last saturday night (i.e. no ne ysäribileet) + pari normipäivää

Helou.

Ihan näin aluksi note to myself: kun olet bileissä, älä hengaa boolikulhon välittömässä läheisyydessä. Etenkin jos booli sattuu olemaan hyvänmakuista sangriaa.

Tai oikeastaan, älä koske siihen booliin ollenkaan.

Neiti ysäri krepattuine hiuksineen. Ja poskipunaa on
muuten sitten tarkoituksella noin paljon. 

Juttuhan menee nyt niin, että kaikesta suunnittelusta huolimatta minä ja mun maailman upein Spaissari-paita ei ikinä päästy sinne Ladiin. Käväisin kyllä ovella, mutta erinnäisistä seikoista johtuen (mm. pientä draamaa, johon en onneksi itse ollut osallisena) en ikinä mennyt sisälle asti (vaikka mulla oli jopa ennakkolippu!!). Sunnuntaina kyllä harmitti ihan pirusti, kuulemma Tavastialla oli ollut "niin kivaa". Me mentiin siis synttärisankarittaren kanssa takaisin Laajikseen, puhuttiin syntyjä syviä ja nukahdettiin.

Itse bileet lauantai-iltana oli parasta ikinä! Parhaat ysärihitit pauhasi stereoista (osasin lähes kaikkien sanat ulkoa, luonnollisesti) ja paikalla oli vain kivoja ihmisiä. Lisäksi jengi oli oikeasti panostanut pukeutumiseen. Tanssittiin ja rehattiin ja istuttiin boolipöydän ruokapöydän ääressä ja käytiin mielettömän hauskoja keskusteluja.

Sunnuntaina lojuttiin sohvalla, kävin kotona kääntymässä ja suuntasin kohti Riksua ja mummin synttärilounasta. Ruoka maistui ravintolassa ja kotikotonakin lojuin sohvalla perheen kanssa. Koko päivä kului enemmän tai vähemmän nestehukkaisena. Illalla palasin takaisin kaupunkiin ja maanantaina opiskelin hurjasti (hyvä minä).

Töissä on ollut sellasta peruskauraa. Kerrottakoon tosin näin aluksi, että meillä käy aina välillä vartijoita kiertelemässä. Tällä hetkellä kaikista niistä tasan yksi on potentiaalinen ja söpö. Se kävi meillä tiistaina kaksi(!!) kertaa ja mitä tapahtui kun se tuli toisen kerran? Ensin mä törmään pöytään ja sen jälkeen roskikseen. Kiva kiitti moi. Ei näin.

Se kävi myös keskiviikkona, jolloin mulla (tietenkin) oli bad hair day. Hiukset ei asettunu kotona yhtään mitenkään ja hermothan siinä meni. Niinpä se söppeli vartija näki hätäponnari-Annan. Charming. Varmasti näillä saavutuksilla saan jo ens kerralla treffikutsun.

Eilen mulla on ollut yllärivapaapäivä (en valita). Tosin ehkä ihan hyväkin, ettei tarvinnut raahautua töihin. Päätin nimittäin keskiviikkoiltana, että nyt loppui taa löllöily ja mässäily ja nyt alkaa uusi (edes ihan pikkusen) energisempi ja urheilullisempi elämä. Päätin siis illalla, että torstaiaamuna lähden lenkille. Suunnittelin itselleni kuuden kilsan lenkin ja latasin jopa phoneen RunKeeper-appin. Jes.

Olotila kymppiplus.

No, yöllä heräsin kaksi kertaa (en tiedä mihin, ihan ihmehommia tollaset heräilyt) ja kun molemmilla kerroilla nousin juomaan vettä, huomasin, että joka paikkaan sattuu. Unenpöpperössä ajattelin, että se lihaskipu, jonka varmasti tulisin tolta lenkiltä saamaan, on tullut mulle jo etukäteen (siis kuinka a.todennäköistä? b. loogista?). No sit heräsin aamulla kellonsoittoon ja tajusin, että lihasten lisäksi myös päätä jomottaa. Ei ei ei ei. Mä en varmasti voi olla tulossa kipeäksi. En vaan voi.

Minä ja mun kaks lempparipoikaa (ja pari muuta ihanaa ystävää) pidetään nimittäin tänä viikonloppuna meidän Harry Potter -leffamaraton, jota me ollaan poikien kanssa suunniteltu lukiosta asti! Mun on pakko päästä mukaan, en mitenkään voi missata sitä olemalla kipeä! En suostu siihen, en en en suostu!

Tuima-Topia ei paljoo naurata.
Mutta hello vaan tolle luonnonvalolle!

Päänsärky onneksi hellitti, mutta lihaksiin sattuu edelleen pikkuisen. Kävin kuitenkin eilen moikkaamassa mun lempparitytsyjä ja hengasin niiden kanssa pari tuntia. Ulkoilma ja niiden seura teki ihmeitä. Pohdittiin asuja parin viikon päästä oleville kahden ystävämme tuplasynttäreille, jossa teemana on "Liisa Ihmemaassa". Oon ehkä Hullu Hatuntekijä, löysin Accessorizesta ihanan pantahatun ja fantsun ison rusettipannan ja mietin, että jos vaan tungen ne molemmat päähän. Katotaan sitä nyt vielä, onneksi tässä on aikaa.

Toi Weekdayn pehmeä löysä villatakki on
mun vastaisku kipeydelle.

Eilen mun piti opiskella ja hoitaa vähän juoksevia asioita, mutta tuli pari mutkaa matkaan. Nojaa, sellasta se elämä joskus on. Tänään on vielä soitettava pari puhelua ja juostava töihin, mutta sitten voin koko viikonlopun vaan relata ystävien keskellä ja nauttia vuorokauden kestävästä HP-maratonista. Ja herkuista. Suurin kynnyskysymyshän maratoniin liittyen on, mitä (ja kuinka paljon) syötävää sinne pitäisi ottaa? Oon miettinyt mm. vihanneksia ja dippiä, jotain pakastesafkaa, irtokarkkeja, Cokis Zeroa. Noin niinkun aluksi.

Mun elämä on niin täynnä näitä suuria ja vaikeita kysymyksiä.

Terkuin,

pohdiskeleva Anna

ps. käytiin eilen tyttöjen kanssa Uffissa ja ai tsiisus. Siis mä en edes käy Uffissa, koska niinä miljoonina (kolmena) kertana kun oon siellä käynyt, en oo ikinä mitään löytänyt. Oon sen takia Uff-vastainen. Musta on väärin, että kaikki tekee sieltä upeita löytöjä pikkurahalla ja mä en löydä ikinä yhtään mitään. Paitsi no ne kauheet korkeevyötäröiset farkut eurolla, joista tuunasin shortsit ysäribileisiin. Ja nyt sieltä löyty 90% villaa(!!!!) oleva valkoinen löysä villapaita. 16e. Jätin sen sinne mutta nyt mietin, pitäiskö mun sittenkin hakee se kotiin. Damn it. Nää on näitä elämän suuria kysymyksiä indeed. Oishan se toisaalta superkatu-uskottava vintage-löytö. Hahahaha.

pps. onneksi mä en tullut kipeäksi *kopkopkop* HURRAA JEE TUPLAJEE!