Tää on jännä tunne, kun tavallaan musta tuntuu, että päivät ihan lentää, mutta sitten kuitenkaan ei. Kevät (tai no rehellisempi termi olisi ehkä venynyt talvi) tuntuu menneen tosi nopeasti, mutta sitten kuitenkin mulla on vielä vajaa kahdeksan viikkoa aikaa pääsykokeeseen. (Suhteutan kaiken ajankulumisen ja tekemisen ja kaiken siihen.)
Siihen ne päivät onkin aika tehokkaasti kuluneet: opiskeluun. Ja toki satunnaiseen töiden tekoon, pitää munkin vuokra ja eläminen maksaa, heh. Mun itseopiskelumatskujen pitäisi tulla huomenna ja oon niistä tosi innoissani!
Ja ihan mahtavaa! Tajusin tossa, että enää reilu kaksi viikkoa ehkä kevään upeimpaan viikonloppuun! Kahden viikon päästä perjantaina on vihdoin se kauanodotettu JUSTININ KEIKKA (miljoona sydäntä ja kevyt sekoaminen), lauantaina juhlitaan ihanan T:n synttäreitä (miljoonaYKSI sydäntä ja !!!!) ja sunnuntaina lennetään maman kanssa New Yorkiin! Oon niin innoissani, ettei taas mitään järkeä!
Voinko vaan laittaa tosi paljon huutomerkkejä? ÄÄÄÄÄÄÄÄ.
AH törmäsi duunimatkallaan tollaseen (ikävä kyllä pahviseen) komistukseen ja oli ihan sitä mieltä, että mun kuuluisi saada se. Kiva se olisi tossa yhdessä nurkassa. Naurettiin kun kelattiin miltä kuulostaisi jos toisin uusia ihmisiä mun luo: "tossa on vaatehuone ja joo, tossa on Justin".
Mutta ohmigod miten jumalaisen söpö se kyllä on. Pahvisenakin. Puspus vaan.
Paljon mitään kummallisempaa mulle ei kuulukaan. Siis mähän oon melkein tylsä. Käyn vaan töissä ja kun on vapaata, mä opiskelen, nukun tai urheilen. Tai treffaan ystäviä.
No paitsi että mä kävin kyllä eilen kampaajalla ja nyt taisi vihdoin löytyä uusi vakkarikampaamo! Ja mikä parasta, se on ihan tossa vieressä. Kyseessä on Olohuone-niminen kampaamo Roban ja Fredan kulmilla. Oon kävellyt sen ohi miljoona kertaa ja aina miettinyt, että niillä on niin kiva sisustus (kattokruunuja ja isot, kultareunaiset peilit), ettei kyseessä voi millään olla huono paikka ja nyt otin itseäni niskasta kiinni ja varasin sieltä ajan hiusten leikkaukseen. Eilen sitten kävin siellä ja oon kyllä tosi tyytyväinen! Henkilökunta oli tosi mukavaa ja mun tukka on ihana! Oma mielipide, tärkein (ja subjektiivisin) mielipide. Pituutta lähti, mutta mä itse käskin leikata kaikki kuivat latvat pois (joita olikin jokunen sentti, kröhöm). Mutta nyt on terve ja kiiltävä tukka, jossa on kevyitä, klassisia kerrostuksia kihartamista sun muuta väsäilyä helpottamassa.
Kyllä nyt hymyilyttää. Me loves ma hair.
(Ja ettei nyt vaan jää epäselväksi, kun noin paljon paikkaa ylistän, niin ihan maksoin oman käyntini, eikä meillä oo mitään yhteistyöhommia meneillään. Vaikka ei se kyllä mua haittaisi, heh.)
Ihanaa kun huomenna on jo perjantai! Mulla ei oikeastaan oo mitään viikonloppupläänejä (paitsi opiskelua), mutta niitä ilmaantuu jos on ilmaantuakseen. Ja melkeinpä mikä tahansa voittaa mun viime lauantain. Joka oli, ikävä kyllä, aika kamala.
Mulla oli viime lauantaina kovasti energiaa ja halusin tehdä jotain. Lempparitytöt vietteli tahoillaan pariskuntailtamia, mutta Sofia seurueineen oli onneksi lähdössä ulos. Menin niiden kanssa Kokomoon, jossa istuttiin ja juteltiin ja kuunneltiin vähän hämmentyneinä niitä kaikkia parin vuoden takaisia hittejä. Musta oli mahtavaa kuulla niitä, koska missä muka enää soitetaan jotain Akonin Sexy Bitchiä? No ei missään. Ja mm. se on yksi niistä biiseistä, joiden tahtiin allekirjoittanut aikoinaan joraili ihan kympillä kun täysi-ikäisyyden rajapyykki oli saavutettu ja baarien ovet auenneet. Vaikka kyseessä ei ehkä ookaan vuosisadan paras biisi, nostalginen se ainakin oli. Ai että.
Jostain syystä päätettiin kuitenkin lähteä vielä jatkoille johonkin (ei oo varmaan vaikea arvata mitä L:llä alkavaa ja -auantaidiskoon loppuvaa mestaa mä liputin?). Mun näkökanta ei tällä kertaa voittanut ja me päädyttiin sitten Tigeriin. Ja voi elämän kevät. En tiedä miksi, mutta siellä oli aivan tajuttoman vähän jengiä, jotain ehkä 50 ihmistä ja musiikkikin oli mitä oli. En muista oonko IKINÄ kaivannut ja ikävöinyt tuttuun, turvalliseen, ihanaan Lauantaidiskoon niin paljon kuin viime lauantaina. Loppuillassa ei nimittäin ollut mitään muuta hyvää kuin seura, jossa mä olin.
Avauduin surkeasta illastani sunnuntaina T:lle, joka lohdutti mua elämänneuvollaan:
"Karkkipussissakin on pahoja karkkeja, jotta ne hyvät maistuis vieläkin paremmalta."
Pitää siis olla huonoja iltoja, jotta ne upeet illat tuntuisi vieläkin upeammilta. Käy järkeen.
Lisäksi oon viime päivinä kuunnellut paljon Eppu Normaalia ja fiilistellyt niiden viimekesäistä Ruissin keikkaa. Joka oli muuten ihan mieletön.
Ja etenkin seuraavat lyriikat iskee muhun kovaa ja korkealta.
mä olin vain tuuli
koko kesämme kääntyilin
puhalsin vastaan
ainoastaan
vapautta rakastin
-Olin vain tuuli / Eppu Normaali
Mutta mä nyt oonkin tämmönen vähän hankala. Hankala ja ah-niin-vapaa sielu. (Katellaan sit ku iskee seuraava "nyyh mullekin joku kainalo nyt" -kohtaus. Haha.)
Nyt meen syömään vähän maitorahkaa ja pilttiä.
xx,
Anna, das Caesar (ihan vaan otsikkoon viitaten. Ja joo, tiiän että keisari on oikeesti saksaksi Kaiser. Ja myös der-sukuinen. Mutta pitäähän sitä saada vähän kielellä leikkiä. Leikki-ikä on koko ikä vai miten se yksi mainos joskus meni?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti