Maanantaihauskaa

Näin Facebookissa linkatun hauskan oloisen nettitestin, jonka (tietenkin) päätin tehdä. Mä oon just niitä tyttöjä, jotka saattaa kuluttaa tunteja erilaisia nettitestejä tehden. Ajantappamista parhaimmillaan ja aivan mielettömän hupaisaa!

Tein siis tosiaan testin, jonka nimi kuului "Kuinka pitkään pysyt sinkkuna?" (Joo jep lololololol mutta en vaan voinut vastustaa).

Ja katsokaapa mitä sain vastaukseksi:

Sitä huutonaurun määrää.

SIIS. MITÄ. HEMMETTIÄ. NYT. TAAS?! 

Pilaileeko toi testi mun kustannuksella? Aloin ihan todella nauraa ääneen kun vastaus lävähti ruutuun ja kun naurusta ei tullut loppua, duunikaverikin tuli kysymään, mille oikein nauran. 

Olisi varmaan pitänyt valita "Mistä haaveilet?" -kyssärin kohdalla sokkotreffit/törmääminen unelmien kumppaniin uraan keskittyvän vastauksen sijaan..........

Mä en nyt oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Ehkä mä olen liian tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni vaikka ei ole miestä tekemässä elämästä täydellistä ja minusta ehjää plus kokonaista, hahaha. 

Kun nauruni laantui ja rauhoituin vähän, aloin ajattelemaan asiaa. Tavallaan on kyllä vähän hurja ajatus, että vaikka toki kyseessä on vain leikkimielinen testi, sen mukaan ainoa tilanne, jolloin voit olla tyytyväinen elämääsi ja esimerkiksi valita mielummin etenemisen uralla kuin ne hemmetin sokkotreffit, on silloin kun seurustelet ja olet parisuhteessa. 

Mulle (lue: sinkulle) toi kuulostaa vaan ihan hippasen karulta. Ikään kuin mä eläisin jotenkin vajavaista tai "huonompaa" elämää, koska en seurustele. (Ja joo, kärjistän nyt vähän aika paljon, mutta you got the point.)

Toki mullakin, kuten varmasti meillä kaikilla joskus, on hetkeni, jolloin kaipaisin jotakuta vierelleni, mutta pääpiirteittäin mä olen kuitenkin onnellinen juuri näin. Tuskinpa mä rakastuisin yhtään sen nopeammin, jos itkisin joka päivä kuinka "mä oon niin yksin ja ei oo ketään ja ei mua kukaan rakasta ja nyyhnyyh", joten on paljon kivempi käyttää sama aika ja energia keskittyen elämässä oleviin hyviin asioihin. Mä uskon, että rakkaus ei tule väkisin hakemalla tai asiaa surkuttelemalla. Se tulee kun sen aika on, pitää vain olla avoin elämälle ja sen suomille mahdollisuuksille. Ei rakastuminen/rakkaus tee mun elämästä täydellistä, eikä minusta "ehjempää", hyvänen aika, enhän mä edes ole mitenkään "hajalla" tai "vaillinainen". Näen asian enemmänkin niin, että toisen puoliskon olisi tarkoitus täydentää sua, ei paikata tai korjata. 

Oh well. Tärkeintä on kuitenkin ehkä muistaa, että kyseessä on kuitenkin vain hupsu nettitesti, joka ei määrittele kenenkään elämää sen enempää kuin horoskoopitkaan. 

Ihanaa viikon alkua!

xx,

Anna

ps. ylläolevan testituloksen lisäksi olen tänään nauranut EVK-ryhmässä (naamakirjasta löytyvä Eläinvideokerho, VAHVA SUOSITUS! Paras ryhmä ikinä!) jaetuille eläin-memeille ja töissä heitetyille huonoille vitseille

 

Illaksi kotiin

Saavuin juuri kotiin. Vaikka matkustelu on ihanaa, niin joka ainut kerta Helsinkiin saapuminen ja kotiovesta sisään astuminen tekee mut aivan järisyttävän onnelliseksi. Olin mä sitten kuusi kuukautta tai kaksi päivää poissa, joka kerta se tuntuu yhtä hyvältä.

On vaan ihanaa tulla kotiin. Varmaan osittain siksi, koska rakastan mun kotia.

Vaikka lomailu rentouttaa ja "pakohetket" tavallisesta arjesta piristää, tänäänkin koneen lähtiessä nousuun Arlandasta kohti Helsinki-Vantaata ajatus kotiinpaluusta ja siitä aivan tuikitavallisesta arjesta teki mut hyvin onnelliseksi.

Mä olen aina tykännyt Finnairin mainoksista ja etenkin ne mainokset, joissa aikoinaan lopuksi tuli teksti "Illaksi kotiin", herkisti mut aina hetkeksi.

Tänään herkistyin taas, kun tajusin, että Finski todellakin tuo/toi mut illaksi kotiin.

xx,

Anna

ps. bloggaajalla on taas "no kun elämä ja Helsinki ja Tukholma ja kaikki on vaan niin ihanaa ja yhyy ja oon niin onnellinen pieni hölmö" -vaihde päällä

pps. bloggaaja ei ole kirjoittanut postausta yhteistyössä Finskin kanssa, bloggaaja on vain tyytyväinen asiakas

ppps. bloggaajalla on paljon asiaa muun muassa yksiön sisustamisesta ja siihen liittyvistä probleemoista, Tukholmasta, ruotsin kielestä ja Taylor Swiftistä. Bloggaaja palaa linjoille taas luultavasti huomenissa

pppps. bloggaaja ei yleensä puhu itsestään kolmannessa persoonassa, kts. ensimmäinen ps.-kohta ja kiinnitä huomiota etenkin sanaan "hölmö"

Puhelinterkut Tukholmasta

Mulla on ollut ihan järjetön viikko, joka ikinen päivä on mennyt samaa kaavaa: aamulla ylös ja töihin - kouluun - kotiin nukkumaan.

Onneksi edessä on vapaa viikonloppu ja mikä parasta, saavuttiin just Tukholmaan. Ollaan rakkaan ystäväni kanssa lyhyellä getaway-reissulla täällä naapurivaltakkunnassa. Reissun tarkoituksena on vain ottaa rennosti, ihailla Tukholmaa, syödä hyvin ja ehkä vähän shoppailla.

Palaan huomenna takasin Stadiin (ja myös blogin pariin, mulla on kauheesti asiaa ja viikonloppuna  vihdoin aikaa!), joten nyt ihanaa perjantaita kaikki! Vi hörs igen imorgon!

xx,
Anna

Päivän naurut

Mun on pakko tulla jakamaan eräs kuvasarja, johon törmäsin ajantapposivustojen jakamiskeitaassa eli Facebookissa. Joku kaveri oli jakanut linkin, jonka takaa paljastui Disney-prinsessoja, joille on muokattu realistiset hiukset. Olenkin aina pohtinut, että mitähän tuuheuttavaa shampoota Ariel käyttää, kun sen tukka on koko ajan pöyheä, jopa siellä veden alla.

Mua siis kikatutti etenkin tää todella paljon:

Ariel

Ariel with wet hair

Päivän toiset naurut aiheutin itse tänään ruotsin tunnilla kun neljän hengen ryhmissä taivutimme verbejä, joita piti sen jälkeen käyttää itsekeksimässään lauseessa, kukin vuorollaan. Kun vuorossa oli välja-verbi ja mulle osui kohdalle verbin preesensin taivutus ja käyttö, ensimmäinen lause, joka juolahti mieleeni, kuului seuraavasti:

"Jag väljer dig, Pikachu!"

On hienoa huomata, että yliopistotason ruotsintunnit ja kuuden vuoden ruotsin opiskelut sitä ennen eivät ole menneet hukkaan.

Kiitos päivän kolmansista nauruista kuuluu laulavalle seinänaapurilleni: tänään vuorossa oli Ricky Martinin Livin' La Vida Loca. On jotenkin aina yhtä hilpeää kuulla aikuisen miehen vetävän kappaleita laidasta laitaan sydämensä kyllyydestä. Mun seinänaapuri se vaan rokkaa tykimmin.

Toivottavasti hymähditte edes vähän. Olkoon viikkonne naurua ja kikatusta täynnä!

xx,

Anna

ps. ylläolevat kuvat plus lisää "Jos Disney-prinsessoilla olisi realistiset hiukset" -kuvia täällä (myös muokattu Jasmine nauratti!)

Lihansyöjän täyskäännös

Tiedättekö, tajusin tossa jokin aika sitten, että en ole enää hetkeen syönyt lihaa. En mitään punaista lihaa enkä kanaa. Kalaa ja äyriäisiä olen syönyt muutamana kertana viikossa. Ja etanoita. Jouluna maistoin palan kinkkua, mutta sen enempää ei maistunut. En ole oikeastaan kaivannut lihaa, mikä on ihmetyttänyt vähän itseänikin, ehdinhän kuitenkin syödä "kaikkiruokaisesti" yli 24 vuotta.

Kaikki tämä lähti liikkeelle eräänä iltana joskus marraskuussa, jolloin eksyin ystäväni kanssa vahingossa katsomaan nettivideota, jossa näytetään kuinka possuja teurastetaan ennen kuin ne laitetaan lihoiksi. Eikä kyseessä ollut edes mikään kettutyttöjen kuvaama salavideo, jossa olisi roiskunut veri tai muuta vastaavaa. Ei tarvinne varmaan erikseen mainita, että kovin kauan ei video ehtinyt pyöriä kun mä peitin silmäni ja pyysin ystävääni laittamaan videon pois. Mutta mä näin tarpeeksi. Tää kuulostaa varmasti äärimmäisen typerältä, mutta vasta silloin mulle todella realisoitui se, että ne eläimet kuolee siksi että me saisimme suuhunpantavaa vaikka me eletään ihan mielettömän yltäkylläisyyden keskellä. Ja mulle tuli kyseisestä videosta niin paha mieli, että kun seuraavan kerran menin kauppaan tarkoituksenani ostaa ruokaa kotiin, lihahyllyn edessä mä aloin voida pahoin. Siis ihan fyysisesti. Ajatuskin siitä, että mun pitäisi syödä jotain edessä olevista liha-asioista aiheutti mulle huonon olon. Ja sen jälkeen en ole syönyt lihaa kuin kahdesti.

Mä olen aina tiennyt olevani herkkä ja tunteiden vietävissä, mutta en olisi ikinä ajatellut sen ilmenevän myös näin.

Toki mä tiedostan, että useista eläimistä pyritään käyttämään kaikki mahdollinen juuri siksi, ettei eläin kuolisi "turhaan". Ja tiedän myös, että kuolee eläimiä päivittäin villeinä luonnossakin, aivan kuten meitä ihmisiäkin menehtyy - se on luonnon kiertokulkua, jolle ei voi mitään. Mä en myöskään halua kuulostaa saati sitten syyllistää ketään siitä, että tämä on päättänyt syödä lihaa. Se on jokaisen oma asia, mun pointtina on vain kertoa, miten itse asian koen.

Mä en tiedä, onko tää vain jokin ohimenevä vaihe vai ehkä loppuelämän juttu, mutta en ainakaan vielä koe tarpeelliseksi palauttaa lihaa ruokavaliooni. Kyllä mulla on oikein tuoreessa muistissa, kuinka hyvältä kunnon pihvi maistuu, mutta vaa'assa painaa toistaiseksi liikaa mielikuva sen (mahdollisesta) alkuperästä.

Lähipiiri on suhtautunut asiaan aivan kuten ajattelinkin: hyväksyen ja huomioonottavasti. Ja olen ollut kovin liikuttunut, kun etenkin vanhempani ovat tehneet parhaansa yrittäessään ottaa uudistuneen ruokavalioni huomioon kotona vieraillessani, olenhan kuitenkin perheen ainoa kasvissyöjä.

