torstai 25. syyskuuta 2014

Back to school - sort of


Koska mun opiskeluista on jonkin verran kyselty, ajattelin valottaa niitä ihan näin kollektiivisesti.

Aloitetaan faktoista: ovet yliopistoon raottuivat tänä keväänä sen verran, että pääsin ihan varasijoille asti, mutta surukseni en niin korkealle, että olisi ollut mitään mahiksia sisäänpääsyyn. Kun olin aikani maannut sohvalla itsesäälissä ja pahassa mielessä kieriskellen, totesin että ei auta kuin nostaa taas pää pystyyn. Vaikka opiskelupaikka oli niiiiiin lähellä, mutta silti juuri liian kaukana, otin sen sellaisena merkkinä, että oikealla tiellä ollaan. Aikaisempina vuosina kun ei ole ollut asiaa edes varasijoille asti, mutta kyseessä on toki aina ollut eri oppiaine. Hain siis tosiaan tänä keväänä ensimmäistä kertaa lukemaan historiaa tänne Helsinkiin.

(Kävin myös Tampereen vastaavissa pääsykokeissa, mutta se koe kosahti kuin pannukakku. Sen otin merkkinä siitä, että mut on tarkoitettu opiskelemaan Stadissa. Faija ei tosin ollut ihan vakuuttunut mun teoriasta, hehe.)



Päätin jo keväällä (sen jälkeen kun yksi rakkaista ystävistäni oli vuoden verran toitottanut sanoja "pitää olla varasuunnitelma", joiden tekemisessä mä en tosiaan ole ollut kovinkaan etevä), että aloitan opiskelut avoimessa, jos yliopisto ei vieläkään mua kasvatikseen ota.

Ja nyt en voi olla miettimättä, että miksi en oo tehnyt tätä jo aikaisemmin? Toisaalta, jälleen kerran totean vain, että kaikella on aikansa ja paikkansa ja näin tän on kuulunutkin mennä. Löysin sen oman mahdollisen oppiaineeni vasta äskettäin, joten vaikea toisaalta ajatella, mitä sitä sitten olisi avoimessa aikaisemmin opiskellut.



Kesä tuli, oli ja meni ja nautin siitä ilman huolen häivää huomisesta. Loppukesän kolkutellessa ovelle aloin kuitenkin jännittää tulevaa vuotta, vaikka kurssi-ilmoittautumiset avoimen opintoihin eivät olleet ehtineet edes alkaa. Niin etukäteisinnoissani en ole ollut aikoihin mistään! Mä kaipasin opiskelua ja olen kuitenkin tiennyt jo monta vuotta, että haluan opiskella vielä jotain. En vain ole oikein tiennyt, että mitä se "jotain" olisi.

Mä tunnen itseni sen verran hyvin, että musta ei ole opiskelemaan mitään, mihin en oikeasti tunne paloa ja mielenkiintoa. Kyllähän mä olisin voinut hakea opiskelemaan vaikka jotain taloustiedettä tai muuta ns. järkevää, josta valmistuneilla työllisyystilanne on hyvä ja palkkapussikin pullea, mutta ei musta ole sellaiseen. Mä olen maailman huonoin tekemään järkeviä ratkaisuja - oli kyseessä sitten opiskeluala, ihmissuhteet tai ruokavalinnat ravintolassa.

Mä koen, että koska järkevä pitää olla muutenkin niin ison osan ajasta (esim. et voi ostaa vuokrarahoilla lentolippuja ulkomaille, koska se vuokra on vaan maksettava), että aina kun voin, heitän järjen jorpakkoon ja kuljen sydäntäni kuunnellen. Eli aika usein. Oikeastaan lähes aina. Okei, korjataan ensimmäistä lausetta: mä osaan olla järkevä silloin kun on pakko olla.

Sitäpaitsi, sydäntä kuunnellessa menee harvoin pieleen, sen jos minkä olen todennut faktaksi tässä vuosien saatossa.


Mutta niistä opinnoista: mä opiskelen siis Helsingin avoimessa yliopistossa historian ja yleisen kirjallisuustieteen perusopintoja, vähän kieliopintoja ja muita yleisopintoja. Laskeskelin tossa, että mulle kertyy suunnilleen 65 opintopistettä tän vuoden jälkeen.

