sunnuntai 26. tammikuuta 2014

"Nauti, tyttö, nauti. Ja rakasta elämää."


Mä olen jo pitkään ollut stressaantuneempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin elämässäni. Viime kevät pääsykoestresseineen liippasi aika läheltä, mutta (ikävä kyllä) tää kaiken kattava stressitila, joka mua on jo aivan liian kauan vainonnut, vie voiton siitäkin.

Mä oon, välillä tahtomattanikin, hyvin kokonaisvaltainen ihminen. Mä oon joko kaikki tai en mitään. Kun mä olen onnellinen, mä hehkun ja säteilen ja olen sitä jokaisella pienellä aivon ja kehon sopukallanikin. Ja kun mä olen stressaantunut.... Niin no, päätelkää itse.

Mä olen viime aikoina pohdiskellut (tähän pitäisi kai kirjoittaa jotain superdiippiä, kuten "maailmanrauhaa, elämää ja sen tarkoitusta", mutta enpäs kirjoita) ensi syksyä. En siksi, koska olisin kiinnostunut siitä, millaisia vaatteita mä käytän ensi syksynä (vaikka olen mä vähän utelias, se myönnettäkööt) vaan siksi, koska mä mietin, missä mä silloin aloitan opiskeluni.

Mä olen viime aikoina uinut synkemmissä ajatuksissa kuin itse edes haluaisin myöntää. Olen tuntenut olevani hukassa samalla kun kaikilla mun ympärilläni tuntuu olevan kompassit kasassa ja suunta selvillä. Mä pallottelen edelleen opiskeluvaihtoehtojen välillä kun ikätoverit samaan aikaan valmistuvat jo maistereiksi. Miten on mahdollista, että kaikki muut tuntuvat tietävän, mikä koulutusala tuntuu heille omimmalta, kun itselleni aihe on edelleen suuren sumun peitossa? Mikä mättää, kun en vieläkään tiedä mitä mä haluan tehdä "isona"? Mua ei juurikaan ole lohduttanut kun oppilaitoksessa a/b/c opiskelevat ystävät yrittävät piristää sanoen, etteivät hekään vielä tiedä. Mutta he ovat kaikki turvallisesti jonkun koulun opiskelijoita, mä en. He ovat saavuttaneet sen askeleen, jonka mäkin haluaisin niin kovin ottaa, mutta en vain tiedä mihin suuntaan. Ja mä oon ottanut tän kaiken itseni suhteen jotenkin tosi raskaasti.

Mä en ole kokenut mitään suurta valaistumisen hetkeä, enkä mä vieläkään ole ihan varma, mitä mä haluan opiskella. Mutta nyt mä yritän tosissani tehdä jotain sen eteen, että pääsisin pisteeseen, jossa voisin kertoa haluavani hakea opiskelemaan alaa x tai y, ilman että stressaan itseni henkihieveriin. Vaikka on myös ihan okei olla välillä stressaantunut tulevaisuudesta. Mutta liikaa ei saa olla. Pitää muistaa nauttia elämästä ja pienistä asioista arjen keskellä. Taito, jonka mä olen antanut kerätä pölyä jo aivan liian pitkään.

"You become what you think."

Näin ton lauseen tänään ja se pysäytti. Kaiken tän päänsisäisen myllytyksen keskellä noi viisi sanaa pysäyttivät mut tehokkaammin kuin mikään pitkään aikaan.

Mä en halua olla surullisen harmaa, täynnä pahaa mieltä, stressaantunut ja muista ihmisistä etääntynyt. Mä haluan olla auringonsäteitä aamupäivällä, kevyen kaunista lumisadetta jossa lumihiutaleita yritetään napata kielellä, loputtomia hölmön onnellisia hymyjä, maukkaita kahvikupillisia, ainutlaatuisia ystäviä ja hyviä radio-ohjelmia.

Mä haluan miettiä asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi, koska kun mietin onnellisia asioita, musta tulee onnellinen. Onhan se ihan loogista. Ja niin kovin simppeliä ollakseen jotain, jonka uudelleen muistamiseen on mennyt turhan kauan.


"Jonkun ajan päästä sä katsot taaksesi, mietit tätä alkuvuotta ja talvea ja naurat. Naurat sille, mistä kaikesta sitä onkaan aikoinaan ottanut stressiä. Sä naurat, koska asiat, toisin kuin silloin ehkä uskoit, järjestyivät kuitenkin."

Niin sen on oltava.

xx,

Anna

4 kommenttia:

  1. ♥ oot huippu ja pystyt mihin vaan

    VastaaPoista
  2. moikka Anna, mä löysin sun blogin sen uuden tv ohjelman takia mutta jos olisin löytänyt sen ilman sitä oisin silti jäänyt lukemaan, mua ei niin kiinnosta au pair toiminta kun olen sen jo kokenut enkä siksi ole sinusta ja blogistasi kiinnostunut vaan muista syistä. tunnetko sä the secret salaisuutta, universumin lakia... sun ei oikeestaan tarvitse osaat elää niin positiivisesti jo muutenkin mutta jos haluat niin kannattaa tutustua, mä tutustuin ja sain ihmeitä aikaan eikä ihmeiden aika ole ohikaan vielä :) Super aurinkoista päivää sulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Peppi! Olen kuullut kyseisestä elokuvasta ja kirjasta, mutta en ole kumpaakaan nähnyt/lukenut. Moni on sitä kehunut, ehkäpä mäkin nyt vihdoin tartun tuumasta toimeen ja tutustun aiheeseen syvemmin! Kiitos muistutuksesta ja kauniista kommentistasi, ihanaa päivää sulle myös! :)

      Poista