Ja joo, mulla ei ole aavistustakaan, mikä on oikea termi tälle mun uudelle ruokavaliolle. Vegaani, vegetaristi ja mitä kaikia noita nyt on. Mulla ei ole tarvetta määritellä itseäni sen perusteella, mitä syön, siksi kutsun itseäni simppelisti vain kasvissyöjäksi, joka syö joskus kalaa.

Minä New Yorkissa yhden suosikkiharrastukseni parissa. Syöminen rules ok.

Mä teen muutenkin niin naurettavan vähän ruokaa kotona (kiitos loistavien työpaikkaetujen), että tää näkyy ainoastaan lähinnä kun syön ulkona tai tosiaan vierailen perheenjäsenten luona. Kotona ollessa popsin muutenkin paljon raejuustoa puuron kanssa ja sen verran paljon maitorahkaa, hedelmiä ja pähkinöitä välipalaksi, että proteiinin saannista en ole huolissani, treenaamisestakaan huolimatta. Olen kuitenkin ajatellut konsultoida syömisiin liittyen ystävääni, joka aikoinaan laati mun saliohjelman ja joka samaan hengenvetoon kehotti mua aloittamaan magnesiumin käytön. Kiinnostaa kuulla mitä hän sanoo.

Toki lihattomuus rajoittaa syömisiä (huomasin tämän eilen kun etsin jotain kivaa ja ah-niin-terveellistä valmisruokaa pikkuisen lähikauppani pakastekaapeista. Tosi moni lämmitämikrossataiuunissa-asia sisältää joko lihaa tai kanaa enkä mä jaksanut valmistaa mitään, edes keittää riisiä. Päädyin siis lopulta vegepizzaan.), mutta onneksi tätä nykyä kasvisruokailijat on otettu tosi hyvin huomioon niin ruokakaupoissa kuin rafloissakin.

Ja sitäpaitsi kasvisruokahan on tosi hyvää ja monipuolista. Mä tilasin usein ulkona syödessäni kasvisruokaa jo ennen tätäkin, ihan vaan koska nam ja herkullista.

Kiinnostavaa nähdä mitä jatkossa tapahtuu. Toistaiseksi on kuitenkin hyvä näin.

Koska mä tarvitsen uusia ideoita (keittiössä mun mielikuvitus katoaa aina olemattomiin), mitkä on teidän home made -lempparikasvisruokia? Mun paras ystävä T liputtaa täytettyjen paprikoiden puolesta (niiden ohje kuulosti niin helpolta, että yritän ehkä tällä viikolla kokeilla niiden väsäämistä itsekin).

xx,

Anna

Löhö-perjantai

Nyt on kuulkaa kuomat sellainen homma, että minä, Anna Elviira, olen täysin ajan tasalla koulutehtävieni kanssa. Tätä tilannetta en ole kokenut sitten viime marraskuun. Olen tehnyt kaikki rästissä olleet tehtävät (ja voin paljastaa, että niitä oli ihan helkkaristi) ja jo suurimman osan tämänhetkisistäkin. Yksi lyhyehkö ruotsin teksti odottaa kirjoittamistaan, mutta sen jätän huomiselle (tai jos heittäydyn aivan villiksi, ehkä jopa sunnuntaille!).

Mä olen aivan tavattoman tyytyväinen itseeni juuri nyt. Mulla oli tossa marras-joulukuussa sellainen pieni orastava hetki, jolloin kelasin että ei tästä töiden ja avoimen yliopistojen opintojen yhdistämisestä tule yhtään mitään ja että vedän itseni ihan just piippuun ja että ei tässä ole mitään järkeä. Onneksi hetki meni ohi, sain käärittyä hihat, vedettyä happea ja tartuttua hommiin. Se vaati loputtomasti läppärin nakuttamista, hiukan valvomista, vähän kyyneliä, paljon kahvia ja rutkasti läheisten "sä pystyt siihen, oot paras" -tsemppausta.

