torstai 18. helmikuuta 2016

Helppo ja herkullinen porkkanapasta


Rakas ystäväni Helena esitteli tän ruokalajin mulle kun päätettiin eräs ilta tehdä ruokaa yhdessä. Whatsappailtiin ainesosista ja pohdiskelin hiukan hämmentyneenä, että itse pääainesosaa, pastaa, ei nyt mainittu ollenkaan, mutta oletin sen automaattisesti kuuluvan listaan. Lisähämmennystä allekirjoittaneessa aiheutti toi porkkana. Ai että porkkanaa pastaan? No jaa, jännältähän se kuulostaa, mutta jos se kerran Helenasta on hyvä idea, niin ei kai siinä sitten mitään. Kaupassa asia tuli puheeksi ja Helena alkoi nauraa, kun kysyin että entäs se pasta.

"Ei tähän tuu makaronia ollenkaan. Porkkana korvaa sen."

-Siis mitä? Mikäs pasta se sellainen muka on..?

Mutta uskokaa tai älkää, tää on kokeilemisen arvoinen!



Porkkanapasta kahdelle

Tarvitset:

6-8 porkkanaa
purkin fetajuustoa
paketillisen kirsikkatomaatteja
pinaattia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
parmesaania (koristeeksi)

Tee näin:

Raasta porkkanat ohuiksi siivuiksi, omenankuorimisveitsi käy tähän hommaan näppärästi. Pilko kirsikkatomaatit, niiden koosta riippuen myös puolittaminen saattaa riittää. Huuhtele pinaatti. Laita pannulle runsas loraus hyvää oliiviöljyä ja paista porkkanasuikaleet. Hetken kuluttua lisää joukkoon tomaatit, pinaatti ja lopuksi feta. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele miedolla lämmöllä niin että juusto sulaa hiukan. Kippaa annos lautaselle, raasta päälle parmesaanijuustoa ja eikun ääntä kohti!



Ja tää on oikeasti tosi hyvää! Oon tehnyt tätä jo useamman kerran ihan vain itsekseni kotona. Maistuu!

xx,

Anna

2 kommenttia:

  1. Ei oo totta! Mä tein just kyseistä pastaa porkkanasta tosi paljon tammikuussa! :D Soijarouheen kanssa maistui, mutta ihan tätä samaa ohjetta ne ole kokeillut.. Kokeilen siis myös näillä lisukkeilla!

    VastaaPoista
  2. Hahah eikä! :D Mullakin on soijarouhetta kotona, pitänee ehkä seuraavaksi kokeilla sen kanssa! Kiitos vinkistä, lisukevaihtelu virkistää! :)

    VastaaPoista