perjantai 16. elokuuta 2013

Salaisuus paljastuu (oli jo aikakin)

Nyt on sellanen juttu, että saa jäädä kaikki Flow-päivitykset ja kuvatulvat ja tarinat elämästä viimeisten viikkojen ajalta. Niiden aika olkoon vaikka viikonloppuna.

En tiedä muistaako kukaan, kun tossa joku aika sitten mainitsin sivulauseessa että nyt on tapahtumassa ns. siidei juttui eli jotain kivaa ja että kohta kerron kaiken ja läpätilää.

No.

Nyt kun mä vihdoin voin paljastaa että

MEITSI LÄHTEE NELJÄKSI KUUKAUDEKSI LONTOOSEEN!!!

!!!

Kyllä. Kyllä. VITTU KYLLÄ.

AAAAAAAAAA.

!!!

Oon niin valtavan innoissani, etten tiedä miten päin olisin. Menolento varattiin tiistaina ja kahden viikon päästä lauantaina koittaa lähtö.

Oon toki itse tiennyt asiasta jo pitkään, mutta nyt vihdoin kaikki on niin sataviisitoista prosenttisen varmaa, että uskallan siitä vihdoin ulkomaailmallekin hehkuttaa. Mä oon jotenkin salaa pelännyt, että entä jos koko juttu jostain käsittämättömästä syystä x kaatuukin, enkä pääsekään lähtemään. No, lähtö on kahden viikon päästä ja mulla pidennetty matkavakuutus että eiköhän tässä nyt aikalailla olla menossa.

Niin siis joo, pitäisi tässä varmaan kertoakin että mitäs mitäs. Mä tosiaan lähden Lontooseen au pairiksi. Mun perheessä on kaksi lasta, 5- ja 6-vuotiaat tyttö ja poika ja koko perhe vaikuttaa ihanilta kun ollaan niiden kanssa skypeilty. Ekalla "tapaamiskerralla" lapset esitteli niiden uusia tennismailoja ja sanoinkin host-vanhemmille että lapset on ihan varmasti parempia tenniksessä kuin mä. Mähän oon siis ihan kädetön, mitä tulee mihinkään pallopeliin. Mun osumatarkkuus on suunnilleen yhtä hyvä kuin Tansanian sijoittuminen jääkiekon MM-kisoissa. (Ja kyllä, tiedostan, ettei ko. maalla ole edes kisajoukkuetta.) Se kertoneekin ehkä tarpeeksi mun motorisista taidoistani.

Oon näillä näkymin Lontoossa vuodenvaihteeseen ja sen jälkeen oon luvannut vuokranantajille tulla takaisin, eli ainakin kääntymään tuun. Suunnitelmia on ja ei ole, mutta mä en jaksa stressaa!

Nyt pakko mennä nukkumaan, huomenna lähtö suoraan töistä isin luo. Luvassa koko sisarusparven voimin vietettyä kultaakin kalliimpaa perheaikaa, ruokaa, viiniä ja lojumista isin ja sen avovaimon lukaalissa. Me vietetään myös samalla kevyesti mun läksiäisiä.

Herranjumala mä lähden Lontooseen!

Vain taivas tietää, mitä kaikkea mulla on edessäni. Mutta yksi asia on varma:

it's gonna be goddamn amazing!

xx,

Anna


sunnuntai 11. elokuuta 2013

Yhden onnellisen tytön pikaentry

Mä en oikein tiedä mistä aloittaa. Mä olen taas niin onnea täynnä, että pakahdun.

Koko tää viikko on ollut yhtä juoksemista paikasta toiseen. On ollut niin paljon kaikkea, että oon tarkistanut mailitkin puhelimesta, mitä en yleensä ikinä tee koska en vaan tykkää lukea mitään pitkiä juttuja pikkunäytöltä. Mutta kun en oo ehtinyt ees vilkasemaan läppäriin päin, saati sitten avaamaan sitä. Paljon on ollut töitä ja lisää töitä ja sitten on pitänyt tiukalla deadlinella hoitaa pari yhteen megasiistiin juttuun liittyvää asiaa (tästä kerron ensi viikon alussa jahka saan Flow'n "pois alta").

Keskiviikkona normitöiden jälkeen juoksin suoraan Flow-duunivuoroon, torstai meni töiden lisäksi hoidellessa kaikenmaailman juttuja ja töistä Flow-töihin -kuvio toistui myös perjantaina. Hain tosiaan kesän alussa ensimmäistä kertaa elämässäni vapaaehtoiseksi Flow-hommiin ja mulla kävi mieletön mäihä kun pääsin ylipäätään vapaaehtoiseksi ja vielä kutsuvieras-/pressi-akkreditointiin. Maailman 1) helpointa 2) kivointa hommaa. Siellä mä istuin akkre-kopissa pääsisäänkäynnin luona, pyysin henkkarit, tarkistin järjestelmästä mikä lippu/ranneke henkilölle kuuluu ja ojensin sen hänelle. Mulla oli superihana multitasking-mimmi esimiehenä ja tosi leppoisat duunikaverit ja festarikansa oli niin hyvällä tuulella, että mikäs siinä töitä tehdessä. Työvuorot (jotka vielä nekin natsasi mulle ihan täydellisesti) suorastaan lensi. Perjantai-loppuilta (Alicia Keys livenä!!), eilinen ja tää päivä meni/menee sit vapaalla kun palkkana sain tosiaan ilmaiset festariliput koko viikonlopuksi.

Flow'ta on vielä tosiaan tää päivä jäljellä ja kasaan varmaan jonkinlaisen yhteenvedon (repslol käytinkö oikeesti just tota sanaa?) jahka tääkin päivä saadaan pakettiin. Mutta so far, so goddamn good!

Tällä hetkellä kun istun tässä mun sohvalla ja juon kahvia (tai siis kahvinmakuista sokerimaitoa) ja katson mun keittiön pöydän vieressä nököttävää Nalle Puh -ilmapalloa (Flown antimia, great times!) ja mietin mennyttä viikonloppua ja eilistä Lauantaidiskoa (puhdasta rakkautta, en mä osaa eilistä muilla sanoilla kuvailla) ja fiilistelen edessä olevaa päivää, mä olen yksinkertaisesti vaan häkeltynyt siitä, kuinka valtavan onnellinen mä saan olla ja kuinka suurella määrällä kaikkea hyvää ja kaunista mun elämää on siunattu.

Jos mä tietäisin ketä tästä kaikesta on kiittäminen, sanoisin nöyrästi kiitos.

xx,

Anna



sunnuntai 4. elokuuta 2013

Aivan kuin kesäloma ei olisi ikinä loppunutkaan

Heissan!

Mulla on ihan järkyttävän pitkä stoori luonnoksissa, joka odottaa loppuunkirjoittamista, jonka teen huomenna, toivottavasti. Mulla on ollut kauhea ikävä blåggailua, etenkin kun tässä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista ja ihan sydäntä raastaa kun en oo päässyt raportoimaan mistään mitään.

Niin naurettavalta ja "siis toi selitys on kuultu tuhat kertaa" -fraasilta kuin seuraava saattaa kuulostaakin, mä ihan totta tarvitsisin lisää tunteja vuorokauteen. Tai vaihtoehtoisesti sihteerin, joka laatisi mulle joka viikko päiväkohtaisen aikataulun, koska siinä jos missä oon välillä aika toivoton: oman elämän aikatauluttamisessa. Kaiken "pakollisen" kuten työt osaan kyllä priorisoida, mutta sitten vapaa-ajalla meen kyllä niin sellasella "joo eihän tässä mikään kiire, onhan tässä aikaa" -asenteella että letkeinä tunnetut espanjalaiset häviäisi ihan kuus-nolla.

En oo myöskään selvästi sisäistänyt vielä(kään), että kesäloma on ohi ja että unirytmi pitäisi ihan oikeasti saada nyt jonkinlaiseen kondikseen. Tänäkin viikonloppuna nukuttujen yöunituntien yhteismäärä kahdelta viime yöltä on noin kuusi plus kahdet eilen nukutut päikkärit. Mutta kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja tapahtumaa etten millään vaan malta mennä nukkumaan!

(Ei tarvinne varmaan erikseen mainita, että täällä nakuttelee tällä hetkellä yksi aika väsähtänyt neiti.)

Nyt mä poikkean tohon lähi-Alepaan hakemaan jotain iltapalaa ja sit otan äkkilähdön höyhensaarille.

Mutta siis sen verran voin kyllä kertoa, että elämä on todella hyvää. Todella arvaamatonta, mutta todella hyvää.

Niinku vanha kunnon Avitsiikin laulaa, I'll be coming back for you one day on Monday.

xx,

Anna

torstai 25. heinäkuuta 2013

Ja kas, olikin jo keskiviikko

Tota joo. Tänään onkin jo vahingossa keskiviikko (tai no torstai nyt kai jo on? Tai siis on, ilman tota kysymysmerkkiä).

Tässä on nyt ollut vähän kaikennäköistä. Tätä rakasta elekronista päiväkirjaa olen palttiarallaa joka päivä ajatellut, mutta sitten tuli "ai niin nyt on kesä" -ajatus ja vei mennessään. Oon parin päivän aikana ehtinyt saamaan uusia ystäviä, lähtenyt ex tempore -"istumaan iltaa" eli krebaamaan kevyesti, valvonut melkein koko yön, käynyt kotikotona ja huolehtinut pikkusiskon riparille ja kutsunut työkavereita mun luo parantamaan maailmaa eli juomaan viiniä ja nauramaan.

Kiirettä on siis pitänyt.

Nyt meen nukkumaan, koska me mennään huomenna mun rakkaan vaimon kanssa Lintsille. En lupaa nyt mitään, kerta näköjään mä en mitään lupauksiani pidä, mutta viime päivien seikkailuistani palaan takuuvarmasti kertomaan asap eli pikaseen eli piakkoin.

Mä nautin kesästä jokaisella solullani, nauttikaa tekin.

xx,

Anna

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Girls just wanna have fun

Wazaaaap!

Mä palaan tän blågin pariin asiallisemmissa merkeissä huomenna. Mut nyt meil on yhen mun lempparitytön kaa teemailta!

En oo vieläkään ihan varma, onks teemana "ikuinen nuoruus, ikuinen viikonloppu, ikuinen kesä jne." vai "A-team goes tekstiilikaksoset" vai "My Little Pony -fanitus till we die!!".

Ehkä kaikki noista.





Me lähetään nyt paukuttelemaan henkseleita Stadin yöhön!

xx,

Anna

ps. oon aika varma, että muodin jumalat haluais antaa kunniamaininnan noille meidän itsetuunatuille disco-shortseille.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Turku soi ja raikui eli kun Anna kävi Ruisrockissa

Terveisiä valtion rautatien kyydistä eikun isin luota eikun kotiHelsingistä!

Alotin tän postauksen kirjottamisen torstaina kun olin matkalla isin ja sen avovaimon luo Itä-Suomeen, mutta sitten tää jäi kesken ja mulla oli liian kiire maata ja olla hemmoteltavana, että olisin ehtinyt naputtaa tän loppuun. Perhettä ei voi kuitenkaan nähdä liian usein ja niiden kanssa vietetystä ajasta en halunnut ottaa minuuttiakaan pois. Pari päivää Saimaan rannalla teki todella gutaa, mä olin tosiaan vielä aika fyysisesti aika sekaisin Ruissin jäljiltä ja nyt voinen vihdoin sanoa toipuneeni.

Suurin osa varmaan tästä tietääkin jo, mutta koen että munkin on pakko mainita aiheesta. Luin torstaiaamuna Hesarin uutisen Radio Helsingin mahdollisesta lakkauttamisesta ja mikään asia ei oo tehnyt mua aikoihin niin surulliseksi kuin se. Se kanava poikkeaa muista kuitenkin niin monella eri tavalla lähtien siitä, ettei siellä harrasteta soittolistoja ja että sieltä löytyy paljon puheohjelmia. Mulla on paljon hyviä muistoja liittyen kyseiseen kanavaan ja asioihin, joita on tapahtunut kun ollaan frendien kanssa kuunneltu sitä taustamusiikkina.

Mua todella, todella syvästi surettaa (ja jos ollaan rehellisiä niin myös itkettää) ajatus kyseisen kanavan katoamisesta radioaalloilta. Myös siksi, että mä miellän Radio Helsingin isoksi osaksi rakastamaani samannimistä kaupunkia.

Ja sitäpaitsi. Mistä mä nyt kuuntelen maailman parasta etkoilu-radioshöytä (Lauantaidiskoa, tietysti) jos en Radio Helsingistä?

Mutta pidetään kaikki yhdessä peukkuja, että asiat kääntyisi niiltä osin vielä parhain päin. You never know.

Sitten edes vähän iloisempiin aiheisiin: mäkin elän melkoisen jännittäviä aikoja omassa elämässäni ja seuraavan parin viikon aikana (toivottavasti) alkavat muutoksen tuulet puhaltamaan oikein tornadon voimalla. Mä tiedän, ettei mikään ärsytä enempää kuin se, että sanotaan just noin mutta sitten ei kerrota mitään muuta. Mutta se, miksi mä en vielä kerro mitään muuta, johtuu tasan siitä, että mä olen liian nössö. Poskia alkaa helottaa jo pelkästä ajatuksesta, että lähtisin täällä riehumaan, että "nyt kuulkaa tapahtuu sitä tätä ja tota!!" ja sitten homma menisikin puihin. Mutta sitten kun itseä kuitenkin jännittää kaikki asiat mahdollisiin uusiin juttuihin liittyen ja niihin tuhlaa niin paljon ajatuskapasiteettia, että tuntuisi oudolta sivuuttaa asia täällä elektronisessa päiväkirjassa kokonaan. Sen voin jo kyllä kertoa että mihinkään "jee blågiyhteistyö jee" -hommiin nää muutokset ei liity mitenkään, haha.

Kelasin kuitenkin tässä hetkiseksi palata vielä viikon takaiseen viikonloppuun, Turkuun ja Ruissaloon. Mähän en tosiaan oo mitään festarimimmejä. Mua ei sellainen röynäisyys ja telttailu ja mudassa rymyäminen (ai mikä yleistys?) kiinnostele lainkaan. Tää oli kuitenkin jo mun kolmas kesä Ruississa mutta joka vuosi oon yöpynyt sisätiloissa: ekana vuonna kaverin luona ja viime ja tänä kesänä hotlassa. Mihinkäs hotellipelle rakkaudestaan kunnon sänkyihin pääsisi?

Vietin tosiaan Turussa viisi kokonaista päivää ja voi tsiisus, noi viisi päivää tuntuivat ihan kuin olisin ollut jossain toisessa maailmassa. Mä olin tosiaan töissä Ruississa, Louna-lavan bäkkärillä ja vähän itse lavallakin. Päivät oli tautisen pitkiä, mutta kuten sanottu, ei toi homma oikein missään vaiheessa tuntunut sellaiselta työltä sanan ikävässä merkityksessä. Mä hengailin siellä bäkkärillä, jeesasin meidän bäkkäri-hostia eli pidin sen kanssa huolta artisteista ja siitä, että niillä on kaikki hyvin. Ja mikä parasta, pääsin juontamaan meidän lavalle. Mä oon aina ollut vähän tälläinen valokeilassa viihtyjä, joten voitte vaan kelata miten fiilareissa pieni ihminen voi olla kun lavan edessä satoja (/tuhansia?) ihmisiä kuuntelee sun höpinöitä. Ja Ruississa jengi on jotenkin ihan mielettömän hyvin messissä. Parinkin artistin kohdalla huudatettiin vähän yleisöä ennen kuin toivotettiin musisoijat tervetulleiksi lavalle ja ei terve sitä metelin määrää! Jotenkin ihan kreisiä.

Sit aina välillä sai heittää vapaalle ja mennä katsomaan keikkoja. Esimerkiksi PMMP veti (once again) ihan mielettömän keikan. Kylmiä väreitä meni vaan pitkin selkäpiitä. Lisäksi Karri Koira, Notkea Rotta ja SMC Lähiörotat ja Biffy Clyro (tää oli yllätyskortti mulle itselleni, mutta löytyipä yks uus kiva artisti!) olivat tosi hyviä livenä. Ja luonnollisesti lauantaiyönä kun puolet festarikansasta oli kuuntelemassa HIMiä Niityllä, allekirjoittanut bailasi tyttöjen kanssa Minirantalavalla Lauantaidiskon tahtiin.

Lauantaiyönä pidettiin myös pienen (tai no, pienen ja pienen) festarijengin kanssa yllätysjatkot keskustassa, jotka alkoi aamukolmelta ja joiden aikana join ekaa kertaa Coronaa, istuttiin terdellä (vaikka mä oon aika varma että sen sulkemisaika oli jo mennyt), sain lahja-Fisun, palloiltiin joenrannassa ja lopulta päädyttiin hengaamaan erään turkulaisyrityksen veneelle. En halua edes ajatella mitä kello on ollut kun oon jossain vaiheessa päässyt nukkumaan.

Sunnuntaina festaroitiin taas reilusti kellon ympäri, enkä mä voi vieläkään käsittää miten tajuttoman nopeasti se päivä meni. Yhtäkkiä oli jo aika laittaa kamat haikein mielin kasaan ja siirtyä epävirallisille jatkoille keskustaan.

Sunnuntaina valvottiin sillee huomaamattamme tosiaan koko yö ja kun kello koitti puoli kymmenen aamulla, hiivittiin parin uuden tuttavuuden kanssa hotellin alakertaan aamupalalle. Tässä vaiheessa väsymys, vaikkei se silloin vielä tuntunut, näkyi ja kuului. Mä nauroin kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle. Ei oo varmaan vaikea arvata, että kun lähdettiin puolen päivän jälkeen autolla kohti Helsinkiä, mä tipahdin samantien. Ei haitannut se, että istuin keskipenkillä hyvin vinoutuneessa asennossa, eikä se, että pysähdyttiin jossain vaiheessa johonkin joksikin aikaa syömään (tässä vaiheessa mä avasin silmät, sopersin "ai ei olla perillä? herättäkää kun ollaan" ja jatkoin unta). Oikea pikku prinsessa Ruusunen oon ollut.

Festari-jetlag kesti ainakin sen kolme päivää.

Mulla oli kamera messissä joka päivä mutta sen käyttö jäi aika vähälle. Mutta eiks se mee aina niin että kun on tosi kivaa, ei sitä koskaan muista kuvata. Mutta pari fiilistelykuvaa multakin löytyy.



Eka päivä, peilikuvat rocks nyt ja aina. Tähtikin vilkuttaa.


Mun uskolliset festarikengät, vuonna 2006 Saksasta ostetut Vansit. Käytin näitä joskus lukion ekan alussa kunnes totesin, että ei oo mun juttu. Mutta festarikenkinä toimii täydellisesti, nää on niin hyvät jalassa!




Louna-lava, paras lava.



Mun salainen piilopaikka, jossa ehdin jopa ottaa päikkärit yhtenä päivänä. En voi käsittää miten hyvä riippumatossa oli nukkua! Mäkin tahdon oman!




 Kaiken kaikkiaan Ruississa oli mielettömän hyvät säät, ainoastaan perjantaina tihutti ihan pikkusen. Muuten aurinko helli meitä ja fiilis oli ihan mieletön! Toivottavasti se välittyi edes vähän näiden kuvien kautta.


Ne sunnuntain jatkot ja omat mukit molemmille käsille. Ei muuta lisättävää.

Nyt mä lähden tasottamaan näitä rusketusraitojani (multa tosiaan löytyy molemmista yläreisistä kahdet eri rusketusrajat, charming. Sen siitä saa kun käyttää eripituisia shortseja). 

xx,

Anna




maanantai 8. heinäkuuta 2013

Väsymys maksimus

Hello vaan!

Ruisrockista on palattu takaisin kaupunkiin, mutta mä olen niin jäätävän univelkainen, että pakko mennä nukkumaan. Mun silmät ei vaan pysy enää auki. Tuli tosiaan vähän valvottua (esmes peruskevyesti valvottiin koko viime yö ja mentiin suoraan jatkoilta puoli kymmeneltä aamulla hotelliin aamupalalle. Mun väsymysleveli oli noussut sellaselle tasolle, että kaikki oli hauskaa ja mä nauroin jatkuvalla syötöllä. Terkut vaan kanssasyöjille).

Nukuin toki autossa matkalla Helsinkiin ja vielä kotiin päästyänikin vedin pienet päikkärit, mutta tää olotila vaatii kyllä sitä oikeaa yöunta. Ja se vaatii sitä nyt.

Mutta olipahan melkoisen mahtava Ruisrock, sen mä vaan sanon!

Palaan koneen ääreen, jahka tästä festari-jetlagistani selviän.

xx,

Anna