maanantai 16. huhtikuuta 2012

too tired to be tired

Heipsan!

Oslosta on kotiuduttu ja oli mahtava reissu. Paluu arkeen oli kuitenkin semi-ikävä. Duunissa nyt oli kivaa niin kuin aina, mutta kun olisi taas vähän näitä opiskeluhommia. Joita en tietenkään voinut tehdä Oslossa. Koska paljon mielummin jätän ne kaikki viimeiselle illalle, jolloin tulee paniikki ja itkupotkuraivarikohtaukset. Etenkin näin väsyneenä. Tää väsymys on jotain jäätävää, varsinkin kun mä en ole edes fyysisesti väsynyt vaan se kaikki väsymys on sellaista henkistä, päänsisäistä väsymystä. Niin paljon tapahtuu koko ajan sekä oikeassa elämässä että mun pään sisällä, enkä mä ehdi prosessoida asioita mitenkään, koska koko ajan pitää mennä ja tulla ja juosta joka paikassa.

Ja kun mä olen väsynyt, mä olen äärimmäisen herkkä ja mun mielikuvitus laukkaa tavallistakin villimmin. Esimerkkinä tänään sarjassamme "liian väsynyt Anna". En ollut kuullut mitään mun lempparitytöstä T:stä kahteen päivään, eikä se vastannut edes mun moniin viesteihin. Aloin pelätä että sille on sattunut jotain ja kun tänään töissä laitoin sille ruokkiksella viestin, eikä vastausta vieläkään kuulunut, aloin olla ihan varma, että T on vähintään sairaalassa ja makaa jossain koomassa eikä mulle oo ilmoitettu mitään! Tää johti siihen, että pidättelin töissä itkua. Aloin jo ajatella, että kuka mulle kohta soittaa ja kertoo, että T:lle on käynyt jotain kamalaa. Näin jo itseni sen sairaalasängyn vierellä juttelemassa sille ja soittamassa sille Florence + the Machinesia ja Gleen biisejä ja sen soittaria. (Koomapotilaidenhan sanotaan virkoavan todennäköisemmin jos ne kuulee tuttuja ääniä.)

Tässä vaiheessa olis vaikka voinut soittaa sille järkikullalle ja pyytää sitä takasin käyttöön.

No. Tulin kotiin, avasin koneen ja T oli online fabossa! Oi jumalan kiitos, se on kunnossa ja elossa! (Tuliko tää yllätyksenä kellekään muulle paitsi mulle?) Taas, hyvä etten alkanut itkeä helpotuksesta.

Siis ihan oikeesti, eihän tässäkään ollut taas mitään järkeä. Mutta tää on taas niitä juttuja, joille myöhemmin (lue: ens lauantaina T:n 21vee synttäreillä) nauretaan vatsat kipeiks.

Toinen hauska juttu oli, että koko eilisillan ja tän päivän oon panikoinut mun matkakortin olinpaikkaa. Oon ihan satavarma, että otin sen mukaan Osloon, mutta nyt sitä ei oo missään. Mylläsin äsken läpi mun matkalaukun, Louissin, toilettilaukun, meikkilaukun, kaikki kirjat joiden väliin se ois voinu ajautua... Nada. Olin jo ihan epätoivon vallassa ja täysin vakuuttunut, että se makaa ypöyksin jossain meidän Oslo-vierashuoneen nurkassa (niin oliko tässä kyse koirasta vai elottomasta matkakortista?). No, päätin kuitenkin vielä käydä läpi takin taskut. Ensin takki, joka mulla oli mukana Oslossa. Ei tulosta. Sitten takki, jota mulla EI ollut mukana. Oho. Ei oo varmaan vaikee arvata, mitä sieltä löytyi. Hups.

No jaa. Tärkeintä on, että se löytyi!

Nyt meen jatkaa noita opiskeluhommia.

Väsynyt matkustaja says hi @ Oslo Airport

O-ou. Telkkarista tulis näköjään illalla Titanic. Ei kiinnosta ei kiinnosta ei kiinnosta, opiskelu jee opiskelu jee opiskelu je...neaaaaar faaar wheeereeeeveeeer you aaaare....

Sitäpaitsi en oo nähny Titanicia moneen vuoteen.


Varmat vesiputousitkut siis odotettavissa. Mutta on se vaan niin hyvä. Ja Kate Winslet on niin kaunis.

Onneks itkeminen Titanicin aikana on enemmänkin sääntö kuin poikkeus,

Anna

2 kommenttia: