maanantai 3. joulukuuta 2018

ETELÄ-HELSINGISSÄ ASUMISEN AUTUUS


Kävelin bussipysäkiltä kotiin ja oli jotenkin ihanaa, kun satoi vähän lunta. Vaikka lumi osaltaan hankaloittaakin elämää, on se kuitenkin niin kaunista, että toivon kovasti, että saamme valkoisen talven. Toivon kyllä valkoista joulua myös tänne etelään, vaikka en itse vietäkään joulua Helsingissä. Isän luona Etelä-Savossa satoi viime viikonloppuna meidän siellä ollessamme runsaasti lunta eli saanen ainakin siellä nauttia valkoisesta joulusta.

Olen asunut uudessa kodissani nyt melkein tarkalleen kuukauden. Yksi hyvä puoli siinä, kun muuttaa isommasta asunnosta pienempään, on esimerkiksi se, että mitään uutta ei oikeastaan tarvitse hankkia, ainakaan siksi, että olisi niin paljon tyhjää tilaa täytettävänä.

Isommat huonekalut löysivät nopeasti paikkansa, mutta yksityiskohtia pyörittelin uudelleen ja uudelleen. Nyt tuntuu, että nekin ovat ehkä löytäneet paikkansa.

Etsin keittiöön messinkistä tarjoiluvaunua lasisilla tasoilla ja ehkä pientä mattoa. Sitten on kaikki paikoillaan.

Mulla on aika tarkka visio siitä, miltä haluan kotini näyttävän. Haluaisin, että se näyttää viimeistellyltä. Tyylikkäältä. Tietyllä tapaa ajattomalta. Samoja adjektiiveja, joihin pyrin myös pukeutumisellani. (Vaikka joo, on mullakin niitä päiviä, kun käyn lähikaupassa tukka nutturalla meikittömänä vanhat treenihousut ja tennarit jalassa, mutta eiköhän niitä ole ihan kaikilla.)

En kuitenkaan halua kodistani liian kliinistä. Kodista tekee kodin mielestäni nimenomaan se, että se näyttää siltä, että siellä asutaan: siellä on löydettävissä persoonallisia yksityiskohtia, jotka kertovat asukkaasta jotain.

Musta tuntuu, että hoen sitä jatkuvasti sekä täällä että omille ystävilleni, mutta musta on ihanaa asua Töölössä. Olen myös todennut, että mulle henkilökohtaisesti asuinalueella on ihan hirveän suuri merkitys. Tai siltä musta ainakin nyt tuntuu, voihan olla, että kolmen vuoden päästä olen aivan eri mieltä.

Rakastin aikoinani palavasti Punavuorta ja asuinkin siellä kuusi onnellista vuotta. Sitten muutimme parin vuoden seurustelun jälkeen entisen poikaystäväni kanssa Itä-Pasilaan, johon en ikinä onnistunut ihastumaan, en vaikka kuinka yritin. Mä haluan kauniita asioita ympärilleni ja ne Pasilan harmaat betonimöhkäleet eivät ole mulle kauniita. Jollekulle toiselle ne varmasti sitä ovat, mulla on muutamakin ystävä, jotka tykkäävät juuri Pasilan kaltaisesta, tietyllä tapaa teollisen karusta arkkitehtuurista. Mä puolestani voisin elää ja hengittää klassista taidetta ja arkkitehtuuria, se vaan miellyttää lähes poikkeuksetta mun silmää ihan todella paljon. Niinpä kun ero tuli ja oli aika laittaa lusikat jakoon ja etsiä uusi asunto vain minulle itselleni, ei ollut epäilystäkään, etteikö Etelä-Helsinki kutsuisi lastaan kotiin. Vaikka isä yritti (järkevästi) toppuutella ja muistutti, että ydinkeskustan ulkopuolellakin on asuntoja ja vaikka mä sanoin että "joo joo", oikeasti mun ainoat vaihtoehdot olivat Töölö, Kruna, Kamppi, Punavuori ja Kaartinkaupunki. Ehkä joskus tulee se aika, kun mä suostun (ja haluan!) muuttaa kauemmaksi keskustasta, mutta juuri nyt mä olen enemmän kuin valmis maksamaan useita kymppejä kuussa lisää siitä, että saan asua Töölössä. Mä arvostan kauniita asuinalueita ja keskustan läheisyyttä. Uskon, että tulen aina arvostamaan, mutta eihän sitä tiedä. Mutta sellainen mä olen, juuri nyt, juuri tässä elämänvaiheessa ja sen mukaan haluan elämääni elää.

Lopputuloksena asun kauniilla kadulla, kauniissa talossa, kauniissa asunnossa. Ja olen onnellisempi kuin aikoihin.

En toki pelkästään uuden kodin johdosta, mutta asiaa tietenkin auttaa paljon se, että tää on yksinkertaisesti ihana. Mun on tosi hyvä olla täällä.

Ihanaa kun on joulukuu.

xx,

Anna


P.S. Musta tuntuu, että aika moni onkin ehkä arvannut ja lukenut rivien välistä, mitä kaikkea tässä on tapahtunut, mutta koska tajusin, etten ole sanonut sitä vielä täällä blogissa suoraan (paitsi tossa muutaman rivin ylempänä äsken), niin sanon sen nyt: parisuhteeni päättyi muutama kuukausi sitten, yhteisestä päätöksestä ja sulavassa yhteisymmäryksessä. Eroon ei siis liittynyt mitään sen suurempaa dramatiikkaa, me vain kasvoimme erillemme. Eroaminen ei tietenkään ikinä ole kivaa, mutta se oli oikea päätös. Vaikka olenkin elämässä monen uuden asian äärellä, mulla on kaikki hyvin ja nautin joulun odotuksesta täysin rinnoin uudessa sinkkukodissani.


maanantai 5. marraskuuta 2018

PELKKIÄ HYVIÄ VIBOJA


Kävelin tänään sporapysäkiltä kotiin ja vaikka oli jo pimeää ja satoi pientä tihkua, kääntyessäni uudelle kotikadulleni olin onnellisempi kuin mitä hetkeen olen ollut.

Elämä on pyörittänyt kuin pesukone konsanaan ja vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää, että joku osa musta on matkan varrella unohtunut jonnekin. Olen alkanut etsiä sitä hämärään jäänyttä osaa itsestäni ja alkanut taas löytää sen, vähän kerrallaan.

Yritän taas tulla sellaiseksi Annaksi, joka haluan olla. On yllättävän helppoa kysyä itseltään: haluanko olla ihminen, joka puhuu noin? Haluanko olla ihminen, joka käyttäytyy noin? Haluanko olla ihminen, joka ajattelee noin? Paljon vaikeampaa on pysähtyä niin pitkäksi ajaksi, että ehtii kyseenalaistaa ja kysyä noita asioita itseltään. Yritän opetella siihen.

Kävin tänään hierojalla. Varasin ajan aika viime tipassa, puoli tuntia ennen hieronnan alkamista, mutta onneksi täältä Töölöstä on aika lyhyt matka joka paikkaan. Yläkroppa oli niin tukossa, että tuntui, ettei päässä kierrä enää veri. Nyt kiertää taas. Varasin uuden ajan ensi viikolle. Ei sitä kovin rentouttavaksi voi sanoa, kun noita kivikovia lihaksia runnotaan auki, mutta lopussa kiitos onneksi seisoo.

Tapasin tänään myös erään vanhan tutun. Yritin äsken miettiä, miten "asemoisin" hänet omassa elämässäni ja päädyin siihen, että hän on ikään kuin eno minulle. Ihminen, jolla on paljon minua enemmän elämänkokemusta ja viisautta ja joka suhtautuu minuun lämmöllä ja välittäen.

