torstai 19. kesäkuuta 2014

Pako kaupungista landelle, juhannusedition


Istun sohvalla, läppäri edessäni. Taustalla on auki radio, josta soi joku tän hetken hittipoppibiisi. Mulla on viereisellä pöydällä tuore kupillinen kahvia.

Oli ehkä paras päätös aikoihin paeta juhannuksen viettoon tänne faijan luo landelle. Vaikka rakastan Helsinkiä yli kaiken, välillä tekee vaan todella hyvää päästä pois ja saada etäisyyttä kaikkeen. Eilen jätin kaupungin pölyt, huolet ja murheet hetkeksi taakseni ja hyppäsin junaan. Elo täällä Saimaan rannalla on aina melkein kuin toisessa maailmassa olisi. Täällä kaikki ne kaupungin ihmissuhdekiemurat, tulevaisuuden pohtimisesta aiheutuneet harmaat hiukset ja nurkissa juoksevat villakoirat tuntuvat vaan niin kaukaisilta, mikä puolestaan on paitsi todella virkistävää, myös mukavaa vaihtelua.

Mennyt viikko on ollut raskas monella tapaa. Töissä on ollut kiirettä, olen juossut ulkona enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä, joten univelkaa on päässyt kertymään enkä edes muista, milloin olen viimeksi tiskannut. (Okei, rehellisyyden nimissä myönnettäköön että tiskasin eilen, koska musta on kerrassaan ikävää palata reissulta sotkuiseen kotiin, olin mä poissa sitten päivän tai kuukauden.)

Kuitenkin, huolimatta noista asteen verran negatiivissävytteisistä sanoistani, en vaihtaisi päivääkään pois. Olen elänyt kesää tasan päivä (ja ilta) kerrallaan. Viileästä ilmasta huolimatta mulla on kesä state of mind vahvasti päällä.

Ja eilen, voi eilen mä menin kirjastoon. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mä oikeasti menin kirjastoon. Mä en laske kirjastokäynneiksi niitä sellaisia "mulla on kauhee kiire, nyt vaan nopeesti palautan nää kirjat ja äkkiä ulos" -käyntejä. Eilen mulla oli aikaa haaveilla ja haahuilla kirjaston käytävillä ja imeä itseeni sitä mieletöntä tunnetta, joka kirjastossa ollessa usein syntyy. Se tunne kumpuaa ajatuksesta, että on vain pieni ihminen lukemattomien, suurten tarinoiden keskellä. Se on musta kertakaikkisen huikea ajatus.

Mä vaeltelin käytävillä, kaivoin aina välillä puhelimeni muistioon raapustetun "Nämä haluan lukea" -listan esiin ja etsiskelin kirjoja. Osa etsimistäni löytyi ja muutaman lainasin, koska pidin nimestä ja takakannen kuvauksesta. Kävelin kotiin kirjapino kainalossa, koska ne eivät mahtuneet mun laukkuun ja voitte vain kuvitella, kuinka akateeminen ja älykäs olo mulla oli ne kirjat sylissäni kävellessäni. Pitäisi kävellä useammin kirjapino sylissä.

Mä en oikeastaan ikinä käy muualla kuin Rikhardinkadun kirjastossa. Kun aikoinani muutin Helsinkiin, selvitin parhaimpien lähikauppojen lisäksi myös hyvin nopeasti oman lähikirjastoni sijainnin. Se oli eräs alkukevään päivä kun päätin lähteä katsomaan "omaa kirjastoani". Eteläinen kantakaupunki (Rööperi, Eira ja Ullanlinna) eivät olleet mulle vielä silloin yhtä tuttuja kuin ne nyt ovat, joten hieman jännittyneenä taivalsin paikan päälle. Vaikka mulla on ollut älypuhelin jo pitkään, mä tykkään siitä, että katson kotona reitin etukäteen ja koitan sen perusteella osata paikalle. Olo on heti edes hippusen seikkailullisempi kuin jos vain kävelisi naama puhelimen karttaan liimautuneena. Ja kun ensimmäisen kerran käännyin Ludviginkadulta Korkeavuorenkadulle ja siitä Rikhardinkadulle ja näin oman lähikirjastoni, mä olin mennyttä naista. Ujosti menin sisälle ja silloin mä tiesin. Mä tiesin, että näin sen kuuluu mennä, että tää on oikein. Rikhardinkadun kirjasto (in case ette ole siellä käyneet) on valtavan kaunis ja mikä parasta, vanha. Siellä on pieniä käytäviä ja portaikkoja ja kerros toisensa jälkeen hyllyittäin kirjoja. Mulle se on jotenkin todella ajaton paikka. Se on juuri sellainen kuin kirjaston (mun mielestä) pitäisikin olla.

Eilen illalla pakkasin verkkarit, pari villapaitaa ja vastalainaamani kirjat laukkuuni ja hyppäsin junaan. Perille päästyäni vaihdoin kollarit päälle, katsoin jalkapalloa ja nukuin kymmenen tuntia.

Kaapeissa on sen verran ruokaa, että pärjätään juhannuksen yli (eli toisin sanoen voidaan keskittyä siihen olennaiseen: yhdessäoloon, rentoiluun ja syömiseen) ja takapihan terassilla on maljakossa suuri kimppu kauniita lupiineja. (Mulla meni hävettävän kauan muistaa kyseisen kasvin nimi.) Pikkusisaret ovat matkalla tänne, faija heittää läppää vanhaan malliin ja mulla on villasukat jalassa.

Tästä juhannus voi alkaa.

xx,

Anna

ps. Päivän ainoa harmitus: mulla on myös kamera mukana, mutta usb-johtoa ei. Se jäi viettämään juhannusta kaupunkiin. Siksi ei löydy kuvan kuvaa tästä(kään) postauksesta.

4 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta! <3 Mua vähän harmittaa, että oon ite jumissa stadissa, mutta lande pysyy landena eikä lähde mihkään, joten kyllä sinne myöhemminkin ehtii. Nauti ruoasta ja tylsyydestä ja rauhasta ja lupiineista ja perhees seurasta ja isäs huumorista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeed, lande on lande vaikka voissa paistais. Toivottavasti sulla oli kiva kaupunkijuhannus! Mua jotenkin kiinnostais vielä joskus kokea myös se! :D

      Poista
  2. Hyvää juhannusta! Mua harmittaa, kun tää on jo toinen juhannus poissa Suomen mökkimaisemista ja missasin vielä suomalaisten ja ruotsalaisten juhannuspiknikin Hyde Parkissa. :(

    Pakko kommentoida, että painavan kirjapinon kantaminen tuntuu ainakin mun kohdalla vaikuttavan välittömästi älykkyysosamäärään. Kirjastot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo mut Lontoossahan vois viettää eksoottisen abroad-juhannuksen! Tai no, erilainen se on varmasti yrittämättäkin. Toivottavasti oli kuitenkin kivat keskikesän päivät vaikkei paikalliset siellä niistä mitään ymmärräkään :)

      Ja kyllä, kirjastot<3 (great minds jne.)

      Poista