sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Tavallista kauniimpi sunnuntaihauska


Ihanaa sunnuntaita ja terveisiä landelta!

Me ollaan melkein koko perheen voimin vietetty vähän etukäteisjoulua täällä faijan luona. Ollaan syöty hyvin, mutta ei jouluruokaa, säästyköön se itse jouluun. Viiniä on kulunut ja myöhemmin tänään olisi tarkoitus leipoa joulutorttuja. Olen nukkunut paljon univelkoja pois.

Ensi viikolla on yksi essee-palautus, jota olen kirjoittanut täällä ja torstaina on vuoden viimeinen tentti. Sitten aloitan joululoman.

Tällä viikolla halusin postata teille videon, joka on kerännyt runsain määrin huomiota ainakin omissa sosiaalisen median piireissäni. Video liikutti minua suuresti ja toi hymyn huulilleni, toivottavasti sillä on sama vaikutus myös teihin.


Aloin videon myötä pohtia omaa suhtautumistani muiden antamiin kehuihin. Silloin pari vuotta sitten kun Aupparit tuli ulos telkkarista ja ihmiset, esimerkiksi meidän asiakkaat, alkoivat tunnistamaan mut ja antoivat positiivista palautetta, mun oli ihan hirmuisen vaikea suhtautua siihen. Menin aina hämilleni, mutta aina, ihan aina, hymyilin myös kirkkaammin kuin Naantalin aurinko. Se, että joku tuntematon ihminen näkee sen verran vaivaa, että tulee puhumaan ja sanomaan jotain kaunista, vaikka ei tunne mua ollenkaan, saa oman olon uskomattoman nöyräksi ja kiitolliseksi.

Mutta tärkein ja kaunein asia tolla videolla on musta se, mikä uskomaton vaikutus hymyllä on. Ihminen on niin paljon kauniimpi hymyillessään, vaikka aina se oma hymy ei ehkä omasta mielestä tunnukaan kauneimmalta mahdolliselta. 

Hymyillään kun törmätään!

xx,

Anna

PS. Video alunperin täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti