perjantai 15. marraskuuta 2013

Flunssaista arkea


Mun elämäni suurimpia ongelmia ovat tällä hetkellä

-se, että tilasin kolme päivää sitten vihdoinkin ne mustat Hunterin kumpparit, joista olen jauhanut aivan liian kauan MUTTA kun paketti eilen saapui, laatikosta löytyvät saappaat olivat violetit ja kukalliset. Eikun soittoa asiakaspalveluun ja kengät palautukseen. Lupasivat laittaa oikeat tulemaan "next day deliverylla". Niiden pitäisi siis saapua tänään.

EDIT// Kello 21.43, kumpparit eivät ole vieläkään saapuneet..............

-se, että oon jo toista viikkoa flunssassa. Siis aivan todella sairaan raivostuttavan ärsyttävää.

-se, että oon lähdössä huomenna Eurostarilla Brysseliin (se ei oo se ongelmakohta). Ongelma on se, että kyseinen juna lähtee Kings Crossilta kello 6-vitun-57. Kyllä, seitsemältä lauantaiaamuna! Mitä hemmettiä mä olen ajatellut ostaessani liput? Että se juna lähtee tosta talon edestä ja voin kivasti herätä varttia vaille seitsemän? Mä katoin just TFL:n sivua, joka ystävällisesti ilmoitti, että neiti on hyvä ja hyppää klo 5.23 lähtevään bussiin ja vaihtaa siitä vielä metroon, jotta ehdin tohon junaan. Ei hyvää päivää. Tohon aikaan lauantaiaamuna ei vaan olla hereillä. Se on vaan väärin. Ja ihan varmasti vähintään vastoin jotain luonnonlakeja. Tohon aikaan lauantaiaamusta saa olla hereillä vain jos on menossa/tulossa jatkoilta. Se on ainoa hyväksyttävä syy.

-se, etten mä saa Facebookissa kaikkien hehkuttamaa ja jakamaa what-would-i-say -sivua toimimaan! Ei aukea puhelimella, ei aukea läppärillä. Alan olla epätoivoinen! Kyseinen sivusto siis skannaa sun kaikki fb-statukset läpi ja ehdottaa niiden perusteella sulle uutta statusta. Mä haluan kuollakseni päästä lukemaan, mitä toi sivusto ehdottaisi mulle! Olenhan ah-niin-hauskoista-ja-näppäristä-statuksistani-kaveripiirissäkin-tunnettu. (No oikeestaan en oo, mutta voisin olla!)

EDIT// SE TOIMII SITTENKIN!! Oon nyt kikattanut vedet silmissä näille uusio-statuksille!

Siinäpä tämän viikon elämää suuremmat ongelmat, seuraavaksi vuorossa viikon tietoisku: olen vasta viime päivinä löytänyt tieni How I Met Your Motherin pariin. Siis aivan tajuttoman mieletön tv-sarja! Mun hyvä ystäväni esitteli sarjan aikoinaan mulle, mutta silloin katsoin ekan jakson, enkä jotenkin vaan syttynyt. En sitten yhtään.

(Ja joo, nyt on se hetki, kun saa ihmetellä, että kuinka jälkeenjäänyt ihminen voi joissain asioissa olla.)

Sittemmin vaihdoin maisemaa ja nyt täällä Lontoossa ollessani flunssa saapui luokseni kyläilemään ja neljäntenä yhdessä viettämänämme päivänä, joka sattui olemaan viime viikon sunnuntai, olin kovin tylsistynyt. Energiaa ei ollut poistua talosta, mutta sosiaalisten medioiden kulutus viidettä tuntia putkeen ei sekään jaksanut enää innostaa. Ei huvittanut myöskään liikkua omasta pehmoisesta sängystä alas olkkariin telkkarin ja sen tarjoaman valikoiman luo.

Mitä tekee Anna? Muistaa, ettei tuonut mukanaan yhden yhtä leffaa, joita katsoa läppärillä. Ja sen jälkeen muistaa, että "hei mikäs se sarja olikaan, jota kaikki hehkuttaa?" Ja ei muuta kuin HIMYM pyörimään. Ja koukussa ollaan.

Enpä ole tässä flunssaillessani oikeastaan muuta tehnytkään kuin päivisin ollessani vapaalla toljottanut kyseistä sarjaa. Energiaa ei oo oikein ollut lähteä ulos talosta ja kun äiti maanantaina kielsi multa urheilun ("etkä sitten mene juoksemaan ennen kuin oot täysin terve!" as if mä nyt olisin jaksanut ottaa edes yhtä juoksuaskelta, useasta kilometristä puhumattakaan), niin onhan se mukavaa, että päiväunien, syömisen ja nettiselailun sekaan on saatu uusi tekijä.

No olen mä sentään jotain muutakin tehnyt. Näin ihanaa, kansainvälistä tyttöjengiäni tiistaina kun käytiin kahvilla tässä lähihuudeilla ja naurettiin vedet silmissä kolme rattoisaa tuntia. Noi tytöt ja niiden tapaaminen on yksi parhaista asioista, joita mulle on täällä tapahtunut. Meitä on siis tosiaan ranskatar, ruotsineito ja mun lisäksi yksi suomalaisvahvistus. Noiden tyttöjen kanssa oleminen on helppoa kuin heinänteko (no ei hemmetissä, heinäntekohan on ihan samperin raskasta. Jotkut sanonnat olisivat kyllä snadisti päivittämisen tarpeessa.) hymyileminen. Pystyn niiden seurassa olemaan täysin oma itseni eikä koskaan tarvitse miettiä, voinko mä nyt sanoa näin tai tehdä noin, että mitä noikin ajattelee. Niin hyvin kuin toisiin ihmisiin voi parissa kuukaudessa tutustua, me ollaan tutustuttu ja opittu tuntemaan toisiamme. Tytöt tietää nyt jo, kuinka huonoja mun vitsit on ja nauraa silti. Enemmän ehkä vitsin huonoudelle kuin itse vitsille, mutta koskaan niiltä ei tuu sellaista "rauhotu Anna, ei jakseta kuunnella" -asennetta. Noi mimmit on parasta.

Viikonloppu kuluu tosiaan rakkaan ystävän luona vieraillessa tuossa uljaassa EU-pytinkeihin keskittyneessä belgialaiskaupungissa. Lupaan yrittää laskea, montako niitä rakennuksia on.

xx,

Anna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti