torstai 18. huhtikuuta 2013

Stressiä ja pahaa mieltä

Mulla on ollut aivan järkyttävä breakdown-kohtaus menossa viimeisen 12 tunnin ajan.

Mulla on ollut todella paha mieli, on itkettänyt ja surettanut ja huolettanut. Mieli on ollut niin maassa, etten muista milloin viimeksi oon ollut näin surkealla tuulella. En oo halunnut poistua kotoa, en oo halunnut opiskella enkä lukea enkä puhua kenenkään kanssa enkä mitään.

Eilen illalla pahaa mieltä aiheutti väsymys ja ensi kertaa kovaa puhjennut pääsykoestressi. Yöllä näin unta, jossa juoksin Nälkäpeli-hengessä karkuun jotain. Sukelsin aitojen alta ja hypin niiden yli, piileskelin pitkässä heinikossa ja vaaterekkien (jep) alla. En muista mitä juoksin karkuun, mutta sen muistan, että unessa tiesin että mä kuolen, jos jään kiinni. Jäin kerran kiinni, mutta pääsin pakoon. Herätessä en ollut vielä jäänyt kiinni uudelleen. Yllättäen nukuin tosi levottomasti, heräilin monta ja kertaa ja muuta tylsää.

Mä näen lisäksi tosi harvoin sellaisia unia, joita muistan. Toi ei onneksi ollut suoranainen painajainen, mutta ikävä uni kuitenkin.


Aamu alkoi unen huomioon ihan hyvin. Mutta sitten erehdyin lukemaan Huorasatua, jonka lainasin kirjastosta. Pääsin sivulle 64 ja sitten mun oli pakko lopettaa. Mä en vaan pystynyt lukemaan sitä. Se oli liian rujo mulle. Mulle tuli sitä lukiessa tosi inhottava ja vastenmielinen olo ja lisäksi paha mieli.

Sitten mä aloin pohtia, että oonko mä jotenkin huono kirjallisuuden kuluttaja, kun en vaan kykene pakottamatta lukemaan joitain kirjoja loppuun (toi ei ollut ensimmäinen). Kykenee muutkin, miksi mä siis en? Pohdin tota niin syvästi, että oli pakko avautua tytöillekin. "Hölmö oot kun ajattelet tollasia", tuli vastaukseksi.

Lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että mä en halua lukea rujoja tai (inho)realistisia kirjoja, koska maailmassa on inhottavia ja ikäviä asioita muutenkin (nälänhädästä ja sodista siihen, että töissä ollessa erään toisen vaateketjun myyjä ei koskaan hymyile tai moikkaa kun tervehdin häntä henkilökunnan käytävillä). Enkä mä halua tuoda niitä ikäviä asioita elämääni yhtään lisää. Mä haluan lukea kirjoja, jotka saa mut hymyilemään, nauramaan ja uskomaan rakkauteen ja elämän upeuteen.

Ja jos se tuomitaan hölmöksi tai naiiviksi ajatusmaailmaksi, niin sitten tuomitaan. Antakaa mun pitää pumpuliset, yltiöpositiivisuuttakin välillä tursuavat teokseni niin te saatte pitää omat ankeat kirjanne.


Ton lisäksi pääsykoestressi on todellakin nostanut päätään. Ja isosti. Oon ollut lähes paniikinomaisessa mielentilassa. Tuntuu, etten osaa mitään, vaikka kuinka oon opiskellut. Ja sitten oon huolestuneena miettinyt, että mitä jos en pääsekään opiskelemaan? Mitä mä sitten teen? Taas yksi välivuosi. Mä en halua. Mä haluan kouluun, mutta entä jos en pääse?

Lisää tuohon muutama huolestunut "mitä jos, mitä jos.." -lause ja itkuinen olo, sekoita, anna hautua ja paniikkisoppa on valmis.


Mutta sitten se ilmestyi jostain. Sellainen tietynlainen mielenrauha ja rauhoittuminen. Ja muistin, että Anna hei, sä aina sanot muille, että asiat menee niin kuin niiden kuuluu mennä. Elämä kulkee eteenpäin ja kaikella on tarkoituksensa ja että loppujen lopuksi kaikki kääntyy hyväksi.

Nyt on mun vuoro sanoa se itselleni.

Kyllä se siitä. (Ja selvisinhän mä mun unessakin "voittajana", kun en jäänyt kiinni. Vaikka oli raskasta ja mua pelotti. Ehkä se olikin vaan mun alitajunnan mulle lähettämä muistutus siitä, että "kaikki on hei loppujen lopuksi hyvin".)


Pääsykokeiden eteen mä en voi muuta kuin tehdä kaikkeni. Yrittää kovasti ja vielä vähän kovemmin. Se joko riittää tai ei. Jos ei, niin sitä mietitään sitten heinäkuussa.

Siihen asti mä vaan toivon niin paljon, että se riittää.


Nyt meen vetämään äidin tekemät villasukat jalkaan ja otan pääsykoematskut esiin.


Kuvituksena kuvia asioista, jotka ovat viime aikoina tehneet mun kovin iloiseksi: kaunis Helsinki, keltaisit narsissit Manskun varrella, T:n rustaama viesti mun muistiinpanojen seassa, lempparein kynsilakkaus aikoihin (joskin nyt jo kärjistä vähän kulunut) ja matkaopas New Yorkiin (10 päivää!!).

Lisäksi mut tekee iloiseksi se, että Justinin keikkaan on enää reilu viikko. En malta odottaa en malta odottaa EN MALTA ODOTTAA!

Ja niin mun mielialakin nousi. Onneksi. Musta on inhottavaa olla surullinen (toisaalta, kenestäpä ei olisi?)

xx,

Anna

ps. tarkoitus ei niinkään ollut moittia Huorasatua teoksena, vaan lähinnä todeta, että senkaltainen kirjallisuus ei vaan sovi mulle. Mulle ei sovi myöskään klassikkojen klassikko Humiseva Harju, ei sitten lainkaan, vaikka sen sainkin vaivalla rämmittyä loppuun.

7 kommenttia:

  1. Voi Anna! Kaikki tollaset epävarmuuden olot ja stressi kuuluu asiaan kun just jotkut pääsykokeetkin on loppujen lopuks iso asia koska ne voi olla käännekohtakin elämässä. Mut kuten sanoit, elämä menee niin kuin sen kuuluu mennä ja kaikki järjestyy vielä omiin uomiinsa! Luotat vaan itseesi kun oot tollanen loistotyyppi, niin ei pitäisi penkin alle mennä :) Tsemppiä ja powerpuffia!

    ps. kaikki kirjat ei vaan sovi kaikille, ja sekin on iha okei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Liti! Mitä mä muuta mä osaan tohon kaikkeen sanoa kuin kiitos ja <3

      ps. en oo tätä varmaan ikinä sanonut, mutta musta on mieletöntä että luet mun blogia. Tuplakiitos siitä.

      Poista
    2. <3 ei mulla muuta. Terkkuja lauantaidiskosta :--D

      Poista
    3. OMG EIKÄ! Miksi tässä ei ole tykkää-nappia?! Soittiks kundit hyvää musaa? Oliks kivaa? :D Mä kuuntelin vaan etkoilulähetyksen radiosta ja olin himassa.

      Poista
    4. Haha oikeesti katoin et näkyyks siel ketää sun näköstä aina välil ku tiiän sun loven sitä kohtaan :--D Joo meil oli tosi kivaa ja oli hyvää musaa! Mut hei Anna, maksa kiittää :))

      Poista
  2. En haluaisi olla maanvaiva, mutta edelleen siitä scrabblesta olisin kiinnostunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sulle mailia, joten kurkkaahan sähköpostisi. Anteeksi että mulla on kestänyt!

      Poista