Yleistä kirjallisuustiedettä siksi, että myös se kiinnostaa mua kovasti. Kirjallisuuden lukeminen ja analysointi ovat aina kiehtoneet ja opettelen mielelläni paremmaksi lukijaksi ja kirjoittajaksi. Myös esimerkiksi taidehistoria kiinnostaa mua aivan älyttömästi, mutta päätin suosiolla jättää sen myöhemmäksi ja lukea sen mahdollisena yhtenä sivuaineena kun olen sisällä yliopistossa. Taidehistorian perusopintojen sanotaan olevan melko työläitä ja tahdon antaa opinnoille kaiken sen ajan, jonka ne ansaitsevat.

Entä miksi historia? No, jotenkin mua kiinnostaa ihan hurjasti se, miten asiat ovat joskus olleet, miksi ne ovat olleet niin kuin ovat ja miten se kaikki on vaikuttanut nykypäivään. Syy-seuraussuhteet. Tavoitteet ja päämäärät toiminnan takana ja se, mitä niiden toteutumisesta/toteutumattomuudesta, on seurannut.

Ihmiskunnan historiaa on kirjoitettu vasta 5000 vuoden ajan ja sitä edeltävä esihistoriallinen aika on sitä vielä moninkertaisesti pidempi. Ja niin paljon on ehtinyt tapahtua ja tapahtuu joka päivä lisää. Mulla on niin paljon opittavaa, että mä halkean!



Ja jos sitä ei vielä ole tekstistä huomannut, niin sanotaan se vielä kerran: musta on ihanaa, ihanaa, IHANAA opiskella taas pitkän tauon jälkeen, vaikka tavallaan onkin vähän vaillinainen olo: mä en kuitenkaan vieläkään ole virallinen opiskelija, vaikka sitä kovasti toivoisin olevani.

Mun tarkoituksena onkin keväällä hakea sisään mahdollisesti sekä avoimen väylän kautta että tietenkin käydä pääsykokeissa.

Vuoden päästä tähän aikaan mä tahdon olla virallisesti yliopisto-opiskelija. Piste.

Olen hyvin tietoinen siitä, että edessä on kiireinen talvi ja kevät. Hommaa ja tekemistä tässä toki on, kun käyn kuitenkin myös kokopäiväisesti duunissa (toki jos joku hyväsydäminen henkilö, jolla on liikaa rahaa käytössään, tahtoo sponssata mun vuoden vuokrat niin ottakaa rohkeasti yhteyttä, vastalahjaksi lupaan loputtomasti kiitollisuutta onnellisten hymyjen muodossa. Voin myös tarjota kahvit.), mutta en näe mitään syytä miksei opiskelu onnistuisi duunin ohessa kun on vaan asennoitunut oikein.

Tottakai mua jännittää ja pohdituttaa välillä ihan hemmetisti, että kasaanko itselleni liikaa hommaa ja väsynkö ja tuleeko burn out ja stressiöverit ja meneekö multa kaikki sosiaalinen elämä (moikkamoi ylivilkas mielikuvitukseni), mutta noiden ajatusten alkaessa ahdistaa mä yleensä päätän rauhoittua, hengittää ja todeta, että kaikki on hyvin. On ihan turha stressata mistään etukäteen, eihän siitä ole kerrassaan mitään hyötyä. Ja tää on aika paljon sanottuna tytöltä, jonka paras stressinkäsittelytapa oli vielä ei-kovin-kauan-sitten ratkeaminen hillittömiin itkukohtauksiin stressin jyllätessä pahimmillaan.

Uusi sivu oman elämäni kirjassa on kääntynyt, monessakin mielessä ja mulla on tosi hyvä fiilis tulevasta syksystä. Nyt mä vihdoin ehkä ymmärrän, mitä ihmiset tarkoittaa kun ne sanoo syksyn olevan uudistumisen ja uusien asioiden kulta-aikaa. Koska sitä tää syksy todellakin tuntuu olevan.

xx,

Anna

Kuvituksena kuvia Googlesta hakusanalla "laziness pinterest", ihan vaan koska kaveri linkkaili noita ja ne nauratti mua.

6 kommenttia:

  1. Hei kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Mullakin on neljäs(!) hakukerta edessä ensi keväänä. Kyllä tässä on ollut monesti sellainen luovuttajafiilis, mutta onneksi sieltä on aina noustu ja jatkettu eteenpäin. Nyt ihan mielelläni luen pääsykokeisiin vaikka tiedänkin että äärettömän rankka vuosi (taas) edessä. Jospa ensi vuonna ois meidän vuoro! Noi avoimen opinnot kuulostaa kivoilta, ainakin siinä vähän näkee millaista se opiskelu yo:ssa on. Tsemppiä kovasti ja toivon todella, että ensi vuonna pääset mihin sitten päätätkin hakea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielunsisko (tai -veli)! Ymmärrän täysin: itsekin useampaan kertaan hakeneena tiedän hyvin sen tunteen kun 1) jossain vaiheessa kevättä tulee se (lähes poikkeuksetta) väistämätön hetki väsymyksen keskellä kun miettii, että oliko tässä jotain järkeä ja 2) jos joutuu torjutuksi haluamastaan koulusta ja tajuaa, että taas joutuu odottamaan vuoden.

      Mutta ensi vuonna on meidän vuoro, pakkohan senkin on joskus tulla! Kiitos huikeasta kommentistasi ja kauniista kannustussanoistasi ja ihan hurjasti tsemppiä myös sulle! Mulla on peukut pystyssä sun kouluunpääsemisen puolesta! :)

      Poista
  2. Oooh! Supermielenkiintosia aineita oon kyllä valinnut. Ja superosuvia kuvia, mitä ainakin mun opiskeluun tulee, haha. Oon sitä mieltä, että jos jonnekin oikeesti oikeesti haluaa, niin ennemmin tai myöhemmin sinne kyllä pääsee (oli kyse siis opiskelupaikasta tai mistä tahansa)! Rispektiä kyllä sulle, mulle tää about kaks luentoa ja työvuoroa viikossa -tahtikin on välillä liikaa. 65 opintopistettä on kyllä tositosi paljon, mutta ahkeruus palkitaan ja rohkea rokan syö ja niin edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kuvat aiheutti mulle tajuttoman naurukohtauksen kesken duunipäivän, hyvä että ne naurattaa muitakin!

      Mun pari muutakin frendiä ovat ihmetelleet, miten jäätävän innoissani mä tästä opintojen aloittamisesta jaksan olla, mutta mulla siitä tosiaan on monta vuotta kun oon viimeksi kuluttanut yhtään minkään oppilaitoksen penkkiä, joten tää on myös sikäli uutta, jännittävää ja virkistävää. Voi hyvin olla, että tää menee vielä jossain vaiheessa ohi, mutta vielä pitää takoa kun rauta on kuumaa :D

      Mun rakas ystävä sanoi mulle melkein samaa: "jos oikeasti haluaa jotain tosi paljon, sen myös saa". Mä toivonkin, että olisin vihdoin löytänyt itselleni sellaisia oppiaineita, joita mä oikeasti haluan (ja pääsen) opiskelemaan :) So far, so good!

      Poista
  3. Onnea opintielle!

    Se on vaan uskomaton fiilis, kun oikeasti tuntee _oppivansa_ jotain. Kun jokaisen läpitahkotun kirjan jälkeen kokee olevansa edes pikkusen fiksumpi. :) Ja avoimessa opiskelu on hyvä valinta; mun kaveri opiskeli vuoden avoimessa ja nyt kun toisen hakukerran jälkeen pääsi sisään, saa joko A) vedellä ekan vuoden lungisti ja bilettää tai B) painaa duunia ripeemmällä tahdilla ja valmistua vähän aikaisemmin.

    Anyways, opiskeluintoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä muuta sano! Mulle jokainen luentokin on ihan sellasta "vouuuu taas mä tiedän pari juttua enemmän kuin aamulla" -kamaa. Mä en ole ehtinyt edes pohtia mahdollisia liikkeitäni opintojen suorittamisen suhteen, jos ovet yliopistoon aukeaa, se on vasta sen ajan "murhe" (varsinainen murhe indeed).

      Ja kiitos! :) Opiskeluintoa myös itsellesi sinne rakkaaseen saarivaltakuntaan!

      Poista