Tällä viikolla

Mä jotenkin olin kelaillut, että kun mulla on ollut tää viikko hiihtolomaa koulusta niin olisi jotenkin paljon aikaa postailulle sun muulle. No kävikin sitten niin, että buukkasin viikkoni täyteen treffejä ystävien kanssa. Jos en ollut illalla töissä, olen ollut nauttimassa rakkaiden ihmisten seurasta hyvän ruoan äärellä. Vähän mälsää blogin kannalta, mutta kertakaikkisen rentouttavaa omaa henkistä hyvinvointiani ajatellen.

Torstaina kävin itselleni uudessa kirjastossa Hallituskadulla Tuomiokirkon naapurissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjasto osoittautui ainoaksi järkeväksi paikaksi, josta löytyi mun eräs hissan kirjatentti-kirja. Oli tosi jännittävää vaeltaa hyllyjen välissä ja etsiskellä kirjaa. Olisin toki voinut kysyä apua, mutta oon vähän sellainen "minäitse"-mimmi.

Tenttikirjoja onkin nyt sitten kerättynä niin paljon, että kylässä ollut siskoni meinasi pyörtyä pinon nähdessään. Mutta what can I do, tulossa on kolme hissan tenttiä ja yksi kirjallisuustieteen tentti.

SKS:n kirjasto oli niin vanhanaikainen, että tää historia-lover oli ihan seitsemännessä taivaassa.

Sää, takki: harmaita. Tsufe: mustaa. Mieliala: aurinkoisen keltainen.

Viikon ehdoton "jos mun päivä olisi tarvinnut pelastamista, tämä olisi pelastanut sen" -momentti tapahtui duunissa. Meidän uusin työntekijä, joka on ollut talossa nyt muutaman viikon, kertoi kuluneella viikolla luulleensa koko ajan, että mä olen suomenruotsalainen (mulla/meillä on paljon svenska talandeja kollegoina) ja voi jukranpujut, ette voi edes kuvitella miten iloiseksi siitä tulin! Hän perusteli väitettään toteamalla, että "kun sä aina puhut ruotsia kaikkien asiakkaiden kanssa". Tietenkin puhun, jos asiakas puhuu mulle ruotsia, koska tahdon olla kohtelias vaikkei ruotsi äidinkieleni olekaan.

On kyllä ihan mieletöntä, miten paljon mun ruotsi on pelkästään duunin takia kohentunut.

 #munäitionparas #laskiaispulla #mums #pullapäivässäpitäämieleniloisena 

Katsokaa nyt näitä pikku pöwwökasoja!! Wäwäwää, nää on niin söpöjä.

Mulla oli vaimokkeen eli parhaan ystäväni kissasisarukset eli mun kummilapset hoidossa yhtenä iltana. Kulutin monta kymmentä minuuttia yrittäen saada heistä tarkkaa kuvaa, mutta nämä ovat aika liikkuvaista sorttia.

Eilen juhlittiin perinteisesti Ruissin henkilökunnan pikkujouluja, Turussa tietenkin. Köröteltiin bussilla Turkuun ja takaisin ja kuten pikkujoulujen henkeen kuuluu, kuivin suin ei tarvinnut olla hetkeäkään, jos ei itse tahtonut, hehe. Ohjelmassa oli paljon ruokaa ja hengailua hyvän jengin kanssa. Paluumatkalla tajuttiin, että Tavastialla (jonka eteen bussi meidät tulisi jättämään) oli menossa kaikkien aikojen toinen Lasermehu-klubi, joka sitten pienellä porukalla päätettiin tsekata! Mua harmitti ihan kamalasti kun en päässyt kyseisen tapahtuman "lanseeraus"iltaan, joten olin hyvin innoissani. Ehdittiin paikalle vain puoli tuntia ennen pilkkua, mutta parempi sekin kuin ei mitään! Meno oli aika cool ja musa siistin oloista (vaikka enhän mä musiikista tiedä juuri tuon taivaallista, hahah).

#prepikkujouluselfie #tukkaolimintissä #sitastuinovestaulos

Toim. huom. Kaikki kuvassa näkyvät lasit eivät ole allekirjoittaneen. Ehkä.

Tänään on sitten vähän väsyttänyt, mutta onneksi ei ole mitään, mihin kahdet päiväunet eivät auttaisi.  Vaikka onkin lauantai-ilta, aion mennä suhteellisen ajoissa nukkumaan ja nukkua hyvän, tasoittavan yön. Ah, nukkuminen on parasta.

Ihanaa loppuviikonloppua!

xx,

Anna

ps. mä oon tässä vähän pohdiskellut, että josko kuvaisin ehkä pienen höpötysvideopostauksen. Sellaista joskus toivottiin ja olen ehkä vihdoin kypsynyt ehdotukselle, koska musta se on ainakin ajatuksen tasolla hauska idea. Mitä mieltä te ootte? Ehdottomasti vai ei missään nimessä (HAHA)?

pps. tiedän, että kännykkäräpsyjen laatu ei päätä huimaa, mutta musta postauksia on kivempi lukea, jos niissä on edes vähän kuvitusta

Some bunny loves you eli se olis ystävänpäivä tänään

Hei te kaikki siellä,

tulin vain pikaisesti näpyttämään teille ystävänpäivä-kuulumiset!

Palasin pari tuntia sitten lyhyeltä, mutta rentouttavalta reissulta kotikotoa. Vietin vuorokauden äidin lellittävänä, ja voin kertoa että tuli tarpeeseen! Nukuin yli 10 tuntia, höpöttelin äidin ja nuorimman siskon kanssa, söin paljon ja hyvää ruokaa ja join monta kupillista kahvia = täy-del-lis-tä.

Junan saavuttua steissille kipitin suoraan tapaamaan rakasta ystävääni, jonka kanssa kävimme ystävänpäivä-drinkeillä. Vaihdoimme kuulumisia ja paransimme maailmaa mojitojen äärellä.

Kulunut viikko on ollut melkoista tykitystä. Töitä on ollut tavalliseen, kokopäiväiseen tapaan, jonka lisäksi olen ollut kolmena iltana luennoilla ja tehnyt kaksi tenttiä. Onneksi ensi viikolla on hiihtolomaviikko eli ei yhtään koulua! Pelkkä töissä käyminen tuntuu suorastaan lomailulta, heh. Väliviikon jälkeen koulua on kolmena iltana viikossa vielä seuraavat kaksi viikkoa ja sitten alkaa suurin osa kursseista (tenttejä lukuunottamatta, APUAA) olla taputeltuina. Olen ajatellut jossain vaiheessa kasata postaukseksi vuoden aikana suorittamiani avoimen opintoja ja siihen liittyviä hommeleita, joku muukin kun saattaa joskus olla samassa tilanteessa kuin meikäläinen viime syksynä.

Ystävänpäivä-deittiä noin niin kuin romanttisessa mielessä mulla ei ole eikä tule, mutta en ole siitä lainkaan harmissani. Ystävissä (ja perheessä) riittää rakkautta yllin kyllin.

Seuraavaksi siirryn lempinaapurini/lempityttöni luo viinipullon kera, luvassa lienee pikkuisen bailaushommia. Mun tanssijalkaa on kyllä vipattanutkin jo niin monta viikkoa, että oli jo aikakin!

Ihanaa ystävänpäivää tänään ja myös kaikkina muina 364 päivänä vuodessa!

Suukko ja halaus,

Anna

ps. maailman söppeleimmät pupetoverit löytyivät täältä

Maanantaihauskaa

Näin Facebookissa linkatun hauskan oloisen nettitestin, jonka (tietenkin) päätin tehdä. Mä oon just niitä tyttöjä, jotka saattaa kuluttaa tunteja erilaisia nettitestejä tehden. Ajantappamista parhaimmillaan ja aivan mielettömän hupaisaa!

Tein siis tosiaan testin, jonka nimi kuului "Kuinka pitkään pysyt sinkkuna?" (Joo jep lololololol mutta en vaan voinut vastustaa).

Ja katsokaapa mitä sain vastaukseksi:

Sitä huutonaurun määrää.

SIIS. MITÄ. HEMMETTIÄ. NYT. TAAS?! 

Pilaileeko toi testi mun kustannuksella? Aloin ihan todella nauraa ääneen kun vastaus lävähti ruutuun ja kun naurusta ei tullut loppua, duunikaverikin tuli kysymään, mille oikein nauran. 

Olisi varmaan pitänyt valita "Mistä haaveilet?" -kyssärin kohdalla sokkotreffit/törmääminen unelmien kumppaniin uraan keskittyvän vastauksen sijaan..........

Mä en nyt oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Ehkä mä olen liian tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni vaikka ei ole miestä tekemässä elämästä täydellistä ja minusta ehjää plus kokonaista, hahaha. 

Kun nauruni laantui ja rauhoituin vähän, aloin ajattelemaan asiaa. Tavallaan on kyllä vähän hurja ajatus, että vaikka toki kyseessä on vain leikkimielinen testi, sen mukaan ainoa tilanne, jolloin voit olla tyytyväinen elämääsi ja esimerkiksi valita mielummin etenemisen uralla kuin ne hemmetin sokkotreffit, on silloin kun seurustelet ja olet parisuhteessa. 

Mulle (lue: sinkulle) toi kuulostaa vaan ihan hippasen karulta. Ikään kuin mä eläisin jotenkin vajavaista tai "huonompaa" elämää, koska en seurustele. (Ja joo, kärjistän nyt vähän aika paljon, mutta you got the point.)

Toki mullakin, kuten varmasti meillä kaikilla joskus, on hetkeni, jolloin kaipaisin jotakuta vierelleni, mutta pääpiirteittäin mä olen kuitenkin onnellinen juuri näin. Tuskinpa mä rakastuisin yhtään sen nopeammin, jos itkisin joka päivä kuinka "mä oon niin yksin ja ei oo ketään ja ei mua kukaan rakasta ja nyyhnyyh", joten on paljon kivempi käyttää sama aika ja energia keskittyen elämässä oleviin hyviin asioihin. Mä uskon, että rakkaus ei tule väkisin hakemalla tai asiaa surkuttelemalla. Se tulee kun sen aika on, pitää vain olla avoin elämälle ja sen suomille mahdollisuuksille. Ei rakastuminen/rakkaus tee mun elämästä täydellistä, eikä minusta "ehjempää", hyvänen aika, enhän mä edes ole mitenkään "hajalla" tai "vaillinainen". Näen asian enemmänkin niin, että toisen puoliskon olisi tarkoitus täydentää sua, ei paikata tai korjata. 

Oh well. Tärkeintä on kuitenkin ehkä muistaa, että kyseessä on kuitenkin vain hupsu nettitesti, joka ei määrittele kenenkään elämää sen enempää kuin horoskoopitkaan. 

Ihanaa viikon alkua!

xx,

Anna

ps. ylläolevan testituloksen lisäksi olen tänään nauranut EVK-ryhmässä (naamakirjasta löytyvä Eläinvideokerho, VAHVA SUOSITUS! Paras ryhmä ikinä!) jaetuille eläin-memeille ja töissä heitetyille huonoille vitseille

 

Illaksi kotiin

Saavuin juuri kotiin. Vaikka matkustelu on ihanaa, niin joka ainut kerta Helsinkiin saapuminen ja kotiovesta sisään astuminen tekee mut aivan järisyttävän onnelliseksi. Olin mä sitten kuusi kuukautta tai kaksi päivää poissa, joka kerta se tuntuu yhtä hyvältä.

On vaan ihanaa tulla kotiin. Varmaan osittain siksi, koska rakastan mun kotia.

Vaikka lomailu rentouttaa ja "pakohetket" tavallisesta arjesta piristää, tänäänkin koneen lähtiessä nousuun Arlandasta kohti Helsinki-Vantaata ajatus kotiinpaluusta ja siitä aivan tuikitavallisesta arjesta teki mut hyvin onnelliseksi.

Mä olen aina tykännyt Finnairin mainoksista ja etenkin ne mainokset, joissa aikoinaan lopuksi tuli teksti "Illaksi kotiin", herkisti mut aina hetkeksi.

Tänään herkistyin taas, kun tajusin, että Finski todellakin tuo/toi mut illaksi kotiin.

xx,

Anna

ps. bloggaajalla on taas "no kun elämä ja Helsinki ja Tukholma ja kaikki on vaan niin ihanaa ja yhyy ja oon niin onnellinen pieni hölmö" -vaihde päällä

pps. bloggaaja ei ole kirjoittanut postausta yhteistyössä Finskin kanssa, bloggaaja on vain tyytyväinen asiakas

ppps. bloggaajalla on paljon asiaa muun muassa yksiön sisustamisesta ja siihen liittyvistä probleemoista, Tukholmasta, ruotsin kielestä ja Taylor Swiftistä. Bloggaaja palaa linjoille taas luultavasti huomenissa

pppps. bloggaaja ei yleensä puhu itsestään kolmannessa persoonassa, kts. ensimmäinen ps.-kohta ja kiinnitä huomiota etenkin sanaan "hölmö"

Puhelinterkut Tukholmasta

Mulla on ollut ihan järjetön viikko, joka ikinen päivä on mennyt samaa kaavaa: aamulla ylös ja töihin - kouluun - kotiin nukkumaan.

Onneksi edessä on vapaa viikonloppu ja mikä parasta, saavuttiin just Tukholmaan. Ollaan rakkaan ystäväni kanssa lyhyellä getaway-reissulla täällä naapurivaltakkunnassa. Reissun tarkoituksena on vain ottaa rennosti, ihailla Tukholmaa, syödä hyvin ja ehkä vähän shoppailla.

Palaan huomenna takasin Stadiin (ja myös blogin pariin, mulla on kauheesti asiaa ja viikonloppuna  vihdoin aikaa!), joten nyt ihanaa perjantaita kaikki! Vi hörs igen imorgon!

xx,
Anna

Päivän naurut

Mun on pakko tulla jakamaan eräs kuvasarja, johon törmäsin ajantapposivustojen jakamiskeitaassa eli Facebookissa. Joku kaveri oli jakanut linkin, jonka takaa paljastui Disney-prinsessoja, joille on muokattu realistiset hiukset. Olenkin aina pohtinut, että mitähän tuuheuttavaa shampoota Ariel käyttää, kun sen tukka on koko ajan pöyheä, jopa siellä veden alla.

Mua siis kikatutti etenkin tää todella paljon:

Ariel

Ariel with wet hair

Päivän toiset naurut aiheutin itse tänään ruotsin tunnilla kun neljän hengen ryhmissä taivutimme verbejä, joita piti sen jälkeen käyttää itsekeksimässään lauseessa, kukin vuorollaan. Kun vuorossa oli välja-verbi ja mulle osui kohdalle verbin preesensin taivutus ja käyttö, ensimmäinen lause, joka juolahti mieleeni, kuului seuraavasti:

"Jag väljer dig, Pikachu!"

On hienoa huomata, että yliopistotason ruotsintunnit ja kuuden vuoden ruotsin opiskelut sitä ennen eivät ole menneet hukkaan.

Kiitos päivän kolmansista nauruista kuuluu laulavalle seinänaapurilleni: tänään vuorossa oli Ricky Martinin Livin' La Vida Loca. On jotenkin aina yhtä hilpeää kuulla aikuisen miehen vetävän kappaleita laidasta laitaan sydämensä kyllyydestä. Mun seinänaapuri se vaan rokkaa tykimmin.

Toivottavasti hymähditte edes vähän. Olkoon viikkonne naurua ja kikatusta täynnä!

xx,

Anna

ps. ylläolevat kuvat plus lisää "Jos Disney-prinsessoilla olisi realistiset hiukset" -kuvia täällä (myös muokattu Jasmine nauratti!)

Lihansyöjän täyskäännös

Tiedättekö, tajusin tossa jokin aika sitten, että en ole enää hetkeen syönyt lihaa. En mitään punaista lihaa enkä kanaa. Kalaa ja äyriäisiä olen syönyt muutamana kertana viikossa. Ja etanoita. Jouluna maistoin palan kinkkua, mutta sen enempää ei maistunut. En ole oikeastaan kaivannut lihaa, mikä on ihmetyttänyt vähän itseänikin, ehdinhän kuitenkin syödä "kaikkiruokaisesti" yli 24 vuotta.

Kaikki tämä lähti liikkeelle eräänä iltana joskus marraskuussa, jolloin eksyin ystäväni kanssa vahingossa katsomaan nettivideota, jossa näytetään kuinka possuja teurastetaan ennen kuin ne laitetaan lihoiksi. Eikä kyseessä ollut edes mikään kettutyttöjen kuvaama salavideo, jossa olisi roiskunut veri tai muuta vastaavaa. Ei tarvinne varmaan erikseen mainita, että kovin kauan ei video ehtinyt pyöriä kun mä peitin silmäni ja pyysin ystävääni laittamaan videon pois. Mutta mä näin tarpeeksi. Tää kuulostaa varmasti äärimmäisen typerältä, mutta vasta silloin mulle todella realisoitui se, että ne eläimet kuolee siksi että me saisimme suuhunpantavaa vaikka me eletään ihan mielettömän yltäkylläisyyden keskellä. Ja mulle tuli kyseisestä videosta niin paha mieli, että kun seuraavan kerran menin kauppaan tarkoituksenani ostaa ruokaa kotiin, lihahyllyn edessä mä aloin voida pahoin. Siis ihan fyysisesti. Ajatuskin siitä, että mun pitäisi syödä jotain edessä olevista liha-asioista aiheutti mulle huonon olon. Ja sen jälkeen en ole syönyt lihaa kuin kahdesti.

Mä olen aina tiennyt olevani herkkä ja tunteiden vietävissä, mutta en olisi ikinä ajatellut sen ilmenevän myös näin.

Toki mä tiedostan, että useista eläimistä pyritään käyttämään kaikki mahdollinen juuri siksi, ettei eläin kuolisi "turhaan". Ja tiedän myös, että kuolee eläimiä päivittäin villeinä luonnossakin, aivan kuten meitä ihmisiäkin menehtyy - se on luonnon kiertokulkua, jolle ei voi mitään. Mä en myöskään halua kuulostaa saati sitten syyllistää ketään siitä, että tämä on päättänyt syödä lihaa. Se on jokaisen oma asia, mun pointtina on vain kertoa, miten itse asian koen.

Mä en tiedä, onko tää vain jokin ohimenevä vaihe vai ehkä loppuelämän juttu, mutta en ainakaan vielä koe tarpeelliseksi palauttaa lihaa ruokavaliooni. Kyllä mulla on oikein tuoreessa muistissa, kuinka hyvältä kunnon pihvi maistuu, mutta vaa'assa painaa toistaiseksi liikaa mielikuva sen (mahdollisesta) alkuperästä.

Lähipiiri on suhtautunut asiaan aivan kuten ajattelinkin: hyväksyen ja huomioonottavasti. Ja olen ollut kovin liikuttunut, kun etenkin vanhempani ovat tehneet parhaansa yrittäessään ottaa uudistuneen ruokavalioni huomioon kotona vieraillessani, olenhan kuitenkin perheen ainoa kasvissyöjä.

Ja joo, mulla ei ole aavistustakaan, mikä on oikea termi tälle mun uudelle ruokavaliolle. Vegaani, vegetaristi ja mitä kaikia noita nyt on. Mulla ei ole tarvetta määritellä itseäni sen perusteella, mitä syön, siksi kutsun itseäni simppelisti vain kasvissyöjäksi, joka syö joskus kalaa.

Minä New Yorkissa yhden suosikkiharrastukseni parissa. Syöminen rules ok.

Mä teen muutenkin niin naurettavan vähän ruokaa kotona (kiitos loistavien työpaikkaetujen), että tää näkyy ainoastaan lähinnä kun syön ulkona tai tosiaan vierailen perheenjäsenten luona. Kotona ollessa popsin muutenkin paljon raejuustoa puuron kanssa ja sen verran paljon maitorahkaa, hedelmiä ja pähkinöitä välipalaksi, että proteiinin saannista en ole huolissani, treenaamisestakaan huolimatta. Olen kuitenkin ajatellut konsultoida syömisiin liittyen ystävääni, joka aikoinaan laati mun saliohjelman ja joka samaan hengenvetoon kehotti mua aloittamaan magnesiumin käytön. Kiinnostaa kuulla mitä hän sanoo.

Toki lihattomuus rajoittaa syömisiä (huomasin tämän eilen kun etsin jotain kivaa ja ah-niin-terveellistä valmisruokaa pikkuisen lähikauppani pakastekaapeista. Tosi moni lämmitämikrossataiuunissa-asia sisältää joko lihaa tai kanaa enkä mä jaksanut valmistaa mitään, edes keittää riisiä. Päädyin siis lopulta vegepizzaan.), mutta onneksi tätä nykyä kasvisruokailijat on otettu tosi hyvin huomioon niin ruokakaupoissa kuin rafloissakin.

Ja sitäpaitsi kasvisruokahan on tosi hyvää ja monipuolista. Mä tilasin usein ulkona syödessäni kasvisruokaa jo ennen tätäkin, ihan vaan koska nam ja herkullista.

Kiinnostavaa nähdä mitä jatkossa tapahtuu. Toistaiseksi on kuitenkin hyvä näin.

Koska mä tarvitsen uusia ideoita (keittiössä mun mielikuvitus katoaa aina olemattomiin), mitkä on teidän home made -lempparikasvisruokia? Mun paras ystävä T liputtaa täytettyjen paprikoiden puolesta (niiden ohje kuulosti niin helpolta, että yritän ehkä tällä viikolla kokeilla niiden väsäämistä itsekin).

xx,

Anna