QUOTES OF THE DAY

Täällä sataa ensimmäistä kertaa viikkoihin. Ilma tuntuu raikkaalta ja iloitsin hieman saadessani paeta sisätiloihin kuuntelemaan ikkunoihin osuvaa sateenropinaa.

Ihanaa viikonloppua!

xx,

Anna

4 x kyllä kelpaa

Neljä arkista juttua, jotka ovat tehneet meikämandariinin viime päivinä hyvin iloiseksi. 

Kymmenen uutisten loppukevennykset. Olen täällä Uppsalassa yrittänyt ottaa tavaksi katsoa uutiset kerran päivässä. Silmäilen toki Hesaria puhelimelta, mutta muuten ei tule juuri lehtiä tai muita uutissivustoja selailtua ja kuitenkin sitä tahtoisi edes yleissivistyksen vuoksi pysyä kärryillä maailman menosta. Lisäksi tuntuu kivalta kuulla suomea. Niinpä yleensä aamuisin katson läppäriltä edellisillan Maikkarin kympin uutiset ja mutustan samalla aamupalaa. En tiedä muiden kanavien menosta, mutta Maikkarilla tulee uutisten lopuksi aina pieni loppukevennys. Tänään aamulla (lue: tiistai-illan uutisissa) loppukevennyksenä oli Sauli-siili muuttopuuhissa! Meinasi sydän haljeta söpöysyliannostuksesta!

Suomenkielinen kurssikirja. Käyn tosiaan tällä hetkellä kahta ruotsinkielistä aineopintokurssia saksan kurssin lisäksi. Molemmille kursseille on joka viikko rutosti luettavaa ja mulla kuluukin hyvä tovi, kun metsästän kirjoja netistä englanninkielisinä pdf-versioina. Molempien kurssien kirjallisuus on 1900-luvulla kirjoitettuja teoksia, joten ihan kovin helposti niitä ei esimerkiksi e-kirjoina löydy. Gutenberg-sivusto onkin ollut mun pelastava enkeli! Sieltä löytyy tajuttomasti englanninkielistä kirjallisuutta ilmaiseksi. Ja mikä parasta, nyt sieltä löytyi myös yksi kurssikirja SUOMEKSI. Aamen ja hallelujaa ja kiitos! Toki englanninkielisen aineiston lukeminen onnistuu aikalailla ilman ongelmia, mutta ei se ikinä ole niin nopeaa ja helppoa kuin omalla äidinkielellään lukeminen.

Onnistunut ripsihuolto. Kävin tänään ensimmäistä kertaa ripsihuollossa täällä ja lähtiessäni olin hyvin tyytyväinen ja toivottavasti olen myös kuukauden päästä (ettei varisisi kaikki karvat irti heti ekan viikon aikana = horror! Vaikka mulle ei ole onneksi ikinä käynyt niin, mutta olen kuullut kauhutarinoita ystäviltä). Toki kaipaan omaa vakkari-ripsitaituriani Helsingissä, mutta enköhän mä muutaman kuukauden täällä pärjää, haha!

Entistä terveellisempi ruokavalio. Mä en oikein tiedä mistä se johtuu, mutta mä kokkaan täällä aika paljon. Tai no siis, pakkohan mun on. Tai no ei olisi, mutta jotenkin ajatus valmis-/einesruoalla elämisestä vähän etoo. Niinpä olen sitten googlaillut erilaisia, helpohkoja kasvisruokaohjeita ja voi veljet, nehän maistuu hyviltä! (Koko mun perhe kohottaisi tässä kohtaa kulmakarvojaan, hehe.) Mä olen myös ollut aika laiska kokki aikaisemmin, sillä Helsingissä poikaystävä hoiti usein ruoanlaiton ja mä sitten tiskaamisen. No mutta, parempi innostua ruoanlaitosta myöhään kuin ei milloinkaan! Ehkä osasyynä on myöskin lähes päivittäinen reilu kuuden kilometrin pyöräily. Kotitreenailun lisäksi toi on ihan mielettömän arvokasta hyötyliikuntaa ja musta tuntuu, että ruokahalukin on ihan eri kaliiberia! Tuntuu, että koko ajan saa olla syömässä, vaikka en syö kuin aamiaisen, lämpimän lounaan, lämpimän iltaruoan ja toisinaan iltapalan. Tosin proteiinin saannin kanssa saa näin kasvissyöjänä olla tarkkana, mutta yritän käyttää soijarouhetta, tofua tai kvinoaa päivittäin.

Kuvassa vihannes-nuudeli-wokki soijakastikkeella, taustalla puoliksi tehdyt saksan läksyt ja ikuisuuslemppari eli Sinkkikset. Aloitin sen katsomisen alusta pari viikkoa sitten. SATC on mulle sitä mitä Frendit on monille muille: sitä voi katsoa aina uudelleen ja uudelleen. (Toki siis Frendejä voi katsoa myös! Mutta mulla SATC ajaa Frendien ohi. Siis jos pitäisi valita.)

Ja tässä yksi onnellinen naama.

xx,

Anna

Sitä kivointa fiilistelymusaa

Ah, syksy. Punaviinin, pimenevien iltojen, peittoon kääriytymisen ja fiilistelyn luvattu vuodenaika.

Mä en oikeastaan ole mikään kova musiikki-ihminen. En esimerkiksi yleensä kuuntele musiikkia, jos pyöräilen, kävelen tai ylipäätään liikun paikasta toiseen. Tykkään säästää tuon ajan omille ajatuksilleni tai ympäristön tarkastelemiselle. En myöskään ole taustamusiikki-ihmisiä, noin yleisesti ottaen. Nautin hiljaisuudesta ja siitä rauhasta, josta yksin ollessani saan nauttia.

Yleensä liitänkin musiikin kuuntelun muiden ihmisten seuraan. Poikaystäväni on aikamoinen musadiggari, joten hän soittaa minulle usein uusia tai vanhoja biisejä. Etkoilla soi aina jokin musa. Samoin useamman ystäväni residenssissä, joista useammastakin löytyy ihakoikea vinyylisoitin. (Haaveilen toisinaan, että vielä joskus hankin sellaisen. Ostaisin muutaman tarkkaan valitun levyn ja soittaisin niitä silloin tällöin. Ehkä sitten mun ja poikaystävän tulevaisuuden yhteiseen kotiin, vaikkei avopuolisoelämä ihan vielä ajankohtainen olekaan.)

Mullakin on kuitenkin joitain sellaisia artisteja, joita tykkään kuunnella, kun haluan ihan vaan fiilistellä, yksin tai yhdessä. Ja jostain syystä harrastan fiilistelyä musiikin tahtiin nimenomaan syksyisin.

Miles Davies (ja all that jazz). Tähän en kyllästy koskaan. Jazz ja etenkin Miles toimivat niin pitkien sunnuntai-brunssien taustalla, pimeiden iltojen lämmittäjänä kuin valoisana iltapäivänäkin, etenkin kahvikupillisen kanssa.

Frank Sinatra. Iloa ja hyvää fiilistä aamupäivään. Tai oikeastaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Kaikessa vanhanaikaisuudessaan Sinatra viehättää mua kovasti.

Death Cab for Cutie. Rauhallista, paikoitellen aavistuksen surumielistä iltamusaa. Etenkin yli vuosikymmen sitten äänitetyt levyt Plans ja Transatlanticism sisältävät monia suurenmoisia kappaleita. Ja niin, moni biisi on myös soinut nuoruuden ajan suosikkisarjassani O.C.:ssä, pari nostalgiapistettä siis siitä hyvästä. Kyseinen bändihän oli Sethin lempibändi, mutta itse ymmärsin bändin hienouden vasta aivan viime vuosina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. (Seth Cohen for the win! SYDÄN)

Bon Iver. Ihana, ihana Bon Iver. Näin useamman vuoden jälkeen harmittaa edelleen, että missasin herran Flow-keikan. Vahva suositus etenkin miehen nimikkoalbumille. Se soi, kun tahdon fiilistellä syksyisiä, utuisia iltapäiviä, jolloin aurinko suodattuu ruskaan puhjenneiden lehtien läpi.

Amy Winehouse.  Faija vaimoineen kuuntelee Amya usein. Ehkä siinä on syy sille, miksi vahvaäänisen naisen kappaleet tuovat mukanaan turvallisuuden tunnun. Amy sopii pitkän, hitaan aamiaisen yhteyteen, kun ihmiset ovat jo vähän hajantuneet ympäri asuntoa lukemaan sanomalehtiä ja kahvi tuoksuu vahvasti.

Nämä artistit ja heidän musiikkiinsa liittyvät ihan pienetkin arkiset tilanteet, muistot ja tunnelmat saavat sydämeni sykähtämään ja mielen täyttymään onnellisuudella.

Onnenhippuja (ja ehkä uusia musiikkilöytöjä) teidän kaikkien päivään, ihanat!

xx,

Anna

On Wednesdays we wear pink

Oltiin eilen vaihtariporukalla Snerikesin (Södermalmlands-Nerikes -osakunta, johon meikäläinenkin kuuluu) tiistai-bileissä. Melkein jätin menemättä.

Olin nimittäin sunnuntaina ja maanantaina ja vähän vielä tiistainakin aika allapäin. Varmaan hormonit, tää jatkuva nuhailu ja väsymys ovat tehneet yhteistyötä, koska mitään erikoista ei ole tapahtunut. Oon potenut koti-ikävää, tuntenut oloni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Ja se on ollut aika raskasta. Toki osansa on myös varmasti sillä, että olin koko viikonlopun neljän seinän sisällä parantelemassa vointiani, enkä siis oikeastaan nähnyt ketään, kämppiksiä lukuunottamatta. Puhuin maanantai-iltana äidin kanssa ja kun surkeana kerroin fiiliksistäni, äiti lohdutti sanomalla, että mulla oli samoja tuntemuksia myös aikanaan Lontoo-ajan alkupuolella. En itse oikeastaan muista sitä, mutta tieto lohdutti. Jos se meni ohi Lontoossakin, se menee ohi täälläkin. 

Oon ollut täällä tänään tasan kolme viikkoa, vaikka tuntuu, että olisin ollut täällä jo paljon pidempään. Tän fiiliksen muistan kokeneeni myös Lontoossa. 

Maanantaina alkoi uusi aineopintokurssi ja tiistaina saksa. Oon nyt tullut siihen tulokseen, että noi mun molemmat ruotsinkieliset aineopintokurssit on mitä ilmeisimmin maisteritason kursseja. Meitä on molemmilla kursseilla tosi vähän, suunnilleen 15, joten ollaan ekan luennon aluksi esittäydytty ja molemmilla kursseilla kaikki kertovat opiskelevansa bachelor-tasolla. Paitsi että hetkinen. Ehkä se tarkoittaakin vasta kandi-tasoa. Nää ei tosin siinä tapauksessa käytä kandidat-sanaa. Ehkä nää onkin kaikki kandi-opiskelijoita. Maanantain luennolla maikka kysyi jonkin asian x aiheesta ja jotenkin kuvittelin, että puhutaan gradusta, mutta ehkä hän tarkoittikin kandi-tutkielmaa. 

Saksan kurssi on melko alkeistasoa, mikä on ihan hyvä. En ole lukenut saksaa, hetkinen, kuuteen vuoteen, joten pientä kertausta tässä on kaivattukin. Ja noi kaksi aineopintokurssia on niin työläitä, että kyllä kelpaa päästä vähän helpommalla edes yhden kurssin suhteen. 

Kävin maanantaina paikallisessa tanssikoulussa ilmoittautumassa baletin jatkokurssille, joka alkoi samana iltana. Aika erilaista oli verrattuna Unisportiin, mutta en toki myöskään ole aikaisemmin ollut jatkokurssilla, alkeiskursseilla vain. Oli kuitenkin kivaa. Liikkeet olivat tuttuja, opettaja energinen ja tuli hiki. Ja seuraavana aamuna pohkeita jomotti. Nenä valuu edelleen ja yskänpuuskia tulee, mutta en tunne itseäni kipeäksi, joten päätin, että urheilu on taas sallittua.

Eilen oltiin tosiaan Snerikesin bileissä. Onneksi lopulta lähdin, vaikka tekikin mieli jäädä kotiin peiton alle. Olen tutustunut tosi kivoihin tyyppeihin täällä ja meillä oli porukalla tosi hauska ilta. Tanssittiin paljon, otettiin hölmöjä kuvia ja laulettiin mukana aina kun tunnistettiin biisi. Mulla oli tosi hyvä olo. Ja oli kivaa polkea yhden jälkeen kotiin yhdessä erään islantilaistytön kanssa, joka myös asuu täällä Flogstassa, viereisessä talossa. Hän kertoi Islannista ja mä kuuntelin ihastuneena. Keskusteltiin myös Islannin jalkapallojoukkueesta. Mielettömän kiva mimmi. 

Tänään olen laiskotellut koulun suhteen, mutta pesin aika paljon pyykkiä, joten se kompensoikoon. Huomenna sitten ahkerammin, etenkin kun perjantaiaamuna otetaan joukolla suunnaksi Gotlanti. Munhan pitää siis huomenna pakata!

Kuvituksena yksi mun viileämpien säiden vakkariasuista. Toi neule on oikeasti v-aukkoinen neuletakki, jossa on isot napit, mutta mä käytän sitä väärinpäin, koska en oikein osaa käyttää neuletakkeja. Ja mun mielestä ne napit selkäpuolella on hauska yksityiskohta.

Neule: Rules By Mary (vuosikertakamaa, toisen siskon kaapista mun omistukseen joskus siirtynyt)

Farkut: Gina Tricot

Kengät: Dune

Hiukset: kuivashampoolla ehostettu

Seuraavaksi vähän iltajumppaa, venyttelyä, lämmin suihku ja Netflixiä puhtaissa lakanoissa.

xx,

Anna

Flunssan kourissa

Täällä yskitään ja niiskutetaan menemään jo kuudetta päivää. Heräsin tosiaan maanantaina melko flunssaiseen olotilaan ja uskon tän nuhan johtuvan vahvasti vain ja ainoastaan siitä, että poikaystäväni oli juuri edellisenä päivänä tullut kylään. Ei niinkään, että hän olisi tartuttanut mut vaan enemmänkin koska ensimmäistä kertaa hetkeen sain olla jonkun oikeasti tutun ja turvallisen ihmisen kanssa, jolloin stressitaso laskee eli vastustuskyky romahtaa. Eli sitten saa flunssan.

Poikaystävä saapui tosiaan sunnuntaina iltapäivällä Arlandaan, josta yhdessä suuntasimme hengailemaan Tukholmaan. Olin vuosipäivämme kunniaksi päättänyt yllättää hänet ja ostin meille hotellihuoneen Tukholman keskustasta.

Parhaiten käytetyt eurot pitkään aikaan. Viimeksi olen ollut näin iloinen rahojeni käytöstä, kun kävimme poikaystävän kanssa illallistamassa Fredrikinkadun Muru-raflassa hieman ennen lähtöäni.

(Muru oli IHANA. Tilattiin päivän menu eli neljä ruokalajia ja otettiin kylkeen viinipaketti, eli aterioinnin yhteishinnaksi tuli n. 100 euroa per henkilö. Mentiin ihan sokkona eli emme halunneet tietää etukäteen, minkälaisia annoksia meille tarjoillaan. Mainitsimme toki omista, tai no lähinnä allekirjoittaneen ruokarajoitteista lihan ja kanan suhteen. Ja no. Ruoka oli niin hyvää, että melkein itketti ja ensimmäistä kertaa koskaan tajusin, mitä tarkoitetaan kun sanotaan että ruoka ja viini oikeasti täydentävät toisiaan. Tai kun sanotaan, että viini on täyteläinen ja hunajainen ja sitten se ihan oikeasti on. Ravintolan henkilökunta oli mitä sydämellisintä ja paikan sommelier Samuil aivan huipputyyppi! Meillä oli niin kivaa ja olin mitä onnellisin tyttö, kun kävelimme iltamyöhällä yhdessä kotiin. Iso sydän ja vahva suositus Murulle!)

Tutkiskelin tosiaan hyvän aikaa Tukholman hotellitarjontaa ja luin paljon arvosteluita. "Ainoat" vaatimukset olivat keskeinen sijainti, hyvä hinta-laatu -suhde ja hotelliaamiainen, tietenkin. Minä ja poikaystävä rakastetaan aamiaisia, joten sen skippaaminen ei tullut kuuloonkaan. Lopulta päädyin Sveavägenin ja Kungsgatanin lähellä, Hötorgetin metroaseman kieppeillä olevaan, pienehköön Best Western and hotel -hotelliin.

Valinta osui ihan nappiin. Hotelli oli kauniisti sisustettu ja sijaitsi rauhallisella sivukadulla. Ja meidänkaltaiselle pariskunnalle huone oli täydellinen. Neliöiltään huone oli pienehkö, mutta emme oikeastaan kaivanneet tilaa. Pääsin myös ensimmäistä kertaa kokeilemaan sadevesisuihkua, joka kyllä näytti ja tuntui kivalta. "Mutta sullehan kaikki suihkut on sadevesisuihkuja, kun oot niin lyhyt", totesi poikaystävä, kun hihkaisin suihkusta ensimmäisen kerran. Tässä välissä tahtoisin huomauttaa, että mä en ole lyhyt! Oon ihan kokonaista 168,5 cm pitkä.

Kävimme huoneessa jättämässä laukut sinne ja lähdimme pienelle iltakävelylle Tukholman keskustaan. Haimme ruokaa ja pientä naposteltavaa, jonka jälkeen käperryimme yhdessä lakanoiden väliin, katselimme dokkareita taulutelkkarista tai Netflixiä huoneesta löytyneeltä tabletilta. Pussailimme ja juttelimme. Tukholmassa ilta oli sateinen, joten yhteisen ajan viettäminen sisällä ei haitannut meitä lainkaan.

Maanantaina aamiaisen ja huoneen luovutuksen jälkeen kiertelimme Gamla Stanissa ja Södermalmilla. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Käytiin kahvilla Drop Coffeessa, jossa maisteltiin kahta eria ruandalaista, pour overilla valmistettua suodatinkahvia (mä olen vahingossa tehnyt poikaystävästäkin pienen kahvihifistelijän, haha). Ja illalla saavuttiin tänne Uppsalaan. Mun flunssa yltyi, mutta raahauduin silti tiistaina kahdelle luennolle. Muuten otettiin aika iisiä, tehtiin yhdessä ruokaa ja sen sellaista.

Lienee sanomattakin selvää, että oli ihanaa.

Loppuviikon olen oikeastaan vain lepäillyt, katsonut leffoja Netflixistä ja tehnyt koulujuttuja. Joita kyllä riittää. Torstai-iltana käytiin pienellä porukalla Smålands Nationissa yksillä ja pidettiin suunnittelupalaveri: ollaan lähdössä ensi viikon viikonloppuna Gotlantiin! Oon aika innoissani, en ole koskaan käynyt Visbyssä ja tän intiaanikesänkin pitäisi mitä ilmeisimmin jatkua vielä koko ensi viikon! Huraa!

Tässä teille flunssainen ja meikitön Anna. Oon myös viime viikkoina alkanut pohtia, pitäisikö mun leikata pitkä polkka eli "long bob". Mulla on nyt aika kauan ollut pitkät hiukset ja taas tuntuu, että nää ovat kasvaneet hurjaa vauhtia eli nopeastihan se tukka sieltä kasvaisi takaisin. Hmm.

