ja vähän uteliaasti. Paikalliset oli tosi otettuja siitä, miten hyvin suomalaiset osaa englantia ja toki meidän koulutusjärjestelmä kehuineen kaikkineen oli kirinyt Brittien saarellekin.  

Mitä sanoisit kaikille auppareiksi haluaville? 
Go for it. Jos lasten kanssa puuhaaminen tuntuu yhtään luontevalta, niin anna palaa. Yksi lempihokemani sopii tähän myös: you'll never know if you don't go. 

Onko sulla mitään blogeja Lontoosta joita luet? Auppari tai muutenvaan :)
Auppari-blogeja en oikeastaan ole lukenut missään vaiheessa. Parin muotiblogin lisäksi luen Lontoossa asustelevan Sannan blogia. Välillä jo pelkkä blogin banneri riittää herättämään ihan valtavan Lontoo-ikävän, haha. 

Mikä Helsingissä viehättää? 
Mikä viehättää niissä, joita rakastaa? Niiden epätäydellinen täydellisyys. Se koko paketti plussineen ja miinuksineen. Helsingissä viehättää se, että täältä voi löytää mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa, kun vain pitää silmänsä auki ja mielensä avoimena. Mä tiedän katsovani Helsinkiä vahvojen vaaleanpunaisten lasien läpi, meillä on katsokaas vieläkin ensihuuma menossa.

Miksi koet sen kotikaupungiksesi? 
Mä olen aikaisemmin elänyt aika juuretonta elämää, koska oon muuttanut paljon ja joka paikkaan muutettiin aina mentaliteetilla "täällä me asutaan seuraavat pari vuotta ja sitten lähdetään varmaan taas johonkin". Helsinki oli ensimmäinen paikka, johon muutin ilman ajatusta mahdollisesta tulevasta poismuutosta. Ja osittain varmasti sen takia nimenomaan Helsinkiin olen vuosien saatossa luonut vahvat juuret. Täällä on suurin osa mun lähipiiristä, ystävistä, kavereista ja tutun tutuista ja mikä tärkeintä, mun elämää pohtiessa nimenomaan täällä on tapahtunut paljon ihania (ja toki myös ei-niin-ihania) ja tärkeitä juttuja ja täältä mulla on hurjasti muistoja. 

Mistä positiivisuuden löytää synkkinä päivinä? 
Kaikki on asenteesta kiinni. Musta on väärin ajatella, ettei huonoja päiviä saisi olla tai että pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä että on paha mieli. Jos on paha mieli, niin pitää antaa itselleen lupa potea pahaa mieltä, mutta siihen ei saa jäädä vellomaan. Jossain vaiheessa pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni, katsoa peiliin ja muistuttaa itseään siitä, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Eikä koskaan, koskaan pidä menettää luottamustaan siihen, että kaikki järjestyy. Koska kaikki järjestyy. 

Ootko läheinen perheesi kanssa? 
Olen, hyvin läheinen. Mun perhe kokonaisuudessaan on mulle mitä suurin tukipilari, johon voi aina luottaa, tuli mitä tuli ja jonka tiedän rakastavan mua ehdoitta. 

Ootko käynyt mitään koulua lukion jälkeen? :)
Opiskelin heti lukion jälkeen vuoden Laajasalon Opiston radiotoimittaja-linjalla. Muuten en.

Mikä on sun lempi Disney-leffa ja miksi?
Ei näin vaikeita saa kysyä! Lemppareita on Leijonakuningas, Herkules ja Nemoa Etsimässä. Leijonakuningas, koska siitä tulee mieleen mun sisarukset joiden kanssa aina katsottiin sitä kun oltiin pieniä. Se oli ehdottomasti meidän kulutetuin vhs-kasetti. Herkules, koska tykkään itsenäisestä Megarasta ja lauluista ja tietenkin kaiken voittavasta rakkaudesta. Nemoa Etsimässä, koska surffaavat kilpparit, joista yksi puhuu valasta ja vähän hölmö Dori. 

EDIT/// Siis eihän ne kilpparit mitään valasta puhu vaan Dori! Taas näköjään aivot olleet poissa päältä kun olen tätä pohdiskellut. Anyways, tykkään myös niistä hauskoista kilppareista. Ja paljon Dorista. 

Justin Bieber vai Robin?
Paha. Mutta taidan käyttää Suomi-kortin ja sanon Robin. Oon popittanut "Erilaiset"- kipaletta aivan tolkuttoman paljon viime päivinä.

Jos ei tarvitsisi murehtia maallisista asioista kuten lenkitysväleistä ja seuranpidosta yms, niin ottaisitko lemmikin? Minkä?
Ottaisin, ehdottomasti. Haluaisin joko kaksi pientä pupua tai pienen koiran. 

Oothan nähny tän? :D https://www.youtube.com/watch?v=hA6Yl1QPGJY
En! IHANA! Mistä mulle oma lemmikkisaukko?!

Jos Ellen DeGeneres kutsuisi sut vieraakseen, mistä syystä se olisi? Asteikolla 1-10 kui siistiä se ois?
OUMAIGAAD SE OLIS MAAILMAN SIISTEINTÄ! Ellen on aivan mieletön ja hauska nainen. Eli siisteysasteikolla 1-10, sanon 15. Syynä olisi esimerkiksi se, että mun rakas ystäväni olisi ladannut Youtubeen videon, jonka se on kuvannut kun mä "dubbaan" sen kahden kissan ajatuksia ääneen (mä teen sitä aika paljon ihan vaan omaksi huvikseni ja jopa mun frendin mielestä mä oon ajoittain aika hauska) ja tekstittänyt sen englanniksi. Ja sit Ellen olisi nähnyt sen ja sen mielestä se olisi "hilarious" ja tadaa, ei muuta kuin kutsua ohjelmaan. 

Jos saisit poistaa yhden asian maailmasta, minkä poistaisit?
Ilkeilyn ja kiusan tekemisen. Sen sellaisen toisten ihmisten kiusaamisen sekä isossa että pienessä mittakaavassa. Mä uskon, että ilman sen olemassaoloa päästäisiin jo aika pitkälle. 

Kuka on sun idoli?
Mulla ei sinänsä ole idolia, esimerkiksi Madonna tai Beyonce (vaikka kovia mimmejä onkin molemmat). Mä ihailen kaikkia niitä ihmisiä, jotka osaavat välillä puhua viisaita, nauttia elämästä myös pienten asioiden kautta ja olla onnellisia. Näihin ihmisiin kuuluu sekä lähipiiriäni, että mulle täysin tuntemattomia ihmisiä. 

Jos saisit nähdä ihan kenet tahansa livenä keikalla (ei haittaa siis vaiks ois jo edesmennyt), kenelle arpaonni osuisi?
Elvis Presley olisi aika kova. Tai The Beatles. Ehkä The Beatles. Joo, valitsen sen.

Millainen on hyvä elämä?
Sellainen, jossa kohtelee muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Sellainen, jossa tekee asioita, joista itse tulee onnelliseksi. Ja ennen kaikkea sellainen, jossa saa rakastaa ja olla rakastettu. (Ja tietty sellainen, jossa saa syödä paljon jäätelöä.)

Sano jotain viisasta.
Siteeraan mun molempia vanhempiani, noita loputtomia viisauden lähteitä: "Asiat menee niin kuin niiden kuuluu mennä ja kaikki me löydetään se oma paikkamme tästä maailmasta. Ennemmin tai myöhemmin."

Vielä kerran, kiitos ja kumarrus teidän hauskoille ja fiksuille kysymyksille, oli hauskaa ja valaisevaa pohdiskella näitä. Kuvailisin ajanjaksoa lähes itsetutkistelun ajaksi, haha. 

xx,

Anna