Kevätsiivous

Nyt on takana ensimmäinen duunissa kulunut viikonloppu since öh.. Milloinkohan mä oon viimeksi ollut viikonloppuna töissä? Viime vuoden puolella? Eli pikkuinen hetki on siitäkin päässyt kulumaan. Ei siis liene yllättävää, että täällä nakuttelee yksi aika väsynyt mimmi. 

Puhuin just faijan kanssa puhelimessa ja puhelun loppupäässä se käski mua rauhoittumaan "että pääset nukkumaankin joskus". Olin kuulemma ylivilkkaalla tuulella. Okei, tunnustan: sitten kun mun väsymys ylittää tietyn tason, mä energisoidun ihan huimasti ja oon aivan todella hyperaktiivinen. Ja mä nauran. Paljon. Mä en hajoile sellaisella "hitto yhyy en jaksa yhyy väsyttää niin että kohta itken" -tavalla, vaan hymyilen ja nauran entistä enemmän ja hajoilen sit niin. Eihän tossa ole mitään järkeä, tiedetään, mutta noin se silti aina menee. Ensin nuupahdan ja oon rehellisesti rättipuhki ja sitten yhtäkkiä oon pää viidentenätoista jalkana puuhaamassa kaikkea yhtä aikaa ja saan ihan hirmuisesti aikaiseksi. 

Kaikki kolme päivää (mä lasken perjantainkin osaksi viikonloppua) kuluivat siis töiden parissa ja vaikka tuntuu, etten ole tänä viikonloppuna saanut kerrassaan mitään aikaiseksi palkkapussin kerryttämistä lukuunottamatta, niin kyllä mä jotain järkevää pieninä duunin ulkopuolisina hetkinä touhusin (siis muutakin kuin nukuin).

Mä tein kotona vanhan kunnon kevätsiivouksen! Aloitin sen perjantaina ja viimeistelin lauantaina. Nyt on kämppä puunattu lattiasta kattoon. Jynssäsin lattiat, pyyhin pölyt (kuka ihan oikeasti jaksaa pyyhkiä pölyjä esim. IKINÄ? Pölykerroksesta päätellen oli tosin jo korkea aikakin, hehe), vein pahvit ja lehdet keräykseen, matot ulos ja hinkkasin myös keittiön ja vessan putipuhtaiksi. Ainoa, mikä jäi tekemättä, on ikkunoiden pesu. Ja senkin toteutan tässä piakkoin. 

Oli ihanaa herätä tänään puhtaassa kodissa, pukea päälle ja lähteä brunssille vanhojen koulukavereiden kanssa ennen duunivuoroa. Ja onhan tää nyt ihan parasta tulla puhtaaseen kotiin.

Mun luona on itse asiassa harvoin sotkuista. Jos joku tulee yllätysvierailulle, mun ei yleensä tarvitse pahoitella sotkuista kotiani. Korkeintaan mulla on sänky petaamatta (omg), tuoleilla joitain vaatteita (siis omg) tai vähän tiskejä tiskaamatta (no omg). Eli no big deal. Se johtuu siitä, että mä en tykkää sotkusta, en sitten yhtään. Se, että jonkun frendin luona näyttää siltä kuin asunto olisi käännetty ylösalain, ei aiheuta mulle yhtään ylimääräistä sydämentykytystä, mutta omassa kodissani en vaan pysty elämään kaaoksessa. Koti on mulle rauhan, rauhoittumisen ja relaamisen kehto ja mun mieli lepää vain, kun tavarat on järjestyksessä. Toki mä oon noin yleisestikin ottaen aika järjestelmällinen luonne (to do -listojen teko on toiseksi parasta, koska vain sitä parempaa on yliviivata tehdyt hommat. Siis se on pa-ras-ta.).

Tää toki välillä törmää yhteen mun laiskuuden kanssa. Jostain syystä esimerkiksi imurin esille ottaminen vaatehuoneesta ja se itse imurointi vaativat välillä ihan megalomaanisia ponnistuksia enkä mä siis millään yhtään jaksais. On se rankkaa, mullakin kun on kuitenkin huikeet 29 neliötä missä imuroida. Villakoirakennelin satunnaiset perustukset ovat siis ehkä se mun isoin sotkuisuuden syntini.

No jaa, could be worse, sanoo optimisti-Anna olkiaan kohautellen ja puhaltaa pari villakoiraa piiloon sohvan alle.

Näillä aseilla hyökkäsin moppi tanassa epäsiisteyttä vastaan. Se kuuluisa imuri plus pari muuta pulloa jäivät, ikävä kyllä, pois tästä kauniista asetelmasta. 

Huomenna vietän vapaapäivää, jonka aloitan nukkumalla sopivan pitkään ja aamutuimaan aion myös hilpaista pitkälle powerwalkille hyvän ystävän kanssa. Jee nukkumista! Jee reippailua! Jee koska "jee" on hauska sana!

Seuraavaksi sitä unta kuuppaan (jee! .......No mites se väsynyt ylivilkkaus?).

xx,

Anna