torstai 11. syyskuuta 2014

Viime aikoina

Melkein aloin jo pahoitella mielikuvituksetonta otsikkoa, mutta sitten totesin, että voisi se harmaampikin olla. Ja joskus ei tarvita kuin kaksi sanaa kertomaan postauksen sisällöstä.

Kävelin tuossa yhtenä päivänä töistä kotiin ja vaikka mulla oli aurinkolasit nenällä, jouduin silti ajoittain siristelemään silmiä auringon paistaessa kirkkaana. Ärsytyksen sijaan olin tästä kovin onnellinen: sehän tarkoitti auringon paistavan ja nyt eletään kuitenkin jo syyskuuta.


Olen myös kulkenut ulkona jo reilun viikon putkeen paljain säärin. Kaikki ihanat hameet ja shortsit ovat olleet kovassa käytössä, koska pitkiä housuja ehtii käyttää sitten talvellakin. Eikä hame tai shortsit ole ikinä ihan sama sukkahousuilla kuin ilman. Sen taannoisen pienen monsuunisadekauden jälkeen soisin tämän säätilan jatkuvan vielä monta viikkoa.


Tasan viikko sitten torstaina kävin Ateneumissa. Vaeltelin ruuhkaisilla käytävillä melkein puolitoista tuntia ja ihailin Tove Janssonin kätten töitä (kävin toki katsomassa myös peruskokoelman ja olin ihan unohtanut miten kauniita tauluja Edelfelt osasi maalata!). En oikein tiedä miksi, mutta kävin vasta nyt ensimmäistä kertaa museossa Suomeen paluuni jälkeen, vaikka Lontoossa asuessani museot kuuluivat ehdottomasti lähes viikoittaisiin suosikkivapaa-ajanviettotapoihini. Mutta aivan kuten Lontoossakin, kävin nytkin museossa yksin. Sai edetä ihan omaa tahtia, ihailla teoksia juuri niin vähän tai pitkän aikaa kuin itsestä tuntui. Monet sanovat tarvitsevansa jonkun, jonka kanssa keskustella teoksista. Mä en, ainakaan toistaiseksi, koe asiaa niin. Mutta jälleen kerran, himo päästä vielä joskus opiskelemaan taidehistoriaa (edes sivuaineena), nosti päätään. Uskon vakaasti, että saisin museokäynneistäni niiiiiin paljon enemmän irti, jos mulla olisi akateemista opiskelutaustaa alalta. Ja musta olisi ihanaa saada taideteosten ihailusta irti kaikki mahdollinen. Vaikka antoisaa se on nytkin jo. Mutta kun mä tiedän, että se voisi olla vieläkin antoisampaa. 


Viikonloppuna oltiin landella saimaannorppien asuinalueella, jonne ajettiin koko sisaruspoppoon voimin ja roadtrip oli virkistävä. Kun tulee autoiltua niin harvoin, ne muutamat hetket tuntuvat usein jotenkin erityisiltä. Reissullakin oli tavallista juhlavampi syy: isi täytti 50! Ja koska faija ei ole mikään juhlahössöttäjä (toisin kuin vanhin tyttärensä välillä), juhlittiin syntymäpäiviä ihan vain perheen ja rapakon takaa vierailemaan osuneen, hieman vanhemman jenkkipariskunnan kanssa. Syötiin hyvin, puhuttiin paljon englantia ja otettiin rennosti. Jenkkipariskunta on faijan tuttuja ja mäkin olen kerran aikaisemmin tavannut heidät kun vierailtiin Sofian kanssa Amerikassa melkein kaksi vuotta sitten. Nuorin siskoni kuvaili heitä "kolmansiksi isovanhemmikseen", mikä oli osuvasti sanottu tuosta todella lämminhenkisestä ja sydämellisestä pariskunnasta.


Parasta koko viikonlopussa oli kuitenkin yhdessäolon ja nauramisen (oonko ikinä kertonut kuinka ykkösiä mun sisarukset on?) lisäksi se hetki, kun faija herkistyi avattuaan meidän lapsien lahjan. Oltiin askarreltu sille valokuva-albumi, joka sisälsi paljon meidän kaikkien lapsuuskuvia parinkymmenen vuoden ajalta.

Myöhemmin hekoteltiin kuville ja sen ajan muodille: niitä pottakampauksia ja vaatteita! Valokuvat on kyllä käsittämätön upea juttu. Jäätelön ja untuvaisten sänkyvaatteiden ohella.

Yhtenä iltana saatoin erään ihmisen sporapysäkille ja istuimme alas odottamaan. Ihan huomaamattamme istuimme juttelemassa samalla pysäkillä vielä kaksi tuntia myöhemmin, lukemattomien sporavaunujen mentyä ohi. Jälkeenpäin päässä kohisi juuri sillä hyvällä tavalla, jonka uuteen ihmiseen tutustuminen aiheuttaa.

Kirjauduin myös tiistaina ensimmäisen kerran Helsingin yliopiston omille sivuille ja Moodleen. Vaikka en virallisesti yliopisto-opiskelija olekaan, tuntui se tosi jännältä. Aloitan tosiaan opintoja avoimen yliopiston puolella ja mä olen innoissani kuin pieni lapsi, joka on menossa ekalle luokalle.

xx,

Anna


2 kommenttia:

  1. Onnea uudesta aluevaltauksesta ja tsemppiä opintielle! Ehkä me törmätään joskus kirjastossa. ;) Ja tsemppiä erityisesti yliopiston tietotekniikan kanssa, mä en edelleenkään tajua, miten """"eliittiyliopistolla"""" (toim. huom., lainaan tässä meidän "selkeesti jalat maassa" -rehtorin tervetuliaispuhetta vuodelta 2010...) voi olla niin kälyset nettisivut kuin Flamma on (ja ne on vielä olevinaan parannusta edeltäjäänsä, ahahhaha). Saaks kysyä, mitä kursseja sulla on avoimessa? :)

    Mä en muista, koska viimeks olisin käynyt taidenäyttelyssä yksin, mutta parasta seuraa on kyllä sellainen, joka antaa sun katsella niitä tauluja omaan tahtiin (ja tekee samaa myös ite) eikä koko ajan kulje vieressä. :D Musta on hauskaa salakuunnella, mitä ihmiset puhuu teoksista keskenään. Kerran ystävän kanssa syväanalysoitiin kovaan ääneen sellasia tosi mitäänpuhumattomia abstrakteja maalauksia ja löydettiin kaikista kauheasti sisäistä tuskaa ja fallos-symboleja. Sekin on hauskaa. Taidehistoria ois kivaa, mut ne kurssit on kuulemma todella työläitä.

    Pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo, nyt kun kuvailit millaisesta taidenäyttely-seurasta itse diggaat niin on se myönnettävä: kyllä mä hyväksyisin tollaisia ihmisiä seurakseni tauluja ja teoksia ihmettelemään! Pääasia on, että taulujen katselu -tahti ja huumorintaju osuvat suunnilleen yksiin.

      Musta on kanssa hauskaa aiheuttaa välillä vähän hämmennystä (ellei jopa pikkiriikkisen pahennusta, hehe) julkisilla paikoilla ja toi teidän syväanalysointi kuulostaa just sellaiselta, johon mä lähtisin riemuiten messiin! (Tai hihittelisin kuunnellen ulkopuolisena ja todeten, että onpas noi hauskoja tyyppejä!) Mutta mua ei kyllä yllätä yhtään, että susta löytyy just tollanen huumorinainen, et oo aikaisemminkaan vaikuttanut olevan risukasan kuivin keppi (ja tämä siis puhtaana kohteliaisuutena!) <3

      Ja joo, just siksi mäkin jätin taidehistorian toistaiseksi välistä: kuulemma ne on tosi työläitä ja kuitenkin sitä haluaisi antaa kursseille kaiken sen ajan, jota ne vaatii ja ennen kaikkea ansaitsee. Ehkä harkitsen tota taidehistoriaa sitten kun oon sisällä yliopistossa, jolloin yliopisto on vihdoin se prioriteetti numero yksi.

      Tietty saa kysyä mun kursseista! Mä raapustan niistä varmaan oman postauksen, ihan vaan siksi, että ne vie suhteellisen ison osan mun ajasta JA koska oon niistä kovin innoissani! :)

      Pus back at you!

      Poista