Hassua, minkälaisen fiiliksen yksi ainoa postaus voi aiheuttaa. Ihan kuin kivi olisi vierähtänyt harteilta. Mulla on ollut ikävä blogin pariin, mutta kynnys kirjoittaa on kasvanut niin suureksi, että on tuntunut, että pitäisi vähintäänkin mennä naimisiin tai saada lapsi, että olisi jotain mistä kirjoittaa (ja kumpaakaan ei ole omalla kohdalla tapahtunut). Musta on myös tuntunut, että en osaa enää kirjoittaa. Että kaikki kirjoittaminen on ollut sellaista tönkköä "no mulle kuuluu ihan hyvää, jee moikka".
Mitä mulle sitten kuuluu? Hyvää (hehe). Yliopiston viimeinen periodi on käynnissä ja opinnot etenevät suunnitelmien mukaan. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että ensi syksynä minulla on edessäni yksi ainokainen kurssi ja gradusemma eli gradun kirjoittaminen ja sen jälkeen valmistun. Tuntuu hullulta. Hullun mahtavalta ja pelottavalta. Kesän aikana pitäisi yrittää hahmotella jonkinlainen aihe gradua varten ja toivon, että kukkiva luonto antaa inspiraatiota, koska tällä hetkellä pää lyö aika tyhjää sen suhteen. Gradusta varoitellaan aika paljon, mutta toistaiseksi ei juurikaan pelota. Minulla oli hyvin samanlaiset fiilikset kandista. Meni ikä ja terveys, että keksin aiheen, mutta sen jälkeen loppu menikin aika omalla painollaan. En ole asettanut valmistumistavoitetta kuin vasta ensi keväälle, niin onpahan koko lukuvuosi aikaa rustata sitä, jos siltä tuntuu. Silloin valmistuisin neljässä vuodessa, mikä on tosi hyvä ja mihin olisin itse hyvin tyytyväinen.
Viime syksy puolestaan oli mulle henkisesti hieman raskasta aikaa. En jaksanut kirjoittaa blogia tai ylipäätään olla kovin aktiivinen missään sosiaalisessa mediassa. Painin omien opintojen tarkoituksettomuuden tunteen kanssa ja mua on vaivannut yliopistovuosien myötä kasvanut ja kasvanut tunne siitä, että mä en oikein tunne humanistista tiedekuntaa omakseni. Viime syksynä istuin useammalla eri kurssilla, joiden luentojen aikana mietin lähinnä, että miten helkkarissa tämä luennolla käsitelty asia auttaa mua työllistymään. Surullisintahan oli, että vastasin itselleni kerta toisensa jälkeen "ei yhtään mitenkään". Tietenkään asia ei oikeasti ole noin mustavalkoinen, vaan totuushan on se, että kaikesta oppii jotain ja melkein mitä tahansa tietoa ja taitoa voi soveltaa työelämässä. Minä vain valitsin olla näkemättä asiaa noin. Mutta kuten niin monissa muissakin jutuissa, myös tässä aika on auttanut näkemään asioita vähän pehmeämmästä kulmasta. Olen myös välillä moittinut itseäni opiskeluvalinnastani, vaikka tiedän, että se on ihan turhaa. Olen erilainen ihminen nyt kuin olin vajaa kolme vuotta sitten aloittaessani yliopistossa. Olen sitäpaitsi jo niin pitkällä opinnoissani, että olisi hölmöä jättää opinnot kesken.
Osittain myös viime syksyn fiilisten takia olen tehnyt joitain lisäsuunnitelmia opintojen suhteen. Aloin haaveilla tuplamaisterista eli kahdesta maisterintutkinnosta ja hain itseasiassa erääseen maisteriohjelmaan nyt talvella, johon en kuitenkaan suureksi harmikseni päässyt. Asia olisi korjattavissa ensi vuoden hakua varten, joten pohdiskelen asiaa. Tietenkin ensi talven työtilanne vaikuttaa paljon asiaan, sillä pääsyy toiseen maisterintutkintoon on omalla kohdallani nimenomaan varmemman työllistymisen mahdollistaminen.
Keväinen Helsinki. Parasta.
Innostuin poke bowleista ja askarreltiin sellaiset eräs lauantai siskon kanssa.
Olen etsiskellyt kevättakkia ja sovitin mm. tätä Lindexin trenssiä. En vain ole ihan varma sopiiko mulle 1) noin pitkä malli 2) trenssit ylipäätään. #firstworldproblems
Lankalauantaina juhlittiin mun rakkaan kummitytön 1-vuotissynttäreitä. Stockmannin lastenosasto ja siellä työskentelevä ihana Minna pelastivat, jälleen kerran, mut lahjakriisiltä. #annasuosittelee
Sitten eräs jännittävä uutinen!
Toteutin erään pitkäaikaisen haaveeni ja aloitin muutama viikko sitten oman Youtube-kanavan, joka kantaa nimeä Anna Mattila. Tämä on yksi niistä asioista, joita olen lykännyt ja lykännyt, kunnes vihdoin otin itseäni niskasta kiinni. Tiesin, että jos en koskaan kokeilisi, se jäisi harmittamaan. Kanavalle olisi tarkoitus tehdä my day -tyyppisiä kevyitä videoita, samaten välillä ihan puhtaita sit down -höpöttelyvideoita, jakaa omia suosikkijuttuja ja sen sellaista. Todennäköisesti aion kokeilla vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä, että ne omat jutut ja tyyli löytyy. Pyrin julkaisemaan videon keskimäärin kerran viikossa (joskin viime viikolla video jäi välistä, koska sairastin seitsemän päivää potien jotain versiota influenssasta) ja latasin kanavalle juuri kolmannen videoni. Jos seuraatte mua instassa ja tykkäätte mun mystoryista, niin todennäköisesti tykkäätte myös mun videoista. Eli jos kiinnostaa seurata mua Youtuben puolella, niin käykää ihmeessä kurkkaamassa. En ole vielä päättänyt, linkkaanko videoita myös tänne blogiin. Jo näiden parin videon kuvaaminen on ollut tosi kivaa ja videolle höpöttely tuntuu tosi luonnolliselta.
Pinnallisempien asioiden puolelta päällimmäisenä mielessä on meneillään oleva hiustenkasvatusprojekti. Leikkasin aika lailla tasan vuosi sitten pitkän polkan, jota lyhensin vielä viime kesänä entisestään hartiamittaiseksi. Minulla on ollut pitkä tukka niin pitkään kuin muistan ja pitkä polkka, long bob, kiinnosti kovasti. Se on ollut ihana ja huoleton, mutta joulun tienoilla tajusin, että se ei sittenkään ole minua. En tunne itseäni itsekseni noin lyhyillä hiuksilla. Niinpä helmikuussa kävin leikkaamassa huonot latvat pois ja kerroin kampaajalleni, että nyt kasvatetaan. Luovuin samaan aikaan myös ripsienpidennyksistäni. Mietin yli puolet viime syksystä, että nekään eivät oikein tunnu enää minulta, mutta silti kuukaudesta toiseen varasin huollon, kunnes viimein tammikuussa kerroin ihanalle ripsihuoltajalleni, jolla olen käynyt kaikki nämä vuodet, että pidän taukoa. Hän suhtautui ihanan ymmärtäväisesti ja lupasi olla käytettävissä, jos joskus haluan palata pidennyksiin.
Olen ollut tosi tyytyväinen molempiin päätöksiin. Pidän hiuksistani ja peilikuvastani päivä päivältä enemmän, koska päivä päivältä yhä enenevissä määrin sieltä katsoo se Anna, jonka tunnen ja joka haluan olla.
Toisaalta taas olen viime aikoina haaveillut kulmien microbladingista. Kulmista on tullut minulla paljon tärkeämpi osa ulkonäköä kuin ripsistä ja voi vitsi miten ihanaa olisi, jos ei tarvitsisi meikata kulmia joka päivä. Voi olla, että toteutan tämän haaveeni vielä ennen kesää. Katsotaan.
Nyt mä palaan perheeni seuraan. Tulin eilen tänne iskän luo landelle ja palataan kaupunkiin vasta huomenna äidin ruokapöydän kautta.
Nauttikaa ihanista pääsiäissäistä ja rentouttavaa viikonloppua!
xx,
Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti