sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tänään tahtoisin


Minä haluaisin juuri nyt

-hukkua suudelmiin

-käydä SeaLifessa

-pidemmät hiukset (tuntuu että tää tuccain kasvu on niin hidasta, hopihopi!)

-käydä sovittamassa Acnen Colt-nilkkureita ja todeta, että vuosikausien nilkkurietsintäni olisi vihdoin päättynyt

-kirjoja vielä niin kovin vajavaista kirjahyllyäni täyttämään

Olen tänään myös ajatellut paljon. Lähinnä sitä, kuinka aika ajoin toivoisin omistavani aivot, jotka ajattelisivat enemmän järjellä ja vähemmän tunteella. Mutta sitten totean, että ei auta. Tällainen mä olen, tällaisenä pohjimmiltani pysyn. Ehkä mä vain sitten olen joissain asioissa mustavalkoinen, enkä vain saavuta harmaan eri sävyjä vaikka yritän. Ehkä keskinkertaisuus ei vain ole mua varten. Ehkä en osaisi nauttia, iloita ja olla niin vahvasti onnellinen, jos en vastapainona tuntisi myös esimerkiksi surua vahvasti.

Vaikka välillä etenkin noissa negatiivisten tunteiden syövereissä vellominen turhauttaa ja tuntuu raskaalta, luultavasti mä pohjimmiltani myös nautin niistä, vaikka se vähän sekopäiseltä kuulostaakin. Kai sitä tietyllä tapaa tuntee olevansa elossa, tuntee todella tuntevansa.

Hämmennyn myös aika ajoin, kun muistan että esimerkiksi lähipiirissäni on ihmisiä, jotka eivät suhtaudu asioihin yhtä vahvasti ja tunteella niin kuin minä. Yksi läheisimmistä ystävistäni on ehkäpä maailman järkiperäisin ihminen ja ihmettelemme jatkuvasti toisiamme ja tapojamme reagoida asioihin (hän järkevästi, mä tunneperäisesti). Mutta tekee hyvää poistua omalta mukaavusalueelta, kun joku "pakottaa" katsomaan asioita ihan uudesta näkökulmasta.

Tänään olen kuunnellut myös todella paljon Coldplayta. Se on sopinut erinomaisesti tähän päivään. Ja minuun.

Maybe I'm in the gap between the two trapezes/
but my heart is beating and my pulses start/
cathedrals in my heart

As we soar walls/
every siren is a symphony/
and every tear's a waterfall

-Chris Martin & co.


Ihanaa sunnuntaita murmelit!

xx,

Anna

2 kommenttia:

  1. Tiiätkö mie tahtosin Pistolit. *3* Voitais olla melkein kenkäsamiksia! Ja suosittelen SeaLifea (etenkin, jos saat jonkun tarjouskupongin käsiis, muuten se on vähän kallista hupia), piristää kummasti kalojen katselu keskellä talvea!

    Niin ja mitä tulee tohon tunteella ajattelemiseen/toimimiseen, niin musta sun ei ehdottomasti _tarvii_ muuttua siinä suhteessa yhtään mitenkään, ellet halua! Me kaikki ollaan erilaisia siinä suhteessa, miten helposti ja voimakkaasti koetaan tunteita, ja miten me niitä tulkitaan ja millasia merkityksiä me niille annetaan. Voi olla todella rikasta tuntea vahvasti, niin kun voi olla todella rikasta myös eritellä asioita järkiperäisesti, eikä kumpikaan kokemus oo mitenkään huonompi. Totta kai ajoittain on hyvä pysähtyä ja miettiä, miksi mä tunnen näin ja mitä siitä seuraa, etenkin, jos se oma alkuperänen reaktio ei oikein toimi siinä tilanteessa. Ja mitä suruun tulee, niin mun mielestä se on ehdottomasti opettavaisin tunne, mitä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdoton JAA-ääni kenkäsamiksina olemiselle! Ja tiedätkö, osittain sun postauksien takia mä SeaLifesta innostuinkin!

      Ja mitä tohon sun kommentin loppuosaan tulee: aamen ja komppaan ja kiitos, taas kerran, viisaista sanoista.

      Poista