tiistai 29. huhtikuuta 2014

On VASTAUSTEN aika, vol. 2


No niin. Odottavan aika on pitkä ja mitä näitä nyt oli, mutta tässä tämä nyt vihdoin on. Vastauspostaus numero kaksi. 

Mitä teet työksesi? 
Vaikka mun duuni ei sinänsä supersalaista olekaan (en esim. vartioi Suomen Pankkia), niin pitäisin silti mielelläni työkuvioni blogin ulkopuolella, mutta sen verran voin kertoa, että työskentelen asiakaspalvelualalla. 

Oletko opiskellut mihin ammattiin/ammatteihin? 

Olen kirjoittanut ylioppilaaksi lukiosta ja sen jälkeen opiskelin vuoden pituisella radiotoimittaja-linjalla Laajasalon Opistossa täällä Staadenissa. Olen siis "valmistunut" myös radiotoimittajaksi. 

Onko Rixby Riihimäki? 
Kyllä vain. Me ollaan pitkään, siis monta, monta vuotta vitsailtu parin kaverin kanssa, että Riihimäen ruotsinkielinen nimi (jota sillä ei siis ole lainkaan) pitäisi olla Rixby ja alunperin läppänä syntynyt lempinimi on jäänyt mulle vakituiseen käyttöön.

Mikä on sun lempihedelmä ja -marja? 

Lempimarja on vadelma ja -hedelmä ehkä appelsiini. 

Tykkäätkö touhuta pienten lasten kanssa? 

Tykkään. Lapset on valloittavia. Ne katsoo maailmaa niin ihanan sinisilmäisesti ja uteliaasti ja on niin rehellisiä. 

Mihin outoon juttuun olet tällä hetkellä koukussa?

Mangokastikkeeseen. Sitä, maustamatonta jogurttia ja pähkinä-karpalo-mysliä ja taivaat aukenee! En vaan kyllästy siihen! 

Lempikarkki?

En mä osaa valita! Apua. Makuunista löytyy lempparit, yksittäisiä lempiherkkuja on jogurtilla päällystetyt lakut ja aakkoskarkit ja sit ne sellaiset vaaleanpuna-valkoiset "pyramidit", joissa on pyöristetyt reunat ja nonparelleja. Jajajajaja. 

Onko sulla serkkuja? 

Kyllä niitä muutama löytyy. 

Mitä kautta löysit oman au pair-perheesi ja mikä heissä kiinnitti huomiosi (perheen valintaa 
tehdessäsi)? 

Tuotantoyhtiö esitteli mut ja perheen toisillemme. Kyseinen perhe oli itse asiassa ensimmäinen, jonka kanssa olin yhteydessä sen jälkeen kun olin lähtenyt mukaan ohjelmaan ja mä tykästyin niiden "jalat maassa" -asenteeseen. Sain niistä positiivisen, järkevän ja kuitenkin rennon mielikuvan, eikä tarvinnut kauan miettiä kun host-vanhemmat ekan Skype-puhelun jälkeen kertoivat, että ottaisivat mut mielellään heille, jos haluaisin itse tulla. Mulla oli perheestä hyvät vibat, enkä edes miettinyt että pitäisikö tsekata jokin muukin perhe vielä ennen päätöksen tekemistä. Enkä missään vaiheessa katunut päätöstäni, mulla oli ihan ykkösperhe!

Voisitko myöhemmin kuvitella muuttavasi takaisin Lontooseen? 

Voisin. 

Unelmien työpaikka?

Tää on hankala, koska en oikeastaan tiedä tarkalleen, mitä haluaisin "isona" tehdä. Tällä hetkellä haluaisin, että se olisin jotain, mihin liittyy lukemista, kirjoittamista, puhumista, johtotehtäviä ja ajoittaista matkustelua ripauksella muotia. Ehkä muotiviikoilla käyvä ulkomaantoimittaja, joka sivutyönä kirjoittaa johonkin lehteen?  

Paras lukemasi kirja?

