maanantai 3. joulukuuta 2018

ETELÄ-HELSINGISSÄ ASUMISEN AUTUUS


Kävelin bussipysäkiltä kotiin ja oli jotenkin ihanaa, kun satoi vähän lunta. Vaikka lumi osaltaan hankaloittaakin elämää, on se kuitenkin niin kaunista, että toivon kovasti, että saamme valkoisen talven. Toivon kyllä valkoista joulua myös tänne etelään, vaikka en itse vietäkään joulua Helsingissä. Isän luona Etelä-Savossa satoi viime viikonloppuna meidän siellä ollessamme runsaasti lunta eli saanen ainakin siellä nauttia valkoisesta joulusta.

Olen asunut uudessa kodissani nyt melkein tarkalleen kuukauden. Yksi hyvä puoli siinä, kun muuttaa isommasta asunnosta pienempään, on esimerkiksi se, että mitään uutta ei oikeastaan tarvitse hankkia, ainakaan siksi, että olisi niin paljon tyhjää tilaa täytettävänä.

Isommat huonekalut löysivät nopeasti paikkansa, mutta yksityiskohtia pyörittelin uudelleen ja uudelleen. Nyt tuntuu, että nekin ovat ehkä löytäneet paikkansa.

Etsin keittiöön messinkistä tarjoiluvaunua lasisilla tasoilla ja ehkä pientä mattoa. Sitten on kaikki paikoillaan.

Mulla on aika tarkka visio siitä, miltä haluan kotini näyttävän. Haluaisin, että se näyttää viimeistellyltä. Tyylikkäältä. Tietyllä tapaa ajattomalta. Samoja adjektiiveja, joihin pyrin myös pukeutumisellani. (Vaikka joo, on mullakin niitä päiviä, kun käyn lähikaupassa tukka nutturalla meikittömänä vanhat treenihousut ja tennarit jalassa, mutta eiköhän niitä ole ihan kaikilla.)

En kuitenkaan halua kodistani liian kliinistä. Kodista tekee kodin mielestäni nimenomaan se, että se näyttää siltä, että siellä asutaan: siellä on löydettävissä persoonallisia yksityiskohtia, jotka kertovat asukkaasta jotain.

Musta tuntuu, että hoen sitä jatkuvasti sekä täällä että omille ystävilleni, mutta musta on ihanaa asua Töölössä. Olen myös todennut, että mulle henkilökohtaisesti asuinalueella on ihan hirveän suuri merkitys. Tai siltä musta ainakin nyt tuntuu, voihan olla, että kolmen vuoden päästä olen aivan eri mieltä.

Rakastin aikoinani palavasti Punavuorta ja asuinkin siellä kuusi onnellista vuotta. Sitten muutimme parin vuoden seurustelun jälkeen entisen poikaystäväni kanssa Itä-Pasilaan, johon en ikinä onnistunut ihastumaan, en vaikka kuinka yritin. Mä haluan kauniita asioita ympärilleni ja ne Pasilan harmaat betonimöhkäleet eivät ole mulle kauniita. Jollekulle toiselle ne varmasti sitä ovat, mulla on muutamakin ystävä, jotka tykkäävät juuri Pasilan kaltaisesta, tietyllä tapaa teollisen karusta arkkitehtuurista. Mä puolestani voisin elää ja hengittää klassista taidetta ja arkkitehtuuria, se vaan miellyttää lähes poikkeuksetta mun silmää ihan todella paljon. Niinpä kun ero tuli ja oli aika laittaa lusikat jakoon ja etsiä uusi asunto vain minulle itselleni, ei ollut epäilystäkään, etteikö Etelä-Helsinki kutsuisi lastaan kotiin. Vaikka isä yritti (järkevästi) toppuutella ja muistutti, että ydinkeskustan ulkopuolellakin on asuntoja ja vaikka mä sanoin että "joo joo", oikeasti mun ainoat vaihtoehdot olivat Töölö, Kruna, Kamppi, Punavuori ja Kaartinkaupunki. Ehkä joskus tulee se aika, kun mä suostun (ja haluan!) muuttaa kauemmaksi keskustasta, mutta juuri nyt mä olen enemmän kuin valmis maksamaan useita kymppejä kuussa lisää siitä, että saan asua Töölössä. Mä arvostan kauniita asuinalueita ja keskustan läheisyyttä. Uskon, että tulen aina arvostamaan, mutta eihän sitä tiedä. Mutta sellainen mä olen, juuri nyt, juuri tässä elämänvaiheessa ja sen mukaan haluan elämääni elää.

Lopputuloksena asun kauniilla kadulla, kauniissa talossa, kauniissa asunnossa. Ja olen onnellisempi kuin aikoihin.

En toki pelkästään uuden kodin johdosta, mutta asiaa tietenkin auttaa paljon se, että tää on yksinkertaisesti ihana. Mun on tosi hyvä olla täällä.

Ihanaa kun on joulukuu.

xx,

Anna


P.S. Musta tuntuu, että aika moni onkin ehkä arvannut ja lukenut rivien välistä, mitä kaikkea tässä on tapahtunut, mutta koska tajusin, etten ole sanonut sitä vielä täällä blogissa suoraan (paitsi tossa muutaman rivin ylempänä äsken), niin sanon sen nyt: parisuhteeni päättyi muutama kuukausi sitten, yhteisestä päätöksestä ja sulavassa yhteisymmäryksessä. Eroon ei siis liittynyt mitään sen suurempaa dramatiikkaa, me vain kasvoimme erillemme. Eroaminen ei tietenkään ikinä ole kivaa, mutta se oli oikea päätös. Vaikka olenkin elämässä monen uuden asian äärellä, mulla on kaikki hyvin ja nautin joulun odotuksesta täysin rinnoin uudessa sinkkukodissani.


4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että sulla on kaikki hyvin. Töölössä on niin kaunista ja uskon, että sinne on hyvä rakentaa uutta, omaa pesää. Olen blogin pitkäaikainen lukija ja nyt taas eksyin tänne sitten marraskuun alun. Ilmeisesti hyvään aikaan, sillä oma parisuhde päättyi juuri ja on lohdullista lukea, että valoa on tunnelin päässä :) On toisaalta lohdullista erota niin, että asioista voi keskustella ja että edelleen arvostaa toista ja toivoo toiselle kaikkea hyvää, vaikka kuten sanoit, ei eroaminen ole koskaan kivaa (ja tuskin helppoakaan).

    Ihanaa ja tunnelmallista joulun odotusta uuteen kotiisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Ja jos ymmärsin oikein, sullakin on ollut sopuisa ero. Eihän sekään kuitenkaan tarkoita, etteikö silti tuntisi surua eron takia. Parisuhteen päättyminen tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että sen myötä täytyy luopua haaveista ja unelmista, joita oli ehtinyt parisuhteelle rakentaa ja se voi tehdä välillä hyvinkin surulliseksi. Oon oppinut, että noina hetkinä kannattaa antaa sille surulle tilaa, koska kun sen (kuten minkä tahansa muunkin tunteen) hyväksyy ja se tulee nähdyksi ja käsitellyksi, pääsee enemmin tai myöhemmin siirtymään eteenpäin. Asioiden hautaaminen mielen sopukoihin ei ikinä toimi, koska ei se tunne silloin minnekään katoa. Se vaan kasvaa mielen uumenissa, kunnes se lopulta tunkee entistä isompana ulos, tavalla tai toisella ja usein ihan surun alkuperään liittymättömässä tilanteessa. Siksi mä yritän aina antaa itseni surra tai olla pahoilla mielin, jos siltä tuntuu ja hyväksyä sen tunteen, vaikka on tosi helppo valua sellaiseen "no mitä sä nyt suret, vanha juttu, c'moon skarppaa nyt" -tyyliseen itsensä moittimiseen.

      Mä lupaan sulle, että valoa on tunnelin päässä. Toivon sulle sitä samaa keveyttä ja hyvää oloa, jota olen itse viime aikoina saanut kokea.

      Ja kiitos kun luet. :)

      Poista
  2. Hei Anna,
    oon seuraillut blogiasi jo pidemmän aikaa - en muista mitä kautta alunperin tänne päädyin muutama vuosi sitten, mutta olen käynyt blogissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti siitä asti. Helsingissä asuvana, yliopistolla opiskelevana ja suunnilleen saman ikäisenä sun juttuja on ollut mukava seurata. Onnistut kirjoittamaan arjesta ja elämästä samaistuttavalla ja kauniilla tavalla, kiitos siitä. Oon itse vähän samanlaisessa tilanteessa siinä mielessä, että erosin syksyllä muutaman vuoden suhteesta ja nyt odottelen joulua yksin, ensimmäistä kertaa hetkeen. Vaikka itselläni ero tuntui vaikealta enkä ole vielä saanut asiaa käsiteltyä kokonaan, oli kiva lukea aiheesta näin valoisasta näkökulmasta kirjoitettu teksti. Ihanaa ja rauhallista joulun odotusta eteläiseen Helsinkiin!

    Toivottelee lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ensi alkuun, kiitos ihanasta kommentista! Tuli ihan tosi iloinen mieli ja alkoi hymyilyttää, nyt on hyvä lähteä joululomalle.

      Oon nähnyt vierestä oman lähipiirin käyvän läpi paljon vaikeampia ja kipeämpiä eroja kuin omani, enkä osaa sanoa muuta kuin että älä oo liian ankara itsellesi sen suhteen, miten lyhyt tai pitkä aika sulla menee eron käsittelemiseen. Mulle eron käsittely oli suhteellisen kivuton prosessi (vaikka oli mullakin huonoja ja surkeita hetkiä), mutta se johtui vain ja ainoastaan siitä, että olin enemmän tai vähemmän prosessoinut asiaa (osin tiedostamattani) jo jonkin aikaa ennen kuin varsinaisesti erosimme. Jokainen meistä on yksilö, jolloin myös jokainen kokee ja käsittelee eroa omalla tavallaan, sen oman tarvittavan aikansa.

      Toivottavasti vuosi 2019 tuo lisää valoa ja onnea sun elämään!

      Toivon sulle onnellista ja kaunista joulua :)

      P.S. Ihanaa kun seuraat blogia!

      Poista