On vuoden 2018 viimeinen päivä.
Ja hitsi vie mikä vuosi se onkaan ollut. Haastava ja paikoin hyvin raskas. Vaikka jokainen meistä on aika ajoin hukassa, en ole koskaan ollut niin eksyksissä itseni kanssa kuin mitä olen tänä vuonna ollut. Kaikuja tästä oli jo aistittavissa vuonna 2017, mutta tänä vuonna malja lopultakin tulvi yli äyräiden. Soitin alkusyksystä YTHS:lle ja kerroin, etten voi hyvin ja että mun pitäisi varmaan jutella jonkun kanssa. Painin pitkään sen kanssa, onko minulla oikeutta pyytää apua, koska en kuitenkaan ollut masentunut saati sitten itsetuhoinen. "Mullahan on kaikki ihan hyvin." Paitsi ettei kuitenkaan ollut.
Kun kerroin toiselle siskolleni, että olen miettinyt juttelua jonkun asiantuntijan kanssa, hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että jos olen edes harkinnut asiaa, mun pitäisi mennä.
Niinpä kävin syksyn mittaan viidesti juttelemassa erään YTHS:n psykologin kanssa. Se teki hyvää, vaikka suurimmat prosessoinnit tapahtuivatkin oman pääni sisällä.
Halusin apua, koska kun katsoin peiliin, en enää tunnistanut itseäni. Peilistä katsoi sellainen Anna, joka en kokenut olevani, ja mikä tärkeämpää, joka en halunnut olla. En nähnyt enää sitä Annaa, joka syvällä sisimmässäni olen, mutta en tiennyt mitä tehdä. Tunsin itseni avuttomaksi. Omat työkalut loppuivat, jolloin näin ainoaksi vaihtoehdoksi pyytää apua. Ja onneksi pyysin.
Myös parisuhteeni päättyminen oli minulle iso asia. Vaikka ajatus luopumisesta tekee minut edelleen välillä surulliseksi, päällimmäinen tunnetilani on kuitenkin tyyneys ja varmuus. Emme yksinkertaisesti olleet toisillemme sitä mitä toinen tarvitsi, eikä siinä ole mitään väärää tai pahaa, päinvastoin. On hyvä, että ymmärsimme sen.
Sain loppuvuodesta kuulla huolestuttavia uutisia muutaman tärkeän ihmisen terveydentilasta. Vaikka mua pelottaa, uskon ja toivon, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.
Eron jälkeen muutin uuteen kotiin Töölöön. Rakastan tätä asuntoa, täällä on hyvät vibat. Täällä tunnen olevani kotona.
Ja vaikka vuosi on ollut kiperä, on siinä ollut paljon hyvääkin.
Aloitin syksyllä treenit TFW-salilla Hermannissa toisen siskoni kanssa ja se on ollut yksi koko vuoden parhaita päätöksiäni. Jo pelkästään se, että saan joka viikko treenata monta kertaa siskoni kanssa, riittäisi tekemään mut onnelliseksi ja nostamaan yleistä hyvinvointiani. Mutta sen lisäksi nautin aivan hurjasti myös itse treeneistä ja inspiroidun jatkuvasti salin valmentajien alkutarinoista. Mulle TFW:n kannustava ja yhteisöllinen ilmapiiri sopii kuin nakutettu.
Ja hitsi vie mikä vuosi se onkaan ollut. Haastava ja paikoin hyvin raskas. Vaikka jokainen meistä on aika ajoin hukassa, en ole koskaan ollut niin eksyksissä itseni kanssa kuin mitä olen tänä vuonna ollut. Kaikuja tästä oli jo aistittavissa vuonna 2017, mutta tänä vuonna malja lopultakin tulvi yli äyräiden. Soitin alkusyksystä YTHS:lle ja kerroin, etten voi hyvin ja että mun pitäisi varmaan jutella jonkun kanssa. Painin pitkään sen kanssa, onko minulla oikeutta pyytää apua, koska en kuitenkaan ollut masentunut saati sitten itsetuhoinen. "Mullahan on kaikki ihan hyvin." Paitsi ettei kuitenkaan ollut.
Kun kerroin toiselle siskolleni, että olen miettinyt juttelua jonkun asiantuntijan kanssa, hänen ensimmäinen reaktionsa oli, että jos olen edes harkinnut asiaa, mun pitäisi mennä.
Niinpä kävin syksyn mittaan viidesti juttelemassa erään YTHS:n psykologin kanssa. Se teki hyvää, vaikka suurimmat prosessoinnit tapahtuivatkin oman pääni sisällä.
Halusin apua, koska kun katsoin peiliin, en enää tunnistanut itseäni. Peilistä katsoi sellainen Anna, joka en kokenut olevani, ja mikä tärkeämpää, joka en halunnut olla. En nähnyt enää sitä Annaa, joka syvällä sisimmässäni olen, mutta en tiennyt mitä tehdä. Tunsin itseni avuttomaksi. Omat työkalut loppuivat, jolloin näin ainoaksi vaihtoehdoksi pyytää apua. Ja onneksi pyysin.
Myös parisuhteeni päättyminen oli minulle iso asia. Vaikka ajatus luopumisesta tekee minut edelleen välillä surulliseksi, päällimmäinen tunnetilani on kuitenkin tyyneys ja varmuus. Emme yksinkertaisesti olleet toisillemme sitä mitä toinen tarvitsi, eikä siinä ole mitään väärää tai pahaa, päinvastoin. On hyvä, että ymmärsimme sen.
Sain loppuvuodesta kuulla huolestuttavia uutisia muutaman tärkeän ihmisen terveydentilasta. Vaikka mua pelottaa, uskon ja toivon, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi.
Eron jälkeen muutin uuteen kotiin Töölöön. Rakastan tätä asuntoa, täällä on hyvät vibat. Täällä tunnen olevani kotona.
Ja vaikka vuosi on ollut kiperä, on siinä ollut paljon hyvääkin.
Aloitin syksyllä treenit TFW-salilla Hermannissa toisen siskoni kanssa ja se on ollut yksi koko vuoden parhaita päätöksiäni. Jo pelkästään se, että saan joka viikko treenata monta kertaa siskoni kanssa, riittäisi tekemään mut onnelliseksi ja nostamaan yleistä hyvinvointiani. Mutta sen lisäksi nautin aivan hurjasti myös itse treeneistä ja inspiroidun jatkuvasti salin valmentajien alkutarinoista. Mulle TFW:n kannustava ja yhteisöllinen ilmapiiri sopii kuin nakutettu.
Vietin paljon hyviä hetkiä mulle rakkaiden ihmisten kanssa: lojuin sohvalla sisarusten kanssa landella, join punkkuglögiä ja paransin maailmaa rakkaan ystävän kanssa Espoossa. Kävin juoksemassa faijan kanssa, monta kertaa. Suunnittelin synttäriyllätykset molemmille siskoilleni. Vietin työntäyteisen ja huikean viikon Ruissalossa Ruisrockin parissa. Sain vanhimman ystäväni luokseni yökylään. Katsoin leffoja äidin kanssa. Olin juhlimassa kummilapseni 1-vuotissynttäreitä. Söin nachoja tärkeän ystävän kanssa. Kävin toisen tärkeän ystävän kanssa Tallinnassa, jonne puimme tarkoitukselle samanlaiset housut.
Kävimme viime torstaina siskojen kanssa kuvaamassa Talvipuutarhassa. Postauksen kuva on satoa kyseiseltä päivältä. Halusin laittaa sen tähän, koska kaikesta huolimatta olen vuoden päättyessä onnellinen, kuten olin kuvaushetkellä. Onnellisuuden lisäksi tunnen olevani myös seesteinen, rauhallinen. Vaikka edessä on paljon risteyksiä, tuntuu pitkästä aikaa siltä, että olen matkalla sinne minne kuuluukin.
Arianakin sen tiesi:
I've got so much love (love)
Got so much patience (patience)
I've learned from the pain (pain)
I turned out amazing (turned out amazing)
I've loved and I've lost (yeah, yeah)
But that's not what I see (yeah, yeah)
'Cause look what I've found (yeah, yeah)
Ain't no need for searching
And for that, I'll say
Got so much patience (patience)
I've learned from the pain (pain)
I turned out amazing (turned out amazing)
I've loved and I've lost (yeah, yeah)
But that's not what I see (yeah, yeah)
'Cause look what I've found (yeah, yeah)
Ain't no need for searching
And for that, I'll say
Thank you, next
Onnellista uutta vuotta kamuset!
xx,
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti