maanantai 10. kesäkuuta 2013

She's up all night for good fun eli kun syntymäpäiväjuhlat onnistuivat yli odotusten

Heissan!!

Ruudun takana näpyttää tällä hetkellä yksi erityisen onnellinen tyttö. Pääsykokeet oli viime viikolla (tuntuu että meni ihan hyvin, mutta sitten taas vaikea sanoa, heinäkuussa sen sitten näkee) ja pääsykokeen jälkeen tuli taas nyyhkytettyä omaa epätoivoa ja sitä sellaista "mitämäteenmunelämällämissämunkuuluuolla" -maailmantuskafiilistä isille ja äidille ja vähän tytöillekin. Totaalinen eksymisen tunne kesti onneksi vain sen yhden illan. En mä vieläkään tiedä, missä mun paikkani tässä maailmassa on tai mitä mun kuuluu tehdä, mutta läheiset muistutti ahkerasti sinä iltana, että kaikki me löydetään paikkamme ja että asiat menee just niin kuin niiden kuuluu mennä. Sinä iltana mä taas muistin uskoa tohon enkä oo sen jälkeen tuhlannut minuuttiakaan epätoivossa vellomiseen.

Mun kesä on siis virallisesti alkanut ja viime lauantaina me juhlittiin täällä mun luona pienellä, mutta sitäkin rakkaammalla porukalla mun synttäreitä.



Istuttiin tosiaan alkuilta täällä, vaihdettiin kuulumisia, naurettiin ja hengattiin. Tarjolla oli kahta eri kakkua (jotka siis tilasin, en leiponut itse, hehe): appelsiinisuklaakakkua ja mansikkatartalettia. Niin hyvää! Lisäksi ostin meille paria eri rosee-viiniä ja valkkaria. Aika kivastihan ne osui ja upposi.




Sofia uteli pian saapumisensa jälkeen aika ujosti, josko mulla olisi mitään ruokaa. Keitin siskolle nuudeleita. tv. nim. mitäs me huippukokit




Mulla oli niin onnellinen ilta, etten vieläkään oikein ymmärrä sitä. Jo se, että sain niin paljon mulle rakkaita ihmisiä samaan paikkaan, riitti liimaamaan kestohymyn mun naamalle.

Ilta oli tosiaan todella tunnepitoinen. Mutta vain ja ainoastaan hyvällä tavalla.

Mä olin nimittäin niin kokonaisvaltaisen onnellinen, ettei onnenkyyneleiltäkään vältytty. Ensin itkin, koska olin niin onnellinen kun sain taas yhden todisteen, että mun siskolla, jota ihmissuhdejumalat on useasti potkineet päähän, on nyt vierellään ihminen, joka tekee pikkusiskoni kovin onnelliseksi. Se, että mulle rakkaat ihmiset on onnellisia, tekee mutkin onnelliseksi. Seuraavaksi itkin Lauantaidiskossa kun mä tajusin, että mulla on lempparitytöt ympärilläni juhlimassa mun synttäreitä, ollaan mun lempibaarissa, kajareista soi joku mieletön biisi (myöhemmin muisteltiin sen olleen Fun.in We Are Young) ja että mä vaan oon joissain asioissa niin mielettömän onnekas ja etuoikeutettu ettei mitään järkeä. Se kaikki yhdessä oli vaan liikaa. Me tanssittiin ja mä vaan itkin ja nauroin sen kokonaisvaltaisen hyvänolon tunteen vallassa.

Mä rakastan mun elämää.


Ja sitten, kesken ton biisin ja kesken mun onnellisen nyyhkytyksen yksi tyyppi, josta en oikein tiedä mitä ajatella (tai no tiedän mitä mun pitäisi siitä ajatella, mutta toteutus on vähän vielä jäljessä), käveli ohi ja tuli halaamaan. En tiedä huomasiko se, että mä nauroin ja hymyilin posket märkinä. Se vaan hymyili, halasi ja jatkoi matkaa. Toisaalta siellä oli kyllä aika pimeetä. Jos ollaan rehellisiä, mä ehdin jo vähän pohtia, että mitä se mahtoi ajatella, jos se näki kun mä itkin. Ja sitten tajusin, että eihän sillä oo ihan oikeasti mitään väliä. Koska eihän sillä oo. Eikä se luultavasti edes nähnyt.

Jatkoilla oltiin, tietysti, Lauantaidiskossa. En tiedä puhunko itsestäänselvyyksistä, jos nyt vielä kerran sanon, että siellä oli niin kivaa! Me tanssittiin ja tanssittiin ja näin tuttuja ja kun kahtena vikana biisinä ennen hitaita soi ensin Rihannan We Found Love ja sitten Icona Popin I Love It (jota olin käynyt toivomassakin), me ei tiedetty miten päin olla. Etenkin T riehaantui ihan täysin, We Found Love ei IKINÄ soi Lauantaidiskossa, siis ikinä. Ja nyt kundit soitti sen. Ihan mieletöntä.


Ja kun pilkun jälkeen mentiin ulos ja oli valoisaa ja lämmintä, mä olisin voinut heittää kärrynpyöriä, niin fiiliksissä allekirjoittanut oli kaikesta. Sanottiin heipat ja halit rakkaille, jonka jälkeen minä ja AH suunnattiin Mäkkärin kautta kotiin ja kun aamulla heräsin, heikotuksesta ei ollut melkein tietoakaan.

Sunnuntai kului laiskasti. Tuijottelin mun kaaosmaista ruokapöytää, mutta en jaksanut siivota. Söin juustoa ja viinirypäleitä ja jossain vaiheessa AH kutsui itsensä kakunrääppijäisiin. Istuttiin mun sohvalla, kakkujen jämät meidän välissä ja lusikoinnin välissä parannettiin vähän maailmaakin. Illalla suunnattiin Pohjois-Helsinkiin grillibileisiin, jossa meno (ainakin meidän kohdalla) alkoi olla jo hyvin väsynyttä. Kikatuksesta ja "hyvistä" läpistä ei meinannut tulla loppua.

Mutta yhtä kaikki, hauskaa oli.

Synttäriasuna mulla oli yksi mun all time -lempparimekoista, vaalea pitsimekko ja vyötäröllä vyön sijasta kultaisen/shampanjan värinen satiininauha rusetille sidottuna. Jatkoille lähdettäessä sujautin jalkaan kevyen kullan väriset baltsut, joiden värimaailma sopi hyvin tohon rusettiin.

Nyt meen syömään lahjasuklaata ja -mansikoita. Koska kesä ja elämä ja onni ja kaikki.

xx,

Anna


5 kommenttia:

  1. Hee, oikein paljon onnea näin vähäsen myöhässä! Vai ei kai se onni koskaan myöhässä ole. Tai sitten on aina, riippuu mistä päin katselee.

    Mulla, niin kuin varmaan aika monella muullakin tämänikäisellä, on kans jatkuva missämäoonmistämätuunmihinmunpitäismennä-kriisi päällä. En mä vieläkään tiedä, mutta musta tuntuu, että kaikki vie kuitenkin mua lähemmäs sitä pistettä. Toiset tietää jo aikasin, että mitä ne haluaa tehdä, mun elämä taas näyttää kuljettavan mua lähemmäs vastausta näyttämällä, mitä mä en ainakaan halua tehdä. Varmasti ne vastaukset tulee sullekin ennen pitkää, tavalla tai toisella!

    Ps. Ihana mekko ja ihana kuulla, että joku muukin rakastaa tota Icona Popin biisiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos (sekä mekkokehuista että onnentoivotuksista)! Vastaanotan mielelläni vähän lisää onnea vaikka vuoden jokaisena päivänä.

      Tohon samaan mäkin uskon: että me kaikki löydetään paikkamme, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Välillä sitä vaan kärsimättömänä toivoisi, että ne vastaukset ilmestyisi kirkkaina silmien eteen nythetipaikalla. Mutta (ainakin omalla kohdalla) se taitaa olla osa sitä suurta seikkailua, jota elämäksikin kutsutaan: selvittää ja etsiä sitä omaa paikkaa.

      Ja biisistä: thats fo shooo! Ja taas kerran todistettiin, että "greats minds think alike"! :D

      Poista
  2. Mäkin tahdon kakkua! Oikeesti mansikkakakku ja kesä on niin lyömätön yhdistelmä ettei tosikaan. Kiva kuulla et sul oli mahtavat synttärit, tsemppiä pääsykoetulosten odotteluun joka on kuulemma raastavaa (itsehän en toki siis ole tuonne asti koskaan päässyt :D) ja aivan ihana mekko!

    Ja niinhän se on, että sattumalta yleensä törmää niihin itselle omiin, tärkeisiin ja kuuluviin asioihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. oho oon muute liti. ai tää vaihto mun nimen tälleenki. oho :D

      Poista
    2. Multa varmaan puuttuu joku geeni, koska mua ei tää odottelu raasta yhtään! Oon vaan koko ajan iloisempi siitä, että se on nyt ohi ja voi vaan nauttia kesästä :)

      Ihanaa että säkin kirjotat taas! Etenkin noi reissuhommat, ai hitsi! I can relate! Täällä mä pohdin nimittäin ihan samoja juttuja.

      Poista