Vaikka mä olen edelleen flunssassa, tein pari kouluhommaa loppuun aamulla ja toinen maailman ihanimmista siskoista tarjoutui tekemään mulle lämmintä keittoa, jota sitten yhdessä makusteltiin samalla kun vaihdettiin kuulumisia. Nyt kello lähenee kahdeksaa, mulla on kahvikuppi kädessä ja villasukat jalassa ja mikä parasta: ei kuulkaa stressistä tietoakaan!

Tää on yksi parhaista tunteista ikinä!

Nyt kelpaa avata telkkari, heittäytyä löhöilemään sohvalle ja syödä vähän jäätelöä. Nollata pää tekemällä kaikkea muuta paitsi koulujuttuja. Mä olen ihan tosi onnellinen juuri nyt.

Ihanaa perjantaita, vietätte sen sitten kylillä remuamassa taikka kotona löhöten!

xx,

Anna

Reissunaista vaisto vie

...en tiedä minne johtaa tie. (Paitsi että tiedänpäs!)

Mulla on maailman kaamein flunssa, mutta ei se mitään, koska

varasin juuri matkan Tukholmaan!! 

Lähden parin viikon päästä pikareissulle talviseen Stokikseen yhdessä rakkaan ystäväni kanssa. Kumpikaan meistä ei ole ollut aikoihin reissussa, saati sitten Tukholmassa. Nyt aiotaan viettää kaksi päivää siellä, tarkoituksena ainoastaan haahuilla ympäriinsä ja ihmetellä kaupunkia.

Olen ihan megainnoissani! Ollaan yötä Tukholmassa ja löydettiin keskustasta kivan oloinen hotellikin! Ollaan puhuttu kyllä, että olisi kiva lähteä johonkin, mutta tää tuli silti vähän ex temporena. Huomattiin, että meidän vapaat osuu yksiin ja seuraavaksi olinkin jo varannut meille lennot ja hotellin.

Me ei oikeastaan edes katsottu laivavaihtoehtoja, koska haluttiin viettää mahdollisimman pitkä aika maissa, mutta nyt äsken kun tsekkasin ihan huvin ja urheilun vuoksi, niin jukra, ei toi risteileminenkään mitään halpaa puuhaa ole (ellei halua yöpyä autokannen alla C-luokan hytissä). Me saatiin about samalla hinnalla Finskin lennot ja hotelliyö Tukholman keskustasta kuin mitä risteileminen olisi maksanut, mutta nyt me saadaan olla maissa yli 1,5 vuorokautta verrattuna risteilyjen seitsemään tuntiin. Ihan hyvä diili siis!

En ole oikeastaan ikinä ollut Tukholmassa oikein kunnolla ja ajan kanssa. Yleensä "reissu Tukholmaan" on tarkoittanut väsyneenä ja nestehukkaisena laivasta ulos kömpimistä, safkaa jossain Sergelin torin lähellä, parin kaupan kiertämistä ja takaisin laivaan menemistä. Kyllä te tiedätte, ne ah-niin-perinteiset Tukholman risteilyt.

Mutta nyt on ihan eri sävelet! Ihanaa päästä tutustumaan kaupunkiin ihan uudella tavalla. Meidän tarkoitus on kävellä ympäriinsä, syödä kivoissa rafloissa, ehkä vähän shoppailla ja ennen kaikkea viettää laatuaikaa yhdessä. Ystäväni ei asu Helsingissä ja vaikka höpötämmekin viikoittain tunteja puhelimessa, ei se silti ole sama asia kuin saada nähdä toista ihan oikeasti.

Ja ihan parasta päästä reissuun, vaikkakin vain pariksi päiväksi!

xx,

Anna

ps. aion tietenkin puhua mahdollisimman paljon ruotsia, koska ei se flytande svenska itsestäänkään synny

pps. ohessa myös vähän Throwback Thursday -settiä viimeisimmältä Tukholman-risteilyltä, jolla oltiin vanhan koulujengin kanssa nelisen vuotta sitten: kuviin ikuistettuina pian 21 vuotta täyttävä Anna sekä laivalla että Tukholmassa (ja ne ajat, kun mulla oli vielä otsis)