sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Faija


(Edit: Näköjään flunssaisen silmiin noi "julkaise" ja "tallenna" -napit on niin samannäköisiä, että tää jäi yrityksestä huolimatta julkaisematta. Mä en edes tiedä miten se oikeasti on mahdollista. Niinpä oman käden oikeudella ajastin tän takaisin sunnuntaihin.)

Tää on jo toinen peräkkäinen isänpäivä, jota en pääse viettämään isäni kanssa koska emme taaskaan tallusta saman valtion maaperällä. Tänäkin vuonna lähetin hänelle aamulla vanhanaikaisen "Hyvää isänpäivää maailman parhaalle isille, rakastan sua" -tekstiviestin ja myöhemmin iltapäivällä puhuttiin pinnallisia ja syvällisiä Skypessä.

Musta tavallaan tällaiset juhlapäivät on tosi kivoja, mutta mulle isän-, äitien- ja ystävänpäivä on joka päivä, tai siihen ainakin kovasti pyrin. Kuitenkin tämän niin kutsutun special dayn takia kirjoitan mielelläni pelkästään isille omistetun postauksen. Koska sen se ansaitsee.

Mä oon elänyt muihin ystäviini nähden sikäli vähän erilaisen lapsuuden, että me muutettiin paljon kaupungista toiseen, usein parin vuoden välein faijan duunin takia kun mä olin lapsi. Se ei kuitenkaan koskaan tuntunut musta mitenkään erikoiselta. Nopeasti laskettuna tänne Lontooseen muuttaessani muutin 11. kerran elämässäni. Tajusin meidän perheen elämäntavan olleen poikkeuksellinen vasta viidennellä luokalla, kun me muutettiin Riihimäelle ja juttelin luokkakavereiden kanssa, jotka kertoivat asuneensa samassa kaupungissa koko ikänsä. Se tuntui musta äärettömän kummalliselta. "Eihän kukaan asu samassa kaupungissa koko elämäänsä, kaikkihan muuttaa aina välillä, niin kuin me ollaan tehty", muistan tuolloin ajatelleeni. Silloin 11-vuotiaalle Annalle valkeni, että se olikin ehkä meidän perhe, joka ei ollutkaan elänyt sitä ihan perinteistä, "tavallista" perhe-elämää.

Kuitenkin, jos mun pitäisi kuvailla mun lapsuutta yhdellä sanalla, se olisi "onnellinen". Minä ja kolme nuorempaa sisarustani kylvettiin rakkaudessa ja meidät kasvatettiin arvostamaan toisiamme, muita ihmisiä ja elämää itseään. Me saatiin juosta pitkin metsiä, rakentaa patjamajoja vanhempien makkariin ja otettiin aina kesäisin kahluukisoja mökkirannassa.

Kun äiti pyöritti arkea kotona ja loihti ruokaa pöytään, faija oli aina se, joka kannusti meitä lapsia kokeilemaan erilaisia harrastuksia. Kun mä löysin tieni altaaseen, faija kuskasi mua treeneihin, shoppaili mun kanssa uimalaseja ja kävi mun kanssa kisoissa. Se sparrasi mua ennen tärkeitä kisoja ja muistutti aina, ettei tärkeintä ollut vaan voittaminen, vaan se, että aidosti nautin siitä mitä teen.

Meille on kotona aina korostettu hyviä käytöstapoja: sitä, että ruoasta pitää kiittää ja että kätellään jämäkästi ja että katsotaan silmiin. Ja kun vähän vartuttiin, faija opetti, että viinilasista pidetään kiinni lasin varresta, ei itse kuvusta. Viinin makuun vasta viime vuosina päässyt vanhin tytär arvostaa tätä opetusta joka päivä enemmän ja enemmän.

Kuitenkin tärkein opetus, jonka muistan faijalta saaneeni, on moraaliin liittyvä. En muista täysin varmasti mitä itse sanoin faijalle, mutta muistan kirkkaasti, mitä faija vastasi mulle. Olin aika pieni, kun eräänä päivänä tulin koulusta kotiin ja kerroin faijalle (en siis muista varmasti, mutta jotenkin näin se meni) että koulussa oli eräs poika, joka oli "tummaihoinen" ja "ihan erilaisen näköinen". Tuolloin faija kumartui alas typerän pienen tyttärensä tasolle ja katsoi mua tiukasti silmiin. "Anna, kaikki ihmiset tässä maailmassa on samanarvoisia. Ihan kaikki. Kukaan ei oo toista parempi ihonvärin, sukupuolen tai omistamiensa asioiden perusteella. Ymmärrätkö?" Lienee sanomattakin selvää, että mä ymmärsin.

Faija on usein ensivaikutelmaltaan jämäkkä, tehokas, kunnianhimoinen ja asiallinen. Melkein kahden metrin pituudellaan myös ehkä vähän pelottava (näin ainakin kaverit kuvailivat, kun back in the days ekan kerran näkivät faijan), mutta paikoitellen jopa kovalta vaikuttava ulkokuori pehmenee heti ensitapaamisen jälkeen (samaiset kaverit totesivat myös tämän todeksi). Faija heittää maailman hauskinta läppää ja mulla ja sillä on tosi samanlainen huumorintaju. Muut sisarukset usein sanoo, että meillä on molemmilla tasapuolisen huonot vitsit, mikä saattaa pitää hyvinkin paikkansa. Faija on lempeä, rakastava, älykäs, lämminsydäminen ja musta usein tuntuu, että joissain asioissa myös loputtoman kärsivällinen. Faijalla on myös maailman nauravimmat silmät. 

Mä oon aina ollut isin tyttö. Aina. Faija edustaa mulle sellaista suunnatonta tukipilaria ja auktoriteettia, johon voin aina turvautua. Kun mä tarvitsen mielipidettä jostain, mä kysyn faijalta. Kun mua itkettää sydäntäraastavan paljon tai kun oon onneni kukkuloilla ja vaan kikatan, mä soitan faijalle. Se ei koskaan väheksy mun tapaani reagoida asioihin voimakkaan tunnepitoisesti vaan lohduttaa tai hymyillen seuraa elämän vuoristorataa pitkin kiitävää tytärtään. Kun mä teen suuria (tai pieniä) päätöksiä tai olen epävarma siitä, mitä polkua mun pitäisi lähteä seuraamaan, mä kysyn aina faijan mielipidettä. Se osaa aina valita juuri oikeat sanat, eikä koskaan epäröi osoittaa, kuinka tärkeitä me lapset sille juuri tällaisinä ollaan, vikoinemme kaikkinemme.

Faijassa on sisällä niin suuri määrä viisautta, elämänkokemusta ja sisäistä rauhaa, että mä toivon sen olevan edes jotenkin perinnöllistä.

Faija, kiitos, että oon saanut kasvaa tuntien aina olevani tärkeä ja rakastettu. Kiitos, että jaksat aina muistuttaa, että asioilla on tapana järjestyä ja että vaikka olisi kuinka hukassa, me kaikki löydetään tavalla tai toisella se oma paikkamme tässä maailmassa. Kiitos, että oon saanut kasvaa juuri tällaiseksi kuin mitä nyt olen: elämää rakastavaksi, välillä vähän hölmöksi, nauravaksi nuoreksi naiseksi. Kiitos, että olet olemassa.

Sä oot mun elämäni tärkein ihminen ja viisain tuntemani mies.

Rakastan sua.


4 kommenttia:

  1. Voi sun iskä kuulostaa niin huipputyypiltä! Ei se välimatka, vaan se ajatus. Kuten itekkin sanoit, joka päivä on isän- ja äitienpäivä. Oon ihan varma et isäsi on samaa mieltä :))

    Pa. Parane pian <3 flunssa on kelju :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Lotta! <3 ps. kiitos, yritys on kova! :)

      Poista
  2. Hehe, sun faija ja mun iskä kuulostaa jotenkin tosi samanlaisilta sillee ajatusmaailman ja arvojen tasolla! Ja sen suhteen, et myös mulla ja iskällä on samanlainen (huono) huumorintaju :D huipputyyppejä siis!

    Ja ehdottomasti, omia rakkaita ihmisiä pitäis muistaa arvostaa päivittäin!

    Ps. Mun piti kommentoida myös tota yhtä vanhempaa postausta mut unohan koko ajan tai sit oon puhelimella :D mut se on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun huumorintaju (tai sen puute, for that matter) on kyllä peritty suoraan faijalta, ihanaa että meitä on muitakin! Sunkin iskän on pakko olla hyvä tyyppi :) Muhun sun huumorintaju iskee ainakin kuin veitsi sulaan voihin, kikatan välillä ihan kippurassa sun postauksia lukiessa!

      ps. mun sydäntä lämmitti suuresti jo sun toi kommentti, mutta jään innolla odottamaan jatkoa!

      Poista