sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pingviineistä, rakkaudesta ja Sunday bluesista


Mun piti alunperin kertoa mitä lungeimmasta isänpäiväviikonlopusta, jonka vietin landella, mutta sitten totesin, että se on jätettävä alkuviikolle. Nyt on kuitenkin sunnuntai-ilta ja Sunday bluesin oireetkin nostamassa päätään.

For your information: Anna-suomi-Anna -sanakirjassa termi "Sunday blues" tarkoittaa sunnuntai-iltaisin esiintyvää mielentilaa, jolloin olo tuntuu voimattomalta, harmaalta ja kehnolta. Oireina myös tunne yksinäisyydestä ja tarve hakeutua toisten ihmisten läheisyyteen. Esiintyy etenkin syksyisin.

Hain äsken take away -ruokaa, jota siirryn kohta nauttimaan (as if en olisi jo hotkinut puolta tosta kotzonesta tätä näpytellessäni), mutta sitä ennen haluan jakaa kanssanne pienen faktanpoikasen, joka ilahdutti mua suuresti lauantaina kuullessani sen siskoltani ja joka piristää mua myös nyt:

Tiesittekö, että kun urospingviini rakastuu naaraspingviiniin, hän etsii rannalta hienoimman mahdollisen pikkukiven ja vie sen rakkauden kohteelleen, ikään kuin kosintana. Kiveä saatetaan etsiä jopa tunti.



Mun reaktiot:

Siis mä en kestä! / AWWWW / Miten liikkistä! / My heart just melted / Onko mitään suloisempaa?? / Cuteness overload / KUOLEN!!

Ja sit miljoona sellaista sydänsilmäistä emojia.

Koska elämää sulostuttavien faktojen avulla olemme vahvempia.

Me 1 - Sunday blues 0. Hahaa.

xx,

Anna

4 kommenttia:

  1. Aina kun luen sun blogia, kuulen kaiken mun päässä sun äänellä ja se tekee kaikista kirjotuksista vieläkin ihanempia! (onko tuossa lauseessa mitään järkeä, toivottavasti) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei apua miten kivasti sanottu! Kiitos! <3 (Ja oli siinä järkeä, no worries)

      Poista
  2. Mä sulan tolle pingviinijutulle!!!! Apuaaa ;___;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I know! Tollaset jutut vaan pelastaa päivän kuin päivän! (Seuraavaksi alkaa haaveilu siitä että toispa joku mullekin rannan hienoimman kiven :DDDD)

      Poista