Olemme aikoinaan, vuosia sitten, tutustuneet baaritiskillä. Minä asiakkaana, hän baarimikkona. Hän oli vakiopaikkani isoimman tiskin baarimikko ja kaikki lähti siitä, kun eräänä lauantai-iltana lähestyin jälleen hänen tiskiään, hän nosti kätensä ja moikkasi. Käännyin katsomaan taakseni ja tajusin vasta sitten, että hän todella moikkasi minua. Minä kyllä tunnistin hänet, mutta en ikinä ajatellut, että minun kasvoni jäisivät hänen mieleensä, ravasihan tiskillä illan aikana kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä. Siitä se kuuluisa ajatus sitten lähti. Jatkoin hänen tiskillään käymistä, moikkailimme ja vaihdoimme pintapuolisia kuulumisia. Lopulta esittäydyin ja kysyin hänen nimeään, koska "musta on hassua jutella sun kanssa, kun en tiedä edes sun nimeä". Kun kävin ystävien kanssa ulkona, kävin aina ensin tarkistamassa, onko hän töissä.

Kerroin hänelle Lontooseen lähdöstä ja yliopistoon pääsystä. Hän kertoi omasta elämästään puolisonsa kanssa. Hän tapasi poikaystäväni. Törmäilimme välillä myös kadulla ja vaikka tapaamisten välillä saattoi kulua paljonkin aikaa, hän on aina suhtautunut minuun todella lämpimästi ja kannustavasti. Tänään kerroin hänelle elämäni viimeisimmistä vaiheista: parisuhteen päättymisestä, uudesta kodista, työkuvioista. Puhuimme myös tulevaisuuden toiveista. On ihanaa kuunnella toisten unelmia, ne inspiroivat itseäkin unelmoimaan.

Hän on niitä ihmisiä, joiden näkemisestä saa aina hurjasti energiaa ja hyvää mieltä. Hän yksinkertaisesti uskoo minuun ja kaikkeen mitä teen. Se tuntuu erityisen hyvältä, koska viime aikoina on ollut välillä vaikea uskoa itse itseensä. Hän sanoo "Tietenkin sä pystyt" aivan kuin hän vain toteaisi arkipäiväisen faktan ääneen: "Maapallo on pyöreä. Helsinki on Suomen pääkaupunki. Mustikka on marja. Anna pystyy mihin vaan."

Hän ei koskaan naura haaveilleni, mutta moittii kyllä jos kokee minun vähättelevän itseäni ja saavutuksiani. "Ei toi oo mikään pikkujuttu, toihan on ihan huikeeta!" Tänään lähtiessäni kotiin tuntui siltä, että voisin vaikka valloittaa maailman.

Se on aika ihana fiilis se.

xx,

Anna


tiistai 11. syyskuuta 2018

KUN EI OIKEIN TIEDÄ MITÄ SANOA

Tässä sitä taas istutaan, läppärin edessä, blogin "Uusi blogiteksti" -sivu edessä.

Tavallaan tuntuu, että päivät vain kuluvat, eikä mulla ole mitään sanottavaa. Aivan kuten ei mulla ole mitään sanottavaa yhteenkään uuteen Youtube-videoon. Ja totuus kuitenkin on, että mun elämässä tapahtuu tosi paljon just nyt.

Asioita tapahtuu mun pään sisällä niin paljon, että mä en oikein itsekään pysy kärryillä. Valtaosa niistä asioista on vielä niin uusia jopa mulle itselleni, että mun on vaikea sanoittaa niitä edes mun lähimmille ystäville, blogista nyt sitten puhumattakaan.

Musta tuntuu, että mä elän jonkinlaista murroskautta. En osaa sanoa, milloin tää on alkanut ja vielä vähemmän voin vain arvailla milloin tää ehkä loppuu. Mun pääkopassa risteilee niin paljon juttuja, että jos voisin painaa "pause"-nappulaa, mä tekisin niin. Lähimmäksi sitä pääsen, kun meen treenaamaan. Salilla sen yhden treenin ajan mä en ehdi miettiä mitään ja se on tosi virkistävää. Eihän se pitkässä juoksussa oikeasti mitään auta, ei asiat helpotu sillä, että niitä ei mieti tai että ne työntää pois. Asiat pitää käsitellä, että voi joskus päästä eteenpäin.

Hassuahan tässä on se, että päällisin puolin mikään ei ole muuttunut. Ei ihmissuhteiden, ei asuinpaikan, ei yliopiston suhteen. Toki joo, mulla on uusi työ, mutta sen verran tiedän, että se on vain yksi pieni lusikka tässä valtavassa sopassa.

Mä olen myös huomannut, että mua vähän ahdistaa tää blogspotin blogipohja, etenkin tää alusta, jolla näitä tekstejä kirjoitetaan. Oon miettinyt, pitäisikö siirtää blogi esimerkiksi Lilyn sivuille. Mä tykkään valtavasti Lilyn blogien ulkonäöstä ja fakta on se, että koodaamisen opettelu niin, että voisin luoda itselleni nätimmän blogisivun, ei todellakaan ole prioriteettilistan kärkipäässä. Mutta sitten oon myös miettinyt, että onko tää vaan jotain ahdistuksen projisointia tähän blogialustaan. Toisaalta, ehkä bloggauskin on jollain tasolla välineurheilua. On kivempi "treenata" kun välineet on kunnossa. Samalla vaihtuisi kyllä varmaan blogin nimikin, ehkä. Todennäköisin vaihtoehto on mun oma nimi, sellaset "by Anna" -tyyppiset nimet ei oikein ole mua varten.

Mä en tiedä tarkalleen, miten paljon teitä siellä on, mutta mä ajattelin joka tapauksessa tulla hieman avaamaan ajatuksiani, ikään kuin kunnioittaakseni sitä, että käytte täällä edelleen. Mä arvostan sitä. 

Mua myös jotenkin aina lohduttaa, kun muistan, että täällä tää pikkuinen blogi edelleen on, kaiken myllerryksen keskellä.

xx,

Anna

perjantai 20. heinäkuuta 2018

12 KYSYMYSTÄ KESÄSTÄ



1) Lippis vai lierihattu?

Ehdottomasti lierihattu. Voinko vastata niin, vaikka en omista yhtään lierihattua? Lippikset ei oikein sovi mulle ja lierihattujen kanssa suurin ongelma on mun ronkeli (paras sana!) luonne. Ja iso pää. Tosi usein lierihatut ei vaan mahdu mun päähän. Etenkään ketjuliikkeissä.

2) Pehmis vai jäätelöpallo?

APUA ÄÄ. Jäätelöpallo.

3) Herneet vai mansikat?

APUA ÄÄ vol 2. Nyt kyllä sanon, että molemmat!

4) Palju vai järvivesi?

Järvivesi. Palju on mulle enemmän sellainen bileisiin/juhliin liittyvä aktiviteetti, kun taas järvivesi on ollut iso osa mun kesiä lapsuudesta saakka.

5) Grilliherkut vai kesäkeitto?

Grilliherkut! Mulla on pienet traumat kesäkeitosta, koska joskus eskari-ikäisenä käytiin meidän lekarilla (=leikkipuistossa) syömässä sisarusten kanssa kesäarkipäivisin. Äitikin saattoi olla mukana? Olisko se ollut joku kaupungin tarjoama ilmainen kesäruoka, tms.? Siellä oli usein keittoa ja vielä useammin kesäkeittoa, josta en tykännyt silloin yhtään. Pitäisi ehkä ruveta aikuiseksi ja maistaa sitä uudestaan, tuskin se enää niin pahalta maistuisi.

6) Mökki vai teltta?

