Tiistai - hämmentymisen ja uuden lempiherkun päivä

Tiistai-ilta ja mulla vieressä pala Jamaica Ginger Cakea. Tota pitäisi myydä Suomessa, siis ihan totta. Kyseessä on pitko, joka maistuu ihan piparilta, mutta on sellaista pehmeää. Mä itse henk. koht. rakastan raakaa piparitaikinaa paljon enemmän kuin itse paistettuja pipareita (en tykkää siitä pipareiden "kovuudesta" yhtään) ja tossa Jamaica Ginger Cakessa yhdistyy täydellisesti molemmat! Se on ihan jumalattoman hyvää.

Me juhlittiin eilen host-äidin synttäreitä ja mä kävin iltapäivällä ostamassa sille kukkia. Halusin ostaa jotain, mutta sitten en oikein tiennyt mitä ostaa. Ja no, musta itsestäni on kiva saada kukkia. Mä valitsin kukkia siihen kimppuun hartaasti ja huolella, pääväreinä vaaleanpunainen, pinkki ja valkoinen. Ja täällä kukat on vielä ihan naurettavan halpojakin. Kimpusta tuli kaunis ja host-äiti oli iloisesti yllättynyt. Lapset oli tietysti askarrelleet vaikka mitä kortteja ja väkerryksiä ja me koristeltiin kakkukin (joka myöhemmin myös syötiin, of course).

Iltapäivällä oltiin pikkupojan kanssa leikkipuistossa kun odoteltiin tytärtä koulusta ja voi elämä miten paljon mä tosta kuusivuotiaasta pojankoltiaisesta pidänkään! Me laskettiin yhdessä liukumäkeä, kiipeiltiin, keinuttiin ja etsittiin täydellisiä pähkinöitä, jotka sitten jätettiin hyvin esille oraville, että ne voi syödä ne.

Ja kun eilen illalla pikkutyttö kiipesi mun syliin meidän istuessa keittiössä ja me "eskimopussailtiin" eli hierottiin neniämme vastakkain ja tehtiin yhdessä sormilla "Batman-face", joka näytettiin myös host-isälle, joka nauroi ja matki perässä, mä tunsin olevani kotona ja mä olin kovin onnellinen.

Tänään aamupäivällä mä kävin kahvilla muutaman ihan naapurustossa asuvan ulkomaalaisen au pair -tytön kanssa. Suloisen oloisia tyttöjä, tavataan varmaan joukolla uudestaan.

Mun pitäisi mennä kohta nukkumaan, musta tuntuu että tänne saapumisen jälkeen oon tarvinnut vielä normaaliakin enemmän unta.

Ääh. Huolimatta kaikesta ihanoista ja kivoista asioista mun ympärillä, mä oon just nyt jotenkin tosi hämmentynyt JA ärsyyntynyt samaan aikaan. Hämmentynyt siitä, miten suuresti ihminen, jonka oon vasta tavannut, voi muhun tietämättään vaikuttaa. Ja ärsyyntynyt täysin samasta syystä. Asiaa ei auta myöskään se, että olin jo valmiiksi sekaisin kun oon alkanut pohtia haluaisinko mä ehkä siirtää elämäni tänne oikeasti pidemmäksi aikaa. Tuntuu kuin olisin taas 13 enkä pysty hallitsemaan ajatuksiani yhtään.

Pohdiskelin juuri että hitsit, siitä on kyllä pitkä aika kun oon viimeksi ollut tällä tavalla ajatuksistani sekaisin jonkun toisen takia. Sitten aloin kelaamaan elämääni taaksepäin ja taivaan vallat siitä mikään pitkä aika ole. Viimeksi männä (hehe, mä en kestä miten hauska toi sana on) kesänä juuri taisi ainakin yksi henkilö sekoittaa mun päätä. Jotenkin oon tässä ihan onnessani viime vuodet kelaillut, että kauheen hyvä kun tätä päänsekoittumista ei onneksi tapahdu usein. No eipä vissiin, herätys tahvo! Tai no, usein ja usein. Mikä nyt sitten lienee sellainen keskiarvo tälle johon voisi verrata? Maailmassa tehdään niin paljon tieteellisiä (ja "tieteellisiä") tutkimuksia, että kai nyt jostain löytyy tutkimus sille, kuinka usein keskivertoihminen menee hippasen sekaisin ajatuksistaan jonkun toisen ihmisen takia.

Tavallaan on mieletöntä, että on törmännyt ihmiseen, joka oikeasti tekee vaikutuksen. Ja samalla ah-niin-ärsyttävää.

Onneksi on olemassa hyviä bändejä. Cvrchesin löysin ehkä viime keväänä(?), enkä enää yhtään muista miten tai mistä. Lonkalta heittäisin, että varmaan jonkun musiikkiin enemmän perehtyneen ystäväni soittolistoilta. Mutta oli miten oli, tykkään kovasti.




Kannattaa kuunnella myös We Sink. Ja maata sohvalla. Ja pitää olla jo hämärää, tää ei oo sellasta "kirkas auringonpaiste" -musaa.

xx,

Anna