Mä taidan lukea vielä pari lukua ensi viikon luennon romaania Uusi uljas maailma (ensi viikon luennon aiheena dystopia-romaanit) ja sitten siirryn Netflixin pariin.

Ihanaa ja toivottavasti teille muille vähemmän köhäistä viikonloppua!

xx,

Anna

ps. teitä on käynyt täällä viime aikoina TOSI paljon. Mikä on ihan mieletöntä ja mä oon ihan että vau ja what ja ää ja siistiä, mutta mä vaan mietin, että mistä te kaikki tuutte ja löydätte tänne? tv. yks hämmentynyt Anna

WHERE IS THE LOVE?

Joskus tulee hetkiä, kun tietää, että tästä mä haluan kirjoittaa, tän mä haluan jakaa teille.

Tän videon näkeminen oli sellainen hetki.

Kuten osa muistaneekin, biisi julkaistiin alunperin jo vuonna 2003. Mä kuuntelin sitä yläasteen ja lukion välissä paljon, erityisesti vuonna 2006 kun me asuttiin Saksassa.

Mä liitin tän alkuperäisen biisin aina WTC:n terrori-iskuun, vaikka todellisuudessa se käsittelee paljon muitakin kipeitä aiheita. Mä muistan kun 9/11 tapahtui. Mä olin yksitoista. Mä piirsin sekavan piirrustuksen, joka käsitteli kyseistä tapahtumaa. Kai se oli mun tapa käsitellä sisälle patoutuneita tunteita. Mä en voinut ymmärtää, että maailmassa saattoi olla ihmisiä, jotka halusivat tehdä toisille niin paljon pahaa. 15 vuotta myöhemmin oon edelleen samassa tilanteessa: en ymmärrä vieläkään. Ja maailman pahuus satuttaa edelleen yhtä paljon.

Tää video liikutti mua myöhään eilen illalla kun näin ja kuulin sen ensimmäisen kerran ja se liikuttaa mua edelleen. Alkuperäinenkin biisi oli musta aika koskettava, mutta tämä uusi versio, sen viesti ja surullista kyllä, ajankohtaisuus, vetävät hiljaiseksi.

Toivotaan, että kymmenen vuoden päästä ei ole enää tarvetta kysyä "missä on kaikki rakkaus?".

EDIT//

Olen nähnyt allaolevan videon aikaisemminkin, mutta se tuli tänään vastaan, kun eräs tuttu linkkasi sen fb:ssä. Mun mielestä se sopii tän postauksen kontekstiin hyvin, siksi lisään sen tähän. Mulle se toi hyvän mielen, toivottavasti teillekin.

(Toki kyseessä on mainos ja sikäli tilanne ei ole aito, mutta se ei mun mielestä vähennä tän videon sanoman arvoa.)

Ei unohdeta, että me ollaan kaikki lopulta samasta puusta veistettyjä. Ja ei unohdeta rakastaa.

xx,

Anna

Alku aina hankala

Mulla oli tiistaina ensimmäinen ruotsinkielinen luento täällä ja voi elämä, miten mua jännitti. Vatsaa kipristeli, mua huimasi ja tärisytti. Olin paikalla kampuksella puoli tuntia ennen luennon alkua, etten vain myöhästyisi. En muista koska viimeksi mua on jännittänyt noin paljon.

Istuin ulkona auringossa ja hengittelin. Ja rauhoituin. (Jossain paniikkimielikuvissani mä olin kuvitellut, kuinka meidän luennoitsija tajuaa, että en puhu sujuvaa ruotsia ja heittää mut ulos luokasta. Yllättäen näin ei kuitenkaan käynyt.)

