keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Bäk in Helsinki city

Heippahei!

Nyt on kotiuduttu takaisin Helsinkiin ja pääkään ei ole enää ihan niin sekaisin jetlagin jäljiltä. Hitusen väsymystä on tosin ilmassa, mutta onneksi se ilmenee lähinnä kevyen hysterian muodossa. Ja ehkä se näkyy myös siinä, että kello on puoli kaksi yöllä ja mua ei väsytä lainkaan. Epäilemättä sammun heti kun pää osuu tyynyyn, mutta ei tee yhtään mieli mennä nukkumaan.

New Yorkissa oli ihanaa (kerron siitä myöhemmin lisää), mutta en voi kieltää, etteikö olisi maailman parasta olla myös kotona. Olin jo melkein unohtanut miten mukavaa on herätä itsekseen ja juoda aamukahvi rauhassa. Ei saa nyt käsittää väärin, musta oli mahtavaa matkustaa äidin (ja puolet reissusta myös juniori-siskon) kanssa, mutta olihan se mulle vähän uutta viettää koko ajan aikaa jonkun kanssa. Mä olen kuitenkin asunut jo pari vuotta yksin ja ollut sinkkuna suunnilleen yhtä pitkään, joten oon tottunut olemaan itsekseni ja itseasiassa mä pidän omasta seurastani kovasti. Mutta teki mullekin ihan hyvää joutua vähäksi aikaa pois omalta ns. mukavuusalueeltani.

Nyt pitäisi taas saada jonkinlainen ote arjesta (ja pääsykoekirjoista).

Aloin pohtia, mitä kaikkea tässä pitäisikään nyt tehdä. Pääsin kohtaan yksi: "pese pyykkiä" ja muistin, etten muistanut duunin jälkeen käydä katsomassa, onko pyykkitupa varattu (ei mulla mitään omaa pyykkikonetta oo tv. nim. "ostin mielummin kengät neiti säästeliäs"). Tänään aamupäivällä joku ahkera naapuri oli varannut pyykkituvan neljäksi tunniksi kun olisin halunnut itse pyykätä. Yleensä kukaan ei käytä sitä aamupäivisin, siksi mä harvoin jaksan käydä varaamassa aikaa etukäteen. Sitten kun osun sinne ja huomaan tyhjän koneen, raapustan toki rapun ja asunnon numeron tunnollisesti varauskirjaan (ja piirtelen ehkä kukkasia viereen).

Nyt meen nukkumaan. Mun omatunto nimittäin heristää tuimasti sormeaan tälläsestä valvomisesta.

Pitänee siis jatkaa to do -listaa huomenna.

xx,

Anna

ps. melkein unohtui hehkuttaa, että mulla oli tänään ekaa kertaa tänä keväänä balleriinat jalassa!! Eikä ollut kylmä! Mutta koska asuun kuuluivat myös shortsit, oli mulla tietysti sukkikset jalassa. Mutta silti, eka baltsupäivä (Suomessa, koska Nycissä ehdin baltsuja jo käyttää). Mutta silti: JEE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti