maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tuttu naama telkkarissa


Mä mietin jonkun aikaa, kertoisinko tästä ollenkaan täällä blogissa. Mutta sitten kuitenkin asiasta on tietoa monilla muilla "kanavilla" ja se oli (ja on taas), jos ei nyt iso, niin kuitenkin jonkinlainen osa mun elämääni. Ja vaikkei tää todellakaan ole mikään tuhansia ihmisiä tavoittava blogi, mulle itselleni tää elektroninen päiväkirja on kaikessa pienuudessaankin kovin tärkeä. Ja koska myös tää kyseessä oleva projekti oli mulle monella tapaa merkityksellinen, tuntuu luonnolliselta ottaa itselle tärkeä proggis esille omassa, itselle tärkeässä blogissa.

Kun viime syksynä olin au pair -hommissa Lontoossa, mä puuhailin siinä sivussa yhden toisenkin projektin parissa. Mä olin mukana tekemässä dokumentti-tv-sarjaa au paireista Ylelle. Minä ja kolme muuta tyttöä. Ohjelman nimi on, ta-ta-taa, Au pairit Lontoossa.


Mä oon toi oikeanpuoleisin "elämä on parasta silmät sirrissä" brunette neitonen, jos joku ei esim. tunnistanut.

Ohjelma ei kuitenkaan ollut syynä mun ulkomaille lähtöön. Mä olisin lähtenyt joka tapauksessa ja nyt kävi sitten vain niin, että ohjelma tuli siinä ikään kuin sivutuotteena.

Ja kun moni tuttu vanhasta ala-asteaikaisesta luokkakaverista entiseen työkaveriin on laittanut viestiä huomattuaan, että mä olen mukana ohjelmassa, aloin itsekin pohtia sen "julkistamista". Emmin kuitenkin asian kanssa, mutta kun viikko sitten lauantaina maailmankaikkeuden kivoin lempparibaarimikkoni tervehti mua sanoilla "No mitäs meidän au pair?", tein viimein päätökseni. Kuten en kovin monelle muullekaan, en ollut myöskään kertonut hänelle, että viime syksyyni Lontoossa liittyi jotain muutakin kuin perinteistä aupparointia. Ihmiset ovat kuitenkin suhtautuneet sarjaan (ja mun osallistumiseen) tosi hyvin, mikä on luonnollisesti rohkaissut ja ilahduttanut mua hurjasti.

En ole aikaisemmin osannut puhua ohjelmasta, en täällä tai vaikkapa naamakirjassa, koska en ole halunnut tehdä itsestäni numeroa. Kai tässä tapauksessa se supisuomalainen vaatimattomuus ja "todellakin piilotan kaikki kynttilät ja tuikut ja liekinheittimet vakan alle" -mentaliteetti on vaan päässyt iskemään pinnalle. Mutta mutta. Siellä mä nyt olen ja onhan tää todella jännittävää ja uutta ja mielenkiintoista. Ja oman pärstän näkeminen telkkarissa/läppärin ruudulla on hyvin, hyvin absurdia.

Tänään se kuitenkin vihdoin alkaa. Kakkoselta puoli kahdeksalta. Eli jos ei Pihlajankadun tapahtumat kiinnostele, voi kätevästi vaihtaa viereiselle kanavalle, haha.

Toivon tietenkin kovasti, että ohjelma saa hyvän vastaanoton ja siitä olisi oikeasti apua niille, jotka pohtivat lähteäkö au pairiksi vai ei ja millaista se nyt sitten oikein on. Se oli myös yhtenä vahvana syynä omaan osallistumiseeni. (Pääsyy ei siis suinkaan ollut brittimiehet, uskomatonta mutta totta, hehe.)

Ja vaikka viiteen tuntiin (jaksojen yhteispituus) mahtuu paljon, neljän kuukauden ajalta pois jää luonnollisesti kaikenlaista. Sen voin kuitenkin sanoa ensimmäisen viiden nähdyn jakson perusteella, että ohjelmaa katsoessanne katsotte sitä ihan samaa Annaa, joka tätäkin postausta nakuttaa: iloista, ajoittain vähän hölmöä ja syvästi elämäänsä rakastavaa nuorta naista.

Mä itse pidin näkemästäni, toivottavasti tekin.

xx,

Anna

ps. Ja tosiaan. Jos ikinä pohditte ulkomaille lähtöä, oli kyseessä sitten aupparointi tai mikä tahansa muu juttu, lähtekää. Mä oon sitä mieltä, että aina kannattaa kokeilla ja vaikka sitten pettyä ja tulla maitojunalla kotiin kuin jäädä loppuelämäkseen jossittelemaan ja pohtimaan, mitä olisi voinut tapahtua, jos olisi lähtenyt. Ja kyllä ne rakkaat ihmiset pysyy rakkaina, oli etäisyyttä sitten kaksi tai 2000 kilometriä. You never know if you don't go.

pps. kuva Yle/Heli Sorjonen

46 kommenttia:

  1. Jee!! Me tosiaa Helenan kanssa innostuttiin kovasti tästä vahinkobongauksesta ja ollaanki katottu jo kaikki tulleet jaksot Areenasta! Haha tää kuulostaa varmaa tosi hassulta mut olit just jotenki niin ANNA, millanen olin kuvitellutkin sun olevan :D Oon nyt aika montaa kertaa sanonu et oot huippu, mut sanotaan nyt vielä kerran, oot huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Lotta! Et tiedäkään miten mielettömältä tuntui lukea noita sun sanoja :) Tuli ihan mieletön onnistumisen fiilis, jos oon näppäimistöä nakutellessani todella onnistunut välittämään itsestäni mahdollisimman autenttisen kuvan. Sä olet ihana, kiitos että oot just sä! <3

      Poista
  2. Mä tässä yks päivä kattelinkin tätä sun blogia että onpas tutun näkönen tyttö ja sit tajusin että oot tossa sarjassa :) Itsekin haluisin lähteä au pairiksi tämän vuoden aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mihin päin oot ajatellut lähteä? :) Kuten tekstissä totesinkin, kannatan vahvasti au pair -hommiin lähtemistä jos yhtään diggailee puuhata lasten kanssa!

      Poista
  3. Ihana Anna! Kerrankin telkussa joku aidosti iloinen ja sympaattinen tyyppi <3 Älä menetä tuota asennetta koskaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan tehdä parhaani pysyäkseni jatkossakin yhtä Annamaisena, haha. Ja kiitos sulle ihan mielettömän kauniista sanoistasi! :)

      Poista
  4. Voi ihana että sulla on blogi! Oon aivan koukussa tohon sarjaan, itsekin joskus aupair-hommista haaveilleena ja Lontoota rakastavana:) Hitto että sä vaikutat tosi huipulta tyypiltä ja sydämelliseltä ihmiseltä, ja annat itsestäs tosi hyvän ja asiallisen kuvan kameroittenki edessä! Kaikkea hyvää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli aivan käsittämättömän hyvä fiilis, kun joku itselle tuntematon ihminen iloitsee siitä, että mä kirjoitan blogia. Ja kiva kuulla, että sarja kiinnostaa! Ja kiitos, kiitos, kiitos tajuttoman ihanasta kommentistasi. Paljon aurinkoa sulle! :)

      Poista
  5. Vaikutat ihanan sympaattiselta ja aidolta ihmiseltä tän blogin ja auppariohjelman perusteella!:) Jotenkin sellaselta, jollasen toivois ystäväksi ihan kaikille. Oon ihan koukussa tohon ohjelmaan, kun itsekin Lontooseen haluaisin au pairiksi lähteä. Ootko ollut ton kokemuksen jälkeen vielä yhteyksissä sun au pair perheeseen? Innolla ootan seuraavia jaksoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meen ihan sanattomaksi. On aivan uskomattoman kauniisti sanottu, että mä vaikutan susta ihmiseltä, jollaista toivoisi ystäväksi kaikille. Kiitos tosi paljon. <3

      Oon edelleen yhteyksissä host-perheeni kanssa ja vaihdetaan aika ajoin kuulumisia mailien välityksellä. :)

      Poista
  6. Ihana ohjelma, ja vaikutat niin super herttaselta ja ihanalta ihmiseltä! Anto todella paljon lisää potkua ja uskallusta lähteä au pairiksi, jota oon suunnitellut jo jonkun aikaa. Ehkä enimmäkseen aristelen mun englannin kieltä, joka ei oo ihan parhaimmasta päästä. Ja tottakai sulla on syytä kirjottaa tästä ohjelmasta sun blogissa, kun onhan se iso osa sun elämää, varmasti! Ihana teksti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa lähteä! Ymmärrän hyvin, että englannin käyttäminen saattaa jännittää. Muistan itse kun asuin ekan kerran 16-vuotiaana ulkomailla ja opiskelin kansainvälisessä koulussa, jossa (luonnollisesti) käytettiin englantia pääkielenä. Mä pyörin silloin lähinnä jenkkien ja yhden englantilaisen tytön kanssa ja mä olin niin huolissani, että ne nauraa, jos puhun jotain ja teenkin virheitä. Se johti siihen, että lähinnä kuuntelin, kun en virheiden pelossa kehdannut osallistua keskusteluun. Mutta sitten vaan jossain vaiheessa tuli pinna täyteen ja päätin, että jumankauta, tuli virheitä tai ei, en jaksa enää olla hiljaa. Ja siitä se sitten lähti. Ja koskaan ei kukaan mun native speaker -kaveri korjannut mua, ellen itse sitä pyytänyt. :) Ja tottakai ulkomailla ymmärretään, että englanti ei ole sun äidinkieli. Mutta sit kun sä kuulet englantia koko ajan ympärilläsi, jossain vaiheessa, ihan huomaamatta, se vaan naksahtaa sun päässä ja alkaa sujua kuin itsestään. Usko pois. :)

      Ja kiitos paljon kauniista sanoistasi!

      Poista
    2. hei ite oon tuskallu nyt hetken vakavissani lähtöö aupairiks esim. lontooseen enkä vaan meinaa löytää perhettä ..osiks halusin perheen mikä ois puoliks suomalainen ni en tuntis olevani ihan yksin eka kerta on kumminki kyseessä ni osaisitko suositella hyviä sivuja tai mitä kautta ite hait perheeseen missä olit:)

      Poista
    3. hei ite oon tuskallu nyt hetken vakavissani lähtöö aupairiks esim. lontooseen enkä vaan meinaa löytää perhettä ..osiks halusin perheen mikä ois puoliks suomalainen ni en tuntis olevani ihan yksin eka kerta on kumminki kyseessä ni osaisitko suositella hyviä sivuja tai mitä kautta ite hait perheeseen missä olit:)

      Poista
    4. Moikka Siiri! Mähän löysin lopulta perheeni Ylen avulla, mutta etsiskelin kyllä perhettä ennen kuin ohjelma tuli mukaan kuvioihin.

      Puolisuomalaisia/kokonaan suomalaisia perheitä, jotka etsivät lastenhoitajaa tai au pairia löytyy esimerkiksi hoitopaikka.net -sivulta (http://www.hoitopaikka.net/Hoitopaikkavalitys.aspx/Haetaan%20au%20pairia) tai mol.fi-sivulta, jos hakee alueelta "Ulkomaat". Myöskin aupairworld.com-sivulle rekisteröidyttäessä voi käsittääkseni valita, minkämaalaisia perheitä haluaa. Kokeile noita, jos et oo vielä kokeillut! Toivottavasti tärppää! :)

      Poista
  7. Moikka! Mulla olisi kysymys liittyen Lontoossa pitkään olemiseen! Olen itse lähdössä sinne kuukaudeksi työharjoitteluun mutta kukaan ei oikein oo osannut kertoa mulle että millainen prepaid liittymä kannattaa sieltä ostaa jotta voisi pitää yhteyttä tänne kotisuomeen? ps. ohjelma on ollut hyvä ja vaikutat iloiselta ja hyvältä tyypiltä ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Hmm, tää onkin vähän kinkkisempi kysymys. Mä itse pidin yhteyttä Suomeen Skypen välityksellä (eli läppärin avulla), mutta mulla oli siellä iPhone paikallisena käyttöpuhelimena. Ostin siihen sellaisen giffgaffin prepaid-liittymän eli mulla oli puhelimessa paikallinen sim-kortti. Se tilattiin ihan vaan netistä (giffgaffin tapauksessa sim-kortin tilaaminen ei edes maksanut mitään) ja se saapui postin mukana ihan parissa päivässä. Liittymiä on tarjolla tosi paljon, mutta se mun oma maksoi n. 10 puntaa/kk (eli noin 12e/kk) ja se sisälsi jonkun verran minuutteja ja tekstareita (paikallisiin numeroihin eli ulkomaille ei pysty soittamaan) JA aika nopean netin. Mä itse whatsappailen paljon frendien ja perheen kanssa, joten toi netti puhelimessa oli superkätevä! Mä vaihdoin siksi aikaa Suomi-liittymän vanhaan Nokian puhelimeen, ihan vaan jos joku olisi sattunut vaikka hätätapauksessa soittamaan mun Suomi-numeroon niin sekin oli mulla matkassa mukana. Ja ainakin tohon giffgaffiin saa ton liittymän lisäksi ladattua rahaa eli voit ladata puhelimeen vaikkapa 10 puntaa ja sillä rahalla pystyt soittamaan Suomeenkin, jos tarvetta tulee.

      Toivottavasti tästä oli edes vähän apua! :)

      ps. kiitos kivoista sanoistasi!

      Poista
  8. Kaikki kymmenen jaksoa katsoneena ja kovasti tykänneenä vain sanoa, että olit ihan ehhdottomasti lemppari :) Tunnuit olevan tosi jalat maassa, kypsä ja yleispositiivinen ihminen. Ehkä juuri tuo kypsyys ja sun asenne sai mut tykkäämään susta eniten, oli ehkä helpointa samaistua suhun. Vähäsen ehkä ärsytti, miten sarjassa oli "vähäsen" ylikorostettu niitä brittimiehiä ja sun miehenmetsästystä, mikä musta tuntu pikkasen väkinäiseltä. Vaikea toki sanoa, mikä on asian oikea laita, mutta jotenkin tuntui että susta oli haluttu tehdä sellainen, joka lähti juurikin etsimään Sitä Oikeaa Lontooseen.
    Mutta oli yleisesti tosi kiva katsella sua sarjassa! Vähän tulee itelle haikea olo että olis itekin pitänyt lähteä au pairiksi ja että onkohan se jo myöhäistä, mutta eipä sitä tiedä mihin elämä heittelee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos paljon ilostuttavasta kommentistasi! Kiva myös kuulla, että tykkäsit sarjasta! :)

      Sanotaan nyt näin, että mä olen ihan oikeasti maailman surkein miehenmetsästäjä, enkä oo koskaan nähnyt siinä mitään järkeä. Asiat tapahtukoon omalla painollaan, eikä tää päde vaan romanttisiin suhteisiin. Toki sarja on sikäli noilta osin todenmukainen, että kyllä mä jokuseen englantilaiseen kaksilahkeiseen tutustuin, mutta kenestäpä ei olisi kiva tavata uusia ihmisiä? En mä Lontooseen kuitenkaan "nyt on löydyttävä aviomies!" -mentaliteetilla ja motivaatiolla lähtenyt, en tosiaankaan :D Toivon, että se käy sarjasta ilmi myös katsojille. Itse koin, että se välittyi ihan hyvin :)

      Ja koskaan ei oo liian myöhäistä tehdä jotain! Mä tapasin Lontoossa yhden mimmin, joka oli lähtenyt auppariksi 27-vuotiaana. Enkä mä vuosi sitten olisi uskonut olevani tässä pisteessä missä nyt olen, joten ikinä ei tiedä mihin elämä kuljettaa :)

      Poista
  9. Moii! Mä innostuin tosi paljon tuosta au pair toiminnasta tuon ohjelman takia :) Oon aina tykänny englannista ja oon halunnu johonki ulkomaille töihin :D Oon vasta 14- vuotias niin pitöä tässä jokunen vuosi odotella että pääsee au pairiksi lähtemään :) Vaikutat kyllä niin ihanalta ja positiiviselta ihmiseltö ohjelman perusteella! ~Inka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori kirjoitusvirheet, niitä tuleekin helposti kun kännykällä kirjottaa :D ~Inka

      Poista
    2. Moi vaan! Ehdottomasti kannattaa lähteä, jos vielä parin vuoden päästäkin kiinnostaa. Au pairina oleminen oli mulle itselleni tosi mieletön kokemus, suosittelen todellakin! :) Ja kiitos paljon kauniista sanoistasi!

      ps. kirjotusvirheitä tulee meille kaikille, tai mulle ainakin, vaikka näpyttäisin ihan läppärilläkin :D

      Poista
  10. Oon kattonut koko sarjan ja sä olit kyllä mun ehdoton suosikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, tosi kauniisti sanottu, kiitos! Piristi hurjasti mun sunnuntai-iltaa! :)

      Poista
  11. Ihanaa kun löysin sun blogin! Oon katsonut kaikki sarjan jaksot Areenasta ja sä olit mun lemppari siinä :) Sarja vain vahvisti haluani lähteä au pairiksi ja juurikin Lontooseen (olen koko lukio ajan miettinyt sitä). Nyt olen aivan varma siitä, että jos yliopiston ovet eivät syksyllä aukene, lähden toteuttamaan unelmaani au pairina niin pian kuin mahdollista. Luin blogistasi kuinka kommenteissa kannustat muita lähtemään ja juuri se innosti minuakin :) Itse ajattelen ihan samalla tavalla, että jos on jotain mitä haluaa, niin aina kannattaa kokeilla. Jos se ei nappaa niin maitojunalla kotiin, mutta parempi niin kuin se, että harmittelisi lopun ikänsä sitä että olisi sittenkin pitänyt lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Aina kannattaa mielummin uskaltaa ja yrittää kuin jossitella loppuelämänsä, harvoin sitä katuu niin paljon asioita joita on tehnyt verrattuna asioihin, joita ei koskaan tehnyt. Tsemppiä yliopiston pääsykoerutistukseen, sulla lienee joka tapauksessa tulossa upea syksy - joko yliopistossa tai sitten Lontoossa! :) Ja kiitos sulle paljon kauniista sanoistasi!

      Poista
  12. Moikka! Mä en oo ikinä halunnu mennä aupairiks mut ku oon nyt pari jaksoo kattonu ni alko kiinnostamaan jonkun verran. Ja ihan vahingossa aloin ohjelmaa kattomaan ku selailin kanavia ja näytit tutulta (ollaa sofian kaa oltu samas koulus) ni sit jäin kattelee ohjelmaa. :D Mitä kautta sä menit aupairiks? kattelin netist et on jotai maksullisii juttui ja sit joku ilmanenki et voi vaa ite ottaa yhteyttä perheeseen? joutuuko siel olemaan paljon yksin vai mitä kautta löysit kavereita? :) saako perheeltä siis jotain taskurahaa vai oonko ymmärtäny väärin? Itelle tää aupair on aika vieras juttu viel ni en tiedä tästä oikein mitään. jos innostun ni lähen kyl vasta aikasintaa parin vuoden päästä ku valmistun mut onhan täs aikaa kypsytellä. :) mut on kyl tosi mielenkiintonen ja silmiäavaava ohjelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hauskaa jos ootte olleet Sofian kanssa samassa koulussa! :) Mekin ollaan siis saatettu opiskella saman katon alla, ollaan kuitenkin Sofian kanssa oltu aina samassa koulussa lukiota lukuunottamatta. Ja kiva kuulla, että tykkäät ohjelmasta!

      Mulla tosiaan tuotantoyhtiöstä oli hurjasti apua perheen etsinnässä, mutta ennen kuin lähdin mukaan ohjelmaan, etsin itse perheitä suomalaiselta hoitopaikka.net -sivulta (siellä suurin osa auppareita etsivistä on suomalaisia/puolisuomalaisia, ulkomailla asuvia perheitä) ja toinen hyvä sivusto on aupair-world.net. Sitä suositeltiin mulle monelta eri taholta, se on ilmainen ja sieltä löytyy perheitä ympäri maailmaa.

      Mä en itse kokenut, että olisin joutunut olemaan paljon yksin, mutta kaikki on omasta aktiivisuudesta kiinni. Facebookista löytyy tosi paljon erilaisia au pair -ryhmiä, mäkin liityin varmaan kolmeen eri ryhmään ja niissä ihmiset sopii paljon tapaamisia keskenään. Mäkin tapasin paljon lähellä asuvia auppareita, varmaan yhteensä 25 eri ihmistä (tavattiin usein isommalla porukalla) ja kaikki olivat ihan mukavia, mutta koin, ettei kenenkään kanssa natsannut ihan satasella ja olin yhdessä vaiheessa jo vähän epätoivoinen että eikö läheltä löydy ketään, jonka kanssa juttu luistaisi sulavasti. Mutta sitten löysin mun kolme Lontoo-bestistä (kulkevat myös ohjelmassa nimellä "kansainväliset tytöt") mun host-lapsen opettajan kautta. Opettajalla oli ruotsalainen au pair, Frida, joka oli saapunut Lontooseen samoihin aikoihin kuin itse olin ja mä sain opettajalta Fridan yhteystiedot ja me käytiin kahvilla ja meillä natsasi välittömästi. Fridan kautta tutustuin myös kahteen muuhun ihanaan tyttöön, ranskattareen ja toiseen Suomi-neitoon ja näistä kolmesta tuli mun sydänystäviä. :) Lisäksi mun host-mama oli alusta asti tosi avulias uusien ihmisten tapaamisen suhteen ja hänelle oli sydämen asia, että löytäisin ystäviä lähistöltä.

      Au pair -perhe maksaa yleensä "taskurahaa" ja summa vaihtelee 80-120e välillä per viikko. Perhekohtaista on, kuka kustantaa au pairin puhelinlaskun (=paikallisen liittymän) ja matkakortin.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua! Itse suosittelen aupparointia lämpimästi, jos yhtään tykkää olla lasten kanssa tekemisissä :)

      Poista
  13. Moikka :) ohjelmanne oli aivan huippu!! Katsoin jokaisen jakson ja oli mahtavaa seurata sinun ja muiden tyttöjen elämää aivan upeassa kaupungissa! Matka oli varmasti ikimuistoinen :). Nautin teidän kaikkien luonnollisuudesta ja rohkeudesta näyttää aidosti tunteitanne, vaikka kamera oli edessä. Tälläisiä ohjelmia lisää!! Itse olen myös miettinyt au pairiksi lähtöä juuri Lontooseen ja ohjelma antoi tosi hyvän kuvan millaista se mahdollisesti olisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tosi kiva kuulla, että tykkäsit ohjelmasta ja kiitos sulle ihan hurjasti kauniista kommentistasi! :)

      Poista
  14. Ihana katsoa sun positiivistä asennetta ja SUPER hymyä. Sun hymystä voi OIKEASTI sanoa että menee korviin asti. Se mies on maailman onnellisin kun saa herätä sun vierestä. Kaikkea hyvää sulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei aww mikä IHANA kommentti! Kiitos ihan hurjasti! :) Kaikkea hyvää myös itsellesi!

      Poista
  15. Moi! Katoin kans kaikki jaksot nyt Areenasta ja sen vaan sanoin että olipa ihana ja elämänmakuinen sarja. :) Voin hyvin kuvitella, että oot empinyt ohjelmaan osallistumista ja että sitä seuraava huomio on tuntunut oudolta. Mutta ajattele, miten monia vastaavassa elämäntilanteessa olevia teiän tarinat koskettaa! Mua ainakin kosketti. Asuin hetki sitten pidemmän aikaa Tukholmassa ja mulla oli sillon tosi paljon samanlaisia fiiliksiä ja ajatuksia. Oli huojentavaa tajuta että niin on muillakin ulkomailla asuvilla - oli kaupunki sitten Tukholma tai Lontoo. Pysy aina yhtä iloisena ja rohkeana! :) Oon varma että sulla käy elämässä hyvin, kuten varmasti myös siellä miesrintamalla. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin yksi itselle tärkeimmistä motivaatioista lähteä mukaan: kelasin mukaan suostuessani, että jos edes yksi ihminen joskus tulevaisuudessa huojentuu tai tulee paremmalle fiilikselle siitä, että katsoo mua käymässä läpi erilaisia tunteita ja asioita Lontoossa, on mukaan lähteminen kaiken sen arvoista. Onkin ihanaa kuulla, että tykkäsit sarjasta!

      Ja kiitos sulle tosi paljon kauniista sanoistasi, mulle tuli niistä aivan tajuttoman hyvä mieli! :) Kaikkea hyvää sulle sekä tulevaan kevääseen että tulevaisuuteen muutenkin!

      Poista
  16. Heips! Pakko kans kommentoida :-) Sarja katsottu jo kokonaan netistä, oli kivaa katseltavaa. Itsekin nuorena haaveilin au pairiksi lähteväni, mutten koskaan lähtenyt. Mutta Englantiin lähdin kyllä, ja siellä puolisen vuotta vierähti. Joten osittain pystyin aika hyvin eläytymään sarjaan, ja niihin fiiliksiin joita tekin kaikki siellä varmaan tunsitte. Ja Anna, oot kyllä niin herttainen ja ihastuttava nuori nainen :-) Pysy aina tuollaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kaikki tiet vievät Englantiin", vai miten se sanonta nyt menikään, haha. Kivaa, että tykkäsit sarjasta!

      Ja kiitos paljon ihanista sanoistasi. :) Teen parhaani pysyäkseni jatkossakin Annamaisena.

      Poista
  17. Joku mun kaveri jakoi joskus kuukausia sitten Facebookissa uutisen tosta ohjelmasta ja katoin heti, että tuo tummatukkainen näyttää samalta lontoolaiselta au pairilta kuin jonka blogia luen... Kyyläilin sun blogia, mutta en löytänyt mitään tohon ohjelmaan viittavaa enkä viittiny ruveta utelemaan. :D

    Ja sitten badam kun ohjelmaa aloin Yle Areenasta katsomaan (kiva kun näkyy Lontoossakin :D), olin aivan satavarma, että sama tyttö!

    Sun kommentit joihinkin asioihin oli aivan jäätävän hauskoja, toit kyllä ohjelmaan paljon :) Tsemppiä kouluun hakemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha joo mä oon ollut "ihan sairaan ovela" tän kanssa. As if.

      Mutta hauska kuulla, että joku muukin kuin mä itse on huvittunut mun jutuista. Mä tirskuin omille jutuilleni lähes joka jaksossa :D Ja kiitos! Ja hei! Takaisin onnea sulle koulujutuista, ihan mieletöntä! :)

      Poista
  18. Löysin sun blogin ihan sattumalta, oon kanssa kattonu tota au pairit Lontoossa sarjaa ja täytyy munkin sanoo että oot kyllä ihailtavan positiivinen ja fiksu ihminen. Muutenkin ihan mahtava asenne että osaat nauttia elämästä, eikä kaiken tarvi aina olla niin vakavaa. Tsemppiä kaikkeen tulevaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Piristi muutenkin mukavaa lauantaiaamuani entisestään! Kaikkea hyvää myös itsellesi! :)

      Poista
  19. Olen myöskin kattonut areenasta kaikki jaksot. Vaikka se uimahalli ja tenniskenttä kuulst aika erikoiselta tai et varakkaasta perheestä myös kaikki jakosot katottuani totesin et se perhe oli tosi mukava ja ihana sellane välittäminen näkyi siitä. ja jos tuon ohjelman ois nähnyt vaika ilman et tietäisi että aupairista kyse olisi varmasti voinu ajatella että isossko ihan oikeastikin lapsille.

    sitten siitä brghtonin reissusta jäin miettimään olttako jo aiemmin sopineet niiden miran ja hillan kans että ne tulevat myöhemmin omin neuvoin pois sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihanaa kuulla, jos ohjelmaa katsoessa on tullut sellainen fiilis, että mä olisin ollut Lucaksen ja Eloisen isosisko! Tää liikutti mua ihan valtavasti. Kiitos.

      Ja joo, kyllä Mira ja Hilla oli jo ennen Brightonin reissua tietoisia siitä, että mun on lähdettävä takaisin Lontooseen niitä aiemmin. Ja ne on sellainen tehokaksikko, että ne selviää yhdessä vaikka mistä :)

      Poista
  20. Hei! Suunnittelen Lontooseen aupairiksi lähtöä syyskuussa. Olisiko antaa vinkkejä mistä löytää hyvä perhe? :) Olen ettinyt aupairworldista ja laittanut viestiä muutamalle perheelle, mutta kaikki eivät ole vielä vastanneet. Kaikki vinkit on tervetulleita!! :) Bongasin sut tuosta ohjelmasta, erotuit heti joukosta positiivisella tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi aupairworld olisi juurikin ollut mun ensimmäinen ehdotus. Toinen, mistä saattaisi löytyä perheitä, on suomalainen nettisivu nimeltä hoitopaikka.net, mutta sieltä löytyy lähinnä suomalaisia/puoli-suomalaisia, ulkomailla asuvia perheitä ympäri maailmaa.

      Lisäksi voit myös etsiä fb:stä erilaisia auppari-sivustoja, koska niistäkin löytyy joskus ilmoituksia, joissa haetaan au pairia. Esimerkiksi "Oh!Pairs au-pairs in London" on yksi ryhmä, johon itse liityin saavuttuani Lontooseen (lähinnä jotta pääsisin tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta kuten sanoin, sieltä löytyy välillä ilmoituksia joissa etsitään auppareita). Muita mulle ei näin äkkiseltään tule mieleen, mutta toivottavasti näistä oli edes vähän apua. Toivottavasti löydät itsellesi hyvän perheen! :) Kaikkea hyvää tulevalle syksylle!

      Ja kiitos hurjasti kauniista sanoistasi, ilostuin niistä kovin! :)

      Poista
  21. Voi Anna!
    Ei tarvitse kyllä kahta kertaa miettiä, kuka siinä sarjas erottui fiksuinpana ja oikeasti sydämellisenä ihmisenä! <3
    No sä, jos et jo arvannut ;)
    Hoidit lapsiakin niin herttaisesti, etkä vaan työnäsi! Olen itse äiti, niin tämä kosketti suuresti.

    Kaikkea hyvää sinulle elämääsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, liikutuin suuresti tästä sun kommentista! Kiitos ihan tosi paljon. :) Musta on myös ihanaa, että välittäminen host-lapsiin näkyi, koska kuka niitä kahta ei olisi voinut olla rakastamatta.

      Kaikkea hyvää myös sulle! <3

      Poista