Ja kaikki menikin hyvin. Meidän kyseisen, modernismin ajan romaaneja käsittelevän kurssin ryhmä on tosi pieni, meitä on vain 14. Luennoitsija esittäytyi ja pyysi sen jälkeen meitä jokaista esittäytymään vuorotellen (ja kertomaan, mikä on viimeisin lukemamme kirja kurssikirjallisuuden ulkopuolelta). Kerroin olevani vaihtari Helsingin yliopistosta (ja lukeneeni Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulon). Olin itselleni hieman epätyypilliseen tapaan valmistautunut luennolle tekemällä muistiinpanoja Marcel Proustista ja hänen Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksestaan ruotsiksi ja onneksi olin! Siitä oli itselleni ihan hurjasti apua.

Tehtiin pieni ryhmätyö ja vaikka jouduin hakemaan joitain sanoja englannista, kurssikaverini puhuivat silti jatkuvasti mulle vain ruotsia. Kykenin osallistumaan keskusteluun sekä ryhmässä että koko luokan kesken. Kukaan ei kysynyt ymmärränkö mä tai pysynkö perässä. Paitsi luennoitsija luennon loppuvaiheessa, mutta kysymys esitettiin kyllä koko luokalle kertojatekniikoihin liittyen.

Kyllä, aika paljon multa menee edelleen ohi ja joudun pinnistämään keskittymiseni äärimmilleen, etten hukkaa aiheen punaista lankaa. Ehkä on ihan hyvä, että mun ainoa englanninkielinen kurssi alkaa vasta tokassa periodissa. Pää edellä avantoon ja niin pois päin.

Mua vähän harmitti, etten ainakaan toistaiseksi kykene sujuvampaan ruotsiin, koska toi Proustin romaani, josta me keskusteltiin, on tosi mielenkiintoinen ja mulla olisi ollut siitä paljon enemmän sanottavaa.

Ostin myös tiistaina luennon jälkeen pyörän. Se on käytetty, mutta ajaa (hehe) asiansa. Muuten olenkin oikeastaan istunut sisällä läppärin edessä kirjoittamassa. Mulla oli erään esseen dedis eilen (sen saman, josta puhuin jo, krhm, kesäkuussa) ja kolme päivää putkeen sisällä istuttuani ja 18 sivua tekstiä myöhemmin vihdoin eilen illalla palautin sen.

En kyllä ollut miettinyt tota kesä-esseetä ihan loppuun asti. Toukokuussa luin useampaan tiedekuntatenttiin ja kävin parina päivänä töissä. Kesäkuussa aloitin täysipäiväiset duunit, joita sitten riittikin niin paljon, etten jaksanut ajatellakaan esseen rustaamista työpäivän jälkeen. Saati sitten käyttää harvinaisia vapaapäiviäni siihen. Heinäkuun alussa oli Ruissi ja sitten alkoikin kesäloma. Arvatkaa, kiinnostiko lomalla käyttää sekuntiakaan koulujuttuihin? Eipä juuri. Sitten oltiinkin yhtäkkiä elokuun alkupuolella. Mulla oli 1,5 viikkoa töitä ja viimeiset kaksi viikkoa Suomessa jäljellä. Tein töitä aivan tuhottomasti, joinain päivinä melkein kellon ympäri ja halusin kuitenkin myös parhaani mukaan viettää aikaa ystävien ja miehen kanssa. Ei paljon jäänyt esseelle aikaa. Sitten olinkin jo täällä Uppsalassa ja dedikseen oli viikko.

Hups.

No mutta, nyt se on tehty ja palautettu eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Yliopiston suhteen täällä on sikäli samanlaista kuin Stadissa, eli mulla on tosi vähän luentoja. Luennon ulkopuolella tehtävää kyllä sitten riittääkin.

Tänään aion vihdoin liittyä nationiin ja käydä samalla pyörimässä keskustassa. Ja käydä ruokakaupassa. Tosiaan viimeiset kolme päivää oon istunut sisällä, elänyt jogurtilla, hedelmillä, leivällä, juustolla ja puurolla. Ja kahvilla. Ja parilla pakasteaterialla. Hitsi mulla on ikävä oikeaa ruokaa.

xx,

Anna