Nää "valitse lemppari" -kysymykset on mulle aina tosi hankalia, mulla kun on harvoin yhtä ehdotonta suosikkia mistään. Ja kun hyviä kirjoja on niin paljon! Osa on hyviä, koska ne naurattaa ääneen, osa siksi koska ne riipaisee, koskettaa syvältä ja saa mut herkistymään. Mutta esimerkiksi Vihervaaran Anna -sarjasta pidän yli kaiken. 

Lempi kauneudenhoitotuotteesi?

Cliniquen kasvoveteen ja saman merkin geelimäiseen naamarasvaan oon ollut jo pitkään tosi tyytyväinen. (Ja ei, en ole saanut tuotteita blogin kautta. Rakas ystävä aikoinaan kehui ja päätin kokeilla.)

Onko nykyinen hiusvärisi sinun luonnollinen väri? 

Onhan se. En ole värjännyt hiuksia moneen vuoteen. Päätin joskus että mun oma väri on kuitenkin aika kiva, nyt loppu värjäyshommat ja piste (lue: laiska mikä laiska).  

Lempileffa?
Tässä(kään) genressä mulla ei oikeastaan ole lemppareita, mutta Aamiainen Tiffanylla toimii vuodesta toiseen. Hollyn vaatevarasto (ja ne hatut!) ja kaikki se vanhanajan charmi. Ja tietenkin New York.

Lempinäyttelijä? 

Jennifer Lawrence on aivan sairaan tykki mimmi, sekä valkokankaalla että sen ulkopuolella. 

Lempilaulaja tai -yhtye? 

Mulla ei periaatteessa ole lemppareita, mutta jos jotain pitää vastata niin sanon Justin Timberlake. Yksi viime vuoden suurimmista tragedioista oli, kun en kovasta yrityksestä huolimatta saanut lippuja sen toukokuiselle Helsingin-keikalle. Lippujen metsästys on edelleen käynnissä. Mun on saatava ne liput!

Suosikkikappaleesi?

Näitäkin on niin paljon, mutta ehkä yksi tänhetkinen lemppari on CHVRCHESin Gun. 

Paras tapa viettää vapaapäivä?

Nukkua sillee kivan myöhään (mutta ei mihinkään kahteen asti iltapäivällä), mennä jonkun rakkaan kanssa aamiaiselle johonkin ja sen jälkeen ihan luuhata ilman mitään pointtia taikka tarkoitusta kantakaupungissa. Ehkä ottaa päikkärit Koffissa auringon lämmittäessä tai lukea jotain hyvää kirjaa ja alkuillasta voisi hilpaista jollekin terdelle. Lienee sanomattakin selvää, että mulla oli HYVIN vahvat kesäfiilikset kun tätä vapaapäivän konseptia pohdiskelin. Mutta kaikkein tärkeintä onnistuneissa(!) vapaapäivissä on se, oli kesä tai talvi, ettei niille aseta 1) liikaa tekemistä (tulee ihan turha stressi) 2) liikaa suunnitelmia (koska ex tempore -jutut ja hetken mielijohteesta tehdyt asiat on parasta).

Puhutko muita kieliä kuin suomi, englanti, ruotsi? 

Saksaa oon opiskellut aikoinaan monta vuotta (opiskeluvuodet eivät ikävä kyllä kompensoi puhetaidon kanssa, haha) ja ranskaakin alkeiden verran. 

Aluksi, muuttuiko sun suhtautuminen tv-ohjelmiin? Tai uskoisin kun on itse mukana tuotannossa, huomaa ettei se olekaan niin piece of cake kuvata kohtausta X, vaan se pitää jollain tasolla suunnitella ensin. 

Mulla oli Laajasalon opiskeluajoilta tietynlainen käsitys, kuinka homma kulissien takana toimii, oli kyseessä sitten lehti, tv tai radio, eikä mun oma käsitys oikeastaan muuttunut. Tottakai kohtauksia pitää suunnitella jollain tasolla, mutta se oli ohjaajien homma. Mun tehtävä oli vaan ilmestyä paikalle ja olla minä, haha. Mutta siis toki sain itsekin huomata, että kohtauksen kuvaaminen vaatii paljon ennakko- ja taustatyötä, josta katsojalla ei (tietenkään) ole hajuakaan. 

