KUULUMISIA

Allekirjoittanut käymässä läpi St. Georgen Talvipuutarhan drinkkilistaa. Toi paikka on ihana!

Meinasin otsikoida tän "rehellisiä kuulumisia", mutta sehän kuulostaisi ihan siltä, että normaalisti jaan epärehellisiä kuulumisia. Heh.

Mitä oikeasti kuuluu?

Hyvää. Ihan tosi hyvää. Mulla on ollut ihana, hyvällä tavalla kiireinen kesä ja on tullut liihoteltua siellä sun täällä. Olen ylipäätään elämässä tosi onnellinen juuri nyt.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Mulla oli pitkin viime kevättä aikamoinen stressi omasta työtilanteestani. Turhautti paitsi olla ilman töitä, vaikka toki viimeiset kurssit yliopistolla ja gradu veivätkin aikaa, mutta työttömyys aiheutti myös taloudellista stressiä.

Sain kuitenkin toukokuussa töitä konsultoinnin parista eli takana on noin kolme kuukautta täysipäiväistä duunia. Ja mun työpaikka on ihan mieletön! Olen päässyt tekemään vaikka mitä ja kuukausi sitten mua pyydettiin lomatuuraamaan erään asiakkuuden lomalle jäävää projektipäällikköä. Loikkaus proikkarointiin oli melkoinen sukellus pää edellä syvään päähän ja uutta opittavaa oli (ja on edelleen) valtavasti, mutta samalla se on ihan mielettömän antoisaa! Tossa asiakkuudessa on ihana tiimi, joka otti mut heti omakseen ja auttoi pääsemään kärryille kaikesta. Ilmeisesti tein hommani hyvin, koska aloitin tällä viikolla yhden uuden asiakkuuden virallisena projektipäällikkönä. Oon niin fiiliksissä mun duunista ja siitä, että pääsee näyttämään osaamistaan. Töihin on ihana mennä.

Parisuhde/perhe/ystävät?

Haha, parisuhdetta ei ole. Deittailin kyllä kesällä jonkin verran (#villisinkkukesä2019 AHAHAHA) ja tällä hetkellä hengailen satunnaisesti erään kaksilahkeisen kanssa hyvin kevyissä merkeissä. Ja näin on hyvä, ainakin just nyt. Perhe ja ystävät puolestaan on suurinta kultaa päällä maan, aina ja ikuisesti.

Matkat?

Viimeisestä ulkomaan reissusta on jokunen tovi, mutta kotimaanmatkailua olen harrastanut senkin edestä! Tänä kesänä kävin rakkaan ystävän luona Oulussa, perheen kanssa mökkeilemässä Kuopiossa ja työmatkalla Kajaanissa. Eräs tuttava on yrittänyt houkutella mua luokseen Tukholmaan. Mutta mitään varattuja matkoja ei ole tiedossa.

Harrastukset/hyvinvointi?

Kohta tulee vuosi täyteen TFW:llä treenaamista, eikä loppua näy. Toi treenitapa sopii mulle ihan hurjan hyvin ja rakastan meidän koutseja. On ihanaa tuntea olevansa vahvempi ja jaksavansa arjessa paremmin. Lisäksi aloitettiin uintiprojekti mun ystävän kanssa: hän haluaa oppia uimaan kunnolla ja lupauduin opettamaan. Mulla on siis kilpauimari-tausta, niin jotain osaamista siis on, haha. Käytiin ekan kerran uimassa yhdessä aiemmin tällä viikolla ja suunniteltiin jo vähän, mitä kaikkea tullaan harjoittelemaan. Uinnin jälkeen käytiin kylmä-altaassa ja saunottiin, vitsi että teki hyvää!

Ylipäätään voin tosi hyvin. Ajattelin hemmotella itseäni kasvohoidolla nyt lähiviikkoina, kun täytyy pitää töissä kertyneitä saldovapaita pois.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten inspiroi: onnelliset ihmiset ympärillä, erilaiset keskustelut, vastaantulevat söpöt koirat, mun yhden naisen aamubileet kun valmistaudun töihin, omasta asunnosta haaveilu

Vähiten inspiroi: univaje, puhelimen liika selaaminen

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Oon koukussa lehtikaaliin ja halloum-salaattiin. Aloitin joskus kesäkuussa katsomaan Downton Abbeya Yle Areenasta ja rakastuin kertaheitolla! Mikä ihana sarja, nousi heti ihan lemppariksi! Tällä hetkellä luen paitsi gradua ja gradu-kirjallisuutta, aloitin myös juuri Naomi Aldermanin Voiman.

Mitä odotan?

Töissä keskustelua mun roolin kirkastamisesta. Alkusyksystä on myös tulossa muutamia kivoja juhlia. Sitä, että saan runnottua gradun loppuun ja palautettua sen. Noin muuten en sen kummemmin mitään. Kesä oli ihana, mutta on myös kiva elää just tätä hetkeä, kesän ja syksyn välivaihetta. Kun ulkona tarkenee vielä ilman paksua takkia, mutta illat alkavat pimetä.

Just nyt on hyvä just näin.

xx,

Anna

KUN TÄSSÄ HETKESSÄ ON KAIKKI

Tulin hetki sitten kotiin. En voi uskoa, että kello on yli kahdeksan. Aurinko on vasta laskemassa ja taivas maalautuu sinisillä pastellin sävyillä.

Ja vaikka ilta on alkanut jo viiletä, oli pakko avata ikkuna hetkeksi, jolloin lintujen laulu kuului kirkkaasti sisälle. Mä tuun lintujen laulusta niin onnelliseksi. Mulle lintujen laulu assosioituu keveyteen ja kirkkauteen, raikkaisiin aamuihin ja iltoihin, kevääseen ja kesään. Mulle pikkulinnut ovat aina olleet yhtä keveitä kuin ilma ja jos olisin eläin, olisin varmaan pikkulintu. Oon aina kokenut ilman omaksi elementikseni (osittain myös koska ilma on mun tähtimerkin, kaksosen, elementti) ja mitä vanhemmaksi elän, sitä tärkeämpi ilmasta mun ympärillä on mulle tullut. Ilma ei ole mulle pelkästään happea, jota hengitetään, vaan se on mulle myös tunnelmia, mielentiloja ja fiiliksiä. Kaikki asioita, joita ei oikeastaan voi nähdä, mutta jotka on elintärkeitä ja jokainen tuntee ja aistii.

Toisaalta: gradu on kesken. Työkuviot on ihan auki ja rahatilanne siksi melko kehno. Välillä saattaa stressata. Mutta sitten taas toisaalta: olen tänään haahuillut ympäriinsä ensin yksin ja sitten mun yhden parhaan ystävän kanssa. Olen ihastellut Engelin kädenjälkeä Senaatintorilla. Tulin tosi iloiseksi kun Stockalla soi vanhat ysärihitit ja sai jammailla niiden tahtiin. Törmäsin työkaveriin, jolla oli ihanaa huulipunaa. Eilen söin toisen ystävän kanssa kevään ekat ulkojätskit (no okei, mulla oli smoothie). Huomenna aamulla näen molempia siskoja.

Siinä seisoessani äsken avoimen ikkunan edessä, katsellessani taivasta ja kuunnellessani lintujen laulua pitkän, onnellisen päivän jälkeen, en voinut kuin ajatella, että tällaisina hetkinä elämässä on kaikki. Tässä hetkessä, just nyt, elämässä on ihan kaikki.

Mä olen ollut viime päivinä niin kokonaisvaltaisen onnellinen, että on vaan itkettänyt. Itkettänyt kaikki se onni ympärillä. Itkettänyt oma ylitsevuotava onnellisuuden ja kiitollisuuden määrä omasta elämästä. Itkettänyt se, että mulla oli elämässä kausi, kun en ollut itkuisen onnellinen, mutta nyt olen taas. Itkettänyt se, kun on tajunnut, että sitä osaa ja pystyy yhä edelleen olemaan näin onnellinen. Että en ole "kasvanut siitä yli". On itkettänyt se, että tunnen oloni taas minuksi, kaikkine puolineni.

Maailmassa ja mun elämässä on niin paljon kaunista ja hyvää, että välillä mun sydän meinaa pakahtua ja tulvia yli äyräiden. Ja silti mun sydämessä on aina jotenkin taianomaisesti tilaa uusille, kauniille, hyville asioille. Oma sydän on ihmeellinen asia.

Paljon valoa ja rakkautta jokaisen teidän päivään, muruset.

xx,

Anna

IT'S GOING DOWN, I'M YELLING TINDER

Latasin reilu kaksi viikkoa sitten Tinderin, ensimmäistä kertaa elämässäni. Kaikkea sitä.

Tinderhän on perustettu vuonna 2012 ja se löi muistaakseni läpi Suomessa loppuvuodesta 2013. Aloin itse seurustella exäni kanssa syksyllä 2015 eli Tinder oli huipussaan yli 1,5 vuotta sinä aikana kun olin vielä iloisesti sinkku. Silloin en kuitenkaan harkinnutkaan sen lataamista. 23-vuotias Anna ei kokenut Tinderiä omakseen millään tavalla. Jo ajatuskin siitä, että pitäisi arvostella tuikituntemattomia ihmisiä ulkonäön ja muutaman sanan perusteella tuntui vaan liian karulta, liian sydämettömältä. En myöskään etsinyt ketään elämääni, olin hyvin onnellinen yksin, eikä deittailu oikeastaan kiinnostanut. Säätöjä ja muita keveitä epämääräisyyksiä oli ihan tarpeeksi ilman Tinderiäkin.

Erosin viimeisimmästä parisuhteestani melkein tarkalleen puoli vuotta sitten. Olen muuttanut uuteen kotiin, kirjoittanut gradua, etsinyt töitä ja samalla opetellut olemaan taas itsekseni ja muistellut, että kuka mä oikein olenkaan. Se on tehnyt hyvää. Oma mieli ja ajatukset ovat selkeämmät ja yleinen olotila onnellinen.

Mutta turha sitä on kieltää: olen ollut utelias Tinderin suhteen. Olen toki seurannut "tinderöintiä" vierestä kavereiden swaippaillessa menemään ja appin perusperiaatteet ja toimintamalli ovat siis tuttuja. Olen kuullut siitä niin hyvää kuin huonoakin. Olen seurannut vierestä, kun eräs läheisimmistä ystävistäni löysi sieltä elämänsä parhaimman parisuhteen, jossa hän edelleen elää hyvin onnellisena. Toisaalta olen ollut avecina Tinder-treffeillä, joissa ystäväni Tinder-deitillä oli myöskin ystävä mukana, mutta kyseessä eivät siis olleet tuplatreffit. Noilla treffeillä ystäväni deitti joi itsensä sellaiseen kuntoon, että konttasi myöhemmin pitkin tanssilattioita.

Mikä sitten on muuttunut? No, olen ensinnäkin päässyt hieman eroon 20-vuotiaalle Annalle tyypillisestä mustavalkoisuudesta ja alkanut ymmärtää, että Tinderissä ei tarvitse kuvitella toisen ottavan ihan sairaan henkilökohtaisesti sitä, swaippaatko jonkun oikealle vai vasemmalle. Meidän jokaisen aika on kuitenkin rajallista ja vaikka haluaisi antaa jokaiselle vastaantulijalle Tinderissä mahdollisuuden, aika harvalla on siihen oikeasti mitään mahdollisuuksia. Saati sitten jaksamista. Ja se on ihan okei.

Iso tekijä omassa mielenmuutoksessa on myös ikä. Ei niinkään sellainen "apua biologinen kello tikittää, nyt äkkiä se loppuelämän parisuhde kehiin" -fiilis, vaan enemmänkin se, että koska en ole enää 23, olen paljon enemmän sinut itseni kanssa ja tiedän mitä haluan. Ei sitä turhaan sanota, että ikä tuo viisautta. Luotan siis myös siihen, että ne miehet, jotka tulevat Tinderissä vastaan, ovat lähtökohtaisesti paitsi samantyyppisessä elämäntilanteessa (lue: koulut about käyty ja työelämässä), myös jo hieman enemmän sinut itsensä ja elämänsä kanssa. Että he ovat hieman aikuisempia kuin mitä ovat vaikkapa 22-vuotiaina olleet.

Latasin Tinderin ollessani kyläilemässä yhden ystäväni luona ja profiilin luomisen jälkeen aloin swaippailla. Käsittääkseni naisten on ehkä lähtökohtaisesti helpompi saada matcheja kuin miesten ja olenpa joskus kuullut, että jotkut kundit swaippaavat kaikki vastaantulevat mimmit oikealle (eli antavat sydämen). Ylipäätään ihmiset varmasti swaippailevat menemään hyvin erilaisin tavoin: osa on valikoivampia ja osalle jokainen tsäänssi on mahdollisuus. Voin kyllä rehellisesti myöntää, että toki se matchien saaminen vähän boostaa itsetuntoa. Yritän kuitenkin ajatella sen inhimillisenä piirteenä: tietenkin kenelle tahansa tulee mukava olo, kun toinen vaikuttaa olevan kiinnostunut.

Mulla ei ole mitään varsinaisia kriteerejä kun swaippailen, lähinnä kuuntelen omaa mututuntumaa. Kundit aloittavat aika rohkeasti keskustelun, mistä iso plussa heille, arvostan sitä kovasti! Toki Tinderissä keskustelu on aika kevyttä ja ihmiset vastailevat kun ehtivät (mikä on todella ok, teen niin itsekin), joten en ihmettele, että moni ehdottaa aika pian näkemistä, jos keskustelu yhtään soljuu. Ymmärrän sen hyvin: mieluummin mäkin tapaan kasvotusten sen toisen, koska silloin on kuitenkin lähtökohtaisesti vähän helpompi arvioida, toimiiko henkilökemiat millään tasolla. Jos ei, niin ei. Jos kyllä, niin eikun uusia treffejä sopimaan.

En osaa tarkalleen määritellä, mitä itse haen Tinderistä. Lähtökohtanani on yrittää tutustua uusiin ihmisiin ja tsekkailla, että minkäslaisia kaloja siellä meressä nyt onkaan. Ja eihän sitä tiedä, vaikka kävisi hyvä tuuri ja vastaan tulisi joku tosi erityinen tyyppi.

Olen myöskin ehtinyt käydä niillä ihkaensimmäisillä Tinder-treffeillänikin, klassisesti kahvikupposen äärellä. Kokemus oli kaikin puolin positiivinen: kundi oli kiva, hauska ja kohtelias ja juttu luisti. Ehkä uskaltaudun deiteille uudestaankin. Tähänastiset kokemukseni Tinderistä ovat siis kaikin puolin hyvin positiiviset.

Ja ehkä se johtuu koko ajan lähestyvästä keväästä, mutta mä olen aika toiveikkaalla fiiliksellä: en vaan Tinderin, vaan ihmisten ja elämän suhteen ylipäätään.

xx,

Anna

SILLY LITTLE THINGS

* Aina kun lähetän sähköpostia itselleni, kirjoitan saatteeksi jotain kivaa, esimerkiksi:

Wuhuu tässä tää paperi, nyt vaan printteri laulamaan
Oot paras!
xx

Ehkä vähän hölmöä, mutta mua tollaset arjen pienet tsemppiviestit itseltä itselle ilahduttaa ja naurattaa.

* Työnnän joka ilta pään ulos ikkunasta ja tuoksuttelen ja hengittelen raitista ilmaa. Koen, että se ikään kuin puhdistaa kehon ja mielen ja nukahtaminen on helpompaa. Lisäksi rakastan raikkaan ilman hengittämistä, se vaan tuntuu tosi hyvältä. Ylipäätään raitis ilma on mulle tosi tärkeää ja ahdistun tunkkaisessa ilmassa, olin sitten ulkona tai sisällä.

* Aina kun levitän kasvorasvaa (eli joka aamu ja ilta), hieron samalla naaman läpi. Uskon, että rasva imeytyy paitsi nopeammin ja tehokkaammin, hieronta myös vilkastuttaa ihon pintaverenkiertoa, jolloin kasvojen iho näyttää freshimmältä.

* Minulla on iloitessani jostain tapana esittää hassuja tanssiliikkeitä. Myös julkisilla paikoilla. Bailusormet ja käsillä tehdyt sivuaallot ovat bravuurejani. Yleensä tanssiliikkeeseen kuuluu myös joku "laulunpätkä", kuten "oujee-ee-ee". Elämää ei kannata ottaa liian vakavasti.

* "Säästelen" usein ruokatarvikkeita, jotta niistä riittäisi pidemmäksi aikaa eikä koko ajan tarvitsisi ostaa uusia. Ikävä kyllä tämä yleensä tarkoittaa lähinnä sitä, että ko. ruokatarvike meinaa pilaantua ja sitten paniikissa keksin jonkun ruoan, jossa voin sitä käyttää. Nykyään olen onneksi skarpannut tässä!

* Mulla on edelleen henkilökohtaisessa sähköpostissani pinnattuna ne kaksi "Tervetuloa yliopistoon!" -sähköpostia, jotka sain yliopistolta, kun kesällä 2015 pääsin sisään. Ne siis näkyvät aina ylimmäisimpinä, kun avaan saapuneet-kansion. Alkujaan pinnasin ne, koska niissä oli hiukan infoa koulun alkamisesta jne, mutta myös siksi, että muistaisin aina, että mä oikeasti pystyin siihen. Ja näin neljän vuoden jälkeen en ole vieläkään hennonnut poistaa niitä. Tehnen sen sitten kun kesällä valmistun.

* Tulen aina yhtä iloiseksi kun muistan, että ihminen pystyy heiluttelemaan varpaitaan. Ja sen jälkeen heiluttelen aina omia varpaitani. Ihan vaan koska voin.

* Olen todella kilpailuhenkinen. Snäppäsin joskus siskolle näkemästäni uutisesta, jossa kerrottiin olympialais- ja paralympialaisurheilijoiden olympialeiristä, jossa urheilijat myös leikkimielisesti kisailivat joukkueissa. Jokainen haastateltu urheilija kuitenkin totesi omasta kisailuasenteestaan kysyttäessä nauraen, että "Ei tässä mitään himmailla, vaan mennään pieni verenmaku suussa". Siskon kommentti tähän: "Ihan ku sinä". Tunnustan. Ihan sama kuinka suuri tai pieni kilpailutilanne, mun on aina pakko yrittää (voittaa) satasella. Joskus voitan, joskus en. Mutta aina yritän täysillä.

* Muistan 14-numeroisen kirjastokorttini numeron ulkoa.

* Tykkään värikoordinoida asioita. Olen järjestänyt väreittäin sekä kirjahyllyni kirjat että henkarivaatteeni.

Ihanaa päivää tyypit!

xx,

Anna

MUKAVAMPI MAALISKUU

Tjaa.

Oli hiljainen helmikuu. Kaikin puolin.

Mun helmikuu kului oikeastaan siihen, että odottelin monta viikkoa palautetta gradusta, mutta proffasta ei kuulunut merkkiäkään. Lopulta eräänä päivänä viime viikolla läppärini jäi päivittämään itseään käydessäni kaupassa ja yhtäkkiä yliopiston sähköpostiin oli ilmestynyt 95 lukematonta viestiä. Niiden joukossa melkein kolme viikkoa sitten proffalta tullut "gradu luettu, tulisitko juttelemaan siitä?" -viesti. En tiedä, mitä teknologisia tolkuttomuuksia on ollut oikein meneillään.

Olen siis menossa tänään luennon jälkeen gradu-juttutuokioon, vihdoinkin. Vähän jopa jännittää saada kuulla pitkästä aikaa palautetta omasta työstään, mutta tämä tarkoittaa myös, että projekti "The Gradu" pääsee liikahtamaan eteenpäin.

Helmikuussa väkersin myös aika monta työhakemusta, joihin kaikkiin sain vastaukseksi "Kiitos, mutta ei kiitos" tai en mitään. Olen siis edelleen töitä vailla. Vaikka välillä epätoivo on iskenyt ja olen ollut varma, että en työllisty enää koskaan, on olo tällä hetkellä suurimmaksi osaksi luottavainen. Kyllä se mun duuni vielä jostain löytyy. Ja toki osaansa näyttelee myös se, että haen "vain" sellaisia duuneja, joissa pääsen hyödyntämään koulutustani (eli joihin vaaditaan korkeakoulutututkinto), mutta vielä ei tosiaan ole tärpännyt.

On tää silti ollut turhauttavaa. En ole ikinä aikaisemmin ollut näin pitkään ilman töitä.

Ei helmikuukaan kuitenkaan aivan kelvoton ollut. Luin paljon kirjoja, joista jokainen löysi paikkansa Helmetin lukuhaasteeseen. Omat tunnelmat ovat maaliskuun suhteen myös melko odottavat. Ehkä se johtuu siitä, että maaliskuu on ensimmäinen virallinen kevätkuukausi. Rakastan tätä valon määrää.

Kevät, saa tulla.

xx,

Anna

10 X PARASTA

-Oltiin muutama viikko sitten ekaa kertaa Ventunossa erään ystävän kanssa ja tilattuamme ja ruokia odotellessamme meille tuotiin tervehdys keittiömestarilta alkupalojen muodossa. Ilahduin niin paljon! Mikä ihana ele! Siitä saamme todennäköisesti kiittää ystäväni tuttavaa, joka työskentelee kyseisessä ravintolassa ja joka otti meidät saapuessamme vastaan. Emme nähneet häntä enää, joten emme voineet tarkistaa asiaa, mutta näin uskoisin homman menneen. Joka tapauksessa: vitsi miten hyvä mieli tuli! (Etenkin kun ruoka oli todella hyvää. Ihastuin myös kuollakseni paikan Fig-cocktailiin, vahva suositus!)

-Lintujen laulu. Mun mielestä pikkulinnut on tosi söpöjä ja ilahdun aina niiden sirkutuksesta.

-Se, kun pakkasella lumihangissa näyttää kimaltavan miljoonia timantteja.

-Hymiön piirtäminen huurusteeseen vessan peiliin ja sen näkeminen taas myöhemmin, kun oli jo ehtinyt unohtaa edes piirtäneensä sitä.

-Treeneistä tuleva hyvä olo. Ollaan kohta treenattu puoli vuotta siskon kanssa TFW:llä, sadan treenin rajapyykki lähestyy! Olen siitä niiiiiiin innoissani. Mieletöntä on myös, kun treenien jälkeen iskee sellainen endorfiinihumala, että meinaa alkaa kyyneleet valua kun on vaan niin hyvä fiilis. Ihan käsittämätöntä. Tai tavallaan ei, mä oon muutenkin aika herkkä itkeskelemään vaikka mistä. Ihmisen mieli on kyllä jännittävä asia.

-Helmetin lukuhaaste. Parasta bestiä. Olen innostunut vapaa-ajan lukemisesta ihan uudella tavalla ja mulla on listaa varten suunniteltuna jo vaikka kuinka montaa kirjaa, jotka haluan lukea.

-Xylimaxin imeskeltävät (ja hyvänmakuiset) Muumi-ksylitolipastillit. Mun hammaslääkäri "kielsi" multa purkan ja suositteli imeskeltäviä pastilleja, koska mun hampaissa on jälkiä eroosiosta, joka puolestaa lienee aiheutunut öisestä stressi-narskuttelusta. Pastillit it is.

-Kauniit talvipäivät. Vitsi mitkä säät Helsingissä on viime päivinä ollut! Tosi kylmä, mutta niin aurinkoista ja kaunista! Ihana talvi!

-Töölöntorilla sijaitsevan Mamma Rosan superkauniit talvivalot. Toivon, että ne pysyvät paikoillaan ainakin helmikuun loppuun!

-Tilasin itselleni viikonloppu-Hesarin naurettavan edullisesti (opiskelijahinnat woopwoop) ja lehtiä viime ja tänä viikonloppuna lueskellessani ilahduin useampana päivänä toimittajien laajoista sanavarastoista ja suomen kielen rikkaasta käytöstä. Oikeastaan niin paljon, että oli pakko muutamana päivänä ylistää löytämiäni sanoja eräälle suomen kieltä opiskelevalle ystävälle ja tästä syntyi mun hänelle lähettämä "päivän sana" (nauroin myös, että kivat raamatulliset vibat). Viimeisimmät päivän sanat olivat retale, pölähtää ja viheliäinen. Suomi on niin hieno kieli, EN KESTÄ!

xx,

Anna

GRADUTUSKAILUA

Mun piti palauttaa tiistaina valmis seminaariesitelmä (eli yksi osa gradua, en vieläkään ole ihan varma, mikä toi seminaariesitelmä käytännössä on). Pidin pitkän joululoman, ja koska töissä oli loppuvuodesta aika kiire, en ollut koskenut graduun marraskuun jälkeen. Siis yli 1,5 kuukauteen.

Avasin gradu-tiedoston viime viikolla ja selailin saamiani kommentteja ja itse kirjoittamiani huomioita ja yhtäkkiä iski aivan kamala ahdistus. "Tässä on hirveästi hommaa, tää ei tuu ikinä valmiiksi, tää on ihan kesken, apua."

Velloin gradutuskassani monta päivää, vaikka samaan aikaan tiesin kyllä, että ainoa tapa saada gradu valmiiksi on tarttua toimeen ja alkaa näpytellä. Kommentti ja sivu kerrallaan. Mutta olin jotenkin ihan lukossa. Kaikkein eniten mua kuitenkin ahdisti ja ärsytti se, että mua ahdisti. Olin syksyllä vannonut itselleni, että mustahan ei sellaista gradutuskailijaa tule, hyvänen aika, graduhan se vaan on.

Ja voi jukra miten otti päähän, kun tajusin, että olin juuri sellaisessa tilanteessa, johon en todellakaan halunnut päätyä.

Asialle oli pakko tehdä jotain: päivät vaan kuluivat, mä en saanut melkein mitään tehtyä ja ahdistus vaan kasvoi.

Niinpä kirjoitin sähköpostia mun graduohjaajalle, kerroin ahdistuksesta ja siitä, että haluan kuitenkin saada gradun kevään aikana valmiiksi ja pyysin nöyrästi pari viikkoa lisäaikaa seminaariesitelmän palautukselle. Hän vastasi nopeasti ja oli hyvin ymmärtäväinen. Se helpotti omaa oloa. Toinen ainakin omalla kohdalla tehokas keino on pyrkiä tiedostamaan ja kohtaamaan omat pelot ja ahdistus ja se, mistä ne oikeasti kumpuavat. Kun ne sanoo itselle ääneen, on niitä myös helpompi ymmärtää ja käsitellä. Auttaa yllättävän paljon, kun tietää, minkä näköisiä mörköjä vastaan yrittää taistella, sen sijaan, että nuo möröt olisivat vain epämääräistä sumua.

Itse yritän hahmottaa gradun myös niin, että eihän se lopulta ole kuin yksi isompi essee muiden esseiden joukossa. Tää toimii usein mulle, koska oon yliopisto-aikanani kirjoittanut paljon enemmän esseitä kuin tehnyt perustenttejä.

Sähköpostikeskustelun jälkeen tein itselleni päiväkohtaisen aikataulun kaikesta siitä, mitä haluaisin saada valmiiksi ennen seminaariesitelmän palautusta. Yritin aikatauluttaa itseäni mahdollisimman realistisesti, arvioida omaa ajankäyttöäni ja sitä, miten kauan esimerkiksi teorian lukemiseen menee.

Ja kun gradusta kerran puhutaan, niin päätin myös deadlinen gradulle.

Kuten jokainen Game of Thrones -fani tietää, HBO julkisti vihdoin sarjan viimeisen kauden alkamispäivän. Viimeisen kauden ensimmäinen jakso nähdään kolmen kuukauden päästä, sunnuntaina 14.4. (HBO Nordicille jakso tulee maanantaina). Olen viimeisestä kaudesta aivan järisyttävän innoissani! Oikeasti haluaisin katsoa sarjan vielä kertaalleen läpi ennen viimeistä kautta, mutta gradun kirjoittelu ei ehkä taida sallia sitä, haha. Päätin nimittäin, että kyseinen päivämäärä, 14.4., toimikoon deadlinena omalle gradulleni. Gradun on siis oltava valmis ennen kuin viimeinen kausi alkaa. Tutkin juuri yliopiston sivuja ja siellä sanottiin, että jos gradun palauttaa 23.4., saa arvosanan toukokuun loppupuolella. Mun viimeinen kurssi päättyy huhtikuun lopussa, joten heti kun olen saanut arvosanan siitä, voin tarkistaa, että kaikki tarvittavat arvosanat löytyvät opintosuoritusotteesta ja lähettää toukokuun lopussa(?) tutkintotodistuspyynnön ja näin ollen valmistua kesän aikana, riippuen miten kiire opintotoimistossa on.

Huh, aikamoista. Nyt kuitenkin takaisin gradun pariin.

Jos siellä on kanssagraduilijoita, tsemppiä! Me pystytään tähän! 

xx,

Anna