perjantai 11. lokakuuta 2013

Pari sanaa vaatteista


Mä olen nykyään ihan käsittämättömän huono shoppailija. Tai ei, en huono, vaan äärimmäisen nirs valikoiva. Mä panostan nykyään mielummin laatuun kuin määrään, mikä taas eroaa esimerkiksi ah-niin-kypsästä-ja-aikuismaisesta lukioikäisestä Annasta kuin omenat suklaasta. Back in the days vaatekaapin upeutta tuntui kuvaavan vaatekappaleiden määrä, kun taas nykyään esittelen ylpeänä nahkakenkiäni tai luonnonkuiduista valmistettuja vaatekappaleitani.

Oon todella huono heittämään mitään pois, koska oon sellainen "no ehkä käytän tätä vielä joskus" -jahkailija. Pakatessani tätä reissua varten, tein samalla inventaariota omaan vaatehuoneeseeni. Heitin kirppiskassiin monen monituista riepua. Ja ikävä kyllä, riepu on juuri oikea sana kuvaamaan näitä vaatekappaleita. Otetaanpa esimerkiksi turkoosi, navan paljastava, löysä, syvällä v-kaula-aukolla varustettu pikkuruinen t-paita. Miten somaa ja kertakaikkisen tyylikästä, Anna. (Miksi mä olen omistanut tuollaisen paidan, miksi? Joskin omaksi puolustuksekseni pitää sanoa, etten muista yhtään kertaa jolloin olisin kyseistä paitaa käyttänyt. Mutta silti, miksi??)

Kun lähdin tänne Lontooseen, tiesin heti, mitkä vaatteet pakkaan mukaan. Ne kaikkein rakkaimmat ja hyväksi havaitut klassikkovaatekappaleet. Joitain jätin kotiinkin, esimerkiksi ihanan valkoisen pitsihameeni koska matkalaukkuni ratsannut Sofia oli sitä mieltä, että en todellakaan tule tarvitsemaan sitä täällä. "Anna, siellä on SYKSY." Samasta syystä kotiin jäivät esimerkiksi valkoiset korkeavyötäröiset shortsit ja mun superkauniit turkoosit mokkapintaiset korkkarit. "Anna, noi kengät menee pilalle siellä, siellä SATAA."

Mokomakin ärsyttävästi oikeassa oleva rakas sisko. (Pakkaajassa ei luonnollisestikaan ole mitään vikaa.)

Muutenkin löydän nykyään tosi vähän vaatteita (tai kenkiä), jotka osuu sydämeen kuin Robin Hood häränsilmään. Ja harmittavan usein mulle käy niin, että löydän jonkun kivan vaatteen ja totean, että se on 100% keinokuitua. Ja silloin, useimmissa tapauksissa, jätän vaatteen kauppaan. Sama juttu asusteissa. Enää en ostaisi keinonahkaisia kenkiä tai laukkuja. Mulla oli yksi ihana musta, keinonahkainen pussukkamallinen laukku, joka yhtäkkiä näytti kamalalta, koska keinonahka oli alkanut varista irti. Oli itku lähellä kun huomasin mihin kuntoon laukkuni on mennyt. En halua kokea vastaavaa enää ikinä. Ja mä en vaan pysty käyttämään laukkuja, jotka näyttää nuhjuisilta. Eri asia on, jos laukku on elämää nähnyt ja arvokkaasti ikääntynyt, mutta rehellisesti nuhjuisen näköinen laukku - ei kiitos.

Yritänkin siksi pikkuhiljaa päivittää vaatekaappiani toimivampaan ja mikä tärkeämpää, kestävämpään suuntaan.

Tämä kaikki tuli mieleeni siitä, kun avasin tuossa hetki sitten sähköpostiini ilmestyneen Net-A-Porterin uutiskirjeen, jossa Editor's Picksit olivat kertakaikkisen ihania, sekä malleiltaan että värimaailmaltaan. Ja laadultaan, mikä lienee sanomattakin selvää.



Kuluttakaamme pieni hiljainen hetki ylläolevien tuotteiden ihasteluun (perheen tytär kävi juuri kurkkaamassa ruudun yli ja ilmoitti pitävänsä tuosta harmaasta paidasta. En voisi olla enemmän samaa mieltä).

Jos mulla on vaikeuksia löytää hyvälaatuisia JA itseni näköisiä vaatteita ja kenkiä, laukkujen kanssa mulla ei ole mitään ongelmaa. Tälläkin hetkellä ostoslistalla komeilee niin monta ihanaa (ja kallista) laukkua, että voisin surutta upottaa jokaikisen hupenevan senttini niihin. Säästöprosessi sitä/niitä varten onkin vahvasti meneillään. Kyseiset laukut ovat niin kauniita ja mun sydämen vieneitä, että ansaitsevat ehkä ihan oman postauksensa.

Säästäminen on muuten hyvin turhauttavaa. Sitä tietää joka päivä pääsevänsä lähemmäs sitä unelmalaukkua, mutta näin kärsimättömälle tyttöihmiselle kuin minä tällainen odottaminen on hyvin tuskallista. En mä tahdo odottaa, mä tahdon laukkuni heti! Mä tahdon sen nyt, että voin kuuluttaa koko maailmalle (tai vähintäänkin lähimmille ystävilleni) kuinka kaunista ja upeaa ja laadukasta ja kuolematonta laukkua mulla on etuoikeus kantaa käsivarrellani. Mä olen yksi juuri niistä ihmisistä, jotka ihan tosissaan paijailee omia laukkujaan (ja kenkiään) ja katselee niitä rakastavasti. Mä en koskaan voisi paiskoa laukkujani tai kenkiäni tai antaa niiden kastua jos vain suinkin voin sen välttää, etenkin jos kyseessä on nahkainen tuote. Esimerkiksi kotibileissä mun ikuinen kauhukuva on, jos joku eteisessä talloo vahingossa mun kenkien päälle.

Toki tiedostan, että laukut ja kengät ovat käyttöesineitä, eikä niitä ole tehty kirjahyllyä koristamaan, mutta se ei mun mielestä tarkoita sitä, että niitä voi kohdella ihan miten sattuu. Niitä pitää huoltaa ja niistä pitää pitää huolta. Mä oon itse ihan übertarkka laukuistani (mun kaverit repii tästä jatkuvasti huumoria) enkä esimerkiksi koskaan laske laukkuani lattialle. Tämä siis vain ja ainoastaan siksi, että vuosia sitten eräs äidin ystävätär sanoi, että laukun laskeminen maahan tietää köyhyyttä. Oon sen jälkeen hampaita purren laskenut laukkuni maahan muutamia hassuja kertoja, jotka on laskettavissa yhden käden sormilla. Toki esimerkiksi matkalaukut ovat oma lukunsa, mutta nyt puhutaankin ns. tavallisista käsilaukuista. Rafloissa laukku on joko tuolin selkänojalla (miten paljon voi harmittaa jos raflassa on sellainen tuoli, johon laukkua ei saa?), viereisellä tuolilla tai mun sylissä. Kerran mä olen jopa napannut pöydän vieressä henganneen, ilmeisesti tyhjää toimittaneen jakkaran itselleni ja laittanut laukkuni siihen. Mä koen, että arvostan laukkujani sen verran paljon, etten halua laskea niitä "likaiselle" lattialle. Enhän mä säilytä vaatteitanikaan lattialla, miksi laukut eroaisi tästä jotenkin?

(Mä tiedän, että tarvitsisin sellaisen laukkukoukun, mutta en ole vielä löytänyt kivaa sellaista mistään.)

Tän takia mulla on blogi. Että voin jakaa tänne just sellasia hömppäjuttuja (joskaan omasta mielestäni laukut eivät ole hömppää nähneetkään!) kun itse haluan. Pa-ras-ta. Niin rakkaita ja upeita kuin mun lähipiirini onkin, tiedän, että välillä mun laukkuhypetykseni menee niiltä ihan ohi. Siitä huolimatta ne kuuntelee mua ja nyökkäilee ja ihastelee asiaankuuluvasti, mutta etenkin nyt, kun en pysty esimerkiksi soittamaan ja kertomaan millaisen laukun juuri näin eräällä vastaantulijalla (been there done that, herranjumala se Célinen laukku oli upea), on kivaa, että sitä kaikkea voi purkaa edes tänne blogiin.

xx,

maniac baglady aka laukkualma Anna

ps. kuvana Net-A-Porterin viimeisin uutiskirje

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti