Sunday funday, eli piristystä sunnuntaihin

Käsi ylös kaikki ne, jotka ovat joskus kärsineet Sunday bluesista tai tuttavallisemmin sunnuntaiharmaudesta?

Mä ainakin olen.

Sunnuntait ja etenkin sunnuntai-illat olivat mulle pitkään, ja ovat varmaan tietyllä tapaa edelleen, viikonpäivistä rehellisesti ainoita, jolloin olo usein tuntui mälsältä.

.......okei, ketäköhän yritän huijata? "Mälsä" doesn't even begin to cover it. Ei ole yksi tai kaksi sunnuntai-iltaa, jotka olen kuluttanut istuen sohvalla, syöden jäätelöä (stereotyyppinen naisenalku, täällä!) ja vähän itku-niiskuttaen kuinka "mä olen niin yksin ja missä se sielunkumppani luuraa ja yksisarvisetkin on kuolleet sukupuuttoon eikä mulla vieläkään ole omaa linnaa ja Sinkkiksissäkin noilla menee niin hyvin jne jne". Mulla on joo ollut aika rankkaa, kuten noista huolenaiheistakin näkee.

Mulla meni hetki tajuta, että henk. koht. omassa tapauksessani asiaan lienee usein liittynyt lauantai-iltainen krebailu ja siitä aiheutunut nestehukka aka krappe ja sen takia heittelevät hormonit ja mielialat. Ja siis tää on kuulkaa fakta (enkä nyt puhu mistään Annan tutkimustoimiston esittämästä "faktasta"), krapula oikeasti vaikuttaa myös hormonitoimintaan.

Joka tapauksessa, oli syynä sunnuntaimasistelulle mikä tahansa, niin hauskuutta ei siinä päivässä voi olla liikaa, koska no, voiko muka koskaan olla liian hauskaa. Ei voi.

Siksi ajattelin aloittaa postausosion, jossa postaan aina sunnuntaisin jonkun hauskan ja iloisen ja piristävän kuvan/tekstin/videon/minkä ikinä.

Ensimmäisenä sunnuntaihauskana vuorossa lähes klassikoksi muodostunut ratkiriemukas kuva. Kuva lienee vanhempi kuin meidän kaikkien mummit yhteensä, mutta siitä huolimatta se jaksaa edelleen naurattaa (mua ainakin).

Tässäpä siis sunnuntaikuva vol. 1, olkaa hyvät:

Ja hei, jos Britney Spears selvisi vuoden 2007 "toisaalta, kalju sopii kaiken kanssa" -breakdownistaan, niin me selvitään tästä sunnuntaista.

xx,

Anna

Viikon ihmettelyjä

Miksi manulit näyttävät aina ärtyneiltä?

Miksi siivoaminen on niin kivaa?

Miksi en ole katsonut Game Of Thronesia aikaisemmin?

Miksi aina jumitun kuuntelemaan repeatilla paria-kolmea biisiä?

Miksi en osaa kuunnella musiikkia ja kirjoittaa/lukea samaan aikaan?

Miksi Snapchatin käyttäminen tuntuu samaan aikaan täysin päättömältä ja kuitenkin järjettömän hauskalta?

Miksi avocadot ovat niin hyviä?

Miksi minulla kesti pienen ikuisuuden kysyä vuokranantajilta, saanko maalata asunnon ikkunalaudat valkoisiksi?

Miksi kauneus on katsojat silmässä?

Miksi Sinkkuelämän uusinnat eivät kyllästytä koskaan?

Miksi dippi on niin hyvää?

Miksi kaikki eläimet ovat ihania?

Miksi meri on niin hieno ja jännittävä asia?

Miksi vastapesty, kuivunut pyykki tuoksuu niin hyvältä?

xx,

Anna

ps. joo, allekirjoittanutkin latasi hetki sitten Snapchatin. Tapani mukaan tulen tässäkin tapauksessa totaalisen jälkijunassa, enkä vieläkään ole aivan perillä kaikista ton appin kiemuroista, mutta jos meikämandoliinin tavallinen ja höpsö arkielämä kiinnostelee, niin löydyn nimellä annastrawberryy

F/W wishes: ihana kamala poolo

Siivosin eräänä päivänä vaatehuonettani ja pohdin, puuttuuko garderobistani jotain "olennaista". Löysin itseni unelmoimasta pooloneuleesta. Lähes järkytyin haaveestani, olenhan aina inhonnut pooloja. Mulla oli viimeksi yläasteella sellainen ihonmyötäinen/istuva musta poolo ja kun siitä luovuin, en ole tahtonut nähdä poolon pooloa silmissäni. Osasyynä tähän lienee se, että ihan noin yleisesti ottaen allekirjoittaneen yläaste-tyyli ei ollut mikään tyylikkään pukeutumisen riemuvoitto. Nuoruutensa 2000-luvun alussa eläneet varmaan muistavat esimerkiksi ne tiiliskiven kokoiset "skeittikengät", laattavyöt, Miss Sixty -farkut ja lantiopituiset istuvat hupparit.  Noin niin kuin muutaman omastakin vaatekaapista tuolloin löytyneen vaatekappaleen mainitakseni.

Aivan kuten yhä edelleen kammoksun leveitä lahkeita (yläaste-vibat WAY TOO STRONG, vaikka myönnettäköön, että ihan kivoilta ne näyttää muiden jalassa. Mutta mulle, ehei.), myös poolot olivat pitkään ehdoton no-no. Kiitos kuitenkin muotitalojen taitavien aivopesijöiden taiteellisten johtajien, olen tänä syksynä alkanut lämmetä ajatukselle poolosta. Muhkeasta, löysästä neulepoolosta.

Vaikka en edelleenkään juurikaan pidä shoppailusta, aion kuitenkin pitää silmäni auki poolojen varalta. Näen jo sieluni silmin asukokonaisuuden, jossa muhkea musta tai harmaa poolo on yhdistetty niukkoihin ja eleettömiin mustiin pillifarkkuihin ja ballerinoihin (tai jos sääukko laittaa ranttaliksi ja aloittaa talven esim. ensi viikolla, mustiin korkonilkkureihin). Runsas yläosa niukan alaosan kanssa on kombo, joka toimii ainakin tämän kropan päällä. Hiukset voi heittää huolettoman tyylikkäälle, löysälle nutturalle tai ponnarille.

Eniten kuitenkin kutkuttaa ajatus päästä kääriytymään ison pooloneuleen uumeniin. Ah sitä mukavuutta, lämpöä ja tyylikkyyttä samassa pehmeässä paketissa.

xx,

Anna

Kuvat: pinterest

ps. Please lohduttakaa ja kertokaa, etten ole ainoa, jolla tietyt vaatekappaleet herättävät jäätäviä yläaste-viboja. Tuntuu joskus, että sitä varten tarvitsisi oman tukiryhmän, haha.

pps. Ottaa kevyesti päähän, että en tajua mistään blogiin tai sen alustaan liittyvästä koodaamisesta/mikäikinäseterminytonkaan yhtään mitään. En esimerkiksi ymmärrä, miksi julkaistessa kuvien välillä on ammottava kuilu kun luonnosvaiheessa ne ovat nätisti vierekkäin. Olen yrittänyt googlata ja opetella, mutta menee silti yli hilseen. Järjestäiskö joku Blogikoodaus for dummies -kurssin? Ilmoittaudun välittömästi.

On siis syksy

Mun pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa, mutta tukka ei ole (vieläkään) kuivunut suihkun jäljiltä ja ajattelin säästää naapureita ja näitä suortuvia ja olla föönaamatta enää tähän aikaan, joten voin hyvin naputella tänne pari riviä. (Milloinkohan ne Vuoden Naapuri -ehdokkaat muuten julkistetaan?)

Yliopiston alku on ollut aikamoista härdelliä. Yritän koko ajan tajuta, että ekaan tenttiviikkoon ei ole kuin reilu kuukausi ja että kurssien juttuja pitäisi koko ajan viedä eteenpäin.

Lisäksi mä olen selvitellyt sivuainejuttuja, JOO-opintomahdollisuuksia ja vaihtohommia. Mun opinnot eroaa tosiaan "perusfuksin" opinnoista aika paljon ja näen itseni opinnoista puhuttaessa enemmänkin jo toisen vuoden opiskelijana. Tämän takia olen esimerkiksi voinut aloittaa kaksi uutta sivuainetta, taidehistorian ja johtamisen (tai no kolme, jos lasketaan oppiaineeseen kuuluva pakollinen sivuaine, taiteiden tutkimus ja teoria).

Mä tahtoisin kovasti myös lähteä vaihtoon jo näin kandivaiheessa, joten olen viimeksi tänään tiedekunnan opintotoimistossa selvitellyt vaihtokohteita. Sain paljon hyviä vinkkejä ja huomenna pitäneekin laittaa sähköposti laulamaan. Mua kiinnostaisi kovasti lähteä Ruotsiin, esimerkiksi Göteborgiin tai miksei Tukholmaankin, mutta katsotaan miten käy.

Härdellihäsäyksestä huolimatta ekat viikot yliopistossa ovat olleet huikeita. Mä nautin jokaikisestä luennosta ja yksi mun suurimpia huolenaiheita onkin, että miten mä ikinä ehdin oppia ja sisäistää kaiken sen, mitä tahtoisin. Haluan oppia kaiken nyt heti.

Pidän tästä syksystä. Vaikka olenkin mitä suurimmassa määrin kevään ja kesän lapsi, on viime aikojen raikas ilma tuoksunut ja tuntunut hyvältä. Aamulla herätessä ensimmäinen asia, jonka teen, on ikkunan avaaminen ja ulkoilman hengittäminen ja syksyisen raikkaan, hieman viileän mutta ei vielä kylmän ilman imeminen syvälle keuhkoihin antaa hyvän fiiliksen alkavaan päivään. Tykkään myös hengitellä iltailmaa ikkunasta ennen nukkumaanmenoa. Siitä tulee vaan yksinkertaisesti tosi hyvä olo.

Nyt eletään juuri niitä hetkiä, kun ulkona voi kulkea takki auki (kuten meikäläinen kuvainnollisesti 365 päivää vuodessa), mutta aurinkolaseille on vielä käyttöä ja avokkaitakaan ei ole tarvinnut vielä kääriä talviteloille. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, mitä ihmiset tarkoittavat sanoessaan syksyn olevan heidän suosikki-pukeutumisaikansa.

 No niitä haalarimerkkejä!! Ja tietenkin elintärkeä laulukirja sitseille. Mä en edes osaa laulaa, mutta onneksi se ei kuulemma ole kovin olennaista. #voluumikorvaalaadun

 Yliopiston avajaiskarnevaalit. Vasemmalla tapahtuman olennaisin eli pomppulinna. #anna5vuotta

This is how we represent. Taisin kerran sanoa jollekin ostaneeni uuden värikkään mekon. Tarkoitin sillä tässä kuvassa näkyvää mustavalkoista mekkoa. Mutta mun mielestä toi on tavallaan värikäs. Siinä on kuvioitakin ja kaikkea. #annaei

F(riends)&F(ood) is all I need. 

Lisäksi olen ehtinyt

voittaa yhdet fuksiaiset, osallistua toisiin fuksiaisiin, hyppiä pomppulinnassa, osallistua synttäripaljubileisiin (parasta about ikinä), haaveilla Koffarissa pomppivien pupujen adoptoinnista (#punavuorenkanikartano), pohtia mihin osakuntaan liittyisin, viettää paljon aikaa yhden tollasen ihanan miehen kanssa, kehittää himon aurinkokuivattuihin tomaatteihin (mä voin kuvitella että ne paljon puhutut raskausajan "pakkosaadamuutendelaan"-ruokapakkomielteet on just tällaisia. Paitsi että en oo haikaran postituslistalla), nauraa huonoille vitseille rakkaiden ystävien kanssa, hankkia ekat haalarimerkit, todeta Unicafen kahvin olevan melkolailla pahaa, tuijotella pylväitä Senaatintorin laidalla (käsiteltiin pylväsmalleja taidehistorian antiikin Kreikan ja Rooman luennolla), todeta, että mun kanssafuksit on ihan superhuikeita tyyppejä, syödä brunssin sijaan sunnuntai-aamiaista Helenan kanssa ja suunnitella viikonloppumatkaa siskon luo Vaasaan.

So far, so good. Autumn and everything.

xx,

Anna

Me voimme auttaa

Aina välillä unohdan, että tämä blogi on muutakin kuin oma virtuaalinen, pumpulinpehmeä ja hieman höpsö päiväkirjani. Se on myös paikka, jossa voin ilmaista mielipiteeni, tuoda ääntäni kuuluviin.

Meillä kaikilla lienee elämässämme ihmisiä, joiden puolesta tekisimme ihan mitä tahansa. Ja kun sanon ihan mitä tahansa, tarkoitan sitä. Ihan mitä tahansa. Nuo ihmiset voivat olla perheenjäseniä, ystäviä, lemmikkejä, puolisoita.

Minun elämässäni yksi noista ihmisistä on rakas pikkusiskoni, joka parin tunnin päästä saapuu luokseni yökylään. Pikkusiskoni, jonka hyvinvointi on minulle loputtoman tärkeää.

Kun kirjoitan tätä, istun omassa kodissani, lämpimässä. Turvassa. On maailman käsittämättömin asia, että puhtaan sattuman oikusta olen syntynyt rauhalliseen ja hyvinvoivaan pohjoisen maahan. En ole tehnyt mitään ansaitakseni onnekasta, etuoikeutettua elämääni.

Aivan kuten eivät ne miljoonat pakolaisetkaan ole tehneet mitään ansaitakseen nähdä, kuinka heidän kotinsa, elämänsä ja pahimmillaan perheensä revitään hajalle ja tuhotaan.

Kun ajattelen noita pakolaisia, ajattelen jatkuvasti, että jos tähdet olisivat olleet epäonnisempia, siellä voisin olla minä. Siellä voisi olla minun perheeni. Minun pikkusiskoni. Ajatus siitä, että pikkusiskoni joutuisi kärsimään, enkä minä voisi tehdä mitään, kuristaa sydäntäni ja nostaa palan kurkkuun. Aivan kuten myös ajatus siitä, että jossain kaukana monet ihmiset ovat juurikin mainitsemassani kamalassa tilanteessa. Tietäen, että rakkaat ihmiset kärsivät hätää, mutta ollen olosuhteiden pakosta kyvyttömiä tekemään asialle mitään.

Minä en ole siellä, kukaan meistä ei ole siellä. Siksi minun tehtäväni, meidän tehtävämme, ei, meidän etuoikeutemme ja velvollisuutemme on auttaa.

Jos pohdit, lahjoitatko tarpeeksi tai mielessäsi käy ajatus "ei tästä kympistä mitään hyötyä ole", muista, että monista pienistä puroista syntyy suuri virta. Eurokin on enemmän kuin ei mitään.

https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/euroopan-pakolaiskriisi/
https://www.punainenristi.fi/lahjoita/syyrian-konflikti
https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/tee-kertalahjoitus/

https://www.punainenristi.fi/uutiset/20150828/3-tapaa-auttaa-turvapaikanhakijoita

xx,

Anna

Kauneimpia asioita, joita toiselle voi sanoa

-Anna, tiedätkö sä miksi mä muistan sun naurun?

-En.

-Muistan sen, koska sä et naura niinkuin muut, sun naurussas on iloa ja toiveikkuutta. Susta huokuu hyvä olo, kun sä naurat. Sun nauru tarttuu ja ihmiset hullaantuu suhun, kun sä naurat.

Ylläoleva keskustelu käytiin eräänä viime kevään päivänä. Olimme edellisenä yönä puhuneet puhelimessa eikä toinen osapuoli muistanut puhelusta mitään.

Paitsi mun naurun.

Olin tuon kuullessani yhdistelmä huvittuneisuutta, liikuttuneisuutta ja pientä silmien pyörittelyä, enkä uskonut törmänneeni mihinkään erityiseen. Somaan sanahelinään vain.

Little did I know.

xx,

Anna