Tästä pääsenkin toiseen kysymykseen eli jouduttiinko joitain kohtauksia ns. näyttelemään? Tai kun esim. ilmoitit host-perheellesi lähteväsi Suomeen, oliko se ensimmäinen kerta kun puhuitte asiasta vai oliko se vain katsojia varten suunniteltu? 

Kuten olen ehkä jo aikaisemmin hehkuttanutkin, mulla oli tosiaan mitä mahtavin host-perhe ja olimme puolin ja toisin hyvin avoimia heidän kanssaan. Puhuin tosi paljon kaikesta perheen vanhempien kanssa ja niin myös mahdollisesta lähdöstäni. Emme siis keskustelleet asiasta ensimmäisen kerran kameroiden edessä, mutta ei meille mitään vuorosanoja kirjoitettu, niin kuin ei missään muussakaan vaiheessa. Pyydettiin vain puhumaan aiheesta. 

Ja viimeiseksi, oletko 100% varma että haluat opiskella Helsingissä, etkö mieluummin tulisi Lontooseen? ;)
Ai ai ai, älä saata mua kiusaukseen! Lontoo opiskelukaupunkina himottaisi AIVAN HULLUNA, mutta se fakta, että Helsingissä(/Suomessa) saan opiskella kandiksi ilmaiseksi verrattuna siihen, että Briteissä maksaisin pelkästään kandi-vaiheesta reilu 30 tuhatta euroa, on vaan aika iso tekijä. Ainakin tällä hetkellä. Sad but true. 

Kaipaatko Lontoota ja jos kaipaat niin mitä sieltä? 

Voi, kaipaan. Ajoittain aivan tajuttomasti. Kaipaan niitä katuja, sitä aksenttia, ihmisiä siellä. Keskustan siltoja, Crystal Palacesta aukeavaa näköalaa Lontoon ylle, niitä pubeja, joissa istua tuntikausia tyttöjen kanssa. Niitä kauniita rakennuksia, sitä junamatkaa kotipysäkiltä Victorialle. Kaipaan Victorian asemaa, josta tuli mulle tutumpi kuin mistään muusta. Kaipaan lentokoneiden katselua, joita näki paljon taivaalla. Kysykää mielummin mitä mä en sieltä kaipaisi.

Oliko jännittävää puhua englantia kameran edessä ja miten kaikki suhtautu suomalaiseen?

Olihan se vähän jännittävää ja toki sitä itsekin ehti noin sekunnin sadasosan miettiä, että entä jos teenkin virheitä ja puhun tyhmällä aksentilla jajaja. Sitten tajusin, että mulla on hei asiat aika hyvin, jos noi on mun suurimmat murheet ja lopetin asian ajattelemisen. Vaikka puhuisin täydellistä englantia täydellisellä brittiaksentilla, aina löytyy joku, joka ei tykkää brittiaksentista.  

Mun suomalaisuuteen suhtauduttiin tosi hyvin ja vähän uteliaasti. Paikalliset oli tosi otettuja siitä, miten hyvin suomalaiset osaa englantia ja toki meidän koulutusjärjestelmä kehuineen kaikkineen oli kirinyt Brittien saarellekin.  

Mitä sanoisit kaikille auppareiksi haluaville? 
Go for it. Jos lasten kanssa puuhaaminen tuntuu yhtään luontevalta, niin anna palaa. Yksi lempihokemani sopii tähän myös: you'll never know if you don't go. 

Onko sulla mitään blogeja Lontoosta joita luet? Auppari tai muutenvaan :)

Auppari-blogeja en oikeastaan ole lukenut missään vaiheessa. Parin muotiblogin lisäksi luen Lontoossa asustelevan Sannan blogia. Välillä jo pelkkä blogin banneri riittää herättämään ihan valtavan Lontoo-ikävän, haha. 

Mikä Helsingissä viehättää? 

Mikä viehättää niissä, joita rakastaa? Niiden epätäydellinen täydellisyys. Se koko paketti plussineen ja miinuksineen. Helsingissä viehättää se, että täältä voi löytää mitä tahansa, missä tahansa, milloin tahansa, kun vain pitää silmänsä auki ja mielensä avoimena. Mä tiedän katsovani Helsinkiä vahvojen vaaleanpunaisten lasien läpi, meillä on katsokaas vieläkin ensihuuma menossa.

Miksi koet sen kotikaupungiksesi? 

Mä olen aikaisemmin elänyt aika juuretonta elämää, koska oon muuttanut paljon ja joka paikkaan muutettiin aina mentaliteetilla "täällä me asutaan seuraavat pari vuotta ja sitten lähdetään varmaan taas johonkin". Helsinki oli ensimmäinen paikka, johon muutin ilman ajatusta mahdollisesta tulevasta poismuutosta. Ja osittain varmasti sen takia nimenomaan Helsinkiin olen vuosien saatossa luonut vahvat juuret. Täällä on suurin osa mun lähipiiristä, ystävistä, kavereista ja tutun tutuista ja mikä tärkeintä, mun elämää pohtiessa nimenomaan täällä on tapahtunut paljon ihania (ja toki myös ei-niin-ihania) ja tärkeitä juttuja ja täältä mulla on hurjasti muistoja. 

Mistä positiivisuuden löytää synkkinä päivinä? 

Kaikki on asenteesta kiinni. Musta on väärin ajatella, ettei huonoja päiviä saisi olla tai että pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä että on paha mieli. Jos on paha mieli, niin pitää antaa itselleen lupa potea pahaa mieltä, mutta siihen ei saa jäädä vellomaan. Jossain vaiheessa pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni, katsoa peiliin ja muistuttaa itseään siitä, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Eikä koskaan, koskaan pidä menettää luottamustaan siihen, että kaikki järjestyy. Koska kaikki järjestyy. 

Ootko läheinen perheesi kanssa? 

Olen, hyvin läheinen. Mun perhe kokonaisuudessaan on mulle mitä suurin tukipilari, johon voi aina luottaa, tuli mitä tuli ja jonka tiedän rakastavan mua ehdoitta. 

Ootko käynyt mitään koulua lukion jälkeen? :)

Opiskelin heti lukion jälkeen vuoden Laajasalon Opiston radiotoimittaja-linjalla. Muuten en.

Mikä on sun lempi Disney-leffa ja miksi?

Ei näin vaikeita saa kysyä! Lemppareita on Leijonakuningas, Herkules ja Nemoa Etsimässä. Leijonakuningas, koska siitä tulee mieleen mun sisarukset joiden kanssa aina katsottiin sitä kun oltiin pieniä. Se oli ehdottomasti meidän kulutetuin vhs-kasetti. Herkules, koska tykkään itsenäisestä Megarasta ja lauluista ja tietenkin kaiken voittavasta rakkaudesta. Nemoa Etsimässä, koska surffaavat kilpparit, joista yksi puhuu valasta ja vähän hölmö Dori. 


EDIT/// Siis eihän ne kilpparit mitään valasta puhu vaan Dori! Taas näköjään aivot olleet poissa päältä kun olen tätä pohdiskellut. Anyways, tykkään myös niistä hauskoista kilppareista. Ja paljon Dorista. 

Justin Bieber vai Robin?

Paha. Mutta taidan käyttää Suomi-kortin ja sanon Robin. Oon popittanut "Erilaiset"- kipaletta aivan tolkuttoman paljon viime päivinä.

Jos ei tarvitsisi murehtia maallisista asioista kuten lenkitysväleistä ja seuranpidosta yms, niin ottaisitko lemmikin? Minkä?

Ottaisin, ehdottomasti. Haluaisin joko kaksi pientä pupua tai pienen koiran. 

Oothan nähny tän? :D https://www.youtube.com/watch?v=hA6Yl1QPGJY

En! IHANA! Mistä mulle oma lemmikkisaukko?!

Jos Ellen DeGeneres kutsuisi sut vieraakseen, mistä syystä se olisi? Asteikolla 1-10 kui siistiä se ois?

OUMAIGAAD SE OLIS MAAILMAN SIISTEINTÄ! Ellen on aivan mieletön ja hauska nainen. Eli siisteysasteikolla 1-10, sanon 15. Syynä olisi esimerkiksi se, että mun rakas ystäväni olisi ladannut Youtubeen videon, jonka se on kuvannut kun mä "dubbaan" sen kahden kissan ajatuksia ääneen (mä teen sitä aika paljon ihan vaan omaksi huvikseni ja jopa mun frendin mielestä mä oon ajoittain aika hauska) ja tekstittänyt sen englanniksi. Ja sit Ellen olisi nähnyt sen ja sen mielestä se olisi "hilarious" ja tadaa, ei muuta kuin kutsua ohjelmaan. 

Jos saisit poistaa yhden asian maailmasta, minkä poistaisit?
Ilkeilyn ja kiusan tekemisen. Sen sellaisen toisten ihmisten kiusaamisen sekä isossa että pienessä mittakaavassa. Mä uskon, että ilman sen olemassaoloa päästäisiin jo aika pitkälle. 

Kuka on sun idoli?

Mulla ei sinänsä ole idolia, esimerkiksi Madonna tai Beyonce (vaikka kovia mimmejä onkin molemmat). Mä ihailen kaikkia niitä ihmisiä, jotka osaavat välillä puhua viisaita, nauttia elämästä myös pienten asioiden kautta ja olla onnellisia. Näihin ihmisiin kuuluu sekä lähipiiriäni, että mulle täysin tuntemattomia ihmisiä. 

Jos saisit nähdä ihan kenet tahansa livenä keikalla (ei haittaa siis vaiks ois jo edesmennyt), kenelle arpaonni osuisi?

Elvis Presley olisi aika kova. Tai The Beatles. Ehkä The Beatles. Joo, valitsen sen.

Millainen on hyvä elämä?

Sellainen, jossa kohtelee muita niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Sellainen, jossa tekee asioita, joista itse tulee onnelliseksi. Ja ennen kaikkea sellainen, jossa saa rakastaa ja olla rakastettu. (Ja tietty sellainen, jossa saa syödä paljon jäätelöä.)

Sano jotain viisasta.

Siteeraan mun molempia vanhempiani, noita loputtomia viisauden lähteitä: "Asiat menee niin kuin niiden kuuluu mennä ja kaikki me löydetään se oma paikkamme tästä maailmasta. Ennemmin tai myöhemmin."

Vielä kerran, kiitos ja kumarrus teidän hauskoille ja fiksuille kysymyksille, oli hauskaa ja valaisevaa pohdiskella näitä. Kuvailisin ajanjaksoa lähes itsetutkistelun ajaksi, haha. 

xx,

Anna

6 kommenttia:

  1. Bonnen mangosose? *3* Heaven on earth. Tai ainaki heaven on quark. Nii ja Hercules rocks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei itseasiassa ole kyseisen soosin merkistä mi-tään käryä, koska duunikaverit ovat tarjonneet sitä mulle töissä. Taivaallista kamaa joka tapauksessa! Pitänee ottaa toi Bonnen sose kokeiluun niin saisi taivastella himassakin!

      Poista
  2. Hei mäkin rakastan Vihervaaran Annaa, ihanimmat kirjat ikinä! Ja nyt munkin rupes tekeen mieli mangokastiketta, en oo ees maistanut mut mango on taivaallista niin eiköhän sillon kastikekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on, ehdottomasti kannattaa ottaa joku kastike kokeiluun, vahva suositus! Ja ihanaa että joku muukin diggaa Anna-sarjasta, vaikka se onkin tosi vanha! Mut ehdottoman ihana! :)

      Poista
  3. siis ei oo todellista, oon itekkin "nimenny" riihimäen rixbyyks! :D luulin et ollaan ainoita kaveriporukan kanssa kuka käyttää tota :D

    -Jessica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhaha eikä! :D Mut mahtavaa, että toi lempinimi on käytössä muuallakin!

      Poista