Tääkin oli helppo! Mökki ehdottomasti! Meidän suku omistaa ihanan mökkitontin Pohjanmaalla järven rannalla ja siellä olen melkein asunut kaikki lapsuuden kesät. Teltat ei ole yhtään mun juttu.

7) Varjo vai auringonpaiste?

Varjo. Musta on näin vanhemmiten (haha) tullut vähän herkkä auringolle. En myöskään ole kovin innostunut ruskettamaan itseäni, koska ihosyöpä taikka kurttuinen iho sitten 30 vuoden päästä eivät juurikaan kiinnostele. On ihanaa kun aurinko paistaa, mutta etenkin nyt kesällä, kun täällä Suomessakin on ollut varsinainen sexihelle, pysyttelen mieluusti varjossa.

8) Kesäsade vai kesätuuli?

Kumpikin on tavallaan ihanaa. Molemmat ovat leutoja ja pehmeitä tavalla, joka on vain kesäisin mahdollista.

9) Lavatanssit vai festarit?

Festarit (lue: Ruisrock ja Flow), joskin lavatanssit herättävät mussa paljon lämpimiä tunteita. Kun vasta ujosti tapailtiin nykyisen poikaystäväni kanssa, yksi tapaamisistamme sijoittui lavatansseihin. En kutsu niitä treffeiksi, vaikka tanssimmekin muutamaan otteeseen yhdessä, koska poikaystävä oli paikalla työtehtävissä muutaman kollegansa kanssa, mutta tuosta illasta on yhtä kaikki jäänyt meille kaunis muisto. Myös ensimmäinen yhteiskuvamme otettiin tuona iltana.

Festareillakin olen tosin itse yleensä töissä, Ruississa en ole itseasiassa ollut koskaan festariasiakkaana, vaan aina työtehtävissä, viime vuodet olen pyörittänyt erään lavan backstagea. Ruissi on kyllä maailman paras kesätyö.

10) Roadtrip vai riippumatto?

Roadtrip. Ajettiin mun lapsuudessa paljon perheen kanssa ja autossa istuminen on musta edelleen kivaa. Se tuntuu myös jollain tapaa turvalliselta.

11) Hiirenkorvat vai syreenin tuoksu?

Molemmat ovat painonsa arvosta kultaa, mutta jos on pakko valita, valitsen syreenit. Mä ra-kas-tan niiden tuoksua ja meinasin pakahtua onnesta kun tänä keväänä tajusin, että meidän talon sisäpiha on täynnä syreenipensaita. Niitä tulikin nuuskuteltua huolella "koko rahan edestä".

12) Mato-onki vai golfmaila?

Mato-onki. Mä en ole koskaan tainnut golfata, ellei minigolfia lasketa. Eikä sitä oikein taideta laskea. Lapsena sen sijaan tuli ongittua paapan eli mun toisen isoisän kanssa runsain määrin.


Mä istun paraikaa junassa matkalla yllämainitulle mökille iskän ja tämän vaimon seuraksi. Ihanaa olla lomalla.

xx,

Anna


maanantai 18. kesäkuuta 2018

ONNELLINEN


Tässä olen onnellinen omissa syntymäpäiväjuhlissani, itseaskarreltu pavlova käsissä.

Mä olen niin onnellinen. On maanantai-ilta ja mä istun kotisohvalla, väsyneenä mutta tyytyväisenä. Onnellisena. Poikaystävä seuraa vieressä Tunisia - Englanti -fudismatsia. Aurinko ei laske vielä puoleentoista tuntiin.

Voitin Tickle Your Fancy -blogin Saran erään instagram-kisan reilu viikko sitten ja sain kesäjäsenyyden TFW-salille itselleni ja toiselle siskolleni. Käytiin tänään ekoissa treeneissä ja voi vitsi! En ihmettele enää yhtään, jos nyt olen ikinä sitä ihmetellyt, että miksi joku treenaa PT:n kanssa. TFW:llä toki treenataan ryhmässä, mutta paljon juttuja tehdään pareittain ja kaikkia kannustetaan, koko ajan. Valmentaja kertoo päivän treenin, laskee toistoja ja kertoo seuraavan liikkeen. Itse ei siis tarvitse kuin "ainoastaan" toistaa liikkeet. On jotenkin tosi vapauttavaa kun ei itse tarvitse miettiä, että mitä seuraavaksi tai "no jätän tän sarjan tekemättä kun en nyt ihan jaksais". Ryhmässä ainakaan mulla ylpeys ei todellakaan anna periksi luovuttaa kesken. Loppuun asti painetaan vaikka vähän hampaat irvessä, haha.

En ollut liian sippi treenin jälkeen, mutta nyt pari tuntia myöhemmin on mukavan raukea olo. Tein kasvistortilloja ja syöminen tuntui niin hyvältä. En muista olenko puhunut tästä blogissa aikaisemmin, mutta mä olen vasta ehkä viimeisen vuoden aikana sisäistänyt, mitä oman kehon kuunteleminen oikeasti tarkoittaa ja myös opetellut kuuntelemaan omaa kehoani. Tänään treenin jälkeen oli nälkä ja oikein odotin ruokailua, että saisin tankata kehoon hyvää, ravintorikasta ja terveellistä ruokaa, jota koin sen kaipaavan ja haluavan. Ja syömisen jälkeen oli hyvä olo, ei tukkoinen tai täyteenahdettu, vaan mukava, sellainen "oikeanlainen".

Odottelen vielä viimeisiä kurssiarvosanoja, mutta vapaapäivät kuluvat lueskellen, tosin tällä kertaa niitä omavalintaisia kirjoja. Oh joy, sanon vaan! Iltaisin olen istunut sohvalla Gilmoren tyttöjen parissa. Ihanaa tehdä ei-oikeastaan-mitään.

En ole vieläkään pessyt meidän ikkunoita. En aio ottaa stressiä, kyllä mä ne jossain vaiheessa pesen. Vaikka sitten heinäkuun puolivälissä kesälomalla.

Faija juoksi viikonloppuna perinteiseen tapaan Jukolassa ja kun sattumalta olin kotosalla miesten lähdön aikaan, katsoin sen telkkarista ja olihan se vaikuttava. Faija itse juoksi osuutensa vasta yöllä ja seuraavana aamuna herättyäni oli pakko päivittää Jukolan sivuja ja katsoa miten faijalla ja koko joukkueella oli mennyt. Paljonkohan tästä tuli kerättyä Vuoden tytär -pisteitä (haha)?

Lähdetään juhannukseksi poikaystävän perheen luo landelle. Sitä ennen vähän töitä ja parit treenit. Elämä on niin hyvää just nyt.

Toivottavasti just sullakin on kiva viikko edessä! Pus.

xx,

Anna


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

VIIKKO-OHJELMANI

Maanantai 28.5.

Viikko alkaa aamutreenillä toivottavasti ei-kipeällä selällä. Mä heräsin sunnuntaiaamuyöstä kiukuttelevaan selkään ja hain just sunnuntai-illan ratoksi siskolta pari lihasrelaksanttia. Toivon ihan tosi paljon, että ne aukaisisi  yön aikana ton jumin. Mulla siis tykyttää oikean lapaluun "alla" joku lihas- tai hermojumi. Musta tuntuu, että oikeasti siihen auttaisi se, että joku asiantuntija painelisi/hieroisi sen auki, mutta katsotaan, mikä on maanantaiaamun fiilis.

Mulla on myös maanantaina yksi essee-dedis, joten yritän saada sen aamupäivällä naputeltua.

Iltapäivällä puolestaan on luvassa autoreissu Plantageniin. Autollinen ystäväni lupautui lähtemään mun kanssa kasviostoksille, mikä on superjees, koska ei jotenkin huvittaisi raahata yli metrin korkuista kasvia julkisissa. Etenkään tän selän kanssa.

Iltasella pesen ehkä ainakin osan meidän ikkunoista. Ja varmaan viimeistelen sitä samperin esseetä, haha.

Tiistai 29.5.

Aamuvuoro töissä. Töiden jälkeen on viikottaisten uintitreffien aika. Käydään rakkaan ystäväni kanssa uimassa kerran viikossa. Ollaan molemmat vanhoja kilpauimareita ja tavattiinkin itseasiassa osumalla samaan uintiryhmään ala-asteen loppupuolella. Uiminen on ihanaa! Ja nää meidän uintitreffit on kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tulee urheiltua ja samalla pystyy vaihtamaan kuulumiset ja toisen "pakollinen" näkeminen joka viikko on ihan parasta!

Keskiviikko 30.5.

MUN 28-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄ! Hurraa!

Mä olen aina tosi innoissani omista synttäreistäni. Varattiin poikaystävän kanssa Basbasista pöytä täksi illaksi. En malta odottaa!

Käyn todennäköisesti myös ostamassa vähän koristeita juhlia varten ja haluaisin kovasti otattaa itsestäni pari synttärikuvaa. Muutoin ajatuksena on viettää rento ja kiva syntymäpäivä.

Torstai 31.5.

Treffataan faijan ja siskojen kanssa Tornissa aamupalan merkeissä, kuulemma juhlitaan mun synttäreitä samalla (en valita!). Faija käy (meidän onneksi) töiden puolesta melko usein Helsingissä, jolloin siis myös nähdään aika usein.

Iltapäivällä toivon ehtiväni Ikeaan.

Pesen vihdoin meidän ikkunat, jos en ole maanantaina ehtinyt tai jaksanut.

Perjantai 1.6.

Kesäkuun eka. Ihan kreisiä. Vaikka toukokuu kyllä tuntui aika pitkältä, hyvällä tavalla.

Kalenteri näyttää tyhjää. Herään kuitenkin aikaisin ja teen varmaan aamutreenin. Tykkään treenata aamuisin heti herättyäni tyhjään vatsaan, on jotenkin keveämpi olo, eikä tarvitse odottaa aamupalan sulamista. Lisäksi päivä on vasta aluillaan, mutta treeni jo tehty! Olen alkanut tehdä aika paljon ulkotreenejä, meillä on tässä lähellä ulko"punttis" ja lisäksi tykkään juosta portaita. Aamuisin on rauhallista ja vitsi miten hyvin ulos mennessä herää!

Aion myös käydä ostamassa kukkia, leipoa ja siivoilla, koska....

Lauantai 2.6.

...vihdoin on mun synttärijuhlien aika! Jee! Olen kutsunut kourallisen kavereita kylään (ja katsastamaan meidän asunto, ei olla nimittäin vieläkään pidetty tupareita), ihanaa nähdä kaikkia ja vaan olla ja hengailla. Multa on, taas vaihteeksi, lähtenyt vähän lapasesta tää omien juhlien suunnittelu niin koristeluiden kuin tarjoiluidenkin osalta. Katsotaan mitä päätyy lopulliseen toteutukseen.

Mulla ei ole kovinkaan tarkkoja suunnitelmia jatkojen osalta. Joku terde varmaankin kiinnostelisi. Ja kesäyönä tanssimisille en koskaan sano ei!

Sunnuntai 3.6.

Aion varmaan nukkua myöhään ja juoda hitaasti aamukahvia poikaystävän kanssa. Ja syödä juhlien tähteitä. Iltapäivällä voisi varmaan käydä ulkoilemassa ja nuuskuttelemassa syreenien tuoksua (joka on muuten ehkä maailman paras!). Ihanaa kun on kesä!

Musta tän tyyppisiä viikkokatsauksia on kiva lukea muiden blogeista, mikä fiilis teillä on näistä?

xx,

Anna

maanantai 14. toukokuuta 2018

FINALLY MAY



Mä rakastan toukokuuta. Paitsi, että se on mun kuukausi, eli mulla on kuun lopussa synttärit eli saan koko kuukauden fiilistellä omaa lähestyvää juhlapäivää, on toukokuu ylipäätään aivan ihana kuukausi. Luonto herää taas eloon. Etenkin viime vuosina pitkälle jatkuneen talven jälkeen toukokuu on yleensä se kuukausi, kun kevät lopulta, vihdoinkin alkaa.

Toukokuussa on vielä raikkaan vihreää, kun kasvit puskevat hiirenkorvia ja jonain toukokuun aamuna sitä vain herää ja toteaa, että kaikki on yhtäkkiä puhjennut kukkaan.

Toukokuussa on enää muutamat yliopisto-dedikset jäljellä ja suurin osa, elleivät kaikki luennot jo loppuneet. Aamut ovat raikkaita, mutta eivät kylmiä ja valoa riittää pitkälle iltaan.

Mä en ole vielä yliopisto-vuosieni aikana aloittanut täysipäiväisiä kesäduuneja toukokuussa, vaan 40 tunnin työviikot ovat aina alkaneet vasta kesäkuussa. Toukokuu on siis ollut mulle jo pidemmän aikaa sellainen pre-kesälomakuukausi. Raapustelen kasaan viimeisiä kouluesseitä ja nautin pitkistä, melko vapaista päivistä. Odotan synttäreitäni.

Nytkin toukokuussa olen, kyllä vain, raapustellut kasaan viimeisiä esseitä ja lueskellut. Mulla on yksi kirja kesken erästä esseetä varten ja sen jälkeen pinossa taitaa olla palttiarallaa kymmenisen kirjaa, joiden lukemista odotan. Sieltä löytyy Oneiron, Kadotettu paratiisi, Tarina vailla loppua sekä Veljeni Leijonamieli, muutaman mainitakseni.

Lisäksi olen spurtannut tän meidän kodin sisustuksen kanssa. Löysin ja tilasin meille vihdoin yöpöydät makuuhuoneeseen ja löysin ehkä meille uuden pöytälampun olkkarin ikkunalaudalle. Olohuoneessa on tyhjä kohta, johon olen kaavaillut joko yhtä suurempaa tai kolmea pienempää kasvia. Lisäksi olkkariin pitäisi hakea harsoverhot ja ehkä yksi vähän kevyempi viltti sohvalle. Tää koti kaipaa siis lähinnä viimeistelyä ja koska aion kesäkuun alussa järjestää pienimuotoiset synttärit, toimii se hyvänä syynä fiksata vihdoin mahdollisimman moni asia kuntoon. Poikaystävä totesi luottavansa mun makuun, kun esittelin viimeistelyehdotuksiani hänelle.

Ja koska mulla on tavallista enemmän vapaa-aikaa, johon en ole oikeastaan tottunut, yritän myös välillä ottaa rennosti. Katson Gilmoren tyttöjä tai luen parvekkeella. Suunnittelen synttäreiden menua tai käyn jätskillä ystävien kanssa. Käyn lenkillä tai teen porrastreenejä ulkona.

Havahduin myös talvikenkiä huoltaessani ja laatikoihin pakatessani, että kävelin viime kesänä kahdet kesäkenkäni puhki. Uudet mustat loaferit löysin onneksi jo, mutta mustat perus-baltsut on edelleen hakusessa. Edelliset olivat Wondersin ja tykkäsin niistä kovasti, joten jos muita varteenotettavia ei löydy, pitänee ostaa uudet samanlaiset.






Marella Takki
Gina Tricot Teeppari
Gina Tricot Farkut
Furla Laukku
Converse Kengät


Toukokuu, olet ihana.

xx,

Anna

Photos by Emma Ranne